Rakkauden rytmissä hengitän

Ovatko ne runoja vai mietelauseita, on yksi ajatuksistani lukiessani äitini uutta runokirjaa Rakkauden rytmissä hengitän. 

Ehkä ne ovat vähän molempia, mutta se on ainakin selvää, että kuten äitini ensimmäisessäkin runokirjassa Rakkaudella merkitty, myös tässä runot jättävät tilan lukijan omille tulkinnoille. 

Pidän siitä, että äitini runot eivät ole valmiita, yksiselitteisiä, vaan että ne saavat ajattelemaan, oivaltamaan, vähän haastavatkin lukijansa.

"Pisara kerrallaan veden voima hioo kiveä pyöreäksi ja sileäksi. Pisara kerrallaan Rakkaus hioo ihmistä säteilemään sitä kirkkautta joka on." Ulla Ollanketo

"Ovi on auki ja seison kynnyksellä. Katson eteen ja taakse, mietin tätä hetkeä, kynnyksellä. Kuinka hyvä on elämä." Ulla Ollanketo 

Kirjan ulkoasusta vastaa jälleen Seinäjokinen Mainoshuone Force, joka suunnittelee ja toteuttaa asiakkailleen myös muun muassa nettisivuja, verkkokauppoja, sosiaalisen median julkaisuja, valokuvia ja logoja.

Kirjan painotyökin on kotimaista käsialaa, kuten viimeksikin, ja sen on hoitanut Printek Keuruulla. 

"Löydän tien läpi elämän labyrintin. Umpikujien kautta valoa kohti vaellan." Ulla Ollanketo 

Tasan vuosi sitten kirjoitin otsikolla "Runokirja ystävänpäivälahjaksi" (<klik>), ja lahjoitin yhden äitini Rakkaudella merkitty-runokirjan blogini lukijalle, Sartsalle.

Äitini oli ennakkoon tietämätön tästä teostani, ja todella otettu, kun tämän minun blogini kautta löysi tiensä Sartsan Silmukka soikoon-blogiin (<klik>), jossa oli kerrottu hänen kirjastaan ja vielä blogin lukijoiltakin oli tullut siihen monta kommenttia.

Nyt olisi jälleen jaossa runokirja ystävänpäivälahjaksi. Tällä kertaa äitini ihan itse ehdotti, että haluaisinko antaa hänen uudenkin runokirjansa jollekin, joka täällä käy juttujani lukemassa.

Mikäli siis runosuonesi sykkii siihen suuntaan, että tällainen Rakkauden rytmissä hengitän -teoksen lukeminen kiinnostaisi, hihkaise asiasi kommenttikenttään.

"Tuuli riepottelee lehdet puista maan keltaiseksi kullaksi kulkea. Hengästyneenä jään ihmettelemään kauneutta joka syntyy luopumisesta." Ulla Ollanketo 

Edellinen runokirja on ostettavissa myös netistä (<klik>), tämä uusi ainakin vielä vain suoraan kirjoittajalta (tai minulta).

Minäkin olen kirjoittanut kirjan, tai no, oikeastaan tehnyt blogistani kirjan (<klik>) itselleni muistoksi Lumes-koiran (joka muuten juuri täytti sen 16 vuotta, <klik> ) pentuajasta. Sen verran kova työ siinä oli, että toista kirjaa blogistani ei vielä ole ilmestynyt, vaikka sellaisen haluaisinkin tehdä.

Ps. Toivottavasti ystävänpäiväsi oli ystävällinen. <3

Moxy-hotelli, Tromssa, Pohjois-Norja

Toissa kesäisellä Pohjois-Norjan reissullamme vietimme kaksi yötä Tromssassa. Ensimmäisen yön olimme Scandic Ishavshotellissa (kirjoitin siitä aiemmin täällä <klik>), koska sen aamupalaa mainostettiin niin erinomaisen monipuoliseksi (mitä se kyllä tosiaan olikin).

Olisi ollut helppoa jäädä toiseksikin yöksi samaan paikkaan ja käydä vielä kolmannen kerran koirien kanssa kävelemässä sikin sokin viihtyisässä Tromssan keskustassa. Halusimme kuitenkin kokeilla jotain uutta, jotain ihan uutta, ja siksi päädyimme ihan uuteen Moxy-hotelliin (mikä Moxy? <klik>).

