Odottavan aika on pitkä

Postilaatikolla ollaan vaan ja hengaillaan, kun postii odotellaan...

Jokohan täällä sittenkin olisi jotain?

Ei sitä kyllä vieläkään kuulu postiauton hurinaa.

Huh huh, kyllä odottavan aika on pitkä!

No viimeinkin, kato, mitä me saatiin!

Syksy kuvina

Olin vähän pettynyt kesän loppumiseen ja syksyn vaihtumiseen tilalle. Tiedossa oli märkää, harmaata, pimeää ja kylmenevää.

Pettymys sai väistyä, kun syksy onkin ollut pääosin ihanan värikäs ja aurinkoinen. Ulkoilukelit ovat olleet niin upeat, että kävelylenkkejä on tehnyt mieli jatkaa loputtomiin.

Alla olevassa kuvassa on meidän pihakivemme. Se on Mestan vakiopaikka, jonne hypätä ja odottaa, josko olisi herkkupalkkioita jaossa. Myös Pikkubolognese on oppinut herkkukiven merkityksen ja seuraa sinne usein Mestan perässä. Lumes ei enää niin välitä kiipeilyistä, mutta herkuista sekin toki pitää edelleen.

Tuo kivellä oleva pikkumökki on pitkään etsinyt paikkaansa. Ostin se joskus, kun se oli niin söpö, mutta en oikein ole keksinyt, mitä sillä sitten kuitenkaan tekisi. Ei pitäisi ostaa mitään, mille ei ole valmiiksi käyttöä tiedossa.

Mökki yrittää ilmeisesti olla linnunpönttö, koska siinä on pyöreä oviaukko. Se vain on niin huonosti suunniteltu ja huonoista materiaaleista valmistettu, ettei tätä linnunpönttönä voi kyllä käyttää.  Nyt se saa olla talven tuossa kivellä ja katsotaan keväällä, kuinka huonoon kuntoon se ulkona säänarmoilla menee.

Ja miksikö tämä söpö tupa ei käy linnunpöntöksi? Linnunpönttö pitää kiinnittää tukevasti puunrunkoon, sitä ei saa ripustaa narusta roikkumaan ja heilumaan. Linnunpönttö olisi hyvä tehdä karkeasta, maalaamattomasta laudasta, ei ohuesta levystä, joka ei kestä säänvaihteluita. Linnunpöntön olisi hyvä olla pohjasta tai takaseinästään avattavissa, jotta sen voi puhdistaa. Linnunpönttö pitää rakentaa siten, ettei vesi pääse satamaan sinne sisään. Sisäänkäynnin linnunpönttöön tulee olla pöntön keskikohdan yläpuolella, jotta pönttöön mahtuu rakentamaan kunnollisen pesän.

Kotipihan lisäksi Mesta bongailee kiipeilykiviä myös lenkkireitin varrelta. Tässä ollaan yhdellä vakiokivellä istuskelemassa herkkujen toivossa.

Puunoksilla on monena päivänä ollut pieniä vesipisaroita, jotka kimmeltävät kauniisti auringonvalossa. Tässä pensaassa ne vielä jotenkin kivasti korostivat pensaan viuhkamaista muotoa.

Tämä on jotenkin tosi kiva kuva Mestasta. Instagram-tilillämme (klik) julkaisin sen tarinoissa tekstillä "tunnen syksyn kutittelevan kuonokarvojani".

Muutamina päivinä on ollut vielä aamuisin sumua, kun olemme ehtineet aamulenkillemme. Usein sumu hälvenee niin nopeasti päivänkoitossa, ettei sitä ole enää jäljellä meidän ulkoillessamme, mutta välillä onnistaa.

En ole ennen törmännyt valkoisiin marjoihin satokauden ulkopuolella. Tiedän valkoherukan ja valkomansikan, mutta tämä valkoinen marja pääsi yllättämään.

Luulin ensin, että ne ovat jonkin ötökän munia, mutta kun niitä oli pensaan joka oksalla, niiden oli pakko olla jotain muuta. Google avitti asiassa ja kertoi kyseessä olevan lumimarjan.

Ja marjoista puheenollen, meidän punaherukkamme jäivät harmillisesti tänä vuonna pensaaseen. Kukaan ei niitä ehtinyt poimimaan, eikä edes linnuillekaan kelvannut.

