Miltä näyttää 17-vuotias koira?

Miltä 17-vuotias koira näyttää? Millainen liikkumiskyky näin vanhalla koiralla on? Mikä on vanhuksen mieliala? Onko sen elämä enää elämisen arvoista? Mikä on pitkän iän salaisuus?

Seuraavissa joulukuun -25 ja helmikuun -26 välillä otetuissa kuvissa ja videoissa esiintyy tammikuulla 17-vuotta täyttänyt suomenlapinkoiramme Lumes, jonka synttärijuhlista olen kertonut täällä. 

Lumes on aina tykännyt hakeutua vähän hankaliin paikkoihin. Sitä jotenkin kiehtoo se, että on jotain haastetta. Se ei ole koira, joka ylittää aidan matalimmasta kohdasta.

Jotain Lumeksen voinnista voineekin päätellä siitä, että edelleenkään se ei halua helppoa elämää. Yksi sen lempparipaikoista ruokapäivystykseen on keittiönpöydän alla. Sieltä sitten kaavitaan itsensä esiin jostain tuolien alta kömpien.

Ja miksi, oi miksi se aina kävelee lapsen lelujen päältä, vaikka esteetöntäkin kulkureittiä olisi tarjolla. "No katos tulin tästä vähän oikoreittiä..."

Lumes ei ole enää pitkiin aikoihin kuullut puhetta, joten sen kanssa eletään käsiviittomilla ja fyysisesti ohjaamalla. Lähietäisyydeltä toimii myös vihellys huomionherätyksenä - paitsi jos ollaan sikeässä unessa, siitä heräämiseen tehoaa vain kosketus.

Poseeraukset ja pienet temput onnistuvat namiohjauksella. Ruoka, siitä Lumes todellakin tykkää edelleen.

Lumes on aina tullut erittäin hyvin toimeen lasten kanssa. Mitään nuoruuden intoa osallistua lapsen puuhiin sillä ei enää ole, mutta luotettava kaveri se on.

Muutama päivä sitten sattui ikävä haaveri, kun lapsi juoksi pimeässä huoneessa eikä ehtinyt huomata - en minäkään- , että Lumes oli siellä nukkumassa. Asia todentui siinä vaiheessa, kun lapsi kompastui koiraan ja kaatui sen päälle. Äkkipikaisemman koiran kanssa olisi voinut käydä huonosti, mutta Lumeksen reaktio tähän kesken unien tulleeseen säikähdykseen ja varmasti vähän kipuunkin, oli vain kohottaa päänsä ja odottaa, että saan nostettua lapsen pois.

Seuraavana päivänä huomasin, että Lumes käveli ulkona vähän vinossa ja mietti pitkään, ennen kuin meni ulkorappuset alas. Siitä seuraavana päivänä jouduin kaksi kertaa auttamaan sen ylös makuulta, huomasin sen kävelevän sisälläkin vinossa ja illalla takajalat eivät kantaneet kunnolla matottomalla lattialla. Tästä seuraavana päivänä Lumes oli taas normaali ja tajusin vasta tuolloin yhdistää tuon lapsen kaatumisen ja koiran oireet toisiinsa.

Yksi Lumeksen parhaita luonteenpiirteitä on aina ollut sen iloisuus, leikkisyys ja hyväntuulisuus. Oma-aloitteisuus leikkeihin on iän myötä hävinnyt, mutta tarjottu lapanen kelpaa hyvinkin kiskottavaksi ja itselleen napattavaksi.

Kovin pitkää hetkeä se ei jaksa lapasen kanssa leikkiä ja juosta, mutta vartioi sitä kyllä itseään muutaman vuoden nuoremmalta Mestalta, joka ei näinkään vanhalta kaveriltaan tohdi mennä ottamaan lelua ilman lupaa.  

Mitään pelkkää juhlaa 17-vuotiaan koiran elämä ei toki enää ole. Syksyllä Lumeksella oli jonkin aikaa satunnaista sisälle pissimistä ja kakkimista noin 1-3 kertaa kuukaudessa. Näytti siltä, ettei se enää osaa pidättää, jos on hätä, vaan ne tulee sitten kun tulee, jos ei ulos ole kukaan päästämässä. Toisaalta nyt kyllä on taas ainakin pari kolme kuukautta takana ilman yhtään vahinkoa, joten oliko sillä jokin hetkellinen dementia silloin vai onko ruokailujen ja ulospääsyjen rytmitys toiminut nyt paremmin - mene ja tiedä.

Lumes on hyvin terve. Sillä ei ole mitään sairautta, johon sen olettaisi jossain kohtaa menehtyvän. Ainoa heikkous on se, että vanhalla koiralla alkaa näkyä, että se on vanha, kroppa tulee vanhaksi. Jos Lumes ei olisi viettänyt niin liikunnallista elämää kuin on, sen jalat ja kehonhallinta olisivat voineet jo pettää. Koko elämänsä monipuolisesti liikkuneella koiralla on kuitenkin lihaskunto ja koordinaatio sen verran hyvässä kunnossa, että se kantaa vanhuuteen asti heikkenevän kropan tukena.

Ruoka, varsinkin iltaruoka, on Lumekselle tärkeä. Useina päivänä se tarvitsee kaksi iltaruokaa, koska unohtaa jo syöneensä, eikä sitten osaa mennä nukkumaan ilman iltaruokaa, joten on pakko antaa toinenkin annos, jotta vanhus malttaa lähteä levolle.

Lumes ei hyväksy enää ollenkaan tilan rajaamista porteilla. Sehän on aina ollut todella kuuliainen aidoille ja pysynyt vaikka minkälaisten viritelmien takana, mutta ei enää. Jos sisällä laittaa portin johonkin oviaukkoon ja Lumes haluaa kulkea siitä, se ihan surutta kaataa irrallisen portin nurin tai kiinteän portin takana, jos siitä ei pääse ahtamaan itseään mistään välistä läpi, alkaa haukkua.

Tärkein asia, minkä olen Lumeksen kanssa huomannut, on se, että vanha koira, myös tosi vanha koira, voi paljon paremmin, kun sille tarjoaa erilaista tekemistä. Sitä helposti ajattelee, että no se on niin vanha, ei se tarvitse enää mitään, mutta mitä enemmän Lumeksen kanssa tekee pieniä juttuja kotona sisällä ja pihalla ja ottaa sitä välillä mukaan kävelyille, sitä pirteämpi ja iloisempi se on.

Mikäli alla oleva video ei näy, tässä suora linkki YouTubeen.

Äänikirja - kuinka se toimii? Tuu testaan mun kanssa!

En nykyään ehdi oikein keskittyä luettaviin kirjoihin. Olen jo pitkään pyöritellyt mielessäni ajatusta äänikirjoista, joita kuunnellessa voisi tehdä samalla jotain muutakin. Ajaa autolla, laittaa pyykkejä, tehdä ruokaa, ulkoilla, askarrella, siivota, kuntoilla tai toki vaikka vaan loikoilla.

Olen aiemmin pitänyt todella paljon kirjojen lukemisesta ja välillä harmittaa, että sitä ei enää tule tehtyä. Silmukka soikoon- blogin seuraajana olen aina silloin tällöin altistunut muistutukselle äänikirjojen olemassaolosta, ja aihe onkin palannut säännöllisesti mieleeni.

