Pienten talojen vuodenajat

Sain viime kesänä päätökseen pienten talojen maalausprojektini, kerroin siitä täällä.

Napsin taloista kuvia eri vuodenaikoina, ne ovat nyt kokeneet sekä kesän, syksyn, talven että kevään.

Ilokseni talojen maalipinnat säilyivät vuodenaikojen ja säiden vaihteluista täysin priimakunnossa!

Itkuhälytin Capidi Premium - onko se hintansa arvoinen?

Capidi Premium - itkuhälytin, jonka sain Lastentarvikkeelta, on ollut käytössämme nyt reilun puoli vuotta ja aivan vilpittömästi voin sanoa, että olemme tykänneet siitä kyllä todella paljon.

Miksi? Tärkeimpänä asiana on sen käytön helppous ja vaivattomuus.

👍 Hälyttimen molemmissa yksiköissä on usb-ladattavat akut, joiden valmiusaika on niin pitkä "ettei niitä tarvitse edes ladata koskaan". Hälytin on ollut meillä käytössä päivittäin 3-6 tuntia, ja lapsen yksikkö on toisinaan ollut yhtä soittoa päällä jopa 17 tuntia, kun se on unohdettu sammuttaa - ja silti virtaa vain riittää. Akut on ladattu noin kerran kuukaudessa.

👍 Hälyttimen yksiköt ovat pienet ja kevyet sekä niissä on kaksi erilaista kiinnitysmahdollisuutta. Tämän ansiosta lapsen yksikkö on helppo sijoittaa mihin vain vaunuissa (tai sängyssä/ sen vieressä) ja aikuisen yksikkö pitää itsellä mukanaan.

👍 Hälytin on toimintavarma, eikä säikähdä pakkasiakaan, ja sen käyttö itsessään erittäin yksinkertaista.

Lisäksi hälyttimessä on muutama kätevä lisäominaisuus, joita arvostan kovasti.

👍 Hälyttimen lapsen yksikössä on integroitu lämpömittari, jonka lukema näkyy vanhemman yksikössä. Ei tarvitse talvella huolehtia, onko kärryissä liian kylmä, tai kesällä miettiä, onko siellä liian kuuma - tilannetta voi tarkkailla etänä.

👍 Lapsen kasvaessa ja leikkiessä toisinaan yksin ulkona, ajattelisin hälyttimen toimivan kätevänä etäkommunikointivälineenä, kun lapsi ja vanhempi pystyvät puhumaan toisilleen hälyttimen kautta. Tämän mahdollistaa hälyttimen aikuisen yksikössä oleva puhu takaisin - toiminto.

👍 Hälyttimessä on vahva lähetyssingnaali, jonka ansiosta kantavuus riittää useidenkin seinien läpi ja autosta sisälle asuntoon. Myöhemmin, jos lapsi toisinaan käy itsenäisesti lähistöllä sijaitsevassa leikkipuistossa, mukana oleva hälytin tuo turvaa vanhemman kuullessa puiston tapahtumat ja pystyessä esimerkiksi muistuttamaan kotiinpaluusta.

Pari asiaa hälyttimessä aiheuttaa pientä mietintää.

🤔 Hälyttimen mikrofoni on todella herkkä. Mikrofonin ollessa suurimmalla herkkyystasolla, se ulkona nappaa ääniä jopa 50 metrin päästä - linnunlaulua, naapurin koiran haukuntaa, tiellä ajavia autoa. Toisaalta se sitten ilmoittaa myös kaikki lapsen tekemät pienetkin liikahdukset, mikä toisinaan on hyödyllinen asia. "Turhat hälytykset" toki loppuvat, kun pienentää herkkyystasoa.

🤔 Välillä kaipaan hälyttimen volyymi- nappulaan lisätehoja. Jos hälytin on vähäsenkin kauempana lapsesta, lapsen hiljaiset äänet kuuluvat heikosti ja jäävät helposti vaikkapa tv:n äänien alle. Tämän ongelman olen ratkaissut laittamalla hälyttimeen värinähälytyksen päälle, jolloin se erottuu hyvin muista taustaäänistä.

Capidi Premiumin viralliset tiedot löytyvät Lastentarvikkeen sivuilta https://www.lastentarvike.fi/vanhemmille/itkuh%C3%A4lyttimet/capidi-premium-itkuhalytin.html , jossa se näkyy nyt olevan myös tarjouksessa.

