Olipa kerran kesämökki...

...ja kesämökillä hiekkaranta. Olipa kerran hiekkaranta...

...vai oliko sittenkään. Olipa kerran laituri...

...ja laiturilla sisilisko. Olipa kerran kivellä köllöttelevä hylje...

...mutta kiikareilla näkyikin merikotka. Olipa kerran terassi...

...ja terassilla karvainen tassu. Olipa kerran mökkisauna...

...ja mökkisaunassa lämpeni kiuas. Olipa kerran kallio...

...ja kalliolla hassu koira. Olipa kerran katuliidut...

...ja katuliiduilla väritetyt kirjaimet. Olipa kerran kesämökki...

...ja kesämökillä ei toivottuja vieraita. Olipa kerran ei toivottuja mökkivieraita, joista pääset lukemaan <täällä>.

Väärä paikka

Oletko joskus ollut väärässä paikassa? Minä olen, useammankin kerran. Tässä kertomus viimeisimmästä.

Kerran ajelin Pohjanmaalla Vöyrin ohi siten, että huomasin erään mäenlaelle vievän tien alussa museo-kyltin. Kiinnostuin, siellä voisi joku kerta piipahtaa.

Vähän unohdin koko jutun, mutta sitten kaveri vinkkasi minulle Vöyrillä sijaitsevasta Rasmusgårdenista. Siellä on vanhoja rakennuksia, leikkipaikka, luontopolku ja kesällä eläimiä sekä kahvila.

Hahaa - vihdoinkin sinne siis ja kaksi kärpästä yhdellä iskulla, innolla lapsen kanssa matkaan. Ajelin suorilta tein tuonne museo-kyltin ohjaamaan paikkaan, mutta perillä odotti hämmennys.

Rasmusgårdenista käytetään myös nimeä Rasmusbacken ja koska backen tarkoittaa mäkeä, olin mielessäni yhdistänyt nämä kaksi paikkaa toisiinsa; mäelle osoittava museo-kyltti ja Rasmusbacken. Totuus oli toinen.

Olimme Rekipellonkylän seuraintalon ja tanssilavan pihassa, joiden yhteydessä on myös se kyltissä kerrottu museo. Tämä museo vain oli nimeltään Fädernegården, eikä sen pihassa ollut eläimiä leikkipaikasta puhumattakaan.

Fädernegården on 1800-luvun loppupuolen elämää esittelevä museo, joka on sisustettu aikakauden tyyliin ja jossa voi tutustua paikallishistoriallisiin esineisiin. Lähellä Fädernegårdenia sijaitsee Muntersin torppa, joka liittyy Vänrikki Stoolin tarinoihin.

Tämä aluekokonaisuus löytyy osoitteesta Rekipellontie 341.

Ei leikkipaikkaa? Hetkinen. Kuka sen määrittelee, millainen paikka on leikkipaikka, ellei leikkijä itse. Kun kysyin, haluaako hän lähteä toiseen paikkaan katsomaan eläimiä vai jäädä leikkimään tänne niin sanottuun väärään paikkaan, hän valitsi jälkimmäisen.

Kiipeiltiin kivillä ja rappusilla. Syötiin vadelmia. Tasapainoiltiin penkkien päällä. Käveltiin kuntopolulla. Kokeiltiin, aukeavatko ovet. Käytiin istumassa kaikilla tuoleilla. Bongattiin hämähäkki ja kotilo ja tanssilavan kivijalasta iso reikä. Kokeiltiin, mahtuuko tyhjien betoniruukkujen sisään seisomaan. Tehtiin maasta nyhdetystä ruohosta nuotiopaikalla "lämmitettävää" leikkiruokaa, kun äidillä ei ollut eväitä mukana. Juostiin terassin ramppia ylös ja alas.

Ja kun yli tunnin leikkien jälkeen sanoin, että nyt lähdetään, oltiin eri mieltä ja juostiin karkuun, koska oltiin niin kivassa leikkipaikassa. Lapsi ei yhtään miettinyt, että meidän oli alunperin ollut tarkoitus mennä jonnekin muualle. Hän viihtyi erinomaisesti!

Että sellainen vahinkoreissu. Käytiin me lopulta siellä oikeassakin paikassa, mutta se on toinen kertomus se.

Bonuksena bongasin museotalon seinältä kyltin kyläbingosta, jossa vierailemalla ja rekisteröimällä käyntinsä vähintään kolmessa bingo-kohteessa, osallistuu palkintojen arvontaan. Ehdin jo innostua, kunnes selvisi, että pitäisi ladata joku kyläbingo-sovellus, että voi rekisteröityä bingoajaksi. Ei jaksa.