Harvoin saa olla minkään majoituspaikan ensimmäinen asiakas, tai edes niiden ensimmäisten joukossa. Siksi olikin ihan kiva kokemus majoittua aivan uudenkarheassa hotellihuoneessa ja miettiä, että ehkä mahdollisesti oltiin juuri sen huoneen ensimmäiset majoittujat.

Moxyn konsepti on hieman muista hotelleista poikkeava. Esimerkiksi hämmennyimme saapuessamme ulko-ovesta sisään hotelliin - siinä oli pelkkä tyhjä eteisaula, ei mitään vastaanottotiskiä missään. Hissistä sitten löytyi pienenpieni teksti, että ylimmässä kerroksessa on baari ja vastaanotto samassa.

Moxy on profiloitunut lentokenttähotelliksi. Pettymyksen aiheutti aamiaisen puuttuminen - luulimme erillismaksusta saatavan aamiaisen tarkoittavan sitä, että se vain maksaa huonehinnan päälle lisää, koska kaikki eivät sitä ehdi nauttimaan. Paikanpäällä paljastui, että aamupala onkin vain pieni snacksi-tiski, josta saa äkkiä napattua jotain pientä syötävää mukaansa lentokentälle lähtiessä tai hotelliin yöllä saapuessa.

Tarjolla olisi kylläkin ollut kuntosali, vaatteidenhuoltotila sekä oleskelutiloja pienine aktiviteetteineen, mutta niille meillä ei ollut käyttöä, ja ylimmän kerran oleskelutilaan ei saanut ottaa koiria mukaankaan.

Huonekäytäville ei ollut vapaata pääsyä, niitä edelsivät lukitut ovet, jotka aukesivat vain, jos sinulla oli huone juuri sillä käytävällä. Käytävien lattiat olivat kokonaan matotetut, olettaisin, että kulkuäänien minimoimiseksi.





Hotellin uudenuutukaisuus näkyi henkilökunnan puutteellisena ohjelmistonkäyttötaitoina. Sisäänkirjautuminen kesti miltei puolisen tuntia, kun samalla opeteltiin ohjelmankäyttöä "oho, ei näin, onko se tästä, ei, miten sinne pääsi".

Koirat olivat tervetulleita, mutta huonetiedoista puuttuivat merkinnät, mihin huoneisiin lemmikkejä saa ottaa, joten saatiin sitten vaan joku huone - joka kyllä olikin tosi kiva, koska saatiin huone yläkerroksesta ja sieltä oli kivat maisemat katsella ikkunasta ulos.

Meidän huoneen hinta oli noin 100€ ja koirista meni lisämaksu noin 25€. Meillä oli reissussa mukana kaikki kolme koiraamme, mutta nyt nettisivuilla näkyi lukevan, että lemmikkien määrä per huone olisi rajoitettu kahteen.





Hotellin pihassa oli hyvin tilaa autoille ja pysäköinti siihen oli maksutonta. Nyt nettisivuilla näkyi olevan maininta, että pysäköinti olisi maksullista tunti- tai päivähinnoittelulla, joten liekö asiakkaat ja autot lisääntyneet siitä, kun me siellä olimme, kun ilmaista pysäköintietua ei enää tarjota.

Hotellia ympäröivä alue oli mukavan rauhallinen ja koirien kanssa lenkillekin pääsi kivasti suoraan sekä puistomaiselle reitille että asuinaluetta tutkiskelemaan. Hotellin vieressä oli ainakin tuolloin myös tyhjiä tontteja, joilla koiria oli myös kätevä pikaulkoiluttaa tai pitää vaikka pienet treenit.





Tromssan ensimmäisenä päivänä ennen majoittumista kävimme Storsteinen-vuorella, jonne pääsi gondoli-hissillä. Tästä löytyy kertomus täällä <klik>.

Toisena päivänä poistuimme kaupungista Sandvikslettaan rannalle <klik> ja Sommaroy-saarelle <klik>.

Moxyssä yöpymisen jälkeen jatkoimme matkaa lautalle ja lauttamatkan jälkeen majakalle, järvelle ja bunkkereihin, mutta näistä lisää toisella kertaa - pysyttele kuulolla.

Koko Pohjois-Norjan reissumme pikaselostettuna kartan kerta löytyy täältä <klik>.