Koirien ja vauvan kuudes ja seitsemäs kuukausi

Koirien ja vauvan kuudes yhteinen kuukausi alkoi minun ja vauvan pienellä shoppailureissulla naapurikunnan käsityöihmisten avaamaan pop up joulupuotiin. Ostin sieltä keinulaudalla istuvan tontun, jonka nimesin vauvan ensimmäisen joulun joulukoristeeksi.

Ajattelin, että tällaisesta joulupuodissa tai joulumarkkinoilla vierailusta voisi tulla sellainen minun ja lapsen mukava, yhteinen perinne, jossa kävisimme aina ennen joulua hakemassa joulutunnelmaa ja ostamassa kotiin yhden uuden joulukoristeen.

Matkalla puotiin ja puodista kotiin katselin joenvarren harvinaisia talvitulvia. Kevättulvathan ovat ihan normaali ja yleinen ilmiö, mutta tämä alkutalven valtava vesimäärä oli erikoinen.

Koiristamme vanhin ei aina tule mukaan lenkeille eikä minulla useinkaan ole aikaa ja energiaa käyttää sitä omilla pikkukävelyillä, vaikka toki se ihannetilanne olisikin. Vauvahan nukkuu päiväunensa vain vaunuissa, joten kahdessa vauvannukutuskävelyssä kuluu jo hyvästi sekä aikaa että omaa jaksamista. 

Talviaika on myös siitä vähän hankala, kun ei vain voi napata vauvaa kainaloon ja käydä ykskaks muutamaa minuuttia kävelemässä. Täytyy pukea itsensä ja vauva ja riisua itsensä ja vauva, ja sekin tuntuu suurelta urakalta vain muutaman minuutin pikkukävelyn tähden.

Vanhuskoira ulkoileekin siis usein itsenäisesti pihassamme ja monesti se hauskasti kulkee koko tontin ympäri ihan kuin rajoja tarkistamassa. Kyllä sekin siis liikettä ja ulkoilua saa, vaikka päivittäin ei kotipihan ulkopuolelle pääsekään.

Sellainen lisätyö kyllä tästäkin järjestelystä tulee, että pihaa joutuu siivoamaan aiempaa enemmän. Tämä onneksi hoituu helposti vauvan nukkuessa kärryissä, eikä vie kuin pari minuuttia päivässä aikaa.

Vanhin koiramme Lumes on siis tammikuulla täyttänyt jo 16 vuotta. Kerroin pizzantäytteisistä syntymäpäiväjuhlista aiemmin täällä. 

Vauva on yhä kiinnostuneempi leluista ja leikkimisestä. Hän tykkää myös kirjoista ja lorukorttien kuvien katselusta sekä tietysti koirista.

Koirien lelut laitetaan entistäkin tarkemmin merkille ja voi sitä onnenpäivää, jos sellaisen ehtii käsiinsä nappaamaan - maistelusta puhumattakaan.

Liikkumista harjoitellaan kovasti ja ulkonakin on jo käyty hangella köllöttelemässä, lunta ihmettelemässä, leikkivä koiria katselemassa ja pulkkakyytiä testailemassa.

Olen käynyt paljon ruokaostoksilla vauvan kanssa kahdestaan. Se onnistuu kyllä hyvin, meidän vauva on tosi mukava ostosreissukaveri, mutta on siinä vähän omat säätämisensä.

Kaupoissa on ostoskärryjä, joissa on vauvakaukalo. Ne vain eivät oikein toimi näin pienen vauvan kanssa eivätkä ainakaan talvella. 

Vauvalla on autokaukalossaan makuupussi, jonne sen saa kotona vain sujauttaa sisävaatteissaan ja kaukalon vyöt tulevat makuupussin sisälle kiinni. Se on tosi kätevä! Makuupussia ei vaan pysty erikseen ottamaan vauvan mukaan, koska vyöt menevät siitä läpi, joten koko kaukalo makuupusseineen kulkee vauvan mukana.

Vauva myös usein nukahti kauppareissulla kaukaloon ja omassa autokaukalossa on paljon mukavampi nukkua, kun siihen saa harson päälle suojaksi sekä nostettua nukkuvan vauvan kaukalossaan suoraan autoon.

Kaikissa kaupoissa ei ole ostoskärryjä, joihin autokaukalon saisi kiinni, joten olen laittanut kaukalon sitten vain normaaleihin kärryihin kyydille. Tässä on vain se ongelma, että kärryyn ei sen jälkeen mahdu ostoksia juuri ollenkaan, kun kaukalo täyttää melkein koko kärryn. Kerran kokeilin ottaa vedettävän korin mukaan kärryn alle tuomaan lisätilaa ostoksille, mutta se vähän huonosti liikkui mukana.

