Ei toivottuja mökkivieraita

Kesänvietto mökkeillen on ollut mukavan leppoisaa ja sekä ihmiset että koirat ovat nauttineet olostaan, kuten jo keväälläkin kerroin koirien kanssa mökkeilystä. Kesäkuun helteillä merenrantamökki myös tarjosi oivallisen paikan mukavasti viilentäviin uintihetkiin ja olo pysyi miellyttävän raikkaana pitkään. 

Tykkään koiriemme reippaista ja ystävällisistä luonteista näin muutenkin, mutta varsinkin useiden - välillä yllättäenkin saapuvien - mökkivieraiden kanssa se nousee omaan arvoonsa. Miten helppoa onkaan olla, kun ei tarvitse yhtään jännittää koirien käyttäytymisen puolesta, vaan voi luottaa niiden kyllä handlaavan osansa.

Kesäkuun alkupuolella kiinnitin huomiota västäräkkipariskuntaan, joka viihtyi usein mökin terassin läheisyydessä. Ne pyydystivät hyönteisiä ja seisoskelivat kivillä pyrstöään keikutellen. Lumeksen uteliaan kuonon ansiosta kävi ilmi, että niillä oli pesä terassin alla olevassa tyhjässä kukkalaatikossa.

Heinäkuun vaihteessa västäräkkipariskunta pyöri edelleen mökkipihalla, vaikka poikaset olivat jo jättäneet pesänsä ja toivonmukaan jatkaneet kasvuaan kohti aikuisuutta. Heinikkojen trimmeröinnin yhteydessä paljastui, että västäräkeillä olikin jo uusi pesä uudessa paikassa ja kuusi munaa haudottavanaan. Koska pesää suojaava heinikko tosiaan ehdittiin kaataa, laitoimme vanerilevyn pesän päälle suojaksi ja västäräkit näyttivät onneksi hyväksyvän sen.

Toissaviikolla mökkeilyyn tuli hetkiseksi dramaattinen käänne villiminkkien löytäessä paikalle. Yhtenä iltana niitä näkyi ensin kaksi, jotka vilahtivat nopeasti metsän puolelle. Kymmenisen minuuttia myöhemmin kolmas minkki ui rantaan kadoten laiturinaluskivikkoon. Hetkisen kuluttua Lumes löysi sen rantakivikosta ja minkin pitämä sähinä oli niin kovaäänistä, että luulin sen olevan jo Lumeksen kimpussa. Onneksi Lumes kuitenkin vain katseli minkkiä minkin mielestä liian läheltä, ja tuli heti kutsusta pois.

Karhasimme minkin takaisin mereen ja toistimme saman, jos niistä joku yritti uudelleen pihan puolelle. Ilmeisesti olimme riittävän vakuuttavia, sillä yön jäljiltä västäräkkien poikaset olivat ainakin tallessa, eikä minkkejä viime viikollakaan enää näkynyt. Näyttää siltä, että saimme mökkirauhamme takaisin.

Koirien sopeutuminen omakotitalosta kerrostaloon

Miten naapurit suhtautuvat koiriini? Kuinka opettaa koirille, ettei kerrostalon normaaliäänistä tarvitse välittää? Mitä, jos koirani haukkuvat yksinollessaan? Sopeutuvatko koirani kerrostaloelämään? 

Muuttaessani aikanaan ensimmäiseen omaan kotiini, mielessäni pyöri paljon koiriin liittyviä kysymyksiä. Kun leppoisa elämämme maaseudulla omakotitalossa vaihtui pienen kaupungin taajaman reunamille kerrostaloon, itseni lisäksi myös silloiset koiranikin joutuivat suuren muutoksen eteen.

Erilaiset sisätiloissa tapahtuvat koirien aktivointipuuhat olivat runsaassa käytössä kerrostalovuosinamme.

Muuton jälkeen muistelisin minulla olleen viikon tai parin verran aikaa kotiuttaa koirat uuteen asuinympäristöön, jossa aiempaa tarkemmin tuli ottaa huomioon myös naapureiden asuinviihtyvyys. Liiallinen -miten sen kukin sitten tulkitseekaan-  äänenkäyttö taitaa kerrostaloissa olla yleisin valituksen aihe koirista. Silloiset koirani eivät olleet erityisen haukkuherkkiä, mutta toki niiden mahdollinen äänellä reagointi täysin uudessa asuintilanteessa jännitti minua alkuun.