Lumes-koiran syntymäpäiväjuhlat

En ole koskaan aikaisemmin pitänyt koiralle syntymäpäiväjuhlia, mutta Lumeksen täyttäessä 16-vuotta, ajattelin, että nyt olisi sellaisten aika.

Alunperin aioin pitää juhlat kotona ja kutsua vieraita tänne, mutta sitten mietin, että Lumes kyllä tykkäisi enemmän lähteä itse kyläilyreissulle, kun nykyään niin harvoin koirien kanssa missään käydään.

Pienen hetken mietin, että leipoisinko jotkin synttärikakut, ihmisille ja koirille omansa. Päädyin kuitenkin jälleen siihen, mistä Lumes tykkäisi eniten, eli kävin hakemassa kolme pizzaa synttärikakun virkaa toimittamaan - pizza kun jostain syystä sattuu olemaan Lumeksen lempiherkku.

Kokosin juhliin myös pienen Lumes-aiheisen tietovisan, jonka liitin tähän allekin oikeiden vastausten kera. Tiesitkö sinä nämä asiat Lumeksesta?

1. Milloin on Lumeksen syntymäpäivä?

A) 17.1. B) 18.1. C) 19.1.

Lumes on syntynyt 17.1.2009. 

2. Mikä oli Lumeksen kutsumanimi sen ensimmäisessä kodissa?

A) Konsti B) Herkko C) Lumes

Lumes on pentueesta, josta alunperinkin olin ottamassa pentua, mutta pentujen luovutusikä uusiin koteihin oli niin kevättalvella, etten silloisen työni vuoksi pystynyt ottamaan pentua vielä silloin.

Olin yhteydessä toiseen kasvattajaan, jolla kiva pentue suunnitteilla ja alustava luovutusikäkin pennuilla olisi juuri minulle sopivasti kesänkorvalla. Tämän nartun juoksuajan alku kuitenkin viivästyi niin, että pennut vasta syntyivät, kun minulle olisi ollut ainoa sopiva hetki ottaa pentu.

Kävi kuitenkin niin, että tuosta ensimmäisestä pentueesta palautui yksi pentu, jolle oli annettu nimeksi Herkko, takaisin kasvattajalle. Ja silloin kesä sitten olikin jo niin lähellä, että pystyin ottamaan pennun, ja meillä nimeksi vaihtui Lumes.

Ja ihan selvästi juuri tämä koira oli minulle tarkoitettu, kun mutkien kautta kuitenkin minulle päätyi - ja miten upean ystävän siitä olen saanut kaikkeen, mitä yhdessä olemme tehneet.

3. Kuinka monesti Lumes on käynyt näyttelyissä?

A) ei ollenkaan B) yhden kerran C) kahdesti 

Minä en ole ollenkaan kiinnostunut koiranäyttelyistä, sen sijaan yksi alkuperäisistä harrastustavoitteista oli saavuttaa Lumekselle tottelevaisuusvalion arvo.

Tottelevaisuusvalioon tarvitaan kolme 1-tulosta tottelevaisuuskokeiden (toko) ylimmästä eli erikoisvoittajaluokasta, ja tämän lisäksi vähintään 10kk ikäisenä saatu hyvä/erittäin hyvä/erinomainen laatuarvostelu näyttelyistä.

Vein Lumeksen sitten jo valmiiksi näyttelyihin sen ollessa 14kk vanha, ja tarvittava tuloskin saatiin. Kävi kuitenkin niin, että innostuin harrastamaan Lumeksen kanssa paljon muutakin kuin tokoa, eikä koskaan sitten kisattukaan tokossa ylimpään luokkaan asti, eikä siitä siten tottelevaisuusvaliotakaan tullut.

Vuosia myöhemmin päädyimme sen sijaan koiratanssin pariin (harrastuksena koiratanssi - lue aiheesta lisää täältä), siinä ylimpään luokkaan asti ja saimme kolme koiratanssivalioon tarvittavaa sertiä. 

Kävi kuitenkin ilmi, että koiratanssivalion virallistamiseen tarvittava näyttelytulos (Kennelliiton säännöt ovat sillä tavalla omituiset, että tullakseen minkä tahansa lajin harrastusvalioksi, on pakko olla myös se yksi vaadittu näyttelytulos) pitääkin olla vähintään 15k iässä saatu. Näin ollen se aikaisempi näyttelytulos ei kelvannut, ja jouduin käyttämään Lumeksen uudelleen näyttelyissä.

