Rasmusgården - lapsiperheiden paratiisi

Pidättekö eläimistä? Leikkipaikoista? Hauskoista yllätyksistä? Ulkoilusta? Luonnosta? Hevosista? Ilmaisista elämyksistä?

Vöyrillä, Pohjanmaalla, sijaitseva Rasmusgården on vähän salattu helmi. Paikka mainitaan kyllä Vöyrin kunnan <Visit Vöyri-sivustolla> ja Rasmusgårdenilla on omatkin <kotisivut>, mutta missään ei kerrota, miten upea paikka se oikeasti on.

Rasmusgården vetää vertoja maksullisille vierailukohteille, kuten Etelä-Pohjanmaalla Ylistarossa sijaitsevalle eläinten vanhainkoti <Wanhalle Markille>, jossa kävimme aiemmin kesällä.

Rasmusgården, joka myös Rasmusbackenina tunnetaan, koostuu kolmesta vierekkäisestä vanhojen talojen pihapiiristä sekä parista metsäalueesta. Tätä paikkaa on rakennettu ja hoidettu rakkaudella ja se näkyy - kaikkialla on aivan älyttömän siistiä, nättiä ja viihtyisää.

Mikä tekee tästä kaikesta vieläkin parempaa, Rasmusgården on täysin avoin ja ilmainen vierailupaikka, jota ylläpitää Rasmusgården-säätiö. Alueella toimii yhteistyökumppaneina ratsastusseura, jolla on täällä ratsastuskenttä ja maneesi, koiraharrastusyhdistys, jolla on täällä treenikenttä, kyläyhdistys, joka muun muassa järjestää täällä tapahtumia ja 4H-yhdistys, joka ylläpitää täällä kesäkahvilaa ja järjestää erilaisia kursseja ja muuta toimintaa.

Rasmusgården sellaisena, kuin se nyt on, perustuu kävijöiden rehellisyyteen ja asialliseen käyttäytymiseen. Olen miettinyt, onko tässä syy siihen, miksi paikan ihanuus halutaan pitää vain paikallisten tietoisuudessa? Toisiko suurempi kävijämäärä mukanaan myös ei toivottuja lieveilmiöitä?

Mitä Rasmusgårdenissa on? Mainittakoon ensimmäisenä tosi siistit puuceet, joissa käy ihan mielellään - toisin kuin siellä Ritgrundin majakkasaaren vessassa, siitä reissusta kerroin <täällä>.

Yksi taloista on Verner Rasmuksen museo, jossa on muun muassa talonpoikaishuonekaluja ja valtava kokoelma posliiniesineitä ja -astioita. Verner Rasmus oli vuonna 1901 syntynyt talonpoika, joka eli lähes koko elämänsä täällä kotitilallaan, ja jonka sukunimen mukaan paikka on nimettykin.

Museotalon takana on ihastuttava, pieni peikkometsä, josta nimensä mukaisesta löytyy peikkoja, mutta myös muumitalo asukkaineen ja erilaisia eläinhahmoja. Samettipintaiset puput olivat erityisesti meillä lapsukaisen mieleen ja hän istui pitkän aikaan pupuja silittelemässä, halailemassa ja ihastelemassa.

Leikkialue täällä Rasmusbackenilla on monipuolinen. Hiekkaa ja hiekkaleluja, kaksi liukumäkeä (joista toisen alla maja), lautakeinu, vauvakeinu, pomppukeinu, laiva, tasapainoilurata, leikkimökki (tämä oli paikan ainoa vähän ränsistynyt asia) ja olikohan vielä jotain. Evästelypöytiä löytyy useampi.

Tämän lisäksi on vielä hevostalli, jossa pääsee hoitamaan ja ratsastamaan erilaisia leikkihevosia. Karsinoissa on kaksi valtavan kokoista pehmohevosta, seinustalla rivi keppihevosia ja omassa aitauksessaan iso puuhevonen, jolle voi pukea satulan selkään ja ratsastaa kuin melkein oikealla hevosella.

Me saamme jo pelkästään peikkometsässä ja täällä leikkipaikalla helposti kulumaan aikaa ainakin pari tuntia, mutta kun alueella on vielä...

...näitä eläimiäkin. Kanoja, valtavan tuttavallisia ja rapsuteltavia lampaita, poneja, niin söpöjä "karvalehmiä" eli ylämäänkarjaa ja vielä kanejakin, jotka tulivat hakemaan tarjottuja voikukanlehtiä yhä uudelleen ja uudelleen, ja joiden häkkien vierestä löytyi hyppyestetarvikkeita, joista oli tietysti sitten rakennettava oma esterata.

