Kreikkalainen puisto Suomessa + pelottava peikkoluola

Pohjanmaalla sijaitseva ruotsinkielinen kunta Vöyri tuli kaikille tutuksi vöyriläisen huumoriyhtye Kajn osallistuessa vuoden 2025 Euroviisuihin voitettuaan Ruotsin euroviisukarsinnat.

Mutta mitä muuta Vöyrillä on kuin Kaj? Paljonkin!

Ihan Vöyrin keskustassa, kirjaston vieressä ja korkean näköalakallion kyljessä, on Ehrs Parken. Tämä on paikallisen, nyt jo edesmenneen, Ernst Ehrs-nimisen rakennusmestarin luomus, unelma Kreikasta.

Puiston patsaat ovat kopioita kreikkalaisista mestariteoksista ja tilattu suoraan Ateenasta, kuten muun muassa kaikki pylväätkin. Valitettavasti aika ja suomalaiset sääolosuhteet ovat rapistuttaneet niitä eikä puisto ole enää entisaikojen loistossaan.

Löytääkseen merkityksen puiston eri osille, on käytettävä mielikuvitustaan. Ernst itse ajatteli, että kyseinen Grannasberget-kallio olisi ikäänkuin kreikkalaisen mytologian Olympos-vuori, joka oli jumalten ja jumalattarien asuinpaikka.

Muutama kilometri kreikkalaisesta puistosta, hiekkatien varrella, on lyhyt polku metsään ja metsässä kallio, jossa on luola.

Luolaan oon laskeuduttava alaspäin ja sieltä ei välttämättä pääse pois ilman pieniä tikapuita tai vähintäänkin auttavaa kättä. Ilmeisesti tämän vuoksi luolan suuaukko on ympäröity kettingillä, jossa pääsyn kieltävä kyltti. 

Omalla vastuulla me kävimme kuitenkin tirkistelemässä luolaa ihan suuaukon vierestä, mutta sisään asti emme uskaltaneet, kun sieltä poispääsy vähän mietitytti.

Polunvarrella on ennen ollut useampiakin kivistä tehtyjä peikkohahmoja, mutta viime syksynä, kun me kävimme täällä, niitä oli jäljellä enää kaksi.

Tästä saisi pienellä lisäpanostuksella tosi kivan vierailukohteen, jos peikkohenkisyyttä korostettaisiin uudelleen, luolaan tehtäisiin pysyvät tikapuut/askelmat ja evästelypöydän ilmettä parannettaisiin. 

Vöyrin sivukylä Maksamaa tarjoaa myös paljon nähtävää, näistä lisää myöhemmin.

Sillä välin voit tutustua Kunin vaellusreittiin, joka sijaitsee Vöyriltä noin 20km Vaasa-Kokkola tien suuntaan, tai Wittingin kaivoksiin ja luontopolkuun Etelä-Pohjanmaan puolella Ylistarossa.

Sisemmällä Pohjanmaalla, Teerijärvellä, on aivan ihastuttava Kortjärven luontopolku. Keski-Pohjanmaalla Kokkolassa taas suosituksen saa Tankarin Majakkasaari.

Kun auto ovensa kiinni jäädytti

Joskus sitä tuntee itsensä ihan käsittämättömän tyhmäksi. Niin tyhmäksi, että kuvittelisi, ettei niin tyhmä voi ollakaan, mutta kun nähtävästi vain voi. 

Ei tällaisia hetkiä onneksi kovin montaa ole kohdalleni osunut, mutta tilanteen ollessa päällä se yksikin kerta tuntuu olevan jo ihan liikaa.

Muutamia vuosia sitten asuin hetkisen rivitalossa ja autotalliin tottunut Pulma-autoni (Miksi autoillani on nimet? Lue täältä->) joutui sään armoille.

Kerran siinä talvella sitten krapasin jäitä ja lunta pois lasista, kun olin lähdössä jonnekin. Saatuani auton ajokuntoisen näköiseksi, meinasin hypätä kyytiin, mutta auton ovi ei auennutkaan. Mitä ihmettä!

