Vinkit välikausivaatteisiin

Märkää, kylmää, vettä, loskaa, kuivaa, lämmintä, vesisadetta, poutaa, tuulta ja tyyntä. Mitä ihmettä pukea lapselle ulos kevään ja syksyn vaihteleviin keleihin? Tässä meidän loistavasti toimiva vaatearsenaali, josta voit poimia juuri teille sopivat vinkit talteen.

Reima Marte Mid vedenkestävä kevyttoppahaalari

Vedenpitävä kevyttoppahaalari on syystalven, leudon talven ja kevättalven paras puku!

Suosittelen todella suuresti nimenomaan haalaria, joka on vedenpitävä, koska A: Silloin ei tarvitse miettiä, että onko siellä ulkona nyt märkää vai ei, kaikki käy. B:  Helpottaa pukeutumis- ja riisuutumistilanteita, kun pelkkä haalarin (ja tarvittaessa villapuvun) pukeminen/riisuminen riittää, eikä tarvitse alkaa vetää kurahousuja (tai pahimmillaan vielä sadetakkiakin) siihen päälle ja pois. C: Lapsen on  mukavampi ja väljempi liikkua ja olla pelkällä haalarilla.

Reiman kevyttoppahaalarin ihannekäyttölämpötila on ilmoitettu plus viiden ja miinus kymmenen asteen välille. Suunnilleen näissä lämpötiloissa meilläkin on haalari käytetty.

Lapsellani oli talvikäytössä myös Reiman vedenkestävä, lämmin toppahaalari, jolla tarkenee jopa -20 pakkasiin asti, mutta näin lämmin haalari on luonnollisesti aivan liian kuuma nollakelillä käytettäväksi - siksi meillä on erikseen tämä kevyttoppahaalari.

Viime talven haalari oli kokoa 80 ja vaikka Reiman ulkovaatteissa on 6cm kasvuvara, se ei riitä seuraavaan talveen asti. Ostin tämän haalarin uutena viime vuonna ja se oli koko talven syksystä kevääseen erittäin ahkerassa käytössä. Haalarin peppu- ja polviosiin tuli vähän kulumaa, mutta vedenpitävyys oli edelleen täysin tallessa ja haalari oli oikein hyvässä käyttökunnossa seuraavallekin taapertajalle.

Olin tähän Marte Midiin niin tyytyväinen, että suunnittelin ehdottomasti hankkivani sen myös tulevalle talvelle. Ehdin kuitenkin saada ilmaiseksi muutaman käytetyn talvihaalarin, joten syystalven tullen kokeilen ensin, mihin niistä olisi. Toivon, että pärjättäisiin niillä ja saisin säästettyä haalarirahat, mutta voi käydä myös niin, etten ole tyytyväinen ja Marte Mid on sittenkin ostettava.

Ps. Suosittelen lämpimästi myös kuvissa näkyvää Reiman sadehattua, joka suojaa kasvot, korvat ja niskan sateelta. Ihan loistava kapistus! Hatun alle saa helposti puettua ohuen kypärämyssyn.

Pps. Kolmannessa kuvassa lapsen käsissä ovat vedenpitävät Tähti Jonathan välikausirukkaset, jotka ovat muuten ihan täydelliset, mutta valitettavasti eivät malliltaan oikein sovi meidän lapsen käteen. Valmiiksi vedenpitävät hanskat ovat lapselle helpommat ja miellyttävämmät käyttää kuin erilliset kurahanskat, sekä kestävät paremmin käyttöä.

Reima verkkokauppa 

Vertailuni lasten talvikintaista, joista osa soveltuu hyvin myös välikausikäyttöön.

Jesper Junior verkkokauppa (Tähti Jonathan rukkaset)

Polarn O. Pyret vedenkestävä 2in1 kuorihaalari fleecevuorilla

Fleecevuorillinen kuorihaalari on varteenotetttava vaihtoehto vedenpitävälle kevyttoppahaalarille. Fleecevuorin ansiosta haalarilla tarkenee sellaisenaan ainakin nollakeleille asti ja lapsesta riippuen pikkupakkasillakin - ja tarvittaessahan pakkasilla saa lisälämpöä villahaalarilla.

