Kolmantena kuukautena koirien ja vauvan kanssa on elämä jatkunut aika mukavasti ja tasaisesti.
Pikkubologneselle alkoi oppikoulu pois huomioraapimisesta, jota se on jo vuosia harrastanut aika ahkerasti - innostuneena ja huomiota halutessaan raapii siis etutassuillaan ihmisiä/ ihmisten lähellä lattiaa tai muita kohteita. Tämä ei ole kovin kiva tapa vauvan tai taaperon läheisyydessä, joten se on saatava nyt opetettua Pikkubologneselta pois.
Alkuun kielsin raapimisesta tai käskin Pikkubognesen pois aina, kun se tulee raapimaan tai häseltämään, mutta aika nopeasti havahduin siihen, että se on aivan väärä tapa. Kieltäminen ei opeta koiraa - jos ei saa raapia eikä häseltää, niin mitä sitten pitäisi tehdä? Pois käskeminen taas on kovin ikävää, kun meidän pitäisi kuitenkin tulla kaikki keskenämme toimeen ja elämän olla mukavaa kaikille.
Näiden negatiivisuutta lisäävien toimintatapojeni tilalle vaihdoin Pikkubologneselle kehoituksen istumiseen - kun se haluaa huomiota, se saa tulla istumaan viereen, ja silloin tiedetään, että nyt pikkukoira kaipaa vähän rapsutuksia ja iloista höpöttelyä itselleen.
Aina, kun Pokkubolognese raapii tai häseltää, käsken sen istumaan, ja heti istuuduttuaan se saa iloista huomiota minulta. Ei haittaa, vaikka se siinä vaiheessa sitten nousee ylös, huomio kun on jo ansaittu toimimalla toivotulla tavalla, ja jos se alkaa huomiosta ilahtuneena häseltää liikaa, pyydän sen vain uudestaan istumaan.
Ja tämä toimii! Raapiminen ja häseltäminen on jo vähentynyt ja niiden sijaan tullaan ihan liki istumaan - ei toki toimi vielä aina aivan automaattisesti, mutta koko ajan ollaan parempaan suuntaan menossa. Lisätuloksena tämä opettaa Pikkubologneselle itsehillintää, kun se joutuu vähän jarruttelemaan innostumistaan, jotta malttaa istahtaa, ja jottei joudu uudelleen istumaan.
Ps. Tämä vinkki on täysin käyttökelpoinen myös lapsille - on paljon tehokkaampaa kieltämisen sijaan ohjata lapsi toimimaan toivotulla tavalla.
Syyskuun alussa oli vielä ihanan lämpöisiä kesäpäiviä eikä syksy tuntunut vielä ollenkaan olevan tulossa. Oli helppoa, kun ulos sai vain mennä, eikä tarvinnut sen kummemmin miettiä pukeutumista. Vauvakin pääsi ulos nautiskelemaan olostaan ja koirista oli mukavaa, kun vietimme aikaa yhdessä myös ulkona, eikä tarvinnut lenkkeilyjen lisäksi vain pelkästään sisällä makoilla.
Vauva on päässyt - tai näkökannasta riippuen joutunut - mukaan myös koiramaisiin menoihin. Eläinklinikka tuli tutuksi, kun kävimme näyttämässä Mestan silmiä lääkärille. Ajat olivat myöhässä ja jouduimme odottelemaan omaa vuoroamme suunniteltua pidempään. Siihen päälle sitten vielä se aika, mikä Mestan kanssa meni omalla lääkärivuorollaan, niin ehdin jo huolestua, että kuinka pärjätään, jos vauvan tulee kauhea nälkä kesken lääkärikäynnin. Onneksi vauva jaksoi tsempata hyvin ja selvisimme ilman nälkäkiukkua, mutta lääkärihuoneesta sitten menimmekin suoraan vauvan kanssa ruokailemaan.
Ja jos vauva joutui mukaan koirajuttuun, niin joutui koirakin mukaan vauvajuttuun - kävimme samalla reissulla pikaostoksilla Biltemassa, kun vaunuihin sopivat pyykkipojat löytyivät vain sieltä. Koska Biltema mainostaa, että koirat ovat sinne erittäin tervetulleita, otin Mestan tietysti mukaan kauppaan. En jaksanut kaivaa rattaita toistamiseen autosta, joten Biltemaan astelin vauva toisella käsivarrella ja koira remmissä toisella. Vähän riskipeliä, mutta minulla oli ihan täydellisesti käyttäytyvät reissukumppanit ja selvittiin hienosti.
Vauvan ristiäiset tulivat ja menivät. Koirat olivat mielissään, kun tapahtuu jotain kivaa (ihmisiä=kivaa) ja erilaista. Alla oleva kuva Pikkubolognesesta on jotenkin älyttömän söpö. Sen keittiössä sijaitseva peti oli otettu pois ristiäisvieraiden tieltä ja Pikkubolognese päätyi nukkumaan kipparalle keittiönpöydän alle. Pikkubolognese ei yleensä makaa - saati sitten nuku - pelkällä lattialla tai edes matonkaan päällä, mutta nyt se oli niin väsynyt ihmishälinästä, että uni yllätti pienen, valkoisen koiran.
