keskiviikko 30. heinäkuuta 2025

Saarijärven Ruustinna B&B, Keski-Suomi

Tämänvuotisen kesälomareissumme ensimmäisellä etapilla yövyimme Ruustinna- nimisessä lounasravintola & bed and breakfast paikassa Saarijärvellä. https://ruustinna.com/

Järven rannalla sijaitseva Ruustinna koostuu päärakennuksena toimivasta entisestä pappilasta ja tämän pihapiirin muista rakennuksista, jotka kaikki ovat Museoviraston suojelemia ja sisätiloiltaan remontointu ja sisustettu kauniisti vanhaa kunnioittaen.

Saarijärven Ruustinna

Olin majoituksiemme etsimisen suhteen auttamattoman myöhässä. En jotenkin ajatellut, että kesälomasesonki olisi niin iso juttu, että se täyttäisi kaikki kivat majoituspaikat jo viikkoa ennakkoon. Näin se kuitenkin oli ja kaikki myivät ei oota.

Toki asiaa hankaloittivat meidän kriteerit majoitukselle, muun muassa koirien läsnäolo, kun emme saaneet hoitajaa kolmen yön reissulle. Kävi onni, että täältä Ruustinnasta sattui vapautumaan sopiva huone juuri meidän tarvitsemalle ajankohdalle.

Yövyimme Elisabeth sviitissä, jonka hinta kahdelle aikuiselle (lapsesta ei veloitettu) lemmikkimaksun kera oli 203€. Tämä ylitti budjettimme lähes tuplaten, mutta valinnanvaraa ei tosiaan paljon ollut, kun halusimme oman vessan, suihkun ja viileänä pysyvän huoneen.


Kuten parin vuoden takaiselle Norjan reissullemmekin (josta olen kertonut täällä), osui tälle kotimaan lomallekin vähän harmilliset hellekelit. Toki poutasää on poutasää ja reissussa se usein on kuitenkin toivotumpi kuin kaatosade.

Ruustinnan pihapiirin reunamilta lähti kivanoloinen luontopolku, jota kuljimme pienen matkan eteenpäin. Mieli olisi halunnut pidemmällekin, niin kutsuvalta reitti näytti, mutta oli pakko olla realisti kelin tuomien rajoitusten suhteen ja kääntyä takaisin.

Norjassa sentään pystyimme yhtä kuuminta päivää lukuunottamatta retkeilemäänkin, mutta nyt ulkoilut jäivät todella vähiin. Me aikuiset olisimme ehkä vielä pärjänneet, mutta 1-vuotiasta lasta ja koiria ei viitsi altistaa kovin kauaa lähes +30 asteen helteelle.

Saarijärven Ruustinna


Viihdyimme hyvin täällä Saarijärven Ruustinnassa. Koirien ja lapsen kanssa majoittumiseen se sopi erinomaisesti ja kaikki toimi hyvin.

Tässä vielä koottuna plussat ja parit miinuksetkin meidän vierailultamme.

+ Oma terassillinen sisäänkäynti huoneeseen. 

+ Huoneessa ilmalämpöpumppu, joten pysyy ihanan viileä helteelläkin.

+ Suuri, puistomainen pihapiiri järvenrannalla.

+ Aamiainen sisältyy, lounaskin saatavilla. 

+ Iso, viihtyisä huone omalla suihkulla ja vessalla.

+ Pihan laidalta lähtee luontopolku, joka ainakin alkumatkan perusteella vaikutti tosi kivalta.

+ Koirat sallittu kaikkiin huoneisiin.

+ Matkasängyn lapselle sai pyytämällä, ei lisämaksua. 

+ Rauhallinen paikka, vaikka ihan ison tien ja keskustan vieressä.

+ Koirat saa ottaa ravintolan ja kahvilan terasseille.

+ Lapselle oli tuotu potta huoneeseen.

+ Ystävällinen palvelu, vastasivat myös sähköpostiin kohtuu nopeasti.

 - Hintava, mutta toisaalta maksoin sen kyllä mielellään meidän kriteerit täyttävästä majoituksesta.

- Kallis lemmikkimaksu (26€), jos on vain yhden yön, mutta toisaalta kerrankin koiran kanssa pääsee myös parempiin huoneisiin.

- Aittakahvilan ruoka-annokset olivat niin pienet, ettei niillä iltaruokanälkä lähtenyt, joskin lasagne kyllä oli todella hyvää.

- Huoneen oma terassi, tai veranta se ehkä enemmänkin on, oli hellesäällä tosi kuuma, mutta sillehän ei oikein mitään voi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit, ja kiva, jos jätät vielä kommentin jälkeesi - vastailen niihin mielelläni sekä uudemmissa että vanhemmissa teksteissä. :)

Mikäli kommenttilaatikko ei näy, se aukeaa klikkaamalla Lähetä kommentti -tekstiä.

Mitä seuraavaksi luettaisiin?

Viisi kivaa kesäretkikohdetta

Mikäli kaikki kesäsuunnitelmanne eivät vielä ole lukkoonlyötyjä, tässä muutama vinkki kivoista kesäretkikohteista Pohjanmaalle, Etelä-Pohjan...