tiistai 26. heinäkuuta 2022

Ei toivottuja mökkivieraita

Kesänvietto mökkeillen on ollut mukavan leppoisaa ja sekä ihmiset että koirat ovat nauttineet olostaan, kuten jo keväälläkin kerroin koirien kanssa mökkeilystä. Kesäkuun helteillä merenrantamökki myös tarjosi oivallisen paikan mukavasti viilentäviin uintihetkiin ja olo pysyi miellyttävän raikkaana pitkään. 


Tykkään koiriemme reippaista ja ystävällisistä luonteista näin muutenkin, mutta varsinkin useiden - välillä yllättäenkin saapuvien - mökkivieraiden kanssa se nousee omaan arvoonsa. Miten helppoa onkaan olla, kun ei tarvitse yhtään jännittää koirien käyttäytymisen puolesta, vaan voi luottaa niiden kyllä handlaavan osansa.



Kesäkuun alkupuolella kiinnitin huomiota västäräkkipariskuntaan, joka viihtyi usein mökin terassin läheisyydessä. Ne pyydystivät hyönteisiä ja seisoskelivat kivillä pyrstöään keikutellen. Lumeksen uteliaan kuonon ansiosta kävi ilmi, että niillä oli pesä terassin alla olevassa tyhjässä kukkalaatikossa.



Heinäkuun vaihteessa västäräkkipariskunta pyöri edelleen mökkipihalla, vaikka poikaset olivat jo jättäneet pesänsä ja toivonmukaan jatkaneet kasvuaan kohti aikuisuutta. Heinikkojen trimmeröinnin yhteydessä paljastui, että västäräkeillä olikin jo uusi pesä uudessa paikassa ja kuusi munaa haudottavanaan. Koska pesää suojaava heinikko tosiaan ehdittiin kaataa, laitoimme vanerilevyn pesän päälle suojaksi ja västäräkit näyttivät onneksi hyväksyvän sen.


Toissaviikolla mökkeilyyn tuli hetkiseksi dramaattinen käänne villiminkkien löytäessä paikalle. Yhtenä iltana niitä näkyi ensin kaksi, jotka vilahtivat nopeasti metsän puolelle. Kymmenisen minuuttia myöhemmin kolmas minkki ui rantaan kadoten laiturinaluskivikkoon. Hetkisen kuluttua Lumes löysi sen rantakivikosta ja minkin pitämä sähinä oli niin kovaäänistä, että luulin sen olevan jo Lumeksen kimpussa. Onneksi Lumes kuitenkin vain katseli minkkiä minkin mielestä liian läheltä, ja tuli heti kutsusta pois.

Karhasimme minkin takaisin mereen ja toistimme saman, jos niistä joku yritti uudelleen pihan puolelle. Ilmeisesti olimme riittävän vakuuttavia, sillä yön jäljiltä västäräkkien poikaset olivat ainakin tallessa, eikä minkkejä viime viikollakaan enää näkynyt. Näyttää siltä, että saimme mökkirauhamme takaisin.


perjantai 1. heinäkuuta 2022

Vinkit menestykseen - löytöretkeilijä Pata Degerman

Mesta parin vuoden takaa kisapalkintojen kera.

Työkaverini kävi keväällä kuuntelemassa parituntisen luennon, jossa puhujana oli Suomen ainoa ammattimainen löytöretkeilijä Pata Degerman. Luento oli kuulemma ollut mielenkiintoinen ja viihdyttävä, joten löysin itseni googlettelemasta Degermania ja päädyin Youtubeen kuuntelemaan yhden hänen haastatteluistaan. Hyvin nopeasti kaivoin esille muistiinpanovälineet, sillä huomasin monien Degermanin ajatuksista sopivan erittäin hyvin myös koiranomistamiseen ja koiran kanssa harrastamiseen.

Tässä kokoamani koiramainen vinkkilista haastattelun "Mitä sinä voit oppia vuorien valloittajalta? - Haastattelussa Pata Degerman" pohjalta.

