Koirien ja vauvan viides kuukausi

Koirien ja vauvan viides kuukausi oli uusia asioita täynnä. Ensinnäkin tuli talvi. 

Olin jo pikkupakkasilla huolissani, miten vauva tarkenee nukkua ulkona kärryissä. Toki tiesin, että  kärryissä on paljon lämpimämpi kuin suorassa ulkoilmassa, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin ylipuin vauvaa, eikä sekään ole ihan tarkoituksenmukaista.

Pelastukseni oli Lastentarvikkeelta (https://www.lastentarvike.fi/verkkokauppa/) saatu Capidi Premium itkuhälytin, jonka vauvayksikössä on integroitu lämpömittari. Tämän kun sujautti kärryjen sisään, niin aikuisen yksikön näytöltä oli helppo tarkistaa lämpötila kärryissä.

Muutamien lämpötilatarkkailujen jälkeen sain vähentää vauvan säänmukaisesta "ulkopukeutumistaulukosta" yhdet välivaatekerrat pois. Lisäksi uskalsin nyt hyvillä mielin nukuttaa vauvaa ulkona myös yli -10 asteen pakkasillakin, kun olin saanut varmuuden, että kyllä vauva siellä tarkenee.

Ihan mielenkiinnosta oli pakko myös kokeilla, toimisiko itkuhälyttimen puhetoiminto (aikuisen yksiköstä voi puhua vauvayksikölle) koirien etäkäskyttämiseen. Laitoin vauvayksikön Mestan kaulapantaan, kävelin 20m päähän ja sanoin hälyttimen kautta "maahan", "temppu" ja "syömään" - ainoa reaktio oli pään kallistelu, kun jokin hassu ääni kuuluu korvanjuuresta.

Vauva sai pallomeren ja olikin heti mielissään siellä leikkimässä. Pallot kahisivat mukavasti, kun niiden seassa heilutteli jalkoja, ja mikä loputon määrä ihanan värikkäitä "syötäviä", namsk namsk.

Jossain kohtaa aloin ihmettelemään, miten pallomeressä tuntuu olevan enemmän koirankarvoja, kuin mitä sinne satunnaisesti voisi ajatella lattialta leijailevan. Ei se niin muuten mitään, mutta kun vauva tosiaan on siinä iässä, että kaikki laitetaan suuhun, niin koirankarvaiset pallomeripallot eivät siihen ole niin hyvä yhtälö.

Tämä koirankarvamysteeri ratkesi, kun kerran kummastelin olohuoneesta kuuluvaa erikoista ääntä. Mennessäni katsomaan, mitä siellä oikein tapahtuu, niin Lumes se tyytyväisenä seisoi keskellä pallomerta ja kauhoi palloja tassuillaan. Toisena päivänä taas yllätin Mestan pallomerestä istuskelemasta ja lelunkin se oli sinne ottanut mukaan.

Ensilumi satoi ja suli pois. Sitten tuli lunta toisenkin kerran, mutta sekin suli pois. Kolmas kerta toden sanoo, saatiin sanoa, kun kolmannella yrittämällä lumi jäi viimein pysyväksi.

Tänä talvena lumisateet ovat olleet minulle vähän sellainen kaksipiippuinen juttu. Toisaalta lumi kuuluu talveen ja sitä saa olla paljon, mutta vauvan kanssa kärryttelyjä se hankaloittaa, kun teiden talvihoito välillä on mitä on.

Lapinkoirat sen sijaan rakastavat joka vuosi talvea ja lunta yhtä paljon. Välittömästi ensilumen sadettua oltiinkin jo onnellisina tekemässä "lumienkeleitä". 

Aina lumikelikään ei silti ole lapinkoirille edullinen, vaan tietynlaisella koostumuksella se takertuu ikävästi jalkakarvoihin kiinni. Lapinkoiran menoa nämä lumipallerotkaan eivät tosin paljon hidasta, suurempi ongelma ne ovat bologneselle - pienelle koiralle ne ovat suhteessa paljon raskaampia ja peittävät isomman osan koirasta.

Vauva kasvaa ja kehittyy. Hän löysi varpaansa (yhtenä päivänä sitä oltiin vaan, että oho, mitäs nämä ovat), oppi kääntymään selältä vatsalleen (ja huh huh, miten salamannopeasti se kääntyminen tapahtuukaan) ja on yhä kiinnostuneempi leluista ja leikkimisestä.

Tapahtui myös se, mitä on alusta asti odotettu, eli vauva huomasi koirat. Hän katselee koiria, hymyilee niille ja haluaa koskea koiriin.

Vauvan refleksi rutistaa kätensä nyrkkiin, kun käteen ottaa jotain, tarkoittaa koirien kohdalla ikävää turkin tukistelua. Tämän vuoksi koirien silittely tehdäänkin aina aikuisen kanssa yhdessä, jotta vauvan kämmen pysyy avonaisena.

