Koirien ja vauvan neljäs kuukausi

Neljäs kuukausi toi päiviimme säännöllisen rytmin ja sitä myöten hieman ennakoitavuutta. Vauva on kyllä aina mennyt iltaisin nukkumaan ja aamuisin herännyt suht samoihin aikoihin, mutta ensimmäisinä kuukausina ei päivisin ole ollut mitään tiettyä rytmiä - vauva on nukkunut, kun nukuttaa, ja nukkumisten ajankohta on vaihdellut aika paljonkin.

Nyt päiviin kuitenkin vakiintui tiettyihin aikoihin tapahtuvat aamupäiväunet ja iltapäiväunet, mikä on ollut mukavaa. Aiemmin esimerkiksi lenkki koirien kanssa saattoi tapahtua jossain aamukahdeksan ja iltapäiväneljän välillä, mutta vauvan selkeät aamupäiväunet mahdollistivat lenkkeilynkin olemaan aina aamupäivisin.

Iltapäiväunet vauva nukkui omassa sängyssään, mutta ne kestivät paljon lyhyempään kuin aamupäiväunet. Vauvaa alkoi olla vaikea ylipäätään saada nukahtamaan sänkyyn, ja kun se viimein nukahti, niin en saanut sitä enää jatkamaan unia ensimmäisen niin sanotun väliheräämisen jälkeen. Vaunujahan oli helppo käydä vain hytkyttelemässä ja vauva nukahtaa takaisin, mutta sängyssä vauva heräsi kun heräsi.

Facebookin vauvaryhmästä luin ihan tyhmältä kuulostavan vinkin vauvan nukutukseen - harso silmien päälle, niin vauva nukahtaa hyvin. Niin typerältä kuin tämä kuulostikin, niin se yllättäen toimi. Vauva nukahti iltapäiväunilleen sänkyyn paljon helpommin harso silmillä, ja kun se väliheräsi, sen sai jatkamaan uniaan laittamalla vähäksi aikaa harson takaisin ja silittämällä vatsasta.

Meillä harson teho perustui siihen, että kun vauva on alkanut olla kiinnostuneempi ympäristöstään, se ei vain malttanut nukahtaa/jatkaa uniaan, koska halusi katsella kaikkea ympärillään. Harso silmillä auttoi sitä rauhoittumaan ja keskittymään nukahtamiseen ympäristön tarkkailun sijaan.

Vauvan nukkuessa ulkona, kärryt olivat alkuun rappujen edessä. Tämä oli ihan ok nätillä säällä, mutta ei oikein toimiva tuulella ja sateella. Yhtenä päivänä raahasin pari lankkua rappusille, joita pitkin kärryt sai vauva kyydissään ulko-oven eteen katoksen alle nätimmin ja mukavammin kuin rappunen kerrallaan kärryjä hyppyyttämällä.

Olin ihan tyytyväinen lankkuviritykseeni, mutta jo samana iltana rappusille vaihtui lankkujen tilalle vähän edistyneempi ramppirakennelma ja onhan se nyt paljon käytännöllisempi. En olisi itse edes suorilta keksinyt kaikkia näitä ominaisuuksia, mitä tässä versio kakkosessa nyt on: ruuvattu kiinni rappusiin, yläreunat viistottu ja reunalaudat estämässä renkaiden putoamisen rampilta.

Rappusten lumitöitä rampit toki vähän haittaavat, mutta sen vaivan ottaa mieluummin kuin aiemman, jossa kärryt ja vauva piti aina erikseen kuljettaa raput alas ja ylös. Nyt kätevä "ajella" kärryjen kanssa molempiin suuntiin.

Sitä koko ajan tiedostaa selkeämmin ja selkeämmin, että vanhin koiristamme ei elä ikuisesti. Vaikka kuvia koirista on jo valmiiksikin paljon, välillä sitä ottaa niitä lisää ihan vain sen takia, että jos Lumesta ei kohta enää olekaan.

Ihan kamalaa jo näin ennakoltakin ajatella, miten hiljainen koti tulee sitten olemaan, kun koiria kolmen sijaan onkin enää vain kaksi. Lumes täyttää tammikuun puolivälissä 16 vuotta, saas nähdä päästäänkö sinne asti.