  • Älä anna negatiivisten ajatusten jäädä jumittamaan päähäsi. Opettele jokin mantra, esim. "ylös ja eteenpäin", jota hoet itsellesi saadaksesi jumittuneen, huonon ajatuksen katoamaan. Olo on paljon parempi ja helpompi, kun ei jää vellomaan negatiivisuuteen vaan pystyy jättämään sen taaksensa.

    "Ei minun koira voi tuollaista oppia." "Aina se on ollut tällainen." "En minä osaa opettaa sitä." "Ääh, kisat meni ihan penkin alle." "Aina se vain tekee noin, vaikka minä mitä tekisin."

    Koirien kanssa jäädään helposti jumiin epäonnistumisen ajatuskierteeseen, joka estää kehittymästä eteenpäin ja alentaa omistajan mielialaa, sekä pahimmillaan jopa huonontaa koiran ja omistajan välistä suhdetta. Ei muuta kuin ylös ja eteenpäin, ja uudet suunnitelmat kehiin!

  • Kun jokin asia ei mene suunnitelmiesi mukaan, valittaminen ei ole vaihtoehto. Voit joko istua ja kärsiä, tai voit tehdä asialle jotain.

    Oletko yrittänyt opettaa? Koira ei opi itsestään ihmisten haluamia käytösmalleja, ne pitää sille opettaa. Jos et itse osaa, kysy neuvoa joltain, joka osaa. Mikä epäonnistui, miksi, mitä voisi tehdä, että seuraavissa kisoissa onnistuminen olisi parempaa? Oletko tehnyt pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti, onko koiran motivaatio huomioitu, tarvitsetteko osaavamman apua?



  • Runsaasta vuorikiipeilykokemuksesta huolimatta kiipeäminen aiemmin valloittamattomille vuorille on aina ennalta-arvaamaton seikkailu. Yhtään kun ei tiedä, mikä reitti ylös olisi hyvä ja minkälaisia paikkoja vastaan tulee - ja juuri se siinä viehättääkin.

    Yksi koiranomistamisen ja -kouluttamisen kiehtovista piirteistä on, että koskaan et ole valmis ja täysinoppinut. Perusperiaatteet ovat toki kaikkien koirien kanssa samat ja vuosien kuluessa omat tiedot ja taidotkin karttuvat, mutta silti jokaisen uuden koiran kanssa opettelu alkaa taas alusta.

    Minkälainen juuri tämä koira on? Mikä toimii tämän koiran kanssa ja mikä ei? Minkälainen minun on oltava tämän koiran kanssa? Mitä minun pitäisi oppia osatakseni ymmärtää ja opettaa tätä koiraa?

  • Kun puhutaan pitkäkestoisista ja erittäin haastavista retkistä, sinne ei lähdetä vieraiden ihmisten tai hyvänpäiväntuttujen kanssa. Omaan retkikuntaansa kuuluviin henkilöihin tutustutaan ennakkoon kuukausien ajan ja retkikuntalaisten välisen luottamuksen on oltava sataprosenttinen.

    Ihmisten välisen kanssakäymisen pääarvo on ystävällisyys -  kukaan ei halua tehdä yhteistyötä idiootin kanssa. Ryhmän me-hengen kannalta tärkeitä ovat myös empatiataidot ja iloinen luonne, sekä periksiantamattomuus yhteisen tavoitteen eteen.


    Koirien kanssa harrastaessa ja kouluttautuessa jokainen joutuu lähes poikkeuksetta joskus tilanteeseen, jossa kouluttaja ja/tai treenikaveri ovat itselle täysin ventovieraat. Varsinkin aloittelevan harrastajan/koiranomistajan on joskus vaikea tietää, kenen neuvoihin ja toimiin voi luottaa. 

