Koirien juhannus

Juhannusperjantai mökillä oli suht viileä. Ei nyt noin niin kuin muuten, mutta bolognesen mittapuulla - se paleli ja siten tarvitsi päälleen takin, jonka juuri kevättalvella sille tekaisin (itse tehty takki koiralle). Kyllä vaan lapinkoirien kanssa onkin niin helppoa. Ei niiden kanssa tarvitse koskaan miettiä, että mikä keli ulkona on, senkus mennään ja ollaan vaan. Pikkubolognese on vähän toista maata.

Mesta on aina mielellään siellä, missä minäkin. Vähintäänkin se haluaa olla tietoinen siitä, missä minä olen, jotta halutessaan se voi sittenkin tulla myös itse sinne, missä minäkin olen. Tältä näyttää, kun Mesta jää eri paikkaan, minne minä menen, mutta kuitenkin se on lähtövalmiina muuttamaan suunnitelmaa.

Uudesta mökkilaituristamme modattiin lautta, jonka kyytiin kaikki yhdeksän ihmistä ja kolme koiraa mahtuivat mukaan hassunhauskalle juhannusajelulle. Olin ensin hieman epäuskoinen kuultuani tästä suunnitelmasta, mutta niin vain suunnitelmantekijät tiesivät, mitä suunnittelivat.

Juhannusviikonloppuun sattui mahtavat suppailukelit ja vietettiinkin koirien kanssa vesillä paljon aikaa. Sattuipa myös ensimmäinen koira yli laudan tilanne, kun Lumes tapansa mukaan seisoskeli ihan keulassa ja sitten lipsahtikin etutassut yli. Sillä on ollut sama tapa kaikki nämä suppailuvuodet ja on ollutkin vain ajankysymys, milloin se molskahtaa keulasta keikkumasta veteen. Pelastusliivien ansiosta sain autettua Lumeksen nopeasti ja helposti takaisin laudan kyytiin.

Kun välillä huomasi Lumeksen kadonneen, yleensä sitä kannatti aina etsiä jostain kohtaa mökistä. Oli erittäin todennäköistä, että Lumes on huomannut jonkun tekevän jotain ruokaan liittyvää, ja Lumeshan on aina siellä missä ruoka, ja ruuanlaittoa ja herkutteluahan ihmisillä juhannuksena riitti. Pikkubolognese ja Mesta eivät ole ollenkaan niin intensiivisiä ruuanlaitonvahtijoita kuin Lumes, joka ei vahtipaikastaan hevillä luovu.

En tiedä, mikä pakko se on aina ottaa koirista uusia ja uusia kuvia. Ihan kuin niitä kuvia ei olisi jo ennestäänkin vaikka millä mitalla: koira eestä, koira takaa, koira istuu, koira makaa. Ja silti, silti, niitä ottaa vain lisää ja lisää, kuten tälläkin kertaa...

Sunnuntaina meidän oli tarkoitus lähteä heti aamusta kotiin ja kotoa suoraan toiselle mökille jatkamaan juhannuksen viettoa. Vaan minkäs teet, kun meri oli niin rauhallinen, että oli ihan pakko käydä ensin Mestan kanssa vähän suppailemassa. Laitoinkin jo puolivitsillä viestiä, että ei me täältä nyt mihinkään päästä, kun on liian hyvä suppailukeli eikä tekisi millään mieli meloa takaisin rantaan.

Koirat olivat siellä, missä ihmisetkin, ja koiria saikin jatkuvasti pyytää siirtymään pois mölkyn ja petankin vaara-alueilta - pelipaikat kun tuntuivat olevan kaikista houkuttelevimmat oleskeluun. Mesta tykkäsi myös kävellä mölkkykalikoiden keskellä, ottaa niitä suuhunsa ja piehtaroida petankkikuulien päällä, ja oli vähän pettynyt, kun sellaista ei nyt oikein olisikaan saanut tehdä.

Nuorin juhannuksenviettäjistä oli hyvä koirien viihdyttäjä. Herkkupussi vaan käteen ja koirat seuraavat mukana kaikkialle. Pikkubolognese on erityisesti hänen mieleensä, kun kokosuhde tuntuu sopivan turvalliselta. Mutta on se kyllä ihanaa, ja helppoa, kun koirat tulevat toimeen ihan kaikenikäisten ihmisten kanssa ja ne voi ottaa mukaan minne vaan.

Siinä, missä Lumes, 14v6kk, Mesta, 10v4kk ja Pikkubolognese, 10v4kk, sekä Meri-suomenpystykorvakin, 14v9kk, osallistuivat koko ajan kaikkeen toimintaan, Vallu-lapinkoira, 14v9kk, vetäytyi jossain kohdin omaan piilopaikkaansa päiväunille. Onneksi sen piilo tiedettiin, muuten olisi saanut hetkisen etsiä, missä se oikein on.

Instagramiin ja Facebookiin on muuten ilmestynyt muutamia kuvia Pohjois-Norjan reissustamme. Kunhan ehdin, kirjoittelen tännekin reissukertomusta kuvien kera, mutta ensimakua löytyy noista kanavista.