sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Veneily koiran kanssa

Kuinka sujuu veneily koiran kanssa? Tarvitseeko veneilevä koira pelastusliivit? Kuinka koira tulee veneeseen ja veneestä pois? Missä koiran paikka on veneessä? Minkälaisia asioita veneilevän koiran olisi hyvä osata? Miten koira totutetaan veneilyyn?


Tarvitseeko veneilevä koira pelastusliivit?

Käytän koirillamme pelastusliivejä aina tilanteissa, joissa on mahdollisuus, että koira vahingossa putoaisi veteen. Näitä tilanteita ovat hengailu laiturilla veneeseen menoa odottaessa, veneeseen meneminen, veneen ulko-osissa oleskelu ja veneestä poistuminen. Pelastusliivien kahvasta avustamalla on myös helppo varmistaa koirille turvallinen hyppy veneeseen ja veneestä pois.

Vaikka kaikki koiramme osaavatkin uida, yhtäkkinen veteen putoaminen säikäyttää. Pelastusliivit estävät koiraa painumasta veden alle, helpottavat uimista äkillisessä tilanteessa ja auttavat koiran nostamisessa takaisin veneeseen tai laiturille. Pelastusliivien väristä riippuen ne myös lisäävät vedessä olevan koiran näkyvyyttä.

Isomman veneemme sisätiloissa koirat voivat olla ilman pelastusliivejä, ellei niillä ole vapaata kulkua ulos. Lyhyemmillä matkoilla jätän silti pelastusliivit päälle sisälläkin, koska säästyn näin edestakaisen riisumisen ja pukemisen vaivalta.


Kuinka koira tulee veneeseen ja veneestä pois?


Meillä koirat pääsevät veneeseen ja veneestä pois tilanteesta ja paikasta riippuen joko kantamalla tai avustettuna itse hypäten. Lumekselle ja Pikkubologneselle ei ole väliä, kummalla tavalla veneeseen mennään, mutta Mesta kokee kantamisen hieman epämieluisana. Suosinkin ensisijaisesti koirien omaehtoista tulemista veneeseen, jotta kaikilla säilyy hyvä mieli.

Mikäli koira on innokas tulemaan veneeseen ja/tai poistumaan sieltä, sisältävät nämä kulkutilanteet suurentuneen riskin koiran putoamisesta veteen. Pikkubolognese putosikin toissa kesänä laiturilta kurkotellessaan veneessä hääräävän ihmisen perään. Tämän vuoksi olisikin tärkeää joko opettaa koiralle, tai pitää asiasta itse riittävän hyvä huoli, ettei veneeseen tai sieltä pois hypätä koskaan ilman lupaa.

Lapinkoiristakin on veneilykokemuksen kertyessä tullut vähän liian itsevarmoja. Varsinkin mökkilaiturille tullessa ne jo mieluusti olisivat kärkkymässä tilaisuutta hypätä veneestä pois. Lumes ja Mesta ovat kuitenkin uskoneet sanallisia ohjeita, joten vahinkoja ei niiden kanssa ole käynyt. Usein koirat kuitenkin pidetään veneen suljetun oven takana, jos ihmiset ensin kulkevat edes takas tavaroita kantaen. Näin ei koirille tule turhaa houkutusta lähteä ihmisten perässä veneestä omin luvin pois.



Missä koiran paikka on veneessä?


Isossa veneessämme koirien on mahdollista valita useammasta paikasta, missä ne haluavat olla. Pikkubolognesen silti löytää useinmiten sylistä, sillä se ei viihdy veneessä itsekseen. Sylissä se kuitenkin matkaa  tyytyväisenä.

Mesta on keksinyt itselleen tukevan makuupaikan kuljettajan jalkatilasta. Toisinaan se viihtyy Lumeksen kanssa ulkona merituulia haistelemassa. Tällöin koirat ovat kiinni remmissä, ellen koko ajan ole itse vahtimassa niitä siellä.

