Heinäkattomuseo, Kvaløya, Pohjois-Norja

Tromssan ja Sommarøyn väliin jäävä suuri Kvaløyan saari tarjoaa paljon nähtävää, kunhan vain malttaa katsella ympärilleen ja välillä myös pysähtyä, eikä vain paahtaa suorilta kohti Sommarøyta tai Tromssaa.

Viime kesänä "alareitin" tien asvaltti oli kyllä niin kuoppainenkin, ettei siinä vauhtia kovin suureksi halunnut kasvattaakaan, mutta silti autoillessa kivat paikat vilahtavat nopeasti ohi, jos ei ole tarkkana tai ottanut niistä etukäteen selvää.

Heinäkattoiset talot kuuluvat ilmeisesti vanhaan, Norjalaiseen rakennusperinteeseen, ja Kvaløysta niitä löytyikin kerralla oikein museopihallinen. Rakennuksista tulee jotenkin söpön, persoonallisen ja luonnonläheisen näköisiä, kun niiden katoilla rehottaa erilaista kasvustoa.

Museoalue oli nimeltään Perspektivet Straumen Gård (osoite Straumsvegen 1874) ja sen rakennukset kuuluvat vanhaan rannikkotilaan. Straumen Gård on kolmas osa Perspektivet museoita (kotisivut täällä), jonka pääkeskus on Tromssan keskustassa vanhassa puutalossa vaihtuvien taidenäyttelyiden kera ja toinen Folkeparken Tromssan eteläkärjessä.

Tänne ei ollut mitään varsinaista parkkipaikkaa, joten auto piti koettaa pysäköidä jotenkin sopivasti tienvarteen. Rakennuksiin ei pääse sisälle kuin erityisten tapahtumien aikana, mutta pihassa saa vapaasti kuljeskella katselemassa ja vaikka evästelemässä.

Jonkun muistikuvani mukaan rannassa olisi ollut laituri, josta pääsee uimaan, mutta voi myös olla, että muistan ihan väärin.

Kvaløyan "alatie", kuten itse sitä nimitin, kulkee koko matkan rantaa pitkin. Ylätie on osittain rannassa, osittain ei, mutta meidän reissullamme jouduin jättämään sen kokonaan väliin tien ollessa viime kesänä remontissa. Muuten olisimmekin ehdottomasti halunneet kiertää saaren kokonaan ympäri.

Heinäkattomuseon lisäksi me piipahdimme Kvaløyassa Sandviksletta-rannalla (juttu täällä) ja kukkuloille olisi pitkin matkaa lähtenyt useita houkuttelevia polkuja, mutta hellekeli esti meiltä retkeilyn koirien kanssa. Kävimme myös Sommarøyn saarella (juttu täällä), mutta jotenkin pidimme Kvaløyan monipuolisuudesta enemmän, vaikka hieno paikka Sommarøy toki olikin.

Tromssan ja Kvaløyan yhdistävä silta.

Tromssan visiittimme kuvina ja kertomuksina näiden linkkien takana:
https://teamvallattomat20.blogspot.com/2023/12/tromssan-hienot-rakennukset-pohjois.html
https://teamvallattomat20.blogspot.com/2023/10/missa-lokit-pesivat-tromssa-pohjois.html
https://teamvallattomat20.blogspot.com/2023/09/fjellheisen-gondolihissi-vuorelle.html

Miltä näyttää koira agilityputkessa?

Eräänä aurinkoisena kesäpäivänä pihaamme oli ilmestynyt ihanan sininen agilityputki ja siitähän sitä riemua koirille riitti. Kerrankin voi kommentoida johonkin aiheeseen, että ihan putkeen meni!

Paikoillanne - Valmiit - HEP



Täältä tullaan!



Näin hienosti odotellaan jonossa omaa vuoroa.

Minäminäminä!

Nämä viime kesäiset kuvat innostuin kaivelemaan Repolaisen blogin värihaasteen sinistä osuutta varten.

Ja vastaus otsikon kysymykseen on tietenkin kuvien ja väriteeman mukaisesti se, että sinisessä agilityputkessa koiratkin näyttävät ihan sinisiltä.