Puiden syysväritys on tänä syksynä ollut upea ja lehdet ovat myös pudonneet puista maahan. Luulisi sen toki olevan itsestäänselvyys, mutta viime vuonna osassa puita lehdet jotenkin omituisesti vain jäivät paikoilleen ja/tai irtoilivat sitten vasta pitkin talvea. Se olikin vähän totutusta poikkeava näky, että lumipeitteen päällä on puunlehtiä.

Haravoitavaa on riittänyt, mutta se ei oikeastaan haittaa, sillä se on minusta ihan mukavaa. Pari vuotta sitten kirjoittelinkin tänne jutunkin minun ja koiriemme haravointipuuhista (klik). Meillä kyllä lehdet ovat pääosin vain kahden isoimman puun alla, eikä koko pihaa tarvitse onneksi haravoida - se ei ehkä olisi enää niin kivaa.

Lauluja ja lastenvaatteita

Meillä lauletaan paljon. Keksin vauvalle lauluja oikeastaan ihan mistä vain aiheesta, mikä kulloiseenkin tilanteeseen sopii. Osa lauluista on niin sanottuja oikeita lauluja, osa taas ihan extempore kyseisessä hetkessä syntyviä, joihin sanoja tulee lennosta sitä mukaan, kun laulu etenee. Joskus lauleskelen ihan niin sanottuja aikuistenkin lauluja, niitä on mukava hoilailla vaihteluksi itselle lastenlaulujen väliin.

Vauvanvaatteissa on paljon kivoja kuvia, joista on helppo kehitellä laulettavaa. Seuraavassa muutama esimerkki vauvamme vaatteista ja niihin liittyvistä lauluista, sekä linkki YouTubeen kyseiseen kappaleeseen.

Jos haluat testata omia laulunlahjojasi, voit kuvien kohdalla ensin kokeilla, tuleeko niistä sinullekin jokin lastenlaulu mieleen, ja vasta sitten kurkata minun lauluni. 

"Yksi pieni elefantti marssi näin, aurinkoista tietä eteenpäin. Koska matka oli hauska, niin pyysi hän mukaan yhden toverin." YouTube 

Tätä lauleskellessani toisinaan myös samalla heiluttelen vauvan jalkoja marssiaskelia mukaillen.

"Minä näin, kun kettu häntää heilutti. Minä näin, kun kettu juuston piilotti." YouTube

Laulujen sanojahan voi itse helposti aina muunnella tarpeen mukaan. Onko se nyt sitten kettu, orava vai koira? Heilutettiinko häntää, korvia vai tassua? Piilotettiinko juusto, käpy vai luu? Meillä on monta versiota.

"Mitä kissa sanoo? Miau. Miten se puhuu? Miau. Mitä kissa sanoo? Miau. Kissalla on oma ääni." YouTube 

Vauvaiän jälkeen sitten taaperon kanssa tätä on kiva lauleskella siten, että aikuinen laulaa kysymykset ja lapsi saa vastata eläinten äänet lauluun.

"Pikku-pupu järvenjäällä, hyppii iloisella päällä. Pienet jäljet jälkeen jää, niitä pupu säikähtää." YouTube

Meillä on toisella hoitopöydällä pupupehmo, jolla leikitän tätä laulua. Pupu hyppelee vauvan massun päällä, säikähdys-kohdalla pysähtyy ja sitten sanon vielä "hui", jolloin pupu hellästi kaatuu vauvan kasvoille. Nykyään tosin en kovin usein enää saa itse pupua hyppyyttää, kun vauva tarraa siitä kiinni jo ennen laulun puoliväliä ja hoitaa itse pupun hyppelyt - ja lopulta jokin pupun neljästä tassusta päätyy vauvan suuhun.

"Kun Muumipeikko, Pikku-Myy ja Muumipappa esiintyy, silloin laulu kutsukoon tuijottelutuokioon - käy Muumilaaksoon, käy Muumilaaksoon." YouTube 

Laulaakseen vauvalle, ei tarvitse olla mikään mestarilaulaja - minä en todellakaan ole. Tärkeämpää kuin oikeassa sävelessä pysyminen on se, että vauva kuulee erilaisia säveliä ja rytmejä ja saa nauttia yhteisistä laululeikkihetkistä vanhempansa kanssa. Itse jopa tahallaan muuntelen lauluja nopeammiksi tai hitaammiksi, vaihtelen äänensävyjä ja saatan jopa höpsötellä jotain ihan muuta kesken laulun.

