Koiran hauskat nukkuma-asennot osa2

Pikkubolognese ystävällisenä tarjoilee kattauksen nro2 koiran hassuja nukkuma-asentoja. Osa1 löytyy täältä.

Elämä on valintoja

Sain vuosia sitten ison kasan erilaisia postikortteja toimintansa lopettaneesta kyläkaupasta. Niitä kortteja siis todellakin oli paljon, sillä jouluna 2017 jaoin niistä joulukortteja sataan naapuruston postilaatikkoon Suomi 100v-vuoden innoittamana, ja siltikin kortteja vielä jäi reilusti jäljelle.

Korttikasasta löytyi myös muun muassa humoristisia Sampon kuvittamia kortteja, joista alla olevan annoin viime loppuvuodesta äidilleni taakse kirjoittamine saatesanoineni "Ensi kesänä ei sitten tarvitse muuta tehdäkään."  Ideanani oli kortin kautta kertoa äidille raskaudestani, mutta hassuttelu meni vähän pieleen, kun hän todellakin luuli korttia vain huumoriksi - äiti kun on ennenkin saanut minulta erilaisia hassuttelukortteja.

No, nyt sitä sitten saa todellakin vain istua ja imettää. Välillä vauva toki nukkuu, mutta herätessä on taas heti nälkä. Olenkin huomannut, että nykyään elämä on täynnä pieniä valintoja. Kun vauva nukkuu, ei voi koskaan tietää, nukkuuko se kolme minuuttia vai kolme tuntia. Minkä toiminnan valitsen itselleni siksi aikaa? 

Jäänkö nukkumaan vauvan kanssa? Ehdinkö käydä vessassa tai peräti suihkussakin? Söisinkö jotain nopeaa vai ihan jopa kokkaisin ensin? Tekisinkö koirien kanssa juttuja? Pesisinkö pyykkiä? Istahtaisinko rauhassa sohvalle? Lukisinko lehteä? Selaisinko nettiä? Jäisinkö katsomaan, kuinka söpö vauva on nukkuessaan?

Heinäkattomuseo, Kvaløya, Pohjois-Norja

Tromssan ja Sommarøyn väliin jäävä suuri Kvaløyan saari tarjoaa paljon nähtävää, kunhan vain malttaa katsella ympärilleen ja välillä myös pysähtyä, eikä vain paahtaa suorilta kohti Sommarøyta tai Tromssaa.

Viime kesänä "alareitin" tien asvaltti oli kyllä niin kuoppainenkin, ettei siinä vauhtia kovin suureksi halunnut kasvattaakaan, mutta silti autoillessa kivat paikat vilahtavat nopeasti ohi, jos ei ole tarkkana tai ottanut niistä etukäteen selvää.

Heinäkattoiset talot kuuluvat ilmeisesti vanhaan, Norjalaiseen rakennusperinteeseen, ja Kvaløysta niitä löytyikin kerralla oikein museopihallinen. Rakennuksista tulee jotenkin söpön, persoonallisen ja luonnonläheisen näköisiä, kun niiden katoilla rehottaa erilaista kasvustoa.

Museoalue oli nimeltään Perspektivet Straumen Gård (osoite Straumsvegen 1874) ja sen rakennukset kuuluvat vanhaan rannikkotilaan. Straumen Gård on kolmas osa Perspektivet museoita (kotisivut täällä), jonka pääkeskus on Tromssan keskustassa vanhassa puutalossa vaihtuvien taidenäyttelyiden kera ja toinen Folkeparken Tromssan eteläkärjessä.

Tänne ei ollut mitään varsinaista parkkipaikkaa, joten auto piti koettaa pysäköidä jotenkin sopivasti tienvarteen. Rakennuksiin ei pääse sisälle kuin erityisten tapahtumien aikana, mutta pihassa saa vapaasti kuljeskella katselemassa ja vaikka evästelemässä.

Jonkun muistikuvani mukaan rannassa olisi ollut laituri, josta pääsee uimaan, mutta voi myös olla, että muistan ihan väärin.

Kvaløyan "alatie", kuten itse sitä nimitin, kulkee koko matkan rantaa pitkin. Ylätie on osittain rannassa, osittain ei, mutta meidän reissullamme jouduin jättämään sen kokonaan väliin tien ollessa viime kesänä remontissa. Muuten olisimmekin ehdottomasti halunneet kiertää saaren kokonaan ympäri.

