Koirien ja vauvan neljäs kuukausi

Neljäs kuukausi toi päiviimme säännöllisen rytmin ja sitä myöten hieman ennakoitavuutta. Vauva on kyllä aina mennyt iltaisin nukkumaan ja aamuisin herännyt suht samoihin aikoihin, mutta ensimmäisinä kuukausina ei päivisin ole ollut mitään tiettyä rytmiä - vauva on nukkunut, kun nukuttaa, ja nukkumisten ajankohta on vaihdellut aika paljonkin.

Nyt päiviin kuitenkin vakiintui tiettyihin aikoihin tapahtuvat aamupäiväunet ja iltapäiväunet, mikä on ollut mukavaa. Aiemmin esimerkiksi lenkki koirien kanssa saattoi tapahtua jossain aamukahdeksan ja iltapäiväneljän välillä, mutta vauvan selkeät aamupäiväunet mahdollistivat lenkkeilynkin olemaan aina aamupäivisin.

Iltapäiväunet vauva nukkui omassa sängyssään, mutta ne kestivät paljon lyhyempään kuin aamupäiväunet. Vauvaa alkoi olla vaikea ylipäätään saada nukahtamaan sänkyyn, ja kun se viimein nukahti, niin en saanut sitä enää jatkamaan unia ensimmäisen niin sanotun väliheräämisen jälkeen. Vaunujahan oli helppo käydä vain hytkyttelemässä ja vauva nukahtaa takaisin, mutta sängyssä vauva heräsi kun heräsi.

Facebookin vauvaryhmästä luin ihan tyhmältä kuulostavan vinkin vauvan nukutukseen - harso silmien päälle, niin vauva nukahtaa hyvin. Niin typerältä kuin tämä kuulostikin, niin se yllättäen toimi. Vauva nukahti iltapäiväunilleen sänkyyn paljon helpommin harso silmillä, ja kun se väliheräsi, sen sai jatkamaan uniaan laittamalla vähäksi aikaa harson takaisin ja silittämällä vatsasta.

Meillä harson teho perustui siihen, että kun vauva on alkanut olla kiinnostuneempi ympäristöstään, se ei vain malttanut nukahtaa/jatkaa uniaan, koska halusi katsella kaikkea ympärillään. Harso silmillä auttoi sitä rauhoittumaan ja keskittymään nukahtamiseen ympäristön tarkkailun sijaan.

Vauvan nukkuessa ulkona, kärryt olivat alkuun rappujen edessä. Tämä oli ihan ok nätillä säällä, mutta ei oikein toimiva tuulella ja sateella. Yhtenä päivänä raahasin pari lankkua rappusille, joita pitkin kärryt sai vauva kyydissään ulko-oven eteen katoksen alle nätimmin ja mukavammin kuin rappunen kerrallaan kärryjä hyppyyttämällä.

Olin ihan tyytyväinen lankkuviritykseeni, mutta jo samana iltana rappusille vaihtui lankkujen tilalle vähän edistyneempi ramppirakennelma ja onhan se nyt paljon käytännöllisempi. En olisi itse edes suorilta keksinyt kaikkia näitä ominaisuuksia, mitä tässä versio kakkosessa nyt on: ruuvattu kiinni rappusiin, yläreunat viistottu ja reunalaudat estämässä renkaiden putoamisen rampilta.

Rappusten lumitöitä rampit toki vähän haittaavat, mutta sen vaivan ottaa mieluummin kuin aiemman, jossa kärryt ja vauva piti aina erikseen kuljettaa raput alas ja ylös. Nyt kätevä "ajella" kärryjen kanssa molempiin suuntiin.

Sitä koko ajan tiedostaa selkeämmin ja selkeämmin, että vanhin koiristamme ei elä ikuisesti. Vaikka kuvia koirista on jo valmiiksikin paljon, välillä sitä ottaa niitä lisää ihan vain sen takia, että jos Lumesta ei kohta enää olekaan.