Lähdin liikkeelle ennaltaehkäisevästi ja tarjosin koirille namia aina, kun joku kulki rappukäytävässä. En kieltänyt ääntelystä, en kehunut hiljaisuudesta, pyysin vain syömään ja rauhallisena annoin muutaman namin niitä näitä jutellen. Parissa-kolmessa päivässä koirien kiinnostus rappukäytävän ääniin väheni, mutta saksanpaimenkoira (joka myöhemmin oli pahoinpidellyn pandakarhun takana) haukahteli edelleen sekä omalle että naapureiden ovikellosummereille.

Totuttuaan kerrostaloelämään koirat osasivat ottaa rennosti.

Kokeilin, mitä tapahtuisi, jos laittaisin saksalaisen lempilelun eteiseen hattuhyllyn päälle "ovikellonsoittopalkaksi". Aina oman tai naapurin ovikellon soidessa, nousin ylös ja juttelin sille "missä sun lelu on, mennäänpä etsimään". Kävelin eteiseen koira innokkaana mukana, otin lelun hattuhyllyn päältä ja aloitin pienen leikkihetken, jonka aikana koira unohti tarpeen kommentoida ovikellonsoittoa.

Muutamassa päivässä päästiin siihen, että ovikellon soidessa koira haukkumisen sijaan juoksi eteiseen tuijottamaan hattuhyllyllä olevaa leluaan. Se oli siis mielessään yhdistänyt ovikellonsoimisen tarkoittavan mukavaa leikkihetkeä lempilelullaan. Jatkoin lelupalkkaa vielä jonkin aikaa satunnaisesti vahvistaakseni koiran toimintaa, ja sitten vähensin lelun kokonaan pois ko tilanteesta. 

Kirjoituksessani Kuinka ongelmia ratkaistaan on myös sivuttu tätä aihetta.

Uusien temppujen opettelu oli yksi vakiopuuhistamme sisätiloissa.

Kyselin aina silloin tällöin naapureilta, ovatko koirani haukkuneet, mutta aina sain vastaukseksi, että asunnossani on täysi hiljaisuus. Seinänaapurinamme asunut mummeli jopa esitti kerran toiveen, että olisi mukava, jos koirani joskus haukkuisivat, niin hänestä ei tuntuisi niin yksinäiseltä. Se oli aika herttainen kommentti, mutta ratkaisin asian juttelemalla itse useammin mummelin kanssa, en koiria haukuttamalla.

Toisinaan sain naapureiltani myös spontaania kommenttia koiristani, kuten silloin, kun lapinkoirani oli huomannut mahtuvansa leveälle ikkunalaudalle istuksimaan ja katseli sieltä pihan tapahtumia. Oli kuulemma oikein mieltä piristävä näky. Naapureiden mukaan se istuskeli ikkunalla useinkin, mutta itse pääsin vain kerran todistamaan tämän näyn. Ilmeisesti siis ikkunalla kurkistelija ehti aina näkemään minut ja hyppäämään alas, ennen kuin minä näin ikkunalle.

Joskus jouduin rauhoittamaan koirien leikkejä, kun pelkäsin riehumisäänien kuuluvan naapureille asti.

Kerrostalomme kuului neljän vierekkäisen kerrostalon sarjaan, joissa kaikissa oli suuret ja puistomaiset pihapiirit. Vaikka meidän talossamme väliin asui pari muutakin koiraa kuin omani, minä olin ainoa pihan nurmialueen käyttäjä, joten leikitin siinä usein koiriani vapaana, kuten omakotitalossa aikanaan. Muut asukkaat suhtautuivat koiratouhuihini hyväksyvästi ja ehkä vähän huvittuneestikin, osittain ehkä siksi, koska olin ko kerrostalon nuorin tyyppi. 

Pääsääntöisesti kerrostaloaikoina tuli tehtyä koirien kanssa päivittäin aamu-, iltapäivä- ja iltalenkit, saksalaisen kanssa kävimme lisäksi vielä usein pyörälenkeillä. Runsaan ulkoilun ja muun yhteisen puuhastelun ansiosta koirani tuntuivat olevan kerrostalossa yhtä tyytyväisiä elämäänsä kuin omakotitalossakin. Itse koin vaikeimmaksi asiaksi omat sairastelut, kun koirien kanssa oli lähdettävä kävelylle, vaikka oma vointi olisi ollut huonokin. Muistan edelleen sen, kun olin yli 39 asteen kuumeessa ja ulkona talvipakkasella kävellessä tuntui kuin olisin leijunut ilmassa, mutta pakko oli koirat tarpeillaan käyttää.

