keskiviikko 22. heinäkuuta 2026

Itse tehtyjä erikoislättyjä

Otsikko on vähän omituinen, mutta jollain logiikalla, jos et tee tavallisia lättyjä, teet erikoislättyjä. Eikö vain?

Niinkin "erikoisia" lättyjä nimittäin on tullut itse tehtyä kuin porkkanalättyjä. Summamutikassa sekoitin keskenään porkkanasosetta, joka ei ollut itsetehtyä vaan kaupasta ostettua, ja kananmunia.


Lisäsin joukkoon maitoa ja sekoitin. Lisäsin jauhoja ja sekoitin. Ja kas, näin taikina tulikin jo valmiiksi. Itse en nykyään enää laita lättytaikinaan sokeria ja/tai suolaa.






Sitten alkoikin se jännittävin osuus. Kun ensimmäistä kertaa tekee porkkanalättyjä ja vielä ihan itse sovelletulla ainesten suhteella, ei etukäteen tiedä, tuleeko hitti vai huti.

Paistaminen onnistui hyvin, kuin myös maistaminen, ja makukin oli oikein mainio. Koostumus oli ihanan mehevää, vähän kuin pannarissa. Ja mikä tärkeintä, lapsikin kelpuutti lopputuloksen.

Kuvassa näette muuten niin sanottua multitaskaamista eli monen asian tekemistä samanaikaisesti. Paistan lättyjä ja paistumisen odotteluajalla kuorin perunoita kattilaan.




Lapsen myötä olen alkanut tehdä itse myös pinaattilättyjä, ennen ostin ne valmiina kaupasta. On muuten ihan erilainen maku itsetehdyssä, kuin teollisessa tuotteessa, mikä ei tosin ole mikään yllätys. Nam!

Samoin kuin porkkanalättyjä, tein pinaattilättyjäkin kerralla niin ison satsin, että niitä riitti pakastimeen asti. Sieltä on sitten kiva kaivella esiin syötävää vähällä vaivalla.

Myös nokkosia voisi käyttää lättyihin. Äitini teki joskus kauan kauan sitten nokkoslättyjä ja muistan, että ne olivat hyviä. Maistuivat vähän pinaattilätyiltä.

Lättyvalikoimastamme löytyy myös omena-banaanilättyjä. Näitä olen tehnyt raastetusta omenasta, muussatusta banaanista ja kananmunista. 

Nämä ovat kivan erilaisia, makeita, mutta toki rakenne ja niin sanottu suutuntuma on näissä vähän erilainen verrattuna tavallisesta lättytaikinasta tehtyihin lättyihin, eli joissa on käytetty myös maitoa ja jauhoja. 




Lätyt ovat siitä kivoja ruokia/herkkuja, että laittoi sinne sekaan vähän mitä vain, aina se on hyvää.

Kätevää sekin, että voi ensin syödä rullattuja lättyjä jauhelihalla vähän kuin tortillaa, ja sitten jälkiruoaksi samoja lättyjä hillolla.

Tai sekoittaa lättytaikinaan jo valmiiksi marjoja, niin ei tarvitse erikseen päälle enää mitään.

Lätyt ovat myös helppo ja kätevä retkieväs sekä suolaisina että makeina versioina.

Jos sinulla on jokin oma lättybravuuri, olisi hauska kuulla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit, ja kiva, jos jätät vielä kommentin jälkeesi - vastailen niihin mielelläni sekä uudemmissa että vanhemmissa teksteissä. :)

Mikäli kommenttilaatikko ei näy, se aukeaa klikkaamalla Lähetä kommentti -tekstiä.

Mitä seuraavaksi luettaisiin?

8+5 lahjavinkkiä koiralle ja omistajalle

Nappaa talteen toimivat lahjavinkit niin koiralle kuin ihmisväellekin oli sitten joulu tai synttärit, ystävänpäivä tai nimipäivä, isäinpäivä...