    Moni pysytteleekin mieluusti samanhenkisissä, kannustavissa ja tutuiksi tulleissa omissa treeniporukoissa, ja ulkopuolista näkemystä haetaan harkitusti mm. suositusten perusteella. Tällä on valitettavasti myös lieveilmiönsä, jos ajaudutaan kuppikuntaisuuden puolelle, joka on ongelmana joidenkin rotujen ja yhdistysten sisälläkin.  

    Ystävällisyys, empaattisuus ja iloisuus eivät siten ole huonoja käytösohjeita koiranomistajillekaan - oli sitten kyse toisten ihmisten tai koirien kohtaamisesta. Koiran näkökulmasta hyvä suhde omistajaansa muodostuukin nimenomaan luottamusta herättävän käyttäytymisen kautta, ja onnistuneesti peruskoulutetun koiran kanssa luottamuksesta muodostuu molemminpuolinen.



  • Aina löytyy joku, joka sanoo "se on mahdotonta" tai "ei noin voi tehdä". Tällaisten kommenttien ei pidä antaa lannistaa, vaan nostaa itsensä no varmasti pystyn-fiilikseen. Jos joku on edes kerran onnistunut siinä, se on mahdollista uudelleenkin, tai jos kukaan ei ole edes yrittänyt, niin ehkä ei vain ole yrittänyt, vaikka se olisi mahdollista.

    Jos joku ei tykkää ajatuksistasi, muita ihmisiä kyllä riittää. Sillä on merkitystä, minkälaista porukkaa kerää ympärilleen. Auttavatko he tavoitteiden saavuttamisessa? Onko heidän kanssaan hyvä fiilis? Muista myös itse uskoa tavoitteeseesi - jos uskot johonkin, sinulla on 30% suurempi todennäköisyys saavuttaa se.

    Yksi ehkä yleisimmistä ennakkoasenteista on koiran rotuun liittyvät määritelmät, mitä sen kanssa muka voi tehdä ja mitä ei. Osalla roduista toki fysiikka rajoittaa tietynlaisia asioita, mutta suurin osa rajoitteista on kiinni ihmisten omista ajatusmaailmoista. Tärkein kysymys onkin, uskotko sinä itseesi ja koiraasi?

  • Tavoitteiden toteutumista kannattaa ajatella pyramidimaisesti: Huipulla on se päätavoite, mutta sen saavuttaminen on porrastettu useisiin pienempiin välitavoitteisiin, jotka edesauttavat päätavoitteen saavuttamista. Pysyttelemällä pelkästään alatasolla, "kellarissa", ei tavoitteita saavuteta, vaan portaita täytyy kulkea askel askeleelta ylös päin.

    Vaativien löytöretkien valmistelu voi viedä aikaa jopa useita vuosia. Sitä ei jaksaisi, jos ainoa tavoite olisi retki itsessään, vaan pelkkää määränpäätä tärkeämpää on koko matka valmisteluineen kaikkineen - jokainen saavutettu välitavoite on pieni voitto ja iloitsemisen aihe kohti päätavoitteen saavuttamista. 

    Asioita kannattaakin katsoa positiivisen kautta, löytää pienetkin onnistumisen hetket ja iloita niistä, sillä positiivinen asenne kantaa jo pitkälle. 

    Suurin osa koiranomistajista tavoittelee koirilleen hyvää arkitottelevaisuutta. Se on kuitenkin itsessään laaja käsite, jonka saavuttamiseen kuluu yleensä pitkäkin aika. Kun tämä päätavoite jaetaan useammaksi välitavoitteeksi, esimerkiksi sisäsiisteys, rauhallinen yksinolo, sujuvat ohitukset ja luoksetulo, saadaan selkeä kuva, mitä haluttu arkitottelevaisuuden hallinta pitää sisällään.