Heinäkattomuseon lisäksi me piipahdimme Kvaløyassa Sandviksletta-rannalla (juttu täällä) ja kukkuloille olisi pitkin matkaa lähtenyt useita houkuttelevia polkuja, mutta hellekeli esti meiltä retkeilyn koirien kanssa. Kävimme myös Sommarøyn saarella (juttu täällä), mutta jotenkin pidimme Kvaløyan monipuolisuudesta enemmän, vaikka hieno paikka Sommarøy toki olikin.

Tromssan ja Kvaløyan yhdistävä silta.

Tromssan visiittimme kuvina ja kertomuksina näiden linkkien takana:
https://teamvallattomat20.blogspot.com/2023/12/tromssan-hienot-rakennukset-pohjois.html
https://teamvallattomat20.blogspot.com/2023/10/missa-lokit-pesivat-tromssa-pohjois.html
https://teamvallattomat20.blogspot.com/2023/09/fjellheisen-gondolihissi-vuorelle.html

Miltä näyttää koira agilityputkessa?

Eräänä aurinkoisena kesäpäivänä pihaamme oli ilmestynyt ihanan sininen agilityputki ja siitähän sitä riemua koirille riitti. Kerrankin voi kommentoida johonkin aiheeseen, että ihan putkeen meni!

Paikoillanne - Valmiit - HEP



Täältä tullaan!



Näin hienosti odotellaan jonossa omaa vuoroa.

Minäminäminä!

Nämä viime kesäiset kuvat innostuin kaivelemaan Repolaisen blogin värihaasteen sinistä osuutta varten.

Ja vastaus otsikon kysymykseen on tietenkin kuvien ja väriteeman mukaisesti se, että sinisessä agilityputkessa koiratkin näyttävät ihan sinisiltä.

Sommarøy, Pohjois-Norja

Tromssalaisten suosima kesäpaikka Sommarøyn saari on myös monien turistien suosiossa, mutta meille se oli vähän pettymys. Tähän varmasti osaltaan vaikutti kohdalle osunut +27 asteinen hellepäivä, jolloin emme koirien kanssa voineet lähteä retkeilemään - ja muuta tekemistä Sommarøyssa sitten ei ollutkaan, kun rantalomailukaan ei meitä kiinnostanut. Ruokapaikkoja oli kaksi, hotelli sekä grillityyppinen Havfrua Kro, jonka terassille saimme koirat ottaa mukaan, mutta ruoka ei kyllä ollut kovinkaan hääviä.

Alunperin olimme ajatelleet yöpyä Sommarøyssa, mutta lyhyellä varoitusajalla hotellissa (Sommarøy Arctic hotel) ei ollut lemmikkihuoneita vapaana. Tämä olikin lopulta sitten meille onneksi parempi ratkaisu, niin ei tarvinnut jäädä istuskelemaan iltaa auringonpaahteiseen Sommarøyhin, vaan saimme käytettyä ajan paremmin hyödyksi. Ajelimme tienvarren kiinnostaviin kohtiin pysähdellen takaisin Tromssaan yöpymään ja olimme siten heti seuraavana aamuna valmiita jatkamaan reissua suoraan seuraavaan kohteeseen.

Ei Sommarøyssa käynti silti mikään hukkareissu ollut, ja hieman viileämmällä kelillä olisimme tosiaan varmasti tykänneet enemmänkin. Matkalla ja paikanpäällä oli kieltämättä hienot maisemat, joten ymmärtää, mistä suosio tulee, ja juuri ennen Sommarøyta oleva Sandviksletta-ranta (josta kirjoitin täällä) oli hyvinkin mieleemme. Lisäksi paikallisesta pikkukaupasta löytyi aivan ylihyvää jäätelöä!

Auton parkkeeraaminen Sommarøyssä pitää katsoa tarkkaan, siellä oli pysäköintikieltomerkkejä sekä maksullisia parkkipaikkoja.

Silta Sommarøyhin.

Sommarøyn kukkaloistoa.

Rakentumassa olleiden uusien rantamökkien edustan kävelyterassi.

Jos joku tietää, mistä Suomesta saa näitä jäätelöjä, vinkkaa ihmeessä!




Mikäli alla oleva video ei näy, linkki YouTubeen.

Koko viime kesäinen reissumme Pohjois-Norjaan löytyy  tiivistettynä ja lisälinkkeineen https://teamvallattomat20.blogspot.com/2023/07/seikkailu-pohjois-norjassa.html .