Nyt, kun hoksasin mahdollisuuden ilmaisjaksoon ääni- ja e-kirja palvelu BookBeatiin, pääsen vihdoinkin ajatuksista tekoihin. Jännittävää!

Tule kanssani tutustumaan, miten BookBeat toimii, ja halutessasi saat jäsenyyden myös itsellesi tämän BookBeat-linkin kautta. <-- Mainos Uusi käyttäjä (eli myös minä, jee) saa BookBeatin jäsenyyden ilmaiseksi 30 päivän ajaksi - mikä ihana mahdollisuus sukeltaa äänikirjojen (tai e-kirjojen) maailmaan vaikka koko perheen voimin! 

30-päivän liittymistarjous on voimassa vain uusille BookBeat-käyttäjille ja sisältää 20 tuntia ilmaista kirjojen kuuntelu- ja/tai lukuaikaa. Ja jos tutustumisaikana tuntuu, että tämä ei olekaan minun tai sinun juttu, jäsenyyden voi irtisanoa milloin vain.

Kuinka jäseneksi liitytään?

BookBeatiä voi käyttää älypuhelimella ja tabletilla, kirjojen lukeminen tai kuuntelu tehdään BookBeat-sovelluksen kautta, mutta jäseneksi liittymisen voi suorittaa myös tietokoneella. Yllä olevan linkin kautta avautuu suoraan sivu, jossa BookBeatin jäseneksi pääsee liittymään. Klikkasin sieltä linkkiä "hyödynnä tarjous" ja sen jälkeen hyväksyin käyttöehdot ja valitsin, millä tavoin haluan jatkaa liittymistä - sähköpostilla, Google- tai Apple-tilillä. 

Kirjoitin vaadittavat tiedot ja tämän jälkeen valittavaksi tuli kolme vaihtoehtoa, millaisella maksullisella vaihtoehdolla BookBeatiä alustavasti haluaa käyttää ilmaisen tutustumisjakson jälkeen, jos haluaa. Tätä varten tarvitaan myös maksutiedot, BookBeat on suosittu on luotettava palveluntarjoaja. Tilauksen voi kuitenkin peruuttaa tai vaihtaa milloin tahansa. Eli jos ilmaisjakson jälkeen minä tai sinä ei halua palvelua enää maksullisena käyttää, tilaus vain perutaan, ja sillä selvä. Tämä on itselleni tärkeä asia, että ensin saa ilmaiseksi kokeilla, olisiko tämä minun juttu.

Ja valmista tuli! Nyt voi etsiä yli miljoonan kirjan valikoimasta jotain kivaa kuunneltavaa (tai luettavaa)!

Sovelluksen käyttö 

Jäseneksi liittymisen jälkeen latasin sovelluksen ja kirjauduin sisään. Sovelluksen käyttö paljastui todella helpoksi. Alareunassa on hakutoiminto, jossa voi valita, minkä kielistä kirjallisuutta haluaa lukea/kuunnella ja sen jälkeen hakea tiettyä kirjaa nimen tai kirjoittajan kautta. Vierestä löytyy linkki kategorioihin, joista itse nyt ensin valitsin lapset ja sen alakategoriasta 0+ ikäiset lapset.

Päädyinkin siis oman kirjakuuntelun sijaan kuitenkin ensin kokeilemaan tätä yhdessä lapsen kanssa. Luemme kyllä ihan oikeitakin kirjoja päivittäin yhdessä, mutta tuli mieleeni, olisiko se mukava tapa aina iltapalan yhteydessä kuunnella äänikirjana jokin pieni satu?

Klikkasin kirjan kuvaa ja sitten play-nappia ja tadaa, alkoi kuulua erään tutun possutytön viiden minuutin iltasatuja - ajattelin sen olevan sopiva sadun pituus 1,5-vuotiaalle. Kerronta oli elävää ja satua oli itsekin mukava kuunnella. Lapsikin tykkäsi, mutta tarinan sijaan vielä keskittyi enemmän lukijan mies-ääneen ja tiettyihin, mielestään hassuihin sanoihin ja äännähdyksiin. Mutta tämä oli ihan kiva juttu!

Mitäs nyt?

Palaan aiheeseen viikon parin sisään, kun ehdin kuuntelemaan lisää kirjoja. Olisi mukava kuulla myös sinun kokemuksiasi, jos päätät tehdä kuten minäkin, ja hypätä äänikirjojen pariin!

Luoksetulon opetus koiralle, osa 1/5

Luoksetulo on yksi tärkeimpiä koiralle opetettavia taitoja. Periaatteessa kyseessä on hyvin yksinkertainen tehtävä, koiran on tultava luokse sitä kutsuttaessa. Vaikeus tuleekin siinä, miten saada omistajan kutsu koiran kannalta kiinnostavammaksi ja kannattavammaksi kuin jokin koiran oma tekeminen tai ympäristössä olevat mielenkiinnonkohteet.

Helppona muistisääntönä voidaan pitää, että jokaista uutta asiaa pitäisi opettaa koiralle vähintään viisi onnistunutta toistoa vähintään viitenä eri kertana vähintään viidessä eri paikassa vähintään viidessä eri häiriössä.

Tämä tarkoittaa vähintään 625 onnistunutta harjoituskertaa, ja tähän lisäksi vielä ne kerrat, jotka mahdollisesti eivät ole onnistuneet, joten ihan pienistä määristä harjoituksia (ja palkintoherkkuja) ei ole kyse, jos koiralleen haluaa oikeasti luotettavan luoksetulon.

Lisäksi on eroa siinä, kutsutaanko koira luokse lyhyen (10-20m) vai pidemmän (20-50m) välimatkan päästä, joten myös nämä pidemmät välimatkat pitäisi harjoitella vielä tämän perusharjoitusmäärän päälle. Mikäli koiran perheessä on useampia ihmisjäseniä ja halutaan koiran tottelevan heitä kaikkia, täytyisi nämä harjoitukset toistaa vielä jokaisen perheenjäsenen kanssa erikseen.

Missä sitten pitäisi harjoitella? Missä vaan, missä joskus voi tulla tarve saada koira kutsusta luokseen - ottaen huomioon, että joskus voi tapahtua myös vahinkoja ja koira pääsee irti jossain, missä ei pitäisi.

Tässä esimerkkejä: Kotona sisällä (x5 x5 x5), kotona ulkona (x5 x5 x5), lenkkitien varrella (x5 x5 x5), metsässä (x5 x5 x5), pellolla (x5 x5 x5), koirapuistossa (x5 x5 x5), treenikentällä (x5 x5 x5), kyläpaikassa ulkona (x5 x5 x5), kyläpaikassa sisällä (x5 x5 x5)... Ilman häiriöitä, aikuisten ihmisten läsnäollessa, lasten läsnäollessa, toisten koirien läsnäollessa, muiden eläinten läsnäollessa, liikkuvien autojen luona, kiinnostavien hajujen luona, houkuttelevan ruuan läsnäollessa...