Plussat ovat luonnollisesti samat kuin Marte Midilläkin: 1. Ei tarvitse miettiä, että onko ulkona märkää vai ei, kaikki käy. 2.  Helpottaa pukeutumis- ja riisuutumistilanteita, kun pelkkä haalarin (ja tarvittaessa villapuvun) pukeminen/riisuminen riittää, eikä tarvitse alkaa vetää kurahousuja (tai pahimmillaan vielä sadetakkiakin) siihen päälle ja pois. 3. Lapsen on  mukavampi ja väljempi liikkua ja olla pelkällä haalarilla.

Tässä Polarn O. Pyretin vuorillisessa 2in1 kuorihaalarissa on yksi lisäplussa kevyttoppahaalariin verrattuna: 4. Fleecevuori on neppareilla kiinni kuorihaalarissa, joten keväällä kelien lämmetessä vuorin voi irrottaa ja näin haalari soveltuu käyttöön myös läpi koko kesän. Miten kätevää!

Polarn O. Pyretin vaatteet ovat tehty kestämään käyttöä ja yrityksen tavoitteena on, että jokaista vaatetta käyttäisi ainakin kolme lasta. Tämä meidän haalari on käytettynä saatu ja on nyt järjestyksessä kolmannella tai neljännellä käyttäjällään. 

Haalarimme on muuten hyvässä kunnossa, mutta vetoketju on vähän jäykkä sekä valitettavasti vedenpitävyys ei enää ollut täydellisesti tallessa - mutta no, ilmaiseksihan tämä oli saatu. Haalari on kuitenkin oikein mukava käyttää ja uutena ostettuna, kun vedenpitävyys on vielä 100%, se voisikin mahdollisesti korvata Reiman kevyttoppahaalarin oston.

Ps. Kypärämyssy ja haalarin ulkopuolelle puettu tuubihuivi ovat erinomainen yhdistelmä pitämään lapsen kaula, leuka ja posket lämpiminä. Ensimmäisessä kuvassa lapsella on ohuempi ja paksumpi kypärämyssy päällekkäin, toisessa kuvassa ohuen kypärämyssyn päällä tavallinen pipo.

Pps. Toisessa ja kolmannessa kuvassa lapsen käsissä ovat Remu Findley topparukkaset, jotka sopivat talvikäyttöä paremmin välikausikintaiksi ja ovat pienelle kosteudelle vedenpitävät. Valmiiksi vedenpitävät hanskat ovat lapselle helpommat ja miellyttävämmät käyttää kuin erilliset kurahanskat.

Ppps. Kaikissa kolmessa kuvassa lapsella on jaloissaan Vikingin pitkävartiset goretex välikausikengät, joita meillä käytetään lähes aina myös kumisaappaiden tilalta.

Polarn O. Pyret verkkokauppa Mainoslinkki

K-Ruoka verkkokauppa (Remu rukkaset)

Ielm vedenkestävä softshell-haalari

Ielmin vedenpitävä softshell-haalari on täydellinen puku lämpimiin syys- ja kevätpäiviin sekä viileisiin kesäpäiviin - ja lisäämällä villahaalarin kaveriksi, tällä tarkenee ihan nollakeleillekin asti. Sisäpuolen fleecevuori lämmittää ja tuntuu miellyttävältä myös paljasta ihoa vasten esimerkiksi t-paitasillaan.

Vedenpitävä softshell-haalari on oikea monitoimiasu - se sopii niin kauppareissuille kuin ohuutensa ansiosta autohaalariksikin, mutta mikä parasta, se on mukava yllä ja taipuu erinomaisesti ulkoleikkeihin monenlaisiin ympäristöihin, eikä säikähdä edes märkää nurmikkoa, lunta, sadekuuroja tai pientä kuralammikkoon pulahtamistakaan.

Kuten Reiman ja Polarn O. Pyretinkin haalarit, myös tämä Ielmin softshell-versio on vedenpitävyytensä ansiosta huoleton käyttää. Aivan samalle tasolle näiden kanssa se ei kuitenkaan vedenpitävyydessä yllä, runsas sade tai pidempiaikainen vedessä istuskelu saa haalarin kastumaan läpi.

Haalari on ostettu käytettynä yhden lapsen jäljiltä ja meiltä se meni myös vielä edelleen kolmannelle käyttäjälleen. Ostin samantien myös uuden käytetyn Ielmin softshell-haalarin, koska olin ollut aiempaan täydellisen tyytyväinen.

