Olin käynyt Mestan ja Pikkubolognesen kanssa vaunukävelyllä ja tullessani kotiin, kävin herättämässä nukkumaan jääneen Lumeksenkin käymään ulkona.
Lumes nosti päätään ja katsoi minua, mutta ei noussut ylös, vaan laski päänsä takaisin pedille. Säikähdin ihan hirveästi, että onko se yhtäkkiä halvaantunut tai jotain, kun ei pääse ylös.
Sydämeni hyppäsi kurkkuun ja pulssi nousi tuntuvasti. Ryntäsin ulos hakemaan nukkuvan vauvan vaunuineen sisälle ja nappasin kännykän käteeni aikomuksenani soittaa miehelle, että nyt heti kotiin, Lumeksella on iso hätä.
Ja sitten Lumes tassutteleekin unisena minua vastaan keittiöön. Sillä on kaikki kunnossa. Se vain kesken unien herätettynä olikin tarvinnut pienen tuumaustauon, jotta noustako vai jatkaako unia.
Väkisinkin vanhuus alkaa näkyä jo enemmän. 14-vuotiaana Lumes oli vielä vauhtia täynnä https://teamvallattomat20.blogspot.com/2023/05/milta-nayttaa-14-vuotias-koira.html ja vielä viime keväänäkin himpan päälle 15-vuotiaanakin olemus oli reippaampi kuin nykyään https://teamvallattomat20.blogspot.com/2024/04/milta-nayttaa-15-vuotias-koira.html .
Vielä Lumes kuitenkin jaksaa ja elämäniloa riittää. Viikonloppuna se sai iltaulkoilun jälkeen sisällä hepulin ja juoksi pari kertaa talon päästä päähän. Pari viikkoa sitten se tapasi vieraan lapinkoirauroksen kyläpaikassa ja olisi ihan hirveästi halunnut vain leikkiä uuden kaverin kanssa.
Vaikka jokaisen elämä päättyy aikanaan, se tuntuu silti niin surulliselta. Iän myötä lähtö on aina vaan lähempänä. Varmaan hienoja hetkiä, kun näkee elämänilon edelleen ryöpsähtelevän iäkkäälläkin koiralla. Terveitä loppuvuosia täältä toivottelen.
VastaaPoistaElämä vanhan koiran kanssa on vähän sellaista, että taustalla on kaiken aikaa ajatus tai tieto siitä, että elämä päättyy lähiaikoina. Onneksi tällä kertaa vielä hätäännyit suotta. Mukavia yhteisiä hetkiä teille vielä runsain mitoin!
VastaaPoista