Lisäbonuksena paikalle ilmestyi ulkoilemaan paikallinen, jo vanhempi pariskunta. Nainen kävi pienen hetken kävelemässä ja mies istahti siksi aikaa meidän seuraamme - olimme juuri sillä hetkellä näissä ruuanlaittopuuhissa. Olin niin kohtelias, että kerrankin aloitin keskustelun ruotsiksi, mutta tietenkin juuri silloin kohdattu henkilö ei ollutkaan ruotsinkielinen vaan 85-vuotias suomenkielinen.

Mitä muuta Vöyrillä on? Kerroin kreikkalaisesta puistosta ja pelottavasta peikkoluolasta hiljattain <täällä>.

Itse tehty muovailuvaha

Muovailuvaha, tuo lasten kestosuosikki, voiko sitä tehdä itse? Kyllä!

Tässä takuuvarmasti pehmeän ja hyvin muovailtavissa olevan muovailuvahan ohje. Bongasin sen viime talvena jostain, jota en muista enää, mistä.

Muovailuvahataikinaan tarvitaan 5dl (vehnä)jauhoja, 2dl suolaa, 2rl (rypsi)öljyä, 2rl sitruunahappojauhetta ja 5dl kiehuvaa vettä. 

Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään ja vaivataan taikinaksi. Taikina on kiehuvan veden vuoksi kuumaa, joten taikinaa vaivatessa itse käytin käsissä neulesormikkaita ja niiden päällä muovihanskoja, ja siitä huolimatta piti välillä pitää pieniä jäähdyttelytaukoja.

Halutessaan taikinaan voi lisätä pari tippaa elintarvikeväriä saadakseen värillistä muovailuvahaa. Itse en sitä tällä kertaa kokenut tarpeelliseksi - kun mielikuvitusta ei rajata väreillä, kaikki on mahdollista - mutta toisaalta värit taas toki ruokkivat mielikuvitusta nekin, että ehkä joskus toisella kertaa kokeilen sitä.

Sitruunahappo ei ole pakollinen ainesosa, mutta se toimii muovailuvahan säilöntäaineena. Löytämässäni ohjeessa taidettiin muistaakseni puhua muutaman viikon säilyvyydestä, mutta meillä sama muovailuvahaerä on ollut käytössä jo joulukuulta -25 asti enkä huomaa siinä mitään pilaantumisen merkkejä.

Olen jakanut muovailuvahan neljäksi, pallomaiseksi osaksi. Säilytän niitä kiinni solmitussa muovipussissa, joka on kannellisessa muovirasiassa yhdessä muovailutarvikkeiden kanssa. 

Tämä on tosiaan ihanan pehmeää ja pienenkin helppo käsitellä, ja siitä voi muovailla ja rakennella monenlaista suurempaa ja pienempää juttua.

Meillä ei vielä viihdytä tällaisten puuhien parissa yksin, mutta aikuisen seurassa muovailuvahaleikissä vierähtää parhaimmillaan jopa lähemmäs tunnin verran aikaa. Kivaa puuhaa siis!

Itse tehtyjä erikoislättyjä

Otsikko on vähän omituinen, mutta jollain logiikalla, jos et tee tavallisia lättyjä, teet erikoislättyjä. Eikö vain?

Niinkin "erikoisia" lättyjä nimittäin on tullut itse tehtyä kuin porkkanalättyjä. Summamutikassa sekoitin keskenään porkkanasosetta, joka ei ollut itsetehtyä vaan kaupasta ostettua, ja kananmunia.

Lisäsin joukkoon maitoa ja sekoitin. Lisäsin jauhoja ja sekoitin. Ja kas, näin taikina tulikin jo valmiiksi. Itse en nykyään enää laita lättytaikinaan sokeria ja/tai suolaa.

Sitten alkoikin se jännittävin osuus. Kun ensimmäistä kertaa tekee porkkanalättyjä ja vielä ihan itse sovelletulla ainesten suhteella, ei etukäteen tiedä, tuleeko hitti vai huti.

Paistaminen onnistui hyvin, kuin myös maistaminen, ja makukin oli oikein mainio. Koostumus oli ihanan mehevää, vähän kuin pannarissa. Ja mikä tärkeintä, lapsikin kelpuutti lopputuloksen.

