Sup-lauta + taapero = ?

Sup-lautailu taaperon kanssa - uhka vai mahdollisuus?

Olen suppaillut koirieni kanssa kesästä 2018 alkaen sekä järvissä, joissa että meressä. Suppailusta ja suppailuharrastukseni aloituksesta olenkin kertonut jo aiemmin otsikolla <Harrastuksena suppailu>.

Vaikka minulla on parhaimmillaan (pahimmillaan?) ollut sup-laudan kyydissä jopa kolme koiraa kerrallaan (<Kuinka monta koira mahtuu sup-laudalle?>), suppailu lapsen kanssa tuntuu paljon haastavammalta ja pelottavammalta.

Mitä, jos koira putoaa sup-laudalta veteen?

No, koirat osaavat uida, pyrkiä takaisin laudan kyytiin ja onhan niillä pelastusliivit (<koiran pelastusliivit>) yllään. Koirat saavat yleensä olla laudalla haluamassaan asennossa ja paikassa, mutta jatkuva liikkuminen on kielletty.

Putoaminen on käynyt yhden kerran. Tällöin nyt jo edesmennyt Lumes-lapinkoira (<kaikki loppuu aikanaan>) tasapainoili laudan keulassa vähän liikaa tassut reunan yli ja humpsahti siitä yli. Putoamisen jälkeen se ui samantien laudan viereen, josta pelastusliiveistä autoin sen takaisin laudalle. Ei muuten keikkunut enää sen jälkeen tassut yli laudan, vaan oli varovaisempi.

Mitä jos lapsi putoaa sup-laudalta veteen?

No, onhan hänelläkin pelastusliivit, mutta uida ei vielä osaa eikä auttaa itseään takaisin laudalle. Putoamista ei onneksi ole vielä käynyt, mutta yhteisiä suppailukertojakin on takana vasta muutama, olemme suppailleet vain täysin tyynellä säällä ja olemme molemmat istuneet laudalla, lapsi minun edessäni jalkojeni välissä.

Ehkä ensi kesänä hänen ollessa jo vähän isompi ja ohjeiden ymmärtämisen ja noudattamisen taidon kehityttyä lisää, harjoittelemme mahdollista putoamista varten.

Mitä, jos koirat saavat laudalla hepulin?

Nykyisten koiriemme kanssa todennäköisyys tälle on häviävän pieni, koska niiden luonne, erilaisiin tilanteisiin tottuminen ja koulutustaso poissulkevat erittäin hyvin hepuleiden mahdollisuuden tai ainakin saavat keskeytettyä sen. Osaavat olla laudalla rauhassa pidemmänkin aikaa ja eri olosuhteissa.

Jos näin kuitenkin joskus kävisi, pahimmillaan koira putoaa laudalta, tai minä (minullakin 90% on pelastusliivit ylläni ja osaan uida, mutta toki pahimmillaan laudalta pudotessa voin loukata itseni vedessä olevaan kiveen, jolloin pelastautuminen takaisin laudalle ei välttämättä onnistu), tai molemmat.

Mitä, jos lapsi saa laudalla hepulin? 

Tutkimattomat ovat taaperon mielentilat.

Olen pyrkinyt minimoimaan hepulointiriskin pitämällä suppailut lyhyinä. Olemmekin suppailleet vain noin puolisen tuntia kerrallaan ja pysytelleet rannan lähellä, jotta tarvittaessa pääsemme takaisin rantaan suht nopeasti. Olen kysellyt lapselta, haluaako hän jatkaa eteenpäin vai käännytäänkö takaisin, ja toiminut tämän mukaan.

Lapsi on saanut ottaa haluamansa lelun mukaan suppailemaan ja voinut leikkiä sen kanssa laudalla, lelu on kiinnitetty lautaan narulla. Olen ottanut lapselle mukaan helposti syötävää evästä, esimerkiksi sosepussin. Olemme yhdessä havainnoineet ympäristöä ja vesiötököitä, ja suppailleet mielenkiintoisiin paikkoihin, kuten rantakaislikkoon, lumpeenlehtien sekaan ja kalaparven viereen.