Huomioitavaa on, että koiran palkitsemista ei voi lopettaa, ennen kuin se oikeasti osaa suorittaa halutun tehtävän halutulla tavalla. Tämä tarkoittaa sitä, että niitä herkkuja (yleisimmin käytetty palkitsemistapa, myös lelu tietenkin käy, jos se on koiralle mieluisampi) täytyy antaa koiralle monen monta sataa tai tuhatta kertaa, ennen kuin niiden määrää voidaan alkaa vähentämään ja satunnaistamaan. Hyvä idea onkin unohtaa koiran ruokkiminen ruokakupista ja sen sijaan käyttää koiran päivittäiset ruuat koulutustilanteisiin.

Kun puhutaan koiran palkitsemisesta, on tärkeää että koira oikeasti kokee palkkion itselleen palkitsevaksi. Koira saattaa vaikkapa sisällä motivoitua hyvin ihan pelkistä kuivaruokanappuloista, mutta ne eivät välttämättä ole koiraa kiinnostava palkkio enää ulkona, jossa koiralle on sisätiloihin verrattuna tarjolla paljon enemmän houkutuksia; haisteltavaa, katseltavaa, liikkumistilaa. Erilaisia paikkoja ja tilanteita varten kannattaakin varautua erilaisilla herkuilla.

Pentua on helpompi opettaa kuin aikuista koiraa. Pentu on aina valmis kaikkeen uuteen ja oppii nopeasti, kunhan opetusmetodit ja palkkiot ovat kohdallaan. Aikuisella koiralla on pahimmillaan jopa useiden vuosien ajalta vanhoja käyttäytymismalleja taakkanaan ja näiden unohtaminen uuden tieltä voi olla työläs projekti, jossa kannattaa varautua huomattavasti pennunkoulutusta pidempään projektiin.

Luoksetuloa on tehokkainta opettaa koiralle samanaikaisesti useammalla erilaisella, toisiaan vahvistavalla metodilla. Tykkään itse tehdä koirien kanssa paljon sellaisia luoksetuloharjoituksia, joissa koiran näkökulmasta katsoen ei varsinaisesti kutsuta koiraa luokseen, vaan tarjoan koiralla jotain kiinnostavaa tekemistä, jonka vuoksi se haluaa tulla luokseni.

En koskaan ota koiriani kiinni, kun harjoittelen niiden kanssa luoksetuloa. Syötän niille herkkuja. Leikin niiden kanssa. Rapsuttelen niitä. Juttelen niille. Vasta sen jälkeen laitan remmin kiinni, jos se on tarpeellista. En halua, että luoksetulo tarkoittaa koiralle sitä, että sen vapaus loppuu, se joutuu kiinni. Haluan luoksetulon tarkoittavan sitä, että minun luokseni on hauskaa ja kannattavaa tulla. Tällöin tarvittaessa saan kyllä otettua koiran myös kiinni.

Yksi niin sanotuista luoksetuloleikeistä, jota koirieni kanssa harjoittelen, on seuraava: Koirat ovat vapaana ja tekevät, mitä haluavat. Koirien huomaamatta pudotan viereeni maahan koirien herkkuja, jonka jälkeen kyykistyn herkkujen viereen ja alan suureen ääneen, iloisesti ja innokkaasti ihmetellä, mitä siellä maassa oikein on. Koirat reagoivat äänensävyyni ja asentooni juoksemalla välittömästi luokseni katsomaan, mitä oikein olen löytänyt. Näytän koirille herkkuja, jotka ne saavat syödä, ja samalla koirien huomaamatta pudottelen muutamia lisäherkkujakin maahan, jotka edelleen yhtä iloisella ja innokkaalla äänellä koirille esittelen.

Alla video, jossa kesken lenkkeilyn teen tämän luoksetuloharjoituksen. Se sopii mainiosti myös kytkettynä ulkoillessa ohitusharjoituksiin sijaistoiminnoksi koirille, mutta sitä kannattaa ensin harjoitella omassa kotipihassa ja lenkeillä ilman häiriötä, jotta koira tietää, mistä on kyse (nyt syödään jotain hyviä herkkuja tienreunasta). Muista eläytyä omaan rooliisi, se on iso osa tätä harjoitusta.

Mitä hyötyä tästä on? Koirat oppivat pitämään minua hyödyllisenä, koska olen niin hyvä löytämään herkkuja kotipihalta ja metsästä. Tämän ansiosta koirat ovat vapaana ollessaankin minusta kiinnostuneempia - koskaan ei voi tietää, milloin taas löydän jonkin mahtavan herkkuapajan. Kaiken koirankoulutuksen perusta on, että koira on kiinnostunut omistajastaan. Tästä aiheesta enemmän aiemmassa blogitekstissäni Oletko koirasi mielestä kiinnostava. 

Ja se luoksetulon puoli - jos vapaana olevien koirien kanssa ulkoillessani havaitsen ympäristössä jotain, joka saattaisi kiinnostaa koiria tai olla niille vaarallista, minun tarvitsee vain kyykistyä ja alkaa huudella "mitä täällä on" ja koirat tulevat heti luokseni. Ei haittaa, jos sillä yksittäisellä kerralla minulla ei satukaan olemaan herkkuja mukana. Sain koirat luokseni, kuten oli tarkoitus, ja otettua ne kiinni, jos tarve. Seuraavalla ulkoilukerralla teen sitten herkkujen kanssa korjaavan harjoituksen, jotta mielikuva löytämistäni ruokapaikoista pysyy yllä.

Ystävänpäivä lähestyy, oletko valmis?

Ystävänpäivän lähestyessä tulin miettineeksi ystävyysteemaa bloggaamisen, eli oman blogin kirjoittamisen  ja toisten blogeihin kommentoimisen kautta. Tässä on paljon samanlaisia elementtejä kuin niin sanotussa oikeassakin ystävyydessä, eli siinä, kun tunnet jonkun ihmisen ihan livenä ja pidät häneen yhteyttä.

Bloggaamisessa kerrot omia kuulumisiasi toisille, luet toisten kuulumisia ja he sinun. Kommentoidaan, jaetaan vinkkejä, myötäeletään. Mietitään, mitä toiselle kuuluu. Eihän tämä bloggaaminen olisikaan oikein mitään, jos ei kukaan koskaan toistensa juttuja lukisi ja niitä kommentoisi, niistä tykkäisi.

Jaan tähän otteita Satu Pusan ja Anita Polkutien pienestä kirjasesta Ystävyyden ikkunoissa..., jonka muistaakseni olen joskus saanut äidiltäni. Mielestäni nämä runot kuvaavat hyvin myös tätä bloggaamisen maailmaa. 

"Ystävyys on mansikan maku keskellä talvea, kermavaahtoa ja nonparelleja, kirkas väri harmaudessa, kartta tuntemattomassa maastossa, paras kakkuresepti."

"Ystävyys on nostamista ylös, työntämistä eteenpäin, kuuntelemista ja hiljaisuutta, olemista toista varten, oikea sana, kysymys, runo."

"Toivon kaikesta sydämestäni sinulle niitä asioita, jotka johdattavat tietäsi kohti unelmiesi täyttymystä. Monet meret on seilattava yksin, mutta ihanaa, että olemme tukemassa toinen toisiamme."

