Oppiiko vanha koira uusia temppuja?

Vanha sanonta kertoo, ettei vanha koira opi uusia temppuja. Sillä viitataan myös ihmisten vaikeuteen tai haluttomuuteen luopua vanhoista tavoistaan uuden tieltä. Itse olen viimeisen vuoden aikana päässyt testaamaan tätä koirien osalta ihan käytännössä, sillä Pikkubolognese (Millainen koira on bolognese?) tassutteli elämääni ollessaan jo kahdeksanvuotias.

Alkuunpääsy aikuisen koiran opettamisessa oli huomattavasti hankalampaa kuin aiemmin pentujen kanssa. Pikkubolognese kun oli jo tiettyihin tapoihinsa kangistunut ja kropankäytöltään rajoittunut, eikä se niin sanotusti ollut oppinut oppimaan. Onneksi se kuitenkin oli, ja on edelleen, erittäin perso herkuille, joten motivaation rakentaminen yhdessäpuuhailuun on ollut helppoa.

Sinänsähän asiat opetetaan samalla tavalla koiran iästä riippumatta. Hidasteita Pikkubolognesen opettamiseen toi, ettei se ollut aiemmin joutunut tekemään asioita herkkupalojen eteen. Se oli tottunut saamaan kaiken heti lupia kyselemättä ja temppuja tekemättä. Alkuun Pikkubolognese myös häipyi viereltäni heti namin saatuaan, koska sillä ei ollut oletusarvoa toiminnan - ja siten namien saannin - jatkumisesta.

Olin suunnitellut videoivani Pikkubolognesen treenihetkiä alusta alkaen, mutta se alkutaival tuntui niin epätoivoiselta, ettei paljon tehnyt mieli ottaa kameraa esiin. Nyt jälkikäteen se hieman harmittaa, sillä kun Pikkubolognese ensin oppi oppimisen salat, ollaan edistytty oikein kivasti, ja kaipaisinkin niitä videoita juuri siltä ajalta, kun mikään ei tuntunut onnistuvan.

Ryhmäkuvausharjoituksia viime kesältä - istu, paikka ja palkka.

Pikkubolognesen saaminen istumaan oli vaikeaa. Istumaan ohjaavan namikäden sijainnista riippuen se seisoi, nousi takajaloilleen tai peruutti, mutta ei istunut. Olin jo luovuttaa, kun en vain kerta kaikkiaan saanut sitä istumaan, vaikka mitä yritin. Sitten erään kerran luopumistreenin yhteydessä pitäessäni namia Pikkubolognesen edessä, se yhtäkkiä istahtikin, kun namia ei saanut ottaa. Sillä keinolla sainkin sitten Pikkubolognesen istumaan yhä uudelleen ja uudelleen, ja olin iloissani oikean keinon löytymisestä.

Maahanmenon opettaminen oli toinen vaikea tehtävä. Samoin kuin istumaan, pennut menevät myös  helposti makuulleen oikeanlaisesta namikäden liikkeestä, mutta ei aikuinen Pikkubolognese, ehei. Jouduin todella pitkään palkkaamaan sen pelkästään siitä, että se vain otti namin kädestäni maasta, koska se ei todellakaan ollut menossa edes kumarrusasentoon vaan lopetti namin yrittämisen muutamaan toistoon, jos ei saanut sitä heti.

Keksittyäni vaihtaa yksittäisen namin pidempään namisuikaleeseen, josta koira saa koko ajan murustettua pieniä palasia, Pikkubolognese vihdoin ja viimein lopulta taipui kumarrukseen. Maahanmeno oli silti edelleen tiukassa, sillä Pikkubolognese saattoi ihan hyvin pysytellä parikin minuuttia kumarrusasennossa nameja syömässä ennen kuin lopulta laskeutui makuulle.

Oppimisen kannalta nopeat, perättäiset ja onnistuneet toistot ovat avainasemassa. Tämä vain oli ihan mahdotonta saada toteutumaan nelikiloisen koiran kanssa, joka jo niihin kahteen maahanmenoon kuluvassa neljässä minuutissa söi päivittäistä ruokamääränsä vastaavan määrän nameja. Lukuisten paikallaanjunnaavien makuutreenien jälkeen päädyinkin sitten lopulta lepuuttamaan kämmentäni kumarrusasennossa nameja syövän Pikkubolognesen selän päällä ja tämä toimi nopeutti laskeutumista makuulle, jolloin saatiin enemmän toistoja lyhyemmässä ajassa ja sen ansiosta Pikkubolognese vihdoinkin hiffasi jutun juonen.

Sisällä maahanmeno toimii jo aika hyvin, mutta ulkona tarvitaan vielä paljon lisäharjoituksia.

Joissain asioissa Pikkubolognese taas on osoittanut olevansa luonnonlahjakkuus. Esimerkiksi viime kesänä tein lapinkoirille 200m pituiset osittain namitetut jäljet ja Pikkubologneselle vain 20m mittaisen namijäljen, koska se oli sille todennäköisesti elämänsä ensimmäinen. Ensin jouduin muutaman kerran näyttämään Pikkubologneselle, että nameja löytyy lisää, kunhan vain haistelee reittiä eteenpäin. Sen jälkeen Pikkubolognese puksuttelikin jälkeä pitkin niin tarkkaavaisesti, että sille tehdyn -ilmiselvästi liian lyhyen- jäljen loputtua se jatkoi matkaansa Mestan jäljelle. Mesta oli jo aiemmin ajanut oman jälkensä ja samalla siis syönyt siinä olleet namit, mutta sehän ei hidastanut Pikkubolognesea, joka määrätietoisesti haisteli kokonaan läpi Mestankin jäljen ollen selvästi itseensä tyytyväinen. Video Pikkubolognesesta jäljestämässä löytyy Team Vallattomien Instagramista.

Marras-joulukuulla Pikkubolognese pääsi kaksi kertaa rallytoko-treeneihin mukaan. Oletusarvoni oli, ettei se hallissa paljon minuun keskittyisi puhumattakaan mistään kotona alustavasti opittujen asioiden suorittamisesta, mutta kuinka väärässä olinkaan. Pikkubolognesea kiinnosti tasan tarkkaan vain minä ja minulla olevat herkut. Se teki seuraamista, istumista, minun ympäri kiertämistä ja jopa maahanmenoja - ja sai toki koko ajan herkkupaloja loistosuorituksistaan.

Kotona olimme kesällä harjoitelleet jokusen kerran agilityn pujottelua ja putkea, jotka löytyvät minulta omasta takaa. Hallissa käydessämme päätin agilitykentän ollessa vapaana käyttää tilanteen hyödyksi ja tehdä Pikkubolognesen kanssa samalla myös pienet agilitytreenitkin. Voihan vietävä, miten pätevä pikkuinen se olikaan! Perättäisiä hyppyesteitä, puomi, A-este ja keinu - Pikkubolognese suoritti kaiken tuosta vaan kuin vanha konkari, vaikka oli ensimmäistä kertaa asialla. Miksi ihmeessä näiden kanssa ei harrasteta enemmän, kun potentiaalia, tekemiseniloa ja -halua rodussa selvästi on?

Jos alla oleva video Pikkubolognesen agilityharjoittelusta ei näy, linkki Youtubeen.