Olemme myös keskustelleet yhdessä siitä, kuinka sup-laudalla käyttäydytään, mitä saa ja mitä ei saa tehdä, ja mitä voi tapahtua, jos ei kuuntele minun ohjeita ja tekee sellaista, mitä ei saa tehdä. Pahimmillaanhan lapsen hepuli voi aiheuttaa laudalta putoamisen joko hänelle, minulle tai molemmille.

Mitä, jos tulee vessahätä kesken suppailun? 

No, sitten se tulee. Siltä varalta, ettei ehditä takaisin rantaan, mukana kulkee pyyhe ja lapselle varavaatteet. Vielä niitä ei ole tarvittu, ja se voisikin kyllä olla aika mielenkiintoinen operaatio alkaa vaihtaa vaatteita sup-laudalla - varsinkin kun tällainen tilanne voi aiheuttaa edellä mainitussa kohdassa olevan hepulin. 

Miten lapsen kanssa sup-laudalle ja laudalta pois? 

Jos on itse suppailukin jännittävää lapsen kanssa, niin sitä on kyllä myös nämä laudalle menemiset ja sieltä poistumisetkin - vaatii lapselta hyvää ohjeiden ymmärtämistä ja niiden mukaan toimimista, ja aikuiselta luottamista lapseen. Ei aina helppoa taaperon kanssa.

Meillä sup-lauta laitetaan aina veteen niin päin, että keula on rantaan päin. Tämä siksi, koska vesi syvenee rannasta pois päin ja laudan perässä olevalle evälle on näin ollen enemmän tilaa. Jos laudalle mennään siten, että perä on rantaan päin, evä painuu vedenpohjaan kiinni ja voi vaurioitua

Ensin lapsi istuu rannalla odottamassa ja minä menen laudalle istumaan. Sen jälkeen lapsi saa tulla - laudalle tullaan ihan keulasta, jotta ei astuta veteen, ja kontataan lautaa pitkin minun luokse. Laudalta poistutaan käänteisessä järjestyksessä, eli lapsi peruuttaa laudalta pois ja täytyy katsoa, että jalat menevät keulasta maahan, eivät veteen. Sitten lapsi kävelee pari metriä etäämmälle vedestä ja istuu odottamaan minua.

Suppailu on ehdottomasti kokeilemisen arvoista myös taaperon kanssa! 

Parhaimmillaan yhdessä suppailu tarjoaa kivoja uusia kokemuksia ja elämyksiä paikoista ja maisemista, joihin ei jalkaisin pääse, ja opettaa nauttimaan luonnosta ja kiireettömästä oleskelusta. 

Koiran pelastusliivit

Kohta se on taas kesä ja kärpäset ja vesileikkien aika. Nyt ehtiikin vielä hyvin tarkistaa karvaisenkin kaverin turvavarusteet kuntoon tulevia kesän vesiaktiviteetteja varten.

Koirille on tarjolla pelastusliivejä useammassa eri hintaluokassa. Näiden välillä on suuriakin laatueroja, joten kannattaa miettiä huolella, minkälaiseen käyttöön pelastusliivi on tulossa, ja millaisia ominaisuuksia pelastusliiviltä siinä käytössä vaaditaan.

Jotta pelastusliivit toimivat optimaalisesti ja ovat mukavat yllä, niiden tulee olla koiralle oikean kokoiset. Tämä vaikuttaa liivien kelluttavuuteen ja siihen, miltä liivit tuntuvat koiran päällä ja miten hyvin ne sallivat koiran erilaiset liikkeet.

Liivien tulee pituussuunnassa ylettää pitkälle koiran selän yli, mutta ei kuitenkaan ihan häntään asti. Kyljiltä liivien tulee laskeutua reilusti kohti vatsaa, mutta jäädä kuitenkin vatsaviivan yläpuolelle. Rinnan ympäri kiertävän osan tulee olla pituudeltaan riittävä, jotta se ei kiristä tai kisko liivejä liian eteen, mutta se ei saa olla liian pitkä, jolloin se jää löysälle, eikä tue napakasti.