"Ei elämä ole pelkkää onnea, iloa, voi arki kantaa taakkoja monta kiloa. Joskus huokaus mielen ja valon valtaa; surut tarttuu, ehkä hengenkin salpaa. Silti arkeen sisältyy hohtoa omaa, jotain herkkää, elämän makua somaa."

"Kiitos ystävä innostuksesta, joka leijuu yllämme keskustellessamme, ajatuksista, jota syttyvät yhtä aikaa."

"Ystävyyden sielusta, joka on yhteinen aarrearkku, ammentaa itsemme täyteen elämää, valoa, täydentää lauseita, löytää avaimia, yllättyä, huojentua, etsiä ja kurkistaa."

Ihanaa ystävänpäivää juuri sinulle, jo näin huolella etukäteen toivoteltuna!

Ps. Jos kaipaat lahjavinkkejä ystävänpäivään joko nelijalkaiselle tai kaksijalkaiselle kaverillesi, tai mikseipä vaikka sinulle itsellesikin, koska jokaisenhan meistä tulisi olla itsemme paras ystävä, löytyy tämän linkin takaa muutama erilainen lahjaidea.

Talven parhaat ulkoilukengät

Mitkä ovat hyvän talviulkoilukengän ominaisuuksia? Voiko sen kaiken saada yksissä kengissä vai onko pakko omistaa useammat talvikengät? Icebugit ovat minun lempparikenkäni talveen ja jos sinulla on vielä suunnitteilla uusien talvikenkien osto tai kaipaat jotain muuta, kuin mitä nykyiset kenkäsi ovat, suosittelen antamaan Icebugeille mahdollisuuden. Valikoimaan pääset tutustumaan tämän mainoslinkin kautta icebug.com.

Minä arvostan sitä, että kengillä pysyy pystyssä ihan missä vaan. En halua käyttää irrallisia liukuesteitä kengissä, ne ovat kömpelöitä ja vaikuttavat negatiivisesti askeltuntumaan. Minulla onkin jo vuodesta 2011 asti ollut käytössä Icebug nastakengät enkä enää edes oikein tiedä, mitä liukkaus on. Se tunne on mieletön, kun voit vaan rennosti kävellä, tai vaikka juosta, eikä tarvitse yhtään miettiä, onko tässä nyt jotain jäätä vai lunta vai mitä, kun pystyssä pysyminen on taattu.

Talvikenkien tulee olla lämpimät, niillä täytyy pystyä ulkoilemaan myös kovemmillakin pakkasilla ilman palelevia varpaita. Tässä kohtaa täytyykin sitten tehdä erottelu sen välille, että onko ulkoilu lenkkeilyä ja liikettä vai paikoillaan seisoskelua. 

Omat jalkani ovat pysyneet lämpiminä Icebugeissa -20 pakkasiin asti ihan pelkän tavallisen sukan kanssa, kunhan olen lenkkeilemässä, eli kuljen eteenpäin. Pihalla seisoskelussa sen sijaan Icebugeissa tulee aika nopeasti kylmä ja siihen hommaan minulla onkin pari numeroa liian suuret talvisaappaat, joita käytän 2-3 päällekkäisten villasukkien kanssa.

Keliolosuhteet voivat talvella vaihdella paljonkin ja hyvät talvikengät soveltuvat näihin erilaisiin sääilmiöihin. Vanhoissa Icebugeissani oli sellainen ongelma, että ne eivät olleet vedenpitävät ja kuitenkin jääkelit usein yhdistyvät märkyyteen joko loskalumen tai ihan veden muodossa. Syystalvella ostamani uudet Icebugit valitsinkin nyt nimenomaan vedenkestävällä kalvolla, jotta saan huoletta tallustella märässä metsässä sekä merenjäällä, jonka päälle ranta-alueilla on noussut vesi.

Minä haluan kenkien olevan helposti puettavat ja riisuttavat. Sellaiset, että ne saa vain tökätä jalkaan ja sitten sitoa nauhat kiinni. Ei mitään ylimääräisiä kommervenkkejä, että nauhoja joutuu löysäillä tai pujotella tai käyttää kenkkälusikkaa, että jalan saa kenkään sisälle. Ymmärrän hyvin lapsia, jotka haluavat käyttää aina vain kumisaappaita, koska ne ovat niin helpot laittaa jalkaan ja ottaa pois. Ja niin ovat Icebuginikin.

En halua ostaa uusia kenkiä joka vuosi, en edes joka toinen vuosi. Kun ostan kengät, haluan ostaa laatua, joka kestää useamman vuoden ajan ja niin sanotusti maksaa itsensä takaisin. 

Vanhat Icebugini olivatkin minulla käytössä hurjat 14 vuotta ja tänä aikana korjautin suutarilla yhden kerran pienet ulkosauman repeämät (korjaus maksoi vaivaiset 8€, joten suutaripalveluita todellakin kannattaa käyttää) ja toiseen kenkään vaihdoin nauhan. Sisäpuolelta kengät toki näin monien käyttövuosien aikana kuluivat niin, että loppuvuosina eivät kovin lämpimät enää olleet, ja luonnollisesti vuodet ja kävelykilometrit näkyivät myös kengänpohjissa ja nastoissa. Sinänsä ne olisivat käyttökunnossa edelleen, mutta syksyllä päätin, että nyt olisi aika jo päästää vanhukset eläkkeelle ja ostaa tilalle uudet kenkäkaverit.

Ostin uudet Icebugini syystalvella ale-hintaan. Icebug.com mainoslinkin takaa löytyykin normaalihintaisten kenkien lisäksi myös outlet-osasto, josta voi tehdä edullisia löytöjä.

Kestovaippa - miten se toimii?

Miten kestovaippa toimii? Kestovaippa koostuu vedenpitävästä kuoriosasta, virtsan ja löysän ulosteen imevästä sisäosasta (josta yleensä käytetään nimeä imuosa tai imu) sekä märkänäkin kuivalta tuntuvasta päällisestä. Eli perusperiaatteet ovat samat kuin kertakäyttövaipoissakin, mutta kestovaipoissa nämä kaikki osat ovat pestäviä ja jälleenkäyttöä kestäviä.

Kestovaippoja on kolme erilaista mallia ja niissä kaikissa on omat hyvät puolensa. Alla esittelen nämä erilaiset kestovaipat käyttäen esimerkkinä Myllymuksujen tuotteita, koska se on ainoa kestovaippamerkki, josta meillä on käytössä nämä kaikki eri vaippamallit.

Kestovaippoja on sekä tarrakiinnitteisinä ja muovineppari eli neppikiinnitteisinä. Malliltaan kestovaipat ovat yleensä edestä avattavia, mutta joillain merkeillä on myös sivuneppimallit, joita voi käyttää housuvaipan tapaan.

Kuorivaippoja käyttäessä vaipan kaikki osat voidaan koota erikseen eli kuoriosa, sisäosa ja päällinen ovat kaikki toisistaan irrallisia.

Tämän vaippamallin hyvät puolet:
+ Voit koota tismalleen sellaiset vaipat kuin haluat.

+ Toisistaan irralliset osat kuivuvat pesun jälkeen nopeammin uudelleen käyttöön.