"Ihahaa, ihahaa, hepo hirnahtaa. Ihanaa, ihanaa, onhan ratsastaa." YouTube

Tämä on lempparilauluni vauvan sylissä köröttelyyn ja laulun loppuessa nostan vauvan vielä ylös - tai kun vähän vielä enemmän kasvaa, niin voin tiputtaa myös polvien välistä alaspäin. Lapset, vauvatkin, osaavat odottaa näitä hassuja kohtia tietyissä lauluissa ja ne tekevät lauluista kiehtovampia.

"Piippolan vaarilla oli talo, hiiala hiiala hei. Vaari se hoiteli lampaitansa, hiiala hiiala hei."  YouTube

Tai milloin se vaari ajelee traktorilla ja kuuluu trn trn siellä täällä. Tai vaarin tilalla onkin meidän iskä.


Lisää vauva-aiheisia juttuja löytyy vauva-tunnisteen alta.

Säikähdyksen kauhistus

Vanhin koiramme Lumes on 15v9kk vanha. Tämän ikäisen koiran kanssa jokainen yhdessä vietetty kuukausi on ilon aihe, mutta muutama päivä sitten Lumes säikäytti minut todella pahasti.

Olin käynyt Mestan ja Pikkubolognesen kanssa vaunukävelyllä ja tullessani kotiin, kävin herättämässä nukkumaan jääneen Lumeksenkin käymään ulkona.

Lumes nosti päätään ja katsoi minua, mutta ei noussut ylös, vaan laski päänsä takaisin pedille. Säikähdin ihan hirveästi, että onko se yhtäkkiä halvaantunut tai jotain, kun ei pääse ylös.

Sydämeni hyppäsi kurkkuun ja pulssi nousi tuntuvasti. Ryntäsin ulos hakemaan nukkuvan vauvan vaunuineen sisälle ja nappasin kännykän käteeni aikomuksenani soittaa miehelle, että nyt heti kotiin, Lumeksella on iso hätä.

Ja sitten Lumes tassutteleekin unisena minua vastaan keittiöön. Sillä on kaikki kunnossa. Se vain kesken unien herätettynä olikin tarvinnut pienen tuumaustauon, jotta noustako vai jatkaako unia.

Väkisinkin vanhuus alkaa näkyä jo enemmän. 14-vuotiaana Lumes oli vielä vauhtia täynnä https://teamvallattomat20.blogspot.com/2023/05/milta-nayttaa-14-vuotias-koira.html ja vielä viime keväänäkin himpan päälle 15-vuotiaanakin olemus oli reippaampi kuin nykyään https://teamvallattomat20.blogspot.com/2024/04/milta-nayttaa-15-vuotias-koira.html .

Vielä Lumes kuitenkin jaksaa ja elämäniloa riittää. Viikonloppuna se sai iltaulkoilun jälkeen sisällä hepulin ja juoksi pari kertaa talon päästä päähän. Pari viikkoa sitten se tapasi vieraan lapinkoirauroksen kyläpaikassa ja olisi ihan hirveästi halunnut vain leikkiä uuden kaverin kanssa.

Koirien ja vauvan kolmas kuukausi

Kolmantena kuukautena koirien ja vauvan kanssa on elämä jatkunut aika mukavasti ja tasaisesti.

Pikkubologneselle alkoi oppikoulu pois huomioraapimisesta, jota se on jo vuosia harrastanut aika ahkerasti - innostuneena ja huomiota halutessaan raapii siis etutassuillaan ihmisiä/ ihmisten lähellä lattiaa tai muita kohteita. Tämä ei ole kovin kiva tapa vauvan tai taaperon läheisyydessä, joten se on saatava nyt opetettua Pikkubologneselta pois.

