Hevosystävää etsimässä

Olen ratsastanut 7-vuotiaasta saakka, mutta pitkään hyvin epäsäännöllisesti - ala-asteikäisenä isovanhempieni naapurissa olleella tallilla muutamia kertoa vuodessa ja päälle kesäisin aina viikon ratsastusleiri.

Hevosten kanssa sinänsä olen ollut tekemisissä enemmänkin. Kävin 10-17-vuotiaana viikoittain yhdellä ravitallilla heppoja harjaamassa siskoni kanssa ja siitä loppuvuodet myös ratsastimme lempparihevosellamme. 12-15-vuotiaana kävin lisäksi viikoittain toisellakin tallilla ratsastamassa ja ajamassa lisäliikutusta tarvitsevaa heppatyyppiä, jonka muuten olisimme saaneet lopulta ihan omaksikin, jos vain vanhempamme olisivat siihen suostuneet.

Vasta aikuisiällä tuli käytyä useamman vuoden ajan säännöllisesti ratsastuskoululla tunneilla ja sen lisäksi/jälkeen olen vuokrannut/saanut käydä ratsastamassa muutamilla yksityisomisteisilla hevosilla itsenäisesti. Edellisessä asuinpaikassani ehdinkin jopa reilun kuuden vuoden ajan käydä yhdellä ja samalla yksityistallilla hoitamassa ja ratsastamassa hevosia, mutta muuttoni jälkeen jouduin etsimään uuden tallin ja uudet hevosystävät.

Hevoset ovat minulle samanlainen hyvän mielen harrastus kuin koiratkin. Tallilla ei päässä pyöri mitään muita ajatuksia, keskittyy vain siihen hetkeen ja yhdessä olemiseen ja tekemiseen hevosten kanssa.

Tässä kuvassa on meneillään tilanne, jossa minä rapsutan ruskeaa hevosta, ruskea hevonen puolestaan rapsuttaa mustaa ponia ja musta poni sitten rapsuttaa vielä takaisin ruskeaa hevosta.


Vaihtoehtoja, mistä lähteä uudella paikkakunnalla heppakaveria katselemaan, olisi ollut useita, mutta halusin tallin sijaitsevan suht lähellä kotiani, jotta varsinkaan arki-iltaisin töiden jälkeen ei matkoihin enää menisi kovin paljon aikaa.

Ensimmäisenä kokeilemallani tallilla en saanut ollenkaan kiinni hevosteluun normaalisti liittyvää hyvää fiilistä. Sen sijaan koin jonkinlaista huonommuuden ja omituisuuden tunnetta, joka siihen asti oli ollut minulle ihan vieras asia hevosiin liittyen.

Heti saavuttuani tallinpitäjä kehoitti minua kyselemään kaikenlaista, mitä mieleeni tulee. Minulle tuli tunne, että tässä haetaan nyt jotain erikoisen hienoja kysymyksiä, kun sitä kysymysten esittämistä oikein toisteltiin useamman kerran, ja jos yritin jutella jotain tavallista asiaa, oli vastakommentti "Anteeksi, mikä se kysymys oli?".

Hän itse kyseli minulta käytännön asioita ja mielipiteitä hevosista, ja tuntui, että jokainen vastaukseni oli väärin. Aina minun vastattuani hän nollasi minun sanomani asian selittämällä, kuinka asia hänen mielestään on, vaikka olisin juuri kertonut ihan saman asian, mutta vain eri sanoin.

Olin tosi jännittynyt ja epävarma, enkä pystynyt ollenkaan olemaan oma itseni, kun jokaista liikettäni ja sanomaani asiaa tarkkailtiin arvostelevin silmin ja korvin. Pelkäsin koko ajan, että teen tai sanon kaiken hänen mielestään väärin.

Omituisimman hetken koin kysyessäni minulle hoidettavaksi osoitetun hevosen nimeä. Normaalin vastauksen, eli hevosen nimen sijaan, sieltä tuli ensin riemastunut "Mahtavaa! Sinä olet kiinnostunut tästä hevosesta! Tosi hienoa, että  haluat tutustua siihen!" Tunsin itseni kuin joksikin nelivuotiaaksi lapseksi, jota tuhmuuksienteon jälkeen kehutaan ylitsevuotavasti, kun vihdoinkin on hetken kiltisti.

En mennyt sinne paikkaan enää uudelleen.



Seuraavaksi vierailemani paikka oli tosi mukava, kävin siellä pari kertaa. Koin heti itseni tervetulleeksi ja arvostetuksi. Harmi vain, että hevoset olivat ratsastaessa hieman liian säpäköitä minulle - en nimittäin kaipaa liikaa lisäjännitystä elämään - ja lisäksi omistaja toivoi hevosten kanssa säännöllistä apua useammin kuin mitä minä olisin ehtinyt käymään.

Kolmas kerta onneksi toden sanoo. Löytyi talli, jossa minusta pidetään, jossa saan käydä silloin kuin ehdin ja jossa hevoset ovat sopivan rauhallisia. Ratsastamisen sijaan tosin näillä hevosilla ajellaan kärryillä, mutta mukavaa puuhaa sekin on, ja pienen ponin kanssa touhuaminen myös hauskaa vaihtelua aina isojen hevosten kanssa olemiseen tottuneelle.

Viime viikolla oli kuuma, olin väsynyt, enkä jaksanut edes harjata hevosia kuin vain hetkisen. Istuin sitten puolisen tuntia mustan ponin kanssa karsinassa. Rapsuttelin ponia kaulasta, juttelin mukavia ja poni lepuutti päätään vuoroin olkapäälläni ja vuoroin sylissäni. Olisi se varmaan koko ponikin syliin asti tullut, jos mahtuisi. Ihan paras tyyppi. <3