Kuvassa näette muuten niin sanottua multitaskaamista eli monen asian tekemistä samanaikaisesti. Paistan lättyjä ja paistumisen odotteluajalla kuorin perunoita kattilaan.

Lapsen myötä olen alkanut tehdä itse myös pinaattilättyjä, ennen ostin ne valmiina kaupasta. On muuten ihan erilainen maku itsetehdyssä, kuin teollisessa tuotteessa, mikä ei tosin ole mikään yllätys. Nam!

Samoin kuin porkkanalättyjä, tein pinaattilättyjäkin kerralla niin ison satsin, että niitä riitti pakastimeen asti. Sieltä on sitten kiva kaivella esiin syötävää vähällä vaivalla.

Myös nokkosia voisi käyttää lättyihin. Äitini teki joskus kauan kauan sitten nokkoslättyjä ja muistan, että ne olivat hyviä. Maistuivat vähän pinaattilätyiltä.

Lättyvalikoimastamme löytyy myös omena-banaanilättyjä. Näitä olen tehnyt raastetusta omenasta, muussatusta banaanista ja kananmunista. 

Nämä ovat kivan erilaisia, makeita, mutta toki rakenne ja niin sanottu suutuntuma on näissä vähän erilainen verrattuna tavallisesta lättytaikinasta tehtyihin lättyihin, eli joissa on käytetty myös maitoa ja jauhoja. 

Lätyt ovat siitä kivoja ruokia/herkkuja, että laittoi sinne sekaan vähän mitä vain, aina se on hyvää.

Kätevää sekin, että voi ensin syödä rullattuja lättyjä jauhelihalla vähän kuin tortillaa, ja sitten jälkiruoaksi samoja lättyjä hillolla.

Tai sekoittaa lättytaikinaan jo valmiiksi marjoja, niin ei tarvitse erikseen päälle enää mitään.

Lätyt ovat myös helppo ja kätevä retkieväs sekä suolaisina että makeina versioina.

Jos sinulla on jokin oma lättybravuuri, olisi hauska kuulla!

Wanha Markki, eläinten vanhainkoti

Ylistarossa, Etelä-Pohjanmaalla, sijaitsevassa eläinten vanhainkoti <Wanhassa Markissa> vierailin ensimmäisen kerran jo melko pian sen perustamisen jälkeen, vuonna 2005. Toisen kerran kävin siellä jokunen vuosi myöhemmin ja nyt, parikymmentä vuotta ensimmäisestä kerrasta, oli kolmannen Wanhaan Markkiin tutustumisen aika.

Wanha Markki jakautuu nykyään kahteen alueeseen: Erikseen aidattuun eläinten vanhainkotiin, jonne on yli 2-vuotiailta 8€ vierailumaksu, ja vapaasti käytettävissä olevaan leikkipihaan, josta kulku myös kahvilaan sekä useampaan myymälään, joista löytyy muun muassa naistenvaatteita ja lahjatavaroita.

Vaikka eläinten vanhainkodin puoli on aidattu erilliseksi alueekseen, lähes kaikki eläimet näkyvät jo kahvilapihan puoleltakin. Mikäli eläimiin ei ole tarvetta tehdä lähempää tuttavuutta, niiden katselu näin ollen onnistuu mukavasti hieman etäämmältäkin vaikka samalla kahvikupposesta nauttien.

Alla olevassa kuvassa näkymä kahvilapihasta eläinten vanhainkodin puolelle. Aidat ovat vain nimelliset ja vapaana kulkevat lampaat ja kanat kulkevat välillä aidan alta myös kahvilapihan puolelle.

Seuraavassa kuvassa näkymä parkkipaikalta eläinten vanhainkodin puolelle. Tämä aasi oli oikein seurallinen ja kun heti autosta päästyämme menimme aidan vierelle sitä katsomaan, aasi tuli luoksemme ja sitä sai rapsutella ihan niin paljon, kuin vain halusi.

Näin läheisiin tunnelmiin pääsimme yhden eläinasukkaan kanssa siis jo parkkipaikalla ja aasi oli niin ihana, että lapsi olisi halunnut ottaa sen mukaan tai edes päästä ratsastamaan sillä.

Tässä kohtaa pieni varoituksen sana: Aaseilla on todella erikoinen ja kovaääninen ääni. Tästä kannattaa kertoa lapsille jo etukäteen, sen tajusimme jälkikäteen. Aiheutti melkoisen säikähdyksen pienille lapsille, kun ollessamme ihan siinä vieressä, aasi alkoi huutamaan II-OO-II-OO.