Välillä olen jo autolla laittanut kaukalon rattaiden runkoon adapterilla kiinni, ettei tarvitse kantaa vauvaa kaukalossa - vauva + kaukalo painavat kuitenkin sen kymmenisen kiloa yhteensä - ja rattailla on ollut kätevä sitten kärrytellä kaupassa. Rattaidenkaan alakoriin ei tosin määräänsä enempää ostoksia mahdu.

Vauva on tosiaan helppo ja tyytyväinen shoppailukaveri, kunhan vain huolehditaan siitä, ettei nälkä pääse yllättämään. Kerran olin Citymarketissa juuri saanut melko suuret ostokset maksettua, kun vauva alkoi itkemään. Pakkaisinko ostoksia ripeästi ja annan vauvan itkeä vai nostan vauvan syliin ja alan vain yhdellä kädellä pakkaamaan ostoksia kasseihin. Valitsin jälkimmäisen.

Joku vanhempi nainen pysähtyi kohdalle ja kysyi, että kuinkakohan tuo nyt onnistuu. Tälleen yhdellä kädellä joo, minä puolestani esittelin. Hän tarjoutui lykkimään vauvaa kärryissä sen aikaa, että saan ostokset pakattua. Vauva ei halunnut istua kärryissä lykittävänä, mutta onneksi minulla oli tuttipullo valmiina.

Nainen piti vauvalle tuttipulloa, vauva joi maitoa ja oli tyytyväinen ja minä sain ostokset pakattua ilman stressiä. Olin tosi iloinen, että joku uskalsi tarjoutua auttamaan - ja olisihan minulla ollut mahdollisuus kieltäytyä avusta, jos ei olisi tuntunut hyvältä sitä ottaa vastaan.

Nainen kertoi tämän pienen vauvanhoitohetken pelastaneen hänen päivänsä. Hänen omat lapsensa ovat jo aikuisia, lapsenlapsetkin ovat jo aikuisia eikä lapsenlapsenlapsia vielä ole, joten hänestä oli ihana saada olla avuksi. 

Meidän vauvalla on oma pukeutumishuone ja se on aika luksusta. Vierashuoneen sängyllä ovat levällään kaikki vauvan ulkovaatteet ja siitä on näppärä katsoa, mitä tarvitaan, ja pukea vauvalle päälle. 

Viimeisimmin päällä olleet vaatteet jäävät aina riisuttaessa kätevästi valmiiksi päällekkäin, joten siihen on seuraavalla kerralla helppo vain laskea vauva ja pukea kerrokset takaisin.

Ulkoilukelit ovat olleet enimmäkseen hyvin suosiollisia. Kovimmilta pakkasilta on vältytty - alkutalvi 2023 oli niin kylmä, että meri oli jo marraskuulla kantavassa jäässä. Nyt palattiin takaisin normaaliin leudompaan syystalveen ja jäälle pääsi ensimmäisen kerran joulu-/tammikuun vaihteessa.

Luntakaan ei ole kerääntynyt suuremmin. Sitä on kyllä periaatteessa satanut paljon, mutta edelliset lumet ovat ehtineet melkein sulaa pois ennen uusia, joten kerrallaan olevan lumen määrä ei ole ollut montaa senttiä.

Harmittelin etukäteen, että vaunujen kanssa ei varmasti merenjäälle päästä. Moottorikelkkaurissa kyllä kävelee helposti, mutta vaunuilla niissä ei pääse etenemään. Yllätys olikin iloinen, kun lumimäärät pysyivät vaunuille suosiollisina  ja pääsimme nauttimaan myös jääkävelyistä.

Mestan ja vauvan kanssa kävimme jälleen eläinlääkärissä. Aiemmin olemme käyneet silmiä näyttämässä, Mestallahan on krooninen keratiitti diagnoosina, mutta nyt sillä ilmeni ulostusvaikeuksia ja pelkäsin suolitukoksen mahdollisuutta.

Mitään tukosta ei röntgenkuvista löytynyt, mikä oli hyvä uutinen, mutta vuodentakainen spondyloosilöydös siellä näkyi sen näköisenä, että mahdollisesti aiheuttaa kipua. Mesta siis laitettiin kipulääkekuurille ja sai Librela-pistoksen, joka uusitaan kuukauden välein.

Mestan saamasta spondyloosi-diagnoosista olen kirjoittanut täällä.