Alkuun kielsin raapimisesta tai käskin Pikkubognesen pois aina, kun se tulee raapimaan tai häseltämään, mutta aika nopeasti havahduin siihen, että se on aivan väärä tapa. Kieltäminen ei opeta koiraa - jos ei saa raapia eikä häseltää, niin mitä sitten pitäisi tehdä? Pois käskeminen taas on kovin ikävää, kun meidän pitäisi kuitenkin tulla kaikki keskenämme toimeen ja elämän olla mukavaa kaikille.

Näiden negatiivisuutta lisäävien toimintatapojeni tilalle vaihdoin Pikkubologneselle kehoituksen istumiseen - kun se haluaa huomiota, se saa tulla istumaan viereen, ja silloin tiedetään, että nyt pikkukoira kaipaa vähän rapsutuksia ja iloista höpöttelyä itselleen.

Aina, kun Pokkubolognese raapii tai häseltää, käsken sen istumaan, ja heti istuuduttuaan se saa iloista huomiota minulta. Ei haittaa, vaikka se siinä vaiheessa sitten nousee ylös, huomio kun on jo ansaittu toimimalla toivotulla tavalla, ja jos se alkaa huomiosta ilahtuneena häseltää liikaa, pyydän sen vain uudestaan istumaan.

Ja tämä toimii! Raapiminen ja häseltäminen on jo vähentynyt ja niiden sijaan tullaan ihan liki istumaan - ei toki toimi vielä aina aivan automaattisesti, mutta koko ajan ollaan parempaan suuntaan menossa. Lisätuloksena tämä opettaa Pikkubologneselle itsehillintää, kun se joutuu vähän jarruttelemaan innostumistaan, jotta malttaa istahtaa, ja jottei joudu uudelleen istumaan.

Ps. Tämä vinkki on täysin käyttökelpoinen myös lapsille - on paljon tehokkaampaa kieltämisen sijaan ohjata lapsi toimimaan toivotulla tavalla.

Syyskuun alussa oli vielä ihanan lämpöisiä kesäpäiviä eikä syksy tuntunut vielä ollenkaan olevan tulossa. Oli helppoa, kun ulos sai vain mennä, eikä tarvinnut sen kummemmin miettiä pukeutumista. Vauvakin pääsi ulos nautiskelemaan olostaan ja koirista oli mukavaa, kun vietimme aikaa yhdessä myös ulkona, eikä tarvinnut lenkkeilyjen lisäksi vain pelkästään sisällä makoilla.

Vauva on päässyt - tai näkökannasta riippuen joutunut - mukaan myös koiramaisiin menoihin. Eläinklinikka tuli tutuksi, kun kävimme näyttämässä Mestan silmiä lääkärille. Ajat olivat myöhässä ja jouduimme odottelemaan omaa vuoroamme suunniteltua pidempään. Siihen päälle sitten vielä se aika, mikä Mestan kanssa meni omalla lääkärivuorollaan, niin ehdin jo huolestua, että kuinka pärjätään, jos vauvan tulee kauhea nälkä kesken lääkärikäynnin. Onneksi vauva jaksoi tsempata hyvin ja selvisimme ilman nälkäkiukkua, mutta lääkärihuoneesta sitten menimmekin suoraan vauvan kanssa ruokailemaan.

Ja jos vauva joutui mukaan koirajuttuun, niin joutui koirakin mukaan vauvajuttuun - kävimme samalla reissulla pikaostoksilla Biltemassa, kun vaunuihin sopivat pyykkipojat löytyivät vain sieltä. Koska Biltema mainostaa, että koirat ovat sinne erittäin tervetulleita, otin Mestan tietysti mukaan kauppaan. En jaksanut kaivaa rattaita toistamiseen autosta, joten Biltemaan astelin vauva toisella käsivarrella ja koira remmissä toisella. Vähän riskipeliä, mutta minulla oli ihan täydellisesti käyttäytyvät reissukumppanit ja selvittiin hienosti.

Vauvan ristiäiset tulivat ja menivät. Koirat olivat mielissään, kun tapahtuu jotain kivaa (ihmisiä=kivaa) ja erilaista. Alla oleva kuva Pikkubolognesesta on jotenkin älyttömän söpö. Sen keittiössä sijaitseva peti oli otettu pois ristiäisvieraiden tieltä ja Pikkubolognese päätyi nukkumaan kipparalle keittiönpöydän alle. Pikkubolognese ei yleensä makaa - saati sitten nuku - pelkällä lattialla tai edes matonkaan päällä, mutta nyt se oli niin väsynyt ihmishälinästä, että uni yllätti pienen, valkoisen koiran.