Välillä mietin, onko se jo liian vanha ja kipeä, mutta sitten se taas toisessa hetkessä juoksee pihaa ympäri ihan täydellä vauhdilla, pitää huolta ruoka-ajoista ja on aina hyvällä mielellä, että ei se niin kauhean kipeä voi vielä olla.

Pikkubolognese tässä esittelee keliin sovellettua maahanmenoa. Kun kuvaa katsoo tarkkaan, huomaa, etteivät sillä ole kyynärpäät maassa - pientä huijausta siis. Märkä nurmikko ei ole Pikkubolognesen lempijuttuja, mutta pisteet siitä, että se kovasti yritti tehdä, kuten pyydettiin.

Meidän kylälle ilmestyi yks kaks yhtäkkiä odottelukatos eräälle bussipysäkille. Ei muuten sitten olekaan mikään pikainen  vaneriviritelmä vaan ihan viimeisen päälle siististi rakennettu. Ensimmäistä kertaa sen nähdessäni, piti ihan hetken itsekseen miettiä, että onko tuo ollut tuossa aina, enkä vain muista sitä, mutta kyllä se uusi oli.

En tiedä, että onkohan näitä tulossa useampikin, ei ole ainakaan vielä näkynyt. Täytyy odotella ensi kesän läpi, jos se on vaikka joku yksi katos vuodessa kampanja kyläyhdistyksellä, vai ovatko jotkin vanhemmat panostaneet lapsiinsa niin paljon, että lahjoittivat lastensa vakipysäkille katoksen.

Pikkubolognese asettuu aina makoilemaan sohvalle unohtuvien vauvanlelujen päälle. Samaa se tekee kyllä kännyköille, lehdille ja kaikelle muullekin, että kai se katsoo kaiken sohvalla olevan hänen tyynyikseen.

Pikkubolognesehan ei siis koskaan makoile "tyhjän päällä", sillä pitää aina olla viltti, tyyny, vaate tai jotain, jonka päällä osittain tai kokonaan oleilla. Pelkällä paljaalla sohvalla tai sängyllä se makaa vain, jos ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Pikkubolognesehan on tunnettu hassuista nukkuma-asennoistaan, esim. osa2 täällä <klik< .

"Mihinkäs tämä lasti kuskataan?" kyselee Mesta, joka on aina valmiina palvelukseen. "Miksi sä otat vauvasta noin kummallisia kuvia?" kyselee sen sijaan vauvan liki täysi-ikäinen serkkupoika.

Mestan ja vauvan kanssa kävin toistamiseen eläinlääkärillä (ensimmäinen käynti oli koirien ja vauvan kolmannella kuukaudella >klik<, kumpikin käyttäytyi jälleen kerran oikein mallikkaasti. Mestalla on jo vuosia ollut silmissään jokin erikoinen silmäsairaus, joka sittemmin kehittyi krooniseksi keratiitiksi. Vasen silmä on ollut huonompi ja oikea silmä pitkään tosi hyvä, mutta nyt sekin on alkanut vihoittelemaan.

Lääkevoide tähän silmäsairauteen muuten maksaa noin 500€ vuodessa, että ihan kiva, kun on tullut heti pentuna otettua Mestalle eläinlääkärikuluvakuutus. Toki sitä mieluiten toivoisi, että maksaisi vakuutusta turhaan ja koira pysyisi terveenä, mutta kun toisin käy, niin ihan kiva se vakuutus on olemassa.

Lapinkoirilla on vakuutukset Lähitapiolassa, tältä vuodelta molempien vakuutukset yhteensä maksavat 450€. Lähitapiola on harvoja (ellei jopa ainoa?) vakuutusyhtiö, jossa koiran vakuutus pysyy voimassa sen koko eliniän. Lääkärikäynneissä omavastuu on 60€ + 25% loppukuluista, apteekista ostettavista lääkkeistä omavastuu on 25%.

Minulla on tapana aamulenkin jälkeen antaa koirille vähän ulos tekemistä. Heitän niille herkkuja (meidän arkiherkkua on ihan kuivaruokanappulat) pihamaalle ja saavat niitä siellä etsiskellä. Tämä on toistunut jo niin monta kertaa, että koirat osaavat jo odottaa sitä, ja kun saavumme kärryjen kanssa kotiin rappusten eteen, koirat alkavat tuijottaa minua odottavasti.

