sunnuntai 21. heinäkuuta 2024

Elämä on valintoja

Sain vuosia sitten ison kasan erilaisia postikortteja toimintansa lopettaneesta kyläkaupasta. Niitä kortteja siis todellakin oli paljon, sillä jouluna 2017 jaoin niistä joulukortteja sataan naapuruston postilaatikkoon Suomi 100v-vuoden innoittamana, ja siltikin kortteja vielä jäi reilusti jäljelle.

Korttikasasta löytyi myös muun muassa humoristisia Sampon kuvittamia kortteja, joista alla olevan annoin viime loppuvuodesta äidilleni taakse kirjoittamine saatesanoineni "Ensi kesänä ei sitten tarvitse muuta tehdäkään."  Ideanani oli kortin kautta kertoa äidille raskaudestani, mutta hassuttelu meni vähän pieleen, kun hän todellakin luuli korttia vain huumoriksi - äiti kun on ennenkin saanut minulta erilaisia hassuttelukortteja.


No, nyt sitä sitten saa todellakin vain istua ja imettää. Välillä vauva toki nukkuu, mutta herätessä on taas heti nälkä. Olenkin huomannut, että nykyään elämä on täynnä pieniä valintoja. Kun vauva nukkuu, ei voi koskaan tietää, nukkuuko se kolme minuuttia vai kolme tuntia. Minkä toiminnan valitsen itselleni siksi aikaa? 

Jäänkö nukkumaan vauvan kanssa? Ehdinkö käydä vessassa tai peräti suihkussakin? Söisinkö jotain nopeaa vai ihan jopa kokkaisin ensin? Tekisinkö koirien kanssa juttuja? Pesisinkö pyykkiä? Istahtaisinko rauhassa sohvalle? Lukisinko lehteä? Selaisinko nettiä? Jäisinkö katsomaan, kuinka söpö vauva on nukkuessaan?

15 kommenttia:

  1. Voi ihmettä, nyt siellä on sitten pieni ihme jos sylissäsi. ❤️ Paljon onnea ja kaikkea hyvää teille molemmille ja muillekin asianosaisille! Nyt on äidillesikin jo selvinnyt, mikä viesti huumorikortissasi oli. No, varmaan kyllä selvisi jo aikaa sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hän on kyllä ihana pieni. ❤️ Ja joo, äidillekin selvisi kortin sanoma, kun jouduin kysellä perään, että onko hän lukenut edes korttia, kun ei mitään kommenttia aiheesta tullut. 😄

      Poista
  2. Oi, ihanaa paljon onnea ja vauvan tuoksuja❤️
    Todellakin totta tuo vauva nukkuessa, arvointi ei aina pidä paikkansa kuinka kauan hän nukkuu. Ja mukavia kesäisiä hetkiä🌸

    VastaaPoista
  3. Oi ihanaa. Onnittelut pikkuisesta vauvasta ja suuresta ihmeestä. Muista itsekin syödä ja levätä (enkulin käsityöt)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Syöminen kyllä välillä meinaa unohtua, siinä pitää skarpata.

      Poista
  4. Isot onnittelut! Äidillekin kävi varmaan lopulta selväksi :)
    Ihanaa vauva-arkea, kaikenkattavaa ja päivittäin muuttuvaa. Nauttikaa (vaikka välillä ei tuntuisikaan siltä ;D ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kyllä tosiaan äidillenikin asia selveni, kun vähän vinkkasin, että oliko kortti luettu kunnolla. :D
      Se on muuten jännä, miten vauvan oltua meillä vasta ihan vähän aikaa, tuntui jo siltä, että näinhän tämä on ollut aina. <3 Vielä tämä onkin ollut ihanaa aikaa, mutta katsotaan, muuttuuko mieli tai tilanne jossain kohtaa. :D

      Poista
  5. En varmaan koskaan oo jääny kattomaan kuinka söpöjä vauvat on nukkuessaan, kun oon yrittäny ehtiä tehdä mahd. monta noista muista luettelemistasi asioista. :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla, että jos tässäkin näitä olisi useampi kuin yksi, niin ei ehtisi enää katsella vaan söpöä tyyppiä vaan pitäisi tehostaa ajankäyttöä. :D

      Poista

Kiva, kun kävit, ja kiva, jos jätät vielä kommentin jälkeesi - vastailen niihin mielelläni sekä uudemmissa että vanhemmissa teksteissä. :)

Mikäli kommenttilaatikko ei näy, se aukeaa klikkaamalla Lähetä kommentti -tekstiä.

Mitä seuraavaksi luettaisiin?

Viisi kivaa kesäretkikohdetta

Mikäli kaikki kesäsuunnitelmanne eivät vielä ole lukkoonlyötyjä, tässä muutama vinkki kivoista kesäretkikohteista Pohjanmaalle, Etelä-Pohjan...