Vauvalla tuli pieni taantuma vaunulenkkeilyyn ja ehdin jo hetken olla melkein epätoivoinen, että tähänkö meidän mukavat ulkoilut koirien kanssa loppuivat. Aiemmin vauva oli ihan mukavasti nukahtanut vaunuihin, mutta sitten yhden kerran se alkoikin jossain kohtaa lenkkiä nukahtamisen sijaan itkemään ihan hysteerisesti, eikä mikään muu auttanut kuin ottaa se sieltä syliin. Tämä toistui muutamalla lenkillä.

Siinä on vain hankalaa jatkaa kävelylenkkiä, jos pidät koiria, työnnät vaunuja ja vielä vauvakin on sylissä. Tienposkessa on vähän vaikea alkaa imettämäänkään, ja toisaalta vauvalla ei kyllä pitäisi nälkäkään olla, kun juuri ennen lenkkiä on aina saanut syödäkseen.

Tajusin, että ennen niin helposti nukahtanut vauva on kasvanut vähän isommaksi, eikä uni aina enää tulekaan niin automaattisesti. Siinä kohtaa, kun väsyttää ja pitäisi antaa itsensä nukahtaa, tuleekin itku. Jokaisella kerralla sain lopuksi vauvan nukahtamaan vaunuihin, kun taputtelin sitä hetken massusta ja hytkytin vaunuja vähän aikaa edes takaisin, ennen kuin jatkoin kävelyä, ja aina uudestaan, jos vauva meinasi alkaa itkeä.

Tämä on sellaista jatkuvaa tutustumista, kun vauva kasvaa ja kehittyy ja sen käyttäytyminen muuttuu siinä mukana. Mitä vauva tarkoittaa? Mitä vauva tarvitsee? Minkälainen juttu toimii missäkin tilanteessa?

Vaunukävelyt alkoivat taas sujua mukavasti entiseen malliin ja pääsimme koko porukalla yhdessä nauttimaan ulkoiluista. Pidemmille lenkeille otin alkuun varmuuden vuoksi mukaan tuttipullon ja maitoa, jos tulee sellainen "hätätilanne", että niitä tarvitaan. Kahdesti taisin kesken lenkin antaa pullosta maitoa, mutta sitten sitäkään hätävaraa ei ole enää tarvittu.

Mesta tulee aina sänkyyn, kun olen siellä vauvan kanssa. Se käpertyy kipparalle jalkopäähän ja tykkää, kun saa olla lähellä. Pikkubolognesekin tulee sinne välillä, lähinnä tosin aamuisin, jos on vielä valmiiksikin sängyssä. Mesta seurailee minua muutenkin aina huoneesta toiseen, mutta Pikkubolognese yleensä viettää koko päivän sohvalla ruokailuja ja ulkoiluja lukuunottamatta.

Lumes ei ole koskaan viihtynyt sängyllä tai sohvalla satunnaisia hetkiä lukuunottamatta. Samassa huoneessa kanssani sekin kyllä pyrkii olemaan, mutta nykyään, kun se nukkuu niin sikeästi, se on enemmänkin siellä, missä sattuu olemaan nukkumassa.

Koirillemme ei ole opetettu hillittyä vieraiden vastaanottamista, tai edes oman perheen kotiintullessa rauhallista käyttäytymistä. Ne juoksevat ovelle ja haukkuvat. Tai no Pikkubolognese harvoin haukkuu, mutta juoksemassa mukana sekin on.

Tarkoitukseni oli ennen vauvantuloa opettaa koirat vähän neutraaleimmiksi kyseisissä tilanteissa, mutta jostain syystä se sitten jäi tekemättä. Helpompaa se olisi ollut silloin, kuin nyt vauvan kanssa.

Lopulta otin kuitenkin asian käsittelyyn ja ryhdyin tuumasta toimeen. Vielä ei olla lähellekään valmiita, mutta kivaa edistymistä näkyy jo toisinaan. Odottamaton, mutta ihan kätevä "sivuvaikutus" oli koirien hakeutuminen minun läheisyyteeni ovelle rynnimisen sijaan. 

