Viherkasviviidakko

Hankin ensimmäisen viherkasvini arviolta vuonna 2002 ensimmäiseen omaan asuntooni. Tästä alkoi innostus, jonka myötä uusia kasveja sisätiloihin on tullut hankittua säännöllisen epäsäännöllisesti jo yli parinkymmenen vuoden ajan.

En ole kertakäyttökulttuurin harrastaja kasviasioissakaan, ja tavoitteeni onkin saada huolehdittua kasveistani siten, että ne pysyvät voimissaan vähintäänkin useiden vuosien ajan. Aina tämä ei kuitenkaan onnistu, ja näihin vuosiin onkin mahtunut monia menetyksiä, mutta niiden vastapainoksi myös erittäin pitkään kanssani matkanneita kasveja.

Alla olevien kuvien rahapuu kuuluu näihin menetyksiin. Pidän sen niin sanotusta normaalista rahapuusta poikkeavasta, hieman erikoisesta ulkonäöstä, mutta valitettavasti en saanut sitä hoidettua oikein, vaan se vähitellen yksi lehti kerrallaan kuoli pois.

Valkoiset pilkut kuuluvat kasviin ja toivat siihen hauskan lisänsä lehtien erikoisen muodon lisäksi.

Yhteen aikaan keräilin samoista kasveista erilaisia väri- ja kasvutapamuunnoksia. Värimuunnoksia kasveihin on saatu aikaan joko luonnollisen mutaation jatkojalostamisella tai kasvien keinotekoisella muuntelulla.

Kultaköynnöksistä yleisin on nimensäkin mukaisesti vihreälehtinen kultaköynnös, jossa on kullankeltaisia pilkkuja. Alla olevassa kuvassa on yksi kultaköynnöksen valkokirjavista muunnoksista, "marble queen", joka on tosi nätti, mutta harmillisesti tämäkin minulla jo edesmennyt.

Toisessa kuvassa on kultaköynnös "N´joy", joka on ilahduttanut minua jo ainakin kuuden vuoden ajan. Se on myös valkolaikkuinen, mutta eri tavalla kuin marble queen.

Valkokirjavuuden määrä riippuu ainakin oman kokemukseni mukaan kasvin saamasta valon määrästä. Tässä N´joy on ollut liian hämärässä, jonka vuoksi lehtiin on palautunut kasvin normaali väritys, kokovihreä. Päästyään takaisin riittävään valoon, se alkoi tehdä taas uudelleen valkolaikkuisia lehtiä.

N´joyn lisäksi minulla on kaksi useamman vuoden vanhaa tavallista kultaköynnöstä, mutta ne ovat taantuneet kokonaan kokovihreiksi - tai no, toisella on yhdessä lehdessään kuviointia, muuten kaikki on pelkkää vihreää.

Tiesitkö muuten, että luonnollisessa kasvuympäristössään viidakossa, kultaköynnös on jättilehtinen (jopa reikälehtinen/repaleinen) ja paksuvartinen liaani, joka kasvaa suurten puiden runkoja pitkin? Huonekasvina elelevä kultaköynnös on vain pikkuruinen vauvaversio aidosta itsestään.

Yksi vanhimmista kasveistani, ja siten huomattavaa tunnearvoa sisältävä, on tämä korallikaktus. Sain kyseistä kasvia muutaman pistokkaan äidinäitini veljen vaimolta 17-18 vuotta sitten, ja siitä lähtien se on vain kasvanut ja kasvanut, ja jaettu jo kolmeen eri ruukkuun.

Muuttaminen korallikaktuksien kanssa on muuten ollut mielenkiintoista. Niillähän on noita pitkiä ja ohuenohuita, helposti katkeavia "lonkeroita", joten pakkaaminen muuttomatkaa varten ei todellakaan ole ollut helppoa. Yhden lyhyemmän matkan kuljetin niitä autossa ruukkua kädessäni kohotettuna pidellen ja lonkeroita varjellen. Pidemmälle matkalle kiinnitin ruukun ison, tyhjän laatikon nurkkaan ja levittelin lonkerot pitkin laatikon pohjaa.

Useimmat huonekasveina pidettävät kasvilajit eivät koskaan kuki ihmisasunnoissa, siksi niistä käytetäänkin nimitystä viherkasvi. Korallikaktus kuuluu satunnaisiin "vankeudessa kukkijiin", se joko saattaa kukkia (sillä on pienet, valkoiset kukat) tai sitten ei. Minun koralleihini ei kukkia ole kertaakaan ilmestynyt.

Korallikaktusta ei pidä sekoittaa hatioraan, jolla on korallikaktuksen kanssa samantyyppinen kasvutapa, mutta hatioran kasvunivelet ovat erilaiset ja kukinto keltainen, jonka vuoksi sitä myös tulitikkukaktukseksi kutsutaan.