Vauva aloitti kiinteiden ruokien syömisen täytettyään 6kk. Tein hänelle alusta asti samoja ruokia kuin mitä itsekin syömme, jätin vain vauvalta kielletyt ainesosat pois.

Lisäksi pakastin jääpalamuoteissa erilaisia kypsennettyjä kasviksia ja lihoja, joista on helppo koota vauvalle ruoka-annokset silloin, kun aikuisten ruuasta ei saa sovitettua vauvalle omaa versiota.

Koska vauva oli jo tosiaan puolivuotias, en soseuttanut ruokia, muussasin vain haarukalla, ja otimme myös sormiruokailun aika nopeasti mukaan. Pari kolme kertaa kuukaudessa tarjosin ruuaksi myös kaupan valmisruokia, jotta vauva tottuisi itse tehdyn ruuan lisäksi myös teollisen ruuan makuun - ne ovat reissussa kätevämpiä kuin omat eväät.

Mistä kaikki alkoi? Koirien ja vauvan ensimmäinen kuukausi täällä. Mihin viimeksi jäätiin? Koirien ja vauvan viides kuukausi löytyy täältä.

Iik, iilimatoja!

Lapsuudenkotini pihassa on vanha vesikaivo, josta saa vettä veivaamalla ketjun päässä olevan sangon alas kaivoon ja sitten takaisin ylös.

Meitä lapsia yritettiin pelotella kaivossa asuvalla näkillä, joka kuulemma nappaisi mukaansa kaivoon lapset, jotka kurkistelevat kaivonluukusta.

Ei me sellaiseen satuolentoon uskottu ( ei muuten uskottu ikinä joulupukkiinkaan, vaikka sitäkin tarinaa meille ylläpitää yritettiin ), mutta ei myöskään oltu niin tyhmiä, että oltaisiin menty liiaksi kurkistelemaan kaivoon - sitä sankoa me kyllä hilattiin alas ja ylös.

Äitini lapsuudenkodin lähellä on hiekkamonttu, jossa he kävivät lapsena uimassa. Meille on kerrottu, että siihen aikaan siellä oli iilimatoja, jotka tarttuivat uimareihin kiinni.

Monttu ei meidän aikanamme ollut enää uimakäytössä, se oli näivettynyt ja pusikoitunut, mutta sen ohi kulki kahden tien välinen oikoreitti.

Tämä ajatus iilimadoista oli meistä lapsista niin pelottava, ettemme uskaltaneet poiketa askeltakaan tältä montun ohi kulkevalta polulta. 

Kerran tosin yritimme veljeni kanssa olla rohkeita ja mennä rantaan katsomaan, josko siellä näkyisi matoja, mutta jo muutaman metrin jälkeen pyörsimme takaisin - ties vaikka iilimadot vaanisivat pusikossa, jota oli ainakin parinkymmenen metrin mittaisesti ennen vesirajaa, ja hyppäisivät niskaan.

Iilimatohan on viralliselta nimeltään siis verijuotikas ja se käyttää ravinnokseen/ tarvitsee lisääntyäkseen nisäkkäiden verta. 

Nykyään ihmiset usein sekoittavat iilimadon hevosjuotikkaaseen, joka on hyvin yleinen ja ravinnokseen syö toisia, itseään pienempiä selkärangattomia. 

Iilimato itsessään sen sijaan on vuosikymmenten aikana harvinaistunut niin, että laji on tänä päivänä uhanalainen ja rauhoitettu. Vaikka ei siltä ehkä tunnu, olet siis onnekas, jos törmäät siihen!

Ylellä on artikkeli iilimatojen harvinaistumisesta - tiesitkö esimerkiksi, että niitä aikanaan kerättiin kymmeniä tuhansia ja myytiin ulkomaille lääkintäkäyttöön. Artikkeli täällä.

Iilimadon tuntomerkit ynnä muut faktat Suomen lajitietokeskuksen sivuilla täällä ja hevosjuotikkaan vastaavat täällä.

Meidän kodin lähiympäristössä elelee runsaasti sammakoita. Sammakot käyvät keväisin kutemassa tienvarsiojiin ja nappopäiden - sammakonpoikasten siis - kehitystä on kiva seurailla niissä aina siihen asti, kunnes ojien kasvillisuus peittää näkyvyyden veteen.

Toissakesänä havaitsimme yhdessä ojassa muutakin elämää kuin sammakonpoikasia. Siellä uiskenteli kaksi matoa, jotka määrittelin hevosjuotikkaiksi - ne syövät muun muassa juuri näitä nappopäitä. Sielläpä oli juotikkailla lokoisat oltavat, kun ruokaa uiskenteli ympärillä runsain mitoin. 