No katos, ovi on vissiin jäätynyt kiinni. Ja toinen. Ja kolmas. Ja neljäskin. Takaluukkua en edes kokeillut, kun sitä kautta ei pääse kuin peräkonttiin, ellei irrota takapenkin niskatukiin kiinnitettyä koirakalteria ja sitä en jaksanut alkaa tehdä.

Kauan aikaa sitten asuessani kerrostalossa Temppu-autoni kanssa, siitä jäätyi kerran kaikki muut ovet kiinni, mutta peräluukun kautta pääsi kömpimään sisään. Muistan silloin miettineeni, että toivottavasti joku ovi aukeaa, kun pääsen perille, koska en ollut varma, saako peräluukkua avattua sisältö käsin. Siinä kävi kaikki kuitenkin onneksi hyvin!

Palataan Pulmaan. Peräluukku oli tosiaan siinä koirakalterin vuoksi poissuljettu ajatus, joten sisään pitäisi yrittää päästä jostain ihan oviovesta.

Ihmettelin vähän sitä, että kaikki ovet olivat niin kiinni jäätyneet, etteivät yhtään edes yrittäneet avautua. Mutta mitäpä minä ovien jäätymisestä tiesin, kun siitä ei ollut kuin tuo yksi aikaisempi kokemus ja sekin kymmenen vuoden takaa.

Koetin nyrkillä hakata ovenreunoja, josko jään pito hellittäisi, mutta siitä ei ollut apua. Sitten keksin hakea hiustenkuivaajan ja kävin naapuriasunnosta lainaamassa jatkoroikkaa - siellä oli vain lapset kotona, mutta onneksi jostain etsivät minulle jatkojohdon.

Ei auttanut hiustenkuivaajalla lämmittäminenkään, mutta onneksi minulla ei ollut kiire minnekään. Kovasti kyllä olin ihmeissäni, miten ihmeessä jää ei ollenkaan anna periksi.

Sitten siinä ehti naapurin lasten äitikin tulla kotiin ja päivittelin hälle tilannetta. "Oletko kokeillut, jos ovet onkin vahingossa lukossa?" 

Siis ei voi olla totta! Siinä olin puoli tuntia yrittänyt aukoa jäätyneitä ovia, kun ne koko ajan olivatkin olleet lukossa. Naapuri sanoi, että hälle on kerran käynyt samoin. En ole kyllä varma, oliko se totta, vai yrittikö hän vain lohduttaa minua.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta miten ihmeessä tällainen "väärinkäsitys" pääsi ylipäätään edes tapahtumaan? 

Syynä täytyy olla rutiinien rikkoutuminen. Normaalisti avaan aina ensin auton ovet lukosta, heitän laukun autoon ja sitten aloitan skrapaukset.

Nyt olin jostain syystä ilman laukkua ja aloitin suoraan skrapauksen, jonka jälkeen en enää muistanut, etten ollut vielä avannut ovia lukosta, koska aina ne on olleet siinä auki. 

Noloa? Jep! Miksi kerron tämän? Vertaistukena, jos joku muukin on joskus nolosti mokaillut. Vertaistuen toivossa, etten ole ainut, jolla joskus on ollut joku vähemmän fiksu hetki.

Mitä me tehtiin mökillä koko päivän?

Yleensä meillä on kesämökillä useampia pieniä puuhia. Saatetaan lapsen kanssa vähän keinua, vähän leikkiä hiekkaleluilla, kiipeillään vähän kivillä, heitellään vähän palloa. 

Meidän 2-vuotias on jo puolen vuoden ajan tykännyt kovasti piirtämisestä. Kotona hän piirtelee päivittäin omalta pikkupöydältään löytyviin papereihin niin keskittyneesti, että puolituntinen menee usein helposti. 

Kesämökillämme on kallioinen ranta ja nyt lapselle löytyikin oikein kunnon hitti - katuliidut ja loputtomasti kalliota ja kiviä piirreltäviksi! Tämä oli niin hauskaa puuhaa, että saatuaan liidun käteensä, hän ei olisi enää muuta tehnytkään. Ei kiinnostanut ruokailut, ei päiväunet, vaikka toki nämä kaikki suoritettiin silti, hän olisi vain halunnut piirtää.