Hevosystävää etsimässä

Olen ratsastanut 7-vuotiaasta saakka, mutta pitkään hyvin epäsäännöllisesti - ala-asteikäisenä isovanhempieni naapurissa olleella tallilla muutamia kertoa vuodessa ja päälle kesäisin aina viikon ratsastusleiri.

Hevosten kanssa sinänsä olen ollut tekemisissä enemmänkin. Kävin 10-17-vuotiaana viikoittain yhdellä ravitallilla heppoja harjaamassa siskoni kanssa ja siitä loppuvuodet myös ratsastimme lempparihevosellamme. 12-15-vuotiaana kävin lisäksi viikoittain toisellakin tallilla ratsastamassa ja ajamassa lisäliikutusta tarvitsevaa heppatyyppiä, jonka muuten olisimme saaneet lopulta ihan omaksikin, jos vain vanhempamme olisivat siihen suostuneet.

Vasta aikuisiällä tuli käytyä useamman vuoden ajan säännöllisesti ratsastuskoululla tunneilla ja sen lisäksi/jälkeen olen vuokrannut/saanut käydä ratsastamassa muutamilla yksityisomisteisilla hevosilla itsenäisesti. Edellisessä asuinpaikassani ehdinkin jopa reilun kuuden vuoden ajan käydä yhdellä ja samalla yksityistallilla hoitamassa ja ratsastamassa hevosia, mutta muuttoni jälkeen jouduin etsimään uuden tallin ja uudet hevosystävät.

Hevoset ovat minulle samanlainen hyvän mielen harrastus kuin koiratkin. Tallilla ei päässä pyöri mitään muita ajatuksia, keskittyy vain siihen hetkeen ja yhdessä olemiseen ja tekemiseen hevosten kanssa.

Tässä kuvassa on meneillään tilanne, jossa minä rapsutan ruskeaa hevosta, ruskea hevonen puolestaan rapsuttaa mustaa ponia ja musta poni sitten rapsuttaa vielä takaisin ruskeaa hevosta.


Vaihtoehtoja, mistä lähteä uudella paikkakunnalla heppakaveria katselemaan, olisi ollut useita, mutta halusin tallin sijaitsevan suht lähellä kotiani, jotta varsinkaan arki-iltaisin töiden jälkeen ei matkoihin enää menisi kovin paljon aikaa.

Ensimmäisenä kokeilemallani tallilla en saanut ollenkaan kiinni hevosteluun normaalisti liittyvää hyvää fiilistä. Sen sijaan koin jonkinlaista huonommuuden ja omituisuuden tunnetta, joka siihen asti oli ollut minulle ihan vieras asia hevosiin liittyen.

Heti saavuttuani tallinpitäjä kehoitti minua kyselemään kaikenlaista, mitä mieleeni tulee. Minulle tuli tunne, että tässä haetaan nyt jotain erikoisen hienoja kysymyksiä, kun sitä kysymysten esittämistä oikein toisteltiin useamman kerran, ja jos yritin jutella jotain tavallista asiaa, oli vastakommentti "Anteeksi, mikä se kysymys oli?".

Hän itse kyseli minulta käytännön asioita ja mielipiteitä hevosista, ja tuntui, että jokainen vastaukseni oli väärin. Aina minun vastattuani hän nollasi minun sanomani asian selittämällä, kuinka asia hänen mielestään on, vaikka olisin juuri kertonut ihan saman asian, mutta vain eri sanoin.

Olin tosi jännittynyt ja epävarma, enkä pystynyt ollenkaan olemaan oma itseni, kun jokaista liikettäni ja sanomaani asiaa tarkkailtiin arvostelevin silmin ja korvin. Pelkäsin koko ajan, että teen tai sanon kaiken hänen mielestään väärin.

Omituisimman hetken koin kysyessäni minulle hoidettavaksi osoitetun hevosen nimeä. Normaalin vastauksen, eli hevosen nimen sijaan, sieltä tuli ensin riemastunut "Mahtavaa! Sinä olet kiinnostunut tästä hevosesta! Tosi hienoa, että  haluat tutustua siihen!" Tunsin itseni kuin joksikin nelivuotiaaksi lapseksi, jota tuhmuuksienteon jälkeen kehutaan ylitsevuotavasti, kun vihdoinkin on hetken kiltisti.

En mennyt sinne paikkaan enää uudelleen.