Se onkin sinänsä hauska tarina, että kävimme tuon toisen näyttelyn Suomi100-vuonna Suomen suurimmassa koiranäyttelyssä Helsingin Messukeskuksessa. Minut oli kutsuttu sinne esiintymään Lumeksen kanssa kotimaisten koirarotujen esittelyyn ja päätin samalla sitten ilmoittaa Lumeksen näyttelyynkin. Suomen juhlavuoden kunniaksi kotimaisten rotujen ilmoittautumismaksu oli vain 10€, kun normaalihintahan on jotain 60€. Lumes sai tarvittavan näyttelytuloksen ja tuomarikin tuli siitä niin iloiseksi, että kertoi yleisöllekin "tästä tuli nyt joku tanssivalio".

4. Kuinka moneen eri koiraharrastuslajin kilpailuun/kokeeseen olemme Lumeksen kanssa osallistuneet?

A) viiteen B) seitsemään C) kymmeneen

Lumes on sellainen koiramaailman monitaituri ja kisannut agilityssä, tokossa, koiratanssin HTM ja freestyle lajeissa, pelastuskoirien rauniokokeessa, nose workissä, palveluskoirien haku ja metsäjälkikokeissa, rallytokossa ja näyttelyissä. 

5. Missä näistä koiraharrastuksista Lumes ei ole kilpaillut?

A) agility B) koiratanssi C) vesipelastus 

Vesipelastustakin olemme Lumeksen kanssa harrastaneet, mutta siinä emme edenneet kilpailuihin asti. Lumes oli sen verran arka uimari, ettei se halunnut uida rannasta pois niin pitkälle, kuin kilpailuissa uintimatka olisi ollut. 

Veneestä veteen hyppääminen oli myös Lumeksen mielestä epämiellyttävää, kun se ei osannut hypätä niin, että jäisi suoraan pinnalle, vaan molskahti sinne aina koko koira.

Lumes on harrastanut myös paimennusta ja verijälkeä (mejä, metsästyskoirien jäljestämiskoe).

6. Miksi Lumes on käynyt Tanskassa?

A) muuten vain B) koiranäyttelyissä C) kilpailuissa

Osallistuimme vuonna 2017 Tanskassa koiratanssin Pohjoismaiden mestaruuskisoihin Suomen maajoukkueessa. Joukkueemme voitti pronssia.

7. Mikä on Lumeksen virallinen nimi?

A) Tulettaren Benji B) Tuulettaren Benji C) Puurattaren Benji

Lumes on virallisesti Tulettaren Benji.

8. Miksi Lumes on käynyt Norjassa?

A) muuten vaan B) koiranäyttelyissä C) kilpailuissa

Kävimme kesällä 2023 lomareissulla Pohjois-Norjassa. Tästä matkasta löytyy paljon teksti- ja kuvamateriaalia täällä.

9. Kuinka mones lapinkoirani Lumes on?

A) ensimmäinen B) toinen C) kolmas

Lumes on toinen suomenlapinkoirani. Ensimmäinen lapinkoirani oli vuonna 1999 syntynyt Allu (Aladin) ja kolmas lapinkoirani on 2013 syntynyt Mesta (Pippurimuorin Amorinnuoli). Hetken aikaa ne kaikki kolme ehtivät olla minulla yhtäaikaakin.

10. Mikä on Lumeksen lempiherkku?

A) koirankeksi B) pizza C) hampurilainen 

Kuten synttärikakusta kerroin, pizza tosiaan on Lumeksen lempiherkkua. Itse tehty pizza ei ole ollenkaan niin herkullista, pizzeria pizza on parasta.

11. Onko Lumeksella pentuja?

A) on B) ei ole C) on yritetty, mutta ei onnistunut 

Olisin kovasti toivonut Lumekselle jälkikasvua sen iloisen ja sosiaalisen luonteen sekä erinomaisten harrastusominaisuuksien vuoksi, ja nyt kun se vielä on näin iäkkäänäkin niin hyvässä kunnossa.

Lumeksella on käynyt yksi narttu pentutoiveiden kera, mutta valitettavasti astutus ei onnistunut. Toisen nartun kanssa astutus oli myös sovittuna, mutta esteeksi tuli silmätarkastuksessa vanhuudenkaihin yhteydessä löydetty "tavallinen kaihi". Lääkärin mukaan vasta liki 10-vuotiaana ilmennyt kaihi on jalostuksen kannalta merkityksetön, mutta rotujärjestön jalostussuositukset eivät tunne poikkeuksia.

