Vauvan viihdekeskus - itsetehty tietysti

Kuinka saada vauva viihtymään keittiössä? No rakentamalla sille ihan oma viihdekeskus. 

Ei väliä, missä päin keittiötä vauva hyörii, ryömii ja pyörii, aina on jotain kivaa kädenulottuvilla. 

Osa on jo valmiina lattialla ja kaikki roikkuvat härpäkkeetkin saa kiskottua irti. 

Ai että miksi ne lelut roikkuvat tuolinjaloissa eivätkä ole lattialla? Koska ne kiinnostavat vauvaa paljon enemmän roikkuvina kuin valmiina tarjolla olevina.

Parhaimmillaan vauva leikkii keittiössä itsekseen yli puoli tuntia ja saan esimerkiksi hyvin leivottua. Toki välillä juttelen hänelle jotain ja käyn katsomassa leikkejään. 

Ja sitten on toki niitäkin hetkiä, kun mikään muu kuin äidin syli ei kiinnosta, ja sittenpä puuhataan vauva sylissä.

Koirien iso lääkeruisku, joka on vielä alkuperäisessä suojamuovissaan - rapisee ihanasti!

Tyhjäksi syöty vitamiinipurkki, jonne laitettu yksi kolikko sisälle - kolisee kivasti - ja tukeva naru ympärille, joka estää purkin vierimisen liian kauas ja narusta on myös kiva tarttua kiinni.

Puinen verhorengas - yksinkertaisuudessaan ihmeellisen kiinnostava, juuri sopiva koko vauvan tarttua kädellä kiinni ( ja pureskella). Myös kiva heittoleluna, joskus pyörii tosi kivasti ihan vahingossa.

Tuttirasia, jossa lelu-ukkelin lippis sisällä, tämäkin kolisee kivasti.

Krokotiilipenaali, jonka sisällä ihanasti rapisevaa sellofaania ja ihanasti heliseviä kissanlelukulkusia.

Vanha, virkattu patalappu ja puisia verhorenkaita toisiinsa kiinnitettyinä, näitä on kiva pitää kiinni ja heilutella.

Yritin virkata matonkuteesta jotain hienoa ja kivaa, mutta tällaiset siitä tuli - onneksi vauva on kiitollinen lahjottava ja nämä äidin näperrykset kelpaavat hyvin näperreltäviksi.

Yksi suurimpia lemppareita - sopiva koko, helisee kivasti ja nauhoja on kiva pureskella.

Pehmoiset rasupupu ja kirahvi heilutteluun ja niistä etsitään pesulaput, joita on kiva pureskella.

Puuvillainen pitsiliina -kiva heilutella- ja pieni muovisanko -kiva käännellä, pureskella ja heilutella.

Muumi- leikkimatto on ollut ihan paras vauvan viihdyttäjä vastasyntyneestä vähän yli puolen vuoden ikään asti. Vauvan kasvettua leikkimattoiästä yli, olen irrottanut Muumin, Niiskuneidin, Nipsun, Haisulin ja Pikku Myyn kaaresta ja kas, monta kivaa uutta lelua käytössä! Osa rapisee, osa helisee ja yhdessä on myös peili, ja nuo kiinnitysleksut ovat yllättävän mielenkiintoiset myös.

Aina ensimmäisenä palapeli tyhjätään kaikista paloista ja niitä on kiva luisutella lattiaa vasten sekä tietysti pureskella - apina, leijona ja kirahvi ovat suosikit helpoiten tartuttavan muotonsa vuoksi varmaankin. Myös tyhjä palapelialusta luisuu kivasti lattialla ja sen kanssa voi mitellä voimiaan.

Tämä on oikeasti vesileikkikirja, mutta pehmomuovisen materiaalinsa ansiosta ihan paras kestävä ja pestävä pureskelulelu.

Muumipeikko oli pitkään aivan ylivoimainen järsimissuosikki, mutta nykyään kelpaavat ötökät, perhoset ja Pikku Myy myös siihenkin eikä vain viskomiseen.

Tylsyyden iskiessä voidaan lisäaktiviteeteiksi tarjoilla vielä muovisia leikkiastioita ja ruokia, kankaisia leikkiruokia tai ihan vaan pakasterasia, sen kansi tai vaikka jääpalamuotti - ihanan yksinkertaista.

Koirien ja vauvan kuukausikuulumiset laahaavat vähän jäljessä, viimeisin kertoo koirien ja vauvan viidennestä kuukaudesta ja löytyy täältä.

Kun koirani katosi...

...eli tarina siitä, kuinka bolognese -ja nyt puhutaan siis tietynrotuisesta koirasta, ei ruuasta-  melkein tuli syödyksi.

Pikkubolognese se aina näyttää söpöltä ja viattomalta, mutta on oikeasti hyvinkin kiero ja ovela italialainen.

Sen ajatuksenjuoksu on miettivä ja juonikas, aivan erilainen kuin näillä suorilla ja rehellisillä suomalaisilla.

