Millainen koira on bolognese?

Kahdeksan vuotta sitten minulla oli muutaman kuukauden ajan kolme koiraa. Se oli eräänlainen valikoitu siirtymäaika takaisin kahden koiran talouteen koirien ollessa iältään 14v, 4v ja 4kk. Tuona muutamana kolmen koiran yhteisen kuukauden aikana se nelikuinen pikkupentukin ehti kasvaa lähes täysiin kokomittoihinsa ja aiemmat mietintäni siitä, että kaksi koiraa on sopiva lukumäärä ja kolme koiraa jo liikaa, saivat vahvistuksen. 

Joskus myöhemmin mieleni tehdessä uutta koiraa pysyvämmäksi kolmen koiran porukaksi, järkeni sanoi ensin ei, mutta lievensi sitten kantansa, että kolme isoa koiraa on liikaa. Tämähän tarkoitti siis sitä, että jos se kolmas koira olisikin vain joku ihan pieni koira, niin se ei hankaloittaisi kaikenlaisia arjenasioita niin paljon kuin iso kolmas koira, ja pieni vie vain vähän tilaa ja se olisi helppo tarvittaessa ottaa myös syliin. Jonkun pienenrotuisen kanssa ei olisi myöskään niin kovasti harrastustavoitepaineita, koska moni harrastamani laji olisi automaattisesti poissuljettu joko koiran koon ja/tai rodun vuoksi.

En koskaan vienyt näitä ajatuksiani käytännöntasolle, kunnes viime keväänä elämääni yhtäkkiä tulla tupsahti pikkubolognese, josta instagramin puolella jo onkin joitain kuvia näkynyt. Iloinen, hurmaava, reipas ja tietenkin mahdottoman söpö, jo veteraani-ikään ehtinyt on tämä typy. Mikä onnekas sattuma tämän suhteen, että sekä Lumes että Mesta ovat molemmat jo aiemmin terveyssyistä kastroituja, niin narttukoira juoksuaikoineen ei aiheuta probleemaa. 

Koirien ensimmäinen tapaaminen ei mennyt ihan oppikirjan ohjeiden mukaan - pikkubolognese odotti auton ulkopuolella ja päästin vain suoraan Lumeksen ja Mestan autosta ulos vapaiksi. Uskalsin tehdä tämän luottaen Lumeksen ja Mestan peruskiltteyteen sekä siihen, että ne kyllä uskovat, jos niille toinen koira älä tule lähemmäs-ärähdyksen sanoo. Ja kuinkas kävikään; Lumes ja Mesta riehuivat ja haukkuivat innoissaan (ne eivät kaikissa arjen tilanteissa ole ihan niin asiallisia kuin mitä ehkä pitäisi olla 😇), pikkubolognese seisoi häntä pystyssä ja katseli vain uteliaana uusia tyyppejä. Tykästyin siihen heti! Tämän jälkeen käytiin yhdessä kävelyllä ja siitä edespäin koirat ovat olleet kuin aina olisivat toisensa tunteneet.

Alkuun pikkubolognese tosin hieman arasteli tulla ihan isojen koirien kylkeen kiinni, mutta päivien kuluessa rentoutui niissäkin tilanteissa. Isot koirat sen sijaan eivät ole oppineet/kiinnostuneet huomioimaan pienempäänsä ihan kaikissa tilanteissa - esim. ovelle juostessa tai kun lenkillä pikkubolognese pysähtyy niiden edellä, isot vaan jyräävät ihan huoletta yli. Mikäli tähän on jollain antaa vinkkejä/kokemuksia, niin mielelläni otan vastaan.

Pikkubolognese on erittäin seurallinen ja tykkää kovasti kaikista ihmisistä. Siitä tulisi loistava kaverikoira vanhainkotivierailuihin, mikäli minulla vain olisi riittävästi aikaa kyseinen vapaaehtoistyö sen kanssa aloitella. Pikkubolognesen persoona on kertakaikkisen hurmaava ja se olisi niin elementissään tepastellessaan ihmisen luota toisen tuo siliteltäväksi tai syliin käpertyväksi. Ja tepastelusta puheenollen, sitä on vaikea näin sanoin kuvailla, se pitäisi itse nähdä, mutta miten söpö se pikkubolognese onkaan kipittäessään menemään pikkutassuillaan kipkipkipkip. Ehkä minusta on jo tullut vähäsen pikkukoirahöperö, kun kaikki on vain niin pientä ja söpöä. 😄 Ja näkisittepä, miten kovaa se pääsee niin halutessaan, kuin joku raketti viuuuh!

En tokikaan ole malttanut olla opettamatta uudelle tulokkaalle uusia juttuja ja pikkubolognese onkin osoittanut olevansa oikein nokkela ja nopeaoppinen, sen kanssa on erittäin miellyttävä puuhastella. Motivointi yhteisiin juttuihin käy helposti ruuan avulla, sillä herkut kelpaavat pikkubologneselle paremmin kuin hyvin. Pieneksi ongelmaksi vain on muodostanut pikkubolognesen koko, joka yllätys yllätys on pieni, ja sitä mukaa ruuantarvekin huomattavasti lapinkoiria pienempi. Miten ihmeessä sitä pystyy tekemään yhtään enemmän harjoituksia kuin ihan vähäsen, jos ja kun koiran kunkin päivän ruokakiintiö tulee täyteen niin nopeasti? Ei lapinkoirien kanssa ole ollut koskaan tällaista ongelmaa. 😝

Pienessä koirassa on kyllä etunsakin. Miten paljon helpompaa on pestä sotkuinen pieni koira kuin sotkuinen iso koira (tai miten paljon vähemmän sotkuinen pieni koira sotkee paikkoja kuin isompi), miten paljon vähemmän karvaa lähtee pienestä koirasta kuin isosta, miten pienempään tilaan pieni mahtuu jne. Bolognesen turkki kylläkin on työläs ylläpidettävä tuossa lyhyessä kotitrimmissäkin, vaatii jatkuvaa harjaamista pysyäkseen siistinä ja minähän en ole mikään turkinhoidon ylin ystävä koskaan ollut. Ehkä se on pakko nyt opetella.

Talvi. Se on tulossa taas, vaikka vielä hyvinkin kesää elellään. Pikkubolognese ei ole kylmän kelin ystävä, eikä kyllä oikein vesisateisenkaan kelin ystävä, ja metsälenkeillä sen kulku pysähtyy heti, jos turkkiin jää kiinni pienikin risunpala. Ne pikkubolognese kiskaisee irti hampaillaan, jonka jälkeen matka taas voi jatkua. Kaikensään ja kaikenpaikan ulkoilukoiriin tottuneelle tässä on paljon uutta mietittävää. Alkaakohan tässä kohta ompelukone hurista tai neulepuikot heilua ja pikkubologneselle ilmestyä vaatekaappiin täytettä.

Lisää luettavaa Pikkubolognesen luonteesta ja elämästä sen kanssa: Millainen koira on bolognese? osa 2, Eläinlääkäriä pelkäävä koira ja Oppiiko vanha koira uusia temppuja?