    Myös välitavoitteet avataan pienempiin osiin; sujuviin ohituksiin voi kuulua rentous (sekä koiran että omistajan), remmin pysyminen löysällä, omistajan johdonmukainen käytös, koira ei ääntele ja koira ei tuijota vastaantulijoita (joka voidaan vielä jakaa osiin vastaantulijoiden mukaan).

    Näin ollen matkalla kohti arkitottelevaisuutta voi ensin iloita siitä, että jes, osasin itse toimia johdonmukaisesti ohitustilanteessa! Jes, pystyin olemaan rento, vähänkö siistii! Jes, koira ei haukkunut kuin yhdelle ihmiselle tänään, me osataan kyllä! 



  • Hymyile, vaikka ei aina hymyilyttäisikään, sillä tekohymykin kohentaa oloa. Muista, että pelkkä päätavoitteen saavuttaminen ei tee mieltä rikkaaksi, vaan ne kaikki siihen johtaneet kokemukset.

    Kaikilla, jotka ovat saavuttaneet jotain, on takanaan unelma ja halu toteuttaa se. Sanonta "rakkaudesta lajiin" ei ole pelkkä klisee, vaan motivaation lähde siihen, että jaksaa tehdä sitä, mitä tekee. Koska kukaan ei tiedä vastausta kysymykseen "Mikä on elämän tarkoitus?" kannattaa elää elämäänsä niin, että on tyytyväinen ja onnellinen.

    Elä hetkessä, nauti elämästä ja mieti myös, minkälaiset asiat sen oman koiran tekevät tyytyväiseksi ja onnelliseksi, sillä aina ne eivät ole sellaisia asioita, mitä ihmiset ensimmäisenä ajattelevat. Jos et ole varma, kokeile!

perjantai 17. kesäkuuta 2022

Koirien sopeutuminen omakotitalosta kerrostaloon

Miten naapurit suhtautuvat koiriini? Kuinka opettaa koirille, ettei kerrostalon normaaliäänistä tarvitse välittää? Mitä, jos koirani haukkuvat yksinollessaan? Sopeutuvatko koirani kerrostaloelämään? 

Muuttaessani aikanaan ensimmäiseen omaan kotiini, mielessäni pyöri paljon koiriin liittyviä kysymyksiä. Kun leppoisa elämämme maaseudulla omakotitalossa vaihtui pienen kaupungin taajaman reunamille kerrostaloon, itseni lisäksi myös silloiset koiranikin joutuivat suuren muutoksen eteen.

Erilaiset sisätiloissa tapahtuvat koirien aktivointipuuhat olivat runsaassa käytössä kerrostalovuosinamme.

Muuton jälkeen muistelisin minulla olleen viikon tai parin verran aikaa kotiuttaa koirat uuteen asuinympäristöön, jossa aiempaa tarkemmin tuli ottaa huomioon myös naapureiden asuinviihtyvyys. Liiallinen -miten sen kukin sitten tulkitseekaan-  äänenkäyttö taitaa kerrostaloissa olla yleisin valituksen aihe koirista. Silloiset koirani eivät olleet erityisen haukkuherkkiä, mutta toki niiden mahdollinen äänellä reagointi täysin uudessa asuintilanteessa jännitti minua alkuun.

Lähdin liikkeelle ennaltaehkäisevästi ja tarjosin koirille namia aina, kun joku kulki rappukäytävässä. En kieltänyt ääntelystä, en kehunut hiljaisuudesta, pyysin vain syömään ja rauhallisena annoin muutaman namin niitä näitä jutellen. Parissa-kolmessa päivässä koirien kiinnostus rappukäytävän ääniin väheni, mutta saksanpaimenkoira (joka myöhemmin oli pahoinpidellyn pandakarhun takana) haukahteli edelleen sekä omalle että naapureiden ovikellosummereille.

Totuttuaan kerrostaloelämään koirat osasivat ottaa rennosti.