Viime kesänä juotikkaat olivat jälleen samassa ojassa, mutta jäivät sammakotta. Kaikki sammakonmunat olivat näet jäätyneet loppukevään pakkasöinä eikä niistä poikasia enää kuoriutunut.

Minua olisi kiinnostanut katsella juotikkaita hieman lähemminkin, mutta sen verran lapsuuden verijuotikaspelko on vielä selkäytimessä, etten uskaltanut kättäni laittaa hevosjuotikkaidenkaan lähelle.

Olen ihmetellyt, mistä juotikkaat kyseiseen ojaan ovat ilmestyneet. Ojasta on kyllä yhteys suurempaan ojaan, siitä pieneen jokeen ja joesta mereen, mutta oja on kuitenkin aina jossain kohtaa kesää aivan kuiva.

Nyt, kun löysin tuon lajitietokeskuksen sivut, selvisi, että hevosjuotikkaat pystyvät kulkemaan myös kuivalla maalla. Se selittääkin paljon.

En tosin tiedä, onko se ajatuksena kovin mukava, sillä siinä tapauksessa juotikkaisiin - olkoonkin hevosjuotikas ja ihmiselle täysin vaaraton - voi periaatteessa törmätä ihan missä vaan.

Juotikkaita on useita eri lajeja vielä näiden kahdenkin lisäksi. Useat ovat esimerkiksi kalojen loisia. 

Juotikkailla on sekä etu- että takaosassaan imukupit, joilla ne saattavat joskus tarttua myös ihmiseen kiinni. Suomessa tavattavista juotikkaista ei kuitenkaan minkään muun kuin verijuotikkaan hampaiden pitäisi pystyä ihmisen puremiseen.

Klikkaa video neliöstä suuremmaksi tai katso YouTubesta.

Klikkaa video neliöstä suuremmaksi tai katso YouTubesta.

Nytpä olisikin sitten todella kiinnostavaa kuulla, kuinka sinua peloteltu/ yritetty pelotella lapsena, sekä jos joku muukin on tavannut juotikkaita!

Kuinka monta päätä ihmisellä on?

Ruotsinkielessä ei kuulemma käytetä ihmisen kehonosista kuin yhtä pää-nimitystä - ja se on se ihan oikea pää. 

Aloin laskemaan, kuinka monta päätä ihmisellä suomenkielessä on.

Pää

Nenänpää

Poskipää

Kurkunpää

Olkapää

Kyynärpää 

Sormenpää

Kantapää

Ja sitten on vielä alapää.

Jos unohdetaan ihminen kehonosat, niin löytyy etupää ja takapää, tai voit olla esimerkiksi talon väärässä päässä.

Työalatermeistä löytyy päämies ja pääministeri.

Meno voi olla aivan päätöntä.

Käydä jonkun päälle. Päällepäsmäri.

Pääasia. 

Koulussa oppilailla on pääaine.

Opetuksen pääpaino on teoreettisessa osaamisessa.

Pääosa suomalaisista on suomenkielisiä.

Alla olevassa kuvassa on aivan päättömän suuria pajunkissoja.

Lisätietoja muistakin päistä otetaan mielellään vastaan. 😄

Team Vallattomat YouTubessa

Minulla on meneillään suuroperaatio puhelimessa olevien koiravideoiden poistamisessa, sillä niitä on paaaljon. Ne ovat odottaneet, että ehtisin muokata niistä tietokoneella hienompia sekä kirjoittaa jotain kivaa saatetekstiä tänne blogiin, mutta enpä ole ehtinyt.

Puhelimen muisti on ihan täynnä, mutta pitäisi saada vauvaakin kuvattua, joten tyhjään nyt koiravideoita vähän hiljaiseloa viettäneelle YouTube - tilimme.

Mikäli aiheet koirien aktivoinnista, tempuista, jumppailusta, sup-lautailusta, metsässä ulkoilusta, jäljestämisestä, veneilystä ynnä muusta kiinnostavat, kannattaa nyt ottaa meidän YouTube - kanava seurantaan.

Videoita lisäilen vähintään yhden päivässä, välillä useammankin. YouTubesta löytyvät myös muun muassa kaikki Norjan reissumme videot sekä kotimaisia luontoretkikohteita.

YouTubeen pääset tästä.

Videoita löytyy itsestäänselvän videot- linkin lisäksi myös shorts- linkin takaa.