Mikäli pelastusliivien hankinnan ajatuksena on, että koiran voi joutua mahdollisesti nostamaan pelastusliiveistä esimerkiksi takaisin veneeseen, tulee liivien olla riittävän tukevaa tekoa - tämä tietysti korostuu, mitä suuremmasta koirasta on kysymys.

Liivien ompeleiden ja kiinnikkeiden/lukkojen tulee olla kestävät. Vatsakappaleita on oltava kaksi ja niiden on oltava levät ja pehmustetut - nostettaessa koiran koko paino on vatsakappaleiden (ja nostokahvan) varassa.

Koiralle uimaharjoittelun avuksi tai pidemmän matkan/aallokkoisen kelin uinnin tueksi hankituilla pelastusliiveillä tulee olla hyvät kellutusominaisuudet - yleensä paksumpi materiaali kelluttaa paremmin kuin ohuempi materiaali. Hyvä kelluttavuus tuo myös enemmän turvaa vaikkapa vahingossa veneestä veteen pudotessakin.

Liivit eivät saa estää tai hankaloittaa koiran liikkeitä. Koiran pitää pystyä uimaan vapaasti ja tarvittaessa liikkumaan maallakin normaalein liikeradoin.

Jos pelastusliivit päällä oleskellaan vähänkin pidempiä aikoja, korostuu niiden käyttömukavuus erilaisissa asennoissa - koiran on hyvä ja helppo istua, seisoa ja olla makuulla liivit yllään.

Jos pelastusliivin halutaan parantavan koiran näkyvyyttä vedessä, liivin värin tulee olla sellainen, joka erottuu selvästi vedestä vähän kauempaakin erilaisissa sääolosuhteissa.

Pikkubolognesen pelastusliiveissä ei ole mitään muuta hyvää kuin kirkas väri. Sille on jo pari kesää ollut ostoslistalla paremmat liivit, mutta aina se on jotenkin jäänyt, kun on nyt edes jotkin kuitenkin jo olemassa.

Näiden pelastusliivien ompelutyö on heikkolaatuista ja saumat repsottavatkin jo parista kohtaa. Yhtään isomman koiran käytössä ne olisivat jo menneet rikki. Liivien kellukemateriaali on olemattoman ohut, eikä siten oikein edes sovellu pelastusliivi-statukseen. Liivi kiinnittyy vatsan ympäri kahdella nauhalla, mutta niissä ei ole mitään levennyksiä tai pehmusteita.

Lisäksi tämä pelastusliivi on auttamattomasti selkäosastaan aivan liian pieni Pikkubologneselle.

Myös jutussa Veneily koiran kanssa, sivutaan hieman pelastusliiviasiaa ja muun muassa jutusta koirien kanssa suppailemassa löytyy lisäkuvia koirista pelastusliiveineen. 

Koirien kanssa suppailemassa

Se on hauska, miten koirien luonne-erot tulevat esiin kaikessa, mitä sitten tehdäänkin ja missä sitten ollaankin. Ne näkyvät hyvin myös käydessäni koirien kanssa suppailemassa.

Lumes on aina ollut utelias tyyppi. Se tykkää tutkia paikkoja ja tarkkailla ympäristöä. Sellainen Lumes on sup-laudallakin, jossa se mieluusti seisoo tai vähintääkin istuu, ja katselee tarkkaavaisena ympärilleen.

Mesta on taitava rauhoittumaan, kun mitään ei tapahdu. Se ei ala keksiä omia puuhia, vaan käy oma-aloitteisesti makuulle ja odottaa, milloin taas jotain kiinnostavaa on näköpiirissä. Sellainen Mesta on sup-laudallakin, jossa se ensin saattaa hetkisen istua, mutta sitten käy makuulle ja siihen jää.