Eivät lapinkoirat koskaan juonittele mitään, ne ovat todella selkeitä käytökseltään ja elävät siinä hetkessä, mikä meneillään on.

Bolognese sen sijaan ihan suunnitelmallisesti etsii tilaisuuksia tehdä asioita, joita ei saisi. Se selvästi miettii ja kyseenalaistaa asioita, jota lapinkoirat eivät koskaan tee.

Esimerkki 1

Talvella pihaa ympäröivästä aidasta voi päästä jostain kohdin yli, kun lumikinokset madaltavat aitakorkeutta tilapäisesti. 

Lapinkoirat eivät koskaan edes mieti, että aidan toiselle puolelle pitäisi päästä. Jos lumi on ihan aidantasalla, saattavat ne vahingossa kävellä siitä, mutta asia myös unohtuu samantien merkityksettömänä.

Bolognese sen sijaan bongaa heti nämä karkureitit, käyttää tilaisuuden hyväkseen ja ihan taatusti muistaa joka päivä siitä eteenpäinkin, että aidan toiselle puolen pääsee.

Esimerkki 2

Lapinkoirien ollessa pihassa ja kuullessa luoksetulokutsun, ne eivät sen kummemmin mieti tilannetta, mikä sillä hetkellä on meneillään, vaan toimivat aina samalla tavalla.

Bolognese taas tekee jatkuvia tilannearvioita siitä, kannattaako ja tarvitseeko kutsua noudattaa. Jos sillä vaikkapa on jokin muu asia mielessään, ja se olettaa, että ihminen ei tiedä, missä se on, se ei tottele. Esimerkiksi jos huutelet sitä keskellä pihaa - ei mitään vaikutusta - mutta jos samalla kävelet sitä pensasta kohden, jossa tiedät sen olevan, niin se tulee sieltä pois.

Välillä minusta myös tuntuu, että Pikkubolognese ei halua, että saadaan tietää, missä se on ollut. En tiedä, pystyykö koira niin monimutkaiseen ajatteluun, mutta todella usein käy niin, että se huutelujen jälkeen suhahtaa jostain seläntakaa esiin tai ilmestyy rappusille oven taakse samantien, kun ihminen on sulkenut oven perässään.

Ei se Pikkubolognese jatkuvasti tee katoamistemppuja, eikä se koskaan kauaa ole poissa, muutenhan sitä ei tohtisi pihaan vapaaksi päästääkään. Kyse on ihan muutamista minuuteista ja usein ei edes tiedetä, onko se piileksinyt vain kotipihassa vai ollut aidan väärällä puolella.

Ainoastaan kerran, pari vuotta sitten, sitä sai odotella reilun kymmenisen minuuttia ja käydä jo tielläkin huutelemassa. Sillä kertaa sen nähtiin tulevan tietä pitkin juosten sieltä päin, missä se aiemmin päivälenkillä oli löytänyt jotain herkullista syötävää.

Pimeän aikoja helpotti, kun kolme talvea sitten ostin bologneselle vilkkuvan valopannan. Voi sitä koiran hämmennystä, kun ihmiset pimeälläkin aina tiesivät, missä päin pihaa se on, vaikka ennen syksyn ja talven pimeys oli ollut juuri parasta piiloutumisaikaa.

Kevättalvisessa aamupimeydessä sattui tämä viimeisinkin katoaminen ja harmillisesti - vai ovelasti - juuri silloin, kun pannan akku oli jäänyt lataamatta ja bolognesen sijaintia määrittävä sininen merkkivalo hohti enää himmeästi.

Kului vartti ja kului toinenkin vartti. Bolognese oli ollut kadoksissa puoli tuntia ja alkoi tuntua siltä, että se on päätynyt jonkin metsäneläimen ruokalistalle.

Tyhmä koira. Mitäs lähtee pois pihasta.

Käyn kolmannen kerran kiertämässä pihaa ja metsänreunaa taskulampun kanssa. Huutelen "kom och ät" "är du hungrig" "maten" - näitä yleensä varmoja ruokakutsuja - mutta pientä valkoista koiraa ei näy missään.

Pikkubolognese on ollut teillä tietymättömillä 45 minuuttia. Silmäkulmiini valahtaa muutama kyynel. Se taisi bolognesen tarina olla siinä.

Palaan takaisin sisälle. Pitää herättää vauva, laittaa se kantorinkkaan ja mennä jatkamaan etsimistä.

Ensin kuitenkin avaan ulko-oven kurkatakseni rappusille, jos olisi sattunut ihme ja Pikkubolognese olisikin siellä odottamassa. Ja siellä se oli! Oli sen näköisenä, että täällä olen oven takana odottanut ainakin puoli tuntia, että joku viimeinkin päästäisi tämän kylmässä kärvistelevän koiraparan sisälle.

En voi olla miettimättä, että missäköhän puskassa se on vain seissyt odottamassa, että palaan sisälle, ja sitten samantien perässäni juossut rappusille, jotta en näe, mistä se tuli.

