Miltä näyttää 15-vuotias koira?

Suomenlapinkoiramme Lumes täytti tammikuulla 15 vuotta. Olen onnellinen, että olen saanut pitää tämän iloisen tyypin luonamme jo näinkin kauan. Toivon, että meillä on vieläkin tiedossa aikaa olla yhdessä.

Vuosi on iäkkään koiran elämässä jo pitkä aika, niin Lumeksellakin. Kun 14-vuotiaana (Miltä näyttää 14-vuotias koira? klik) siinä ei vielä paljon näkynyt vanhuuden merkkejä, nyt niitä jo alkaa olla keräiltynä useampiakin.

Lumeksen kuulo on selvästi heikentynyt, sen kanssa on välillä hankala kommunikoida puheella, kun se kuulee vain lähellä ja reippaalla äänellä kerrotut asiat. Elekieli toimii paremmin ja onneksi Lumekselle onkin tullut aikanaan opetettua suullisten ohjeiden lisäksi myös useita niihin liittyvä käsimerkkejä.

Toisinaan huomaa, että Lumes on vähän hämillään siitä, mitä tapahtuu, koska se ei aina pysy tilanteissa ihan täysin kärryillä, kun ei kuule siihen liittyviä ääniä ja/tai ohjeita.

Kotipihalla Lumesta on turha huudella sisälle. Toisinaan niin kyllä tulee tehtyä, mutta mitään hyötyä siitä ei ole, sillä ei Lumes niitä huuteluja kuule. Siinä on koiran sisälle saamiseen muita vaihtoehtoja olemassa kolme:

1. Odottaa, että se tulee itse sisälle - jossain vaiheessa se aina tulee. Joskus tämä tapahtuu nopeastikin, mutta toisinaan sillä ei ole mitään kiirettä ja odotella saa pidempäänkin.

2. Odottaa, että se itsekseen katsoo kohti tai kokeilla viheltää kovaa (sen äänen Lumes joskus kuulee), ja sitten viittoa sitä luokse. Aina niitä katseita ei tosin tule eikä luoksetulo-viittomakaan toimi 100% - se on helpompi ingnoorata kuin suullinen kehoitus.

3. Kävellä itse Lumeksen luokse, jolloin se huomaa, että ahaa, sitä kaipaillaan sisälle, ja tulee mukaan muitta mutkitta.

Lenkeillä Lumesta ei oikein uskalla enää pitää irti ja se on vähän harmillista. Ei siksi, että se lähtisi mihinkään, vaan siksi, että jos tulee jokin äkkitilanne, missä koirat pitää saada nopeasti kiinni, Lumes ei kuule kutsuja.

Merenjäällä on ollut ainoa paikka, jossa olen päästänyt Lumeksen juoksemaan vapaana. Siellä näkee pitkälle joka suuntaan, eikä yllätyksiä pääse käymään. Lumes pitää vapaana myös kivasti kontaktia minuun ja jäällä se toimii hyvin, kun olen koko ajan näkyvissä. Metsässä puusto ja kivet peittävät näkyvyyttä eikä pelkällä katseella ja elekielellä kommunikointi toimi.

Vaikka Lumes nauttii juoksemisesta, ja on niin halutessaan edelleenkin nopeampi kuin itseään muutaman vuoden nuorempi Mesta, on Lumeksen keskimääräinen kulkuvauhti hidastunut. Tässäkin on kyllä eronsa, että missä kuljetaan - jäällä, pellolla ja metsässä Lumeksella menohaluja riittää tunninkin verran, mutta  pelkkää tienvierustaa talsiminen on yleensä melkoisen hidasta.

Lenkille Lumes kyllä lähes aina haluaa lähteä mukaan, ja se usein ehdottaa metsäreittiä, kun tiellä siitä kohtaa kuljetaan ohi. Harmillisesti kevät on meillä pahinta punkkiaikaa, joten nyt plussakelien saavuttua ja lumien sulettua joudumme skippaamaan metsälenkit joksikin aikaa.

Lenkiltä takaisin kotipihaan saavuttuamme päästän usein koirat irti jo tiellä pihamme kohdassa. Lähes poikkeuksetta Lumes rynnistää pihaan täyttä juoksuvauhtia. Toisinaan Lumes saa myös niin sanottuja hepulikohtauksia, jolloin se juoksee ja syöksähtelee edes takaisin tai pientä ympyrää ihan villinä.