Pikkubolognese on harvemmin mukana suppailemassa, koska kolmen koiran kanssa lauta käy jo vähän ahtaaksi (Kuinka monta koiraa mahtuu sup-laudalle? <klik>), ja lapinkoirat arvostavat suppailua Pikkubolognesea enemmän. Välillä sekin kuitenkin pääsee mukaan pienemmälle pyörähdykselle ja pari viikkoa sitten se oikein itse halusi tulla mukaan.

Sup-laudalla Pikkubolognese yleensä istuu. Makuulleen se ei mene laudalla ollenkaan. Ilman isoja koiria se saattaisi vähän kulkea laudalla edestakaisin, mutta Mestan ja Lumeksen väliin asetettuna pysyy nätisti ja rauhassa aloillaan.

Juhannuskuulumisissa (<klik>) kerroin, kuinka Lumes luiskahti ensimmäistä kertaa sup-laudalta veteen. Sillä on ollut usein tapana seistä laudalla etujalat aivan reunalla ja on ollut vain ajan kysymys, milloin tassu lipsahtaa ja juhannuksena niin sitten kävi.

Mietin silloin, että muistaakohan se vielä jälkeenpäinkin syy-seuraussuhteen, vai jatkaako reunalla keikkumista jatkossakin, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tässä loppukesän aikana olen laittanut merkille, että Lumes on kuin onkin hieman varovaisempi tassujensa sijoittelussa, enää se ei pidä niitä niin reunalla asti.

Se myöskin käy nykyään todella nopeasti makuulle, jos seisoessa meinaa vähänkin horjahtaa tai lipsahtaa. Selvästi se muistaa putoamisen veteen, eikä halua, että niin käy enää toista kertaa. Mielellään tulee kuitenkin laudalle ja pitää suppailusta edelleen.

Meillä on vain yksi sup-lauta ja se viedään aina kesäksi mökille, koska siellä sitä eniten tulee käytettyä. Joskus se harmittaa, kun haluaisi nättinä päivänä käydä kotoakin käsin suppailemassa, mutta lauta on mökillä.

Välillä mietin, pitäisikö ostaa toinenkin sup-lauta. Silloin onnistuisi kotonakin ollessa suppailemaan lähtö, ja toisaalta sen voisi vaikka ottaa mökillekin mukaan, niin saisin ihmisseuraakin suppailemaan.

Vielä olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että toisen laudan käyttöprosentti taitaisi jäädä sen verran vähäiseksi, että olkoot kaupanhyllyllä. Nautitaan sitten koirien kanssa mökillä suppailusta senkin edestä.

Kuvat ovat viime kesältä, mutta samanlaiselta suppailu on tänäkin kesänä näyttänyt. 😊

Koirien juhannus

Juhannusperjantai mökillä oli suht viileä. Ei nyt noin niin kuin muuten, mutta bolognesen mittapuulla - se paleli ja siten tarvitsi päälleen takin, jonka juuri kevättalvella sille tekaisin (itse tehty takki koiralle). Kyllä vaan lapinkoirien kanssa onkin niin helppoa. Ei niiden kanssa tarvitse koskaan miettiä, että mikä keli ulkona on, senkus mennään ja ollaan vaan. Pikkubolognese on vähän toista maata.

Mesta on aina mielellään siellä, missä minäkin. Vähintäänkin se haluaa olla tietoinen siitä, missä minä olen, jotta halutessaan se voi sittenkin tulla myös itse sinne, missä minäkin olen. Tältä näyttää, kun Mesta jää eri paikkaan, minne minä menen, mutta kuitenkin se on lähtövalmiina muuttamaan suunnitelmaa.

Uudesta mökkilaituristamme modattiin lautta, jonka kyytiin kaikki yhdeksän ihmistä ja kolme koiraa mahtuivat mukaan hassunhauskalle juhannusajelulle. Olin ensin hieman epäuskoinen kuultuani tästä suunnitelmasta, mutta niin vain suunnitelmantekijät tiesivät, mitä suunnittelivat.