Varoitus numero kaksi: Monet vanhemmat päästivät lapsensa ihan huoletta yksinään koskemaan eläimiin. Vaikka tällaisessa paikassa eläimet yleisesti ottaen ovat ystävällisiä, itse ainakin jokaisen siliteltävän eläimen kohdalla pyysin lasta ensin olemaan takanani ja koskin ensin itse eläimeen nähdäkseni, miten se reagoi. Jos eläin oli ok, annoin lapsenkin tulla silittämään. On myös tärkeää tarkkailla siliteltävän eläimen elekieltä, jotta pystyy itse reagoida ajoissa, jos eläimen tunnetila muuttuu.

Avoimesta pihasta löytyi opasteita tärkeisiin paikkoihin, eli vessaan ja lastenhoitoon, ja useita vanhoja menopelejä, joissa lapset saivat leikkiä. Kahden traktorin lisäksi leikittävänä oli moottoripyörä, paloauto, auto, lentokone (nämä kaikki siis ihan oikeita) sekä polkuautoja ja niille alamäki. Tänne voi tulla siis viihtymään vähän niin kuin leikkipuistoon!

Eläinten vanhainkodin puolella oli vielä hytillinen vene leikittäväksi (varo nauloja-tekstillä varustettuna, joten jäin miettimään, miksi törröttäviä nauloja ei vasaroida alas tai kiskota pois) sekä pieni, mutta runsaasti erilaisia leluja sisältävä hiekkalaatikko.

Olimme varanneet "vanhainkotivierailulle" aikaa noin pari tuntia, ja se riitti juuri eläinkierroksen tekemiseen. Emme tienneet, että täällä oli lapsille näitä leikkijuttujakin näin paljon, joten valitettavasti hiekkalaatikkoleikkeihin ei ollut aikaa ja traktorin ja autojen kyydissäkin käytiin istumassa vain pikaisesti. Täällä olisi meidän 2-vuotiaiden kanssa saanut helposti vietettyä vielä toisetkin pari tuntia.

Sika oli hauska tavata. Niitä näkee todella harvoin missään. Ihmisillä on kyllä hevosia, lehmiä, kanoja, ankkoja, lampaita ja niin edelleen, mutta hyvin harvalla on sikoja ihan muuten vaan.

En ole mitenkään perehtynyt erilaisiin sikarotuihin, mutta olen ollut siinä käsityksessä, että kaikilla sioilla on se saparohäntä. Eipäs olekaan! Tällä sialla häntä oli heiluva vappuviuhka.

Sika piti lepohetken aitaansa vasten makoillen. Kun sitä silitteli, se röhki kevyesti. Karvapeite oli erittäin karheaa. Aivan toisenlainen tuntuma kuin melkein missä tahansa muussa kotieläimessä.

Lampaat ja osa kanoista - en tiedä, miksi eivät kaikki - ulkoilivat tosiaan vapaina ja niiden lisäksi myös vuohet juoksentelivat irrallaan. Lampaat ja kanat olivat ystävällismielisiä, mutta vuohiin suhtauduin hieman varauksella.

Eläimille (pois lukien aasit, ankat ja alpakat) sai ostaa ruokapusseja, josta niitä sai syöttää. Huomasin vuohien ajavan, jopa puskevan, välillä lampaita pois tieltään, kun vuohet halusivat lampaiden tilalle herkuttelemaan. Osa lampaista näkyikin vähän pelkäävän vuohia ja lähtevän jo heti valmiiksi kauemmas, jos vuohi lähestyi. Tämän vuoksi olin tosi tarkkana vuohien kanssa, ettei vain itse jäätäisi niiden alle, jos sattuisivat rynnimään paikalle silitellessämme ja ruokkiessamme lampaita.

Wanha Markki eläinten vanhainkotineen on viihtyisä kesäretkipaikka, mutta jäin kaipaamaan enemmän infoa eläimistä. Vanhainkoti-nimike ja kotisivujen teksti saa uskomaan, että kaikki paikan eläimet ovat siellä viettämässä vanhuudenpäiviään ja pelastettu kodittomuudelta tai lopetukselta. Kuitenkin osa eläimistä on hyvinkin nuoria ja toiset myös ihan varta vasten hankittuja.

