Tällä viikolla uutisissa on ollut useampi juttu pyöriäisestä, pienestä hammasvalaasta, joka on eksynyt kauas normaalista asuinympäristöstään.
Paljon ihmisiä on käynyt bongailemassa pyöriäistä ja montaa on onnistanut päästä seuraamaan sitä jopa useammankin tunnin ajan ihan vaan rannalla seisten.
Itse olin verrattain myöhään liikkeellä pyöriäisen oltua tuolla uudella alueellaan jo useamman päivän ajan, ja jännitin, tulisikohan turha reissu lähteä sitä katsomaan.
Onni suosi - pyöriäinen oli paikalla ja kävi lähimmillään noin 30m päässä rannasta, joten sen näki hyvin ihan paljainkin silmin. Pelkällä kännykällä sen sijaan kuvista ei tullut kovinkaan häävejä.
Mutta olihan se hieno luontoelämys. Toivottavasti pyöriäinen löytää tiensä takaisin kotiin lajitovereidensa luo.
Miltä 17-vuotias koira näyttää? Millainen liikkumiskyky näin vanhalla koiralla on? Mikä on vanhuksen mieliala? Onko sen elämä enää elämisen arvoista? Mikä on pitkän iän salaisuus?
Seuraavissa joulukuun -25 ja helmikuun -26 välillä otetuissa kuvissa ja videoissa esiintyy tammikuulla 17-vuotta täyttänyt suomenlapinkoiramme Lumes, jonka synttärijuhlista olen kertonut täällä.
Lumes on aina tykännyt hakeutua vähän hankaliin paikkoihin. Sitä jotenkin kiehtoo se, että on jotain haastetta. Se ei ole koira, joka ylittää aidan matalimmasta kohdasta.
Jotain Lumeksen voinnista voineekin päätellä siitä, että edelleenkään se ei halua helppoa elämää. Yksi sen lempparipaikoista ruokapäivystykseen on keittiönpöydän alla. Sieltä sitten kaavitaan itsensä esiin jostain tuolien alta kömpien.
Ja miksi, oi miksi se aina kävelee lapsen lelujen päältä, vaikka esteetöntäkin kulkureittiä olisi tarjolla. "No katos tulin tästä vähän oikoreittiä..."
Lumes ei ole enää pitkiin aikoihin kuullut puhetta, joten sen kanssa eletään käsiviittomilla ja fyysisesti ohjaamalla. Lähietäisyydeltä toimii myös vihellys huomionherätyksenä - paitsi jos ollaan sikeässä unessa, siitä heräämiseen tehoaa vain kosketus.
Poseeraukset ja pienet temput onnistuvat namiohjauksella. Ruoka, siitä Lumes todellakin tykkää edelleen.
Lumes on aina tullut erittäin hyvin toimeen lasten kanssa. Mitään nuoruuden intoa osallistua lapsen puuhiin sillä ei enää ole, mutta luotettava kaveri se on.
Muutama päivä sitten sattui ikävä haaveri, kun lapsi juoksi pimeässä huoneessa eikä ehtinyt huomata - en minäkään- , että Lumes oli siellä nukkumassa. Asia todentui siinä vaiheessa, kun lapsi kompastui koiraan ja kaatui sen päälle. Äkkipikaisemman koiran kanssa olisi voinut käydä huonosti, mutta Lumeksen reaktio tähän kesken unien tulleeseen säikähdykseen ja varmasti vähän kipuunkin, oli vain kohottaa päänsä ja odottaa, että saan nostettua lapsen pois.
Seuraavana päivänä huomasin, että Lumes käveli ulkona vähän vinossa ja mietti pitkään, ennen kuin meni ulkorappuset alas. Siitä seuraavana päivänä jouduin kaksi kertaa auttamaan sen ylös makuulta, huomasin sen kävelevän sisälläkin vinossa ja illalla takajalat eivät kantaneet kunnolla matottomalla lattialla. Tästä seuraavana päivänä Lumes oli taas normaali ja tajusin vasta tuolloin yhdistää tuon lapsen kaatumisen ja koiran oireet toisiinsa.
Yksi Lumeksen parhaita luonteenpiirteitä on aina ollut sen iloisuus, leikkisyys ja hyväntuulisuus. Oma-aloitteisuus leikkeihin on iän myötä hävinnyt, mutta tarjottu lapanen kelpaa hyvinkin kiskottavaksi ja itselleen napattavaksi.
Kovin pitkää hetkeä se ei jaksa lapasen kanssa leikkiä ja juosta, mutta vartioi sitä kyllä itseään muutaman vuoden nuoremmalta Mestalta, joka ei näinkään vanhalta kaveriltaan tohdi mennä ottamaan lelua ilman lupaa.