Heittelen etsittävää noin 20mx20m kokoiselle alueelle, joskus vähän isommallekin, ja usein ensimmäisen satsin jälkeen heittelen vielä toisenkin erän. Koirilla on etsittävää pidemmäksi aikaa, kun kaikki herkut eivät ole maassa samanaikaisesti, vaan ne tulevat sinne kahdessa erässä.

Herkkujen määrästä riippuen koirilla menee tässä ruuanetsinnässä aikaa 10-30 minuuttia. Tämä on siitä tosi kätevä tapa aktivoida koiria, että ensinnäkin se on tosi helppoa ja lisäksi se tarjoaa koirille mahdollisuuden luontaisen käyttäytymisen toteuttamiseen eli ruuan etsintään ja haisteluun.

Mikäli omaa pihaa ei ole käytettävissä, tämänkaltainen toiminta onnistuu helposti myös lenkin yhteydessä vaikkapa metsässä, puistossa tai koirapuistossa (jos ei ole muita koiria samaan aikaan).

Säikähdyksen kauhistus-otsikon alla (>klik<) kerroinkin jo Lumeksen tapaamasta uudesta kaverista. Näin kivasti kaksi toisilleen vierasta lapinkoiraurosta tulivat keskenään toimeen, että toinen olisi koko ajan vain halunnut leikkiä yhdessä ja toinen olisi koko ajan vain halunnut rapsutuksia ihmisiltä.

En muista, milloin viimeksi Lumes olisi näin innostunut minkään koiran kanssa, siitä on kyllä pitkä aika. Mestan kanssahan ne leikkivät todella harvoin yhdessä, kun leikkityylit ovat niin erilaiset. Pikkubolognese taas ei leiki ollenkaan, ja jos se näkee Mestan ja Lumeksen leikkivän keskenään, juoksee se sekaan sanomaan "räy, lopettakaa tuo pelleily".

Vauva pääsi ensimmäistä kertaa autonrattiin ja kummasti se vaan kiinnosti, oltiin niin iloista tyyppiä. Tilannehan tässä oli se, että kauppareissun jälkeen vauva tarvitsi ruokahetken ennen kotiinlähtöä ja suoritettiin se sitten tuossa kuskinpenkillä.

Joku ohikulkeva ostoksille suuntaavaa kyllä loi meihin pitkän katseen, kun menin vauva sylissä autoon. Varmasti mietti, että noinkohan se lähtee tuosta ajamaan vauva ihan väärässä paikassa.

Mitäs muuta, nautiskeltu olostamme. Ihanaa vaan olla kotona. Vauva kasvaa ja kehittyy, rokotuksillakin on jo käyty - niistä ei onneksi mitään sen kummempaa oireilua tullut. Halusin varmuuden vuoksi rokotukset eri kerroilla, joten pidettiin viikko pistoksissa väliä.

Vauvalle alkaa kehittyä entistä selvemmin omaa persoonaa. Esimerkiksi aamuisin vauvaa ei saa nostaa heti heräämisen jälkeen sängystä pois, siitä tulee huuto. Ensin täytyy muutama minuutti seurustella ja vaihdella kuulumisia yön jäljiltä, sitten vauva on hyvällä mielellä lähdössä vaipanvaihtoon.

Odottavan aika on pitkä

Postilaatikolla ollaan vaan ja hengaillaan, kun postii odotellaan...

Jokohan täällä sittenkin olisi jotain?

Ei sitä kyllä vieläkään kuulu postiauton hurinaa.

Huh huh, kyllä odottavan aika on pitkä!

No viimeinkin, kato, mitä me saatiin!

Syksy kuvina

Olin vähän pettynyt kesän loppumiseen ja syksyn vaihtumiseen tilalle. Tiedossa oli märkää, harmaata, pimeää ja kylmenevää.

Pettymys sai väistyä, kun syksy onkin ollut pääosin ihanan värikäs ja aurinkoinen. Ulkoilukelit ovat olleet niin upeat, että kävelylenkkejä on tehnyt mieli jatkaa loputtomiin.

Alla olevassa kuvassa on meidän pihakivemme. Se on Mestan vakiopaikka, jonne hypätä ja odottaa, josko olisi herkkupalkkioita jaossa. Myös Pikkubolognese on oppinut herkkukiven merkityksen ja seuraa sinne usein Mestan perässä. Lumes ei enää niin välitä kiipeilyistä, mutta herkuista sekin toki pitää edelleen.