Oletko missannut Kun koirani katosi osa ykkösen? Ei hätää, se löytyy täältä. 

Kädentaitojen taidonnäyte

Olen suuri lapasten ja villasukkien ystävä, mutta minusta ei itse niitä ole kutomaan. Olikin oikein ilahduttavaa, kun arpaonni suosi minua Enkulin käsityöt- blogin arvonnassa ja postilaatikkooni kolahtivat Lumi Karmitsan xoxo- nimisellä ohjeella kudotut ihanat lapaset. Lisäyllärinä Enkuli oli vielä laittanut mukaan upeasti kimmeltelevän voima-boho-tagin.

Minulla on tapana pitää aina joko kaksia lapasia päällekkäin tai sitten sormikkaita lapasten alla, joten minulla on siis niin sanottuja aluslapasia ja päällyslapasia. Nämä uudet lapaset saivat sisuksiinsa sormikkaat ja pääsivät heti käyttöön.

Harmillisesti talvi tuntuu loppuneen juuri nyt, kun saisin työnnellä vauvanvaunuja uusissa lapasissani, mutta toivotaan, että pakkaskelit palaavat vielä hetkeksi - ja jos ei, niin ainahan se tulee myös uusi talvi.

Enkulin kädentaidot eivät tosiaan rajoitu tarkasti kuvioituihin lapasiin (ja villasukkiin), vaan olen jo pitkään ihaillut hänen blogissaan myös taidokkaasti sommiteltuja, yksityiskohtia täynnä olevia kortteja ja tageja.

En ole yksin mielipiteeni kanssa, sillä vauvakin ihastui heti tähän värikkääseen, paljetteja sisältävään tagiin - varsinkin tuo roikkuva hapsukoriste oli erityisesti hänen mieleensä. Laitoin tagin korttikansioomme muovitaskuun, josta voimme vauvan kanssa sitä turvallisesti yhdessä ihastella.

Suuri kiitos vielä Enkulille näistä ja tiedoksi, että lapasten koko on juuri sopiva! 😊

Rakkauden rytmissä hengitän

Ovatko ne runoja vai mietelauseita, on yksi ajatuksistani lukiessani äitini uutta runokirjaa Rakkauden rytmissä hengitän. 

Ehkä ne ovat vähän molempia, mutta se on ainakin selvää, että kuten äitini ensimmäisessäkin runokirjassa Rakkaudella merkitty, myös tässä runot jättävät tilan lukijan omille tulkinnoille. 

Pidän siitä, että äitini runot eivät ole valmiita, yksiselitteisiä, vaan että ne saavat ajattelemaan, oivaltamaan, vähän haastavatkin lukijansa.

"Pisara kerrallaan veden voima hioo kiveä pyöreäksi ja sileäksi. Pisara kerrallaan Rakkaus hioo ihmistä säteilemään sitä kirkkautta joka on." Ulla Ollanketo

"Ovi on auki ja seison kynnyksellä. Katson eteen ja taakse, mietin tätä hetkeä, kynnyksellä. Kuinka hyvä on elämä." Ulla Ollanketo 

Kirjan ulkoasusta vastaa jälleen Seinäjokinen Mainoshuone Force, joka suunnittelee ja toteuttaa asiakkailleen myös muun muassa nettisivuja, verkkokauppoja, sosiaalisen median julkaisuja, valokuvia ja logoja.

Kirjan painotyökin on kotimaista käsialaa, kuten viimeksikin, ja sen on hoitanut Printek Keuruulla. 

"Löydän tien läpi elämän labyrintin. Umpikujien kautta valoa kohti vaellan." Ulla Ollanketo 

Tasan vuosi sitten kirjoitin otsikolla "Runokirja ystävänpäivälahjaksi" (<klik>), ja lahjoitin yhden äitini Rakkaudella merkitty-runokirjan blogini lukijalle, Sartsalle.

Äitini oli ennakkoon tietämätön tästä teostani, ja todella otettu, kun tämän minun blogini kautta löysi tiensä Sartsan Silmukka soikoon-blogiin (<klik>), jossa oli kerrottu hänen kirjastaan ja vielä blogin lukijoiltakin oli tullut siihen monta kommenttia.

Nyt olisi jälleen jaossa runokirja ystävänpäivälahjaksi. Tällä kertaa äitini ihan itse ehdotti, että haluaisinko antaa hänen uudenkin runokirjansa jollekin, joka täällä käy juttujani lukemassa.

Mikäli siis runosuonesi sykkii siihen suuntaan, että tällainen Rakkauden rytmissä hengitän -teoksen lukeminen kiinnostaisi, hihkaise asiasi kommenttikenttään.

"Tuuli riepottelee lehdet puista maan keltaiseksi kullaksi kulkea. Hengästyneenä jään ihmettelemään kauneutta joka syntyy luopumisesta." Ulla Ollanketo 

Edellinen runokirja on ostettavissa myös netistä (<klik>), tämä uusi ainakin vielä vain suoraan kirjoittajalta (tai minulta).