Milloin siivotaan joulukoristeet pois?

Mikä on oikea aika siivota joulukoristeet pois? Kuinka kauan joulun jälkeen voi joulukoristeita vielä pitää? Saavatko joulukoristeet olla esillä kevääseen asti? Loppuuko joulukoristeiden aika loppiaiseen?

Olen pohjimmiltani aika laiska ihminen. Haluaisin esimerkiksi sisustaa kodin vaihdellen vuodenaikojen mukaan. Voisi vaihtaa vaikkapa matot, ikkunaverhot ja joitain koriste-esineitä, mutta en jaksa - tai siis oikeammin en saa aikaiseksi.

Siivosin tänään viimeisetkin joulukoristeet takaisin laatikoihinsa. Ehtiväthän ne jo ollakin esillä vaatimattomat puoli vuotta. No, nyt vietetään normaaliaikaa seuraavat kuusi kuukautta ja katsellaan sitten taas ensi vuonna, miten kauan joulu sillä kertaa jatkuu...

Oppiiko vanha koira uusia temppuja?

Vanha sanonta kertoo, ettei vanha koira opi uusia temppuja. Sillä viitataan myös ihmisten vaikeuteen tai haluttomuuteen luopua vanhoista tavoistaan uuden tieltä. Itse olen viimeisen vuoden aikana päässyt testaamaan tätä koirien osalta ihan käytännössä, sillä Pikkubolognese (Millainen koira on bolognese?) tassutteli elämääni ollessaan jo kahdeksanvuotias.

Alkuunpääsy aikuisen koiran opettamisessa oli huomattavasti hankalampaa kuin aiemmin pentujen kanssa. Pikkubolognese kun oli jo tiettyihin tapoihinsa kangistunut ja kropankäytöltään rajoittunut, eikä se niin sanotusti ollut oppinut oppimaan. Onneksi se kuitenkin oli, ja on edelleen, erittäin perso herkuille, joten motivaation rakentaminen yhdessäpuuhailuun on ollut helppoa.

Sinänsähän asiat opetetaan samalla tavalla koiran iästä riippumatta. Hidasteita Pikkubolognesen opettamiseen toi, ettei se ollut aiemmin joutunut tekemään asioita herkkupalojen eteen. Se oli tottunut saamaan kaiken heti lupia kyselemättä ja temppuja tekemättä. Alkuun Pikkubolognese myös häipyi viereltäni heti namin saatuaan, koska sillä ei ollut oletusarvoa toiminnan - ja siten namien saannin - jatkumisesta.

Olin suunnitellut videoivani Pikkubolognesen treenihetkiä alusta alkaen, mutta se alkutaival tuntui niin epätoivoiselta, ettei paljon tehnyt mieli ottaa kameraa esiin. Nyt jälkikäteen se hieman harmittaa, sillä kun Pikkubolognese ensin oppi oppimisen salat, ollaan edistytty oikein kivasti, ja kaipaisinkin niitä videoita juuri siltä ajalta, kun mikään ei tuntunut onnistuvan.

Ryhmäkuvausharjoituksia viime kesältä - istu, paikka ja palkka.

Pikkubolognesen saaminen istumaan oli vaikeaa. Istumaan ohjaavan namikäden sijainnista riippuen se seisoi, nousi takajaloilleen tai peruutti, mutta ei istunut. Olin jo luovuttaa, kun en vain kerta kaikkiaan saanut sitä istumaan, vaikka mitä yritin. Sitten erään kerran luopumistreenin yhteydessä pitäessäni namia Pikkubolognesen edessä, se yhtäkkiä istahtikin, kun namia ei saanut ottaa. Sillä keinolla sainkin sitten Pikkubolognesen istumaan yhä uudelleen ja uudelleen, ja olin iloissani oikean keinon löytymisestä.

Maahanmenon opettaminen oli toinen vaikea tehtävä. Samoin kuin istumaan, pennut menevät myös  helposti makuulleen oikeanlaisesta namikäden liikkeestä, mutta ei aikuinen Pikkubolognese, ehei. Jouduin todella pitkään palkkaamaan sen pelkästään siitä, että se vain otti namin kädestäni maasta, koska se ei todellakaan ollut menossa edes kumarrusasentoon vaan lopetti namin yrittämisen muutamaan toistoon, jos ei saanut sitä heti.

