Olen kuullut lukuisia kertomuksia siitä, miten kissat ovat joutuneet hukkaan kodin sisätiloissa. Milloin ne ovat löytyneet sohvan sisuksista tai jostain kaapista ovien takaa, ja toisella kertaa taas pyykkikorista, vetolaatikosta tai muusta vastaavasta oudosta, mutta kissaa houkuttelevasta paikasta. Ymmärrän hyvin, että kissojen on helppo tehdä katoamistemppuja pienehkön kokonsa, notkean vartalonsa ja ahtaista, lämpimistä paikoista pitävän luonteensa vuoksi. Käykö teille muille kuitenkaan koskaan niin, että yhtäkkiä havahdutte siihen, että koira on hukassa? Minulle tätä sattuu kerran pari vuodessa ja se on aina yhtä hämmentävää, koska kyseessä ovat ihan kohtuullisen isokokoiset koirat noin niin kuin piiloleikkejä ajatellen.
Viime kesänä Lumes katosi päiväunieni aikana. Herättyäni kävelin keittiöön hieman unentokkuraisena ja mitä siinä jotain puuhastelin, kun huomioni sitten kiinnittyi koiriin - tai siis siihen, että niistä oli paikalla vain toinen. Minulle ei ole mikään itseisarvo, että koirien tulisi seurata minua huoneesta toiseen, mutta yleensä ne perässäni tulevat, jos hetkeä pidempään jossain toisessa huoneessa viivyn. Kävin vilkaisemassa, josko Lumes olisi jäänyt makuuhuoneeseen nukkumaan, mutta sitä ei näkynyt siellä. Palatessani keittiöön, koukkasin olohuoneen kautta, joka sekin oli tyhjä koirista. Tässä vaiheessa alkoi tuntua, että on se nyt perin kummallista, ettei yhtä koiraa löydy näin rajatusta tilasta.
Tuulikaapissa ei ollut kuin koirien pyyhkeet lattialla eikä Lumes majaillut asunnon kolmannessakaan huoneessa, ja kurkistin myös kylpyhuoneeseen ja saunaan, vaikka ne olivatkin suljettujen ovien takana. Olihan se nyt ihan päivänselvää, että jossain sisällä Lumeksen oli oltava, koska ei se kiinni olleista ulko-ovistakaan yksin mihinkään olisi päässyt lähtemään, mutta silti hieman huolestuin. Kävelin katsomassa kaikki huoneet uudelleen läpi samalla Lumesta nimeltä kutsuen. Kun ei koiraa vieläkään näkynyt ei kuulunut, huoli kasvoi ja ääneni kohosi, jonka seurauksena makuuhuoneesta alkoi kuulua kynsien rapinaa ja mennessäni sinne katsomaan, Lumes siellä mönkii esiin sängyn alta. Se ainoa paikka, josta en ollut huomannut sitä etsiä, koska milloinkaan aiemmin Lumes ei sängyn alle ollut mennyt.
Hyvä, ettei kyseessä ollut vaarallisempi katoaminen, vaikka pulssia toki nostattaa tuokin! Meillä on välillä myös ollut koirat kateissa, mutta mäyräkoirat ovat toki vähän pienempiä, ettei se ole niin ihmeellistä.
VastaaPoistaVälillä Ninni- ja Moona-lapinkoirien luona käydessä Ninni tai Moona on myös "kadonnut" ja silloin on käynyt niin, että ne ovat jotenkin huomaamatta jääneet etupihalle aitauksen väärälle puolelle, jolloin eivät pääse takaovelle, vaikka siellä kuinka huhuilisi. Onneksi ne silloin vain käpertyvät etuovelle odottelemaan, että pääsevä sisälle. :D
Ensimmäinen lapinkoiramme Oona katosi oikeasti kolmeksi päiväksi 15-vuotiaana. Koskaan ei selvinnyt, missä se oli ja miksei se päässyt kotiin. Sitä ei löytynyt lähialueelta etsinnöistä huolimatta, mutta kun jo olimme luopumaisillamme toivosta, se olikin likaisena ja voipuneena ilmestynyt kotipihalle. Mahdollisesti se oli jäänyt jumiin johonkin ojaan, koska sillä ei ollut tapana vanhemmiten enää karkailla. Tai olisiko dementia saanut kodin suunnan unohtumaan? Se eli vielä 2,5 vuotta tapauksen jälkeen, mutta siihen asti hyväkuntoisen seniorin voimat eivät enää aivan entiselleen palanneet kolmen päivän syömättömyyden jälkeen.
Hyvä, etten ole ainoa koirienhukkaaja, ja juu, mäyräkoirat ovat varmasti kooltaan katoamistemppuihin paremmin soveltuvia. :D Omalle pihalle kadottamista meilläkin tapahtuu siten, että toinen koirista ei vielä halua sisälle, joten päästän vain toisen takaisin, tai sitten toinen haluaa yksin ulos, ja totaalisesti unohdan, että toinen koira onkin ulkona ja tunnin parin päästä saatan ihmetellä, missä se yks tyyppi on, kun sitä ei ole hetkeen näkynyt, ja hupsista, surkeana ulko-oven takana kipparalla/istumassa ja odottamassa, josko joku päästäisi sisäänkin. :D
PoistaOi kauhea tuon Oonan katoammista aikanaan, varmasti ollut iso huoli! Ja toisaalta myös helpotus, kun lopulta ilmestyikin takaisin kotiin! Tuo on kyllä se kamalin, mitä voi tapahtua, että oikeasti joutuu kadoksiin.
Kyllä siinä varmasti alkaa vähän hämmästellä tilannetta kun koiraa ei näy ja ovi on tiukasti kiinni, että mihin ihmeeseen voi seinien sisällä hävitä. Minullekin on Wiiman kanssa joskus käynyt noin, mutta se ei ole tainnut edetä hämmästelyvaiheeseen vaan koira on sitten kuitenkin aika helposti löytynyt :).
VastaaPoistaMutta ulosunohduksia on joskus tapahtunut. Yleensä Wiima tulee ulkona oven taakse istumaan ja haukahtaa merkiksi sisäänpäästämiselle, mutta aina se ei sitä tee vaan tyytyy vinkumaan ja niin sitä ei aina kuule.
Yötä hän ei ole sentään joutunut ihmisväen huolimattomuuden vuoksi ulkona nukkuman, vaan on ollut pienempiä pätkiä :).
Tuo hiljaa ulko-oven takana odottaminen on kyllä paha, meilläkin sattuu sitä ja koiraraukka unohtuu ulos liian pitkäksi aikaa. Pitäisi laittaa ulos koiran kuonon korkeudelle ovikello ja opettaa pimputtamaan sitä, kun haluaa sisälle. :D
PoistaOli kiva kirjoitus. T. Seija
VastaaPoistaKiitos, ja kiva kun kävit. :)
Poista