Tuo kivellä oleva pikkumökki on pitkään etsinyt paikkaansa. Ostin se joskus, kun se oli niin söpö, mutta en oikein ole keksinyt, mitä sillä sitten kuitenkaan tekisi. Ei pitäisi ostaa mitään, mille ei ole valmiiksi käyttöä tiedossa.

Mökki yrittää ilmeisesti olla linnunpönttö, koska siinä on pyöreä oviaukko. Se vain on niin huonosti suunniteltu ja huonoista materiaaleista valmistettu, ettei tätä linnunpönttönä voi kyllä käyttää.  Nyt se saa olla talven tuossa kivellä ja katsotaan keväällä, kuinka huonoon kuntoon se ulkona säänarmoilla menee.

Ja miksikö tämä söpö tupa ei käy linnunpöntöksi? Linnunpönttö pitää kiinnittää tukevasti puunrunkoon, sitä ei saa ripustaa narusta roikkumaan ja heilumaan. Linnunpönttö olisi hyvä tehdä karkeasta, maalaamattomasta laudasta, ei ohuesta levystä, joka ei kestä säänvaihteluita. Linnunpöntön olisi hyvä olla pohjasta tai takaseinästään avattavissa, jotta sen voi puhdistaa. Linnunpönttö pitää rakentaa siten, ettei vesi pääse satamaan sinne sisään. Sisäänkäynnin linnunpönttöön tulee olla pöntön keskikohdan yläpuolella, jotta pönttöön mahtuu rakentamaan kunnollisen pesän.

Kotipihan lisäksi Mesta bongailee kiipeilykiviä myös lenkkireitin varrelta. Tässä ollaan yhdellä vakiokivellä istuskelemassa herkkujen toivossa.

Puunoksilla on monena päivänä ollut pieniä vesipisaroita, jotka kimmeltävät kauniisti auringonvalossa. Tässä pensaassa ne vielä jotenkin kivasti korostivat pensaan viuhkamaista muotoa.

Tämä on jotenkin tosi kiva kuva Mestasta. Instagram-tilillämme (klik) julkaisin sen tarinoissa tekstillä "tunnen syksyn kutittelevan kuonokarvojani".

Muutamina päivinä on ollut vielä aamuisin sumua, kun olemme ehtineet aamulenkillemme. Usein sumu hälvenee niin nopeasti päivänkoitossa, ettei sitä ole enää jäljellä meidän ulkoillessamme, mutta välillä onnistaa.

En ole ennen törmännyt valkoisiin marjoihin satokauden ulkopuolella. Tiedän valkoherukan ja valkomansikan, mutta tämä valkoinen marja pääsi yllättämään.

Luulin ensin, että ne ovat jonkin ötökän munia, mutta kun niitä oli pensaan joka oksalla, niiden oli pakko olla jotain muuta. Google avitti asiassa ja kertoi kyseessä olevan lumimarjan.

Ja marjoista puheenollen, meidän punaherukkamme jäivät harmillisesti tänä vuonna pensaaseen. Kukaan ei niitä ehtinyt poimimaan, eikä edes linnuillekaan kelvannut.

Puiden syysväritys on tänä syksynä ollut upea ja lehdet ovat myös pudonneet puista maahan. Luulisi sen toki olevan itsestäänselvyys, mutta viime vuonna osassa puita lehdet jotenkin omituisesti vain jäivät paikoilleen ja/tai irtoilivat sitten vasta pitkin talvea. Se olikin vähän totutusta poikkeava näky, että lumipeitteen päällä on puunlehtiä.

Haravoitavaa on riittänyt, mutta se ei oikeastaan haittaa, sillä se on minusta ihan mukavaa. Pari vuotta sitten kirjoittelinkin tänne jutunkin minun ja koiriemme haravointipuuhista (klik). Meillä kyllä lehdet ovat pääosin vain kahden isoimman puun alla, eikä koko pihaa tarvitse onneksi haravoida - se ei ehkä olisi enää niin kivaa.

Lauluja ja lastenvaatteita

Meillä lauletaan paljon. Keksin vauvalle lauluja oikeastaan ihan mistä vain aiheesta, mikä kulloiseenkin tilanteeseen sopii. Osa lauluista on niin sanottuja oikeita lauluja, osa taas ihan extempore kyseisessä hetkessä syntyviä, joihin sanoja tulee lennosta sitä mukaan, kun laulu etenee. Joskus lauleskelen ihan niin sanottuja aikuistenkin lauluja, niitä on mukava hoilailla vaihteluksi itselle lastenlaulujen väliin.