Lumes käyttää veneen tiloja koirista monipuolisimmin. Se makoilee eri kohdin sohvalla, käytävällä tai minun jalkatilassani ja on mielellään myös ulkona istuskelusta nauttimassa.



Minkälaisia asioita veneilevän koiran olisi hyvä osata?


Mahdollisen veteenputoamisvahingon varalta olisi hyvä, ettei vesi ole koiralle aivan vieras elementti. Tämän vuoksi olisi hyvä teettää koiralla yksi tai useampi, vaikka ihan pienikin, hyvän mielen uimaharjoitus, jotta sille muodostuu jonkinlainen mielikuva vedessätoimimisesta.

Mikäli arvelee koiransa pitävän pelastusliivejä alkuun epämiellyttävinä, niiden käyttöön kannattaa totutella kotona mukavissa yhteyksissä herkkujen kera. Näin liivien käytön mahdollinen epämukavuus ei herkälläkään koiralla yhdisty veneeseen ja kaikilla on mukavampi fiilis aloittaa itse veneily.

Muutamien peruskäskyjen hallinta helpottaa ja turvaa koiran kanssa veneilyä. Esimerkiksi odota, tule ja ei ovat jo aika pitkälle riittävää sanavarastoa. Jos koiran on joskus tarpeellista jäädä joksikin aikaa yksin veneeseen, ennakkoon veneessä tehdyt yksinoloharjoitukset tuovat tilanteeseen luottoa sekä koiralle että ihmisille.

Rauhoittumisen taito on käytännöllinen koiran hallita monissa arjen tilanteissa, myös veneilyssä. Mikäli koiraa ei aiemmin ole juurikaan nosteltu, voi olla hyväksi sekä itselle että koiralle hakea siihenkin vähän valmiiksi rutiinia ja sopivaa tyyliä.


Miten koira totutetaan veneilyyn?


Kaikki koiramme ovat aloittaneet veneilyn reippaina, jo monenlaiseen menoon tottuneina aikuisina, joista ennalta tiedettiin, ettei niiden kanssa ongelmia tule. Jos nyt pitäisi pennun tai herkemmän aikuisen kanssa aloittaa veneily, kävisin ainakin muutaman kerran etukäteen tutustumassa veneeseen koiran kanssa.

Koira saisi harjoitella veneeseen tulemista ja veneestä poistumista, veneen ulkopinnoilla liikkumista sekä veneen sisätiloissa hengailua. Ennen ensimmäistä varsinaista venematkaa, kävisin myös ihan pienellä kierroksella testaamassa, miten koira reagoi liikkuvassa veneessä olemiseen ja sen ääniin. Näin tietää, mihin pitää vielä kiinnittää huomiota vai onko kaikki ok.

Välttäisin kovin keikkuvaa venekyytiä, kunnes koira on tottunut veneilyyn kunnolla. Aallokkoja vasten pomppivan veneen kyyti ei ole kovin miellyttävää ja voi herkemmälle koiralle aiheuttaa pelkoa. 



Kesäisin käyn koirien kanssa myös sup-lautailemassa, siitä voi lukea kirjoituksestani Harrastuksena suppailu. Muista veneilevistä koirista tulee ensimmäisenä mieleeni lapinkoirat Wiima ja Tihku, joiden veneilyistä lisää blogissaan.

