Koirien ja vauvan toinen kuukausi

Pääsimme niin sanottuun normaaliin elämään kiinni vauvan toisen kuukauden aikana. Koirille avautui jälleen pääsy makuuhuoneeseen, mistä sängyssä nukkuvat Mesta ja Pikkubolognese olivat hyvin onnellisia. Lumes oli jo aiemminkin päässyt  olemaan yöt makkarissa, kun ei vanha koira ihan ymmärtänyt, miksi säännöt yhtäkkiä muuttuivat, eikä se oikein osannut käydä yölevolle "väärässä huoneessa".

Minun vointini kohentui ja sitä myöten pystyin viimeinkin myös aloittamaan päivittäiset lenkkeilyt koirien ja vauvan kanssa. Porukan vanhus 15,5v Lumes määrää lenkkien keston - jos lähtee mukaan, kävellään lyhyemmästi (30-60min) ja hitaammin, ja jos jää kotivahdiksi nukkumaan, kävellään muiden kanssa pidemmästi (1-2h) ja reippaammin.

Yhtenä päivänä osuimme ulkoilemaan samanaikaisesti jonkin juoksutapahtuman kanssa. Kuljimme juuri päinvastaiseen suuntaan kuin juoksijat, joten heitä tupsahteli vastaan tämän tästä.

Juoksijoista viimeisen lähestyessä meitä, katsoin, että onpa hän vähän tutunnäköinen. Kohdalla tunnistin hänet entiseksi työkaveriksi ja huikkasin viime hetken "hei" ja heti perään kuulumiset "meillä on vauva". 

Juoksija vain nyökkäsi, mitäpä sitä muuta kesken juoksun ehtisikään. Jäin kuitenkin miettimään, että mahtoiko hän siinä juoksuun keskittyessään edes tunnistaa minua niin nopeasti ohi olevassa yllättävässä kohtaamisessa. Ehkä hän miettii, että olipa joku outo tyyppi, joka tuntemattomille ohikulkijoille huutelee vauvauutisiaan.

Vauva ei edelleenkään kiinnosta koiria eikä koirat vauvaa. Onhan se vauva toki edelleen aika "epäihminen" koirien silmiin, kun vain makoilee meidän sylissä, sängyssä tai leikkimatolla. Lumes käy sitä vähän haistelemassa, kun tullaan jostain kotiin ja vauva on hetken lattialla autokopassa, mutta siinäpä se oikeastaan.

Meitä ihmisiä ilostuttaa, kun vauva on alkanut kovasti juttelemaan, ottamaan katsekontaktia ja tarkkailemaan ympäristöään. Koirien läsnäoloa hän ei tosiaan silti vielä millään tavalla huomioi.

Mesta sen sijaan huomioi iloiset jutteluni vauvalle ja tulee katsomaan, mikä juttu on menossa ja haluaa minulta huomiota: tulee sängyn vierelle, laskee päänsä sängylle ja odottaa lupaa hypätä sängylle, jonka saatuaan tulee viereeni rapsutuksia varten. Rapsutusten loputtua joko hyppää takaisin lattialle tai käy sängylle maaten. Vauvaa Mesta ei noteeraa, vain minut.

Pikkubolognese ja Mesta ovat lähentyneet vauvan saavuttua taloon. Ne löytyvät aikaisempaa useammin makoilemasta vierekkäin. Ehkä ne kompensoivat sitä, että ihmisiltä liikenee niille aiempaa vähemmän huomiota.

Alkujaan, Pikkubolognesen saavuttua elämäämme, se oli Mesta, joka meni Pikkubolognesen viereen, mutta Pikkubolognese siirtyi siitä aina toiseen paikkaan. Vähitellen Pikkubolognese alkoi kuitenkin hyväksymään Mestan vieressään, eikä enää lähtenyt pois. Nykyään tilanne on se, että toisinaan Pikkubolognese jopa itse menee Mestan viereen makoilemaan.

Äitini kotitalolla on tullut vierailtua enää todella harvoin, tämä käynti oli tälle kesää ensimmäinen ja mahdollisesti samalla myös viimeinen. 

Paikka ihmisineen ja touhuineen on ollut minulle yksi elämäni rakkaimmista, ellei jopa rakkain, mutta vähitellen se fyysisen paikan merkitys ja hehku alkaa himmentyä, kun tyhjillään olevat rakennukset ovat hiljaiset ja ränsistyvät.