Ehdimme mökillekin käymään vielä kaksi kertaa, joista ensimmäisellä kerralla kokeilimme mökillä yöpymistä vauvan kanssa - se meni oikein hyvin - ja toisella kertaa kävimme vain päiväseltään hakemassa petivaatteet yms pesuun ja talveksi kotisäilöön.

Mökillä on tehty joka vuosi jotain suurempaa tai pienempää rakennustyötä. Viime kesinä on valmistunut muun muassa kakkosmökki, sille terassi ja laituri, puuvaja ja viime talvina ajettu soraa ja kaadettu puita.

Ehdin jo ajatella, että kuluneena kesänä pidettäisiin taukoa rakentamisesta. Vähän oli puhe uuden terassin kattamisesta, mutta ainakin vielä se jäi puheentasolle. Sen sijaan sitä ehtikin viimeisinä mökkipäivinä vielä aloittaa vanhan laiturin uusimisen, jotta on sitten ensi kesää varten valmiina ottamaan mökkeilijät vastaan. Eli edelleenkään ei kesää ilman edes pientä rakennushommaa.

Yöpymisaamullemme sattui aivan ihana, sankka sumu. Se on aika harvinaista - tai sitten vain yleensä nukumme niin pitkään, ettemme aamusumuja ehdi näkemään - ja pitikin heti käyttää tilaisuus hyväkseen ja ottaa vähän erilaisia mökilläolokuvia. 

Koirien ja vauvan ensimmäinen kuukausi täällä.

Koirien ja vauvan toinen kuukausi täällä.

Miksi koiralle kannattaa opettaa temppuja?

Miksi olen opettanut koirilleni niin monia erilaisia temppuja? Eivätkö temput ole ihan turhanpäiväisiä taitoja?

1. Opettamalla temppuja opin opettamaan koiriani. Mitä enemmän opettaa, sitä enemmän oppii opettamisesta ja mitä enemmän oppii, sitä enemmän osaa opettaa - myös kaikenlaista muuta kuin vain niitä temppuja.

2. Opettelemalla temppuja koirani oppivat oppimaan, ja mitä enemmän opettelevat, sitä enemmän oppivat oppimaan - myös kaikenlaista muuta kuin vain niitä temppuja.

3. Kaikenlainen yhdessä tekeminen, myös temppujen opettelu ja jo opittujen temppujen parissa yhdessä puuhailu,  parantaa minun ja koirieni välistä suhdetta ja yhteistyötä. Mitä enemmän teemme aktiivisesti yhdessä juttuja, sitä vahvemmaksi suhteemme muodostuu ja sitä parempaa yhteistyö välillämme on.

4. Koirani eivät tule onnellisiksi pelkällä sohvalla makaamisella ja kävelylenkeillä, vaikka joskus harhaanjohtavasti voikin siltä tuntua. Ne tarvitsevat monenlaista tekemistä ollakseen onnellisia ja temppujen opettelu ja suorittaminen on yksi keino, jolla voin varmistaa, ettei koirieni elämä ole liian tylsää.

5. Tykkään ottaa paljon kuvia koiristani ja erilaisilla niiden osaamilla tempuilla saan kuviin monenlaista vaihtelua.

6. Temput ja niiden harjoittelu lisäävät koirien fyysistä aktiivisuutta, ketteryyttä ja kehonhallintaa.

7. Osa tempuista on myös oikeasti hyödyllisiä arjessa koirien kanssa. Hoitotoimenpiteitä helpottavat esimerkiksi käskystä kuonon pitäminen kämmenellä ja kylkimakuulle meneminen. Jännittävissä tai kiihdyttävissä tilanteissa temppujen teko rauhoittaa ja saan koirien huomion takaisin itseeni.

8. Temppujen opettelu - ja se, että onnistuu siinä - ja jo osattujen temppujen tekeminen on kivaa niin minun kuin koirienikin mielestä.

9. Tietyissä tilanteissa, esimerkiksi treeneissä tai lenkeillä, koirien lempitemppuja voi käyttää niille myös palkintoina.