+ Sisäosat voi kuivata kuivausrummussa.  
+ Erillisen sisäosan ja päällisen ansiosta säästyy pesukertoja ja rahaa, koska kuorivaippaa ei välttämättä ole tarpeellista pestä jokaisen käyttökerran jälkeen, ja tämän vuoksi niitä myös riittää vähän vähempi määrä kuin muita vaippamalleja.

Kuvassa kuorivaippa, sisäosa ja kuivaliina kuvausta varten aseteltuina. Käytössä sisäosa on pitkittäin taiteltuna kuorivaipan päällä ja kuivaliina siihen sisäosan päälle levitettynä. 

Taskuvaipassa kuoriosa ja päällinen ovat valmiiksi kiinni toisissaan, niiden muodostamaan taskuun lisätään haluttu sisäosa.

Tämän vaippamallin hyvät puolet:
+ Sisäosa pysyy taskun ansiosta hyvin paikoillaan.

+ Vaippaosa kuivuu pesun jälkeen kohtuullisen nopeasti, koska sisäosan saa sieltä pois.

+ Sisäosat voi kuivata kuivausrummussa.

+ Voit valita juuri sellaiset sisäosat kuin haluat.

Kuvassa taskuvaippa ja kuvausta varten sisäosa sen päälle aseteltuna. Käytössä sisäosa on pitkittäin taiteltuna vaipan taskussa.

All in one eli AIO-vaipat ovat periaatteessa kuin taskuvaippoja, joissa on sisäosa kiinteästi vaipassa mukana. Tässä on siis kolme kärpästä yhdellä iskulla - kuori, sisäosa ja päällinen.

Tämän vaippamallin hyvät puolet:
+ Helppo käyttää, kun kaikki on valmiina.

+ Sisäosa pysyy hyvin paikoillaan.
+ Tarvittaessa vaipan taskuun voi laittaa myös lisää sisäosia.

Kuvassa AIO-vaippa, jonka sisäosa on kuvausta varten otettu pois taskusta. Joissakin AIO-vaipoissa sisäosaa ei saa vaipasta ulos, vaan se on ommeltu päällisen kanssa yhteen.

Jäikö jotain kysyttävää? Haluatko sanoa jotain? Kerro kommenteissa.

Lumes-koiran 17v synttärit

Ihan käsittämätöntä - suomenlapinkoiramme Lumes täytti menneenä viikonloppuna jo 17 vuotta! Lumes on ollut upea ystävä ja harrastuskaveri, mutta myös ihanan pitkäikäinen perheenjäsen, joka on synttärijuhlansa ansainnut.

Itse päivänsankari vietti juhlat enimmäkseen pedillään nukkuen, mutta jokaiseen ruokatarjoiluun osallistuttiin kyllä innokkaasti.

Kaikki juhlien tarjottavat liittyivät jollakin tavalla itse päivänsankariin. Herkkupannari tarjoiltiin lapinkoiranmuotoisina palasina mansikkahillon ja kermavaahdon kera. Koirakuviot on painettu pannariin piparimuotilla.

Yksi juhlavieraista oli huolissaan pannariin kohdistuvasta hävikistä, koska koirien ulkopuolelle jäi reilusti reunapaloja. Lupasin, että reunapalatkin tulevat kyllä ihan varmasti syödyksi, ja tässä siitä kuvatodiste juhlia seuraavalta päivältä.

Herkkupannarin (paljon sokeria ja paljon voita) lisäksi olin valmistanut myös tavallista pannaria (ruokalusikallinen sokeria ja öljyä), koska sen ainesosat sopivat paremmin pienen lapsemme sokeria välttelevään ruokavalioon - ja näkyipä tuo maistuvan hyvin myös aikuisvieraille.

Tämän pannarin leikkasin teräväkärkisiksi suikaleiksi ja asettelin tarjolle tähden muotoon, koska Lumes on poikkeuksellisen menestyneen harrastusuransa ja pitkän ikänsä vuoksi todellinen superstara.

Mustikkapiirakka valikoitui synttärikakun asemaan siitä syystä, että Lumes on erittäin ahkera syömään mustikoita. Jos Lumeksen kanssa menee mustikka-aikana metsään siten, että Lumes on vapaana, se vain syö mustikoita eikä lenkkeilystä meinaa tulla mitään. Yhtä hyvin maistuvat myös vadelmat, jotka kotipihan pensaista katoavat nopeasti parempiin suihin.

Lisäksi tarjoiluista löytyi suklaakeksejä, koska nuorena Lumes oli todella kovasti suklaan perään ja halusi sitä aina itselleen, jos minä söin suklaata. Se jopa haistoi hengityksestäni, jos olin salaa syönyt suklaata. Lumeksen suklaaherkuttelut vain olivat kovin rajallisia, koska yllättävää kyllä, suklaa on myrkyllistä koirille .

Herkuttelu ei rajoittunut tokikaan vain ihmisiin, vaan myös synttärisankarille kavereineen oli hyväskää tarjolla. Kakunvirkaa toimitti kulhollinen Lumeksen lempiherkkuja eli uunissa rapeaksi paistettuja porsaan kylkiviipaleita, joita kaikki vieraat saivat antaa Lumekselle.

Synttärisankaria hemmoteltiin myös lahjoilla. Pussillinen koiranruokaa sopii mainiosti herkuiksi ja aktivointipallon sisällöksi. Aloituskuvan lelu ja namipussukka olivat nekin synttärilahjoja, namit sattuivat vieläpä sopivasti sisältämään Lumeksen lempimarjaa mustikkaa.

Lumes- aiheisessa tietovisassa vieraat saivat miettiä vastauksia Lumekseen liittyviin kysymyksiin ja joko päteä tietoudellaan tai oppia jotain uutta. Heitänpä saman haasteen sinullekin, joka tätä luet, montako olisit arvannut oikein?

1. Montako varvasta on yhdessä Lumeksen etutassussa?

2. Koska on Lumeksen oikea syntymäpäivä?
a) juhlapäivää edeltävä päivä
b) juhlapäivä
c) juhlapäivää seuraava päivä

3. Mikä näistä on eniten Lumeksen mieleen?
a) nakki
b) pizza

c) lihapulla

4. Tarkoittaako Lumes- nimi lunta?

5. Tykkääkö Lumes enemmän talvesta vai kesästä?

6. Mitä näistä Lumes on harrastanut?
a) eucalyptuksen hajun etsimistä

b) kaakaon hajun etsimistä

c) rahan hajun etsimistä

7. Paljonko Lumes maksoi, kun ostin sen pentuna vuonna 2009? Nykyään lapinkoiranpennut maksavat 1200-1700€.

8. Mitä hassuttelunimeä olen käyttänyt Lumeksesta, koska se on ollut niin hyvä harrastuskoira?

a) minisakemanni (eli minikokoinen saksanpaimenkoira)

b) minimalinois (eli minikokoinen belgianpaimenkoira malinois)

c) minikultsu ( eli minikokoinen kultainennoutaja)

Oikeat vastaukset: 1. Neljä varvasta. 2. b) juhlapäivänä. 3. b) pizza 4. Ei tarkoita, olen vain keksinyt sen. 5. Talvesta, lapinkoirien ehdoton lempparivuodenaika 6. a) eucalyptuksen hajun etsimistä, tämä on nose work niminen koiraharrastuslaji 7. 850€ 8. a) minisakemanni, koska saksanpaimenkoira rotuna kiinnostaa minua myös paljon

Synttärijuhlien vieraat tiesivät oikeita vastauksia vaihtelevasti 1-5 välillä, joten heillä tietovisa meni enemmän uuden oppimisen puolelle.