Juhannusviikonloppuun sattui mahtavat suppailukelit ja vietettiinkin koirien kanssa vesillä paljon aikaa. Sattuipa myös ensimmäinen koira yli laudan tilanne, kun Lumes tapansa mukaan seisoskeli ihan keulassa ja sitten lipsahtikin etutassut yli. Sillä on ollut sama tapa kaikki nämä suppailuvuodet ja on ollutkin vain ajankysymys, milloin se molskahtaa keulasta keikkumasta veteen. Pelastusliivien ansiosta sain autettua Lumeksen nopeasti ja helposti takaisin laudan kyytiin.

Kun välillä huomasi Lumeksen kadonneen, yleensä sitä kannatti aina etsiä jostain kohtaa mökistä. Oli erittäin todennäköistä, että Lumes on huomannut jonkun tekevän jotain ruokaan liittyvää, ja Lumeshan on aina siellä missä ruoka, ja ruuanlaittoa ja herkutteluahan ihmisillä juhannuksena riitti. Pikkubolognese ja Mesta eivät ole ollenkaan niin intensiivisiä ruuanlaitonvahtijoita kuin Lumes, joka ei vahtipaikastaan hevillä luovu.

En tiedä, mikä pakko se on aina ottaa koirista uusia ja uusia kuvia. Ihan kuin niitä kuvia ei olisi jo ennestäänkin vaikka millä mitalla: koira eestä, koira takaa, koira istuu, koira makaa. Ja silti, silti, niitä ottaa vain lisää ja lisää, kuten tälläkin kertaa...

Sunnuntaina meidän oli tarkoitus lähteä heti aamusta kotiin ja kotoa suoraan toiselle mökille jatkamaan juhannuksen viettoa. Vaan minkäs teet, kun meri oli niin rauhallinen, että oli ihan pakko käydä ensin Mestan kanssa vähän suppailemassa. Laitoinkin jo puolivitsillä viestiä, että ei me täältä nyt mihinkään päästä, kun on liian hyvä suppailukeli eikä tekisi millään mieli meloa takaisin rantaan.

Koirat olivat siellä, missä ihmisetkin, ja koiria saikin jatkuvasti pyytää siirtymään pois mölkyn ja petankin vaara-alueilta - pelipaikat kun tuntuivat olevan kaikista houkuttelevimmat oleskeluun. Mesta tykkäsi myös kävellä mölkkykalikoiden keskellä, ottaa niitä suuhunsa ja piehtaroida petankkikuulien päällä, ja oli vähän pettynyt, kun sellaista ei nyt oikein olisikaan saanut tehdä.

Nuorin juhannuksenviettäjistä oli hyvä koirien viihdyttäjä. Herkkupussi vaan käteen ja koirat seuraavat mukana kaikkialle. Pikkubolognese on erityisesti hänen mieleensä, kun kokosuhde tuntuu sopivan turvalliselta. Mutta on se kyllä ihanaa, ja helppoa, kun koirat tulevat toimeen ihan kaikenikäisten ihmisten kanssa ja ne voi ottaa mukaan minne vaan.

Siinä, missä Lumes, 14v6kk, Mesta, 10v4kk ja Pikkubolognese, 10v4kk, sekä Meri-suomenpystykorvakin, 14v9kk, osallistuivat koko ajan kaikkeen toimintaan, Vallu-lapinkoira, 14v9kk, vetäytyi jossain kohdin omaan piilopaikkaansa päiväunille. Onneksi sen piilo tiedettiin, muuten olisi saanut hetkisen etsiä, missä se oikein on.

Instagramiin ja Facebookiin on muuten ilmestynyt muutamia kuvia Pohjois-Norjan reissustamme. Kunhan ehdin, kirjoittelen tännekin reissukertomusta kuvien kera, mutta ensimakua löytyy noista kanavista.

Kuinka monta koiraa mahtuu sup-laudalle?

Se, kuinka monta koiraa sup-laudalle mahtuu, riippuu monistakin eri tekijöistä. Minkä kokoisia koirat ovat, entä lauta ja ihmissuppailija? Mikä on laudan kantokyky? Kuinka koirat käyttäytyvät sup-laudalla? Suppaileeko ihminen seisten vai polvillaan?

