Lumes oli ystäväni 17 vuoden ajan. Se on pitkä elämä koiralle, mutta silti yhteinen aika tuntui loppuvan ihan kesken. Lopulliset jäähyväiset eivät koskaan ole helppoja.
Lumes on kulkenut kanssani läpi erilaisten elämäntilanteiden. Nyt lapsiperhearjen keskellä olisin niin toivonut, että tyttäremmekin olisi saanut jatkaa kasvuaan maailman ihanimman ja kilteimmän Lumeksen kanssa.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös parhaista parhaimman Lumeksen elämä. Loppui, vaikka sitä vähän kuin tuudittautui tunteeseen, että tässä se on meidän kanssa ikuisesti, kun se on niin kauan siinä jo ollut. Samalla sen kuitenkin tiesi, että mitä edemmäs aika kuluu, sitä todennäköisemmäksi luopumisen hetkikin tuli.
Lumes oli uskomattoman iloinen, sosiaalinen ja hyväntuulinen koira. Se rakasti kaikenlaista yhdessätekemistä ja saavutimmekin koiraharrastusten parissa kisatuloksia kymmenestä eri lajista jopa suomenmestaruutta myöden.
Arjessa Lumes oli kiva ja helppo koira, jonka kanssa pystyi mennä ihan mihin vaan. Erilaiset tapahtumat, kyläreissut, ihmisvilinät, eläinkohtaamiset, hotellit jne. Lumekseen pystyi aina luottamaan.
Ulkoilimme paljon metsissä, retkeilimme luontopoluilla ja vuosien haaveilujen jälkeen reissu Norjaankin toteutui kesällä -23 Lumeksen ollessa 14,5 vuoden ikäinen.
Vahvimmankin koiran voimat loppuvat jossain kohtaa. Yhtenä päivänä oltiin vielä koko porukalla kesämökillä käymässä, eikä mikään viitannut siihen, että muutama päivä myöhemmin yksi olisikin joukosta poissa.
En pysty sanoin kertomaan, kuinka kiitollinen olen Lumekselle kaikesta. Terveisiä taivaaseen.


Niin surullista mutta aina edessä olevaa, niille jotka ovat vuorossa. Elämän kulkua. Voimia sinulle.
VastaaPoistaKiitos. Näinhän se on, että elämään kuuluu iloja ja suruja, vaikka olisikin kiva ottaa vastaan vain niitä iloja.
PoistaLuopuminen on väistämätöntä ja niin tosi surullista. Virtuaalihalaus sinulle.
VastaaPoistaKiitos. Suruun on vaikea valmistautua etukäteen, sen suuruus yllättää, vaikka tietää luopumisen olevan tulossa.
PoistaOsanotot ja voimia suureen suruun ♥
VastaaPoistaKiitos. Mites sitä joku joskus sanoikaan, suru ei koskaan katoa, mutta se muuttaa muotoaan.
Poista