Nämä olivat toiset Lumekselle järjestämäni synttärijuhlat. Ensimmäiset olivat viime vuonna, kun Lumes täytti 16 vuotta. Mitä siellä tarjoiltiin ja mitä siellä tapahtui? Synttärikertomus nro1 löytyy täältä.

Lasten talvikintaat vertailussa

Vaikeimpia asioita äitiydessä on ollut löytää lapselle oikeasti lämpimät talvikintaat, jotka vielä pysyisivät kädessäkin ja niillä pystyisi leikkimään eli ottamaan esimerkiksi lapiota käteen.

Kaikki valmistajat kehuvat omia talvikintaitaan lämpimiksi, vaikka todellisuudessa niillä kaikilla ei tarkene ulkona edes pikkupakkasilla. Myös vanhemmat suosittelevat kintaita toisilleen muun muassa Facebookin lapsiaiheisissa ryhmissä, mutta mikä lämmittää yhden kädet, ei lämmitäkään toisen käsiä.

Yksi ongelma on toki ero lapsissa, on niin sanottuja kylmäkätisempiä ja lämminkätisempiä.

Toinen ongelma on siinä, kuinka kauan ulkona ollaan ja mitä siellä tehdään - on eri asia ulkoilla 0-kelillä kuin -10 asteen pakkasessa, on eria olla paikoillaan kyhjöttävä lapsi kuin sinne tänne juoksenteleva lapsi, on eri asia olla ulkona 30 minuuttia kuin kaksi tuntia.

Ja kolmas ongelma on toki ero siinä, minkä ikäiset lapset kintaita käyttävät - suurempaan käteen on paljon helpompi toteuttaa vaikkapa kerrospukeutumista kuin pieneen käteen, joka on heti toimintakyvytön pökkelö.

Itse olen jo vaipumassa epätoivoon. Olen käyttänyt erilaisiin lapsen kintaisiin rahaa jo liki 200€, mutta täysin toimivia talvikintaita ei ole vieläkään löytynyt.

Toki markkinoilla riittäisi vielä testattavaa, mutta vähän hirvittää taas laittaa rahaa ostaakseen lisää "superlämpimiä" kintaita vain todetakseen, että lapsen sormet ovat niitäkin käyttäessä kylmät, kintaat eivät pysy kädessä tai ettei niiden kanssa pysty leikkimään.

Olen syksyn ja alkutalven mittaan ostanut kymmenet erilaiset kintaat nyt 1,5-vuotiaalle lapselle. Tässä meidän talvihanskarallin käyttötulokset, josta toivottavasti löytyy vinkkiä jollekin toiselle, joka pähkäilee talvikinnashankintojen kanssa.

Juhani Mutka talvirukkaset

Suomalaista suunnittelua, pakko olla hyvät? Lisäksi näissä kintaissa on söpö pupu-kuviointi ja lapsi tykkää pupuista, ja kintaiden sisäpuoli on ihanan pehmeää materiaalia, joka tuntuu lämpimältä. Kintaissa on myös maininta vedenpitävyydestä. Näistä syistä ostin Juhani Mutkia heti kahdet kerralla - yhdet pienempää ja yhdet suurempaa kokoa - jo alkusyksystä Citymarketin alennusmyynnistä.

Peukalon paikka on näissä kintaissa ihan hervottoman pitkä ja haittaa esineisiin tarttumista, koska tyhjäksi jäävä osa menee ruttuun ja siten peukalo-etusormi otteen tielle. Sinänsä esimerkiksi kyllä lapiosta saa pidettyä kiinni, mutta lasta harmittaa, kun hyvää otetta ei aina saa kerrasta. Peukalokolon pituudesta saisi vähintään puolet lyhentää pois. 

Kintaiden sisävuori on ommeltu omituisesti peukalon sisäänmenoaukon kohdalta. Vuorissa on ikäänkuin ylimääräinen, löysä kohta, johon kinnasta käteen pukiessa peukalo välillä jää jumiin siten, että peukalo on toisinaan vaikea saada paikoilleen.

Kintaiden kämmenpuolella on hieman kumimainen pinta, joka suojaa kosteudelta ja tekee esineisiin tarttumisesta helpompaa, mutta pinta voisi kyllä olla vielä hiukan nihkeämpikin kuin mitä se on.

Nämä on ilmoitettu vedenpitäviksi kintaiksi, mutta sitä ne eivät kyllä ole. Kestävät kyllä lyhyen kastamisen veteen, mutta vähänkin pidempiaikainen altistus märkään menee kintaista läpi, joten ovat enemmän kuivan kelin kintaat.

Talvikintaiksi nimeämiseen nähden näillä on olematon lämpöarvo, ovat enemmänkin välikausikintaat. 0-kelillä menevät juuri ja juuri sellaisenaan, mutta jo yhdellekin pakkasasteelle tarvitsevat lapasen väliin ja siltikin muutaman pakkasasteen jälkeen tulee sormiin kylmä.

Kintaat pysyvät muuten hyvin kädessä, mutta jos kävelemme lapsen kanssa käsikädessä, nämä siinä yhteydessä valuvat vähän alas.

Ostaisinko uudestaan? En.  Nykytietämykselläni käyttäisin rahat johonkin parempaan.

Nyt, kun kuitenkin jo ovat olemassa, niin kaikista puutteistaan huolimatta ovat olleet ihan ok käyttää lapasten kera siinä nollakelin hujakoilla ja plusasteiden puolella, jos on kuivaa.

Remu Findley topparukkaset

Samoin kuin Mutkat, ostin nämä Remutkin Citymarketin alkusyksyn alennusmyynneistä, kun silloisella kokemuksellani tuntuivat laadukkailta.

Näiden sanotaan olevan vedenpitävät ja pitävän kädet lämpiminä haastavissakin sääolosuhteissa, mutta ihan samanlaista kokemusta meillä ei ole. Ilman aluslapasia näillä tarkenee vain lämpötilan ollessa plussan puolella ja paksujen aluslapasten kanssa juuri ja juuri -5 asti. Välikausikintaina siis paremmat.

Vesikelistä ei meillä näiden kanssa ole kokemusta, mutta mitä tuossa nyt huvikseni koitin vesihanan alla niitä jonkin aikaa kastella, pysyivät ainakin siinä sisäpuolelta kuivina.

Kämmenen vahvikemateriaali on aika liukasta, mutta tarjoaa toki pitävämmän otteen kuin pelkkä kangaspinta.

Peukalokolo on vähän liian pitkä. Onkohan edes olemassa kintaita, joissa se olisi oikein mitoitettu?