Keksittyäni vaihtaa yksittäisen namin pidempään namisuikaleeseen, josta koira saa koko ajan murustettua pieniä palasia, Pikkubolognese vihdoin ja viimein lopulta taipui kumarrukseen. Maahanmeno oli silti edelleen tiukassa, sillä Pikkubolognese saattoi ihan hyvin pysytellä parikin minuuttia kumarrusasennossa nameja syömässä ennen kuin lopulta laskeutui makuulle.

Oppimisen kannalta nopeat, perättäiset ja onnistuneet toistot ovat avainasemassa. Tämä vain oli ihan mahdotonta saada toteutumaan nelikiloisen koiran kanssa, joka jo niihin kahteen maahanmenoon kuluvassa neljässä minuutissa söi päivittäistä ruokamääränsä vastaavan määrän nameja. Lukuisten paikallaanjunnaavien makuutreenien jälkeen päädyinkin sitten lopulta lepuuttamaan kämmentäni kumarrusasennossa nameja syövän Pikkubolognesen selän päällä ja tämä toimi nopeutti laskeutumista makuulle, jolloin saatiin enemmän toistoja lyhyemmässä ajassa ja sen ansiosta Pikkubolognese vihdoinkin hiffasi jutun juonen.

Sisällä maahanmeno toimii jo aika hyvin, mutta ulkona tarvitaan vielä paljon lisäharjoituksia.

Joissain asioissa Pikkubolognese taas on osoittanut olevansa luonnonlahjakkuus. Esimerkiksi viime kesänä tein lapinkoirille 200m pituiset osittain namitetut jäljet ja Pikkubologneselle vain 20m mittaisen namijäljen, koska se oli sille todennäköisesti elämänsä ensimmäinen. Ensin jouduin muutaman kerran näyttämään Pikkubologneselle, että nameja löytyy lisää, kunhan vain haistelee reittiä eteenpäin. Sen jälkeen Pikkubolognese puksuttelikin jälkeä pitkin niin tarkkaavaisesti, että sille tehdyn -ilmiselvästi liian lyhyen- jäljen loputtua se jatkoi matkaansa Mestan jäljelle. Mesta oli jo aiemmin ajanut oman jälkensä ja samalla siis syönyt siinä olleet namit, mutta sehän ei hidastanut Pikkubolognesea, joka määrätietoisesti haisteli kokonaan läpi Mestankin jäljen ollen selvästi itseensä tyytyväinen. Video Pikkubolognesesta jäljestämässä löytyy Team Vallattomien Instagramista.

Marras-joulukuulla Pikkubolognese pääsi kaksi kertaa rallytoko-treeneihin mukaan. Oletusarvoni oli, ettei se hallissa paljon minuun keskittyisi puhumattakaan mistään kotona alustavasti opittujen asioiden suorittamisesta, mutta kuinka väärässä olinkaan. Pikkubolognesea kiinnosti tasan tarkkaan vain minä ja minulla olevat herkut. Se teki seuraamista, istumista, minun ympäri kiertämistä ja jopa maahanmenoja - ja sai toki koko ajan herkkupaloja loistosuorituksistaan.

Kotona olimme kesällä harjoitelleet jokusen kerran agilityn pujottelua ja putkea, jotka löytyvät minulta omasta takaa. Hallissa käydessämme päätin agilitykentän ollessa vapaana käyttää tilanteen hyödyksi ja tehdä Pikkubolognesen kanssa samalla myös pienet agilitytreenitkin. Voihan vietävä, miten pätevä pikkuinen se olikaan! Perättäisiä hyppyesteitä, puomi, A-este ja keinu - Pikkubolognese suoritti kaiken tuosta vaan kuin vanha konkari, vaikka oli ensimmäistä kertaa asialla. Miksi ihmeessä näiden kanssa ei harrasteta enemmän, kun potentiaalia, tekemiseniloa ja -halua rodussa selvästi on?

Jos alla oleva video Pikkubolognesen agilityharjoittelusta ei näy, linkki Youtubeen.

Luonnon oma valokuvausstudio

Eräs maaliskuinen talvipäivä mökillä loi taustaltaan aivan kuin studiomaiset olosuhteet koirien kuvaamiseen. Harmillisesti tosin huomasin tämän vasta jälkikäteen kotona kuvia tietokoneella katsellessa. Muutoin olisin räpsinyt kuvia paljon enemmän, heittänyt Pikkubologneselta takin pois kuvaamisen ajaksi ja ottanut siitäkin yksittäiskuvia. Mutta parempi nämäkin kun ei mitään!