Kokeilin, mitä tapahtuisi, jos laittaisin saksalaisen lempilelun eteiseen hattuhyllyn päälle "ovikellonsoittopalkaksi". Aina oman tai naapurin ovikellon soidessa, nousin ylös ja juttelin sille "missä sun lelu on, mennäänpä etsimään". Kävelin eteiseen koira innokkaana mukana, otin lelun hattuhyllyn päältä ja aloitin pienen leikkihetken, jonka aikana koira unohti tarpeen kommentoida ovikellonsoittoa.

Muutamassa päivässä päästiin siihen, että ovikellon soidessa koira haukkumisen sijaan juoksi eteiseen tuijottamaan hattuhyllyllä olevaa leluaan. Se oli siis mielessään yhdistänyt ovikellonsoimisen tarkoittavan mukavaa leikkihetkeä lempilelullaan. Jatkoin lelupalkkaa vielä jonkin aikaa satunnaisesti vahvistaakseni koiran toimintaa, ja sitten vähensin lelun kokonaan pois ko tilanteesta.

Uusien temppujen opettelu oli yksi vakiopuuhistamme sisätiloissa.


Kyselin aina silloin tällöin naapureilta, ovatko koirani haukkuneet, mutta aina sain vastaukseksi, että asunnossani on täysi hiljaisuus. Seinänaapurinamme asunut mummeli jopa esitti kerran toiveen, että olisi mukava, jos koirani joskus haukkuisivat, niin hänestä ei tuntuisi niin yksinäiseltä. Se oli aika herttainen kommentti, mutta ratkaisin asian juttelemalla itse useammin mummelin kanssa, en koiria haukuttamalla.

Toisinaan sain naapureiltani myös spontaania kommenttia koiristani, kuten silloin, kun lapinkoirani oli huomannut mahtuvansa leveälle ikkunalaudalle istuksimaan ja katseli sieltä pihan tapahtumia. Oli kuulemma oikein mieltä piristävä näky. Naapureiden mukaan se istuskeli ikkunalla useinkin, mutta itse pääsin vain kerran todistamaan tämän näyn. Ilmeisesti siis ikkunalla kurkistelija ehti aina näkemään minut ja hyppäämään alas, ennen kuin minä näin ikkunalle.

Joskus jouduin rauhoittamaan koirien leikkejä, kun pelkäsin riehumisäänien kuuluvan naapureille asti.


Kerrostalomme kuului neljän vierekkäisen kerrostalon sarjaan, joissa kaikissa oli suuret ja puistomaiset pihapiirit. Vaikka meidän talossamme väliin asui pari muutakin koiraa kuin omani, minä olin ainoa pihan nurmialueen käyttäjä, joten leikitin siinä usein koiriani vapaana, kuten omakotitalossa aikanaan. Muut asukkaat suhtautuivat koiratouhuihini hyväksyvästi ja ehkä vähän huvittuneestikin, osittain ehkä siksi, koska olin ko kerrostalon nuorin tyyppi. 

Pääsääntöisesti kerrostaloaikoina tuli tehtyä koirien kanssa päivittäin aamu-, iltapäivä- ja iltalenkit, saksalaisen kanssa kävimme lisäksi vielä usein pyörälenkeillä. Runsaan ulkoilun ja muun yhteisen puuhastelun ansiosta koirani tuntuivat olevan kerrostalossa yhtä tyytyväisiä elämäänsä kuin omakotitalossakin. Itse koin vaikeimmaksi asiaksi omat sairastelut, kun koirien kanssa oli lähdettävä kävelylle, vaikka oma vointi olisi ollut huonokin. Muistan edelleen sen, kun olin yli 39 asteen kuumeessa ja ulkona talvipakkasella kävellessä tuntui kuin olisin leijunut ilmassa, mutta pakko oli koirat tarpeillaan käyttää.

torstai 2. kesäkuuta 2022

Milloin siivotaan joulukoristeet pois?

