tiistai 6. joulukuuta 2022

Kotimaiset koirarodut

Ensimmäistä, sekarotuista koiraansa lukuunottamatta isälläni on aina ollut vain kotimaisia koirarotuja - suomenpystykorvia ja suomenlapinkoira. Sattumalta minullekin valikoitui aikanaan ensimmäiseksi omaksi koirakseni kotimainen rotu, suomenlapinkoira, ja sellaisia täältä löytyy vieläkin. Tänään vietettävän Suomen itsenäisyyspäivän johdosta kaivelin esiin muutamia kuvia vuodelta 2005, isäni suomenpystykorva Viksu oli tuolloin 9-vuotias ja oma suomenlapinkoirani Allu 6-vuotias.




Suomenpystykorvia ilmeisesti pidetään nykyään enemmän pelkkinä kanalintukoirina, mutta Viksu toimi monipuolisena kaiken riistan metsästyskoirana. Onhan se kätevää, että yksi ja sama koira riittää avuksi niin kanalintu-, jänis- kuin pienpetometsällekin. Viksun omasta mielestä listalle olisi voinut lisätä vielä kissat, nekin saivat sen metsästysvietin syttymään, mutta sen sijaan lemmikkikanimme Nöpön Viksu erotti omaan perheeseen kuuluvaksi.



Viksulla oli aika kipakka luonne, joka tuli enemmän esiin kyllä vieraiden kuin meidän oman perheen ihmisten kanssa. Viksu mm. piti paljon rapsutuksista ja antoi vieraidenkin antaumuksella paijata itseään, mutta Viksu halusi päättää, milloin rapsutushetki päättyy. Jos Viksua silitteli niin kauan, kunnes Viksu itse lähti muualle, kaikki oli ok, mutta jos vieras vain otti kätensä pois, Viksu saattoi näykätä kädestä tai vaatteista. Lasten kanssa Viksu sen sijaan oli täysin luotettava ja se nauttikin naapurin perhepäivähoitajan hoitolapsilta saamastaan huomiosta.




Viksu ja Allu olivat hyvät kaverukset, ne viihtyivät yhdessä oleillen ja leikkien, ainoastaan ruuasta niillä oli joskus kinaa. Allu ei ollut nuorena aivan kaikkiruokainen, esimerkiksi kuivia leipäpalasia se ei syönyt, mutta ei niitä sen syömättömiä leipiä saanut silti kukaan muukaan syödä. Vuosina, jolloin Allu oli ainoana koirana, sillä oli ruokakupissaankin aina ruokaa tarjolla ja se söi silloin kuin huvitti. Tämä vapaaruokinta oli kyllä tosi kätevä systeemi, kun ei tarvinnut koskaan miettiä koiran ruoka-aikoja, kunhan vain säännöllisesti aina laittoi lisää ruokaa kippoon.




Toisinaan minun tekisi mieli omaa suomenpystykorvaa, niin ihastuttava rotu se on. En kuitenkaan halua ottaa metsästyskoirarotuisen pentua, koska en itse metsästä. Kyllähän Viksukin tykkäsi kaikesta yhteisestä puuhastelusta, mm. lenkkeiltiin metsässä, koulutin sille tokoa, opeteltiin agilitya ja leikittiin piilosta. Mikään ei kuitenkaan voittanut sitä, kun Viksu näki isäni metsästyskamppeissa - voi sitä riemua, koira aivan syttyi eloon, pyöri ympyrää ja haukkui onnesta, ja nautti kaikista eniten siitä, mihin rotu on jalostettu, eli metsästämisesta, ei pelkästä metsässä ulkoilusta. Mutta ehkä joku aikuinen, metsästyskäyttöön soveltumaton pystykorva vielä joskus voisi vastaan tulla...


Nykyään kotoani löytyy lapinkoirien lisäksi myös yllätystuttavuus, pieni ja valkoinen, italialainen (bichon) bolognese, josta kerron kirjoituksessani Millainen koira on bolognese?

4 kommenttia:

  1. Komea parivaljakko teillä on ollut! Allu on ollut lisäksi valtavan kaunis lapinkoira! Sen mitä nyt silmäni lapinkoirista mitään ymmärtää...
    Itselläni oli jo aika lähellä, että olisin vaihtanut rotua porokoiraan, mutta tuli nyt sitten vielä ainakin tämä yksi Demo tähän pyörimään... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu oli kyllä tosi nätti, ja ihana koira kaikinpuolin muutenkin. <3 Ai sinulla on ollut rodunvaihto mielessä, mutta kukapa sitä oman koiransa jälkeläistä pystyisi vastustamaan. :)

      Poista
    2. Joo täällä maalla tuntuu, että isompi koira olisi kätevä. Ei tarvitsisi ihan jokaista ilvestä ja huuhkajaa pelätä koirien puolesta. Tietkään eivät aina ole niin auratut, niin pitkäkoipista arktista koiraa eivät pakkanen ja kinokset pysäyttäisi. Porokoiralla olisi ehkä lapinkoiraa helpompihoitoinen turkki, käsittääkseni edelleen melko laaja geenipooli ja koulutettavuutta rally-tokoon tai mejään. Olisi myös kiva käydä koiran kanssa juoksulenkeillä. :) Tämä haave nyt siis siirtyi joitakin vuosia eteenpäin...

      Poista
    3. Minäkin olen joskus porokoiraa miettinyt juuri helpomman turkin takia, vaikka ei se nyt lapinkoirallakaan vaikea ole, mutta helpompi on aina helpompi. :D Kerran oli lähellä, ettei minulle ennen Lumesta olisi tullut kodinvaihtajana 1-vuotias porokoirauros, mutta tuntui liian riskialttiilta ottaa uroksen kaveriksi melkein aikuinen toinen uros.

      Poista

Kiva, kun kävit, ja kiva, jos jätät vielä kommentin jälkeesi - vastailen niihin mielelläni sekä uudemmissa että vanhemmissa teksteissä. :)

Blogitekstisuositus

Milloin siivotaan joulukoristeet pois?

Mikä on oikea aika siivota joulukoristeet pois? Kuinka kauan joulun jälkeen voi joulukoristeita vielä pitää? Saavatko joulukoristeet olla es...