Koirien arki on sujunut tavalliseen tapaansa. Mesta ja Pikkubolognese ovat oppineet, että ulkovaatteiden pukeminen vauvalle tarkoittaa ulkoilua, ja siinä kohtaa, kun nostan niin sanotun valmiin paketin syliin, ovat koirat jo eteisessä odottamassa.

Minun on ollut vaikea löytää aikaa koirien harjaamiselle. En ole koskaan ollut mikään ahkera koirien harjaaja, eikä lapinkoirien turkki jatkuvaa hoitoa tarvitsekaan, mutta nyt, kun sitä ei ole tehnyt enää ollenkaan, huomaa, että irtoava pohjavilla alkaa takkuuntua.

Lopulta keksin laittaa koirien harjan vauvan kärryjen alakoppaan, ja aina tullessani kävelyltä, harjasin muutaman minuutin jompaa kumpaa lapinkoiraa. Tämä oli tosi hyvä ja helposti toteutettava oivallus ja mikä parasta, koirat alkoivat taas olla kivan siistissä kunnossa.

Vaikka vauva ei kärryissä maatessaan paljon maisemia pysty katselemaan, niin kyllä sieltä jotain mielenkiintoista usein näkyy - ainakin sen perusteella, että vauva haluaa aina alkulenkistä kärryjen kuomun olevan auki, ja sen saa nostaa ylös siinä vaiheessa, kun vauvalla alkaa olla unentulo lähellä.

Mitä vauva kärryistä sitten näkee? Oletukseni mukaan taivasta, pilviä, ehkä joskus jonkun linnun, katuvaloja, puidenoksia - ja tietenkin minut kärryjä lykkimässä. Ymmärrettävästi se on mukavampi katsella edes jotain muuta, kuin vain pelkkää kuomua, ja onhan kärryissä paljon avarampi fiiliskin kuomun ollessa auki.

Varsinkin tien ylle kaartuvien puunoksien kiinnostavuus vauvan virikkeenä oli aika selkeää, sillä aina kävelylle lähdön alkumatkan, jossa tien molemmin puolin on isoja puita, vauva oli tyytyväinen. Pieni kitinä alkoi joka kerralla aina samassa kohtaa tietä, jossa nämä puut oksineen loppuivat.

Eikä sillä, puiden latvustojen katselu on kyllä minunkin mielestäni jotenkin mieltä rauhoittavaa ja ehkä vähän jopa hypnoottista. Harrastin yhteen aikaan koirien kanssa monta vuotta henkilöetsintää, jossa koirat opetetaan etsimään ihmisiä metsästä. Tässä yhteydessä tuli itsekin makoiltua varvikoissa ja sammalmättäillä treenikavereiden koirilta piilossa, puiden latvustojen välistä pilkottavaa taivasta katsellen - eikä ollut yhtään tylsää pötkötellä siellä jopa puolta tuntia kerrallaan.

Koirien ja vauvan neljännessä kuukaudessa (se löytyy täältä) kerroin siitä, miten olin löytänyt kätevän keinon saada vauva helposti nukahtamaan päiväunille omaan sänkyynsä.

No, yhtäkkiä vauvalla sitten taas systeemit muuttuivat (puhutaan "neljän kuukauden ikäisen vauvan hulinoista", ehkä liittyi siihen) eikä omassa sängyssä päiväunien nukkumisesta enää tullut mitään millään niksillä.

Onneksi kärryissä nukkuminen edelleen sujui hyvin, joten olemmekin sitten olleet niin ahkeria, että kävelylle on lähdetty kaksi kertaa päivässä - vauvan molempien päiväunien aikaan. Koirille tämä on tietenkin ollut tosi mukavaa, jotain hyötyä niillekin vihdoin vauvasta.

Rahanmenoa ei voi estää. Viime kesän, syksyn ja alkutalven aikana meiltä on hajonnut telkkari (tai no oikeastaan Playstation ja digiboksi, jotka ukkonen vaurioitti, mutta oli samanhintaista ostaa uusi tv, joka toimii ilman härpäkkeitä, kuin uudet pleikkari ja boksi), astianpesukone ja pyykinpesukone.

Ilman tv:tä oltiin reilu pari viikkoa. Elektroniikasta kiinnostunut sukulaispoika tarkisti pleikkarin, jos se olisi ollut helposti korjattavissa, mutta hänellä ei ollut tarvittavia työkaluja, mitä korjauskokeilussa olisi tarvittu. Sen jälkeen odoteltiin vielä hetki vähän eri kauppojen tarjouksia, mistä kannattaisi uusi tv hankkia.

Uudet pesukoneet olikin sitten pakko käydä ostamassa nopeammalla aikataululla, kun ne ovat arjessa aika välttämättömät vempeleet. Astioita ei kovin montaa päivää jaksa käsin pestä ja aikaakin siihen kuluu. Koko perheen pyykinpesu käsipelillä taas on jo ihan mahdottomuus, kun kyse ei ole mistään yksittäisistä vaatekappaleista.