Minäkin olen kirjoittanut kirjan, tai no, oikeastaan tehnyt blogistani kirjan (<klik>) itselleni muistoksi Lumes-koiran (joka muuten juuri täytti sen 16 vuotta, <klik> ) pentuajasta. Sen verran kova työ siinä oli, että toista kirjaa blogistani ei vielä ole ilmestynyt, vaikka sellaisen haluaisinkin tehdä.

Ps. Toivottavasti ystävänpäiväsi oli ystävällinen. <3

Moxy-hotelli, Tromssa, Pohjois-Norja

Toissa kesäisellä Pohjois-Norjan reissullamme vietimme kaksi yötä Tromssassa. Ensimmäisen yön olimme Scandic Ishavshotellissa (kirjoitin siitä aiemmin täällä <klik>), koska sen aamupalaa mainostettiin niin erinomaisen monipuoliseksi (mitä se kyllä tosiaan olikin).

Olisi ollut helppoa jäädä toiseksikin yöksi samaan paikkaan ja käydä vielä kolmannen kerran koirien kanssa kävelemässä sikin sokin viihtyisässä Tromssan keskustassa. Halusimme kuitenkin kokeilla jotain uutta, jotain ihan uutta, ja siksi päädyimme ihan uuteen Moxy-hotelliin (mikä Moxy? <klik>).

Harvoin saa olla minkään majoituspaikan ensimmäinen asiakas, tai edes niiden ensimmäisten joukossa. Siksi olikin ihan kiva kokemus majoittua aivan uudenkarheassa hotellihuoneessa ja miettiä, että ehkä mahdollisesti oltiin juuri sen huoneen ensimmäiset majoittujat.

Moxyn konsepti on hieman muista hotelleista poikkeava. Esimerkiksi hämmennyimme saapuessamme ulko-ovesta sisään hotelliin - siinä oli pelkkä tyhjä eteisaula, ei mitään vastaanottotiskiä missään. Hissistä sitten löytyi pienenpieni teksti, että ylimmässä kerroksessa on baari ja vastaanotto samassa.

Moxy on profiloitunut lentokenttähotelliksi. Pettymyksen aiheutti aamiaisen puuttuminen - luulimme erillismaksusta saatavan aamiaisen tarkoittavan sitä, että se vain maksaa huonehinnan päälle lisää, koska kaikki eivät sitä ehdi nauttimaan. Paikanpäällä paljastui, että aamupala onkin vain pieni snacksi-tiski, josta saa äkkiä napattua jotain pientä syötävää mukaansa lentokentälle lähtiessä tai hotelliin yöllä saapuessa.

Tarjolla olisi kylläkin ollut kuntosali, vaatteidenhuoltotila sekä oleskelutiloja pienine aktiviteetteineen, mutta niille meillä ei ollut käyttöä, ja ylimmän kerran oleskelutilaan ei saanut ottaa koiria mukaankaan.

Huonekäytäville ei ollut vapaata pääsyä, niitä edelsivät lukitut ovet, jotka aukesivat vain, jos sinulla oli huone juuri sillä käytävällä. Käytävien lattiat olivat kokonaan matotetut, olettaisin, että kulkuäänien minimoimiseksi.





Hotellin uudenuutukaisuus näkyi henkilökunnan puutteellisena ohjelmistonkäyttötaitoina. Sisäänkirjautuminen kesti miltei puolisen tuntia, kun samalla opeteltiin ohjelmankäyttöä "oho, ei näin, onko se tästä, ei, miten sinne pääsi".

Koirat olivat tervetulleita, mutta huonetiedoista puuttuivat merkinnät, mihin huoneisiin lemmikkejä saa ottaa, joten saatiin sitten vaan joku huone - joka kyllä olikin tosi kiva, koska saatiin huone yläkerroksesta ja sieltä oli kivat maisemat katsella ikkunasta ulos.

Meidän huoneen hinta oli noin 100€ ja koirista meni lisämaksu noin 25€. Meillä oli reissussa mukana kaikki kolme koiraamme, mutta nyt nettisivuilla näkyi lukevan, että lemmikkien määrä per huone olisi rajoitettu kahteen.





Hotellin pihassa oli hyvin tilaa autoille ja pysäköinti siihen oli maksutonta. Nyt nettisivuilla näkyi olevan maininta, että pysäköinti olisi maksullista tunti- tai päivähinnoittelulla, joten liekö asiakkaat ja autot lisääntyneet siitä, kun me siellä olimme, kun ilmaista pysäköintietua ei enää tarjota.

Hotellia ympäröivä alue oli mukavan rauhallinen ja koirien kanssa lenkillekin pääsi kivasti suoraan sekä puistomaiselle reitille että asuinaluetta tutkiskelemaan. Hotellin vieressä oli ainakin tuolloin myös tyhjiä tontteja, joilla koiria oli myös kätevä pikaulkoiluttaa tai pitää vaikka pienet treenit.