Koirat muistavat edelleen, missä talon ulko-ovi on ja että sieltä on moneen kertaan kuljettu, ja juoksevat rapuille odottamaan pääsyä sisään. Muistoja tulvii omaankiin mieleen ja kelpaahan näissä maisemissa kävelylläkin käydä.

Halusin tuoda vauvan tänne edes yhden kerran käymään, vaikkei se itse vielä asiasta mitään ymmärräkään. Kuvat jäävät kuitenkin muistoksi myöhemmin katsottavaksi ja tarinoitavaksi, ja itselleni asialla oli merkitystä. Ei sitä koskaan tiedä, milloin joku paikka yhtäkkiä lakkaakin olemasta.

Kesämökilläkin on sattuneesta syystä oltu kuluneena kesänä ennätysvähän - kerran ennen vauvaa ja kerran vauvan kanssa. Päivä mökillä kului nopeasti ja olisi ollut ihana jäädä mökille yöksikin, mutta en jotenkin tohtinut vielä vauvan kanssa. Tuntui turvallisemmalta ja helpommalta mennä nukkumaan kotiin, jossa on varmasti kaikki tarvittava vauvanhoitoon.

Veneeseen vauvalla on pelastusliivit, kuten koirillakin, ja ensimmäistä kertaa olen pukenut ne myös itseni päälle ihan vain vauvan takia, jos jotain sattuisikin ja jouduttaisiin äkillisesti vedenvaraan. Hytillisessä veneessähän yleensä ollaan ilman liivejä, kun sieltä sisältähän ei veteen voi pudota, mutta mukana ne toki ovat aina.

Koirat ovat aina ihan superonnellisia päästyään mökille - koko päivä ulkona hengailua meidän ihmisten kanssa.

Mökkirantaan oli ilmestynyt punainen yllätys. Joltain toiselta mökiltä toisesta rannasta oli ilmeisesti päätynyt kelluva koiranlelu vedenvaraan yksinään (tai se oli heitetty liian pitkälle, eikä koira enää ollutkaan hakenut sitä) ja aallot olivat kuljettaneet sen meidän mökillemme.

Mesta oli uudesta lelusta ihan innoissaan. Paljon parempi kuin mökiltä jo valmiiksi löytyvät lelut, tuumi Mesta. Siellä jossain toisella mökillä onkin sitten koira, jolla on yksi lelu vähemmän.

Lumes järjesti meille mökillä pienen katoamistempun. Sillähän on kuulo jo todella huono, eikä se ole ollenkaan tietoinen, jos sitä huudellaan, joten mökillä tarvitsee jatkuvaa valvontaa tai remmiin kytkettynä olemista.

Ei sillä, että se karkaisi mihinkään, mutta mökkipihassakin on itsessään jo niin paljon piilopaikkoja, että jos se siellä hiljakseen kuljeskelee, menee kauan löytää se, ja itse ainakin haluan aina tietää, missä koirani omassakin pihassa ovat.

No, eihän se valvonta todellakaan toimi sataprosenttisesti, ei varsinkaan minun ollessa vauvassa kiinni. Yhtäkkiä Lumesta ei sitten näkynytkään enää missään. Me kuljemme ympäri pihaa Lumesta etsien ja lopulta se löytyykin ihan tyytyväisenä verhoilla suojatulta terassilta nukkumasta autuaan tietämättömänä, että siitä on oltu huolissaan.

Minä pääsin pitkästä aikaa tervehtimään hevosia. Olihan se jo ollutkin ikävä puolin ja toisin, hevoset eivät meinanneet millään saada rapsutuksista tarpeekseen.

Yritin ottaa myös kivoja selfieitä heppakamujen kanssa, mutta tämä tyyppi oli sen verran linssilude, että meidän kaikki yhteiskuvat näyttivät lähinnä tältä.

Kuinka sujui koirien ja vauvan ensimmäinen kuukausi? Lue täältä <klik>
Mitä kotona ehtii tekemään, kun on pieni vauva hoidettavana? Kurkkaa täältä <klik>
Miltä tuntuu olla raskaana? Tutustu täällä <klik>
Puuttuuko koiraltasi pelastusliivit, vaikka tie vie vesille? Vinkit pelastusliivin hankintaan täällä <klik>
Vieläkö olisi aikaa lähteä pienelle lomareissulle? Viisi kivaa retkikohdetta löytyy täältä <klik>
Syksy tulee ja kohta saa, tai näkökannasta katsoen joutuu, laittaa lämmintä päälle. Miltä näyttävät koirien villasukat? Katso täältä <klik>