Sommarøy, Pohjois-Norja

Tromssalaisten suosima kesäpaikka Sommarøyn saari on myös monien turistien suosiossa, mutta meille se oli vähän pettymys. Tähän varmasti osaltaan vaikutti kohdalle osunut +27 asteinen hellepäivä, jolloin emme koirien kanssa voineet lähteä retkeilemään - ja muuta tekemistä Sommarøyssa sitten ei ollutkaan, kun rantalomailukaan ei meitä kiinnostanut. Ruokapaikkoja oli kaksi, hotelli sekä grillityyppinen Havfrua Kro, jonka terassille saimme koirat ottaa mukaan, mutta ruoka ei kyllä ollut kovinkaan hääviä.

Alunperin olimme ajatelleet yöpyä Sommarøyssa, mutta lyhyellä varoitusajalla hotellissa (Sommarøy Arctic hotel) ei ollut lemmikkihuoneita vapaana. Tämä olikin lopulta sitten meille onneksi parempi ratkaisu, niin ei tarvinnut jäädä istuskelemaan iltaa auringonpaahteiseen Sommarøyhin, vaan saimme käytettyä ajan paremmin hyödyksi. Ajelimme tienvarren kiinnostaviin kohtiin pysähdellen takaisin Tromssaan yöpymään ja olimme siten heti seuraavana aamuna valmiita jatkamaan reissua suoraan seuraavaan kohteeseen.

Ei Sommarøyssa käynti silti mikään hukkareissu ollut, ja hieman viileämmällä kelillä olisimme tosiaan varmasti tykänneet enemmänkin. Matkalla ja paikanpäällä oli kieltämättä hienot maisemat, joten ymmärtää, mistä suosio tulee, ja juuri ennen Sommarøyta oleva Sandviksletta-ranta (josta kirjoitin täällä) oli hyvinkin mieleemme. Lisäksi paikallisesta pikkukaupasta löytyi aivan ylihyvää jäätelöä!

Auton parkkeeraaminen Sommarøyssä pitää katsoa tarkkaan, siellä oli pysäköintikieltomerkkejä sekä maksullisia parkkipaikkoja.

Silta Sommarøyhin.

Sommarøyn kukkaloistoa.

Rakentumassa olleiden uusien rantamökkien edustan kävelyterassi.

Jos joku tietää, mistä Suomesta saa näitä jäätelöjä, vinkkaa ihmeessä!




Mikäli alla oleva video ei näy, linkki YouTubeen.

Koko viime kesäinen reissumme Pohjois-Norjaan löytyy  tiivistettynä ja lisälinkkeineen https://teamvallattomat20.blogspot.com/2023/07/seikkailu-pohjois-norjassa.html .

Hevosystävää etsimässä

Olen ratsastanut 7-vuotiaasta saakka, mutta pitkään hyvin epäsäännöllisesti - ala-asteikäisenä isovanhempieni naapurissa olleella tallilla muutamia kertoa vuodessa ja päälle kesäisin aina viikon ratsastusleiri.

Hevosten kanssa sinänsä olen ollut tekemisissä enemmänkin. Kävin 10-17-vuotiaana viikoittain yhdellä ravitallilla heppoja harjaamassa siskoni kanssa ja siitä loppuvuodet myös ratsastimme lempparihevosellamme. 12-15-vuotiaana kävin lisäksi viikoittain toisellakin tallilla ratsastamassa ja ajamassa lisäliikutusta tarvitsevaa heppatyyppiä, jonka muuten olisimme saaneet lopulta ihan omaksikin, jos vain vanhempamme olisivat siihen suostuneet.

Vasta aikuisiällä tuli käytyä useamman vuoden ajan säännöllisesti ratsastuskoululla tunneilla ja sen lisäksi/jälkeen olen vuokrannut/saanut käydä ratsastamassa muutamilla yksityisomisteisilla hevosilla itsenäisesti. Edellisessä asuinpaikassani ehdinkin jopa reilun kuuden vuoden ajan käydä yhdellä ja samalla yksityistallilla hoitamassa ja ratsastamassa hevosia, mutta muuttoni jälkeen jouduin etsimään uuden tallin ja uudet hevosystävät.