Kesämökillä koirien kanssa

Kerroin Ristihämähäkki paketointipuuhissa-jutun yhteydessä, että yksi viime vuonna meille tapahtuneista uusista jutuista on melkein oma kesämökki. Se on tuonutkin paljon uudenlaista sisältöä elämään, kun keväästä syksyyn lukuisia kauniita päiviä on tullut vietettyä mökillä.

Koirat viihtyvät mökillä, sillä mikäs sen ihanampaa kuin saada olla koko päivä ulkosalla. Lumes on aina ollut hyvin utelias tyyppi ja mökilläkin se mielellään kuljeskelisi hissukseen pihaa ympäri sinne tänne paikkoja tutkien. Pikkubolognese on vähän samanlainen, vaikka yleensä sen löytääkin sieltä, missä ihmisetkin ovat. Mesta sen sijaan on aina ollut sellainen, että jos ei ole mitään aktiivista tekemistä, se vain makoilee aloillaan ja pitää minua silmällä.

Mökillä on aiempina kesinä kuulemma näkynyt useampia kyykäärmeitä. Se sai minut tietenkin hieman huolestumaan koirien puolesta enkä antanut Lumeksen ja Pikkubolognesen vaellella niin paljon yksinään kuin ne olisivat halunneet. Viime kesänä kyitä ei kuitenkaan ollut niin paljon kuin aiemmin, kun vain yksi raitaselkä näkyi mökkipihalla.

Ulkoilen koirieni kanssa kaikista mieluiten metsissä, kuten kerroin jutussa Metsä parantaa - tutkittuja terveysvaikutuksia. Mökkipaikastamme pääsisikin helposti koirien kanssa ihanille, pitkille metsälenkeille, mutta harmillisesti ympäröivä metsä kuhisee punkkeja. Jos koirat menevät kymmenenkin metriä mökkipihasta metsän puolelle, niihin tarttuu jo useampia punkkeja. Olin ihan järkyttynyt siitä punkkien määrästä, kun olen aiemmin asunut seudulla, jossa punkkeja ei ole juuri ollenkaan.

Kaikki koiramme syövät raakaruokaa, joka mökkeillessä on siinä mielessä ongelmallista, että pakastinta ei ole. Olemmekin olleet mökillä vain yhden yön kerrallaan, jonka ajan jäiset lihat ovat hyvin säilyneet kylmälaukussa. Lämpiminä kesäpäivinä tekisi itsekin joskus mieli jäätelöä, mutta samasta syystä sitäkään ei voi mökillä säilyttää. No, aina ei onneksi tarvitsekaan saada kaikkea, mitä haluaa. On sentään se kesämökki. :)

Mutta miten käy, kun mökille saapuu ei toivottuja vieraita? Se onkin jo toinen juttu se.

Harrastuksena koiratanssi

Mitä koiratanssi on? Mitkä ihmeen htm ja freestyle? Pitääkö koiratanssissa osata tanssia? Kenelle koiratanssi sopii? Kuinka koiratanssiharrastuksen voi aloittaa? Osallistuako koiratanssikilpailuihin? Miten itse päädyin koiratanssin pariin?

(Jostain syystä mobiilinäkymässä fonttikoko vaihtelee kappaleissa sekä niissä on ylimääräisiä välejä, vaikka selaimella kaikki näyttää normaalilta. )

Mitä koiratanssi on?

Muissa koiraharrastuslajeissa säännöt kertovat tarkasti, millaisia asioita kilpailusuorituksissa on. Se riittää, kun opettelee ne ja saapuu kilpailupaikalle tekemään oman suorituksensa tuomarin suunnitelman mukaisesti.

Koiratanssissa ei ole mitään ennaltamäärättyä tehtävää vaan tämä tekninen osuus on jätetty täysin koiranohjaajan omaan päätäntävaltaan. Jokainen saa - tai näkökulmasta riippuen joutuu - keksimään ja päättämään itse, minkälaisia asioita koiralleen haluaa kilpailuja varten opettaa ja missä järjestyksessä ne haluaa suorituksessaan esittää.

Se, missä koiratanssi poikkeaa eniten muista koiraharrastuslajeista, on teknisen osaamisen ja yhteistyön lisäksi arvostelukriteerinä oleva taiteellisuus. Koiratanssiohjelma suoritetaan ohjaajan valitseman musiikin aikana ja kaikki ne koiran tekemät tekniset tehtävät tulisi sulauttaa siihen musiikkiin tahdillisesti ja tempoon sopiviin kohtiin.