Tromssan ensimmäisenä päivänä ennen majoittumista kävimme Storsteinen-vuorella, jonne pääsi gondoli-hissillä. Tästä löytyy kertomus täällä <klik>.

Toisena päivänä poistuimme kaupungista Sandvikslettaan rannalle <klik> ja Sommaroy-saarelle <klik>.

Moxyssä yöpymisen jälkeen jatkoimme matkaa lautalle ja lauttamatkan jälkeen majakalle, järvelle ja bunkkereihin, mutta näistä lisää toisella kertaa - pysyttele kuulolla.

Koko Pohjois-Norjan reissumme pikaselostettuna kartan kerta löytyy täältä <klik>.

Lumes-koiran syntymäpäiväjuhlat

En ole koskaan aikaisemmin pitänyt koiralle syntymäpäiväjuhlia, mutta Lumeksen täyttäessä 16-vuotta, ajattelin, että nyt olisi sellaisten aika.

Alunperin aioin pitää juhlat kotona ja kutsua vieraita tänne, mutta sitten mietin, että Lumes kyllä tykkäisi enemmän lähteä itse kyläilyreissulle, kun nykyään niin harvoin koirien kanssa missään käydään.

Pienen hetken mietin, että leipoisinko jotkin synttärikakut, ihmisille ja koirille omansa. Päädyin kuitenkin jälleen siihen, mistä Lumes tykkäisi eniten, eli kävin hakemassa kolme pizzaa synttärikakun virkaa toimittamaan - pizza kun jostain syystä sattuu olemaan Lumeksen lempiherkku.

Kokosin juhliin myös pienen Lumes-aiheisen tietovisan, jonka liitin tähän allekin oikeiden vastausten kera. Tiesitkö sinä nämä asiat Lumeksesta?

1. Milloin on Lumeksen syntymäpäivä?

A) 17.1. B) 18.1. C) 19.1.

Lumes on syntynyt 17.1.2009. 

2. Mikä oli Lumeksen kutsumanimi sen ensimmäisessä kodissa?

A) Konsti B) Herkko C) Lumes

Lumes on pentueesta, josta alunperinkin olin ottamassa pentua, mutta pentujen luovutusikä uusiin koteihin oli niin kevättalvella, etten silloisen työni vuoksi pystynyt ottamaan pentua vielä silloin.

Olin yhteydessä toiseen kasvattajaan, jolla kiva pentue suunnitteilla ja alustava luovutusikäkin pennuilla olisi juuri minulle sopivasti kesänkorvalla. Tämän nartun juoksuajan alku kuitenkin viivästyi niin, että pennut vasta syntyivät, kun minulle olisi ollut ainoa sopiva hetki ottaa pentu.

Kävi kuitenkin niin, että tuosta ensimmäisestä pentueesta palautui yksi pentu, jolle oli annettu nimeksi Herkko, takaisin kasvattajalle. Ja silloin kesä sitten olikin jo niin lähellä, että pystyin ottamaan pennun, ja meillä nimeksi vaihtui Lumes.

Ja ihan selvästi juuri tämä koira oli minulle tarkoitettu, kun mutkien kautta kuitenkin minulle päätyi - ja miten upean ystävän siitä olen saanut kaikkeen, mitä yhdessä olemme tehneet.

3. Kuinka monesti Lumes on käynyt näyttelyissä?

A) ei ollenkaan B) yhden kerran C) kahdesti 

Minä en ole ollenkaan kiinnostunut koiranäyttelyistä, sen sijaan yksi alkuperäisistä harrastustavoitteista oli saavuttaa Lumekselle tottelevaisuusvalion arvo.

Tottelevaisuusvalioon tarvitaan kolme 1-tulosta tottelevaisuuskokeiden (toko) ylimmästä eli erikoisvoittajaluokasta, ja tämän lisäksi vähintään 10kk ikäisenä saatu hyvä/erittäin hyvä/erinomainen laatuarvostelu näyttelyistä.

Vein Lumeksen sitten jo valmiiksi näyttelyihin sen ollessa 14kk vanha, ja tarvittava tuloskin saatiin. Kävi kuitenkin niin, että innostuin harrastamaan Lumeksen kanssa paljon muutakin kuin tokoa, eikä koskaan sitten kisattukaan tokossa ylimpään luokkaan asti, eikä siitä siten tottelevaisuusvaliotakaan tullut.

Vuosia myöhemmin päädyimme sen sijaan koiratanssin pariin (harrastuksena koiratanssi - lue aiheesta lisää täältä), siinä ylimpään luokkaan asti ja saimme kolme koiratanssivalioon tarvittavaa sertiä. 