Seuraavaksi vierailemani paikka oli tosi mukava, kävin siellä pari kertaa. Koin heti itseni tervetulleeksi ja arvostetuksi. Harmi vain, että hevoset olivat ratsastaessa hieman liian säpäköitä minulle - en nimittäin kaipaa liikaa lisäjännitystä elämään - ja lisäksi omistaja toivoi hevosten kanssa säännöllistä apua useammin kuin mitä minä olisin ehtinyt käymään.

Kolmas kerta onneksi toden sanoo. Löytyi talli, jossa minusta pidetään, jossa saan käydä silloin kuin ehdin ja jossa hevoset ovat sopivan rauhallisia. Ratsastamisen sijaan tosin näillä hevosilla ajellaan kärryillä, mutta mukavaa puuhaa sekin on, ja pienen ponin kanssa touhuaminen myös hauskaa vaihtelua aina isojen hevosten kanssa olemiseen tottuneelle.

Viime viikolla oli kuuma, olin väsynyt, enkä jaksanut edes harjata hevosia kuin vain hetkisen. Istuin sitten puolisen tuntia mustan ponin kanssa karsinassa. Rapsuttelin ponia kaulasta, juttelin mukavia ja poni lepuutti päätään vuoroin olkapäälläni ja vuoroin sylissäni. Olisi se varmaan koko ponikin syliin asti tullut, jos mahtuisi. Ihan paras tyyppi. <3

Siitepölyallergia

Olen aina ollut siinä käsityksessä, että erilaiset allergiat puhkeavat ihmisille lapsuudessa tai nuoruudessa, ja jos siihen asti on niiltä välttynyt, ei aikuisiällä enää ole odotettavissa yllätyksiä asian suhteen.

Keväällä 2021 olin koko ajan flunssassa ja ramppasin koronatesteissä, joista kuitenkin tuloksena oli aina negatiivinen vastaus. Siinä ihmetellessäni, miten on mahdollista, ettei flunssa mene ollenkaan ohi, vaan jatkuu viikkoja, pari tuttavaani ehdotti siitepölyallergian mahdollisuutta.

Sinä keväänä oli kuulemma siitepölyjä niin paljon, että aiheuttivat oireita sellaisillekin, joilla ei niitä aiemmin ole ollut. Olin vähän epäileväinen tämän teorian suhteen, mutta kävin kuitenkin apteekista ostamassa allergialääkettä ja aloin napsia sitä ohjeiden mukaisesti. 

Yllätys oli suuri, kun flunssa katosi, mutta ensin ajattelin sen olevan vain sattumaa. Testiksi lopetin allergialääkkeen syömisen, jolloin flunssaoireet palasivat, ja kun söin lääkkeitä uudelleen, tulin jälleen terveeksi.

Pakko se oli uskoa, että ilmeisesti sitten olin kuin olinkin allerginen jollekin siitepölylle, ja siitä lähtien on joka kevät ja kesä tullut syötyä allergialääkettä pidemmän tai lyhyemmän aikaa, tai muuten iskee päälle taas se flunssa, joka ei vain mene ohi.

Viikko sitten sain klipsaista kyläpaikan kukkapenkistä muutaman narsissinkukan mukaani. Kotona huomasin, että niissä on aika voimakas tuoksu, joka minun mielestäni ylettyi jokaiseen huoneeseen asti, vaikka mies ei mitään erikoista huomannutkaan.

Seuraavana aamuna nenäni oli tukossa ja olo epämukava. Narsissit saivat siirtyä keittiöstä ulos terassin pöytää koristamaan.

Tähän allergia-aiheeseen minut innosti Repolainen reissaa ja räpeltää-blogi, jossa haluttiin nähdä, miten keltainen väri näkyy kenenkin elämässä.

Ajatuksia koirista ja kasvattamisesta - hyvä vai huono koira?

 "Tittelit eivät periydy." Tällä fraasilla näkee toisinaan pentueilmoituksissa puolusteltavan pentueen vanhempien, usein varsinkin emän, harrastustuloksien puuttumista, jos rotu tai mainostettava pentue on sellainen, jolla harrastustuloksia olisi suotavaa olla.

