Syksy kuvina

Olin vähän pettynyt kesän loppumiseen ja syksyn vaihtumiseen tilalle. Tiedossa oli märkää, harmaata, pimeää ja kylmenevää.

Pettymys sai väistyä, kun syksy onkin ollut pääosin ihanan värikäs ja aurinkoinen. Ulkoilukelit ovat olleet niin upeat, että kävelylenkkejä on tehnyt mieli jatkaa loputtomiin.

Alla olevassa kuvassa on meidän pihakivemme. Se on Mestan vakiopaikka, jonne hypätä ja odottaa, josko olisi herkkupalkkioita jaossa. Myös Pikkubolognese on oppinut herkkukiven merkityksen ja seuraa sinne usein Mestan perässä. Lumes ei enää niin välitä kiipeilyistä, mutta herkuista sekin toki pitää edelleen.

Tuo kivellä oleva pikkumökki on pitkään etsinyt paikkaansa. Ostin se joskus, kun se oli niin söpö, mutta en oikein ole keksinyt, mitä sillä sitten kuitenkaan tekisi. Ei pitäisi ostaa mitään, mille ei ole valmiiksi käyttöä tiedossa.

Mökki yrittää ilmeisesti olla linnunpönttö, koska siinä on pyöreä oviaukko. Se vain on niin huonosti suunniteltu ja huonoista materiaaleista valmistettu, ettei tätä linnunpönttönä voi kyllä käyttää.  Nyt se saa olla talven tuossa kivellä ja katsotaan keväällä, kuinka huonoon kuntoon se ulkona säänarmoilla menee.

Ja miksikö tämä söpö tupa ei käy linnunpöntöksi? Linnunpönttö pitää kiinnittää tukevasti puunrunkoon, sitä ei saa ripustaa narusta roikkumaan ja heilumaan. Linnunpönttö olisi hyvä tehdä karkeasta, maalaamattomasta laudasta, ei ohuesta levystä, joka ei kestä säänvaihteluita. Linnunpöntön olisi hyvä olla pohjasta tai takaseinästään avattavissa, jotta sen voi puhdistaa. Linnunpönttö pitää rakentaa siten, ettei vesi pääse satamaan sinne sisään. Sisäänkäynnin linnunpönttöön tulee olla pöntön keskikohdan yläpuolella, jotta pönttöön mahtuu rakentamaan kunnollisen pesän.

Kotipihan lisäksi Mesta bongailee kiipeilykiviä myös lenkkireitin varrelta. Tässä ollaan yhdellä vakiokivellä istuskelemassa herkkujen toivossa.

Puunoksilla on monena päivänä ollut pieniä vesipisaroita, jotka kimmeltävät kauniisti auringonvalossa. Tässä pensaassa ne vielä jotenkin kivasti korostivat pensaan viuhkamaista muotoa.

Tämä on jotenkin tosi kiva kuva Mestasta. Instagram-tilillämme (klik) julkaisin sen tarinoissa tekstillä "tunnen syksyn kutittelevan kuonokarvojani".

Muutamina päivinä on ollut vielä aamuisin sumua, kun olemme ehtineet aamulenkillemme. Usein sumu hälvenee niin nopeasti päivänkoitossa, ettei sitä ole enää jäljellä meidän ulkoillessamme, mutta välillä onnistaa.

En ole ennen törmännyt valkoisiin marjoihin satokauden ulkopuolella. Tiedän valkoherukan ja valkomansikan, mutta tämä valkoinen marja pääsi yllättämään.

Luulin ensin, että ne ovat jonkin ötökän munia, mutta kun niitä oli pensaan joka oksalla, niiden oli pakko olla jotain muuta. Google avitti asiassa ja kertoi kyseessä olevan lumimarjan.

Ja marjoista puheenollen, meidän punaherukkamme jäivät harmillisesti tänä vuonna pensaaseen. Kukaan ei niitä ehtinyt poimimaan, eikä edes linnuillekaan kelvannut.

Puiden syysväritys on tänä syksynä ollut upea ja lehdet ovat myös pudonneet puista maahan. Luulisi sen toki olevan itsestäänselvyys, mutta viime vuonna osassa puita lehdet jotenkin omituisesti vain jäivät paikoilleen ja/tai irtoilivat sitten vasta pitkin talvea. Se olikin vähän totutusta poikkeava näky, että lumipeitteen päällä on puunlehtiä.

Haravoitavaa on riittänyt, mutta se ei oikeastaan haittaa, sillä se on minusta ihan mukavaa. Pari vuotta sitten kirjoittelinkin tänne jutunkin minun ja koiriemme haravointipuuhista (klik). Meillä kyllä lehdet ovat pääosin vain kahden isoimman puun alla, eikä koko pihaa tarvitse onneksi haravoida - se ei ehkä olisi enää niin kivaa.