Miltä 16-vuotias Lumes näyttää? Käy kurkkaamassa kuvat ja videot täältä.

Koirien ja vauvan viides kuukausi

Koirien ja vauvan viides kuukausi oli uusia asioita täynnä. Ensinnäkin tuli talvi. 

Olin jo pikkupakkasilla huolissani, miten vauva tarkenee nukkua ulkona kärryissä. Toki tiesin, että  kärryissä on paljon lämpimämpi kuin suorassa ulkoilmassa, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin ylipuin vauvaa, eikä sekään ole ihan tarkoituksenmukaista.

Pelastukseni oli Lastentarvikkeelta (https://www.lastentarvike.fi/verkkokauppa/) saatu Capidi Premium itkuhälytin, jonka vauvayksikössä on integroitu lämpömittari. Tämän kun sujautti kärryjen sisään, niin aikuisen yksikön näytöltä oli helppo tarkistaa lämpötila kärryissä.

Muutamien lämpötilatarkkailujen jälkeen sain vähentää vauvan säänmukaisesta "ulkopukeutumistaulukosta" yhdet välivaatekerrat pois. Lisäksi uskalsin nyt hyvillä mielin nukuttaa vauvaa ulkona myös yli -10 asteen pakkasillakin, kun olin saanut varmuuden, että kyllä vauva siellä tarkenee.

Ihan mielenkiinnosta oli pakko myös kokeilla, toimisiko itkuhälyttimen puhetoiminto (aikuisen yksiköstä voi puhua vauvayksikölle) koirien etäkäskyttämiseen. Laitoin vauvayksikön Mestan kaulapantaan, kävelin 20m päähän ja sanoin hälyttimen kautta "maahan", "temppu" ja "syömään" - ainoa reaktio oli pään kallistelu, kun jokin hassu ääni kuuluu korvanjuuresta.

Pidemmän ajan käyttökokemuksen Capidi Premium itkuhälyttimestä olen kirjoittanut tänne.

Vauva sai pallomeren ja olikin heti mielissään siellä leikkimässä. Pallot kahisivat mukavasti, kun niiden seassa heilutteli jalkoja, ja mikä loputon määrä ihanan värikkäitä "syötäviä", namsk namsk.

Jossain kohtaa aloin ihmettelemään, miten pallomeressä tuntuu olevan enemmän koirankarvoja, kuin mitä sinne satunnaisesti voisi ajatella lattialta leijailevan. Ei se niin muuten mitään, mutta kun vauva tosiaan on siinä iässä, että kaikki laitetaan suuhun, niin koirankarvaiset pallomeripallot eivät siihen ole niin hyvä yhtälö.

Tämä koirankarvamysteeri ratkesi, kun kerran kummastelin olohuoneesta kuuluvaa erikoista ääntä. Mennessäni katsomaan, mitä siellä oikein tapahtuu, niin Lumes se tyytyväisenä seisoi keskellä pallomerta ja kauhoi palloja tassuillaan. Toisena päivänä taas yllätin Mestan pallomerestä istuskelemasta ja lelunkin se oli sinne ottanut mukaan.

Ensilumi satoi ja suli pois. Sitten tuli lunta toisenkin kerran, mutta sekin suli pois. Kolmas kerta toden sanoo, saatiin sanoa, kun kolmannella yrittämällä lumi jäi viimein pysyväksi.

Tänä talvena lumisateet ovat olleet minulle vähän sellainen kaksipiippuinen juttu. Toisaalta lumi kuuluu talveen ja sitä saa olla paljon, mutta vauvan kanssa kärryttelyjä se hankaloittaa, kun teiden talvihoito välillä on mitä on.

Lapinkoirat sen sijaan rakastavat joka vuosi talvea ja lunta yhtä paljon. Välittömästi ensilumen sadettua oltiinkin jo onnellisina tekemässä "lumienkeleitä". 

Aina lumikelikään ei silti ole lapinkoirille edullinen, vaan tietynlaisella koostumuksella se takertuu ikävästi jalkakarvoihin kiinni. Lapinkoiran menoa nämä lumipallerotkaan eivät tosin paljon hidasta, suurempi ongelma ne ovat bologneselle - pienelle koiralle ne ovat suhteessa paljon raskaampia ja peittävät isomman osan koirasta.