Tällä lausahduksella yritetään vakuuttaa mahdollisia pennuista kiinnostuneita henkilöitä siitä, että kyllä näistä pennuista tulee hyviä harrastuskoiria, vaikka vanhemmilla, tai varsinkaan emällä, ei mitään tulosnäyttöä olekaan. Sillä yritetään myös puolustella sitä, että itse ei ole haluttu/jaksettu/osattu kouluttaa koiraansa kisatasolle asti, mutta silti halutaan teettää sillä "harrastuskoirapennut".

Joku toinen, jonka koirilla niitä kisatuloksia sitten taas on, on kehittänyt tähän vastafraasin "Tittelit eivät periydy, mutta ominaisuudet niiden takana kyllä."  Tietynlaisia kouluttamista helpottavia luonteenpiirteitähän kun yleisesti ottaen on koirilla, joille enemmässä määrin on kisatuloksia saatu.

Toisinaan pentueilmoituksissa, joissa pentueen vanhemmilla ei edelleenkään ole niitä harrastustuloksia, näkee tämän jatko-osallisenkin fraasin mitätöitynä sillä perusteella, että omistajan taidoista ja innokkuudesta niissä tuloksissa vain on kyse. Että taitava omistaja tekee kisatuloksia huonollakin koiralla ja vastaavasti vähemmän taitava ohjaaja saa pilattua hyvänkin koiran. Tällä yritetään mitätöidä toisten saavutuksia ja sen voimalla korostaa oman koiransa hyvyyttä.

Välillä on nähty kehuttavan jalostukseen käytettäviä koiria myös tyyliin: "Tämä tykkää juosta metsässä ja hyppiä puunrunkojen yli, olisi varmasti tosi hyvä agilitykoira, mutta minua ei vain harrastaminen kiinnosta." Tämän määritelmän perusteella lähes joka ikinen koira olisi mahtava agilitykoira, vaikka näillä asioilla ei oikeasti ole mitään tekemistä toistensa kanssa.

On totta, että moni koira voisi olla vaikka minkälainen menestyjä kisoissa, jos vain omistajaansa kiinnostaisi harrastaa koiransa kanssa/omistaja olisi taitavampi. On silti vähän ristiriitaista ja epäkunnioittavaa määritellä, että koira, jolla on hyviä kisatuloksia, on oikeasti vain huono koira, jolla on taitava omistaja, ja koira, jolla on huonoja kisatuloksia/ei tuloksia ollenkaan, on hyvä koira, jolla on vain laiska/taitamaton omistaja. Sillä aivan yhtä totta, kuin se, että moni koira voisi olla hyvä, on totta myös se, että moni koira ei todellakaan olisi kisamenestyjä, vaikka omistajaansa kiinnostaisikin harrastaa koiransa kanssa/omistaja olisi taitavampi.

Kuvassa vas Mestan sisko, keskellä Mesta ja oik Mestan veli kesäkuulla 2013.

"Miksi sinulla on niin suuret silmät?"

"Miksi sinulla on niin suuret silmät?"
- Jotta voisin nähdä sinut paremmin.

"Miksi sinulla on niin suuret korvat?"

- Jotta voisin kuunnella sinua paremmin.

"Miksi sinulla on niin suuri suu?"

- Jotta voisin SYÖDÄ SINUT PAREMMIN!

Sandviksletta-ranta, Kvaløya, Pohjois-Norja

Tromssan kaupungin lähisaarista puhuttaessa yleensä suosituimmaksi nousee pieni Sommarøy, vaikka sitä edeltävä, suuri Kvaløya tarjoaa sekin paljon, ellei jopa enemmänkin, nähtävää.

Kvaløyan pääsee kiertämään autolla kahta reittiä kohti Sommarøyta, niin sanottua alatietä pitkin reilu 70km ja ylätietä vajaa 60km. Se kannattaakin mieluusti ajella kokonaan ympäri, jotta näkee mahdollisimman paljon eri paikkoja.

Meidän reissumme aikana ylätie oli remontin kohteena ja siitä pääsi ajamaan läpi vain muutaman kerran päivässä tiettyinä kellonaikoina, joten harmillisesti jouduimme valitsemaan alatien sekä mennessä että palatessa. Alatie oli sekin kovasti korjauksen tarpeessa, asvaltissa olevia koloja sai väistellä tämän tästä.

Maisemat ajella olivat hienot, kuinkas muutenkaan. Poro/hirvi-varoituskylttejä oli runsaasti, mutta ainuttakaan sorkkajalkaa emme me nähneet. Ehkä hellepäivä oli saanut ne vetäytymään levolle.