Serkkujen saavuttua paikalle hauskuus moninkertaistui. Onhan se paljon mukavampi piirrellä toisten lasten kanssa kuin olla vain isän ja äidin seurassa.

Piirsimme myös erilaisia hyppelyratoja ja reittejä kuljettavaksi sekä leikimme piilosta, jossa piilonmenijän piti merkata reittinsä piirtämällä kiviin jokin ennalta sovittu kuvio ja näitä merkkejä seuraamalla hänet sitten löydettiin.

Ensi kerralla uusiksi!

Keväällä kerroin mökillämme olleesta valtavasta määrästä muurahaisia. Juttu on luettavissa täällä. 

Ulkona nukkumisesta ja samalla mökilläkin nukkumisesta kerroin jo vähän pidempi aika sitten täällä.

Mitä me tehtiin juhannuksena? Tänä vuonna olin koko juhannusviikon karmeassa vatsataudissa eikä siitä sen enempää kertomusta, mutta aiemmasta - ehkä yhdestä aikuisiän parhaista juhannuksenvietoista - selonteko täällä.

Pälkäneen rauniokirkko, Pirkanmaa

Joskus silloin, kun ei etsi mitään, löytääkin jotain. Näin minulle kävi Pälkäneen rauniokirkon kanssa. 

Yövyimme tien toisella puolen Aapiskukossa - suositukset muuten koirien kanssa matkailijoille, tänne pääsee sisälle syömäänkin koirien kera -  ja lähdin ihan vain vähän kävelyttämään koiria. Oho! Hups! Törmäsin tällaiseen upeaan rauniokirkkoon.

Nyttemmin kirkkoon on rakennettu lasikatto, joka luonnollisesti hieman muuttaa ulkonäköä, eikä periaatteessa siten enää ole kyse rauniokirkosta. Vaikuttava ilmestys se silti varmasti edelleenkin on ja ihan uhkuu historiaa ja tarinoita.

Mikäli ajelet Pälkäneen ohi, täällä kannattaa poiketa jaloittelemassa. Jos enempikin ulkoilu kiinnostaa, suuntaa tien toiselle puolelle Aapiskukkoon - sieltä pihasta pääsee aivan upeille metsäpoluille, joista kerron lisää hieman myöhemmin.

Lisätietoja löytyy Pälkäneen rauniokirkon omilta nettisivuilta.

Kotipihan kunnostustöitä

Omakotitalon ja sen ison pihan kunnossapitäminen on jatkuva työmaa, jossa ei valmista tule. Kesäaikana yksi suurimmista työllistäjistä on tietysti ruohonleikkuu ja kaikenlainen muukin kasvillisuus. Tähän liittyen keskustelimme muutama vuosi sitten, ostaisimmeko suurta nurmialuettamme varten päältä ajettavan ruohonleikkurin vai robottiruohonleikkurin. Hinta kumpaisellekin olisi ollut melko sama, jos robotti olisi ostettu asennuspalvelulla.

Olin hieman skeptinen robotin toimivuudesta meidän pihallamme, kun se tieto, mitä robottileikkureista löysin, kertoi, että nurmialueen pitäisi olla kuivaa ja tasaista, mutta meillä on monenlaista kumparetta ja vähän kesästä riippuen myös hyvin kosteitakin paikkoja. Lisäksi siihen aikaan meillä liikkui paljon sammakoita, enkä halunnut robotin silppuavan niitä - itse leikatessa ehtii nähdä sammakoiden loikkivan karkuun ja väistää ne. Robotin leikkaamien alueiden lisäksi jäisi joka tapauksessa vielä itsellekin leikattavaa, joten tuntui, että ihan sama sitten leikata kaikki itse.

Niin meille tuli sitten päältäajettava ruohonleikkuri, jolla saa huristella noin 1-1,5 tuntia, että on kaikki paikat leikattu. Se ei sinänsä ole paljon tuo tunti viikossa, mutta nyt lapsen kanssa on kuitenkin alkanut miettiä, että olisiko se robotti kuitenkin ollut kivempi. Säästyisi sekin tunti johonkin muuhun. Sammakoitakaan ei ole enää pariin vuoteen näkynyt entisen lailla.