Kävi kuitenkin ilmi, että koiratanssivalion virallistamiseen tarvittava näyttelytulos (Kennelliiton säännöt ovat sillä tavalla omituiset, että tullakseen minkä tahansa lajin harrastusvalioksi, on pakko olla myös se yksi vaadittu näyttelytulos) pitääkin olla vähintään 15k iässä saatu. Näin ollen se aikaisempi näyttelytulos ei kelvannut, ja jouduin käyttämään Lumeksen uudelleen näyttelyissä.

Se onkin sinänsä hauska tarina, että kävimme tuon toisen näyttelyn Suomi100-vuonna Suomen suurimmassa koiranäyttelyssä Helsingin Messukeskuksessa. Minut oli kutsuttu sinne esiintymään Lumeksen kanssa kotimaisten koirarotujen esittelyyn ja päätin samalla sitten ilmoittaa Lumeksen näyttelyynkin. Suomen juhlavuoden kunniaksi kotimaisten rotujen ilmoittautumismaksu oli vain 10€, kun normaalihintahan on jotain 60€. Lumes sai tarvittavan näyttelytuloksen ja tuomarikin tuli siitä niin iloiseksi, että kertoi yleisöllekin "tästä tuli nyt joku tanssivalio".

4. Kuinka moneen eri koiraharrastuslajin kilpailuun/kokeeseen olemme Lumeksen kanssa osallistuneet?

A) viiteen B) seitsemään C) kymmeneen

Lumes on sellainen koiramaailman monitaituri ja kisannut agilityssä, tokossa, koiratanssin HTM ja freestyle lajeissa, pelastuskoirien rauniokokeessa, nose workissä, palveluskoirien haku ja metsäjälkikokeissa, rallytokossa ja näyttelyissä. 

5. Missä näistä koiraharrastuksista Lumes ei ole kilpaillut?

A) agility B) koiratanssi C) vesipelastus 

Vesipelastustakin olemme Lumeksen kanssa harrastaneet, mutta siinä emme edenneet kilpailuihin asti. Lumes oli sen verran arka uimari, ettei se halunnut uida rannasta pois niin pitkälle, kuin kilpailuissa uintimatka olisi ollut. 

Veneestä veteen hyppääminen oli myös Lumeksen mielestä epämiellyttävää, kun se ei osannut hypätä niin, että jäisi suoraan pinnalle, vaan molskahti sinne aina koko koira.

Lumes on harrastanut myös paimennusta ja verijälkeä (mejä, metsästyskoirien jäljestämiskoe).

6. Miksi Lumes on käynyt Tanskassa?

A) muuten vain B) koiranäyttelyissä C) kilpailuissa

Osallistuimme vuonna 2017 Tanskassa koiratanssin Pohjoismaiden mestaruuskisoihin Suomen maajoukkueessa. Joukkueemme voitti pronssia.

7. Mikä on Lumeksen virallinen nimi?

A) Tulettaren Benji B) Tuulettaren Benji C) Puurattaren Benji

Lumes on virallisesti Tulettaren Benji.

8. Miksi Lumes on käynyt Norjassa?

A) muuten vaan B) koiranäyttelyissä C) kilpailuissa

Kävimme kesällä 2023 lomareissulla Pohjois-Norjassa. Tästä matkasta löytyy paljon teksti- ja kuvamateriaalia täällä.

9. Kuinka mones lapinkoirani Lumes on?

A) ensimmäinen B) toinen C) kolmas

Lumes on toinen suomenlapinkoirani. Ensimmäinen lapinkoirani oli vuonna 1999 syntynyt Allu (Aladin) ja kolmas lapinkoirani on 2013 syntynyt Mesta (Pippurimuorin Amorinnuoli). Hetken aikaa ne kaikki kolme ehtivät olla minulla yhtäaikaakin.

10. Mikä on Lumeksen lempiherkku?

A) koirankeksi B) pizza C) hampurilainen 

Kuten synttärikakusta kerroin, pizza tosiaan on Lumeksen lempiherkkua. Itse tehty pizza ei ole ollenkaan niin herkullista, pizzeria pizza on parasta.

11. Onko Lumeksella pentuja?

A) on B) ei ole C) on yritetty, mutta ei onnistunut 

Olisin kovasti toivonut Lumekselle jälkikasvua sen iloisen ja sosiaalisen luonteen sekä erinomaisten harrastusominaisuuksien vuoksi, ja nyt kun se vielä on näin iäkkäänäkin niin hyvässä kunnossa.

Lumeksella on käynyt yksi narttu pentutoiveiden kera, mutta valitettavasti astutus ei onnistunut. Toisen nartun kanssa astutus oli myös sovittuna, mutta esteeksi tuli silmätarkastuksessa vanhuudenkaihin yhteydessä löydetty "tavallinen kaihi". Lääkärin mukaan vasta liki 10-vuotiaana ilmennyt kaihi on jalostuksen kannalta merkityksetön, mutta rotujärjestön jalostussuositukset eivät tunne poikkeuksia.

Miltä 16-vuotias Lumes näyttää? Käy kurkkaamassa kuvat ja videot täältä.

