Kuinka mokata rally-tokokokeissa?

Rally-toko on sinänsä helppo laji, että siinä suoritettavat tehtävät ovat luokasta riippumatta melko yksinkertaisia opettaa koiralle kuin koiralle. Lajin haastavuus ei tulekaan niistä yksittäisistä tehtävistä, vaan siitä, että samantyyppisiä tehtäviä on monia erilaisia, radalla tehtävät tulevat nopeasti peräkkäin ja ovat joka kokeessa osittain erit ja eri järjestyksessä, sekä koiran että ohjaajan tulee olla koko ajan keskittyneitä suoritukseen ja ohjaajan myös perillä lajin suoristusohjeista ja säännöistä.

Kullakin koirakolla on koeradalle lähtiessään pisteitä täydet 100 ja mahdolliset virheet vähentävät pisteitä -1, -3 tai -10 ja osasta virheistä on seurauksena jopa suorituksen hylkääminen. Hyväksyttyyn tulokseen koirakolla on suorituksen päättyessä oltava pisteitä jäljellä vähintään 70, ja kolmen tuloksen jälkeen koira saa kyseisen luokan koulutustunnuksen (alokasluokasta RTK1 ja siitä eteenpäin 2,3 ja 4).

Rally-tokokokeissa on periaatteessa kahdenlaisia virheitä: koiran tekemiä (esim. ääntely, koira häiritsee ohjaajaa, koskee houkutukseen) ja ohjaajan tekemiä (esim. koskee koiraan, suorittaa tehtävän väärässä kohtaa, ohjaa koiraa liian voimakkaasti). Toki osa koiran tekemistä virheistä voi useinkin johtua ohjaajan tekemästä virheestä tai siitä, että kyseinen tehtävä on koiralle puutteellisesti tai virheellisesti opetettu.

Olen Mestan ja Lumeksen kanssa osallistunut kolmiin rally-tokon alokasluokan kokeisiin, niistä selvisin puhtain paperein. Mestan kanssa avoimen luokan kokeita on myös takana kolme ja siellä minun olikin sitten hyvä aloittaa ohjaajavirheiden keräily: koiran tullessa eteeni istumaan, otin vahingossa apuaskeleen, jonka johdosta pisteitä lähti pois -3. Houkutus-tehtävän kahdeksikon kierrossa menin sekaisin ja tein yhden ylimääräisen kierroksen, joka oli sitten -10 pistettä pois.

Voittajaluokan kokeissa kävimme neljä kertaa. Yhdessä niistä liian myöhään annettu ohje koiralle johti liikkeen uusimiseen, josta -3 pistettä. Toisessa kokeessa taas päästin epähuomiossa koiran vapaaksi jo ennen kehäänmenoa, jonka seurauksena suorituksemme hylättiin (rally-tokossa koira on alokasluokassa koko suorituksen kytkettynä, muissa luokissa vain kehään menon ja poistumisen).

Mestariluokassa koekäyntejä meillä on vasta kaksi, mutta olen ehtinyt sieltäkin jo ohjaajavirheitä keräilemään: kääntyminen väärään suuntaan -10 pistettä, liian myöhään annettu ohje koiralle ja sen johdosta liikkeen uusiminen -3, varpaiden jättäminen koiran tallottavaksi -3.

Seuraavia mokailuja odotellessa...

Kuvat Lumeksesta ja Mestasta vuodelta 2019 epävirallisesta alokasluokan rally-tokokokeesta.

Rally-tokon mestariluokka

Ensimmäinen rally-tokokokeemme oli huhtikuulla 2017. Saamistamme hyvistä pisteistä (Lumes 98/100 ja Mesta 100/100) huolimatta se oli sen verran epämukava kokemus, että ajatukseni tuon jälkeen oli "ei enää ikinä rally-tokoa."

Meni reilut pari vuotta etten vilkaissutkaan rally-tokoon päin, kunnes Nikken ja Pojun emäntä houkutteli meidät mukaan epäviralliseen kokeeseen, johon tarvittiin lisää osallistujia. Siellä jotenkin innostuin, että ehkä rally-toko ei olekaan niin kamalaa, vaan ehkäpä se on jopa ihan mukavaa.

Tuolloin 2019 kisattiinkin sitten Mestan kanssa rally-tokossa neljä kertaa (2x alo 100/100 = alokasluokan koulutustunnus RTK1 sekä avo 94/100 ja 89/100) seuraavana vuonna yhden kerran (avo 99/100 = avoimen luokan koulutustunnus RTK2) ja 2021 kaksi kertaa (voi 98/100 ja 97/100).