Kehonhallinta, varsinkin takaosan kohdalta, on heikentynyt. Juostessaan ulkorappusia liian innokkaasti ylös tai alas, eivät takajalat ihan aina pysy enää hallitusti menossa mukana. Liukkaat lattiapinnat (osa laminaateista, vinyylilankut, kiiltomaalatut puulattiat) tuottavat hankaluuksia. Niiltä on vaikea (tosi liukkailta jopa mahdotonta) nousta makuulta ylös tai kulkea rapuissa liukastelematta. Kotona sellaisissa paikoissa on nykyään matot, kyläpaikoissa täytyy Lumesta avustaa tai estää kokonaan pääsy liukkaille alustoille.

Tasapainotehtävät, joissa Lumes on nuorena ollut aivan ekspertti, ovat myös nykyään haasteellisempia. Olen kuitenkin pienillä jumppatehtävillä yrittänyt tehdä osani, että kehonhallintaan tarvittavia lihaksia tulee aktivoitua, eikä toimintakyky heikkenisi niin nopeasti, kuin ehkä ilman jumppatreeniä ja monipuolista liikkumista kävisi.

Eihän 15-vuotiaalla koiralla toki voikaan olettaa olevan enää mikään nuoren koiran kroppa. On luonnollista, että vanhuus näkyy ja paikat kangistuu, mutta koiran elämänlaatuun kuitenkin vaikuttaa paljon se, ollaanko vain sohvaperunoina (tai lattiaperunoina, jos ei sohvalle tulla) vai pystytäänkö edelleen olemaan aktiivisia ja elämään koiramaista elämää.

Ikä näkyy myös unen määrässä ja laadussa, sekä levon tarpeessa vanhan koiran väsyessä vähemmästä mitä nuoremman. Lumes nukkuu enemmän kuin ennen ja uni on huomattavasti sikeämpää kuin ennen - toki tähän ehkä vaikuttaa sekin, että kun ei kuule, ei myöskään herää ääniin, mihin ennen olisi herännyt.

Jos Lumes pitää herättää unilta, se ei onnistu puheella, koska Lumes ei tosiaan unen läpi sitä ollenkaan kuule. Kosketukseen se herää, mutta sellainen herätys on selvästi Lumekselle epämieluinen, joten pyrin välttämään sitä. Hellävarainen, mutta toimiva, herätys on ruuan vieminen nukkuvan Lumeksen kuonon eteen - ruuan tuoksu kulkee unestakin läpi ja saa sen lempeästi hereille.

Aina en raaski herättää Lumesta uniltaan, jos ei ole pakko. Jos se esimerkiksi nukkuu ruoka-aikaan, tarjoilen sille ruuan, kun se itse jossain kohtaa herää. Kerran taas koirien kanssa tehdyltä kyläreissulta kotiuduttuamme olimme lähdössä lenkille, ja Lumes olikin kopassaan ihan täydessä unessa, joten annettiin sen jäädä lepäämään, kierrettiin nuoremmalla porukalla tunnin lenkki ja kun tultiin kotiin, oli Lumes edelleen kopassaan hirsiä vetelemässä.

Näin muutoin Lumes on edelleen iloinen, pirteä ja reipas. Se on hyväntuulinen ja osallistuu mielellään yhteisiin puuhiin. Sen yli ei edelleenkään kävellä - jos se ei halua antaa jotain toisille koirille, se ei anna, vaan pitää puolensa ja sitä uskotaan.

Lumes on perusterve ja ikäisekseen hyvässä kunnossa. Tarvittaessa annan sille kipulääkekuurin, jos tulee esimerkiksi satunnaista liikkumishaluttomuutta, joka yleensä liittyy kipukäytökseen.

Tällä hetkellä en näe mitään estettä sille, etteikö Lumes vielä olisi kanssamme puolen vuoden tai jopa vuodenkin päästä, mutta toisaalta vanhan koiran kanssa ei koskaan tiedä, onko aikaa jäljellä paljon vai vähän.

Nautitaan siitä ajasta, mikä meillä on.

Mikäli alla oleva video ei näy, linkki Youtubeen.

Kuvat ja videot maaliskuun lopulta Lumeksen ollessa reilun 15v 2kk ikäinen.