Rakkaudella merkitty

Äitini yllätti viime loppuvuodesta julkaisemalla oman runokirjan Rakkaudella merkitty. Hän kertoo kirjastaan näin: "Tässä pienessä runokirjassani Rakkaudella merkitty on 45 runoa, jotka puhuvat olevaisena olemisesta täällä maan päällä, itsensä rakastamisesta ja arvostamisesta ja omalla polulla kulkemisesta. "Sisälläni virtaavat joet ja kuplivat lähteet. Ajatukset juoksevat tähtien nopeudella ja minä olen täällä maassa kiinni ja uneksin." "...antaa tulla esiin ja näkyville piilotetut, alle jääneet, sivuun laitetut minuudet. Rakastaen kohdata kaikki puolet itsestään."" Kirjaprosessi tukee omalla pienellä panostuksellaan myös kotimaista yritystoimintaa, sillä ulkoasusta vastaa Seinäjokinen Mainoshuone Force ja painatuksesta huolehti Grano Oy jossain päin Suomea.

Posti toi yhden kappaleen minullekin - omistuskirjoituksella tottakai. Olen sukulaissuhteesta johtuen ehkä hieman jäävi arvioimaan äitini runoja, mutta minusta ne ovat oikein puhuttelevia. Moni runoista osuu ja uppoaa kohdilleen ja tarjoaa pohdittavaa sekä samaistumisen kohdetta. Tänään vietettävän kansainvälisen onnellisuuden päivän teemaan sopivasti haluankin lahjoittaa yhdelle blogini lukijalle mahdollisuuden tutustua äitini kirjaan. Ehkä se olet juuri sinä, jonka postilaatikkoon Rakkaudella merkitty joku päivä kolahtaa? Kirjanen on myös ostettavissa Kansallisen kirjakaupan kautta.

Ps. Äitini tietää, että kirjoitan blogia, ja hän silloin tällöin tätä lukeekin, mutta sitä hän ei vielä tiedä, että hänen kirjastaan täällä kirjoitan. Olkoon se yllätys.

Kuka, jos en itse, ottaa vastuun teoistani.
Kuka, jos en itse, siirtää jalkojani kulkemaan tätä tietä jolla olen.
Kuka, jos en itse, puhuu sanat suussani ja käyttää käsiäni.
Kuka, jos en itse, ajattelee ajatukseni.
Kuka, jos en itse, päättää suunnan jolle risteyksessä käännyn.
Ulla Ollanketo

Ps. Äitini on kirjoittanut oman runokirjan, minä sen sijaan olen tehnyt blogistani kirjan.

Pahoinpidelty pandakarhu

Olisinko ollut suunnilleen nelivuotias, kun sain kummeiltani lahjaksi noin metrisen pehmopandakarhun. Pandasta tuli yksi tärkeimpiä lelujani, en tosin muista sitä erityisesti leikeissä käyttäneeni, mutta iso ja hieno ja siksi tärkeä se oli. Muuttaessani omaan kotiin, panda muutti mukana ja istua köllötti olohuoneessa, kunnes toinen silloisista koiristani erään yksinolon aikana oli kiskaissut pandan lattialle, järsinyt sen isot muovisilmät ja repinyt kaulan auki. Harmitti. Toisaalta positiivisesti ajateltuna rikottuna oli sentään vain silmät ja kaula, ei koko höskää. Aikomuksenani oli korjata panda. Ei uusien silmien laittaminen ja kaulan kiinniompelu iso homma olisi ollut, mutta jotenkin se vain jäi ja jäi, ja lopulta passitin pandan muovisäkkiin parempia aikoja odottamaan.

Muovisäkin sisuksissa pandalla vierähtikin sitten lähes parikymmentä vuotta ja muutama muutto lisää, kunnes jokunen viikko sitten varastoa penkoessani panda säkkeineen osui käsiini. Mietin, että jos panda on vuosikausia rikkinäisenä ja hylättynä saanut varastossa lojua, niin ehkä se on vähitellen menettänyt sen hehkun ja merkityksen, mikä sillä minulle aikanaan oli. Muutama päivä sitten hain pandan sisälle, avasin säkin ja totesin, että kaikki asiat eivät säily loputtomiin säilyttämisen arvoisina, ja niinpä päästin pandan paremmille bambumaille. Kaikkea ei tarvitse pitää fyysisesti itsellään, vaikka niihin mukavia muistoja sisältyisikin. Ellen ihan väärin muista, niin jostain valokuva-albumien uumenista taitaa löytyä kuvakin siitä tilanteesta, kun pandan sain, ja sen kuvan myötä on myöhemminkin helppo muistella, miten mieluisa lahja iso panda pikkutytölle oli.

Toiset sanovat, ettei koiran saamalla liikunnan ja/tai aivotyöskentelyn määrällä ole tekemistä sen kanssa, tuhoaako koira paikkoja vai ei. Ratkaisevaa onkin syy, miksi koira yksinollessaan alkaa käyttää hampaitaan, ja ratkaisun asiaan pitäisi olla syyn mukainen. Kyseisellä pandakarhun pahoinpidelleellä koiralla kyse oli nuoren koiran aktiivisuudesta. Se vaati fyysistä toimintaa - esimerkiksi tunnin pyörälenkin - ennen yksinjäämistä, jotta jaksoi olla rauhassa kotona. Muuten kävi, kuten pandalle. Tai sohvalle. Tai eteisen jakkaralle. Ja sitten minäkin viimein opin, että joku suora syy-seuraussuhde tässä tosiaan on...