Olisin toivonut pieniä esittelyjä eläimistä, esimerkiksi tietoa, kuinka kauan ne ovat olleet Wanhassa Markissa ja miksi/kuinka sinne päätyneet. Nyt jäin vähän ihmettelemään, miksi siellä vaikkapa oli 4-vuotias aasi ja 10-vuotias poni, jotka ovat vasta elämänsä alkutaipaleella.

Loppuun vielä kuva Wanhan Markin takapihan hauskasta, kippuraisesta omenapuusta. Visiitistä tänne jäi hyvä mieli, eläimet vaikuttivat hyvinhoidetuilta, tosin aina toki voisi isommatkin aitaukset eläimillä olla. Vähän pohdin, saavatko hevonen, poni ja aasit kuinka paljon liikutusta ja tekemistä vai ovatko vain koko ajan tarhassa. Ja kuinka nämä kaikki eläimet mahtuvat talveksi majoittumaan ainakin osittain sisätiloihin - kesähän on helppo, kun voivat olla yötä päivää ulkona.

Seuraavana päivänä lapsi kotona muisteli, mitä eläimiä olimme nähneet, ja keräsi niitä omista leluistaan. Hänellä oli ihanasti mielikuvitusta, sillä lammas=lammas, puupalikka=alpakka, pallot=kanat, kala=aasi, kettu=ankka, valkoinen koira=possu, musta koira (oikealla reunassa)=vuohi. Vaikka hän paikanpäällä ei mitenkään erityisesti vuohista kiinnostunut, niin tämä koiravuohi oli niin ihana keksintö, että sen kanssa leikittiin pitkään ja otettiin uloskin mukaan.

Wanha Markki aukesi vasta klo11, mutta me olimme Ylistarossa jo tätä aiemmin, joten jotain tekemistä piti keksiä. Aivan ensimmäisenä suuntasimme siis yhteen Ylistaron leikkipuistoista, summamutikassa kohteeksi valikoitui Koivurannantien leikkipuisto ja se olikin ihan nappivalinta!

Monet leikkipuistot ovat mielestäni tylsiä, koska niissä ei tarjota tilaa luovuudelle ja erilaisille leikeille, vaan ne ovat ennemminkin kiipeily- ja keinupuistoja. Sen vuoksi täällä ilahdutti suuresti hiekkalaatikko, joka oli kuorma-auto, liukumäki ja tunneli, joista muodostui veturi, ja kiipeilyteline, joka oli tehty leikkimökkimäiseksi. Näiden parissa voi kehitellä monenlaisia leikkejä!

Lisäksi leikkipuistosta löytyi kaksi taaperokeinua ja kaksi lautakeinua, pomppukeinu, jousikeinut, karuselli, tavallinen kiipeilyteline ja vielä jalkapallomaali palloineen. Valikoimaa siis riitti moneen makuun. Kiva nähdä, että lapsiin on satsattu! Söimme täällä eväsretkilounaan, joten puistopöytä penkkeineenkin pääsi käyttöön.

Koska lapsemme ovat vielä päiväuni-ikäisiä, oli tämäkin tarve jotenkin hoidettava lomareissulla. Lapset rattaisiin pötkölleen ja kahden tunnin kävelylenkille - voila! Tosin sitä ennen lainasimme <Kriikun Myllykahvilan> vessaa, ja olihan muuten aika kiva paikka jokimaisemalla. En yhtään ihmettele, että piha oli koko ajan täynnä autoja.

Suositus muuten ylipäätään Ylistaron keskustan läpiajolle, tai mieluiten vaikka kävelylle tai pyöräilylle, ja tuosta Kriikun myllyltä jatkaa sillan yli sen verran, kun tietä riittää. Aika kivoja vanhoja taloja, joita emme nukutuskävelyllä valitettavasti pystyneet sen kummemmin pysähtyä katselemaan tai kuvia ottamaan, vaikka olisi kiinnostanut.

Pari vuotta sitten kävin Ylistarossa toisenlaisella retkellä, kun tuolloin matka suuntautui Wittingin luontopolulle ja kaivoksille. Kertomus siitä <täällä>.

Ja hei, jos hevostelu kiinnostaa enemmän kuin katselun verran, Ylistarosta löytyy <Silverhills-niminen ratsastuskoulu>. Siitä minulla ei ole kokemusta kuin nettisivujen selailun verran, joten ihan vain tällaisena sivujuonen vinkkinä.

Ylistaro kuuluu nykyään Seinäjoen kaupunkiin, joten lisätietoja majoituksista, matkailukohteista ja niin edelleen <https://visitseinajokiregion.fi/>.