Mitään pelkkää juhlaa 17-vuotiaan koiran elämä ei toki enää ole. Syksyllä Lumeksella oli jonkin aikaa satunnaista sisälle pissimistä ja kakkimista noin 1-3 kertaa kuukaudessa. Näytti siltä, ettei se enää osaa pidättää, jos on hätä, vaan ne tulee sitten kun tulee, jos ei ulos ole kukaan päästämässä. Toisaalta nyt kyllä on taas ainakin pari kolme kuukautta takana ilman yhtään vahinkoa, joten oliko sillä jokin hetkellinen dementia silloin vai onko ruokailujen ja ulospääsyjen rytmitys toiminut nyt paremmin - mene ja tiedä.
Lumes on hyvin terve. Sillä ei ole mitään sairautta, johon sen olettaisi jossain kohtaa menehtyvän. Ainoa heikkous on se, että vanhalla koiralla alkaa näkyä, että se on vanha, kroppa tulee vanhaksi. Jos Lumes ei olisi viettänyt niin liikunnallista elämää kuin on, sen jalat ja kehonhallinta olisivat voineet jo pettää. Koko elämänsä monipuolisesti liikkuneella koiralla on kuitenkin lihaskunto ja koordinaatio sen verran hyvässä kunnossa, että se kantaa vanhuuteen asti heikkenevän kropan tukena.
Ruoka, varsinkin iltaruoka, on Lumekselle tärkeä. Useina päivänä se tarvitsee kaksi iltaruokaa, koska unohtaa jo syöneensä, eikä sitten osaa mennä nukkumaan ilman iltaruokaa, joten on pakko antaa toinenkin annos, jotta vanhus malttaa lähteä levolle.
Lumes ei hyväksy enää ollenkaan tilan rajaamista porteilla. Sehän on aina ollut todella kuuliainen aidoille ja pysynyt vaikka minkälaisten viritelmien takana, mutta ei enää. Jos sisällä laittaa portin johonkin oviaukkoon ja Lumes haluaa kulkea siitä, se ihan surutta kaataa irrallisen portin nurin tai kiinteän portin takana, jos siitä ei pääse ahtamaan itseään mistään välistä läpi, alkaa haukkua.
Tärkein asia, minkä olen Lumeksen kanssa huomannut, on se, että vanha koira, myös tosi vanha koira, voi paljon paremmin, kun sille tarjoaa erilaista tekemistä. Sitä helposti ajattelee, että no se on niin vanha, ei se tarvitse enää mitään, mutta mitä enemmän Lumeksen kanssa tekee pieniä juttuja kotona sisällä ja pihalla ja ottaa sitä välillä mukaan kävelyille, sitä pirteämpi ja iloisempi se on.
Luoksetulo on yksi tärkeimpiä koiralle opetettavia taitoja. Periaatteessa kyseessä on hyvin yksinkertainen tehtävä, koiran on tultava luokse sitä kutsuttaessa. Vaikeus tuleekin siinä, miten saada omistajan kutsu koiran kannalta kiinnostavammaksi ja kannattavammaksi kuin jokin koiran oma tekeminen tai ympäristössä olevat mielenkiinnonkohteet.
Helppona muistisääntönä voidaan pitää, että jokaista uutta asiaa pitäisi opettaa koiralle vähintään viisi onnistunutta toistoa vähintään viitenä eri kertana vähintään viidessä eri paikassa vähintään viidessä eri häiriössä.
Tämä tarkoittaa vähintään 625 onnistunutta harjoituskertaa, ja tähän lisäksi vielä ne kerrat, jotka mahdollisesti eivät ole onnistuneet, joten ihan pienistä määristä harjoituksia (ja palkintoherkkuja) ei ole kyse, jos koiralleen haluaa oikeasti luotettavan luoksetulon.
Lisäksi on eroa siinä, kutsutaanko koira luokse lyhyen (10-20m) vai pidemmän (20-50m) välimatkan päästä, joten myös nämä pidemmät välimatkat pitäisi harjoitella vielä tämän perusharjoitusmäärän päälle. Mikäli koiran perheessä on useampia ihmisjäseniä ja halutaan koiran tottelevan heitä kaikkia, täytyisi nämä harjoitukset toistaa vielä jokaisen perheenjäsenen kanssa erikseen.
Missä sitten pitäisi harjoitella? Missä vaan, missä joskus voi tulla tarve saada koira kutsusta luokseen - ottaen huomioon, että joskus voi tapahtua myös vahinkoja ja koira pääsee irti jossain, missä ei pitäisi.
Tässä esimerkkejä: Kotona sisällä (x5 x5 x5), kotona ulkona (x5 x5 x5), lenkkitien varrella (x5 x5 x5), metsässä (x5 x5 x5), pellolla (x5 x5 x5), koirapuistossa (x5 x5 x5), treenikentällä (x5 x5 x5), kyläpaikassa ulkona (x5 x5 x5), kyläpaikassa sisällä (x5 x5 x5)... Ilman häiriöitä, aikuisten ihmisten läsnäollessa, lasten läsnäollessa, toisten koirien läsnäollessa, muiden eläinten läsnäollessa, liikkuvien autojen luona, kiinnostavien hajujen luona, houkuttelevan ruuan läsnäollessa...