Eikä siinä vielä kaikki - suorituksen aikana ohjaaja ei voi keskittyä pelkästään koiran ohjaamiseen, sillä myös oman liikkumisen ja eleiden tulee olla suunniteltua ja musiikkiin sopivaa. Halutessaan koiratanssissa voi käyttää myös suoritukseen tarpeellista rekvisiittaa ja ohjaajan pukeutumisen olisi toivottavaa sopia yhteen musiikkiin/suorituksen teemaan.

Koiratanssi on siis musiikin tahdissa suoritettavaa, vapaamuotoista tottelevaisuutta, jossa koirankoulutustaidot yhdistyvät taiteellisuuteen, luovuuteen ja ohjaajan omaan esiintymiseen.

Mitkä ihmeen htm ja freestyle?

Koiratanssissa on kaksi yksilölajia: heelwork to music "HTM" eli seuraamista musiikin tahdissa ja freestyle eli vapaaohjelma.

HTM sisältää nimensä mukaisesti pääasiassa seuraamista, jota voidaan esittää kymmenessä eri seuraamispaikassa eli positiossa. Positioissa voidaan liikkua neljään eri suuntaan: eteen, taakse, oikealle tai vasemmalle. Temppujen lisääminen seuraamisten väleihin positiosta toiseen siirryttäessä ja ohjelman alkuun/loppuun elävöittää suoritusta, mutta koiran ja ohjaajan välinen etäisyys ei saa ylittää kahta metriä.

Freestyle sen sijaan koostuu täysin tai lähes täysin - seuraamistakin voi hieman olla mukana - erilaisista tempuista ja koira saa työskennellä myös etäällä ohjaajastaan. Freestyle antaakin lähes rajattoman mahdollisuuden koostaa esityksen sisältö, kunhan se pysyy koiralle turvallisena ja muutenkin tiettyjen sääntöjen raameissa.

Kuvissa kuusi erilaista koiratanssin HTM positiota.

Pitääkö koiratanssissa osata tanssia?

Koiratanssiesitys muodostuu seuraamisesta, tempuista ja musiikkiin sopivasta koreografiasta, joka määrittelee miten ja missä kohtaa musiikkia ja esityskehää koira ja ohjaaja mitäkin tekevät. Koreografia voidaan toteuttaa joko tanssillisena tai “teatterimaisena”, mutta lajia harrastaakseen ei todellakaan tarvitse osata tanssia tai näytellä - en itsekään osaa.

Yksinkertaistettuna ohjaajan esiintymiseltä haetaan, että ei liiku koko ajan samoin, vaan mukauttaa vaikkapa kävely-/juoksutyyliään musiikin ja koiran liikkeen mukaan (esim. hitaita, nopeita, lyhyitä, pitkiä, hypähteleviä vai korkeita askeleita) ja keksii käsilleen edes välillä jotain tekemistä (esim. koiran käsiohjaamisen mukauttaa näyttämään joltain koreografiaan kuuluvalta kädenliikkeeltä).

Kenelle koiratanssi sopii?

Koiratanssi on siitä mukava laji, että se ihan oikeasti sopii lähestulkoon kaikenlaisille koirille ja ihmisille. Koska ohjaaja suunnittelee esityksen sisällön itse, sen voi suunnitella koiransa ja itsensä vahvuuksiin perustuen ja heikkouksia tukien. Heikommin motivoituvalle koiralle voi vaikkapa sopivin välein olla sen lempitemppuja piristeenä tai ylienergiselle kaverille sijoitella pieniä rauhoittumisen hetkiä.

Toisin kuin muissa koiraharrastuslajeissa, joissa yleensä haetaan samantyyppisiä ihannesuorituksia erityyppisiltäkin koirilta, koiratanssissa ideana on nimenomaan huomioida ne oman koiransa erityisominaisuudet eikä yrittääkään tehdä kaikista samanlaisia. Esityksen aikana koiralle saa myös puhella niin paljon tai vähän kuin haluaa, ja vartaloapujakin voi hyödyntää piilottamalla ne koreografiaan.

Kuinka koiratanssiharrastuksen voi aloittaa?

Mietitkö, voisiko koiratanssi olla juuri teidän juttu? Katseletko Youtubesta hienoja koiratanssivideoita? Ajatteletko, ettei teistä ikinä olisi samaan? Monessa suositussa koiratanssivideossa on kuvattuna voittajaluokan tai jopa isojen arvokisojen suorituksia, joten käsitystään lajin vaatimuksista ei kannata perustaa niihin. Sen sijaan muutamien freestyle ja htm alokasluokan suoritusten katsominen antaa paljon realistisemman näkökannan siitä, mitä koiratanssi on tavalliselle, aloittelevalle harrastajalle.