Kaikilla eläimillä oli tilavat aitaukset, ne näyttivät hyvinhoidetuilta ja ylämäänkarjaa lukuunottamatta ne tulivat oma-aloitteisesti meitä katsomaan. Eläimet eivät asu täällä pysyvästi, ne ovat kesävieraita, jotka lähtevät elokuun ensimmäisellä tai toisella viikolla takaisin omiin koteihinsa.

Eikä tässä vielä kaikki! Lähdetääs kurkkamaan luontopolkua, jonka lähtöpaikalla on kymmenen metrin mittaiset vadelmapensaat täynnä mehukkaita marjoja - kyllä muuten herkuteltiin.

Luontopolku on hyvin merkitty eikä eksymisen vaaraa ole, vaikka meitä hieman johtikin harhaan väliopasteet 4H:n polulle ja Hannu ja Kerttu-sadun mökille. Vernesstigen ja Arvidsstigen ovat pitkän matkaa samaa polkua ja erkaantuvat vasta loppupuolella, jossa Vernesstigen kulkee takaisin 4H:n polkua pitkin ja Arvidsstigen Hannu ja Kerttu-sadun ohitse.

Luontopolun alkumatkalla (eli siten myös Arvidsstigenin loppumatkalla) pääsee kulkemaan myös lastenvaunujen kanssa ja siellä on runsaasti erilaisia eläinhahmoja bongailtavaksi. Nämä olivat tosi kivoja lapsen kanssa. Siinä lapsi vähän kuin unohtaa kävelensä pitkää matkaa, kun vähän väliä löytyy jotain uuttaa katseltavaa ja siliteltävää (hän tykkäsi käydä paijaamassa kaikkia löytyneitä eläimiä).

Löydettiin myös muutama FinStones-kivi, mikä oli hauska lisäyllätys.

Vöyri ja Rasmusgården kannattaa merkata ensikesän reissulistalle, ja Vöyriltähän löytyy myös tosi kiva Ehrs Parken eli kreikkalaistyylinen puisto kalliolla sekä toisella kalliolla peikkoluola. Niistä olen kertonut jo aiemmin <täällä>. 

Ollessamme ensimmäistä kertaa menossa Rasmusgårdeniin, menimmekin väärään paikkaan, eli eräälle toiselle museoalueelle, <Fädernegårdeniin>, joka oli kyllä kiva paikka sekin.

Ja löytyyhän Vöyriltä vielä paljon muutakin kivaa, mutta tällä kertaa päätän tutkimusmatkailun ja tarinoinnin tähän. Ihanaa, alkavaa elokuuta!

Wanha Markki, eläinten vanhainkoti

Ylistarossa, Etelä-Pohjanmaalla, sijaitsevassa eläinten vanhainkoti <Wanhassa Markissa> vierailin ensimmäisen kerran jo melko pian sen perustamisen jälkeen, vuonna 2005. Toisen kerran kävin siellä jokunen vuosi myöhemmin ja nyt, parikymmentä vuotta ensimmäisestä kerrasta, oli kolmannen Wanhaan Markkiin tutustumisen aika.

Wanha Markki jakautuu nykyään kahteen alueeseen: Erikseen aidattuun eläinten vanhainkotiin, jonne on yli 2-vuotiailta 8€ vierailumaksu, ja vapaasti käytettävissä olevaan leikkipihaan, josta kulku myös kahvilaan sekä useampaan myymälään, joista löytyy muun muassa naistenvaatteita ja lahjatavaroita.

Vaikka eläinten vanhainkodin puoli on aidattu erilliseksi alueekseen, lähes kaikki eläimet näkyvät jo kahvilapihan puoleltakin. Mikäli eläimiin ei ole tarvetta tehdä lähempää tuttavuutta, niiden katselu näin ollen onnistuu mukavasti hieman etäämmältäkin vaikka samalla kahvikupposesta nauttien.

Alla olevassa kuvassa näkymä kahvilapihasta eläinten vanhainkodin puolelle. Aidat ovat vain nimelliset ja vapaana kulkevat lampaat ja kanat kulkevat välillä aidan alta myös kahvilapihan puolelle.

Seuraavassa kuvassa näkymä parkkipaikalta eläinten vanhainkodin puolelle. Tämä aasi oli oikein seurallinen ja kun heti autosta päästyämme menimme aidan vierelle sitä katsomaan, aasi tuli luoksemme ja sitä sai rapsutella ihan niin paljon, kuin vain halusi.

Näin läheisiin tunnelmiin pääsimme yhden eläinasukkaan kanssa siis jo parkkipaikalla ja aasi oli niin ihana, että lapsi olisi halunnut ottaa sen mukaan tai edes päästä ratsastamaan sillä.