10. Vieläkö löytyisi yksi hyöty temppujen opettelusta, niin saadaan täysi kymppi täyteen?


Temppujen hyödystä koiran eläinlääkäripelon lievittämiseen olen kirjoittanut täällä. Erilaisia anna tassu-tempun versioita kuvina täällä. Voiko kanille opettaa temppuja, siitä kirjoittelin aiemmin täällä.

Wittingin kaivokset ja luontopolku, Ylistaro, Etelä-Pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaalle Ylistaroon, Seinäjoen sivukylälle, avattiin menneenä kesänä satoja vuosia vanhojen kaivosten ympärille rakennettu luontopolku. Paikka ja aihe onkin kiinnostanut ihmisiä, sillä luontopolusta tuli heti suosittu.

Perille löytää osoitteella Könnintie 978, Seinäjoki - ja nimenomaan Seinäjoki, sillä sama osoite löytyy myös Ilmajoelta, mutta se vie eri paikkaan.

Luontopolku on huolella rakennettu ja selkeästi merkitty. Leveällä sorapinnalla pääsi kulkemaan hyvin myös lastenvaunujen kanssa, mutta ihan huterimmat kaupunkirattaat jättäisin silti kotiin.

Aivan pienimpiä kuoppia lukuunottamatta kaikki polun varrella olevat kaivoskuopat on aidattu, joten myös perheen pienimpien on turvallista juoksennella reitillä. Huomioitava kuitenkin, että kahdennentoista kuopan jälkeen tulee tienylitys ja kuopan nro14 rappusiin ei ole porttia.

Kaivoskuoppia luontopolun varrelta löytyy 15 kappaletta. Vanhimmat niistä on tehty "ikiaikaisella" nuotiomenetelmällä, jossa kallio saatiin halkeilemaan polttamalla ensin nuotiota kivipinnalla ja sitten heittämällä vettä päälle. Lämpötilojen nopea vaihtelu teki kiveen halkeamia, joista sitten jatkettiin töitä. 

Nämä Wittingin kaivokset ovatkin ilmeisesti Suomen ainoa paikka, jossa on nähtävillä polttolouhitut kaivokset. Myöhemmin käyttöön tullut ruuti ja sittemmin dynamiitti nopeuttivat ja helpottivat louhintatyötä

Syvimpään kaivoskuoppaan pääsee tukevia kierreportaita pitkin tutustumaan sisään ihan pohjalle asti. Tämä olikin kiva ja mielenkiintoinen lisä kaivosalueelle tutustumiseen, ettei tarvitse vain aitojen yli ylhäältä päin katsella, vaan saat ihan "käydä hypistelemässä" paikanpäällä.

Tämä Vittingin kylän kaivosalue on kokonaisuudessaan aika harvinaislaatuinen ja se on Suomen toiseksi vanhin rautakaivos. Sieltä löytyy myös hiontakelpoista rodoniittia, jonka jotkut luokittelevat jalokiveksi ja siitä voidaan valmistaa koruja.

Luontopolku on pituudeltaan 1,7km. Paluu on merkattu tietä pitkin, jonka varrella sijaitsee viidestoista kuoppa, mutta me kävelimme mieluummin takaisinkin metsän läpi.

Pääparkkipaikalle mahtuu hyvin muutama auto (ja toiselle p-paikalle vielä muutama lisää) ja vieressä on myös uimamonttu, sauna (joka kesällä ilmeisesti lämmitetään päivittäin) ja nuotiopaikka, joten tänne voi tulla kaivosalueeseen tutustumisen lisäksi muutenkin viihtymään.

Meidän porukassa oli tällä kertaa viisi aikuista, yksi 8-vuotias (joka oli innoissaan kaivoksista), yksi vauva ja neljä koiraa (meidän kolmen lisäksi viimeisen kuvan parkinvärinen lapinkoira).

Lisätietoja Wittingin kaivoksista löytyy esimerkiksi Ylen artikkelista täältä ja Seinäjoen museoiden blogista täältä. 

Etelä-Pohjanmaalla kannattaa piipahtaa myös Vimpelin komeilla kuntoportailla (eli täällä klik), joita on niin pitkästi, että niitä kavutessa voi loppua kunto.