Huomioitavaa on, että koiran palkitsemista ei voi lopettaa, ennen kuin se oikeasti osaa suorittaa halutun tehtävän halutulla tavalla. Tämä tarkoittaa sitä, että niitä herkkuja (yleisimmin käytetty palkitsemistapa, myös lelu tietenkin käy, jos se on koiralle mieluisampi) täytyy antaa koiralle monen monta sataa tai tuhatta kertaa, ennen kuin niiden määrää voidaan alkaa vähentämään ja satunnaistamaan. Hyvä idea onkin unohtaa koiran ruokkiminen ruokakupista ja sen sijaan käyttää koiran päivittäiset ruuat koulutustilanteisiin.
Kun puhutaan koiran palkitsemisesta, on tärkeää että koira oikeasti kokee palkkion itselleen palkitsevaksi. Koira saattaa vaikkapa sisällä motivoitua hyvin ihan pelkistä kuivaruokanappuloista, mutta ne eivät välttämättä ole koiraa kiinnostava palkkio enää ulkona, jossa koiralle on sisätiloihin verrattuna tarjolla paljon enemmän houkutuksia; haisteltavaa, katseltavaa, liikkumistilaa. Erilaisia paikkoja ja tilanteita varten kannattaakin varautua erilaisilla herkuilla.
Pentua on helpompi opettaa kuin aikuista koiraa. Pentu on aina valmis kaikkeen uuteen ja oppii nopeasti, kunhan opetusmetodit ja palkkiot ovat kohdallaan. Aikuisella koiralla on pahimmillaan jopa useiden vuosien ajalta vanhoja käyttäytymismalleja taakkanaan ja näiden unohtaminen uuden tieltä voi olla työläs projekti, jossa kannattaa varautua huomattavasti pennunkoulutusta pidempään projektiin.
Luoksetuloa on tehokkainta opettaa koiralle samanaikaisesti useammalla erilaisella, toisiaan vahvistavalla metodilla. Tykkään itse tehdä koirien kanssa paljon sellaisia luoksetuloharjoituksia, joissa koiran näkökulmasta katsoen ei varsinaisesti kutsuta koiraa luokseen, vaan tarjoan koiralla jotain kiinnostavaa tekemistä, jonka vuoksi se haluaa tulla luokseni.
En koskaan ota koiriani kiinni, kun harjoittelen niiden kanssa luoksetuloa. Syötän niille herkkuja. Leikin niiden kanssa. Rapsuttelen niitä. Juttelen niille. Vasta sen jälkeen laitan remmin kiinni, jos se on tarpeellista. En halua, että luoksetulo tarkoittaa koiralle sitä, että sen vapaus loppuu, se joutuu kiinni. Haluan luoksetulon tarkoittavan sitä, että minun luokseni on hauskaa ja kannattavaa tulla. Tällöin tarvittaessa saan kyllä otettua koiran myös kiinni.
Yksi niin sanotuista luoksetuloleikeistä, jota koirieni kanssa harjoittelen, on seuraava: Koirat ovat vapaana ja tekevät, mitä haluavat. Koirien huomaamatta pudotan viereeni maahan koirien herkkuja, jonka jälkeen kyykistyn herkkujen viereen ja alan suureen ääneen, iloisesti ja innokkaasti ihmetellä, mitä siellä maassa oikein on. Koirat reagoivat äänensävyyni ja asentooni juoksemalla välittömästi luokseni katsomaan, mitä oikein olen löytänyt. Näytän koirille herkkuja, jotka ne saavat syödä, ja samalla koirien huomaamatta pudottelen muutamia lisäherkkujakin maahan, jotka edelleen yhtä iloisella ja innokkaalla äänellä koirille esittelen.
Alla video, jossa kesken lenkkeilyn teen tämän luoksetuloharjoituksen. Se sopii mainiosti myös kytkettynä ulkoillessa ohitusharjoituksiin sijaistoiminnoksi koirille, mutta sitä kannattaa ensin harjoitella omassa kotipihassa ja lenkeillä ilman häiriötä, jotta koira tietää, mistä on kyse (nyt syödään jotain hyviä herkkuja tienreunasta). Muista eläytyä omaan rooliisi, se on iso osa tätä harjoitusta.
Mitä hyötyä tästä on? Koirat oppivat pitämään minua hyödyllisenä, koska olen niin hyvä löytämään herkkuja kotipihalta ja metsästä. Tämän ansiosta koirat ovat vapaana ollessaankin minusta kiinnostuneempia - koskaan ei voi tietää, milloin taas löydän jonkin mahtavan herkkuapajan. Kaiken koirankoulutuksen perusta on, että koira on kiinnostunut omistajastaan. Tästä aiheesta enemmän aiemmassa blogitekstissäni Oletko koirasi mielestä kiinnostava.