Vaikka nimenomaan Sommarøy on tunnettu rantalomapaikkana, kannattaa pysähtyä jo pari kilometriä aiemmin Kvaløyan puolella sijaitsevalle Sandviksletta-rannallekin. Ainakin meidän mielestämme se oli paljon mielenkiintoisempi ranta-alue ja myös huomattavasti vähäisempi ihmismäärältään. Sommarøysta kerron täällä.

Norjassa on selkeät lasku- ja nousuveden erot. Tämä kannattaa huomioida, jos sillä on itselleen merkitystä, haluaako käydä milläkin rannalla laskuveden aikaan (vedenpohjaa hyvin näkyvillä ja sieltä löytyy kaikenlaista kivaa katseltavaa) vai nousuveden aikaan (parempi ainakin aikuisten uimiselle, paikoin laskuveden aikaan vettä oli vain nilkkoihin asti jopa kymmeniä metriä pois rannasta).

Me olimme liikkeellä niin täällä kuin Nallevuopiollakin (klik) laskuveden aikaan, ja meille se oli mieluista, vaikka emme asiaa ennakkoon olleetkaan miettineet.

Merenpinnan korkeuksia paikan mukaan ja muuta tietoa vuorovedestä löytyy esimerkiksi täältä https://kartverket.no/til-sjos/se-havniva . Sivulla on valmiina valikko, josta sen saa myös englanninkieliseksi.

Norjan säätietoja löytyy esimerkiksi täältä https://www.yr.no/nb . Søk = etsi, siihen voi kirjoittaa haluamansa paikannimen. Meny = valikko, josta löytyy muun muassa sääkartta, varoituksia, veden lämpötiloja ja lumenkorkeuksia. Norjalaisia sivuja katsoessa kannattaa laittaa nettiselaimesta päälle asetus, joka kääntää tekstin suomeksi tai englanniksi.

Vedenpinnan ollessa alhaalla, rannalta paljastuu monenlaista mielenkiintoista katseltavaa ja tutkittavaa. Meidän silmiimme osui ainakin rapujen vaihtokuoria, simpukankuoria, merisiilejä/niiden kuoria, leviä ja erikoisia kiviä.

Näitä löytöjä ei ole tarkoitus kerätä itselleen matkamuistoiksi, ei ainakaan useampaa kappaletta. Ne kuuluvat rantaluontoon ja osa rantalinnuista käyttää niiden sisältöjä ravinnokseen. Jättämällä "aarteet" paikoilleen, mahdollistaa samalla myös seuraavienkin rantakävelijöiden  saavan ihastella samoja löydöksiä.

Mikäli jokainen turisti kerää viisi matkamuistoa, kymmenen turistin matkamuistot tekevät 50 ja sadan kerääjän jäljiltä rantalöytöjä on muille nähtäväksi (ja linnuille ravinnonetsintään) jo peräti 500 vähemmän. 

Sandvikslettan ranta-alueen vieressä on kivannäköistä, pienipuustoista viheraluetta, joka sopii kävelyyn, evästelyyn ja vaikka myös telttailuunkin. Leiriytymisen (ja kävelyretkien) yhteydessä täytyy kuitenkin huomioida ja mieluusti etukäteen miettiä, missä ja miten sitä käy tarpeillaan.

Ihmisten ulosteet ovat jo iso ongelma osassa Norjan turistikohteita, aiheesta on uutisoinut muun muassa Yle. Meillä oli koirien remmeissäkin aina kakkapussit mukana, jotta myös koirankakat saadaan kerättyä pois vähänkin epäsopivilta paikoilta.

Sandvikslettan parkkialue oli vain tienlevennys, johon mahtuu muutamia autoja. Tien toiselta puolelta lähti luontopolkuja kallioille, joissa olisi varmasti ollut mukava käydä retkeilemässä. Meille sattui valitettavasti erittäin helteinen päivä, +27, joten teimme koirien kanssa vain ihan pieniä tutkimuskävelyjä.

Näitä merkattuja, houkuttelevan näköisiä kävelyreittejä kukkuloille oli tarjolla useampiakin tämän ajamamme Kvaløyan saaren alatien varrella. Mikäli aikaa ja kävelykuntoa vain riittää, ja keliolosuhteet ovat sopivat, niihin varmasti kannattaisi tutustua.

Koko viime kesänä tekemämme Pohjois-Norjan reissun kohteet, kuvaukset ja lisätietolinkkejä löytyy jutusta Seikkailu Pohjois-Norjassa.