Koirien ja vauvan viides kuukausi

Koirien ja vauvan viides kuukausi oli uusia asioita täynnä. Ensinnäkin tuli talvi. 

Olin jo pikkupakkasilla huolissani, miten vauva tarkenee nukkua ulkona kärryissä. Toki tiesin, että  kärryissä on paljon lämpimämpi kuin suorassa ulkoilmassa, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin ylipuin vauvaa, eikä sekään ole ihan tarkoituksenmukaista.

Pelastukseni oli Lastentarvikkeelta (https://www.lastentarvike.fi/verkkokauppa/) saatu Capidi Premium itkuhälytin, jonka vauvayksikössä on integroitu lämpömittari. Tämän kun sujautti kärryjen sisään, niin aikuisen yksikön näytöltä oli helppo tarkistaa lämpötila kärryissä.

Muutamien lämpötilatarkkailujen jälkeen sain vähentää vauvan säänmukaisesta "ulkopukeutumistaulukosta" yhdet välivaatekerrat pois. Lisäksi uskalsin nyt hyvillä mielin nukuttaa vauvaa ulkona myös yli -10 asteen pakkasillakin, kun olin saanut varmuuden, että kyllä vauva siellä tarkenee.

Ihan mielenkiinnosta oli pakko myös kokeilla, toimisiko itkuhälyttimen puhetoiminto (aikuisen yksiköstä voi puhua vauvayksikölle) koirien etäkäskyttämiseen. Laitoin vauvayksikön Mestan kaulapantaan, kävelin 20m päähän ja sanoin hälyttimen kautta "maahan", "temppu" ja "syömään" - ainoa reaktio oli pään kallistelu, kun jokin hassu ääni kuuluu korvanjuuresta.

Vauva sai pallomeren ja olikin heti mielissään siellä leikkimässä. Pallot kahisivat mukavasti, kun niiden seassa heilutteli jalkoja, ja mikä loputon määrä ihanan värikkäitä "syötäviä", namsk namsk.

Jossain kohtaa aloin ihmettelemään, miten pallomeressä tuntuu olevan enemmän koirankarvoja, kuin mitä sinne satunnaisesti voisi ajatella lattialta leijailevan. Ei se niin muuten mitään, mutta kun vauva tosiaan on siinä iässä, että kaikki laitetaan suuhun, niin koirankarvaiset pallomeripallot eivät siihen ole niin hyvä yhtälö.

Tämä koirankarvamysteeri ratkesi, kun kerran kummastelin olohuoneesta kuuluvaa erikoista ääntä. Mennessäni katsomaan, mitä siellä oikein tapahtuu, niin Lumes se tyytyväisenä seisoi keskellä pallomerta ja kauhoi palloja tassuillaan. Toisena päivänä taas yllätin Mestan pallomerestä istuskelemasta ja lelunkin se oli sinne ottanut mukaan.

Ensilumi satoi ja suli pois. Sitten tuli lunta toisenkin kerran, mutta sekin suli pois. Kolmas kerta toden sanoo, saatiin sanoa, kun kolmannella yrittämällä lumi jäi viimein pysyväksi.

Tänä talvena lumisateet ovat olleet minulle vähän sellainen kaksipiippuinen juttu. Toisaalta lumi kuuluu talveen ja sitä saa olla paljon, mutta vauvan kanssa kärryttelyjä se hankaloittaa, kun teiden talvihoito välillä on mitä on.

Lapinkoirat sen sijaan rakastavat joka vuosi talvea ja lunta yhtä paljon. Välittömästi ensilumen sadettua oltiinkin jo onnellisina tekemässä "lumienkeleitä". 

Aina lumikelikään ei silti ole lapinkoirille edullinen, vaan tietynlaisella koostumuksella se takertuu ikävästi jalkakarvoihin kiinni. Lapinkoiran menoa nämä lumipallerotkaan eivät tosin paljon hidasta, suurempi ongelma ne ovat bologneselle - pienelle koiralle ne ovat suhteessa paljon raskaampia ja peittävät isomman osan koirasta.

Vauva kasvaa ja kehittyy. Hän löysi varpaansa (yhtenä päivänä sitä oltiin vaan, että oho, mitäs nämä ovat), oppi kääntymään selältä vatsalleen (ja huh huh, miten salamannopeasti se kääntyminen tapahtuukaan) ja on yhä kiinnostuneempi leluista ja leikkimisestä.

Tapahtui myös se, mitä on alusta asti odotettu, eli vauva huomasi koirat. Hän katselee koiria, hymyilee niille ja haluaa koskea koiriin.

Vauvan refleksi rutistaa kätensä nyrkkiin, kun käteen ottaa jotain, tarkoittaa koirien kohdalla ikävää turkin tukistelua. Tämän vuoksi koirien silittely tehdäänkin aina aikuisen kanssa yhdessä, jotta vauvan kämmen pysyy avonaisena.