Ja se luoksetulon puoli - jos vapaana olevien koirien kanssa ulkoillessani havaitsen ympäristössä jotain, joka saattaisi kiinnostaa koiria tai olla niille vaarallista, minun tarvitsee vain kyykistyä ja alkaa huudella "mitä täällä on" ja koirat tulevat heti luokseni. Ei haittaa, jos sillä yksittäisellä kerralla minulla ei satukaan olemaan herkkuja mukana. Sain koirat luokseni, kuten oli tarkoitus, ja otettua ne kiinni, jos tarve. Seuraavalla ulkoilukerralla teen sitten herkkujen kanssa korjaavan harjoituksen, jotta mielikuva löytämistäni ruokapaikoista pysyy yllä.
Minulla on meneillään suuroperaatio puhelimessa olevien koiravideoiden poistamisessa, sillä niitä on paaaljon. Ne ovat odottaneet, että ehtisin muokata niistä tietokoneella hienompia sekä kirjoittaa jotain kivaa saatetekstiä tänne blogiin, mutta enpä ole ehtinyt.
Puhelimen muisti on ihan täynnä, mutta pitäisi saada vauvaakin kuvattua, joten tyhjään nyt koiravideoita vähän hiljaiseloa viettäneelle YouTube - tilimme.
Mikäli aiheet koirien aktivoinnista, tempuista, jumppailusta, sup-lautailusta, metsässä ulkoilusta, jäljestämisestä, veneilystä ynnä muusta kiinnostavat, kannattaa nyt ottaa meidän YouTube - kanava seurantaan.
Videoita lisäilen vähintään yhden päivässä, välillä useammankin. YouTubesta löytyvät myös muun muassa kaikki Norjan reissumme videot sekä kotimaisia luontoretkikohteita.
Saatiinhan me tämäkin päivä nähdä, Lumes täytti tänään hurjat 16-vuotta! ❤️
Kuuloa ei ole juurikaan enää jäljellä, mutta onneksi näkö vielä pelaa.
Vapaana pitäminen muualla kuin omalla pihalla on vähän jännää, koska kutsuhuutoja on kuurolle koiralle turha huudella. Onneksi herkkupussin mukanaolo saa Lumeksen pitämään huolen siitä, että pysytään ihmistä lähellä.
Tassu nousee välillä korkealle ja kovaa, välillä mennään rauhallisemmin. Vauhdissa ei edelleenkään hävitä nuoremmilleen, jos isketään suurin vaihde päälle.
Ruoka maistuu paremmin kuin hyvin, mieli on virkeä ja iloinen. Aamuruuan myöhästyminen saa Lumeksen hämmentyneeksi - missä ruokatarjoilu viipyy?
Kuvat ja videot ovat kaikki nyt tammikuulla otettuja, tuoreimmat videot tältä päivältä.
Miltä näytti 15-vuotias Lumes? Kurkkaa täältä. Entäs millainen oli Lumes 14-vuotiaana? Se löytyy täältä.
Miksi olen opettanut koirilleni niin monia erilaisia temppuja? Eivätkö temput ole ihan turhanpäiväisiä taitoja?
1. Opettamalla temppuja opin opettamaan koiriani. Mitä enemmän opettaa, sitä enemmän oppii opettamisesta ja mitä enemmän oppii, sitä enemmän osaa opettaa - myös kaikenlaista muuta kuin vain niitä temppuja.
2. Opettelemalla temppuja koirani oppivat oppimaan, ja mitä enemmän opettelevat, sitä enemmän oppivat oppimaan - myös kaikenlaista muuta kuin vain niitä temppuja.
3. Kaikenlainen yhdessä tekeminen, myös temppujen opettelu ja jo opittujen temppujen parissa yhdessä puuhailu, parantaa minun ja koirieni välistä suhdetta ja yhteistyötä. Mitä enemmän teemme aktiivisesti yhdessä juttuja, sitä vahvemmaksi suhteemme muodostuu ja sitä parempaa yhteistyö välillämme on.
4. Koirani eivät tule onnellisiksi pelkällä sohvalla makaamisella ja kävelylenkeillä, vaikka joskus harhaanjohtavasti voikin siltä tuntua. Ne tarvitsevat monenlaista tekemistä ollakseen onnellisia ja temppujen opettelu ja suorittaminen on yksi keino, jolla voin varmistaa, ettei koirieni elämä ole liian tylsää.
5. Tykkään ottaa paljon kuvia koiristani ja erilaisilla niiden osaamilla tempuilla saan kuviin monenlaista vaihtelua.
6. Temput ja niiden harjoittelu lisäävät koirien fyysistä aktiivisuutta, ketteryyttä ja kehonhallintaa.
7. Osa tempuista on myös oikeasti hyödyllisiä arjessa koirien kanssa. Hoitotoimenpiteitä helpottavat esimerkiksi käskystä kuonon pitäminen kämmenellä ja kylkimakuulle meneminen. Jännittävissä tai kiihdyttävissä tilanteissa temppujen teko rauhoittaa ja saan koirien huomion takaisin itseeni.
8. Temppujen opettelu - ja se, että onnistuu siinä - ja jo osattujen temppujen tekeminen on kivaa niin minun kuin koirienikin mielestä.
9. Tietyissä tilanteissa, esimerkiksi treeneissä tai lenkeillä, koirien lempitemppuja voi käyttää niille myös palkintoina.
