maanantai 30. syyskuuta 2024

Wittingin kaivokset ja luontopolku

Etelä-Pohjanmaalle Ylistaroon, Seinäjoen sivukylälle, avattiin menneenä kesänä satoja vuosia vanhojen kaivosten ympärille rakennettu luontopolku. Paikka ja aihe onkin kiinnostanut ihmisiä, sillä luontopolusta tuli heti suosittu.

Perille löytää osoitteella Könnintie 978, Seinäjoki - ja nimenomaan Seinäjoki, sillä sama osoite löytyy myös Ilmajoelta, mutta se vie eri paikkaan.




Wittingin kaivokset

Luontopolku on huolella rakennettu ja selkeästi merkitty. Leveällä sorapinnalla pääsi kulkemaan hyvin myös lastenvaunujen kanssa, mutta ihan huterimmat kaupunkirattaat jättäisin silti kotiin.

Aivan pienimpiä kuoppia lukuunottamatta kaikki polun varrella olevat kaivoskuopat on aidattu, joten myös perheen pienimpien on turvallista juoksennella reitillä. Huomioitava kuitenkin, että kahdennentoista kuopan jälkeen tulee tienylitys ja kuopan nro14 rappusiin ei ole porttia.



Wittingin kaivokset

Kaivoskuoppia luontopolun varrelta löytyy 15 kappaletta. Vanhimmat niistä on tehty "ikiaikaisella" nuotiomenetelmällä, jossa kallio saatiin halkeilemaan polttamalla ensin nuotiota kivipinnalla ja sitten heittämällä vettä päälle. Lämpötilojen nopea vaihtelu teki kiveen halkeamia, joista sitten jatkettiin töitä. 

Nämä Wittingin kaivokset ovatkin ilmeisesti Suomen ainoa paikka, jossa on nähtävillä polttolouhitut kaivokset. Myöhemmin käyttöön tullut ruuti ja sittemmin dynamiitti nopeuttivat ja helpottivat louhintatyötä


Wittingin kaivokset

Syvimpään kaivoskuoppaan pääsee tukevia kierreportaita pitkin tutustumaan sisään ihan pohjalle asti. Tämä olikin kiva ja mielenkiintoinen lisä kaivosalueelle tutustumiseen, ettei tarvitse vain aitojen yli ylhäältä päin katsella, vaan saat ihan "käydä hypistelemässä" paikanpäällä.

Tämä Vittingin kylän kaivosalue on kokonaisuudessaan aika harvinaislaatuinen ja se on Suomen toiseksi vanhin rautakaivos. Sieltä löytyy myös hiontakelpoista rodoniittia, jonka jotkut luokittelevat jalokiveksi ja siitä voidaan valmistaa koruja.







Luontopolku on pituudeltaan 1,7km. Paluu on merkattu tietä pitkin, jonka varrella sijaitsee viidestoista kuoppa, mutta me kävelimme mieluummin takaisinkin metsän läpi.

Pääparkkipaikalle mahtuu hyvin muutama auto (ja toiselle p-paikalle vielä muutama lisää) ja vieressä on myös uimamonttu, sauna (joka kesällä ilmeisesti lämmitetään päivittäin) ja nuotiopaikka, joten tänne voi tulla kaivosalueeseen tutustumisen lisäksi muutenkin viihtymään.

Wittingin kaivokset


Wittingin kaivokset

Meidän porukassa oli tällä kertaa viisi aikuista, yksi 8-vuotias (joka oli innoissaan kaivoksista), yksi vauva ja neljä koiraa (meidän kolmen lisäksi viimeisen kuvan parkinvärinen lapinkoira).

Lisätietoja Wittingin kaivoksista löytyy esimerkiksi Ylen artikkelista täältä ja Seinäjoen museoiden blogista täältä

Etelä-Pohjanmaalla kannattaa piipahtaa myös Vimpelin komeilla kuntoportailla (eli täällä klik), joita on niin pitkästi, että niitä kavutessa voi loppua kunto.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kohde. Kaivokset on kiinnostavia ja varsinkin lasten mielikuvitusta paikat tuntuu ruokkivan. Kun meidän lapset oli pieniä käytiin Outokummussa ja se käynti jäi kyllä mieleen.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen kohde. Nuo rappuset ihan juilautti vatsanpohjassa ja onpa syvä kuilu. Hyvä että on aidattu. Minulla on korkean paikan kammo, joten minun pitäisi kulkea tuolla ryömimällä.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit, ja kiva, jos jätät vielä kommentin jälkeesi - vastailen niihin mielelläni sekä uudemmissa että vanhemmissa teksteissä. :)

Mikäli kommenttilaatikko ei näy, se aukeaa klikkaamalla Lähetä kommentti -tekstiä.

Mitä seuraavaksi luettaisiin?

Viisi kivaa kesäretkikohdetta

Mikäli kaikki kesäsuunnitelmanne eivät vielä ole lukkoonlyötyjä, tässä muutama vinkki kivoista kesäretkikohteista Pohjanmaalle, Etelä-Pohjan...