Viime vuoden loppukeväästä oli kolmas voittajaluokan kokeeseen osallistumisemme. Tuomari kehui täydellistä sadan pisteen rataa, mutta valitteli joutuvansa hylkäämään suorituksemme mentyäni epähuomiossa kehään koira vapaana (rally-tokon sääntöjen mukaan koiran tulee olla kytkettynä kehään mennessä). Kyllä harmitti, vaikka tuomarin kehut ja ns. suosikkipalkinto hieman lämmittivätkin mieltä.

Syksyllä otimme uusintayrityksen voittajaluokan koulutustunnuksen saamisesta ja sadekelin kokeessa taiteilimme tuloksen 97/100 ja RTK3. Vähän haaveilin vielä loppuvuodesta lappalaiskoirien rally-tokon rotumestaruuskisoihin osallistumisesta, mutta jätin ne kekkerit kuitenkin väliin, kun seuraavana vuorossa olevaan mestariluokkaan meillä oli vielä hieman lisätreenin tarvetta.

Kuvan ottanut Meeri Koski

Rally-tokon mestariluokassa, samoin kuin voittajaluokassakin, koiran tulee osata seurata ohjaajaansa sekä vasemmalla (ylempi kuva) että oikealla (alempi kuva) puolella. Vaihdot puolelta toiselle koira tekee ohjaajan vieressä, takana ja mestariluokassa myös ohjaajan edessä.

Mesta osaa kyllä suorittaa vaihdot myös edestä, mutta minulle ne tuntuvat jotenkin hankalilta. Siksi olemmekin loppuvuodesta ja nyt alkuvuodesta treenailleet niitä kotona, jotta oppisin siihen sujuvan suoritustavan ja rutiinin. Kävin syksyllä myös yhdellä rally-tokon yksityistunnilla saamassa varmistuksen siihen, että onko ajatukseni kyseisestä suorituksesta oikea, kun olin hieman epävarma asiasta.

Toinen, mitä pitäisi harjoitella, mutta ei olla kuin vasta pari kertaa sitä ehditty kokeilemaan, on sarjahyppy. Siinä on 2-3 hyppyestettä peräkkäin suoritettavina ja tässä pitäisi saada treenattua suoritus niin, että meillä olisi Mestan kanssa suunnilleen sama vauhti sekä sujuva paluu seuraamiseen hyppyjen jälkeen. 

Tähänkin sain yksityistunnilla pari hyvää vinkkiä, mm. että sanallista käskyä hyppäämiseen ei välttämättä tarvita, vaan hyppyyn voi ohjata pelkällä käsiliikkeellä. Näin vauhti jo valmiiksi tulee rauhallisemmaksi kuin yleensä innostavammalla sanallisella kehoituksella. 

Koiralle kannattaa myös antaa seuruukäsky jo heti sen hypätessä, jolloin koira tietää seuraavan tehtävän - eli seuraamisen - valmiiksi. Näin vauhti hypyn jälkeen on rauhallisempi ja koiran on helpompi tulla takaisin seuraamiseen, eikä se myöskään kerää vauhtia useamman hypyn sarjassakaan vaan pysyy kuulolla ohjaajan suuntaan.

Nämä vinkit tuntuvat toimivan meillä hyvin ja jatkamme harjoituksia hyvällä mielellä. Tosin mietin, että jos ja kun mestariluokassa pitäisi apujen vähentyä/tulla huomaamattomammiksi kuin alemmissa luokissa, niin kuinkahan suuri käsiohjaus hypylle on vielä kelvollinen ilman pelkoa pistevähennyksistä. 

Kuvan ottanut Meeri Koski

Useamman hyppyesteen lisäksi rally-tokon mestariluokassa tulee agilityesteistä vastaan myös putki. Agilityssahan tarkoituksena on suorittaa esteitä vauhdikkaasti, mutta rally-tokossa sen sijaan rauhallisempi tyyli olisi kokonaisuuden kannalta helpompi, sillä heti putken (tai hyppyjen) jälkeen voi olla jokin keskittymistä ja tarkkuutta vaativa tehtävä.