10. Vieläkö löytyisi yksi hyöty temppujen opettelusta, niin saadaan täysi kymppi täyteen?
Temppujen hyödystä koiran eläinlääkäripelon lievittämiseen olen kirjoittanut täällä. Erilaisia anna tassu-tempun versioita kuvina täällä. Voiko kanille opettaa temppuja, siitä kirjoittelin aiemmin täällä.
Tromssalaisten suosima kesäpaikka Sommarøyn saari on myös monien turistien suosiossa, mutta meille se oli vähän pettymys. Tähän varmasti osaltaan vaikutti kohdalle osunut +27 asteinen hellepäivä, jolloin emme koirien kanssa voineet lähteä retkeilemään - ja muuta tekemistä Sommarøyssa sitten ei ollutkaan, kun rantalomailukaan ei meitä kiinnostanut. Ruokapaikkoja oli kaksi, hotelli sekä grillityyppinen Havfrua Kro, jonka terassille saimme koirat ottaa mukaan, mutta ruoka ei kyllä ollut kovinkaan hääviä. Alunperin olimme ajatelleet yöpyä Sommarøyssa, mutta lyhyellä varoitusajalla hotellissa (Sommarøy Arctic hotel) ei ollut lemmikkihuoneita vapaana. Tämä olikin lopulta sitten meille onneksi parempi ratkaisu, niin ei tarvinnut jäädä istuskelemaan iltaa auringonpaahteiseen Sommarøyhin, vaan saimme käytettyä ajan paremmin hyödyksi. Ajelimme tienvarren kiinnostaviin kohtiin pysähdellen takaisin Tromssaan yöpymään ja olimme siten heti seuraavana aamuna valmiita jatkamaan reissua suoraan seuraavaan kohteeseen.
Ei Sommarøyssa käynti silti mikään hukkareissu ollut, ja hieman viileämmällä kelillä olisimme tosiaan varmasti tykänneet enemmänkin. Matkalla ja paikanpäällä oli kieltämättä hienot maisemat, joten ymmärtää, mistä suosio tulee, ja juuri ennen Sommarøyta oleva Sandviksletta-ranta (josta kirjoitin täällä) oli hyvinkin mieleemme. Lisäksi paikallisesta pikkukaupasta löytyi aivan ylihyvää jäätelöä!
Auton parkkeeraaminen Sommarøyssä pitää katsoa tarkkaan, siellä oli pysäköintikieltomerkkejä sekä maksullisia parkkipaikkoja.
Silta Sommarøyhin.
Sommarøyn kukkaloistoa.
Rakentumassa olleiden uusien rantamökkien edustan kävelyterassi.
Jos joku tietää, mistä Suomesta saa näitä jäätelöjä, vinkkaa ihmeessä!
Moni, kuten mekin (kurkkaa Seikkailu Pohjois-Norjassa), lähtee Norjaan hienojen maisemien ja luontoelämysten perässä. Norjasta löytyy kuitenkin myös paljon muutakin näkemisen arvoista - riippuen toki siitä, mikä ketäkin kiinnostaa.
Heinäkuisella Pohjois-Norjan reissullamme majoituimme yhden yön aivan Tromssan kaupungin keskustassa. Hotellimme (Scandic Ishavshotel) oli ulkoasultaan varsin vaikuttavan näköinen.
Ihan hotellin vieressä oli iso parkkipaikka (maksu parkkisovelluksen kautta), jossa vielä saapuessamme klo15 aikaan oli paljon vapaata tilaa, illemmalla se alkoi täyttyä. Hotellilla oli myös muutamia omia autopaikkoja vuokrattavana asiakkailleen, me otimme sellaisen.
Huoneemme oli muuten oikein mukava, mutta hellepäivänä kuuma, joten pidimme ikkunan avoinna. Aamupala, jonka perusteella juuri tämän hotellin valitsimmekin, oli todellakin erittäin monipuolinen, jopa yllättävä kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla herkuillaan. Koiria ei aamupalalle saanut ottaa mukaan edes käytävän viereiseen sivupöytään, vastaanottovirkailija oikein hämmentyi edes kysymyksestä.
Kahden hengen huone aamupaloineen Ishavshotellissa maksoi 150€, koirista meni lisämaksu 20€ ja autopaikka maksoi myös noin 20€. Tämä olikin reissumme kallein majoitus.
Kävimme kävelyllä Tromssan keskustassa kolmeen otteeseen - heti saapumisemme jälkeen, illalla ja vielä aamulla. Lähdimme kullakin kerralla kävelemään vähän eri suuntiin, jotta näimme mahdollisimman suuren osan keskustaa.
Tromssa näkyi olevan oikea koirien kaupunki. Niitä kulki omistajineen vähän väliä siellä täällä, etten muista milloin olisin jossain Suomen kaupungin keskustassa nähnyt vastaavaa koiravilinää.
