Olen ratsastanut 7-vuotiaasta saakka, mutta pitkään hyvin epäsäännöllisesti - ala-asteikäisenä isovanhempieni naapurissa olleella tallilla muutamia kertoa vuodessa ja päälle kesäisin aina viikon ratsastusleiri.
Hevosten kanssa sinänsä olen ollut tekemisissä enemmänkin. Kävin 10-17-vuotiaana viikoittain yhdellä ravitallilla heppoja harjaamassa siskoni kanssa ja siitä loppuvuodet myös ratsastimme lempparihevosellamme. 12-15-vuotiaana kävin lisäksi viikoittain toisellakin tallilla ratsastamassa ja ajamassa lisäliikutusta tarvitsevaa heppatyyppiä, jonka muuten olisimme saaneet lopulta ihan omaksikin, jos vain vanhempamme olisivat siihen suostuneet.
Vasta aikuisiällä tuli käytyä useamman vuoden ajan säännöllisesti ratsastuskoululla tunneilla ja sen lisäksi/jälkeen olen vuokrannut/saanut käydä ratsastamassa muutamilla yksityisomisteisilla hevosilla itsenäisesti. Edellisessä asuinpaikassani ehdinkin jopa reilun kuuden vuoden ajan käydä yhdellä ja samalla yksityistallilla hoitamassa ja ratsastamassa hevosia, mutta muuttoni jälkeen jouduin etsimään uuden tallin ja uudet hevosystävät.
Hevoset ovat minulle samanlainen hyvän mielen harrastus kuin koiratkin. Tallilla ei päässä pyöri mitään muita ajatuksia, keskittyy vain siihen hetkeen ja yhdessä olemiseen ja tekemiseen hevosten kanssa.
Tässä kuvassa on meneillään tilanne, jossa minä rapsutan ruskeaa hevosta, ruskea hevonen puolestaan rapsuttaa mustaa ponia ja musta poni sitten rapsuttaa vielä takaisin ruskeaa hevosta.
Vaihtoehtoja, mistä lähteä uudella paikkakunnalla heppakaveria katselemaan, olisi ollut useita, mutta halusin tallin sijaitsevan suht lähellä kotiani, jotta varsinkaan arki-iltaisin töiden jälkeen ei matkoihin enää menisi kovin paljon aikaa.
Ensimmäisenä kokeilemallani tallilla en saanut ollenkaan kiinni hevosteluun normaalisti liittyvää hyvää fiilistä. Sen sijaan koin jonkinlaista huonommuuden ja omituisuuden tunnetta, joka siihen asti oli ollut minulle ihan vieras asia hevosiin liittyen.
Heti saavuttuani tallinpitäjä kehoitti minua kyselemään kaikenlaista, mitä mieleeni tulee. Minulle tuli tunne, että tässä haetaan nyt jotain erikoisen hienoja kysymyksiä, kun sitä kysymysten esittämistä oikein toisteltiin useamman kerran, ja jos yritin jutella jotain tavallista asiaa, oli vastakommentti "Anteeksi, mikä se kysymys oli?".
Hän itse kyseli minulta käytännön asioita ja mielipiteitä hevosista, ja tuntui, että jokainen vastaukseni oli väärin. Aina minun vastattuani hän nollasi minun sanomani asian selittämällä, kuinka asia hänen mielestään on, vaikka olisin juuri kertonut ihan saman asian, mutta vain eri sanoin.
Olin tosi jännittynyt ja epävarma, enkä pystynyt ollenkaan olemaan oma itseni, kun jokaista liikettäni ja sanomaani asiaa tarkkailtiin arvostelevin silmin ja korvin. Pelkäsin koko ajan, että teen tai sanon kaiken hänen mielestään väärin.
Omituisimman hetken koin kysyessäni minulle hoidettavaksi osoitetun hevosen nimeä. Normaalin vastauksen, eli hevosen nimen sijaan, sieltä tuli ensin riemastunut "Mahtavaa! Sinä olet kiinnostunut tästä hevosesta! Tosi hienoa, että haluat tutustua siihen!" Tunsin itseni kuin joksikin nelivuotiaaksi lapseksi, jota tuhmuuksienteon jälkeen kehutaan ylitsevuotavasti, kun vihdoinkin on hetken kiltisti.
En mennyt sinne paikkaan enää uudelleen.
Seuraavaksi vierailemani paikka oli tosi mukava, kävin siellä pari kertaa. Koin heti itseni tervetulleeksi ja arvostetuksi. Harmi vain, että hevoset olivat ratsastaessa hieman liian säpäköitä minulle - en nimittäin kaipaa liikaa lisäjännitystä elämään - ja lisäksi omistaja toivoi hevosten kanssa säännöllistä apua useammin kuin mitä minä olisin ehtinyt käymään.
Kolmas kerta onneksi toden sanoo. Löytyi talli, jossa minusta pidetään, jossa saan käydä silloin kuin ehdin ja jossa hevoset ovat sopivan rauhallisia. Ratsastamisen sijaan tosin näillä hevosilla ajellaan kärryillä, mutta mukavaa puuhaa sekin on, ja pienen ponin kanssa touhuaminen myös hauskaa vaihtelua aina isojen hevosten kanssa olemiseen tottuneelle.