Vauvanvaatteissa on paljon kivoja kuvia, joista on helppo kehitellä laulettavaa. Seuraavassa muutama esimerkki vauvamme vaatteista ja niihin liittyvistä lauluista, sekä linkki YouTubeen kyseiseen kappaleeseen.

Jos haluat testata omia laulunlahjojasi, voit kuvien kohdalla ensin kokeilla, tuleeko niistä sinullekin jokin lastenlaulu mieleen, ja vasta sitten kurkata minun lauluni. 

"Yksi pieni elefantti marssi näin, aurinkoista tietä eteenpäin. Koska matka oli hauska, niin pyysi hän mukaan yhden toverin." YouTube 

Tätä lauleskellessani toisinaan myös samalla heiluttelen vauvan jalkoja marssiaskelia mukaillen.

"Minä näin, kun kettu häntää heilutti. Minä näin, kun kettu juuston piilotti." YouTube

Laulujen sanojahan voi itse helposti aina muunnella tarpeen mukaan. Onko se nyt sitten kettu, orava vai koira? Heilutettiinko häntää, korvia vai tassua? Piilotettiinko juusto, käpy vai luu? Meillä on monta versiota.

"Mitä kissa sanoo? Miau. Miten se puhuu? Miau. Mitä kissa sanoo? Miau. Kissalla on oma ääni." YouTube 

Vauvaiän jälkeen sitten taaperon kanssa tätä on kiva lauleskella siten, että aikuinen laulaa kysymykset ja lapsi saa vastata eläinten äänet lauluun.

"Pikku-pupu järvenjäällä, hyppii iloisella päällä. Pienet jäljet jälkeen jää, niitä pupu säikähtää." YouTube

Meillä on toisella hoitopöydällä pupupehmo, jolla leikitän tätä laulua. Pupu hyppelee vauvan massun päällä, säikähdys-kohdalla pysähtyy ja sitten sanon vielä "hui", jolloin pupu hellästi kaatuu vauvan kasvoille. Nykyään tosin en kovin usein enää saa itse pupua hyppyyttää, kun vauva tarraa siitä kiinni jo ennen laulun puoliväliä ja hoitaa itse pupun hyppelyt - ja lopulta jokin pupun neljästä tassusta päätyy vauvan suuhun.

"Kun Muumipeikko, Pikku-Myy ja Muumipappa esiintyy, silloin laulu kutsukoon tuijottelutuokioon - käy Muumilaaksoon, käy Muumilaaksoon." YouTube 

Laulaakseen vauvalle, ei tarvitse olla mikään mestarilaulaja - minä en todellakaan ole. Tärkeämpää kuin oikeassa sävelessä pysyminen on se, että vauva kuulee erilaisia säveliä ja rytmejä ja saa nauttia yhteisistä laululeikkihetkistä vanhempansa kanssa. Itse jopa tahallaan muuntelen lauluja nopeammiksi tai hitaammiksi, vaihtelen äänensävyjä ja saatan jopa höpsötellä jotain ihan muuta kesken laulun.

"Ihahaa, ihahaa, hepo hirnahtaa. Ihanaa, ihanaa, onhan ratsastaa." YouTube

Tämä on lempparilauluni vauvan sylissä köröttelyyn ja laulun loppuessa nostan vauvan vielä ylös - tai kun vähän vielä enemmän kasvaa, niin voin tiputtaa myös polvien välistä alaspäin. Lapset, vauvatkin, osaavat odottaa näitä hassuja kohtia tietyissä lauluissa ja ne tekevät lauluista kiehtovampia.

"Piippolan vaarilla oli talo, hiiala hiiala hei. Vaari se hoiteli lampaitansa, hiiala hiiala hei."  YouTube

Tai milloin se vaari ajelee traktorilla ja kuuluu trn trn siellä täällä. Tai vaarin tilalla onkin meidän iskä.


Lisää vauva-aiheisia juttuja löytyy vauva-tunnisteen alta.