Tässä kohtaa pieni varoituksen sana: Aaseilla on todella erikoinen ja kovaääninen ääni. Tästä kannattaa kertoa lapsille jo etukäteen, sen tajusimme jälkikäteen. Aiheutti melkoisen säikähdyksen pienille lapsille, kun ollessamme ihan siinä vieressä, aasi alkoi huutamaan II-OO-II-OO.

Varoitus numero kaksi: Monet vanhemmat päästivät lapsensa ihan huoletta yksinään koskemaan eläimiin. Vaikka tällaisessa paikassa eläimet yleisesti ottaen ovat ystävällisiä, itse ainakin jokaisen siliteltävän eläimen kohdalla pyysin lasta ensin olemaan takanani ja koskin ensin itse eläimeen nähdäkseni, miten se reagoi. Jos eläin oli ok, annoin lapsenkin tulla silittämään. On myös tärkeää tarkkailla siliteltävän eläimen elekieltä, jotta pystyy itse reagoida ajoissa, jos eläimen tunnetila muuttuu.

Avoimesta pihasta löytyi opasteita tärkeisiin paikkoihin, eli vessaan ja lastenhoitoon, ja useita vanhoja menopelejä, joissa lapset saivat leikkiä. Kahden traktorin lisäksi leikittävänä oli moottoripyörä, paloauto, auto, lentokone (nämä kaikki siis ihan oikeita) sekä polkuautoja ja niille alamäki. Tänne voi tulla siis viihtymään vähän niin kuin leikkipuistoon!

Eläinten vanhainkodin puolella oli vielä hytillinen vene leikittäväksi (varo nauloja-tekstillä varustettuna, joten jäin miettimään, miksi törröttäviä nauloja ei vasaroida alas tai kiskota pois) sekä pieni, mutta runsaasti erilaisia leluja sisältävä hiekkalaatikko.

Olimme varanneet "vanhainkotivierailulle" aikaa noin pari tuntia, ja se riitti juuri eläinkierroksen tekemiseen. Emme tienneet, että täällä oli lapsille näitä leikkijuttujakin näin paljon, joten valitettavasti hiekkalaatikkoleikkeihin ei ollut aikaa ja traktorin ja autojen kyydissäkin käytiin istumassa vain pikaisesti. Täällä olisi meidän 2-vuotiaiden kanssa saanut helposti vietettyä vielä toisetkin pari tuntia.

Sika oli hauska tavata. Niitä näkee todella harvoin missään. Ihmisillä on kyllä hevosia, lehmiä, kanoja, ankkoja, lampaita ja niin edelleen, mutta hyvin harvalla on sikoja ihan muuten vaan.

En ole mitenkään perehtynyt erilaisiin sikarotuihin, mutta olen ollut siinä käsityksessä, että kaikilla sioilla on se saparohäntä. Eipäs olekaan! Tällä sialla häntä oli heiluva vappuviuhka.

Sika piti lepohetken aitaansa vasten makoillen. Kun sitä silitteli, se röhki kevyesti. Karvapeite oli erittäin karheaa. Aivan toisenlainen tuntuma kuin melkein missä tahansa muussa kotieläimessä.

Lampaat ja osa kanoista - en tiedä, miksi eivät kaikki - ulkoilivat tosiaan vapaina ja niiden lisäksi myös vuohet juoksentelivat irrallaan. Lampaat ja kanat olivat ystävällismielisiä, mutta vuohiin suhtauduin hieman varauksella.

Eläimille (pois lukien aasit, ankat ja alpakat) sai ostaa ruokapusseja, josta niitä sai syöttää. Huomasin vuohien ajavan, jopa puskevan, välillä lampaita pois tieltään, kun vuohet halusivat lampaiden tilalle herkuttelemaan. Osa lampaista näkyikin vähän pelkäävän vuohia ja lähtevän jo heti valmiiksi kauemmas, jos vuohi lähestyi. Tämän vuoksi olin tosi tarkkana vuohien kanssa, ettei vain itse jäätäisi niiden alle, jos sattuisivat rynnimään paikalle silitellessämme ja ruokkiessamme lampaita.

Wanha Markki eläinten vanhainkotineen on viihtyisä kesäretkipaikka, mutta jäin kaipaamaan enemmän infoa eläimistä. Vanhainkoti-nimike ja kotisivujen teksti saa uskomaan, että kaikki paikan eläimet ovat siellä viettämässä vanhuudenpäiviään ja pelastettu kodittomuudelta tai lopetukselta. Kuitenkin osa eläimistä on hyvinkin nuoria ja toiset myös ihan varta vasten hankittuja.