Mikä on oikea aika siivota joulukoristeet pois? Kuinka kauan joulun jälkeen voi joulukoristeita vielä pitää? Saavatko joulukoristeet olla esillä kevääseen asti? Loppuuko joulukoristeiden aika loppiaiseen?



Olen pohjimmiltani aika laiska ihminen. Haluaisin esimerkiksi sisustaa kodin vaihdellen vuodenaikojen mukaan. Voisi vaihtaa vaikkapa matot, ikkunaverhot ja joitain koriste-esineitä, mutta en jaksa - tai siis oikeammin en saa aikaiseksi.


Siivosin tänään viimeisetkin joulukoristeet takaisin laatikoihinsa. Ehtiväthän ne jo ollakin esillä vaatimattomat puoli vuotta. No, nyt vietetään normaaliaikaa seuraavat kuusi kuukautta ja katsellaan sitten taas ensi vuonna, miten kauan joulu sillä kertaa jatkuu...

sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Oppiiko vanha koira uusia temppuja?

Vanha sanonta kertoo, ettei vanha koira opi uusia temppuja. Sillä viitataan myös ihmisten vaikeuteen tai haluttomuuteen luopua vanhoista tavoistaan uuden tieltä. Itse olen viimeisen vuoden aikana päässyt testaamaan tätä koirien osalta ihan käytännössä, sillä Pikkubolognese (Millainen koira on bolognese?) tassutteli elämääni ollessaan jo kahdeksanvuotias.

Alkuunpääsy aikuisen koiran opettamisessa oli huomattavasti hankalampaa kuin aiemmin pentujen kanssa. Pikkubolognese kun oli jo tiettyihin tapoihinsa kangistunut ja kropankäytöltään rajoittunut, eikä se niin sanotusti ollut oppinut oppimaan. Onneksi se kuitenkin oli, ja on edelleen, erittäin perso herkuille, joten motivaation rakentaminen yhdessäpuuhailuun on ollut helppoa.

Sinänsähän asiat opetetaan samalla tavalla koiran iästä riippumatta. Hidasteita Pikkubolognesen opettamiseen toi, ettei se ollut aiemmin joutunut tekemään asioita herkkupalojen eteen. Se oli tottunut saamaan kaiken heti lupia kyselemättä ja temppuja tekemättä. Alkuun Pikkubolognese myös häipyi viereltäni heti namin saatuaan, koska sillä ei ollut oletusarvoa toiminnan - ja siten namien saannin - jatkumisesta.

Olin suunnitellut videoivani Pikkubolognesen treenihetkiä alusta alkaen, mutta se alkutaival tuntui niin epätoivoiselta, ettei paljon tehnyt mieli ottaa kameraa esiin. Nyt jälkikäteen se hieman harmittaa, sillä kun Pikkubolognese ensin oppi oppimisen salat, ollaan edistytty oikein kivasti, ja kaipaisinkin niitä videoita juuri siltä ajalta, kun mikään ei tuntunut onnistuvan.

Ryhmäkuvausharjoituksia viime kesältä - istu, paikka ja palkka.

Pikkubolognesen saaminen istumaan oli vaikeaa. Istumaan ohjaavan namikäden sijainnista riippuen se seisoi, nousi takajaloilleen tai peruutti, mutta ei istunut. Olin jo luovuttaa, kun en vain kerta kaikkiaan saanut sitä istumaan, vaikka mitä yritin. Sitten erään kerran luopumistreenin yhteydessä pitäessäni namia Pikkubolognesen edessä, se yhtäkkiä istahtikin, kun namia ei saanut ottaa. Sillä keinolla sainkin sitten Pikkubolognesen istumaan yhä uudelleen ja uudelleen, ja olin iloissani oikean keinon löytymisestä.

Maahanmenon opettaminen oli toinen vaikea tehtävä. Samoin kuin istumaan, pennut menevät myös  helposti makuulleen oikeanlaisesta namikäden liikkeestä, mutta ei aikuinen Pikkubolognese, ehei. Jouduin todella pitkään palkkaamaan sen pelkästään siitä, että se vain otti namin kädestäni maasta, koska se ei todellakaan ollut menossa edes kumarrusasentoon vaan lopetti namin yrittämisen muutamaan toistoon, jos ei saanut sitä heti.