Isoja koiria luonnollisesti mahtuu kyytiin vähemmän ja laudan painorajakin tulee helposti vastaan. Rauhattomia, sinne tänne häsääviä koiria on vaikeampi ottaa laudalle useampia, kun taas rauhallisia, aloillaan pysyviä koiria on helpompi mahduttaa mukaan enemmänkin kuin vain yksi. Mikäli ihmisen tasapainotaidot mahdollistavat suppailun kokonaan seisten koirienkin kanssa, vie ihminen itse siten vähemmän tilaa ja vapauttaa paikan lisäkoiralle verrattuna polvillaan suppailijaan.

Meidän sup-lautamme on 320cm pituinen ja leveimmältä kohdaltaan 81cm levyinen Jobe Yarra, jossa suppailijan suosituspaino on max 120kg. Alkujaan suppailin aina yhden lapinkoiran kanssa kerrallaan, kun oletin jotenkin automaattisesti, etteivät ne mahtuisi samalla kertaa kyydille. Kun lopulta päätin kerran ottaa molemmat mukaan, ei mahtumisessa ollutkaan mitään ongelmaa, ja siitä edespäin ovatkin lähes aina olleet kumpikin yhdessä mukana.

Kahden rauhallisen koiran kanssa suppailu on vielä hyvin sujuvaa. Yleensä ne ovat molemmat keulassa, toisinaan toinen edessä ja toinen takana. Laudan painorajaankin on vielä parisenkymmentä kiloa varaa, eikä lauta toki uppoaisi heti liikapainostakaan, mutta sen käyttöominaisuudet kärsisivät.

Kun sitä sanotaan, että ei kahta ilman kolmatta, päätin viime kesänä napata vielä bolognesen kolmanneksi koiraksi mukaan sup-lautailemaan. Sinänsä mahduimme kaikki laudalle ihan hyvin, mutta minulla alkoi olla vähän ahdasta meloa. Seisten olisi varmasti onnistunut paremmin kuin polviltaan, mutta niin uhkarohkea en ole, että kolme koiraa laudalla seistenmeloisin, kun kahdenkin koiran kanssa teen sen vain peilityynessä vedessä.

Kuinka monta koiraa siis mahtuu sup-laudalle? Kyllä sinne kaikki kyydille mahtuvat, mutta mukavinta suppailu on, jos lauta ei ole ihan tupasen täyteen ahdettu.

Lisää sup-lautailusta Harrastuksena suppailu, toisenlaisia vesipuuhia Veneily koiran kanssa.

Harrastuksena suppailu

Uiminen on hyvä, turvallinen ja tehokas liikuntamuoto ihmisten lisäksi myös koirille, ja varsinkin helteisillä kesäkeleillä se nousee arvoonsa, kun normaalia lenkkeilyä joutuu vähentämään. Aloittaessani suppailun kesällä 2018, olikin alkuperäisenä ajatuksenani saada sup-laudan avulla  uitettua Mestaa pidempää matkaa kuin vain rannalta lelua heittämällä. Vuokrasin läheiseltä leirintäalueelta laudan noin kerran viikossa tunniksi, josta alkupuolen käytin Mestan uittamiseen ja loppuaika suppailtiin yhdessä ympäri järveä.

Tykästyin näihin suppailuhommiin Mestan kanssa, joten jatkoin sup-laudan vuokraamista myös kesällä 2019, kunnes lopulta saman vuoden alkusyksystä päädyin ostamaan oman laudan - Jobe Yarran. Omalla laudalla sai mennä suppailemaan koska halusi, minne halusi ja niin pitkäksi aikaa kuin halusi, ja lisäksi suppailuharrastuksen jatkuessa hinnakkaammankin laudan ostaminen maksaa itsensä takaisin jatkuvaan vuokraamiseen verrattuna. 