Pukemista helpottava vetoketju on liian lyhyt, se loppuu ennen peukalon paikkaa, joten aikuisen käden joutuu kuitenkin ahtamaan kintaan sisälle auttaessa lapsen peukaloa paikoilleen. Toki lyhytkin vetoketju on parempi kuin ei vetoketjua ollenkaan.

Ostaisinko uudestaan? En, mutta kun ne nyt ovat olemassa, olen muutamia kertoja lapasten kanssa käyttänyt siinä nollakelin hujakoilla. Nykytietämykselläni käyttäisin rahat johonkin parempaan.

Stormberg Droppy Lined Rain Mittens- rukkaset

Nämä fleece(?)vuorelliset Stormbergin sadekintaat ovat luottoparini kaikista lapseni kintaista. Ostin ne syksyllä XXL:stä testimielessä, vaikka en lähtökohtaisesti pidä ollenkaan fleecevuoratuista sadeasuista, mutta yllätyin todella positiivisesti, miten hyvät nämä kintaat olivat.

Peukalonpaikka on näissä kurakintaille tyypillisesti hyvin leveä ja pitkä, mutta jostain syystä ei näissä kintaissa vaikeuta leikkimistä, ja kintaat ovat kivan lämpimät ja toimivat hyvin käyttötarkoituksessaan. Pidempikestoisissa vesileikeissä vesi alkaa vähän tihkua kärjestä sisään, mutta ollaan loistavasti näillä pärjätty.

Leluilla leikkiminen onnistuu ja lapasten kanssa ovat erinomaiset suojasään kintaat lumileikkeihin ja sopivat varmasti mainiosti myös kevään loskakeleille.

Lunta käteen ottaessa nämä ovat vähän liukkaat, koska lumi itsessäänkin on liukaspintaista, mutta ei meillä ole häirinnyt leikkejä.

Kiristyskuminauha on liian pitkä, mutta en tosin muista, oliko se jo alunperinkin tuollainen, vai onko venynyt käytössä. Kintaat pysyvät kuitenkin hyvin kädessä kuminauhan löysyydestä huolimatta.

Ostaisinko uudestaan? Kyllä, ja aion niin tehdäkin tässä kevättalven mittaan.

Elsa Pitkänen Satu-rukkaset

Suomessa valmistetut pitkän perinteen kintaat, jotka ostin syystalvella nettikaupasta luettuani näistä somessa monia suosituksia superlämpiminä.

Meidän lapsella sormet kuitenkin palelivat näissä Elsa Pitkäsissäkin jo muutamassa pakkasasteessa eikä tilanne ollut sen parempi edes aluslapasia käyttämällä.

Peukalon paikat ovat - yllätys yllätys - näissäkin liian pitkät ja koska sen lisäksi kintaat ovat kämmenpuoleltakin liukasta päälliskangasmateriaalia, on lelujen ottaminen ja pitäminen kädessä näillä kintailla vaikeaa.

Kintaat pysyivät kädessä, kun lapsi leikki itsekseen, mutta pitäessäni lasta kädestä kiinni, valuivat kintaat alaspäin.

Ostaisinko uudestaan? En, enkä käyttänyt näitä lapsella kuin pari kertaa ja sen jälkeen myin ne eteenpäin.

Tähti Jonathan topparukkaset

Nämä ostin syksyllä nettikaupasta yhdessä Jonathanin välikausikintaiden kanssa, koska molempia on somessa kehuttu kovasti pienten lasten vanhempien toimesta.

Näissä on selvästi mietitty kaikkia käytännöllisiä yksityiskohtia enemmän kuin missään muissa meillä olevissa lasten kintaissa ja laadullinen ero onkin kyllä selvä. Nämä olivat suht helppo pukea käteen pitkän vetoketjun ansiosta, pysyivät kädessä hyvin ja kämmenosan pinta antoi hyvän otteen leluista. 

Tämä Jonathanin kintaiden malli ei vain jotenkin sopinut meidän lapsen kädelle, kämmenosan ja peukalopaikan suhde toisiinsa ei toiminut. Kintaat olivat myös tosi paksut (tietysti siksi, koska niistä oli yritetty tehdä lämpimät) ja siksi jäykät kädessä. 

Harmitti suuresti, että näitäkin kintaita käyttäessä lapsen sormet olivat kylmät jo muutamassa pakkasasteessa eivätkä aluslapasetkaan auttaneet tilanteessa.

Ostaisinko uudestaan? En, eikä näitä käytetty lapsella kuin pari kertaa ja sen jälkeen myin ne eteenpäin.

Tähti Jonathan välikausirukkaset

Nämä ovat hyvin suunnitellut ja laadukkaat, vedenpitävät välikausikintaat, joita voi käyttää sekä aluslapasten kanssa (parin asteen pakkaskelille asti) että ilman, ja joista haluaisin tykätä.

Jostain syystä nämä Jonathanin kintaiden muotoilut eivät vain tosiaan sovi meidän lapsen kädelle. Jotenkin muiden sormien päät ottavat jo kiinni kintaan kärkeen ennen kuin peukalo on kunnolla paikoillaan, joka aikaansaa sen, että peukalo on vain puoliksi omassa kolossaan.

Ostaisinko uudestaan? En tiedä. Nämä ovat muuten tosi kivat kintaat ja tästä peukalo-ongelmasta huolimatta käytettiin näitä monesti ulkona syksyn sadekeleillä. Mieluusti kuitenkin ostaisin kintaat, joiden istuvuus käteen olisi kaikkineen hyvä. Paremmalla istuvuudella nämä olisivat meidän ehdottomat lempparikintaat.

HC Outwear Econ lasten softshell hanskat

Kuten Elsa Pitkäset ja Jonathanit, nämäkin ostin lukemieni suositusten ja lämpimiksi kehumisen perusteella nettikaupasta.

Kintaat ovat suomalaista suunnittelua ja aivan ihanan notkeata materiaalia, jonka ansiosta käsiä on helppo käyttää ja leikkiminen onnistuu erinomaisesti.

Olen ihmetellyt lähes kaikkien lastenkintaiden tylsiä ulkonäköjä, joten näissä oleva eläinhahmo on todella kiva lisä ja kutsummekin lapsen kanssa näitä koirahanskoiksi.  Kintaat on kiva pukea käteen, kun sitten voi odotella, että kuinka se koira taas tulee näkyviin haalarin hihansuusta.

Kovin lämpimät nämäkään kintaat eivät kyllä ole, lapaset lisänä näillä pärjää juuri siihen maksimissaan viiteen pakkasasteeseen.

Huonosta lämmittävyydestään huolimatta nämä ovat muuten sen verran kivat kintaat, että olisivat heittämällä meidän lempparit, jos olisivat täysin vedenpitävät, mutta harmillisesti eivät sitä ole. Parinkymmenen minuutin suojalumessa leikkimisen jälkeen näistä alkaa tihkua kosteus läpi. Kuivalla kelillä tai lyhytkestoisessa kosteudelle altistumisessa toimivat toki erinomaisesti.

Ostaisinko uudestaan? En tiedä. Näissä on paljon hyvää ja varmasti tulevat kyllä taas käyttöön, kun pakkaskelit vaihtuvat plussaan.