Säikähdyksen kauhistus

Vanhin koiramme Lumes on 15v9kk vanha. Tämän ikäisen koiran kanssa jokainen yhdessä vietetty kuukausi on ilon aihe, mutta muutama päivä sitten Lumes säikäytti minut todella pahasti.

Olin käynyt Mestan ja Pikkubolognesen kanssa vaunukävelyllä ja tullessani kotiin, kävin herättämässä nukkumaan jääneen Lumeksenkin käymään ulkona.

Lumes nosti päätään ja katsoi minua, mutta ei noussut ylös, vaan laski päänsä takaisin pedille. Säikähdin ihan hirveästi, että onko se yhtäkkiä halvaantunut tai jotain, kun ei pääse ylös.

Sydämeni hyppäsi kurkkuun ja pulssi nousi tuntuvasti. Ryntäsin ulos hakemaan nukkuvan vauvan vaunuineen sisälle ja nappasin kännykän käteeni aikomuksenani soittaa miehelle, että nyt heti kotiin, Lumeksella on iso hätä.

Ja sitten Lumes tassutteleekin unisena minua vastaan keittiöön. Sillä on kaikki kunnossa. Se vain kesken unien herätettynä olikin tarvinnut pienen tuumaustauon, jotta noustako vai jatkaako unia.

Väkisinkin vanhuus alkaa näkyä jo enemmän. 14-vuotiaana Lumes oli vielä vauhtia täynnä https://teamvallattomat20.blogspot.com/2023/05/milta-nayttaa-14-vuotias-koira.html ja vielä viime keväänäkin himpan päälle 15-vuotiaanakin olemus oli reippaampi kuin nykyään https://teamvallattomat20.blogspot.com/2024/04/milta-nayttaa-15-vuotias-koira.html .

Vielä Lumes kuitenkin jaksaa ja elämäniloa riittää. Viikonloppuna se sai iltaulkoilun jälkeen sisällä hepulin ja juoksi pari kertaa talon päästä päähän. Pari viikkoa sitten se tapasi vieraan lapinkoirauroksen kyläpaikassa ja olisi ihan hirveästi halunnut vain leikkiä uuden kaverin kanssa.

Koirien ja vauvan kolmas kuukausi

Kolmantena kuukautena koirien ja vauvan kanssa on elämä jatkunut aika mukavasti ja tasaisesti.

Pikkubologneselle alkoi oppikoulu pois huomioraapimisesta, jota se on jo vuosia harrastanut aika ahkerasti - innostuneena ja huomiota halutessaan raapii siis etutassuillaan ihmisiä/ ihmisten lähellä lattiaa tai muita kohteita. Tämä ei ole kovin kiva tapa vauvan tai taaperon läheisyydessä, joten se on saatava nyt opetettua Pikkubologneselta pois.

Alkuun kielsin raapimisesta tai käskin Pikkubognesen pois aina, kun se tulee raapimaan tai häseltämään, mutta aika nopeasti havahduin siihen, että se on aivan väärä tapa. Kieltäminen ei opeta koiraa - jos ei saa raapia eikä häseltää, niin mitä sitten pitäisi tehdä? Pois käskeminen taas on kovin ikävää, kun meidän pitäisi kuitenkin tulla kaikki keskenämme toimeen ja elämän olla mukavaa kaikille.

Näiden negatiivisuutta lisäävien toimintatapojeni tilalle vaihdoin Pikkubologneselle kehoituksen istumiseen - kun se haluaa huomiota, se saa tulla istumaan viereen, ja silloin tiedetään, että nyt pikkukoira kaipaa vähän rapsutuksia ja iloista höpöttelyä itselleen.

Aina, kun Pokkubolognese raapii tai häseltää, käsken sen istumaan, ja heti istuuduttuaan se saa iloista huomiota minulta. Ei haittaa, vaikka se siinä vaiheessa sitten nousee ylös, huomio kun on jo ansaittu toimimalla toivotulla tavalla, ja jos se alkaa huomiosta ilahtuneena häseltää liikaa, pyydän sen vain uudestaan istumaan.

Ja tämä toimii! Raapiminen ja häseltäminen on jo vähentynyt ja niiden sijaan tullaan ihan liki istumaan - ei toki toimi vielä aina aivan automaattisesti, mutta koko ajan ollaan parempaan suuntaan menossa. Lisätuloksena tämä opettaa Pikkubologneselle itsehillintää, kun se joutuu vähän jarruttelemaan innostumistaan, jotta malttaa istahtaa, ja jottei joudu uudelleen istumaan.