Ielmin haalari on ollut meillä erittäin ahkerassa käytössä toissakesän sekä viime syksyn ja kevään. Haalarin joustavan materiaalin ja hihan- ja lahkeensuiden resorien ansiosta kokomitoitus ei ole niin tarkkaa - vähän liian pienikin menee vielä käytössä ok ja vähän liian suuri pysyy hyvin yllä, kun lahkeet ja hihat pysyvät paikoillaan eivätkä valu.

Ps. Välikausikumppareiksi hyvät ovat lämpövuorilliset, kevyet saappaat tai kuten meillä tässä ensimmäisessä kuvassa, keveät kesäkumisaappaat villasukkien kera.

Pps. Ensimmäisessä kuvassa lapsella on käsissään Stormberg Droppy Lined Rain Mittens fleecevuorilliset saderukkaset (näissä on hyvä istuvuus käteen), toisessa kuvassa HC Outwear Econ lasten softshell-hanskat (hieman vettä hylkivät, ihanan taipuisat kädessä) ja kolmannessa kuvassa Myllymuksujen merinovillalapaset, jotka ovat erinomaiset myös aluslapasina erilaisten kintaiden kanssa.

Ielm verkkokauppa 

XXL verkkokauppa (Stormberg rukkaset)

HC Outwear verkkokauppa

Myllymuksut verkkokauppa

ReimaTec Toppila taaperoiden vedenkestävä välikausihaalari

Reiman vedenpitävä kuorihaalari on parhaimmillaan vesisateessa ja kuralammikoissa leikkiessä, mitään erillisiä sadeasuja ei tarvita. Ylempänäkin mainittu Reiman sadehattu tosin on kyllä aivan superkäytännöllinen lisä. 

Toppila-haalaria voi luonnollisesti käyttää kuivemmillakin keleillä, mutta itse halusin vähän säästellä haalaria ja sen vuoksi se on ollut yllä lähinnä vain "tositilanteissa". Tästä syystä siitä on aika vähän kuvia, sateessa kun ei tee mieli ottaa puhelinta esiin kuvaamista varten.

Viileämmillä keleillä tämän haalarin alle voi laittaa villapuvun tuomaan lisälämpöä, sellaisenaan tämä menee kelistä, lapsesta ja päällä olevista sisävaatteista riippuen siinä +5 - +8 lämpöasteen yläpuolella. Pakkaskeleille Reima Toppila jää liian kylmäksi, mutta välikausihaalari- nimityksestään riippumatta Toppila sopii käytettäväksi myös läpi koko kesän.

Suurin ero Reiman ja Polarn O. Pyretin kuorihaalareissa on materiaalien tuntumassa, Reimalla se on sekä sisä- että ulkopuolella sileää ja liukaspintaista, POPilla enemmän sellaista tavallisen kankaan tapaista. Toinen iso ero on haalareiden kokomitoituksessa, Reiman koko 98 on ihan valtava 82cm pituiselle lapselle, mutta POPilla sama kokonumero on ihan ok. POP- haalarin huppu on Reimaa parempi muotoilultaan. 

Tämä meidän Reima välikausihaalari oli meille toissakesänä uutena ostettu ja kokoa 74, keväällä lapsi oli 82cm pituinen. Reiman haalareissa olevan 6cm kasvuvaran ansiosta haalari olisi sopinut lapselle käytettäväksi vielä keväälläkin. Halusin kuitenkin myydä sen pois mieluummin paremmassa kunnossa kuin 2-4 kk lisäkäytön jälkeen, jolloin sen jälleenmyyntiarvo olisi todennäköisesti jäänyt vähäisemmäksi, ja koska joka tapauksessa se olisi viimeistään syksyn lähestyessä jäänyt pieneksi.

Ps. Tässä kuvassa lapsella on jalkineina Affenzahn Low Boot Knit  vedenpitävät paljasjalka välikausikengät.

Viime kevät oli vähän uusien haalareiden testailua. Poismyydyn Toppila-haalarin tilalla meillä oli jo ylempänä mainittu Polarn O. Pyretin kuorihaalari, josta kelien lämmetessä lisää, otan fleecevuorin pois. Lisäksi meillä on käytettynä saadut/ostetut POPin pelkkä kuorihaalari koossa 92, LassieTecin välikausihaalari koossa 80 (ensimmäisessä kuvassa) ja Reiman välikausihaalari koossa 86.