Keksittyäni vaihtaa yksittäisen namin pidempään namisuikaleeseen, josta koira saa koko ajan murustettua pieniä palasia, Pikkubolognese vihdoin ja viimein lopulta taipui kumarrukseen. Maahanmeno oli silti edelleen tiukassa, sillä Pikkubolognese saattoi ihan hyvin pysytellä parikin minuuttia kumarrusasennossa nameja syömässä ennen kuin lopulta laskeutui makuulle.

Oppimisen kannalta nopeat, perättäiset ja onnistuneet toistot ovat avainasemassa. Tämä vain oli ihan mahdotonta saada toteutumaan nelikiloisen koiran kanssa, joka jo niihin kahteen maahanmenoon kuluvassa neljässä minuutissa söi päivittäistä ruokamääränsä vastaavan määrän nameja. Lukuisten paikallaanjunnaavien makuutreenien jälkeen päädyinkin sitten lopulta lepuuttamaan kämmentäni kumarrusasennossa nameja syövän Pikkubolognesen selän päällä ja tämä toimi nopeutti laskeutumista makuulle, jolloin saatiin enemmän toistoja lyhyemmässä ajassa ja sen ansiosta Pikkubolognese vihdoinkin hiffasi jutun juonen.

Sisällä maahanmeno toimii jo aika hyvin, mutta ulkona tarvitaan vielä paljon lisäharjoituksia.

Joissain asioissa Pikkubolognese taas on osoittanut olevansa luonnonlahjakkuus. Esimerkiksi viime kesänä tein lapinkoirille 200m pituiset osittain namitetut jäljet ja Pikkubologneselle vain 20m mittaisen namijäljen, koska se oli sille todennäköisesti elämänsä ensimmäinen. Ensin jouduin muutaman kerran näyttämään Pikkubologneselle, että nameja löytyy lisää, kunhan vain haistelee reittiä eteenpäin. Sen jälkeen Pikkubolognese puksuttelikin jälkeä pitkin niin tarkkaavaisesti, että sille tehdyn -ilmiselvästi liian lyhyen- jäljen loputtua se jatkoi matkaansa Mestan jäljelle. Mesta oli jo aiemmin ajanut oman jälkensä ja samalla siis syönyt siinä olleet namit, mutta sehän ei hidastanut Pikkubolognesea, joka määrätietoisesti haisteli kokonaan läpi Mestankin jäljen ollen selvästi itseensä tyytyväinen. Video Pikkubolognesesta jäljestämässä löytyy Team Vallattomien Instagramista.

Marras-joulukuulla Pikkubolognese pääsi kaksi kertaa rallytoko-treeneihin mukaan. Oletusarvoni oli, ettei se hallissa paljon minuun keskittyisi puhumattakaan mistään kotona alustavasti opittujen asioiden suorittamisesta, mutta kuinka väärässä olinkaan. Pikkubolognesea kiinnosti tasan tarkkaan vain minä ja minulla olevat herkut. Se teki seuraamista, istumista, minun ympäri kiertämistä ja jopa maahanmenoja - ja sai toki koko ajan herkkupaloja loistosuorituksistaan.

Kotona olimme kesällä harjoitelleet jokusen kerran agilityn pujottelua ja putkea, jotka löytyvät minulta omasta takaa. Hallissa käydessämme päätin agilitykentän ollessa vapaana käyttää tilanteen hyödyksi ja tehdä Pikkubolognesen kanssa samalla myös pienet agilitytreenitkin. Voihan vietävä, miten pätevä pikkuinen se olikaan! Perättäisiä hyppyesteitä, puomi, A-este ja keinu - Pikkubolognese suoritti kaiken tuosta vaan kuin vanha konkari, vaikka oli ensimmäistä kertaa asialla. Miksi ihmeessä näiden kanssa ei harrasteta enemmän, kun potentiaalia, tekemiseniloa ja -halua rodussa selvästi on?