Vauva kasvaa ja kehittyy. Hän löysi varpaansa (yhtenä päivänä sitä oltiin vaan, että oho, mitäs nämä ovat), oppi kääntymään selältä vatsalleen (ja huh huh, miten salamannopeasti se kääntyminen tapahtuukaan) ja on yhä kiinnostuneempi leluista ja leikkimisestä.

Tapahtui myös se, mitä on alusta asti odotettu, eli vauva huomasi koirat. Hän katselee koiria, hymyilee niille ja haluaa koskea koiriin.

Vauvan refleksi rutistaa kätensä nyrkkiin, kun käteen ottaa jotain, tarkoittaa koirien kohdalla ikävää turkin tukistelua. Tämän vuoksi koirien silittely tehdäänkin aina aikuisen kanssa yhdessä, jotta vauvan kämmen pysyy avonaisena.

Koirien arki on sujunut tavalliseen tapaansa. Mesta ja Pikkubolognese ovat oppineet, että ulkovaatteiden pukeminen vauvalle tarkoittaa ulkoilua, ja siinä kohtaa, kun nostan niin sanotun valmiin paketin syliin, ovat koirat jo eteisessä odottamassa.

Minun on ollut vaikea löytää aikaa koirien harjaamiselle. En ole koskaan ollut mikään ahkera koirien harjaaja, eikä lapinkoirien turkki jatkuvaa hoitoa tarvitsekaan, mutta nyt, kun sitä ei ole tehnyt enää ollenkaan, huomaa, että irtoava pohjavilla alkaa takkuuntua.

Lopulta keksin laittaa koirien harjan vauvan kärryjen alakoppaan, ja aina tullessani kävelyltä, harjasin muutaman minuutin jompaa kumpaa lapinkoiraa. Tämä oli tosi hyvä ja helposti toteutettava oivallus ja mikä parasta, koirat alkoivat taas olla kivan siistissä kunnossa.

Vaikka vauva ei kärryissä maatessaan paljon maisemia pysty katselemaan, niin kyllä sieltä jotain mielenkiintoista usein näkyy - ainakin sen perusteella, että vauva haluaa aina alkulenkistä kärryjen kuomun olevan auki, ja sen saa nostaa ylös siinä vaiheessa, kun vauvalla alkaa olla unentulo lähellä.

Mitä vauva kärryistä sitten näkee? Oletukseni mukaan taivasta, pilviä, ehkä joskus jonkun linnun, katuvaloja, puidenoksia - ja tietenkin minut kärryjä lykkimässä. Ymmärrettävästi se on mukavampi katsella edes jotain muuta, kuin vain pelkkää kuomua, ja onhan kärryissä paljon avarampi fiiliskin kuomun ollessa auki.

Varsinkin tien ylle kaartuvien puunoksien kiinnostavuus vauvan virikkeenä oli aika selkeää, sillä aina kävelylle lähdön alkumatkan, jossa tien molemmin puolin on isoja puita, vauva oli tyytyväinen. Pieni kitinä alkoi joka kerralla aina samassa kohtaa tietä, jossa nämä puut oksineen loppuivat.

Eikä sillä, puiden latvustojen katselu on kyllä minunkin mielestäni jotenkin mieltä rauhoittavaa ja ehkä vähän jopa hypnoottista. Harrastin yhteen aikaan koirien kanssa monta vuotta henkilöetsintää, jossa koirat opetetaan etsimään ihmisiä metsästä. Tässä yhteydessä tuli itsekin makoiltua varvikoissa ja sammalmättäillä treenikavereiden koirilta piilossa, puiden latvustojen välistä pilkottavaa taivasta katsellen - eikä ollut yhtään tylsää pötkötellä siellä jopa puolta tuntia kerrallaan.

Koirien ja vauvan neljännessä kuukaudessa (se löytyy täältä) kerroin siitä, miten olin löytänyt kätevän keinon saada vauva helposti nukahtamaan päiväunille omaan sänkyynsä.

No, yhtäkkiä vauvalla sitten taas systeemit muuttuivat (puhutaan "neljän kuukauden ikäisen vauvan hulinoista", ehkä liittyi siihen) eikä omassa sängyssä päiväunien nukkumisesta enää tullut mitään millään niksillä.

