lauantai 26. maaliskuuta 2022

Jäällä kulkemisen vapaus

Ulkoilen koirieni kanssa kaikkein mieluiten metsässä, kuten kerroinkin kirjoituksessani Tutkittuja terveysvaikutuksia - metsä parantaa. Ulkoillessani pidän myös kaikkein mieluiten koirat vapaina, sillä vapaana jaloittelu on sekä koirien fysiikalle että mielelle paljon terveellisempi vaihtoehto kuin kytkettynä remmissä kulkeminen. Ennen, asuessamme loistavien ulkoilumahdollisuuksien keskellä, Lumes ja Mesta olivat noin 50-80% lenkeistämme vapaina. Nykyisessä asuinpaikassamme tuo prosenttiosuus on laskenut  huimasti, mikä on todella harmillista.

Joulukuun reippaat pakkaspäivät jäädyttivät meren tehokkaasti. Olen aina arastellut jäillä liikkumista, mutta nyt pakotin itseni luottamaan siihen, että kyllä jää kantaa minuakin jos kerran muitakin. En pystynyt vastustamaan lähes loputtomiin jatkuvan merenjään tarjoamaa mahdollisuutta lenkkeilyyn koirat vapaina. Olemmekin suunnanneet kaikki mahdolliset ulkoilumme jäälle ja koirat ovat nauttineet suuresti päästessään kulkemaan vapaina.

Koirat jäällä - Lumes, Mesta ja Pikkubolognese







Mikäli alla oleva video ei näy, linkki Youtubeen.





4 kommenttia:

  1. Metsälenkit ja vapaus ovat parhautta! Meillä se ei täällä kotona tuon vapauden osalta toteudu kuin koirapuistossa. Mutta mökillä, jonne toivottavasti jo pian päästään, vapautta on 24/7.

    Hipun ja Mytön emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa ihanalta koirille tuo mökkivapaus! <3

      Poista

Kiva, kun kävit, ja kiva, jos jätät vielä kommentin jälkeesi. :)

Blogitekstisuositus

Koirien kauppaleikki

Koirani ovat aina olleet kiinnostuneita ostosreissujen kotiintuomisista eli kauppakassien sisällöistä. Erityisen innokkaasti ne ovat kurkist...