Jos alla oleva video Pikkubolognesen agilityharjoittelusta ei näy, linkki Youtubeen.

torstai 28. huhtikuuta 2022

Luonnon oma valokuvausstudio

Eräs maaliskuinen talvipäivä mökillä loi taustaltaan aivan kuin studiomaiset olosuhteet koirien kuvaamiseen. Harmillisesti tosin huomasin tämän vasta jälkikäteen kotona kuvia tietokoneella katsellessa. Muutoin olisin räpsinyt kuvia paljon enemmän, heittänyt Pikkubologneselta takin pois kuvaamisen ajaksi ja ottanut siitäkin yksittäiskuvia. Mutta parempi nämäkin kun ei mitään!



sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Kesämökillä koirien kanssa

Kerroin Ristihämähäkki paketointipuuhissa-jutun yhteydessä, että yksi viime vuonna meille tapahtuneista uusista jutuista on melkein oma kesämökki. Se on tuonutkin paljon uudenlaista sisältöä elämään, kun keväästä syksyyn lukuisia kauniita päiviä on tullut vietettyä mökillä.



Koirat viihtyvät mökillä, sillä mikäs sen ihanampaa kuin saada olla koko päivä ulkosalla. Lumes on aina ollut hyvin utelias tyyppi ja mökilläkin se mielellään kuljeskelisi hissukseen pihaa ympäri sinne tänne paikkoja tutkien. Pikkubolognese on vähän samanlainen, vaikka yleensä sen löytääkin sieltä, missä ihmisetkin ovat. Mesta sen sijaan on aina ollut sellainen, että jos ei ole mitään aktiivista tekemistä, se vain makoilee aloillaan ja pitää minua silmällä.


Mökillä on aiempina kesinä kuulemma näkynyt useampia kyykäärmeitä. Se sai minut tietenkin hieman huolestumaan koirien puolesta enkä antanut Lumeksen ja Pikkubolognesen vaellella niin paljon yksinään kuin ne olisivat halunneet. Viime kesänä kyitä ei kuitenkaan ollut niin paljon kuin aiemmin, kun vain yksi raitaselkä näkyi mökkipihalla.

Ulkoilen koirieni kanssa kaikista mieluiten metsissä, kuten kerroin jutussa Metsä parantaa - tutkittuja terveysvaikutuksia. Mökkipaikastamme pääsisikin helposti koirien kanssa ihanille, pitkille metsälenkeille, mutta harmillisesti ympäröivä metsä kuhisee punkkeja. Jos koirat menevät kymmenenkin metriä mökkipihasta metsän puolelle, niihin tarttuu jo useampia punkkeja. Olin ihan järkyttynyt siitä punkkien määrästä, kun olen aiemmin asunut seudulla, jossa punkkeja ei ole juuri ollenkaan.


Kaikki koiramme syövät raakaruokaa, joka mökkeillessä on siinä mielessä ongelmallista, että pakastinta ei ole. Olemmekin olleet mökillä vain yhden yön kerrallaan, jonka ajan jäiset lihat ovat hyvin säilyneet kylmälaukussa. Lämpiminä kesäpäivinä tekisi itsekin joskus mieli jäätelöä, mutta samasta syystä sitäkään ei voi mökillä säilyttää. No, aina ei onneksi tarvitsekaan saada kaikkea, mitä haluaa. On sentään se kesämökki. :)

Blogitekstisuositus

Harrastuksena koiratanssi

Mitä koiratanssi on? Mitkä ihmeen htm ja freestyle?  Pitääkö koiratanssissa osata tanssia?  Kenelle koiratanssi sopii? Kuinka koiratanssihar...