Ihan kamalaa jo näin ennakoltakin ajatella, miten hiljainen koti tulee sitten olemaan, kun koiria kolmen sijaan onkin enää vain kaksi. Lumes täyttää tammikuun puolivälissä 16 vuotta, saas nähdä päästäänkö sinne asti.

Välillä mietin, onko se jo liian vanha ja kipeä, mutta sitten se taas toisessa hetkessä juoksee pihaa ympäri ihan täydellä vauhdilla, pitää huolta ruoka-ajoista ja on aina hyvällä mielellä, että ei se niin kauhean kipeä voi vielä olla.

Pikkubolognese tässä esittelee keliin sovellettua maahanmenoa. Kun kuvaa katsoo tarkkaan, huomaa, etteivät sillä ole kyynärpäät maassa - pientä huijausta siis. Märkä nurmikko ei ole Pikkubolognesen lempijuttuja, mutta pisteet siitä, että se kovasti yritti tehdä, kuten pyydettiin.

Meidän kylälle ilmestyi yks kaks yhtäkkiä odottelukatos eräälle bussipysäkille. Ei muuten sitten olekaan mikään pikainen  vaneriviritelmä vaan ihan viimeisen päälle siististi rakennettu. Ensimmäistä kertaa sen nähdessäni, piti ihan hetken itsekseen miettiä, että onko tuo ollut tuossa aina, enkä vain muista sitä, mutta kyllä se uusi oli.

En tiedä, että onkohan näitä tulossa useampikin, ei ole ainakaan vielä näkynyt. Täytyy odotella ensi kesän läpi, jos se on vaikka joku yksi katos vuodessa kampanja kyläyhdistyksellä, vai ovatko jotkin vanhemmat panostaneet lapsiinsa niin paljon, että lahjoittivat lastensa vakipysäkille katoksen.

Pikkubolognese asettuu aina makoilemaan sohvalle unohtuvien vauvanlelujen päälle. Samaa se tekee kyllä kännyköille, lehdille ja kaikelle muullekin, että kai se katsoo kaiken sohvalla olevan hänen tyynyikseen.

Pikkubolognesehan ei siis koskaan makoile "tyhjän päällä", sillä pitää aina olla viltti, tyyny, vaate tai jotain, jonka päällä osittain tai kokonaan oleilla. Pelkällä paljaalla sohvalla tai sängyllä se makaa vain, jos ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Pikkubolognesehan on tunnettu hassuista nukkuma-asennoistaan, esim. osa2 täällä <klik< .

"Mihinkäs tämä lasti kuskataan?" kyselee Mesta, joka on aina valmiina palvelukseen. "Miksi sä otat vauvasta noin kummallisia kuvia?" kyselee sen sijaan vauvan liki täysi-ikäinen serkkupoika.

Mestan ja vauvan kanssa kävin toistamiseen eläinlääkärillä (ensimmäinen käynti oli koirien ja vauvan kolmannella kuukaudella >klik<, kumpikin käyttäytyi jälleen kerran oikein mallikkaasti. Mestalla on jo vuosia ollut silmissään jokin erikoinen silmäsairaus, joka sittemmin kehittyi krooniseksi keratiitiksi. Vasen silmä on ollut huonompi ja oikea silmä pitkään tosi hyvä, mutta nyt sekin on alkanut vihoittelemaan.

Lääkevoide tähän silmäsairauteen muuten maksaa noin 500€ vuodessa, että ihan kiva, kun on tullut heti pentuna otettua Mestalle eläinlääkärikuluvakuutus. Toki sitä mieluiten toivoisi, että maksaisi vakuutusta turhaan ja koira pysyisi terveenä, mutta kun toisin käy, niin ihan kiva se vakuutus on olemassa.