Hevoset ovat minulle samanlainen hyvän mielen harrastus kuin koiratkin. Tallilla ei päässä pyöri mitään muita ajatuksia, keskittyy vain siihen hetkeen ja yhdessä olemiseen ja tekemiseen hevosten kanssa.

Tässä kuvassa on meneillään tilanne, jossa minä rapsutan ruskeaa hevosta, ruskea hevonen puolestaan rapsuttaa mustaa ponia ja musta poni sitten rapsuttaa vielä takaisin ruskeaa hevosta.


Vaihtoehtoja, mistä lähteä uudella paikkakunnalla heppakaveria katselemaan, olisi ollut useita, mutta halusin tallin sijaitsevan suht lähellä kotiani, jotta varsinkaan arki-iltaisin töiden jälkeen ei matkoihin enää menisi kovin paljon aikaa.

Ensimmäisenä kokeilemallani tallilla en saanut ollenkaan kiinni hevosteluun normaalisti liittyvää hyvää fiilistä. Sen sijaan koin jonkinlaista huonommuuden ja omituisuuden tunnetta, joka siihen asti oli ollut minulle ihan vieras asia hevosiin liittyen.

Heti saavuttuani tallinpitäjä kehoitti minua kyselemään kaikenlaista, mitä mieleeni tulee. Minulle tuli tunne, että tässä haetaan nyt jotain erikoisen hienoja kysymyksiä, kun sitä kysymysten esittämistä oikein toisteltiin useamman kerran, ja jos yritin jutella jotain tavallista asiaa, oli vastakommentti "Anteeksi, mikä se kysymys oli?".

Hän itse kyseli minulta käytännön asioita ja mielipiteitä hevosista, ja tuntui, että jokainen vastaukseni oli väärin. Aina minun vastattuani hän nollasi minun sanomani asian selittämällä, kuinka asia hänen mielestään on, vaikka olisin juuri kertonut ihan saman asian, mutta vain eri sanoin.

Olin tosi jännittynyt ja epävarma, enkä pystynyt ollenkaan olemaan oma itseni, kun jokaista liikettäni ja sanomaani asiaa tarkkailtiin arvostelevin silmin ja korvin. Pelkäsin koko ajan, että teen tai sanon kaiken hänen mielestään väärin.

Omituisimman hetken koin kysyessäni minulle hoidettavaksi osoitetun hevosen nimeä. Normaalin vastauksen, eli hevosen nimen sijaan, sieltä tuli ensin riemastunut "Mahtavaa! Sinä olet kiinnostunut tästä hevosesta! Tosi hienoa, että  haluat tutustua siihen!" Tunsin itseni kuin joksikin nelivuotiaaksi lapseksi, jota tuhmuuksienteon jälkeen kehutaan ylitsevuotavasti, kun vihdoinkin on hetken kiltisti.

En mennyt sinne paikkaan enää uudelleen.



Seuraavaksi vierailemani paikka oli tosi mukava, kävin siellä pari kertaa. Koin heti itseni tervetulleeksi ja arvostetuksi. Harmi vain, että hevoset olivat ratsastaessa hieman liian säpäköitä minulle - en nimittäin kaipaa liikaa lisäjännitystä elämään - ja lisäksi omistaja toivoi hevosten kanssa säännöllistä apua useammin kuin mitä minä olisin ehtinyt käymään.

Kolmas kerta onneksi toden sanoo. Löytyi talli, jossa minusta pidetään, jossa saan käydä silloin kuin ehdin ja jossa hevoset ovat sopivan rauhallisia. Ratsastamisen sijaan tosin näillä hevosilla ajellaan kärryillä, mutta mukavaa puuhaa sekin on, ja pienen ponin kanssa touhuaminen myös hauskaa vaihtelua aina isojen hevosten kanssa olemiseen tottuneelle.

Viime viikolla oli kuuma, olin väsynyt, enkä jaksanut edes harjata hevosia kuin vain hetkisen. Istuin sitten puolisen tuntia mustan ponin kanssa karsinassa. Rapsuttelin ponia kaulasta, juttelin mukavia ja poni lepuutti päätään vuoroin olkapäälläni ja vuoroin sylissäni. Olisi se varmaan koko ponikin syliin asti tullut, jos mahtuisi. Ihan paras tyyppi. <3