Muutamia Suomessa sijaitsevia kesäretkikohteita olen esitellyt jutussa Viisi kivaa kesäretkikohdetta.

Miltä näyttää 15-vuotias koira?

Suomenlapinkoiramme Lumes täytti tammikuulla 15 vuotta. Olen onnellinen, että olen saanut pitää tämän iloisen tyypin luonamme jo näinkin kauan. Toivon, että meillä on vieläkin tiedossa aikaa olla yhdessä.

Vuosi on iäkkään koiran elämässä jo pitkä aika, niin Lumeksellakin. Kun 14-vuotiaana (Miltä näyttää 14-vuotias koira? klik) siinä ei vielä paljon näkynyt vanhuuden merkkejä, nyt niitä jo alkaa olla keräiltynä useampiakin.

Lumeksen kuulo on selvästi heikentynyt, sen kanssa on välillä hankala kommunikoida puheella, kun se kuulee vain lähellä ja reippaalla äänellä kerrotut asiat. Elekieli toimii paremmin ja onneksi Lumekselle onkin tullut aikanaan opetettua suullisten ohjeiden lisäksi myös useita niihin liittyvä käsimerkkejä.

Toisinaan huomaa, että Lumes on vähän hämillään siitä, mitä tapahtuu, koska se ei aina pysy tilanteissa ihan täysin kärryillä, kun ei kuule siihen liittyviä ääniä ja/tai ohjeita.

Kotipihalla Lumesta on turha huudella sisälle. Toisinaan niin kyllä tulee tehtyä, mutta mitään hyötyä siitä ei ole, sillä ei Lumes niitä huuteluja kuule. Siinä on koiran sisälle saamiseen muita vaihtoehtoja olemassa kolme:

1. Odottaa, että se tulee itse sisälle - jossain vaiheessa se aina tulee. Joskus tämä tapahtuu nopeastikin, mutta toisinaan sillä ei ole mitään kiirettä ja odotella saa pidempäänkin.

2. Odottaa, että se itsekseen katsoo kohti tai kokeilla viheltää kovaa (sen äänen Lumes joskus kuulee), ja sitten viittoa sitä luokse. Aina niitä katseita ei tosin tule eikä luoksetulo-viittomakaan toimi 100% - se on helpompi ingnoorata kuin suullinen kehoitus.

3. Kävellä itse Lumeksen luokse, jolloin se huomaa, että ahaa, sitä kaipaillaan sisälle, ja tulee mukaan muitta mutkitta.

Lenkeillä Lumesta ei oikein uskalla enää pitää irti ja se on vähän harmillista. Ei siksi, että se lähtisi mihinkään, vaan siksi, että jos tulee jokin äkkitilanne, missä koirat pitää saada nopeasti kiinni, Lumes ei kuule kutsuja.

Merenjäällä on ollut ainoa paikka, jossa olen päästänyt Lumeksen juoksemaan vapaana. Siellä näkee pitkälle joka suuntaan, eikä yllätyksiä pääse käymään. Lumes pitää vapaana myös kivasti kontaktia minuun ja jäällä se toimii hyvin, kun olen koko ajan näkyvissä. Metsässä puusto ja kivet peittävät näkyvyyttä eikä pelkällä katseella ja elekielellä kommunikointi toimi.

Vaikka Lumes nauttii juoksemisesta, ja on niin halutessaan edelleenkin nopeampi kuin itseään muutaman vuoden nuorempi Mesta, on Lumeksen keskimääräinen kulkuvauhti hidastunut. Tässäkin on kyllä eronsa, että missä kuljetaan - jäällä, pellolla ja metsässä Lumeksella menohaluja riittää tunninkin verran, mutta  pelkkää tienvierustaa talsiminen on yleensä melkoisen hidasta.

Lenkille Lumes kyllä lähes aina haluaa lähteä mukaan, ja se usein ehdottaa metsäreittiä, kun tiellä siitä kohtaa kuljetaan ohi. Harmillisesti kevät on meillä pahinta punkkiaikaa, joten nyt plussakelien saavuttua ja lumien sulettua joudumme skippaamaan metsälenkit joksikin aikaa.

Lenkiltä takaisin kotipihaan saavuttuamme päästän usein koirat irti jo tiellä pihamme kohdassa. Lähes poikkeuksetta Lumes rynnistää pihaan täyttä juoksuvauhtia. Toisinaan Lumes saa myös niin sanottuja hepulikohtauksia, jolloin se juoksee ja syöksähtelee edes takaisin tai pientä ympyrää ihan villinä.