Ps. Tämä vinkki on täysin käyttökelpoinen myös lapsille - on paljon tehokkaampaa kieltämisen sijaan ohjata lapsi toimimaan toivotulla tavalla.

Syyskuun alussa oli vielä ihanan lämpöisiä kesäpäiviä eikä syksy tuntunut vielä ollenkaan olevan tulossa. Oli helppoa, kun ulos sai vain mennä, eikä tarvinnut sen kummemmin miettiä pukeutumista. Vauvakin pääsi ulos nautiskelemaan olostaan ja koirista oli mukavaa, kun vietimme aikaa yhdessä myös ulkona, eikä tarvinnut lenkkeilyjen lisäksi vain pelkästään sisällä makoilla.

Vauva on päässyt - tai näkökannasta riippuen joutunut - mukaan myös koiramaisiin menoihin. Eläinklinikka tuli tutuksi, kun kävimme näyttämässä Mestan silmiä lääkärille. Ajat olivat myöhässä ja jouduimme odottelemaan omaa vuoroamme suunniteltua pidempään. Siihen päälle sitten vielä se aika, mikä Mestan kanssa meni omalla lääkärivuorollaan, niin ehdin jo huolestua, että kuinka pärjätään, jos vauvan tulee kauhea nälkä kesken lääkärikäynnin. Onneksi vauva jaksoi tsempata hyvin ja selvisimme ilman nälkäkiukkua, mutta lääkärihuoneesta sitten menimmekin suoraan vauvan kanssa ruokailemaan.

Ja jos vauva joutui mukaan koirajuttuun, niin joutui koirakin mukaan vauvajuttuun - kävimme samalla reissulla pikaostoksilla Biltemassa, kun vaunuihin sopivat pyykkipojat löytyivät vain sieltä. Koska Biltema mainostaa, että koirat ovat sinne erittäin tervetulleita, otin Mestan tietysti mukaan kauppaan. En jaksanut kaivaa rattaita toistamiseen autosta, joten Biltemaan astelin vauva toisella käsivarrella ja koira remmissä toisella. Vähän riskipeliä, mutta minulla oli ihan täydellisesti käyttäytyvät reissukumppanit ja selvittiin hienosti.

Vauvan ristiäiset tulivat ja menivät. Koirat olivat mielissään, kun tapahtuu jotain kivaa (ihmisiä=kivaa) ja erilaista. Alla oleva kuva Pikkubolognesesta on jotenkin älyttömän söpö. Sen keittiössä sijaitseva peti oli otettu pois ristiäisvieraiden tieltä ja Pikkubolognese päätyi nukkumaan kipparalle keittiönpöydän alle. Pikkubolognese ei yleensä makaa - saati sitten nuku - pelkällä lattialla tai edes matonkaan päällä, mutta nyt se oli niin väsynyt ihmishälinästä, että uni yllätti pienen, valkoisen koiran.

Vauvalla tuli pieni taantuma vaunulenkkeilyyn ja ehdin jo hetken olla melkein epätoivoinen, että tähänkö meidän mukavat ulkoilut koirien kanssa loppuivat. Aiemmin vauva oli ihan mukavasti nukahtanut vaunuihin, mutta sitten yhden kerran se alkoikin jossain kohtaa lenkkiä nukahtamisen sijaan itkemään ihan hysteerisesti, eikä mikään muu auttanut kuin ottaa se sieltä syliin. Tämä toistui muutamalla lenkillä.

Siinä on vain hankalaa jatkaa kävelylenkkiä, jos pidät koiria, työnnät vaunuja ja vielä vauvakin on sylissä. Tienposkessa on vähän vaikea alkaa imettämäänkään, ja toisaalta vauvalla ei kyllä pitäisi nälkäkään olla, kun juuri ennen lenkkiä on aina saanut syödäkseen.

Tajusin, että ennen niin helposti nukahtanut vauva on kasvanut vähän isommaksi, eikä uni aina enää tulekaan niin automaattisesti. Siinä kohtaa, kun väsyttää ja pitäisi antaa itsensä nukahtaa, tuleekin itku. Jokaisella kerralla sain lopuksi vauvan nukahtamaan vaunuihin, kun taputtelin sitä hetken massusta ja hytkytin vaunuja vähän aikaa edes takaisin, ennen kuin jatkoin kävelyä, ja aina uudestaan, jos vauva meinasi alkaa itkeä.