Meillä onkin siten treenilistalla, mutta vielä edes testaamatta, myös tuo putken suoritus rally-tokon tyyliin. Ja jottei päästäisi liian helpolla, mestariluokassa uutena tulevat merkille lähetys ja siitä koiran kutsuminen seuraamaan ovat myös kohdat, joihin en vielä ole meidän suorituksena tyytyväinen. Ne kyllä sinänsä sujuvat, mutta siinä on vähän sama kuin niissä puolenvaihdoissa edestä, että haluan rutiinia itselleni ja jonkin selkeän tavan, kuinka tehtävän osat aina suoritamme.

Onhan sitä toki aina vielä muutakin harjoiteltavaa ja osattujen taitojen ylläpitämistä. Oikealla puolella seuraamisen yhteydessä suoritettavia tehtäviä olisi ainakin hyvä kaikkia treenailla lisää. Ihan vaikka jo pelkästään juoksuakin, joka toisinaan on Mestalle oikealla vaikeaa - Mestalla on oikeassa silmässään vajavainen näkö, jonka vuoksi se toisinaan säikähtää äkillisiä liikkeitä, kuten käteni heilahdusta tai heitettyä lelua.

Ehkä voisin myös harjata koiriani ennen seuraavia kisoja. Sitä kun ei koskaan tiedä, milloin niissä on joku kuvaamassa, ja harjatusta koirasta tulisi siistempiä kuvia kuin nämä viime syksyn rally-tokokokeen karvanlähtötuppoiset. 😁

Mukava yllätys oli kyllä saada kisakuvia. Nykyisin niin harvoin edes treeneissä tulee ketään pyydettyä kuvia tai videota ottamaan, vaikka olisi kiva nähdä, miltä yhteinen tekeminen näyttää. Tässä alimmassa kuvassakin näkyy liikkeen "liikkeestä seiso, kierrä koira" Mestan hieman epäluonnollisesta seisoma-asennosta, että se on pysähtynyt niille sijoilleen käskyn saatuaan, kuten tavoitteena onkin.

Kuvan ottanut Meeri Koski

Meillä on aiemmin ollut runsaasti erilaisia harrastuksia, mutta tässä vuosien mittaan niistä on jo suurin osa jätetty taaksemme. Viimeisin on agility, josta jätin Mestan vuodenvaihteessa niin sanotusti eläkkeelle sen täyttäessä tulevana keväänä jo kymmenen vuotta. Ajatuksia agilitysta kirjoituksesta löytyy asiaa harrastustaipaleestamme sekä jokunen kuva ja video.

Koiratanssiajoistamme on aikaa jo muutama vuosi, joskin Pikkubolognesen kanssa olen hieman viritellyt tanssijuttuja käyttöön. En tiedä, nähdäänkö meitä koskaan kisakentillä, mutta mukavaa yhteistä tekemistä temppujen opettelu on. Koiratanssista enemmän olen kirjoittanut aiemmin otsikolla Harrastuksena koiratanssi.

Kuinka ongelmia ratkaistaan?

Pata Degerman (PT-vinkit menestykseen) on sanonut: "Kun jokin asia ei mene suunnitelmiesi mukaan, valittaminen ei ole vaihtoehto. Voit joko istua ja kärsiä, tai voit tehdä asialle jotain."

Toisinaan näkee, että syystä tai toisesta ei haluta tai osata nähdä vaivaa ongelman oikeaan ratkaisuun. Haetaan helppoja, pintapuolisia keinoja ja/tai keksitään tekosyitä oikeiden syiden tilalta.

Yksi hyvä esimerkki tästä on, että hoidetaanko kivun syytä vai oiretta? Syödäänkö särkylääkkeitä lihaskipuun vai selvitetäänkö kivun eli oireen oikea syy ja hoidetaan se? On toki helpompaa syödä niitä särkylääkkeitä kuin toimia ergonomisesti, jumpata, venytellä ja käydä hierojalla tmv. hoidoissa, mutta tuleeko ongelman oikea syy särkylääkkeillä ratkaistuksi? Ei.

Toinen yleinen esimerkki aiheesta on koiran nimeäminen tottelemattomaksi tai itsepäiseksi, kun se ei tee, kuten halutaan. Tosiasiassa koiralle ei vain ole kyseistä asiaa opetettu niin hyvin, että se pystyisi sen aina käskettäessä tekemään. On helpompi valittaa ja syyttää koiraa, kuin etsiä syy itsestään ja nähdä enemmän vaivaa koiransa kouluttamiseen.

Mesta ja Lumes iloisina kotiterassilla huhtikuulla 2022.