Kehonhallinta, varsinkin takaosan kohdalta, on heikentynyt. Juostessaan ulkorappusia liian innokkaasti ylös tai alas, eivät takajalat ihan aina pysy enää hallitusti menossa mukana. Liukkaat lattiapinnat (osa laminaateista, vinyylilankut, kiiltomaalatut puulattiat) tuottavat hankaluuksia. Niiltä on vaikea (tosi liukkailta jopa mahdotonta) nousta makuulta ylös tai kulkea rapuissa liukastelematta. Kotona sellaisissa paikoissa on nykyään matot, kyläpaikoissa täytyy Lumesta avustaa tai estää kokonaan pääsy liukkaille alustoille.

Tasapainotehtävät, joissa Lumes on nuorena ollut aivan ekspertti, ovat myös nykyään haasteellisempia. Olen kuitenkin pienillä jumppatehtävillä yrittänyt tehdä osani, että kehonhallintaan tarvittavia lihaksia tulee aktivoitua, eikä toimintakyky heikkenisi niin nopeasti, kuin ehkä ilman jumppatreeniä ja monipuolista liikkumista kävisi.

Eihän 15-vuotiaalla koiralla toki voikaan olettaa olevan enää mikään nuoren koiran kroppa. On luonnollista, että vanhuus näkyy ja paikat kangistuu, mutta koiran elämänlaatuun kuitenkin vaikuttaa paljon se, ollaanko vain sohvaperunoina (tai lattiaperunoina, jos ei sohvalle tulla) vai pystytäänkö edelleen olemaan aktiivisia ja elämään koiramaista elämää.

Ikä näkyy myös unen määrässä ja laadussa, sekä levon tarpeessa vanhan koiran väsyessä vähemmästä mitä nuoremman. Lumes nukkuu enemmän kuin ennen ja uni on huomattavasti sikeämpää kuin ennen - toki tähän ehkä vaikuttaa sekin, että kun ei kuule, ei myöskään herää ääniin, mihin ennen olisi herännyt.

Jos Lumes pitää herättää unilta, se ei onnistu puheella, koska Lumes ei tosiaan unen läpi sitä ollenkaan kuule. Kosketukseen se herää, mutta sellainen herätys on selvästi Lumekselle epämieluinen, joten pyrin välttämään sitä. Hellävarainen, mutta toimiva, herätys on ruuan vieminen nukkuvan Lumeksen kuonon eteen - ruuan tuoksu kulkee unestakin läpi ja saa sen lempeästi hereille.

Aina en raaski herättää Lumesta uniltaan, jos ei ole pakko. Jos se esimerkiksi nukkuu ruoka-aikaan, tarjoilen sille ruuan, kun se itse jossain kohtaa herää. Kerran taas koirien kanssa tehdyltä kyläreissulta kotiuduttuamme olimme lähdössä lenkille, ja Lumes olikin kopassaan ihan täydessä unessa, joten annettiin sen jäädä lepäämään, kierrettiin nuoremmalla porukalla tunnin lenkki ja kun tultiin kotiin, oli Lumes edelleen kopassaan hirsiä vetelemässä.

Näin muutoin Lumes on edelleen iloinen, pirteä ja reipas. Se on hyväntuulinen ja osallistuu mielellään yhteisiin puuhiin. Sen yli ei edelleenkään kävellä - jos se ei halua antaa jotain toisille koirille, se ei anna, vaan pitää puolensa ja sitä uskotaan.

Lumes on perusterve ja ikäisekseen hyvässä kunnossa. Tarvittaessa annan sille kipulääkekuurin, jos tulee esimerkiksi satunnaista liikkumishaluttomuutta, joka yleensä liittyy kipukäytökseen.

Tällä hetkellä en näe mitään estettä sille, etteikö Lumes vielä olisi kanssamme puolen vuoden tai jopa vuodenkin päästä, mutta toisaalta vanhan koiran kanssa ei koskaan tiedä, onko aikaa jäljellä paljon vai vähän.

Nautitaan siitä ajasta, mikä meillä on.

Mikäli alla oleva video ei näy, linkki Youtubeen.

Kuvat ja videot maaliskuun lopulta Lumeksen ollessa reilun 15v 2kk ikäinen.