Korallikaktus ei ole kuivan paikan aavikkokasvi, vaan luonnossa se kasvaa epifyyttinä suurten puiden oksilla/oksanhaaroissa, ja tarvitsee niin sanottuihin tavallisiin kaktuksiin verrattuna runsaammin kastelua.

Kasveistani vanhin on tuoksutraakkipuu, joka myös vanhalla nimellään tuoksuva lohikäärmepuu tunnetaan. Traakkipuita kutsutaan toisinaan virheellisesti palmuiksi, koska ne kuivattavat alalehtiään ja niille muodostuu kuiva, kova puurunko, mutta palmu on aivan eri asia kuin traakkipuu.

Kaupoissa myydään myös vedessä olevia, keppimäisvartisia, toisinaan kierteelle kasvatettujakin "traakkipuunpalasia" onnenbambu-nimellä, mutta ne ovat tosiaan oikeasti traakkipuita, joille on vain keksitty myyvempi nimitys.

Hyvinvoiva tuoksutraakkipuu kasvaa korkeutta aika nopeastikin, ja luonnossa ne ovat suuria puita. Omani olen saanut jo parikymmentä vuotta sitten, kun jollain traakkipuunomistajalla oli puu kasvanut jo lähes kattoon asti ja hän sahasi sen kahtia - minä sain latvan, hän piti varren. Varteen kasvaa siis uudet lehdet aikanaan ja latva kasvattaa uudet juuret. 

Minulla ollessaankin traakki on jo kaksi kertaa katkaistu. Ensimmäisellä kerralla minä pidin varren ja latva meni veljelleni, kun tuolloiseen asuntooni ei mahtunut toista tuoksutraakkia sen pitkien, leveälle yltävien lehtien vuoksi. Toisella kertaa pidin molemmat palaset itse.

Näiden kahden vaaleanvihreäjuovalehtisen tuoksutraakkipuun lisäksi minulla on kaksi kokovihreää tuoksutraakkia, ja aiemmin ollut myös valkojuovainen ja limenvihreäjuovainen traakki, sekä reunus- ja supputraakkipuita.

Tuoksutraakkipuun nimessä on muuten sana "tuoksu", koska sen kukinto on voimakkaasti tuoksuva. Tuoksutraakkipuu voi kukkia myös huonekasvina, mutta se on harvinaista.
 

Anopinkielikasveja on monenlaisia: pitkä- ja leveälehtinen anopinkieli, lyhyt- ja leveälehtinen anopinhammas sekä kapea- ja paksulehtinen anopinkeihäs. Näistä kaikista löytyy myös vielä lisäversioita, jotka poikkeavat toisistaan muun muassa väriltään ja/kasvutavaltaan.

Anopinkieliä minulla on ollut normaalia vihreää, keltaraitaista sekä hopeavivahteista "moonshine" anopinkieltä. Tällä hetkellä minulla on vain yksi anopinkieli, se on ollut minulla ehkä seitsemisen vuotta, ja on keltaraitaversio, mutta sen raidat ovat aikaa myöden tulleet enemmänkin kellanvihreiksi.

Anopinhampaita olen myös vuosien aikana haalinut useampaa eri sorttia, mutta niistä viimeisetkin menehtyivät kuluneen talven aikana. Keihäitä minulla sen sijaan on edelleen runsaasti, niitä löytyy kahdeksan ruukullista ja pisimpien keihäiden pituus on jopa metrin.

Anopinkielet ovat mielestäni melko väärinymmärretty kasvisuku. Niitä näkee usein mainostettavan jopa pimeän paikan kasveina ja tarvitsevan vettä vain joskus ja jouluna. Kaikki minun anoppini ovat kasvaneet parhaiten ja värikkäimmin aurinkoisella eteläikkunalla, jolloin niitä on myös kasteltu jopa parikin kertaa viikossa. Vähänkin vähäisemmässä valossa minulla on niille kasvivalot viihdykkeenä ja vettä tarjoillaan noin kerran viikossa.

Ensimmäiset anopinkieleni, normaali vihreä versio, ovat kukkineet kahdesti. Anopinkieli kasvattaa kukkavarren ja sen kukinnossa on hyvin voimakas tuoksu.

Alla kuvassa etualalla anopinkieli moonshine, oikealla anopinkeihäitä ja takana erilaisia anopinhampaita. Alempi kuva otettu kameran auringonlasku-asetuksella, ja siinä näkyy myös yksi piikikäs kaktus.

Tähän viherkasviaiheeseen minut innosti Repolainen reissaa ja räpeltää-blogi, jossa haluttiin nähdä, miten vihreä väri näkyy kenenkin elämässä.

Kesäisin tykkään katsella ja kuvailla ulkosalla erilaisia kukkia, niitä löytyy täällä "Kesä ja kukkaset" klik, "Miten käy, jos jättää nurmikon leikkaamatta?" klik ja "Ken on heistä kaikkein kaunein?" klik.

Kuvassa on varjot kahdesta erilaisesta anopinkeihäästä sekä anopinkielestä ja korallikaktuksesta.