Nämä kaikki pitivät edelleen jonkin verran kosteutta, mutta valitettavasti niiden vedenpitävyysominaisuudet eivät olleet täysin tallessa. Ostin sitten käytettynä Jonathanin tikkivuorillisen kurahaalarin, kun niitä kehutaan niin kovasti ympäriinsä ja ajattelin säästää rahaa. Kurahaalari on kuitenkin minusta niin epäkäytännöllinen, kun sitä on vähän inhottava käyttää milloinkaan muulloin kuin sadekelillä. Heinäkuun lopulla päädyinkin lopulta ostamaan uuden Reiman kuorihaalarin -Toppila-nimi vain oli vaihtunut Jupperiksi- kun se vaan on ylivoimainen käytettävyydeltään. Tämä alla toisena kuvana.

Ps. Fleecetuubihuivi haalarin ulkopuolelle puettuna lämmittää ihanasti lapsen niskaa ja kasvoja viileämmillä keleillä.

Teknisiä ominaisuuksia, kuten tässä tapauksessa vedenpitävyys, sisältäviä ulkovaatteita ei tule pestä liian usein - vaatteen ominaisuudet voivat kärsiä siitä, samoin kuin vääränlaisesta kuvaamisesta; esimerkiksi goretex- kenkiä tai hanskoja ei saisi kuivata lattialämmityksen tai patterin päällä.

Meillä leikeissä likaantuneet haalarit, hanskat ja kengät huuhdellaan juoksevalla vedellä ja sen jälkeen ripustetaan kuivumaan. Pesukoneessa ne pestään vain 1-2 kertaa vuodessa, eli lähinnä, jos laitetaan pidemmäksi aikaa kaappiin säilöön tai mikäli ne ovat jostain syystä ihan todella likaiset.

Lasten ulkovaatteet ovat ulkona leikkimistä ja touhuamista varten ja saavat olla sen näköiset - pesun jälkeen ne olisivat kuitenkin taas yhtä likaiset jopa heti seuraavan käyttökerran jälkeen. 

Meillä on erikseen sellaiset siistimmät ulkovaatteet niitä hetkiä varten, kun halutaan lapsen olevan "edustuskunnossa", eikä näiltä vaatteilta tarvita hienoja teknisiä ominaisuuksia, kuten ulkoleikkivaatteilta.

Ps. Jos lapsen vaatteita, kenkiä jne tarvitsee nimikoida päivähoitoa varten, kätevät ja pesukonepesun kestävät nimitarrat saa tilattua Ikioma nimilappu-nettikaupasta. <- mainoslinkki

Kun äitini pelasti minut

Olin ala-asteen viimeisillä luokilla tai jo yläasteella. Oli kesä. Loikoilin siskoni kanssa ulkona patjojen päällä auringosta nauttimassa.

Äiti tuli ulos. Hänellä oli jotain tekemistä minulle sisällä. Ärsytti.

Oli pakko nousta ylös. Ja - siinä samassa ohi lentävä lintu kakkasi patjalle juuri siihen kohtaan, missä minun pääni oli kaksi sekuntia sitten ollut.

Ei ärsyttänyt äidin komentelut enää yhtään.

#ikuisestikiitollinen

--------

Asuin kolmannessa omassa kodissani. Olin tilannut postimyynnistä Vallilan sivuverhot. 

Kun paketti saapui, siinä olikin vain yksi verho. Luulin ensin, että tilauksessa oli sattunut virhe, mutta kun tarkistin asian, Vallilan verhot tosiaan myydään yksittäin.

Jos olisin hoksannut tämän tilatessa, olisi verhot jääneet ostamatta. Hinta oli kallis kahdellekin, mutta yhdelle verholle se vasta kallis olikin.

Nyt, kun se yksi verho jo oli ja se oli kyllä just niin hieno, mitä kuvastosta olin katsonut, oli pakko ostaa verholle kaveri.

Sepäs ei käynytkään enää niin helposti. Kyseinen verhomalli oli poistuvaa mallistoa ja loppuunmyyty joka paikasta. Kyllä harmitti.

Äitini keksi soittaa suoraan Vallilalle, jos heillä olisi vielä kyseistä verhoa löytynyt varastosta, mutta ei. Antoivat kuitenkin listan viimeisimmistä paikoista, jonne verhoa on heiltä lähtenyt. Miten hyvää asiakaspalvelua!