Viime viikolla oli kuuma, olin väsynyt, enkä jaksanut edes harjata hevosia kuin vain hetkisen. Istuin sitten puolisen tuntia mustan ponin kanssa karsinassa. Rapsuttelin ponia kaulasta, juttelin mukavia ja poni lepuutti päätään vuoroin olkapäälläni ja vuoroin sylissäni. Olisi se varmaan koko ponikin syliin asti tullut, jos mahtuisi. Ihan paras tyyppi. <3
keskiviikko 5. kesäkuuta 2024
Hevosystävää etsimässä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mitä seuraavaksi luettaisiin?
Viisi kivaa kesäretkikohdetta
Mikäli kaikki kesäsuunnitelmanne eivät vielä ole lukkoonlyötyjä, tässä muutama vinkki kivoista kesäretkikohteista Pohjanmaalle, Etelä-Pohjan...
Jotkut sosiaaliset tilanteet ovat oikein energiansyöjiä tavalla tai toisella. Niitä ei haluaisi kokea uudelleen. Onneksi löysit sopivan tallin itsellesi, tai siis käyntipaikaksi :)
VastaaPoistaMinä en ole koskaan oikein ollut hevosjuttuihin innostunut. Oikeastaan pelkään hevosia ;D Olen muutaman kerran ollut hevosen selässä, kun sitä on talutettu ja etenkin viimeisin oli ihan kamala. Pärjäilen hyvin ilmankin.
Onko sinulla ollut koiria mukana? Varmaan ihan tyhmä kysymys... Ei varmaan ainakaan uudelle tallille voi mennä koirien kanssa hetimiten. Hevonen on niin iso, että harva pystyy pitämään sellaista kotonaan. Varmaan kurja aina luopua heppasuhteesta, kun joutuu muuttamaan.
Näinhän se on, jotkin sosiaaliset tilanteet tuovat positiivista oloa ja jaksamista, toiset taas juuri päinvastoin, ja niitä tilanteita tosiaan kyllä mielellään välttäisi. Onneksi siis löysin positiivisen vaihtoehdon, niin ei tarvinnut luopua koko harrastuksesta. :)
PoistaHevosten pelkääminen on käsittääkseni aika yleistä, jos ei ole tottunut niiden kanssa olemaan. Ovathan ne isoja eläimiä. Mieheni kutsuu hevosia monstereiksi. :D Minä pelkään vapaana olevia lehmiä, varsinkin sarvipäät ovat pelottavia, en uskalla mennä sekaan. Aidan takaa tai kiinni kytkettynä niitä on kyllä ihan mukava rapsutella. Ja vasikat ovat toki aivan ylisöpöjä. <3
Ei tyhmä kysymys ollenkaan, olen kyllä monesti miettinyt koiran mukaan ottamista tallille. Siellä vanhassa paikassa hevoset olivat tottuneet tallinomistajien koiraan, joten olisin omankin voinut ottaa mukaan, mutta koin helpommaksi käydä vain itsekseni, niin ei tarvinnut huolehtia koirastakin samalla. Nykyisellä tallilla hevoset eivät ole koiriin tottuneita, mutta mielessä on käynyt kysyä, voisiko joskus kokeilla ottaa koiran mukaan. Pikkuponilla kärryajellessa olisi helppo ottaa koirakin mukaan juoksemaan, niin saisi sekin hyvän lenkin siinä samalla.
Se on kyllä aina ollut harmillista, jos on löytynyt mukava heppa mukavalla omistajalla, ja sitten on jossain kohtaa itse muuttanut tai hevonen myyty. Kyllä niitä jää kaipaamaan.
Kiva kun kolmas kerta sanoi toden. Harrastuksesta pitää voida nauttia ja käynnin jälkeen pitää itsellä olla mukava fiilis, silloin harrastus toimii niin kuin pitääkin. Kuulostaa hauskalta, että poni tulisi syliin. Vaikka se hepaksi onkin pieni, niin ei sentään ihan syliin mahdu ja painoakin aika tavalla, olisit varmaan mennyt ihan lyttyyn.
VastaaPoistaOli kyllä onni, että löytyi tämä nykyinen talli, sieltä lähtee aina hyvällä mielellä takaisin kotiin. Ihan ei tosiaan poni mahdu syliin, vaikka pieni onkin, mutta onneksi halia voi koosta riippumatta. :)
PoistaOnpa mukavaa kun talli löytyi.
VastaaPoistaHevoset tuntevat herkästi ratsastajan mielenalan ja on kurjaa, jos ei ole hyväksytty olotila ratsastajalla.
Hyvä kun et aloittanut tuon "energiasyöpön" tallilla. Jotkut vain haluavat lannistaa toiset.
Onneksi tosiaan löytyi muitakin tallivaihtoehtoja, niin sai jatkaa rakkaan harrastuksen parissa paikassa, josta lähtee aina kotiin hyvillä mielin. <3
Poista