Onneksi kärryissä nukkuminen edelleen sujui hyvin, joten olemmekin sitten olleet niin ahkeria, että kävelylle on lähdetty kaksi kertaa päivässä - vauvan molempien päiväunien aikaan. Koirille tämä on tietenkin ollut tosi mukavaa, jotain hyötyä niillekin vihdoin vauvasta.

Rahanmenoa ei voi estää. Viime kesän, syksyn ja alkutalven aikana meiltä on hajonnut telkkari (tai no oikeastaan Playstation ja digiboksi, jotka ukkonen vaurioitti, mutta oli samanhintaista ostaa uusi tv, joka toimii ilman härpäkkeitä, kuin uudet pleikkari ja boksi), astianpesukone ja pyykinpesukone.

Ilman tv:tä oltiin reilu pari viikkoa. Elektroniikasta kiinnostunut sukulaispoika tarkisti pleikkarin, jos se olisi ollut helposti korjattavissa, mutta hänellä ei ollut tarvittavia työkaluja, mitä korjauskokeilussa olisi tarvittu. Sen jälkeen odoteltiin vielä hetki vähän eri kauppojen tarjouksia, mistä kannattaisi uusi tv hankkia.

Uudet pesukoneet olikin sitten pakko käydä ostamassa nopeammalla aikataululla, kun ne ovat arjessa aika välttämättömät vempeleet. Astioita ei kovin montaa päivää jaksa käsin pestä ja aikaakin siihen kuluu. Koko perheen pyykinpesu käsipelillä taas on jo ihan mahdottomuus, kun kyse ei ole mistään yksittäisistä vaatekappaleista.

Miltä näyttää 16-vuotias koira?

Saatiinhan me tämäkin päivä nähdä, Lumes täytti tänään hurjat 16-vuotta! ❤️

Kuuloa ei ole juurikaan enää jäljellä, mutta onneksi näkö vielä pelaa. 

Vapaana pitäminen muualla kuin omalla pihalla on vähän jännää, koska kutsuhuutoja on kuurolle koiralle turha huudella. Onneksi herkkupussin mukanaolo saa Lumeksen pitämään huolen siitä, että pysytään ihmistä lähellä.

Tassu nousee välillä korkealle ja kovaa, välillä mennään rauhallisemmin. Vauhdissa ei edelleenkään hävitä nuoremmilleen, jos isketään suurin vaihde päälle.

Ruoka maistuu paremmin kuin hyvin, mieli on virkeä ja iloinen. Aamuruuan myöhästyminen saa Lumeksen hämmentyneeksi - missä ruokatarjoilu viipyy?

Kuvat ja videot ovat kaikki nyt tammikuulla otettuja, tuoreimmat videot tältä päivältä.

Miltä näytti 15-vuotias Lumes? Kurkkaa täältä. Entäs millainen oli Lumes 14-vuotiaana? Se löytyy täältä.

Koirien ja vauvan neljäs kuukausi

Neljäs kuukausi toi päiviimme säännöllisen rytmin ja sitä myöten hieman ennakoitavuutta. Vauva on kyllä aina mennyt iltaisin nukkumaan ja aamuisin herännyt suht samoihin aikoihin, mutta ensimmäisinä kuukausina ei päivisin ole ollut mitään tiettyä rytmiä - vauva on nukkunut, kun nukuttaa, ja nukkumisten ajankohta on vaihdellut aika paljonkin.

Nyt päiviin kuitenkin vakiintui tiettyihin aikoihin tapahtuvat aamupäiväunet ja iltapäiväunet, mikä on ollut mukavaa. Aiemmin esimerkiksi lenkki koirien kanssa saattoi tapahtua jossain aamukahdeksan ja iltapäiväneljän välillä, mutta vauvan selkeät aamupäiväunet mahdollistivat lenkkeilynkin olemaan aina aamupäivisin.

Iltapäiväunet vauva nukkui omassa sängyssään, mutta ne kestivät paljon lyhyempään kuin aamupäiväunet. Vauvaa alkoi olla vaikea ylipäätään saada nukahtamaan sänkyyn, ja kun se viimein nukahti, niin en saanut sitä enää jatkamaan unia ensimmäisen niin sanotun väliheräämisen jälkeen. Vaunujahan oli helppo käydä vain hytkyttelemässä ja vauva nukahtaa takaisin, mutta sängyssä vauva heräsi kun heräsi.