Lyhenne SUP tulee englanninkielen seisten melomista tarkoittavista sanoista. Itse suppailin ensimmäisen kesän pääosin polvillaan laudan päällä. Seuraavana kesänä olin jo rohkeampi ja seisoin laudalla vähintäänkin yhtä paljon kuin olin polvillaankin, ja liikuntamuodon tehokkuus on tullut todenteolla ilmi. Vaikka periaatteessa suppailu on vain laudalla seisomista ja ylävartalon liikettä meloessa, eikä kuulosta kovin liikunnalliselta, se oikeastaan on aika monipuolisesti lihaksistoa rasittavaa treeniä.

Vedessä liikkuvan laudan päällä seisominen on vähän kuin tasapainotyynyilyä, jossa ei voi vain seistä passiivisesti, vaan lihakset tekevät koko ajan töitä tasapainon säilyttämiseksi. Tätä ei huomaa niinkään siinä laudalla ollessaan, jos keli on melko tyyni, mutta kun rantaudut vaikkapa tunnin suppailun jälkeen ja poistut laudalta lähtien kävelemään, tuntee jalkalihastensa tosiaankin olleen työnteossa. Koska suppailen aina yhdessä koirien kanssa, olen myös miettinyt, miltä sup-laudalla oleilu niistä mahtaa tuntua. Oletan, että kelistä ja koiran laudalla oleskelun asennosta riippuen suppailu on niillekin hyvää syvien lihasryhmien treeniä vähän dobo-pallon päällä tasapainoilun tapaan.

Kaksi ensimmäistä kesää suppailin vain yhden koiran kanssa kerrallaan. Oletin jotenkin automaattisesti, etteivät ne mahdu molemmat samalla kertaa kyydille. Kolmantena suppailukesänä minua alkoi sitten vielä aiempaakin enemmän harmittamaan, että aina toinen koira joutuu jäämään kotiin, kun toisen kanssa lähdetään suppailemaan. Eräänä päivänä taas kerran suppailemaan lähtiessäni päätin sitten kokeilla, että mitähän tapahtuu, jos kummatkin pääsevät mukaan, ja hyvinhän siinä kävi. 

Olen kertonut ennenkin (Tutkittuja terveysvaikutuksia - metsä parantaa) siitä, että mielestäni luonnonmaisemissa on jotain sellaista, johon ei vain kyllästy koskaan. Ihan sama, vaikka se on aina ne samat metsät, joissa kulkee, tai samat vesistöt, jossa suppailee, niin jokaisella kerralla niitä vain ihastelee yhtä paljon. Ja miten ne hetket koiran kanssa luonnossa voivatkaan toisinaan olla niin rauhaa, onnea ja tyytyväisyyttä täynnä.

Varsinkin peilityynellä järvellä hiljakseen eteenpäin lipuessa minulle tulee sellainen olo, että tässä on kaikki, mitä tarvitsen, voisiko aika vain pysähtyä, jotta voisin nauttia tästä hetkestä ikuisuuden. Olenkin täysin koukuttunut suppailuun, koska vesillä liikkuminen on niin mainio tapa päästä luontoa lähelle erilaisella tavalla maalla kulkemiseen verrattuna, ja silti suppailukin on samalla kuitenkin myös yhdessä olemista ja tekemistä koirienkin kanssa.

Aina ei kylläkään siihen luonnonrauhaan ole luottamista. Kerran elokuun alkupuolella siinä rennosti seisoen meloin laudalla ja Mesta istuskeli keulilla, kun yhtäkkiä kajahtaa laukaus - ja vielä alle sadan metrin päässä meistä. Hätkähdän itse hieman sitä ensimmäistä laukausta, koska tilanne oli täysin odottamaton, mutta onneksi Mesta vähät välitti. Oli kyllä todella epämiellyttävä tunne olla yhtä aikaa vesillä veneestään lintuja ampuvien kanssa, joten olin hyvilläni, kun linnut lensivät järven yltä metsään ja metsästäjätkin sitten poistuivan maihin.

Kiinnostavatko koiraharrastukset? Lue ajatuksiani agilitysta ja koiratanssista tai perehdy seikkailija Pata Degermanin haastattelusta kokoamaani koiramaiseen vinkkilistaan.