Rasmusgården - lapsiperheiden paratiisi

Pidättekö eläimistä? Leikkipaikoista? Hauskoista yllätyksistä? Ulkoilusta? Luonnosta? Hevosista? Ilmaisista elämyksistä?

Vöyrillä, Pohjanmaalla, sijaitseva Rasmusgården on vähän salattu helmi. Paikka mainitaan kyllä Vöyrin kunnan <Visit Vöyri-sivustolla> ja Rasmusgårdenilla on omatkin <kotisivut>, mutta missään ei kerrota, miten upea paikka se oikeasti on.

Rasmusgården vetää vertoja maksullisille vierailukohteille, kuten Etelä-Pohjanmaalla Ylistarossa sijaitsevalle eläinten vanhainkoti <Wanhalle Markille>, jossa kävimme aiemmin kesällä.

Rasmusgården, joka myös Rasmusbackenina tunnetaan, koostuu kolmesta vierekkäisestä vanhojen talojen pihapiiristä sekä parista metsäalueesta. Tätä paikkaa on rakennettu ja hoidettu rakkaudella ja se näkyy - kaikkialla on aivan älyttömän siistiä, nättiä ja viihtyisää.

Mikä tekee tästä kaikesta vieläkin parempaa, Rasmusgården on täysin avoin ja ilmainen vierailupaikka, jota ylläpitää Rasmusgården-säätiö. Alueella toimii yhteistyökumppaneina ratsastusseura, jolla on täällä ratsastuskenttä ja maneesi, koiraharrastusyhdistys, jolla on täällä treenikenttä, kyläyhdistys, joka muun muassa järjestää täällä tapahtumia ja 4H-yhdistys, joka ylläpitää täällä kesäkahvilaa ja järjestää erilaisia kursseja ja muuta toimintaa.

Rasmusgården sellaisena, kuin se nyt on, perustuu kävijöiden rehellisyyteen ja asialliseen käyttäytymiseen. Olen miettinyt, onko tässä syy siihen, miksi paikan ihanuus halutaan pitää vain paikallisten tietoisuudessa? Toisiko suurempi kävijämäärä mukanaan myös ei toivottuja lieveilmiöitä?

Mitä Rasmusgårdenissa on? Mainittakoon ensimmäisenä tosi siistit puuceet, joissa käy ihan mielellään - toisin kuin siellä Ritgrundin majakkasaaren vessassa, siitä reissusta kerroin <täällä>.

Yksi taloista on Verner Rasmuksen museo, jossa on muun muassa talonpoikaishuonekaluja ja valtava kokoelma posliiniesineitä ja -astioita. Verner Rasmus oli vuonna 1901 syntynyt talonpoika, joka eli lähes koko elämänsä täällä kotitilallaan, ja jonka sukunimen mukaan paikka on nimettykin.

Museotalon takana on ihastuttava, pieni peikkometsä, josta nimensä mukaisesta löytyy peikkoja, mutta myös muumitalo asukkaineen ja erilaisia eläinhahmoja. Samettipintaiset puput olivat erityisesti meillä lapsukaisen mieleen ja hän istui pitkän aikaan pupuja silittelemässä, halailemassa ja ihastelemassa.

Leikkialue täällä Rasmusbackenilla on monipuolinen. Hiekkaa ja hiekkaleluja, kaksi liukumäkeä (joista toisen alla maja), lautakeinu, vauvakeinu, pomppukeinu, laiva, tasapainoilurata, leikkimökki (tämä oli paikan ainoa vähän ränsistynyt asia) ja olikohan vielä jotain. Evästelypöytiä löytyy useampi.

Tämän lisäksi on vielä hevostalli, jossa pääsee hoitamaan ja ratsastamaan erilaisia leikkihevosia. Karsinoissa on kaksi valtavan kokoista pehmohevosta, seinustalla rivi keppihevosia ja omassa aitauksessaan iso puuhevonen, jolle voi pukea satulan selkään ja ratsastaa kuin melkein oikealla hevosella.

Me saamme jo pelkästään peikkometsässä ja täällä leikkipaikalla helposti kulumaan aikaa ainakin pari tuntia, mutta kun alueella on vielä...

...näitä eläimiäkin. Kanoja, valtavan tuttavallisia ja rapsuteltavia lampaita, poneja, niin söpöjä "karvalehmiä" eli ylämäänkarjaa ja vielä kanejakin, jotka tulivat hakemaan tarjottuja voikukanlehtiä yhä uudelleen ja uudelleen, ja joiden häkkien vierestä löytyi hyppyestetarvikkeita, joista oli tietysti sitten rakennettava oma esterata.

Kaikilla eläimillä oli tilavat aitaukset, ne näyttivät hyvinhoidetuilta ja ylämäänkarjaa lukuunottamatta ne tulivat oma-aloitteisesti meitä katsomaan. Eläimet eivät asu täällä pysyvästi, ne ovat kesävieraita, jotka lähtevät elokuun ensimmäisellä tai toisella viikolla takaisin omiin koteihinsa.

Eikä tässä vielä kaikki! Lähdetääs kurkkamaan luontopolkua, jonka lähtöpaikalla on kymmenen metrin mittaiset vadelmapensaat täynnä mehukkaita marjoja - kyllä muuten herkuteltiin.

Luontopolku on hyvin merkitty eikä eksymisen vaaraa ole, vaikka meitä hieman johtikin harhaan väliopasteet 4H:n polulle ja Hannu ja Kerttu-sadun mökille. Vernesstigen ja Arvidsstigen ovat pitkän matkaa samaa polkua ja erkaantuvat vasta loppupuolella, jossa Vernesstigen kulkee takaisin 4H:n polkua pitkin ja Arvidsstigen Hannu ja Kerttu-sadun ohitse.

Luontopolun alkumatkalla (eli siten myös Arvidsstigenin loppumatkalla) pääsee kulkemaan myös lastenvaunujen kanssa ja siellä on runsaasti erilaisia eläinhahmoja bongailtavaksi. Nämä olivat tosi kivoja lapsen kanssa. Siinä lapsi vähän kuin unohtaa kävelensä pitkää matkaa, kun vähän väliä löytyy jotain uuttaa katseltavaa ja siliteltävää (hän tykkäsi käydä paijaamassa kaikkia löytyneitä eläimiä).

Löydettiin myös muutama FinStones-kivi, mikä oli hauska lisäyllätys.

Vöyri ja Rasmusgården kannattaa merkata ensikesän reissulistalle, ja Vöyriltähän löytyy myös tosi kiva Ehrs Parken eli kreikkalaistyylinen puisto kalliolla sekä toisella kalliolla peikkoluola. Niistä olen kertonut jo aiemmin <täällä>. 

Ollessamme ensimmäistä kertaa menossa Rasmusgårdeniin, menimmekin väärään paikkaan, eli eräälle toiselle museoalueelle, <Fädernegårdeniin>, joka oli kyllä kiva paikka sekin.

Ja löytyyhän Vöyriltä vielä paljon muutakin kivaa, mutta tällä kertaa päätän tutkimusmatkailun ja tarinoinnin tähän. Ihanaa, alkavaa elokuuta!