Ongelman alkuperäisen syyn etsiminen

Aina ei ole yhtäkkiseltään helppoa sanoa, mistä jokin asia johtuu. Näiden oikeiden syiden löytämiseksi on kehitetty niin sanottu juurisyyanalyysi. Se perustuu siihen, että pintapuolisten aiheiden sijaan etsitään se "kaiken pahan alku ja juuri", ja mietitään asian ratkaisu sen perusteella.

1. Kirjoita ongelma paperille.

2. Kysy, miksi ongelma tapahtui, ja kirjoita vastaus.

3. Jos vastaus, jonka kirjoitit, ei ollut vielä juurisyy kohdan 1 ongelmaan, kysy, miksi kohdassa 2 antamasi vastaus tapahtui ja kirjoita vastaus.

4. Jos vastaus, jonka kirjoitit kohdassa 3, ei ollut vielä juurisyy kohdan 1 ongelmaan, kysy, miksi kohdassa 3 antamasi vastaus tapahtui ja kirjoita vastaus.

5. Jatka miksi-kyselyä kohtien 3 ja 4 tavoin niin kauan, kunnes juurisyy paljastuu. Tämä voi viedä enemmän tai vähemmän kuin viisi miksi-kysymystä.

6. Kun syyt ongelman syntyyn ovat selvillä, on helpompi keksiä myös ratkaisu ongelman korjaamiseksi.

Lumes ottaa rennosti pysäköidyssä autossa lokakuulla 2021.

Esimerkkejä juurisyyn selvittämisestä omien koirieni kanssa:

Ongelma

Koira menee perusasennosta (=koira istuu ohjaajansa vasemmalla puolella ohjaajan jalan vieressä) makaamaan etuosa vinoon oikealle ohjaajaan päin, mikä on virhe tottelevaisuusliikkeissä.

Syy

Koira on alkanut ennakoida palkkion saamista oikealta. Miksi?

Juurisyy

Koiraa on palkattu runsaasti ohjaajasta päin ja oikealla kädellä.

Ratkaisu

Koiraa palkataan kyseisestä tehtävänosasta ohjaajasta pois päin eli tarjoamalla nami vasemmasta kädestä koiran pään vasemmalta puolelta tai heittämällä palkka vasemmalle taka- tai etuviistoon. Tällöin palkan ennakointi oikealta loppuu ja makuuasento suoristuu.

Tämän jälkeen palkataan sattumanvaraisesti eri suunnista, jottei palkkion odotus ala uudelleen kohdistua mihinkään tiettyyn suuntaan ja sitä mukaa kyseinen tehtävänosa uudelleen vinoutua.

Mesta perusasennossa kotipihalla elokuulla 2015.

Ongelma

Koira haukkuu ovikellonsoitolle, mikä on epätoivottavaa kerrostalossa. (Liittyy aiemmin kertomaani aiheeseen Koirien sopeutuminen omakotitalosta kerrostaloon.)

Syy

Koira kiihtyy ovikellon äänestä. Miksi?

Syy2

Koira tietää, että ovikellon ääni tarkoittaa jonkun olevan tulossa asuntoon. Miksi?

Syy3
Oman asunnon ovikellon soidessa, omistaja kiirehtii avaamaan oven samalla komentaen koiraa hiljentymään, mutta koira vain haukkuu ja ramppaa omistajan vierellä. Miksi?

Syy4
Omistajan käytös kiihdyttää koiraa eikä kieltäminen auta. Miksi?

Juurisyy

Koiralle ei ole opetettu haluttua käytöstä kyseiseen tilanteeseen.

Ratkaisu

Koiran lempparilelun, juuttipatukan, säilytyspaikka vaihdettiin eteisen hattuhyllylle. Ovikellon soidessa kysyttiin koiralta patukan sijaintia "Missä sun lelu on, mennäänpä etsimään?" ja annettiin patukka koiralle ennen oven avaamista. Alkuun koira haukkui patukka suussaankin, mutta se kanssa leikittiin vetoleikkiä patukalla sen aikaa, kunnes rauhoittui, jolloin patukka vietiin takaisin hattuhyllylle.

Muutaman kerran jälkeen koira ei enää reagoinut äänellään ovikelloon, vaan siirtyi vain tuijottamaan hattuhyllyllä olevaa patukkaa. Se oli yhdistänyt ovikellon soimisen merkiksi leikkihetkeen patukalla, eikä se enää välittänyt vieraistakaan. Vähitellen leikkihetkiä lyhennettiin ja satunnaistettiin, ja ajan kanssa patukanodotuskäytöskin laimeni, eikä koira reagoinut enää juuri laisinkaan ovikellonsoittoihin.