Olisin toivonut pieniä esittelyjä eläimistä, esimerkiksi tietoa, kuinka kauan ne ovat olleet Wanhassa Markissa ja miksi/kuinka sinne päätyneet. Nyt jäin vähän ihmettelemään, miksi siellä vaikkapa oli 4-vuotias aasi ja 10-vuotias poni, jotka ovat vasta elämänsä alkutaipaleella.

Loppuun vielä kuva Wanhan Markin takapihan hauskasta, kippuraisesta omenapuusta. Visiitistä tänne jäi hyvä mieli, eläimet vaikuttivat hyvinhoidetuilta, tosin aina toki voisi isommatkin aitaukset eläimillä olla. Vähän pohdin, saavatko hevonen, poni ja aasit kuinka paljon liikutusta ja tekemistä vai ovatko vain koko ajan tarhassa. Ja kuinka nämä kaikki eläimet mahtuvat talveksi majoittumaan ainakin osittain sisätiloihin - kesähän on helppo, kun voivat olla yötä päivää ulkona.

Seuraavana päivänä lapsi kotona muisteli, mitä eläimiä olimme nähneet, ja keräsi niitä omista leluistaan. Hänellä oli ihanasti mielikuvitusta, sillä lammas=lammas, puupalikka=alpakka, pallot=kanat, kala=aasi, kettu=ankka, valkoinen koira=possu, musta koira (oikealla reunassa)=vuohi. Vaikka hän paikanpäällä ei mitenkään erityisesti vuohista kiinnostunut, niin tämä koiravuohi oli niin ihana keksintö, että sen kanssa leikittiin pitkään ja otettiin uloskin mukaan.

Wanha Markki aukesi vasta klo11, mutta me olimme Ylistarossa jo tätä aiemmin, joten jotain tekemistä piti keksiä. Aivan ensimmäisenä suuntasimme siis yhteen Ylistaron leikkipuistoista, summamutikassa kohteeksi valikoitui Koivurannantien leikkipuisto ja se olikin ihan nappivalinta!

Monet leikkipuistot ovat mielestäni tylsiä, koska niissä ei tarjota tilaa luovuudelle ja erilaisille leikeille, vaan ne ovat ennemminkin kiipeily- ja keinupuistoja. Sen vuoksi täällä ilahdutti suuresti hiekkalaatikko, joka oli kuorma-auto, liukumäki ja tunneli, joista muodostui veturi, ja kiipeilyteline, joka oli tehty leikkimökkimäiseksi. Näiden parissa voi kehitellä monenlaisia leikkejä!

Lisäksi leikkipuistosta löytyi kaksi taaperokeinua ja kaksi lautakeinua, pomppukeinu, jousikeinut, karuselli, tavallinen kiipeilyteline ja vielä jalkapallomaali palloineen. Valikoimaa siis riitti moneen makuun. Kiva nähdä, että lapsiin on satsattu! Söimme täällä eväsretkilounaan, joten puistopöytä penkkeineenkin pääsi käyttöön.

Koska lapsemme ovat vielä päiväuni-ikäisiä, oli tämäkin tarve jotenkin hoidettava lomareissulla. Lapset rattaisiin pötkölleen ja kahden tunnin kävelylenkille - voila! Tosin sitä ennen lainasimme <Kriikun Myllykahvilan> vessaa, ja olihan muuten aika kiva paikka jokimaisemalla. En yhtään ihmettele, että piha oli koko ajan täynnä autoja.

Suositus muuten ylipäätään Ylistaron keskustan läpiajolle, tai mieluiten vaikka kävelylle tai pyöräilylle, ja tuosta Kriikun myllyltä jatkaa sillan yli sen verran, kun tietä riittää. Aika kivoja vanhoja taloja, joita emme nukutuskävelyllä valitettavasti pystyneet sen kummemmin pysähtyä katselemaan tai kuvia ottamaan, vaikka olisi kiinnostanut.

Pari vuotta sitten kävin Ylistarossa toisenlaisella retkellä, kun tuolloin matka suuntautui Wittingin luontopolulle ja kaivoksille. Kertomus siitä <täällä>.

Ja hei, jos hevostelu kiinnostaa enemmän kuin katselun verran, Ylistarosta löytyy <Silverhills-niminen ratsastuskoulu>. Siitä minulla ei ole kokemusta kuin nettisivujen selailun verran, joten ihan vain tällaisena sivujuonen vinkkinä.

Ylistaro kuuluu nykyään Seinäjoen kaupunkiin, joten lisätietoja majoituksista, matkailukohteista ja niin edelleen <https://visitseinajokiregion.fi/>.