Vauvan viihdekeskus - itsetehty tietysti

Kuinka saada vauva viihtymään keittiössä? No rakentamalla sille ihan oma viihdekeskus. 

Ei väliä, missä päin keittiötä vauva hyörii, ryömii ja pyörii, aina on jotain kivaa kädenulottuvilla. 

Osa on jo valmiina lattialla ja kaikki roikkuvat härpäkkeetkin saa kiskottua irti. 

Ai että miksi ne lelut roikkuvat tuolinjaloissa eivätkä ole lattialla? Koska ne kiinnostavat vauvaa paljon enemmän roikkuvina kuin valmiina tarjolla olevina.

Parhaimmillaan vauva leikkii keittiössä itsekseen yli puoli tuntia ja saan esimerkiksi hyvin leivottua. Toki välillä juttelen hänelle jotain ja käyn katsomassa leikkejään. 

Ja sitten on toki niitäkin hetkiä, kun mikään muu kuin äidin syli ei kiinnosta, ja sittenpä puuhataan vauva sylissä.

Koirien iso lääkeruisku, joka on vielä alkuperäisessä suojamuovissaan - rapisee ihanasti!

Tyhjäksi syöty vitamiinipurkki, jonne laitettu yksi kolikko sisälle - kolisee kivasti - ja tukeva naru ympärille, joka estää purkin vierimisen liian kauas ja narusta on myös kiva tarttua kiinni.

Puinen verhorengas - yksinkertaisuudessaan ihmeellisen kiinnostava, juuri sopiva koko vauvan tarttua kädellä kiinni ( ja pureskella). Myös kiva heittoleluna, joskus pyörii tosi kivasti ihan vahingossa.

Tuttirasia, jossa lelu-ukkelin lippis sisällä, tämäkin kolisee kivasti.

Krokotiilipenaali, jonka sisällä ihanasti rapisevaa sellofaania ja ihanasti heliseviä kissanlelukulkusia.

Vanha, virkattu patalappu ja puisia verhorenkaita toisiinsa kiinnitettyinä, näitä on kiva pitää kiinni ja heilutella.

Yritin virkata matonkuteesta jotain hienoa ja kivaa, mutta tällaiset siitä tuli - onneksi vauva on kiitollinen lahjottava ja nämä äidin näperrykset kelpaavat hyvin näperreltäviksi.

Yksi suurimpia lemppareita - sopiva koko, helisee kivasti ja nauhoja on kiva pureskella.

Pehmoiset rasupupu ja kirahvi heilutteluun ja niistä etsitään pesulaput, joita on kiva pureskella.

Puuvillainen pitsiliina -kiva heilutella- ja pieni muovisanko -kiva käännellä, pureskella ja heilutella.

Muumi- leikkimatto on ollut ihan paras vauvan viihdyttäjä vastasyntyneestä vähän yli puolen vuoden ikään asti. Vauvan kasvettua leikkimattoiästä yli, olen irrottanut Muumin, Niiskuneidin, Nipsun, Haisulin ja Pikku Myyn kaaresta ja kas, monta kivaa uutta lelua käytössä! Osa rapisee, osa helisee ja yhdessä on myös peili, ja nuo kiinnitysleksut ovat yllättävän mielenkiintoiset myös.

Aina ensimmäisenä palapeli tyhjätään kaikista paloista ja niitä on kiva luisutella lattiaa vasten sekä tietysti pureskella - apina, leijona ja kirahvi ovat suosikit helpoiten tartuttavan muotonsa vuoksi varmaankin. Myös tyhjä palapelialusta luisuu kivasti lattialla ja sen kanssa voi mitellä voimiaan.

Tämä on oikeasti vesileikkikirja, mutta pehmomuovisen materiaalinsa ansiosta ihan paras kestävä ja pestävä pureskelulelu.

Muumipeikko oli pitkään aivan ylivoimainen järsimissuosikki, mutta nykyään kelpaavat ötökät, perhoset ja Pikku Myy myös siihenkin eikä vain viskomiseen.

Tylsyyden iskiessä voidaan lisäaktiviteeteiksi tarjoilla vielä muovisia leikkiastioita ja ruokia, kankaisia leikkiruokia tai ihan vaan pakasterasia, sen kansi tai vaikka jääpalamuotti - ihanan yksinkertaista.

Koirien ja vauvan kuukausikuulumiset laahaavat vähän jäljessä, viimeisin kertoo koirien ja vauvan viidennestä kuukaudesta ja löytyy täältä.