Mutta miten käy, jos jättää nurmikon leikkaamatta? Siitä olen kertonut täällä ---->.

Nurmikonleikkuun jäljiltä jää vielä valitettavan paljon trimmeröitävää. Sitä ei tosin jakseta tehdä joka viikko vaan noin kerran kuukaudessa, aikaa saa varata puolisen tuntia.

Olen aloittanut urakan trimmeröintitarpeen vähentämiseksi muun muassa kaivamalla puiden juurilta kasvustoa pois ja samalla madaltamalla joidenkin puunrunkojen vierellä kohonnutta maata, jotta ruohonleikkurilla pääsee ajamaan ihan puuhun kiinni asti.

Tämäkään ei ole toki pysyvä ratkaisu, kun kasvit kasvavat takaisin hetken päästä, mutta sentään vähän hitaammin ja vähän harvempana kuin pelkän trimmeröinnin tuloksena. Mielessä olisi jokin kaulurityyppinen ratkaisi näihin puunrunkojen juurelle estämään ruohon ja muut kasvit, mutta toimiva toteutus vielä uupuu. Hyviä ideoita tähän otetaan mielellään vastaan.

Talonympäryssora on ollut oman onnensa nojassa jo pitkään ja sen seurauksena se on päässyt sammaloitumaan aika pahasti. Kolme vuotta sitten aloitin sen kunnostusprojektin haravoimalla sammalia pois, kuva ja video otettu silloin.

Sammaleenkasvu kuitenkin istuu sitkeässä eikä tuo yksi poisharavointi riittänyt. Olen nyt joka vuosi saanut uusia urakan, vaikka ihan näin pahaksi tilanne ei tietenkään yhdessä vuodessa ehdi. Ehkä siihen pitäisi tuoda uudet sorat, jotta sammaloitumisesta pääsee eroon, vai luovuttaakohan sammal lopulta, jos vielä toisetkin kolme vuotta sitä haravoin pois?

Videolla apurina hiljattain edesmennyt Lumes (juttu Lumeksesta täällä), joka tykkäsi kaivaa leluille (ja minun hanskoilleni) kuoppia, vaikka pudottikin lelut niihin vain silloin, jos kukaan ei nähnyt.

Vanhan piharakennuksemme seinustoille on vuosien saatossa kerääntynyt polttopuukasoja. Tarvitsemme polttopuita niin harvoin, ettei niiden ole tarpeellista olla näin esillä pihassa, ja ovathan nämä myös vähän epäsiistit sekä hankaloittavat ruohonleikkuuta.

Keväällä kannoimme kaikki polttopuut piharakennuksen sisälle siistiin pinoon ja purimme puukasojen tukirakenteet katoksineen pois. Vähäsen oli kasvuston perkaustöitä vielä siihen lisäksi, mutta nyt on siistit seinustat! 

Aika iso pino polttopuista tuli sisälle. Ajatus oli, että ne saisi laitettua siten, etteivät mene ikkunan eteen, mutta vähän joutui tästä ajatuksesta joustamaan, että kaikki puut sai mahtumaan samaan paikkaan. Huomatkaa kuvassa oleva nelijalkainen halkopinontarkastaja. Työnlaatu taisi läpäistä kriteerit, kun seuraavassa kuvassa tarkastajakin jo ottaa rennosti.

Kun muuten siistitään pihaa, niin eihän silloin tarvitse puhua siitä, miten epäsiistiä ja mitä kaikkea ylimääräistä vanhan piharakennuksen sisällä on? Sehän on ihan toinen tarina se. Kuvan hella jo on onneksi sentään saatu heivattua pois turhaa tilaa viemästä.

Kurkkaa myös aiempia pihahommiamme: "Toisen roska on toisen aarre" täällä -----> , "Puu kaatuu, hypätään päälle" täällä ------> ja "Koirat ja lehtikasa" täällä ------>

Oho, hups!

Olen useiden viikkojen ajan lupaillut lapselle saippuavaahtoleikkejä, mutta lupauksen toteuttaminen on vain jäänyt ja jäänyt. Sitten kohtalo puuttui peliin...