Kuten edellä on mainittu, koiran osalta koiratanssi koostuu seuraamisesta ja/tai tempuista, joten näiden opettelu on tietenkin lähtökohta koiratanssiharrastukselle. Koiratanssi onkin yleensä helppo aloittaa toko- ja rallytokoharrastuksen pohjilta, kun koira jo valmiiksi osaa seurata yhdessä tai kahdessa positiossa ja tehdä muutamia temppuja, mutta toki ilman aiempaa temppujen opettelua tai harrastuspohjaakin se onnistuu - tällöin vain tarvitsee aloittaa enemmän alusta. Teknisten asioiden lisäksi on kannattavaa panostaa koiran motivointiin, yhdessätekemisen hauskuuteen ja koiran itsevarmaan oloon.

Koiratanssijuttuja harjoitellessa on hyvä muistaa, että suoritus ei ole irrallisia temppuja tempun perään vaan ehjä kokonaisuus ja ohjaajan tulee liikkua koira käskyttäessään. On siis opeteltava ketjuttamaan temppuja/positioita toisiinsa ja koiraa kuuntelemaan tarkasti suullisia ohjeita, jotta se pystyy suorittamaan tehtäviä riippumatta siitä, mihin suuntaan ohjaaja liikkuu tai mitä hän käsillään tekee.

Inspiraatiota opeteltaviin asioihin voi ja kannattaakin hakea koiratanssivideoita katsomalla, mutta liian suoraan ei kannata toisten suorituksia kopioida. Joillain paikkakunnilla pyörii myös koiratanssitreenejä harrastusseurojen tai yksityisten koirakoulujen pitäminä, nettikurssejakin ilmeisesti jo lajista löytyy ja koreografioitakin voi ostaa juuri teille suunniteltuna. Aina voi myös kysyä apuja tai koulutusta joltain lajia jo harrastavalta ja Facebookissa on ryhmä Koiratanssi, jossa monenlaista keskustelua aiheesta.

Musiikkikappaleen valintaa kannattaa miettiä siltä kantilta, että sopiiko sen tempo sinun ja koirasi liikkumiseen, sopivatko osaamanne temput musiikkiin, jaksatko kuunnella kappaletta yhä uudelleen ja uudelleen? Sopivia kappaleita voi etsiä esim. Youtubesta tai Spotifysta ja testailla niitä ensin itsellään (eli laittaa kappale soimaan ja liikkua sen tahdissa eri tavoin) ja sitten yhdessä koiran kanssa.

Kun sopiva kappale on löytynyt, sitä kuunnellaan läpi ja mietitään, mitä juttuja (koiran liike + oma liike + kehän käyttö + mahdollisen rekvisiitan käyttö) mihinkin kohtaan musiikkia sopisi. Mahdollisesti vielä opetellaan uusiakin temppuja, jotka tuntuisivat musiikkiin sopivan. Freestyle-ohjelmia harjoitellessa olen kokenut hyödylliseksi opettaa takaperinketjuttamalla koirille koko esityksen ulkoa. Koirani pitävät selkeydestä, ja kun ne tiivistahtisessa suorituksessa koko ajan tietävät, mitä seuraavaksi tapahtuu, se on niille selvästi mukavampi tilanne.

Osallistuako koiratanssikilpailuihin?

Koiratanssissa virallisia kilpailuluokkia on kolme: alokas-, avoin- ja voittajaluokka. Luokat ovat tasoluokkia, joissa edetään mainitussa järjestyksessä. Alokasluokasta kerätään kunniamainintoja "KM", joita saa riittävät osa-aluepisteet ansaittuaan, ja kunniamaininnoilla pääsee siirtymään seuraavaan luokkaan. Koska koiratanssissa ei ole sääntöjen määräämiä tarkkoja suorituspisteytyksiä, on kisoissa kolme tuomaria ja tuomareiden antamien pisteiden keskiarvo on koirakon tulos.

Aiemmin maksimipistemäärä, jonka koirakko voi kilpailussa saada, oli 200. Tämä jakautui teknisiin ansioihin (100 p.) ja taiteelliseen vaikutelmaan (100 p.). Teknisiä ansioita arvioitaessa tarkasteltiin koiran osaamien liikkeiden määrää, vaikeustasoa ja niistä suoriutumisen varmuutta. Taiteellisessa vaikutelmassa keskeinen tekijä oli koirakosta paistava yhdessä tekemisen ilo, koiran tarkkaavaisuus ohjaajaa kohtaan ja vastavuoroinen kumppanuus. Nykyään maksimipistemäärä on 30 ja se jakautuu kolmeen arvostelukokonaisuuteen.