Äitini kyseli näitä paikkoja läpi ja vihdoin Oulun K-raudasta tärppäsi. He vain eivät yleensä harrasta postimyyntiä, mutta mahtavaa asiakaspalvelua täälläkin, kun äidin selitettyä tarinan, suostuivat tekemään poikkeuksen.

Kiitos äitini, nyt nämä verhot koristavat viidennenkin oman kotini ikkunoita!

Rasmusgården - lapsiperheiden paratiisi

Pidättekö eläimistä? Leikkipaikoista? Hauskoista yllätyksistä? Ulkoilusta? Luonnosta? Hevosista? Ilmaisista elämyksistä?

Vöyrillä, Pohjanmaalla, sijaitseva Rasmusgården on vähän salattu helmi. Paikka mainitaan kyllä Vöyrin kunnan <Visit Vöyri-sivustolla> ja Rasmusgårdenilla on omatkin <kotisivut>, mutta missään ei kerrota, miten upea paikka se oikeasti on.

Rasmusgården vetää vertoja maksullisille vierailukohteille, kuten Etelä-Pohjanmaalla Ylistarossa sijaitsevalle eläinten vanhainkoti <Wanhalle Markille>, jossa kävimme aiemmin kesällä.

Rasmusgården, joka myös Rasmusbackenina tunnetaan, koostuu kolmesta vierekkäisestä vanhojen talojen pihapiiristä sekä parista metsäalueesta. Tätä paikkaa on rakennettu ja hoidettu rakkaudella ja se näkyy - kaikkialla on aivan älyttömän siistiä, nättiä ja viihtyisää.

Mikä tekee tästä kaikesta vieläkin parempaa, Rasmusgården on täysin avoin ja ilmainen vierailupaikka, jota ylläpitää Rasmusgården-säätiö. Alueella toimii yhteistyökumppaneina ratsastusseura, jolla on täällä ratsastuskenttä ja maneesi, koiraharrastusyhdistys, jolla on täällä treenikenttä, kyläyhdistys, joka muun muassa järjestää täällä tapahtumia ja 4H-yhdistys, joka ylläpitää täällä kesäkahvilaa ja järjestää erilaisia kursseja ja muuta toimintaa.

Rasmusgården sellaisena, kuin se nyt on, perustuu kävijöiden rehellisyyteen ja asialliseen käyttäytymiseen. Olen miettinyt, onko tässä syy siihen, miksi paikan ihanuus halutaan pitää vain paikallisten tietoisuudessa? Toisiko suurempi kävijämäärä mukanaan myös ei toivottuja lieveilmiöitä?

Mitä Rasmusgårdenissa on? Mainittakoon ensimmäisenä tosi siistit puuceet, joissa käy ihan mielellään - toisin kuin siellä Ritgrundin majakkasaaren vessassa, siitä reissusta kerroin <täällä>.

Yksi taloista on Verner Rasmuksen museo, jossa on muun muassa talonpoikaishuonekaluja ja valtava kokoelma posliiniesineitä ja -astioita. Verner Rasmus oli vuonna 1901 syntynyt talonpoika, joka eli lähes koko elämänsä täällä kotitilallaan, ja jonka sukunimen mukaan paikka on nimettykin.

Museotalon takana on ihastuttava, pieni peikkometsä, josta nimensä mukaisesta löytyy peikkoja, mutta myös muumitalo asukkaineen ja erilaisia eläinhahmoja. Samettipintaiset puput olivat erityisesti meillä lapsukaisen mieleen ja hän istui pitkän aikaan pupuja silittelemässä, halailemassa ja ihastelemassa.

Leikkialue täällä Rasmusbackenilla on monipuolinen. Hiekkaa ja hiekkaleluja, kaksi liukumäkeä (joista toisen alla maja), lautakeinu, vauvakeinu, pomppukeinu, laiva, tasapainoilurata, leikkimökki (tämä oli paikan ainoa vähän ränsistynyt asia) ja olikohan vielä jotain. Evästelypöytiä löytyy useampi.

Tämän lisäksi on vielä hevostalli, jossa pääsee hoitamaan ja ratsastamaan erilaisia leikkihevosia. Karsinoissa on kaksi valtavan kokoista pehmohevosta, seinustalla rivi keppihevosia ja omassa aitauksessaan iso puuhevonen, jolle voi pukea satulan selkään ja ratsastaa kuin melkein oikealla hevosella.

