torstai 26. tammikuuta 2023

Rally-tokon mestariluokka

Ensimmäinen rally-tokokokeemme oli huhtikuulla 2017. Saamistamme hyvistä pisteistä (Lumes 98/100 ja Mesta 100/100) huolimatta se oli sen verran epämukava kokemus, että ajatukseni tuon jälkeen oli "ei enää ikinä rally-tokoa."

Meni reilut pari vuotta etten vilkaissutkaan rally-tokoon päin, kunnes Nikken ja Pojun emäntä houkutteli meidät mukaan epäviralliseen kokeeseen, johon tarvittiin lisää osallistujia. Siellä jotenkin innostuin, että ehkä rally-toko ei olekaan niin kamalaa, vaan ehkäpä se on jopa ihan mukavaa.

Tuolloin 2019 kisattiinkin sitten Mestan kanssa rally-tokossa neljä kertaa (2x alo 100/100 = alokasluokan koulutustunnus RTK1 sekä avo 94/100 ja 89/100) seuraavana vuonna yhden kerran (avo 99/100 = avoimen luokan koulutustunnus RTK2) ja 2021 kaksi kertaa (voi 98/100 ja 97/100).

Viime vuoden loppukeväästä oli kolmas voittajaluokan kokeeseen osallistumisemme. Tuomari kehui täydellistä sadan pisteen rataa, mutta valitteli joutuvansa hylkäämään suorituksemme mentyäni epähuomiossa kehään koira vapaana (rally-tokon sääntöjen mukaan koiran tulee olla kytkettynä kehään mennessä). Kyllä harmitti, vaikka tuomarin kehut ja ns. suosikkipalkinto hieman lämmittivätkin mieltä.

Syksyllä otimme uusintayrityksen voittajaluokan koulutustunnuksen saamisesta ja sadekelin kokeessa taiteilimme tuloksen 97/100 ja RTK3. Vähän haaveilin vielä loppuvuodesta lappalaiskoirien rally-tokon rotumestaruuskisoihin osallistumisesta, mutta jätin ne kekkerit kuitenkin väliin, kun seuraavana vuorossa olevaan mestariluokkaan meillä oli vielä hieman lisätreenin tarvetta.

Kuvan ottanut Meeri Koski

Rally-tokon mestariluokassa, samoin kuin voittajaluokassakin, koiran tulee osata seurata ohjaajaansa sekä vasemmalla (ylempi kuva) että oikealla (alempi kuva) puolella. Vaihdot puolelta toiselle koira tekee ohjaajan vieressä, takana ja mestariluokassa myös ohjaajan edessä.

Mesta osaa kyllä suorittaa vaihdot myös edestä, mutta minulle ne tuntuvat jotenkin hankalilta. Siksi olemmekin loppuvuodesta ja nyt alkuvuodesta treenailleet niitä kotona, jotta oppisin siihen sujuvan suoritustavan ja rutiinin. Kävin syksyllä myös yhdellä rally-tokon yksityistunnilla saamassa varmistuksen siihen, että onko ajatukseni kyseisestä suorituksesta oikea, kun olin hieman epävarma asiasta.

Toinen, mitä pitäisi harjoitella, mutta ei olla kuin vasta pari kertaa sitä ehditty kokeilemaan, on sarjahyppy. Siinä on 2-3 hyppyestettä peräkkäin suoritettavina ja tässä pitäisi saada treenattua suoritus niin, että meillä olisi Mestan kanssa suunnilleen sama vauhti sekä sujuva paluu seuraamiseen hyppyjen jälkeen. 

Tähänkin sain yksityistunnilla pari hyvää vinkkiä, mm. että sanallista käskyä hyppäämiseen ei välttämättä tarvita, vaan hyppyyn voi ohjata pelkällä käsiliikkeellä. Näin vauhti jo valmiiksi tulee rauhallisemmaksi kuin yleensä innostavammalla sanallisella kehoituksella. 

Koiralle kannattaa myös antaa seuruukäsky jo heti sen hypätessä, jolloin koira tietää seuraavan tehtävän - eli seuraamisen - valmiiksi. Näin vauhti hypyn jälkeen on rauhallisempi ja koiran on helpompi tulla takaisin seuraamiseen, eikä se myöskään kerää vauhtia useamman hypyn sarjassakaan vaan pysyy kuulolla ohjaajan suuntaan.

Nämä vinkit tuntuvat toimivan meillä hyvin ja jatkamme harjoituksia hyvällä mielellä. Tosin mietin, että jos ja kun mestariluokassa pitäisi apujen vähentyä/tulla huomaamattomammiksi kuin alemmissa luokissa, niin kuinkahan suuri käsiohjaus hypylle on vielä kelvollinen ilman pelkoa pistevähennyksistä. 