Ongelma

Koira järsii puisia tuolinjalkoja makoillessaan ruokapöydän alla.

Syy
Pöydän alla pikkupentuajasta lähtien olleet pahvilaatikot ynnä muut revittävät ja järsittävät asiat oli hiljattain siivottu pois "koska ei parivuotias koira enää niitä tarvitse".

Juurisyy
Vaikka pentuajan pureskeluntarve oli jo ohi, tuli nuorelle koiralle silti toisinaan tarve vähän käyttää hampaitaan johonkin tylsällä hetkellä.

Ratkaisu
Pöydän alle palautettiin pahvilaatikoita ynnä muuta, mihin puruvoimiaan voi luvallisesti testailla, joten koiran ei tarvinnut enää järsiä tuolinjalkoja. Muutaman kuukauden päästä kokeiltiin uudestaan poistaa pahvit ja sen sellaiset, ja koira ehti siinä ajassa sen verran levollistua, että pystyi jo makoilemaan pöydän alla rauhassa ilman oheistoimintaa.

Näkymä ruokapöydän alta elokuulla 2015.

Kurkkaa, voisiko ongelmiin löytyä ratkaisuja myös kirjoituksistani Oletko koirasi mielestä kiinnostava ja Kolme ratkaisua pujotteluongelmiin agilityssa?

Oppiiko vanha koira uusia temppuja?

Vanha sanonta kertoo, ettei vanha koira opi uusia temppuja. Sillä viitataan myös ihmisten vaikeuteen tai haluttomuuteen luopua vanhoista tavoistaan uuden tieltä. Itse olen viimeisen vuoden aikana päässyt testaamaan tätä koirien osalta ihan käytännössä, sillä Pikkubolognese (Millainen koira on bolognese?) tassutteli elämääni ollessaan jo kahdeksanvuotias.

Alkuunpääsy aikuisen koiran opettamisessa oli huomattavasti hankalampaa kuin aiemmin pentujen kanssa. Pikkubolognese kun oli jo tiettyihin tapoihinsa kangistunut ja kropankäytöltään rajoittunut, eikä se niin sanotusti ollut oppinut oppimaan. Onneksi se kuitenkin oli, ja on edelleen, erittäin perso herkuille, joten motivaation rakentaminen yhdessäpuuhailuun on ollut helppoa.

Sinänsähän asiat opetetaan samalla tavalla koiran iästä riippumatta. Hidasteita Pikkubolognesen opettamiseen toi, ettei se ollut aiemmin joutunut tekemään asioita herkkupalojen eteen. Se oli tottunut saamaan kaiken heti lupia kyselemättä ja temppuja tekemättä. Alkuun Pikkubolognese myös häipyi viereltäni heti namin saatuaan, koska sillä ei ollut oletusarvoa toiminnan - ja siten namien saannin - jatkumisesta.

Olin suunnitellut videoivani Pikkubolognesen treenihetkiä alusta alkaen, mutta se alkutaival tuntui niin epätoivoiselta, ettei paljon tehnyt mieli ottaa kameraa esiin. Nyt jälkikäteen se hieman harmittaa, sillä kun Pikkubolognese ensin oppi oppimisen salat, ollaan edistytty oikein kivasti, ja kaipaisinkin niitä videoita juuri siltä ajalta, kun mikään ei tuntunut onnistuvan.

Ryhmäkuvausharjoituksia viime kesältä - istu, paikka ja palkka.

Pikkubolognesen saaminen istumaan oli vaikeaa. Istumaan ohjaavan namikäden sijainnista riippuen se seisoi, nousi takajaloilleen tai peruutti, mutta ei istunut. Olin jo luovuttaa, kun en vain kerta kaikkiaan saanut sitä istumaan, vaikka mitä yritin. Sitten erään kerran luopumistreenin yhteydessä pitäessäni namia Pikkubolognesen edessä, se yhtäkkiä istahtikin, kun namia ei saanut ottaa. Sillä keinolla sainkin sitten Pikkubolognesen istumaan yhä uudelleen ja uudelleen, ja olin iloissani oikean keinon löytymisestä.