Me saamme jo pelkästään peikkometsässä ja täällä leikkipaikalla helposti kulumaan aikaa ainakin pari tuntia, mutta kun alueella on vielä...

...näitä eläimiäkin. Kanoja, valtavan tuttavallisia ja rapsuteltavia lampaita, poneja, niin söpöjä "karvalehmiä" eli ylämäänkarjaa ja vielä kanejakin, jotka tulivat hakemaan tarjottuja voikukanlehtiä yhä uudelleen ja uudelleen, ja joiden häkkien vierestä löytyi hyppyestetarvikkeita, joista oli tietysti sitten rakennettava oma esterata.

Kaikilla eläimillä oli tilavat aitaukset, ne näyttivät hyvinhoidetuilta ja ylämäänkarjaa lukuunottamatta ne tulivat oma-aloitteisesti meitä katsomaan. Eläimet eivät asu täällä pysyvästi, ne ovat kesävieraita, jotka lähtevät elokuun ensimmäisellä tai toisella viikolla takaisin omiin koteihinsa.

Eikä tässä vielä kaikki! Lähdetääs kurkkamaan luontopolkua, jonka lähtöpaikalla on kymmenen metrin mittaiset vadelmapensaat täynnä mehukkaita marjoja - kyllä muuten herkuteltiin.

Luontopolku on hyvin merkitty eikä eksymisen vaaraa ole, vaikka meitä hieman johtikin harhaan väliopasteet 4H:n polulle ja Hannu ja Kerttu-sadun mökille. Vernesstigen ja Arvidsstigen ovat pitkän matkaa samaa polkua ja erkaantuvat vasta loppupuolella, jossa Vernesstigen kulkee takaisin 4H:n polkua pitkin ja Arvidsstigen Hannu ja Kerttu-sadun ohitse.

Luontopolun alkumatkalla (eli siten myös Arvidsstigenin loppumatkalla) pääsee kulkemaan myös lastenvaunujen kanssa ja siellä on runsaasti erilaisia eläinhahmoja bongailtavaksi. Nämä olivat tosi kivoja lapsen kanssa. Siinä lapsi vähän kuin unohtaa kävelensä pitkää matkaa, kun vähän väliä löytyy jotain uuttaa katseltavaa ja siliteltävää (hän tykkäsi käydä paijaamassa kaikkia löytyneitä eläimiä).

Löydettiin myös muutama FinStones-kivi, mikä oli hauska lisäyllätys.

Vöyri ja Rasmusgården kannattaa merkata ensikesän reissulistalle, ja Vöyriltähän löytyy myös tosi kiva Ehrs Parken eli kreikkalaistyylinen puisto kalliolla sekä toisella kalliolla peikkoluola. Niistä olen kertonut jo aiemmin <täällä>. 

Ollessamme ensimmäistä kertaa menossa Rasmusgårdeniin, menimmekin väärään paikkaan, eli eräälle toiselle museoalueelle, <Fädernegårdeniin>, joka oli kyllä kiva paikka sekin.

Ja löytyyhän Vöyriltä vielä paljon muutakin kivaa, mutta tällä kertaa päätän tutkimusmatkailun ja tarinoinnin tähän. Ihanaa, alkavaa elokuuta!

Olipa kerran kesämökki...

...ja kesämökillä hiekkaranta. Olipa kerran hiekkaranta...

...vai oliko sittenkään. Olipa kerran laituri...

...ja laiturilla sisilisko. Olipa kerran kivellä köllöttelevä hylje...

...mutta kiikareilla näkyikin merikotka. Olipa kerran terassi...

...ja terassilla karvainen tassu. Olipa kerran mökkisauna...

...ja mökkisaunassa lämpeni kiuas. Olipa kerran kallio...

...ja kalliolla hassu koira. Olipa kerran katuliidut...

...ja katuliiduilla väritetyt kirjaimet. Olipa kerran kesämökki...

...ja kesämökillä ei toivottuja vieraita. Olipa kerran ei toivottuja mökkivieraita, joista pääset lukemaan <täällä>.

Väärä paikka

Oletko joskus ollut väärässä paikassa? Minä olen, useammankin kerran. Tässä kertomus viimeisimmästä.

