Eläinlääkäriä pelkäävä koira

Miten lievittää koiran eläinlääkäripelkoa? Kuinka eläinlääkärissä pelkäävään koiraan tulisi suhtautua? Voiko eläinlääkäripelkoa ennaltaehkäistä?

Pikkubolognese (Millainen koira on bolognese?) on näin yleisesti ottaen oikein reipas otus, joten olin hieman yllättynyt kuullessani sen pelkäävän eläinlääkärikäyntejä. Onneksi sain kuitenkin tietää asiasta etukäteen, jotta olin ehtinyt jo valmiiksi miettiä vastauksia yllä oleviin kysymyksiin.

Saavuttuamme eläinklinikan parkkipaikalle Pikkubolognese hyppäsi mielissään ulos autosta ja kipitteli pihassa terhakkaasti eteenpäin. Astuessamme klinikan ovesta sisään, sen olemus kuitenkin muuttui täysin - tärinää, häntä alas, passivoitui, ei ottanut kontaktia.

Tässä kohtaa olisi ollut virhe surkutella koiraa, se olisi vain vahvistanut sille tunnetta, että jotain on nyt huonosti. Sen sijaan näytin Pikkubologneselle nameja, jos ne innostaisivat, mutta namit eivät kiinnostaneet sitä normaaliin tapaan, vaikka antaessani aina namin söikin.

Pääsimme lääkärin huoneeseen lähes samantien. Lääkäri tervehti meitä molempia ja istui sitten tietokoneensa ääreen, kyseli minulta Pikkubolognesta ja kirjoitti vastauksia muistiin. Samanaikaisesti itse kyykin lattialla tärisevän Pikkubolognesen vieressä ja yritin saada sitä suorittamaan muutamia osaamiansa temppuja eli pyörähtämään ympäri, istumaan ja seisomaan.

Pikkubolognese oli alkuun haluton - tai paremminkin kyvytön - kuuntelemaan ohjeitani. Kun sain sen pari kertaa namin perässä pyörähtämään ja istumaan ja sitä myöten kehuttua ja palkattua sitä, se alkoi keskittyä enemmän minuun ja miettimään vähemmän paikkaa, jossa olimme.

Vähitellen Pikkubolognese alkoi rentoutua ja muistuttaa enemmän normaalia itseään. Lääkärikin sai esitiedot kirjattua ylös ja tuli rapsuttelemaan Pikkubolognesea. Lääkäri oli muuten aika herttainen, kun kuultuaan minun kehuvan Pikkubolognesea ruotsiksi (se on alunperin ruotsinkielinen), hän puhui sen jälkeen sille ruotsia ja minulle suomea.

Nostin Pikkubolognesen tutkimuspöydälle ja lääkäri kuunteli sydän- ja hengitysääniä sekä kurkkasi hampaat. Pikkubolognese sai kehuja ja nameja aina lääkärin koskiessa siihen, ja pidin uutta namia koko ajan näkyvillä, jotta se muistaisi tämän olevan samanlainen tilanne kuin kotonakin käsittelyharjoituksia tehdessäni. Olin hyvilläni, kun Pikkubolognese pysyi saavutetussa, toimintakykyisessä tilassa myös rokotuspistoksen jäljiltä ja käveli ulos suht iloisin mielin häntä heiluen.

Vaikka olin alkuun ihmetellyt  rokotuskäynnille varattua 20 minuutin aikaa, kun lyhyempikin riittäisi (ja ehkä maksaisi vähemmän), niin siinä Pikkubolognesea temputtaessani olin kiitollinen, ettei tilanteessa ollut mikään kiire. Olisi ollut ikävä tuoda pelkäävä koira lääkäriin, jossa sille olisi vain tuikattu piikki niskaan sen edelleen ollessa koko kropaltaan ja mieleltään jännittynyt.

Maksoin mielelläni siitä, että leppoisasti sujunut lääkärikäynti oli lopulta koiralle ihan miellyttävä kokemus, ja ehkä se ensi kerralla pelkää lääkärikäyntiä jopa hitusen aiempaa vähemmän. Jos lähimmälle eläinklinikalle ei olisi puolen tunnin ajomatkaa, kävisin Pikkubolognesen kanssa muutaman kerran ihan vain mielentilatreenissä klinikan ovesta sisään, tehtäisiin muutama temppu namipalkalla ja hyvällä mielellä poistuttaisiin ulos. Nyt jatkamme lääkäritilanteiden harjoittelua kotosalla.