Kaupungissa koirien kanssa majoittuessa miettii, minkälaiset ulkoilutus-/tarpeidentekomahdollisuudet siellä on koirille. Tromssassa tämän kanssa ei ollut ongelmaa, jo heti hotellin lähistöltä löytyi useita nurmialueita (joista tietenkin kakat on kerättävä pois) ja söpössä - jos näin voi kaupunkia kuvailla - ja ruuhkattomassa keskustassa oli ihan kiva käppäillä muutenkin vaan koirien kanssa.
Alla oleva keltainen talo (taisi olla kahvila) ja seuraavan kuvan kanuuna ovat paikasta Skansen Festningsverk, jossa on yli 750 vuotta sitten ollut linnoitus. Kolmannen kuvan herttainen "puhelinkoppi" löytyy matkamuistomyymälän (Tourist Shop) pihasta.
Tromssan kaupunkiin, joka siis on saari, mennään pitkää, maksullista (lasku tuli postitse kotiin muutama kuukausi reissun jälkeen) siltaa pitkin. Jo sillalta avautuvasta maisemasta näkyy, että taloja löytyy monenlaista.
Katukuvassa on sulassa sovussa niin uutta kuin vanhaa rakennusta ja lähes kaikissa mahdollisissa väreissä ja muodoissa. Jos pidät vanhoista taloista, Tromssasta niitä ainakin löydät.
Se jäi meitä vähän Tromssan kohdalla harmittamaan, että olimme varanneet sinne aikaa vain yhden iltapäivän. Siellä olisi ollut paljon lisääkin katseltavaa ja mielenkiintoisia museoita.
Nyt osa museoista ehti mennä jo alkuillasta kiinni, kun olimme koirien kanssa ensin kävelemässä ja syömässä. Museoihin ei myöskään saanut ottaa koiria mukaan, joten niissä olisi pitänyt käydä yksin toisen ollessa koirien kanssa, mikä on olisi ollut aika tylsää. Toinen vaihtoehto olisi ollut jättää koirat yksin hotellihuoneeseen, jota taas ei ole kiva tehdä suorilta vieraassa paikassa, vaan olisi onnistunut vasta seuraava päivänä koirien jo ehdittyä hieman kotiutua hotelliin, mutta olimme jo jatkamassa matkaa eteenpäin heti aamusta.
Näin jälkikäteen ajateltuna olisikin pitänyt viettää Tromssassa toinenkin päivä, jolloin olisimme ensin koirien kera voineet tutustua lisää ulkoilmakohteisiin (Storsteinen-vuorella jo kävimmekin) ja sitten koirat olisivat saaneet levähtää hotellihuoneessa ja me ihmiset olisimme päässeet yhdessä museoihin.
Alla kuvassa Polarian rakennus, joka on aika mielenkiintoinen jo ulkoisestikin. Toisessa kuvassa on Tromssan saaren ulkopuolella sijaitseva Jäämerenkatedraali (Ishavskatedralen), joka on suosittu turistikohde sekin.
Mikä kiinnitti Tromssassa myös huomion, olivat (pesivät lokit ja) graffitit. Niitä näkyi mielestäni aika paljon, mutta ne eivät olleet töhryjä (ainakaan kaikki), vaan taidokkaasti tehtyjä ja suuriakin. Erikoisen huomiotaherättävä oli myös eräs graffitityyliin maalattu halli rannassa.
Tässä vielä videon muodossa lisää kuvia Tromssasta. Mikäli video ei näy alla, linkki YouTubeen.
Jos mieleen heräilee jotain kysymyksiä aiheeseen liittyen, vastailen parhaani mukaan. :)
Kanit ovat älykkäitä ja oppivaisia eläimiä, kunhan niille vain annetaan siihen mahdollisuus. Temppujen opettamiseen kaneille pätevätkin ihan samat lainalaisuudet kuin koirillekin, ja se on hyvää virikettä ja virkistystä kaneille - ei niillekään tee hyvää liian tylsä elämä.
Ensin täytyy löytää jokin motivaattori, eli syy, miksi kani ylipäätään tekisi mitään, mitä ihminen haluaa. Helpoin vaihtoehto motivaation lähteeksi on ruoka. Itse käytin palkkana enimmäkseen kanien täysravintopellettejä, toisinaan kuivan leipäpalasen nakerrusta. Jokin suht nopeasti syötävä ruokapala on paras, koska silloin toistoja saa nopeammin, kun kanin ei tarvitse pitkään mupeltaa ruokapalaa.
Motivaation ollessa kohdillaan, voikin seuraavaksi miettiä, mitä kanille haluaisi opettaa ja kuinka kyseinen asia olisi helpoin kanille opettaa.
Itse olen suosinut halutun käytöksen poimimista eli niin sanottua naksutinkoulutusta (mikä naksutinkoulutus?), eli kun kani oma-aloitteisesti tekee jotain, mitä haluan, se saa siitä (naksautuksen ja/tai) salamaakin nopeammin ruokapalan ulottuvilleen.
Jos käyttää naksutinta, eikä pelkkää suorapalkkaa, täytyy naksuttimen äänen merkitys ensin opettaa kanille, eli että naks tarkoittaa ruoka tulossa. Tämä tehdään toistamalla kanille useamman kerran useana päivänä sarjaa naks-ruoka suuhun, naks-ruoka suuhun jne niin pitkään, että kani ymmärtää naks äänen tarkoittavan ruokaa.