Kerran ajelin Pohjanmaalla Vöyrin ohi siten, että huomasin erään mäenlaelle vievän tien alussa museo-kyltin. Kiinnostuin, siellä voisi joku kerta piipahtaa.

Vähän unohdin koko jutun, mutta sitten kaveri vinkkasi minulle Vöyrillä sijaitsevasta Rasmusgårdenista. Siellä on vanhoja rakennuksia, leikkipaikka, luontopolku ja kesällä eläimiä sekä kahvila.

Hahaa - vihdoinkin sinne siis ja kaksi kärpästä yhdellä iskulla, innolla lapsen kanssa matkaan. Ajelin suorilta tein tuonne museo-kyltin ohjaamaan paikkaan, mutta perillä odotti hämmennys.

Rasmusgårdenista käytetään myös nimeä Rasmusbacken ja koska backen tarkoittaa mäkeä, olin mielessäni yhdistänyt nämä kaksi paikkaa toisiinsa; mäelle osoittava museo-kyltti ja Rasmusbacken. Totuus oli toinen.

Olimme Rekipellonkylän seuraintalon ja tanssilavan pihassa, joiden yhteydessä on myös se kyltissä kerrottu museo. Tämä museo vain oli nimeltään Fädernegården, eikä sen pihassa ollut eläimiä leikkipaikasta puhumattakaan.

Fädernegården on 1800-luvun loppupuolen elämää esittelevä museo, joka on sisustettu aikakauden tyyliin ja jossa voi tutustua paikallishistoriallisiin esineisiin. Lähellä Fädernegårdenia sijaitsee Muntersin torppa, joka liittyy Vänrikki Stoolin tarinoihin.

Tämä aluekokonaisuus löytyy osoitteesta Rekipellontie 341.

Ei leikkipaikkaa? Hetkinen. Kuka sen määrittelee, millainen paikka on leikkipaikka, ellei leikkijä itse. Kun kysyin, haluaako hän lähteä toiseen paikkaan katsomaan eläimiä vai jäädä leikkimään tänne niin sanottuun väärään paikkaan, hän valitsi jälkimmäisen.

Kiipeiltiin kivillä ja rappusilla. Syötiin vadelmia. Tasapainoiltiin penkkien päällä. Käveltiin kuntopolulla. Kokeiltiin, aukeavatko ovet. Käytiin istumassa kaikilla tuoleilla. Bongattiin hämähäkki ja kotilo ja tanssilavan kivijalasta iso reikä. Kokeiltiin, mahtuuko tyhjien betoniruukkujen sisään seisomaan. Tehtiin maasta nyhdetystä ruohosta nuotiopaikalla "lämmitettävää" leikkiruokaa, kun äidillä ei ollut eväitä mukana. Juostiin terassin ramppia ylös ja alas.

Ja kun yli tunnin leikkien jälkeen sanoin, että nyt lähdetään, oltiin eri mieltä ja juostiin karkuun, koska oltiin niin kivassa leikkipaikassa. Lapsi ei yhtään miettinyt, että meidän oli alunperin ollut tarkoitus mennä jonnekin muualle. Hän viihtyi erinomaisesti!

Että sellainen vahinkoreissu. Käytiin me lopulta siellä oikeassakin paikassa, mutta se on toinen kertomus se.

Bonuksena bongasin museotalon seinältä kyltin kyläbingosta, jossa vierailemalla ja rekisteröimällä käyntinsä vähintään kolmessa bingo-kohteessa, osallistuu palkintojen arvontaan. Ehdin jo innostua, kunnes selvisi, että pitäisi ladata joku kyläbingo-sovellus, että voi rekisteröityä bingoajaksi. Ei jaksa.

Lisäbonuksena paikalle ilmestyi ulkoilemaan paikallinen, jo vanhempi pariskunta. Nainen kävi pienen hetken kävelemässä ja mies istahti siksi aikaa meidän seuraamme - olimme juuri sillä hetkellä näissä ruuanlaittopuuhissa. Olin niin kohtelias, että kerrankin aloitin keskustelun ruotsiksi, mutta tietenkin juuri silloin kohdattu henkilö ei ollutkaan ruotsinkielinen vaan 85-vuotias suomenkielinen.

Mitä muuta Vöyrillä on? Kerroin kreikkalaisesta puistosta ja pelottavasta peikkoluolasta hiljattain <täällä>.