Valmistajan nettikaupassa on muuten näiden kintaiden kohdalla hämäävä virhe tekstissä. Kaksien, eläinhahmoa lukuunottamatta, identtisten kintaiden nimet ja kuvaustekstit ovat erit, vaikka varmistin asiakaspalvelusta, että kintaat ovat samanlaiset.

Mittens "Mitta"

Kaveri vinkkasi näistä Lager 175 löytyvistä kintaista kuunneltuaan valitustani lapsen kylmistä sormista. Nämä ovat lapseni kinnasvalikoiman edullisimmat kintaat vain viiden euron hinnallaan.

Hinta-laatusuhde on näissä kintaissa kunnossa ja ovat tähänastisten kinnasostosteni lämpimimmät kintaat. Sellaisenaan näillä tarkenee nollakelistä parin asteen pakkaseen, aluslapasia käyttämällä lähes -10 pakkaseen asti. 

Kintaita oli vain kahta kokoa ja tämä pienempi kokokin selvästi liian suuri meidän 1,5-vuotiaan käteen, mutta leikit onnistuvat yllättävän hyvin silti.

Kintaat mainitaan vedenpitäviksi, mutta ovat sitä vain hetkisen aikaa. Puolen tunnin leikit suojalumessa lumilintuja rakentamassa saivat kintaat kastumaan sisäpuolelle asti.

Ostaisinko uudestaan? Ehkä varakintaiksi voisin ostaa, kun hintaa ei ollut kuin sen muutaman euron.

Vilperi lasten kosteussuoja rukkaset

Nämä nettikaupasta ostamani, kotimaista valmistusta olevat Vilperit ovat viidennet kintaat, joita päätin kokeilla somessa lukemieni suositusten perusteella. Nämä ovat myös lapseni kintaista kalleimmat, yli 30 euron hintaiset.

Omituisesta kosteussuoja-nimestään huolimatta nämä ovat viimeinkin kintaat, jotka ovat meidänkin lapselle oikeasti lämpimät. Muutamassa pakkasasteessa näillä pärjää sellaisenaan, yli -5 asteen jälkeen laitan välilapaset ja näillä on ulkoiltu sormet lämpiminä -17 pakkasasteessa asti.

Yllätys oli, että kintaat lämmittävät vain lapsen ollessa liikkeessä, sillä pulkassa istuessa sormet ovat kylmät aluslapaset + Vilperit yhdistelmälläkin jopa nollakelissä.

Nämä Vilperit ovat Tähti Jonathan topparukkasten tapaan aika paksut, mutta Jonathaneista poiketen Vilperit ovat kokonaan liukaspintaista päälliskangasta, joten esimerkiksi lapion käyttäminen näiden kintaiden kanssa on hankalaa, jopa mahdotonta. Taaperokärryjen ja lumikolan työntäminen sentään onneksi onnistuu.

Ostaisinko uudestaan? En tiedä. Haluaisin kyllä kokeilla, olisiko Reiman, Polarn O. Pyretin  tai Hestran valikoimissa kintaita, jotka ovat Vilpereiden tapaan lämpimät, mutta joilla lelujen käyttäminen onnistuisi paremmin. 

Aluslapasina kaikkien kintaiden alla olen käyttänyt Myllymuksujen merinovillalapasia, joissa on ihanan pitkä varsi.

Pulkkailuun, jossa mikään kinnas ei pidä lapsen sormia lämpiminä, olen todennut parhaaksi yhdistelmän lapaset + lapsen villasukat + toiset villasukat + minun lapaset. Pulkassa ei tarvitse saada mitään pidettyä kädessä, joten siinä ei haittaa, että peukalo ei ole käytettävissä.

Ps. Jos lapsen kintaita tai muita vaatteita tarvitsee nimikoida päivähoitoa varten, kätevät nimitarrat saa tilattua Ikioma nimilappu- nettikaupasta. <- mainoslinkki

Miten meille muutti asumaan tonttu?

Elettiin vuotta 2014. Joulukuun puolivälin tienoilla ei näkynyt lumihiutalettakaan ja joulumieli oli vähissä pimeässä maisemassa. Vaan sitten se tapahtui - lunta alkoi sataa, hiutaleita leijaili maahan yhä enenemissä määrin. Hip hei, valkoinen joulu olisi sittenkin vielä mahdollinen!

Vastasataneeseen lumeen tallentuivat talojen pihamailla kulkevien eläinten jäljet - oli kissaa, rusakkoa, lintua ja pientä jyrsijää. Yhdet jäljet aiheuttivat kuitenkin ihmetystä, kun ei eläinkirjoistakaan löytynyt apua niiden tunnistamiseen.

Kyllä siinä oltiin kummissaan, että kuka tai mikä mahtoi olla niiden jälkien takana. Kas, kun me nykyihmiset emme enää tontunjälkiä tunnista...

Aina joulukuulla Korvatunturin lahjapajalla käy  kova vilinä, tai näin ainakin puhutaan. Osa tontuista on kuulemma kuitenkin edelleen tarkkailuvuoroissa ja kiertämässä ympäri pitäjiä lahjantoivojien kiltteysasteita tutkimassa.

Yleensä tontut ovat tarkkoja siitä, että eivät työtehtävissään tule paljastuneeksi ihmisille. Eräällä tontulla alkoi tuolloin kuitenkin keskittyminen joulutonttuiluun olla herpaantumassa ja se tuijotteli ikkunastamme sisään hiukan liian kauan sillä seurauksella, että satuin näkemään sen.

Katseemme kohtasivat ja sitten tonttu jo vilahtikin piiloon niin sukkelaan, että jäin vähän hämilläni miettimään, mitä oikein näinkään - vai näinkö sittenkään. Mutta edellispäivän salaperäisten jälkien jättäjä minulle ehkä kuitenkin taisi selvitä.

Seuraavana aamuna päästin koirat ulos, kuten aina, ja käväisin samalla postilaatikolla kurkkaamassa, joko postinjakaja olisi käynyt kierroksellaan. Palatessani pihaan, huomasin toisen koirista puuttuvan ja kutsuin sitä nimeltä kerran, toisen ja kolmannenkin.

Koiraa ei näkynyt, mikä oli hyvin epätavallista, ja lähdin kiertelemään pihaa ympäri sitä etsien. Hämmästys oli kyllä melkoinen, kun löytäessäni koiran ruusupensaan suojista, löysin samalla myös tontun!

En saanut sanaa suustani katseeni kiertäessä koirasta tonttuun ja tontusta koiraan, mutta siinä tonttu jo esittelikin itsensä samalla pahoitellen aiheuttamaansa hämminkiä. Hän kertoi kaipaavansa elämältään jo muutakin kuin pelkkää joulutonttuilua, ja oli päättänyt kokeilla, miltä tuntuisi ihan tavallinen elämä.

Tässä vaiheessa minullakin jo alkoi ajatus hitaasti kulkea, vaikka ensin änkytinkin jotain satuolennoista, ja kutsuin tontun meille kylään. Lipsahtipa siellä lauseeni lomassa, että kyllä meille asumaankin saa jäädä, jos kotitontun elämä kiinnostaa eikä mieli enää tee Korvatunturille - ja sillä tiellä sitä edelleen ollaan...