Tämä on sellaista jatkuvaa tutustumista, kun vauva kasvaa ja kehittyy ja sen käyttäytyminen muuttuu siinä mukana. Mitä vauva tarkoittaa? Mitä vauva tarvitsee? Minkälainen juttu toimii missäkin tilanteessa?

Vaunukävelyt alkoivat taas sujua mukavasti entiseen malliin ja pääsimme koko porukalla yhdessä nauttimaan ulkoiluista. Pidemmille lenkeille otin alkuun varmuuden vuoksi mukaan tuttipullon ja maitoa, jos tulee sellainen "hätätilanne", että niitä tarvitaan. Kahdesti taisin kesken lenkin antaa pullosta maitoa, mutta sitten sitäkään hätävaraa ei ole enää tarvittu.

Mesta tulee aina sänkyyn, kun olen siellä vauvan kanssa. Se käpertyy kipparalle jalkopäähän ja tykkää, kun saa olla lähellä. Pikkubolognesekin tulee sinne välillä, lähinnä tosin aamuisin, jos on vielä valmiiksikin sängyssä. Mesta seurailee minua muutenkin aina huoneesta toiseen, mutta Pikkubolognese yleensä viettää koko päivän sohvalla ruokailuja ja ulkoiluja lukuunottamatta.

Lumes ei ole koskaan viihtynyt sängyllä tai sohvalla satunnaisia hetkiä lukuunottamatta. Samassa huoneessa kanssani sekin kyllä pyrkii olemaan, mutta nykyään, kun se nukkuu niin sikeästi, se on enemmänkin siellä, missä sattuu olemaan nukkumassa.

Koirillemme ei ole opetettu hillittyä vieraiden vastaanottamista, tai edes oman perheen kotiintullessa rauhallista käyttäytymistä. Ne juoksevat ovelle ja haukkuvat. Tai no Pikkubolognese harvoin haukkuu, mutta juoksemassa mukana sekin on.

Tarkoitukseni oli ennen vauvantuloa opettaa koirat vähän neutraaleimmiksi kyseisissä tilanteissa, mutta jostain syystä se sitten jäi tekemättä. Helpompaa se olisi ollut silloin, kuin nyt vauvan kanssa.

Lopulta otin kuitenkin asian käsittelyyn ja ryhdyin tuumasta toimeen. Vielä ei olla lähellekään valmiita, mutta kivaa edistymistä näkyy jo toisinaan. Odottamaton, mutta ihan kätevä "sivuvaikutus" oli koirien hakeutuminen minun läheisyyteeni ovelle rynnimisen sijaan. 

Ehdimme mökillekin käymään vielä kaksi kertaa, joista ensimmäisellä kerralla kokeilimme mökillä yöpymistä vauvan kanssa - se meni oikein hyvin - ja toisella kertaa kävimme vain päiväseltään hakemassa petivaatteet yms pesuun ja talveksi kotisäilöön.

Mökillä on tehty joka vuosi jotain suurempaa tai pienempää rakennustyötä. Viime kesinä on valmistunut muun muassa kakkosmökki, sille terassi ja laituri, puuvaja ja viime talvina ajettu soraa ja kaadettu puita.

Ehdin jo ajatella, että kuluneena kesänä pidettäisiin taukoa rakentamisesta. Vähän oli puhe uuden terassin kattamisesta, mutta ainakin vielä se jäi puheentasolle. Sen sijaan sitä ehtikin viimeisinä mökkipäivinä vielä aloittaa vanhan laiturin uusimisen, jotta on sitten ensi kesää varten valmiina ottamaan mökkeilijät vastaan. Eli edelleenkään ei kesää ilman edes pientä rakennushommaa.

Yöpymisaamullemme sattui aivan ihana, sankka sumu. Se on aika harvinaista - tai sitten vain yleensä nukumme niin pitkään, ettemme aamusumuja ehdi näkemään - ja pitikin heti käyttää tilaisuus hyväkseen ja ottaa vähän erilaisia mökilläolokuvia. 

Koirien ja vauvan ensimmäinen kuukausi täällä.

Koirien ja vauvan toinen kuukausi täällä.