Lapinkoirilla on vakuutukset Lähitapiolassa, tältä vuodelta molempien vakuutukset yhteensä maksavat 450€. Lähitapiola on harvoja (ellei jopa ainoa?) vakuutusyhtiö, jossa koiran vakuutus pysyy voimassa sen koko eliniän. Lääkärikäynneissä omavastuu on 60€ + 25% loppukuluista, apteekista ostettavista lääkkeistä omavastuu on 25%.

Minulla on tapana aamulenkin jälkeen antaa koirille vähän ulos tekemistä. Heitän niille herkkuja (meidän arkiherkkua on ihan kuivaruokanappulat) pihamaalle ja saavat niitä siellä etsiskellä. Tämä on toistunut jo niin monta kertaa, että koirat osaavat jo odottaa sitä, ja kun saavumme kärryjen kanssa kotiin rappusten eteen, koirat alkavat tuijottaa minua odottavasti.

Heittelen etsittävää noin 20mx20m kokoiselle alueelle, joskus vähän isommallekin, ja usein ensimmäisen satsin jälkeen heittelen vielä toisenkin erän. Koirilla on etsittävää pidemmäksi aikaa, kun kaikki herkut eivät ole maassa samanaikaisesti, vaan ne tulevat sinne kahdessa erässä.

Herkkujen määrästä riippuen koirilla menee tässä ruuanetsinnässä aikaa 10-30 minuuttia. Tämä on siitä tosi kätevä tapa aktivoida koiria, että ensinnäkin se on tosi helppoa ja lisäksi se tarjoaa koirille mahdollisuuden luontaisen käyttäytymisen toteuttamiseen eli ruuan etsintään ja haisteluun.

Mikäli omaa pihaa ei ole käytettävissä, tämänkaltainen toiminta onnistuu helposti myös lenkin yhteydessä vaikkapa metsässä, puistossa tai koirapuistossa (jos ei ole muita koiria samaan aikaan).

Säikähdyksen kauhistus-otsikon alla (>klik<) kerroinkin jo Lumeksen tapaamasta uudesta kaverista. Näin kivasti kaksi toisilleen vierasta lapinkoiraurosta tulivat keskenään toimeen, että toinen olisi koko ajan vain halunnut leikkiä yhdessä ja toinen olisi koko ajan vain halunnut rapsutuksia ihmisiltä.

En muista, milloin viimeksi Lumes olisi näin innostunut minkään koiran kanssa, siitä on kyllä pitkä aika. Mestan kanssahan ne leikkivät todella harvoin yhdessä, kun leikkityylit ovat niin erilaiset. Pikkubolognese taas ei leiki ollenkaan, ja jos se näkee Mestan ja Lumeksen leikkivän keskenään, juoksee se sekaan sanomaan "räy, lopettakaa tuo pelleily".

Vauva pääsi ensimmäistä kertaa autonrattiin ja kummasti se vaan kiinnosti, oltiin niin iloista tyyppiä. Tilannehan tässä oli se, että kauppareissun jälkeen vauva tarvitsi ruokahetken ennen kotiinlähtöä ja suoritettiin se sitten tuossa kuskinpenkillä.

Joku ohikulkeva ostoksille suuntaavaa kyllä loi meihin pitkän katseen, kun menin vauva sylissä autoon. Varmasti mietti, että noinkohan se lähtee tuosta ajamaan vauva ihan väärässä paikassa.

Mitäs muuta, nautiskeltu olostamme. Ihanaa vaan olla kotona. Vauva kasvaa ja kehittyy, rokotuksillakin on jo käyty - niistä ei onneksi mitään sen kummempaa oireilua tullut. Halusin varmuuden vuoksi rokotukset eri kerroilla, joten pidettiin viikko pistoksissa väliä.

Vauvalle alkaa kehittyä entistä selvemmin omaa persoonaa. Esimerkiksi aamuisin vauvaa ei saa nostaa heti heräämisen jälkeen sängystä pois, siitä tulee huuto. Ensin täytyy muutama minuutti seurustella ja vaihdella kuulumisia yön jäljiltä, sitten vauva on hyvällä mielellä lähdössä vaipanvaihtoon.