Kilpailuohjelmassa tärkeintä ei ole eri temppujen määrä vaan niiden laatu. Hyvä, sujuva ja onnistunut kokonaisuus vähemmillä tempuilla/positioilla on parempi kuin takelteleva ja epätarkka suoritus enemmillä tempuilla/positioilla. Satunnaisia virheitä ei kuitenkaan kannata pelätä, niitä sattuu, ja itse virheen lisäksi arvostelussa otetaankin huomioon myös se, kuinka virheistä selvitään - jatkuuko suoritus sujuvasti virheen jälkeen vai jäädäänkö siihen jumiin. Ja mikä parasta, kukaan muu kuin sinä ei tiedä, miltä ohjelman oikeasti pitäisi näyttää!

Koiratanssia, kuten mitään muutakaan koiraharrastuslajia, ei tietenkään ole pakko treenata kisatähtäimellä. Mikäli kisoihin osallistuminen kuitenkin käy mielessä, ei kynnystä kannata nostaa liian korkealle vaan käydä kokeilemassa, kun siltä tuntuu. Kun samalla kisaohjelmalla saa esiintyä useamman kerran, sitä voi tarvittaessa tuomaripalautteen ja oman kokemuksen perusteella muokata tai uudistaa parempaan suuntaan. Innokkaille treenaajille ja useamman koiran kanssa kisaajille on myös kiva, että sama koira voi osallistua samoissa kisoissa molempiin lajeihin ja/tai sama ohjaaja eri koirien kanssa samaankin lajiin.

Jos kisaaminen kiinnostaa, kannattaa jo harjoitteluvaiheessa lukaista ajatuksen kanssa läpi Virkusta koiratanssin kilpailuohje. 

Miten itse päädyin koiratanssin pariin?

Kiinnostuin koiratanssista vuonna 2013, se kuulosti ja näytti mielenkiintoiselta lajilta. Tuumin, että tuolloin nelivuotias Lumes voisi tykätä koiratanssista, ja että muiden harrastusten ja temppuharjoitusten ansiosta se jo valmiiksikin osaisi paljon koiratanssissa tarvittavia taitoja.

Kaikki koiratanssikilpailut olivat kuitenkin hyvin kaukana meistä ja siitä syystä kynnys oli korkea lähteä itselle täysin uuden lajin kisoihin. Ilman kisoja minulla taas ei ollut motivaatiota oikein treenaillakaan, joten aihe jäi hautumaan, kunnes vuonna 2015 päätin, että nyt jos ei koskaan - ja ilmoitin Lumeksen kisoihin ja sen jälkeen aloitimme treenit keskenämme. 

Ensimmäisten kisojen jäljiltä innostuin koiratanssista toden teolla ja kisasin Lumeksen kanssa heelwork to musicissa kymmenen kertaa vuosina 2015-2017 saavutuksina Suomenmestaruus (2016), Pohjoismaiden mestaruus joukkuepronssi (2017) ja Suomen koiratanssivalio (2017). Freestylen puolella kisoja kertyi kolme vuosina 2017-2019 ja kisaoikeus olisi voittajaluokkaan. Lisäksi Lumes on koiratanssin lappalaiskoirien rotumestari voittajaluokassa (2017).

Mestan kanssa aloitin koiratanssin pari vuotta Lumesta myöhemmin ja kisasimme freestylessä kuusi kertaa vuosina 2017-2019 ja Mestalla on yksi valionarvoon tarvittava sertifikaatti. Heelwork to musicissa Mestalla on kaksi kisakäyntiä, yksi vuonna 2017 ja toinen 2018, ja kisaoikeus olisi voittajaluokkaan. Lisäksi Mesta on sijoittunut koiratanssin lappalaiskoirien rotumestaruuksissa toiseksi (2017) ja ensimmäiseksi (2018) avoimessa luokassa.

Tällä hetkellä haaveilen koiratanssista Pikkubolognesen kanssa ja olemmekin hiljalleen aloittaneet muutamien temppujen treenaamisen sillä tähtäimellä.

Jos alla oleva video Mestan alokasluokan htm-kisasta ei näy, linkki Youtubeen.

Jos alla oleva video Lumeksen alokasluokan freestyle-kisasta ei näy, linkki Youtubeen.