Meidän pyykinpesukoneessa on vetolokero, joka jakautuu kolmeen osaan: jauhemaisen pesuaineen kerta-annosteluun, nestemäisen pesuaineen automaattiannosteluun ja huuhteluaineen automaattiannosteluun. Jauhemaista pesuainetta laitetaan siis yhdellä pesukerralla tarvittava määrä, mutta nestemäisille aineille on pienet säiliöt, joista kone itse annostelee pesuaineen/huuhteluaineen, jos pesuohjelmaan on sen valinnut.

Olin ostanut uuden pullollisen nestemäistä pesuainetta ja ajattelin näppäränä nopsasti tässä täyttää säiliön samalla kun kone pyörittää pesuohjelmaa. Niin nopsasti minä sen tein, että vahingossa hulautin pesuaineet sinne kertatäyttöiselle puolelle, josta ne valuivat muutaman sekunnin viiveellä suoraan pesukoneen sisälle. Muutaman sekunnin viive tarkoitti sitä, että ehdin tyhjentää melkein koko pullon, ennen kuin tajusin virheeni. 

Lopputulos näytti sitten tältä. Tai tältä se siis näytti, kun välittömästi annosteluvirheen huomattuani sammutin koneen, koska tuumin, että pullollisesta pesuainetta mahtaa tulla mahtavat saippuvaahdot. Oikea lopputulos, jos en olisi sammuttanut konetta, olisi saattanut ollut elokuvakaltainen, jossa vaahtoa pursuaa ulos koneen sisuksista. 

Onko jollain kokemusta, tapahtuuko niin oikeasti, vai mitähän tästä olisi seurannut, jos olisi vain antanut ohjelman pyöriä loppuun?

No, lapsi sai nyt viimein saippuavaahtoleikkinsä ja kiva leikki olikin, ja minä sain pyörittää monta koneellista huuhteluohjelmaa, kun jokainen suurmäärällä pesuainetta kuorrutettu pyyhe piti käyttää koneessa erikseen, että edes suurinosa pesuaineesta huuhtoutuisi pois.

Merkillisiä merikäärmeitä

Kotimme on melkein merenrannalla. Niin melkein, että usein lyhennän asian sanoen asuvamme merenrannalla. Tänä keväänä jäiden lähdettyä rannalle ilmestyi merkillisiä merikäärmeitä.

Näin valtavat merikäärmeet saisivat minut kyllä pysymään kaukana vesistöistä ja unohtamaan myös muuten niin mukavan sup-lautailun. Onneksi tällä kertaa kyse oli kuitenkin vähän vaarattomammista käärmeistä, sillä nämä rotjakkeet ovat ulpukanjuuria. Enpä ennen tiennytkään, että lumpeenlehdillä on vedenpohjassa näin massiivinen juuristo.

Rannalla on mukava istuskella (ja makoilla) ja katsella merta, laineiden liplatusta, lintuja, erilaisia ötököitä. Niitä pieniä kaloja, joita usein rantavesissä uiskentelee, ei tässä rannassa harmillisesti ole, mutta kaikenlaista muuta kiinnostavaa onneksi kyllä.

Lapsi tykkää leikkiä kivillä ja kaislasilpuilla, tällä kertaa mukanamme oli myös haavi. Saaliiksi tulikin monenmoista vedessä kelluvaa kaislanpätkää, lehteä ja pohjasta jopa kiviä. Kotimatkalla kalansaalis täydentyi männynkävyillä, joten tyhjin käsin (haavin) ei tältä reissulta tarvinnut palata.

Löysimme myös muutaman rikkinäisen ja tyhjän linnunmunan, jotka Google apunani olin tunnistavinani lokinmuniksi. Kuka lie toiminut munavarkaana? Mahdollisia epäiltyjä kyllä riittää.

Muistatteko muuten sen pikkuvalas pyöriäisen, jota aiemmin keväällä kerroin käyneeni katsomassa? Se ei valitettavasti ollut osannut poistua takaisin kotireitilleen, vaan uutisista luin sen menehtyneen ilmeisesti makeanveden aiheuttamiin ihotulehduksiin.