Vauvalla tuli pieni taantuma vaunulenkkeilyyn ja ehdin jo hetken olla melkein epätoivoinen, että tähänkö meidän mukavat ulkoilut koirien kanssa loppuivat. Aiemmin vauva oli ihan mukavasti nukahtanut vaunuihin, mutta sitten yhden kerran se alkoikin jossain kohtaa lenkkiä nukahtamisen sijaan itkemään ihan hysteerisesti, eikä mikään muu auttanut kuin ottaa se sieltä syliin. Tämä toistui muutamalla lenkillä.
Siinä on vain hankalaa jatkaa kävelylenkkiä, jos pidät koiria, työnnät vaunuja ja vielä vauvakin on sylissä. Tienposkessa on vähän vaikea alkaa imettämäänkään, ja toisaalta vauvalla ei kyllä pitäisi nälkäkään olla, kun juuri ennen lenkkiä on aina saanut syödäkseen.
Tajusin, että ennen niin helposti nukahtanut vauva on kasvanut vähän isommaksi, eikä uni aina enää tulekaan niin automaattisesti. Siinä kohtaa, kun väsyttää ja pitäisi antaa itsensä nukahtaa, tuleekin itku. Jokaisella kerralla sain lopuksi vauvan nukahtamaan vaunuihin, kun taputtelin sitä hetken massusta ja hytkytin vaunuja vähän aikaa edes takaisin, ennen kuin jatkoin kävelyä, ja aina uudestaan, jos vauva meinasi alkaa itkeä.
Tämä on sellaista jatkuvaa tutustumista, kun vauva kasvaa ja kehittyy ja sen käyttäytyminen muuttuu siinä mukana. Mitä vauva tarkoittaa? Mitä vauva tarvitsee? Minkälainen juttu toimii missäkin tilanteessa?
Vaunukävelyt alkoivat taas sujua mukavasti entiseen malliin ja pääsimme koko porukalla yhdessä nauttimaan ulkoiluista. Pidemmille lenkeille otin alkuun varmuuden vuoksi mukaan tuttipullon ja maitoa, jos tulee sellainen "hätätilanne", että niitä tarvitaan. Kahdesti taisin kesken lenkin antaa pullosta maitoa, mutta sitten sitäkään hätävaraa ei ole enää tarvittu.
Mesta tulee aina sänkyyn, kun olen siellä vauvan kanssa. Se käpertyy kipparalle jalkopäähän ja tykkää, kun saa olla lähellä. Pikkubolognesekin tulee sinne välillä, lähinnä tosin aamuisin, jos on vielä valmiiksikin sängyssä. Mesta seurailee minua muutenkin aina huoneesta toiseen, mutta Pikkubolognese yleensä viettää koko päivän sohvalla ruokailuja ja ulkoiluja lukuunottamatta.
Lumes ei ole koskaan viihtynyt sängyllä tai sohvalla satunnaisia hetkiä lukuunottamatta. Samassa huoneessa kanssani sekin kyllä pyrkii olemaan, mutta nykyään, kun se nukkuu niin sikeästi, se on enemmänkin siellä, missä sattuu olemaan nukkumassa.
Koirillemme ei ole opetettu hillittyä vieraiden vastaanottamista, tai edes oman perheen kotiintullessa rauhallista käyttäytymistä. Ne juoksevat ovelle ja haukkuvat. Tai no Pikkubolognese harvoin haukkuu, mutta juoksemassa mukana sekin on.
Tarkoitukseni oli ennen vauvantuloa opettaa koirat vähän neutraaleimmiksi kyseisissä tilanteissa, mutta jostain syystä se sitten jäi tekemättä. Helpompaa se olisi ollut silloin, kuin nyt vauvan kanssa.
Lopulta otin kuitenkin asian käsittelyyn ja ryhdyin tuumasta toimeen. Vielä ei olla lähellekään valmiita, mutta kivaa edistymistä näkyy jo toisinaan. Odottamaton, mutta ihan kätevä "sivuvaikutus" oli koirien hakeutuminen minun läheisyyteeni ovelle rynnimisen sijaan.
Ehdimme mökillekin käymään vielä kaksi kertaa, joista ensimmäisellä kerralla kokeilimme mökillä yöpymistä vauvan kanssa - se meni oikein hyvin - ja toisella kertaa kävimme vain päiväseltään hakemassa petivaatteet yms pesuun ja talveksi kotisäilöön.
Mökillä on tehty joka vuosi jotain suurempaa tai pienempää rakennustyötä. Viime kesinä on valmistunut muun muassa kakkosmökki, sille terassi ja laituri, puuvaja ja viime talvina ajettu soraa ja kaadettu puita.
Ehdin jo ajatella, että kuluneena kesänä pidettäisiin taukoa rakentamisesta. Vähän oli puhe uuden terassin kattamisesta, mutta ainakin vielä se jäi puheentasolle. Sen sijaan sitä ehtikin viimeisinä mökkipäivinä vielä aloittaa vanhan laiturin uusimisen, jotta on sitten ensi kesää varten valmiina ottamaan mökkeilijät vastaan. Eli edelleenkään ei kesää ilman edes pientä rakennushommaa.
Yöpymisaamullemme sattui aivan ihana, sankka sumu. Se on aika harvinaista - tai sitten vain yleensä nukumme niin pitkään, ettemme aamusumuja ehdi näkemään - ja pitikin heti käyttää tilaisuus hyväkseen ja ottaa vähän erilaisia mökilläolokuvia.
Koirien ja vauvan ensimmäinen kuukausi
täällä.
Koirien ja vauvan toinen kuukausi
täällä.