Toisiin asioihin taas on sopinut paremmin houkuttelu, eli namilla olen ohjannut kania tekemään haluamaani asiaa ja sitten heti perään antanut sen houkuttelunamin palkaksi.
Toisin kuin koirilta, kaneilta ei kuitenkaan voi jättää herkkupalkkioita pois. Kanit tarvitsevat aina tempuistaan herkkupalkkion - muuten ne hyvin nopeasti lopettavat ihmisen ohjaaman toiminnan suorittamisen.
Alla olevalta videolta löytyvät seuraavat neljä temppua:
Takajaloilla seisominen
Takajaloilla seisominen on kaneille luontainen ympäristön tarkkailuasento ja korkeampien tavaroiden/huonekalujen tutkailuasento.
Saadakseni takajaloilla seisomisen vihjeestä toimivaksi tempuksi, houkuttelin herkkupalalla ensin kania nostamaan päätään ylöspäin -> siitä sai namin. Kun tämä onnistui hyvin, eli kani oli heti kohottamassa päätään, kun herkkupala tuli sen yläpuolelle, siirryttiin seuraavaan vaiheeseen eli herkkupalan sai vasta, kun etutassutkin nousivat hieman ilmaan kanin kurkotellessa herkkua kohden.
Kolmannessa vaiheessa houkuttelin kania herkkupalan avulla nostamaan koko kroppansa pystyyn ja vasta siitä sai herkkupalkinnon syödäkseen. Kun kani oli oppinut nousemaan takajaloilleen herkkupalalla houkutellen, jätin välillä houkuttelukädestä ruuan pois, jotta tempun vihjeeksi riittäisi niin sanotulla tyhjällä kädellä suuntaa kanin yläpuolelle näyttäminen.
Esineen nostaminen
Kaneille on luontaista tarttua asioihin kiinni hampaillaan - ne järsivät, purevat, kiskovat, siirtävät ja nostavat. Kaneille, jotka mielellään käyttävät hampaitaan, on helppo opettaa myös vihjeestä toimiva nostamistemppu.
Kätevintä tähän opettamiseen on käyttää naksutinta tai tuoda herkkupala ihan supernopeasti kanille suuhun, kun se hampaillaan tarttuu haluttuun esineeseen. Usein pelkkä esineen asettaminen kanin eteen saa aikaan nostoreaktion, ja sitä vahvistetaan palkkiolla.
Alkuun kannattaa käyttää jotain sellaista esinettä, jota kani itsenäisestikin mieluusti käsittelee hampaillaan - se auttaa kania nopeammin ymmärtämään tempun idean. Sitten vaihdetaan tilalle jokin toinen, helposti nostettava esine, jolla taitoa vahvistetaan. Näin kani oppii, että aina, kun sen eteen asetetaan tuo esine, siihen tartutaan kiinni ja nostetaan ylös.
Halutessaan esineen nostamista voi opetella vielä useammillakin, erilaisilla tai vaikkapa johonkin tiettyyn teemaan liittyvillä esineillä, tai jalostaa siitä vaikkapa pienemmän esineen pudottaminen suuremman sisään.
Toisinaan kaneille tulee kesken temppuilun jokin oma ajatus mieleen tai ne muuten vain yhtäkkiä kyllästyvät juttuun. Näin kävi välillä tämän esineen nostamisen kanssa, kun yhtäkkiä kani häippäsikin esine mukanaan pois.
Luoksetulo
Minulla kanit ovat saaneet asua vapaana asunnossa. Joskus on kätevää tai muuten vain mukavaa, että saa kanin itse tulemaan luokseen/ luoksetulon myötä haluttuun paikkaan.
Luoksetulon voi opettaa monellakin tavalla. Voi olla vaikkapa jokin rapiseva herkkupussi, jonka rapinan kani oppii tunnistamaan, ja loikkii paikalle aina sen kuullessaan. Tai voi opettaa kanin tunnistamaan nimensä ja liittämään sen herkkujen saantiin.
Itse opetin luoksetulon kanille "lattiakoputuksella". Kun kani oli jo valmiiksi lähelläni, laitoin herkkupalan lattialle ja sitten napsutin lattiaa sormillani, jolloin kani tuli uteliaana katsomaan ja näytin sille herkkupalan. Kun tätä toisti monta kertaa monena eri päivänä, kani yhdisti lattian napsutus-äänen herkkuun ja kääntyi heti napsutuksen suuntaan.
Vähitellen pidensin välimatkaa kanin ja minun välillä niin, että lopulta luoksetulo toimi eri huoneestakin asti - tosin kaneille tyypilliseen tapaan vain silloin, kun sitä huvitti.
Ali
Jakkaran alta kulkemisen opetin herkuilla houkuttelemalla. Ensin herkkua sai, kun kurkotti päätään jakkaran alle, sitten ottamalla askeleen pari kurkottamisen mukana ja lopulta päästiinkin jo sujahtamaan alitse kokonaan toiselle puolelle.