Koirien arki on sujunut tavalliseen tapaansa. Mesta ja Pikkubolognese ovat oppineet, että ulkovaatteiden pukeminen vauvalle tarkoittaa ulkoilua, ja siinä kohtaa, kun nostan niin sanotun valmiin paketin syliin, ovat koirat jo eteisessä odottamassa.

Minun on ollut vaikea löytää aikaa koirien harjaamiselle. En ole koskaan ollut mikään ahkera koirien harjaaja, eikä lapinkoirien turkki jatkuvaa hoitoa tarvitsekaan, mutta nyt, kun sitä ei ole tehnyt enää ollenkaan, huomaa, että irtoava pohjavilla alkaa takkuuntua.

Lopulta keksin laittaa koirien harjan vauvan kärryjen alakoppaan, ja aina tullessani kävelyltä, harjasin muutaman minuutin jompaa kumpaa lapinkoiraa. Tämä oli tosi hyvä ja helposti toteutettava oivallus ja mikä parasta, koirat alkoivat taas olla kivan siistissä kunnossa.

Vaikka vauva ei kärryissä maatessaan paljon maisemia pysty katselemaan, niin kyllä sieltä jotain mielenkiintoista usein näkyy - ainakin sen perusteella, että vauva haluaa aina alkulenkistä kärryjen kuomun olevan auki, ja sen saa nostaa ylös siinä vaiheessa, kun vauvalla alkaa olla unentulo lähellä.

Mitä vauva kärryistä sitten näkee? Oletukseni mukaan taivasta, pilviä, ehkä joskus jonkun linnun, katuvaloja, puidenoksia - ja tietenkin minut kärryjä lykkimässä. Ymmärrettävästi se on mukavampi katsella edes jotain muuta, kuin vain pelkkää kuomua, ja onhan kärryissä paljon avarampi fiiliskin kuomun ollessa auki.

Varsinkin tien ylle kaartuvien puunoksien kiinnostavuus vauvan virikkeenä oli aika selkeää, sillä aina kävelylle lähdön alkumatkan, jossa tien molemmin puolin on isoja puita, vauva oli tyytyväinen. Pieni kitinä alkoi joka kerralla aina samassa kohtaa tietä, jossa nämä puut oksineen loppuivat.

Eikä sillä, puiden latvustojen katselu on kyllä minunkin mielestäni jotenkin mieltä rauhoittavaa ja ehkä vähän jopa hypnoottista. Harrastin yhteen aikaan koirien kanssa monta vuotta henkilöetsintää, jossa koirat opetetaan etsimään ihmisiä metsästä. Tässä yhteydessä tuli itsekin makoiltua varvikoissa ja sammalmättäillä treenikavereiden koirilta piilossa, puiden latvustojen välistä pilkottavaa taivasta katsellen - eikä ollut yhtään tylsää pötkötellä siellä jopa puolta tuntia kerrallaan.

Koirien ja vauvan neljännessä kuukaudessa (se löytyy täältä) kerroin siitä, miten olin löytänyt kätevän keinon saada vauva helposti nukahtamaan päiväunille omaan sänkyynsä.

No, yhtäkkiä vauvalla sitten taas systeemit muuttuivat (puhutaan "neljän kuukauden ikäisen vauvan hulinoista", ehkä liittyi siihen) eikä omassa sängyssä päiväunien nukkumisesta enää tullut mitään millään niksillä.

Onneksi kärryissä nukkuminen edelleen sujui hyvin, joten olemmekin sitten olleet niin ahkeria, että kävelylle on lähdetty kaksi kertaa päivässä - vauvan molempien päiväunien aikaan. Koirille tämä on tietenkin ollut tosi mukavaa, jotain hyötyä niillekin vihdoin vauvasta.

Rahanmenoa ei voi estää. Viime kesän, syksyn ja alkutalven aikana meiltä on hajonnut telkkari (tai no oikeastaan Playstation ja digiboksi, jotka ukkonen vaurioitti, mutta oli samanhintaista ostaa uusi tv, joka toimii ilman härpäkkeitä, kuin uudet pleikkari ja boksi), astianpesukone ja pyykinpesukone.

Ilman tv:tä oltiin reilu pari viikkoa. Elektroniikasta kiinnostunut sukulaispoika tarkisti pleikkarin, jos se olisi ollut helposti korjattavissa, mutta hänellä ei ollut tarvittavia työkaluja, mitä korjauskokeilussa olisi tarvittu. Sen jälkeen odoteltiin vielä hetki vähän eri kauppojen tarjouksia, mistä kannattaisi uusi tv hankkia.

Uudet pesukoneet olikin sitten pakko käydä ostamassa nopeammalla aikataululla, kun ne ovat arjessa aika välttämättömät vempeleet. Astioita ei kovin montaa päivää jaksa käsin pestä ja aikaakin siihen kuluu. Koko perheen pyykinpesu käsipelillä taas on jo ihan mahdottomuus, kun kyse ei ole mistään yksittäisistä vaatekappaleista.