Maahanmenon opettaminen oli toinen vaikea tehtävä. Samoin kuin istumaan, pennut menevät myös  helposti makuulleen oikeanlaisesta namikäden liikkeestä, mutta ei aikuinen Pikkubolognese, ehei. Jouduin todella pitkään palkkaamaan sen pelkästään siitä, että se vain otti namin kädestäni maasta, koska se ei todellakaan ollut menossa edes kumarrusasentoon vaan lopetti namin yrittämisen muutamaan toistoon, jos ei saanut sitä heti.

Keksittyäni vaihtaa yksittäisen namin pidempään namisuikaleeseen, josta koira saa koko ajan murustettua pieniä palasia, Pikkubolognese vihdoin ja viimein lopulta taipui kumarrukseen. Maahanmeno oli silti edelleen tiukassa, sillä Pikkubolognese saattoi ihan hyvin pysytellä parikin minuuttia kumarrusasennossa nameja syömässä ennen kuin lopulta laskeutui makuulle.

Oppimisen kannalta nopeat, perättäiset ja onnistuneet toistot ovat avainasemassa. Tämä vain oli ihan mahdotonta saada toteutumaan nelikiloisen koiran kanssa, joka jo niihin kahteen maahanmenoon kuluvassa neljässä minuutissa söi päivittäistä ruokamääränsä vastaavan määrän nameja. Lukuisten paikallaanjunnaavien makuutreenien jälkeen päädyinkin sitten lopulta lepuuttamaan kämmentäni kumarrusasennossa nameja syövän Pikkubolognesen selän päällä ja tämä toimi nopeutti laskeutumista makuulle, jolloin saatiin enemmän toistoja lyhyemmässä ajassa ja sen ansiosta Pikkubolognese vihdoinkin hiffasi jutun juonen.

Sisällä maahanmeno toimii jo aika hyvin, mutta ulkona tarvitaan vielä paljon lisäharjoituksia.

Joissain asioissa Pikkubolognese taas on osoittanut olevansa luonnonlahjakkuus. Esimerkiksi viime kesänä tein lapinkoirille 200m pituiset osittain namitetut jäljet ja Pikkubologneselle vain 20m mittaisen namijäljen, koska se oli sille todennäköisesti elämänsä ensimmäinen. Ensin jouduin muutaman kerran näyttämään Pikkubologneselle, että nameja löytyy lisää, kunhan vain haistelee reittiä eteenpäin. Sen jälkeen Pikkubolognese puksuttelikin jälkeä pitkin niin tarkkaavaisesti, että sille tehdyn -ilmiselvästi liian lyhyen- jäljen loputtua se jatkoi matkaansa Mestan jäljelle. Mesta oli jo aiemmin ajanut oman jälkensä ja samalla siis syönyt siinä olleet namit, mutta sehän ei hidastanut Pikkubolognesea, joka määrätietoisesti haisteli kokonaan läpi Mestankin jäljen ollen selvästi itseensä tyytyväinen. Video Pikkubolognesesta jäljestämässä löytyy Team Vallattomien Instagramista.

Marras-joulukuulla Pikkubolognese pääsi kaksi kertaa rallytoko-treeneihin mukaan. Oletusarvoni oli, ettei se hallissa paljon minuun keskittyisi puhumattakaan mistään kotona alustavasti opittujen asioiden suorittamisesta, mutta kuinka väärässä olinkaan. Pikkubolognesea kiinnosti tasan tarkkaan vain minä ja minulla olevat herkut. Se teki seuraamista, istumista, minun ympäri kiertämistä ja jopa maahanmenoja - ja sai toki koko ajan herkkupaloja loistosuorituksistaan.

Kotona olimme kesällä harjoitelleet jokusen kerran agilityn pujottelua ja putkea, jotka löytyvät minulta omasta takaa. Hallissa käydessämme päätin agilitykentän ollessa vapaana käyttää tilanteen hyödyksi ja tehdä Pikkubolognesen kanssa samalla myös pienet agilitytreenitkin. Voihan vietävä, miten pätevä pikkuinen se olikaan! Perättäisiä hyppyesteitä, puomi, A-este ja keinu - Pikkubolognese suoritti kaiken tuosta vaan kuin vanha konkari, vaikka oli ensimmäistä kertaa asialla. Miksi ihmeessä näiden kanssa ei harrasteta enemmän, kun potentiaalia, tekemiseniloa ja -halua rodussa selvästi on?

Jos alla oleva video Pikkubolognesen agilityharjoittelusta ei näy, linkki Youtubeen.