7 kommenttia:

  1. Meillä lapinkoirat ovat olleet kanoottikoirina. :D Mäyräkoirat ovat välillä päässeet soutuveneen kyytiin. Varmasti olisi oikein mukava veneillä koirien kanssa isommallakin veneellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen lapinkoirani oli myös kanoottikoira, ja yhden kerran se oli polkuveneenkin kyydissä. :D Pienet vesilläliikkumiskulkuneuvot ovat siitä kivoja, että niillä tuntee enemmän olevansa osa ympäröivää luontoa. Isolla moottoriveneellä kulku vastaa vähän autoilua, sopii matkustamiseen, mutta ei ole niin nautinnollista. :)

      Poista
  2. Hyviä varotoimia ja totuttelua selvästikin vaaditaan ja on hyväksi.
    Eilen näin just taas tämän lähipiirin pentulapparin ja tulikin puheeksi parikin koiraa, jotka hyppäsivät innoissaan veteen, ennen kuin tajusivat, että se on vettä. Toinen hätääntyi niin kovin, että lähti uimaan rannasta poispäin. Mummon susikoira oli ollut mökillä talvella ja juossut jäällä. Seuraavan kerran kävi mökillä kesällä ja juoksi suoraa päätä veteen seisomaan hyvin hölmistyneen näköisenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska tuo mummosi koira, kun kiva juoksentelupaikka ei ollutkaan enää tallella kesällä. :)

      Poista
  3. Meillä koirat ovat oikeastaan tottuneet veneilyyn tekemisen kautta. Wiima oli 8 vkoa kun hän oli eka kerran veneessä. Matkusti tuon eka reissun sylissäni koko matkan, mutten muista hänen erityisesti pelänneen vaan rauhallisesti katseli maisemia.
    Sittemmin hänestä on tullut tottunut veneilijä, joka on paatissa kuin kotonaan - hiljaisella vauhdilla tykkää istua seuranani kokassa kuono tuulessa ja matkavauhdissa tulee jalkatiloihin makailemaan.
    Tihku-pentu, ja nyttemmin "junnu", on talvella syntynyt ja hän oli jo puoli vuotta ennen ekaa veneretkeä. Sitä olin miettinyt enemmän, että mitenkähän mahtaa tottua ja alkaakohan pelätä. Mutta Tihku on luonteeltaan vähän sellainen huimapää, että hän oli heti kuin kotonaan, eikä arkaillut matkavauhtiakaan.

    Meillä on koirat pelastusliiveissä, jos lähdemme oikein reissulle, mutta häpeäkseni tunnustan, että kotilaiturin (siis missä vene on, kun ei olla mökillä) ja mökin välisissä reissuissa harvoin puen pelastusliivejä päälle - veneeseen meno ja sieltä poistuminen on niin sujuvaa molemmissa päissä, että olen tullut vähän laiskaksi. Koirilla on kyllä liivit ja hihnat / liinat, ja Tihkulla liina on koko ajon ajan, ja pidän hänet penkillä vieressäni. Wiimasta tiedän jo, että hän ei tee pöllöyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, en pääse yllä olevaa korjaamaan, mutta kun kirjoitan toka kappaleessa, että "Koirilla on kyllä liivit ja hihnat / liinat,.." niin tarkoitan, että Koirilla on kyllä Valjaat ja hihnat / liinat.. :)

      Poista
    2. Teilläkin sujuu veneilyt niin mukavasti. :) Ja kyllä minäkin välillä mietin, että jaksanko pukea koirille niitä liivejä 15min matkaa varten, kun riski sille, että jotain käy, on kuitenkin niin pieni. Ihminen on laiska otus. :) Omatkin liivit lojuvat veneen sisätiloissa, vaikka ei pahaksi olisi itsellekään niitä ylle laittaa, kun välillä keikkuu ulkona pitkin venettä.

      Poista

Kiva, kun kävit, ja kiva, jos jätät vielä kommentin jälkeesi - vastailen niihin mielelläni sekä uudemmissa että vanhemmissa teksteissä. :)

Mikäli kommenttilaatikko ei näy, se aukeaa klikkaamalla Lähetä kommentti -tekstiä.

Mitä seuraavaksi luettaisiin?

Mitä kesämökillä voi tehdä talvella?

Mitä kesämökillä tehdään talvella? Alla kuvakavalkadi meidän talvimökkeilyistä.  Kesämökillä syödään eväitä ja syötetään koirille niiden omi...