Kuvan ottanut Meeri Koski

Useamman hyppyesteen lisäksi rally-tokon mestariluokassa tulee agilityesteistä vastaan myös putki. Agilityssahan tarkoituksena on suorittaa esteitä vauhdikkaasti, mutta rally-tokossa sen sijaan rauhallisempi tyyli olisi kokonaisuuden kannalta helpompi, sillä heti putken (tai hyppyjen) jälkeen voi olla jokin keskittymistä ja tarkkuutta vaativa tehtävä.

Meillä onkin siten treenilistalla, mutta vielä edes testaamatta, myös tuo putken suoritus rally-tokon tyyliin. Ja jottei päästäisi liian helpolla, mestariluokassa uutena tulevat merkille lähetys ja siitä koiran kutsuminen seuraamaan ovat myös kohdat, joihin en vielä ole meidän suorituksena tyytyväinen. Ne kyllä sinänsä sujuvat, mutta siinä on vähän sama kuin niissä puolenvaihdoissa edestä, että haluan rutiinia itselleni ja jonkin selkeän tavan, kuinka tehtävän osat aina suoritamme.

Onhan sitä toki aina vielä muutakin harjoiteltavaa ja osattujen taitojen ylläpitämistä. Oikealla puolella seuraamisen yhteydessä suoritettavia tehtäviä olisi ainakin hyvä kaikkia treenailla lisää. Ihan vaikka jo pelkästään juoksuakin, joka toisinaan on Mestalle oikealla vaikeaa - Mestalla on oikeassa silmässään vajavainen näkö, jonka vuoksi se toisinaan säikähtää äkillisiä liikkeitä, kuten käteni heilahdusta tai heitettyä lelua.

Ehkä voisin myös harjata koiriani ennen seuraavia kisoja. Sitä kun ei koskaan tiedä, milloin niissä on joku kuvaamassa, ja harjatusta koirasta tulisi siistempiä kuvia kuin nämä viime syksyn rally-tokokokeen karvanlähtötuppoiset. 😁

Mukava yllätys oli kyllä saada kisakuvia. Nykyisin niin harvoin edes treeneissä tulee ketään pyydettyä kuvia tai videota ottamaan, vaikka olisi kiva nähdä, miltä yhteinen tekeminen näyttää. Tässä alimmassa kuvassakin näkyy liikkeen "liikkeestä seiso, kierrä koira" Mestan hieman epäluonnollisesta seisoma-asennosta, että se on pysähtynyt niille sijoilleen käskyn saatuaan, kuten tavoitteena onkin.

Kuvan ottanut Meeri Koski

Meillä on aiemmin ollut runsaasti erilaisia harrastuksia, mutta tässä vuosien mittaan niistä on jo suurin osa jätetty taaksemme. Viimeisin on agility, josta jätin Mestan vuodenvaihteessa niin sanotusti eläkkeelle sen täyttäessä tulevana keväänä jo kymmenen vuotta. Ajatuksia agilitysta kirjoituksesta löytyy asiaa harrastustaipaleestamme sekä jokunen kuva ja video.

Koiratanssiajoistamme on aikaa jo muutama vuosi, joskin Pikkubolognesen kanssa olen hieman viritellyt tanssijuttuja käyttöön. En tiedä, nähdäänkö meitä koskaan kisakentillä, mutta mukavaa yhteistä tekemistä temppujen opettelu on. Koiratanssista enemmän olen kirjoittanut aiemmin otsikolla Harrastuksena koiratanssi.

4 kommenttia:

  1. Mukava kuulla, että olet saanut selätettyä Rally-toko mörön ja olette päässeet kisaamaan lisää. :) Mestariluokassa se hauskuus sitten vasta alkaakin, kun on jos jonkinlaista puuhaa ja mikä tahansa voi tulla minkä tahansa jälkeen ja aina on uusia yhdistelmiä, joita ei ole tullut ajatelleeksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskuus vai kauhuus? :D Mestariluokkaan osallistuminen jopa pelottaa jonkin verran, kun ei tosiaan yhtään tiedä, mitä ihmettä siellä milloinkin eteen tulee. :O

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Näin on, eilenkin meillä oli Mestan kanssa oikein kivat treenit hyppyjen ja putken parissa. :)

      Poista

Kiva, kun kävit, ja kiva, jos jätät vielä kommentin jälkeesi - vastailen niihin mielelläni sekä uudemmissa että vanhemmissa teksteissä. :)

Mikäli kommenttilaatikko ei näy, se aukeaa klikkaamalla Lähetä kommentti -tekstiä.

Mitä seuraavaksi luettaisiin?

Mitä kesämökillä voi tehdä talvella?

Mitä kesämökillä tehdään talvella? Alla kuvakavalkadi meidän talvimökkeilyistä.  Kesämökillä syödään eväitä ja syötetään koirille niiden omi...