Kesämökillämme pääsee seuraamaan erilaisia vesi-, metsä- ja pihaympäristöissä eleleviä eläimiä, pääasiassa lintuja ja hyönteisiä, mutta välillä muitakin näkyy.
Aiemmin olenkin jo kertonut merikotkista (<klik>), västäräkeistä ja minkeistä (<klik>), ötököistä (<klik>), ristihämähäkistä (<klik>) ja hassusta, jalkaansa pystyssä pitäneestä joutsenesta (<klik>).
Joutsenia mökkimaisemissamme eleleekin kahta lajia: laulujoutsenia, joka on Suomen kansallislintu, ja kyhmyjoutsenia, joita ilmeisesti nykyään on Suomessa jo enemmän kuin laulujoutsenia.
Viime kesänä mökkimme lähiympäristöön asettui asumaan kyhmyjoutsenpariskunta, joilla heinäkuun loppupuolella huomasin kolme poikasta. Jäin silloin miettimään, että aika myöhälle loppusyksyyn/alkutalveen menee poikasten kasvaminen lentokykyisiksi. Luontoportin sivuilla (<klik>) kun kerrotaan, että kyhmyjoutsenen poikaset ovat lentokykyisiä vasta noin 4,5 kuukauden iässä, mikä tarkoittaa näillä poikasilla oletettavasti marraskuun loppupuolta-joulukuun alkua.
Ennen poikasia joutsenet olivat useaan kertaan käyneet uiskentelemassa mökkimme liepeillä. Erään kerran ne tulivat myös poikasineen ihan mökkilaiturimme viereen uimaan kierroksen. Ihan kuin olisivat olleet esittelemässä, että tällaisia hienoja tyttösiä/poikasia meillä on, napsipas nyt niitä kuvia. Laiturikierroksen jälkeen joutsenet vielä siirtyivät mökin toiselle puolen poukamaan ruokailemaan, lepäämään ja peseytymään.
Menneenä kesänä mahdollisesti samat kyhmyjoutsenet pesivät jälleen jossain mökkimme ympäristössä, mutta enää ne eivät tulleet mökkimme lähettyville meidän ollessa siellä, vaan pysyttelivät selvästi kauempana kuin viime kesänä. Viime kesänä sain otettua joutsenista paljon kuvia, mutta nyt menneen kesän osalta se saldo onkin nollissa.
Noin 40km E8-tietä Stromssasta Yykeänperälle/Skibotniin päin, on tilava tienvarren levähdysalue. Sieltä löytyy wc-rakennus sekä nätti polku viereiselle vesiputoukselle, jonka vedenkohina kuuluu p-paikalle asti.
Tässä on oikein sopiva kohde vessa-/eväs-/jaloittelutauolle, tai ihan varta vasten käydä tsekkaamassa helposti saavutettavissa oleva vesiputous.
Paikka löytyy Google Mapsista nimellä Parkeringsplass E8 Laksvatn.
Heinäkuinen reissumme Pohjois-Norjaan oli ihanasti lähes täysin ötökkävapaa. Kolmantena Norjan päivänämme, täällä p-paikalla, kohtasimme ensimmäistä kertaa meitä häiritseviä hyönteisiä - autosta noustuamme kimpussamme oli muutamia nälkäisen äkäisiä paarmoja.
Onneksemme paarmat kuitenkin pysyttelivät vain lämpöä hehkuvan, asvaltoidun p-paikan puolella. Sujahdettuamme koirien kanssa vesiputoukselle vievälle polulle, paarmat katosivat ympäriltämme ja saimme rauhassa nauttia luontoelämyksestä.
Putous pärskytti vesipisaroitaan pitkälle ja Lumes nautiskeli niiden tarjoamasta viileästä, sumuisesta suihkusta. Kieltämättä se lämpimänä päivänä virkisti mukavasti itseäkin.
Mesta ja Pikkubolognese pysyttelivät mielummin hieman etäämmällä, ja Pikkubolognese tuntui kokevan putouksen kohinan hieman epämieluisana.
Vuorilta alas virtaava lumen/jään sulamisvesi on väriltään ihanan turkoosia, samoin kuin vuoristojärvienkin vesi. Suomesta sellaisia ei löydy.
Veden värihän riippuu siitä, minkälaisia ulkoisia aineksia vedessä on tai ei ole, ja millä tavoin ne heíjastavat valoa. Suomen vesistöissä on paljon muun muassa humusta, joka saa veden näyttämään ruskeansävyiseltä. (lähde)
Koko reissukertomuksemme Pohjois-Norjasta täällä <klik> ja mikäli vain vesiputoukset kiinnostavat, retkestä Hengen-putoukselle juttu täällä <klik>. Jos mieleen heräilee jotain kysymyksiä aiheeseen liittyen, vastailen parhaani mukaan. :)
Alla vielä video Laksvatn p-paikan vesiputouksesta. Mikäli video ei näy,linkkiYoutubeen.
