maanantai 1. kesäkuuta 2026

Joulupukki autotallissa

Meillä on eräs sukulainen, joka antaa joululahjaksi aina joulukoristeita. Kun hän löytää itselleen jonkin kivan joulukoristeen, hän ostaa niitä samalla muutaman ylimääräisen joululahjoina annettavaksi. Jostain syystä heillä ja meillä onkin aika paljon samanlaisia joulukoristeita...

Eräänä jouluna saatiin häneltä neulottu joulumuori, joita oli ollut jossain joulumarkkinoilla myynnissä. Muori on reilunkokoinen ja pystytetty puujalustan päälle. En yleensä niin perusta näistä joulukoristelahjoista, kun kaikilla on omanlaisensa tyyli koristella kotiaan jouluksi, mutta tämä muori on kyllä tosi kiva ja päässyt aina paraatipaikalle kutomuksiaan jatkamaan.





Pari vuotta sitten marraskuun lopulla ajoin auton talliin vähän turhan lähelle seinähyllyjä. Avatessani auton takaovea, nostin hyllyltä pois isohkon paperikassin, joka oli aukeavan oven tiellä. Saatuani lapsen ulos autosta, kurkkasin paperikassiin ihan mielenkiinnosta - olen utelias luonne - ja siellähän seistä möllötti joulupukki.

Sen verran olin hämmästynyt, että otin joulupukista kuvan, jonka lähetin miehelleni kysyen, että mistä tämä joulupukki meille on tullut. Samantien lähetettyäni viestin, mieleeni tuli, että mitä jos mies olikin ostanut sen yllätykseksi - joka selittäisi sen, miksi joulupukki oli autotallissa paperikassissa piilossa - mutta mies ei tiennyt joulupukista sen enempää kuin minäkään.

Onko joulupukki saatu lahjaksi samalla kertaa muorin kanssa, mutta jostain syystä vain muori on tuotu sisälle ja pukki kassissaan jäänyt avaamattomana talliin? Vai onko pukki saatu ennen tai jälkeen joulumuoria, unohtunut autoon ja nostettu kassi vain myöhemmin johonkin pois? Erikoiseksi tämän löydön tekee se, että olemme siivonneet ja järjestelleet autotallissa kaksi kertaa joulupukin ilmestymistä edeltävinä kolmena vuotena, eikä meillä kummallakaan ole silti minkäänlaista muistikuvaa mistään joulupukista.

Tuntemattomat ovat joulupukin tiet, mutta onneksi hän lopulta pääsi takaisin rakkaan muorinsa viereen.



Kiinnostaisiko lukea lisää jouluaiheisia juttuja? Kertomus meidän joulusta täällä ja mietintää, milloin joulukoristeet tulisi siivota pois, täällä. Kotitontustamme kerron täällä ja lahjavinkkejä sinulle, hänelle tai koiralle löytyy täällä.

6 kommenttia:

  1. Hauska löytö. Ilmiselvästi pukki ja muori on kotoisin samasta pajasta, mutta eivät varmaan kerro, koska ovat teidän talliin päätyneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että pukissa ja muorissa on niin paljon samaa näköä, että ovat varmasti samasta paikasta kotoisin. Liekö pukin lahjanjakokeikka vähän venähtänyt, kun kotiutui vasta myöhemmin. 😁

      Poista
  2. Jos joulupukilla ja -muorilla oli väliaikainen asumusero?

    Meille putkahtaa joskus putkahtaa tavaroita, joita kukaan ei tunnusta hankkineensa. Kärkisijaa pitää hamam-pyyhe. Sen ilmiintymisestä on useita vuosia. Olin sanonut, että pitäisi ostaa minulla reissupyyhkeeksi hamam-pyyhe. Sitten sellainen ihan tuliterä, jossa oli vyötekin vielä kiinni, löytyi Prisman muovikassista olohuoneestamme. Ikinä ei selvinnyt, että miten se tuli meille. Olen sen jälkeen kovasti toivonut erilaisia arvotavaroita ilmestyvän olohuoneeseemme, mutta ei ole vielä tullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on mahdollista, kyllähän tuo joulupukin työ vaatii varmasti paljon myös parisuhteelta. Mutta hyvä kuulla, että meidän koti ei ole ainoa, josta löytyy tavaroita vailla tietoa niiden alkuperästä. Aika erikoinen tuo pyyhejuttukin kyllä! Ehkä teillä asuu jokin kotitonttu, joka on näiden takana? 🤔

      Poista
  3. Minulla on tuota samaa punaraitaista kangasta, jota muorillakin. Löysin sen kerran kirpparilta, kun siinä oli jotenkin vanhanaikaisen näköinen väritys. Ajattelin tehdä tyynyn, mutta tekemättä jäi. Ehkä vielä joskus.
    Pukki vaikuttaa siltä kuin se olisi jouluna unohtunut. Joskus minultakin hukkuu joku lahja ja sen etsiminen tuottaa harmaita hiuksia 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppareilta löytää kaikenlaista, jopa näköjään joulumuorin mekkokangasta. 😃 Jahas, sitä on siis muitakin lahjanhukkaajia kuin me, hyvä, vertaistukea! 😅

      Poista

Kiva, kun kävit, ja kiva, jos jätät vielä kommentin jälkeesi - vastailen niihin mielelläni sekä uudemmissa että vanhemmissa teksteissä. :)

Mikäli kommenttilaatikko ei näy, se aukeaa klikkaamalla Lähetä kommentti -tekstiä.

Mitä seuraavaksi luettaisiin?

8+5 lahjavinkkiä koiralle ja omistajalle

Nappaa talteen toimivat lahjavinkit niin koiralle kuin ihmisväellekin oli sitten joulu tai synttärit, ystävänpäivä tai nimipäivä, isäinpäivä...