Facebookin vauvaryhmästä luin ihan tyhmältä kuulostavan vinkin vauvan nukutukseen - harso silmien päälle, niin vauva nukahtaa hyvin. Niin typerältä kuin tämä kuulostikin, niin se yllättäen toimi. Vauva nukahti iltapäiväunilleen sänkyyn paljon helpommin harso silmillä, ja kun se väliheräsi, sen sai jatkamaan uniaan laittamalla vähäksi aikaa harson takaisin ja silittämällä vatsasta.

Meillä harson teho perustui siihen, että kun vauva on alkanut olla kiinnostuneempi ympäristöstään, se ei vain malttanut nukahtaa/jatkaa uniaan, koska halusi katsella kaikkea ympärillään. Harso silmillä auttoi sitä rauhoittumaan ja keskittymään nukahtamiseen ympäristön tarkkailun sijaan.

Vauvan nukkuessa ulkona, kärryt olivat alkuun rappujen edessä. Tämä oli ihan ok nätillä säällä, mutta ei oikein toimiva tuulella ja sateella. Yhtenä päivänä raahasin pari lankkua rappusille, joita pitkin kärryt sai vauva kyydissään ulko-oven eteen katoksen alle nätimmin ja mukavammin kuin rappunen kerrallaan kärryjä hyppyyttämällä.

Olin ihan tyytyväinen lankkuviritykseeni, mutta jo samana iltana rappusille vaihtui lankkujen tilalle vähän edistyneempi ramppirakennelma ja onhan se nyt paljon käytännöllisempi. En olisi itse edes suorilta keksinyt kaikkia näitä ominaisuuksia, mitä tässä versio kakkosessa nyt on: ruuvattu kiinni rappusiin, yläreunat viistottu ja reunalaudat estämässä renkaiden putoamisen rampilta.

Rappusten lumitöitä rampit toki vähän haittaavat, mutta sen vaivan ottaa mieluummin kuin aiemman, jossa kärryt ja vauva piti aina erikseen kuljettaa raput alas ja ylös. Nyt kätevä "ajella" kärryjen kanssa molempiin suuntiin.

Sitä koko ajan tiedostaa selkeämmin ja selkeämmin, että vanhin koiristamme ei elä ikuisesti. Vaikka kuvia koirista on jo valmiiksikin paljon, välillä sitä ottaa niitä lisää ihan vain sen takia, että jos Lumesta ei kohta enää olekaan.

Ihan kamalaa jo näin ennakoltakin ajatella, miten hiljainen koti tulee sitten olemaan, kun koiria kolmen sijaan onkin enää vain kaksi. Lumes täyttää tammikuun puolivälissä 16 vuotta, saas nähdä päästäänkö sinne asti.

Välillä mietin, onko se jo liian vanha ja kipeä, mutta sitten se taas toisessa hetkessä juoksee pihaa ympäri ihan täydellä vauhdilla, pitää huolta ruoka-ajoista ja on aina hyvällä mielellä, että ei se niin kauhean kipeä voi vielä olla.

Pikkubolognese tässä esittelee keliin sovellettua maahanmenoa. Kun kuvaa katsoo tarkkaan, huomaa, etteivät sillä ole kyynärpäät maassa - pientä huijausta siis. Märkä nurmikko ei ole Pikkubolognesen lempijuttuja, mutta pisteet siitä, että se kovasti yritti tehdä, kuten pyydettiin.

Meidän kylälle ilmestyi yks kaks yhtäkkiä odottelukatos eräälle bussipysäkille. Ei muuten sitten olekaan mikään pikainen  vaneriviritelmä vaan ihan viimeisen päälle siististi rakennettu. Ensimmäistä kertaa sen nähdessäni, piti ihan hetken itsekseen miettiä, että onko tuo ollut tuossa aina, enkä vain muista sitä, mutta kyllä se uusi oli.

En tiedä, että onkohan näitä tulossa useampikin, ei ole ainakaan vielä näkynyt. Täytyy odotella ensi kesän läpi, jos se on vaikka joku yksi katos vuodessa kampanja kyläyhdistyksellä, vai ovatko jotkin vanhemmat panostaneet lapsiinsa niin paljon, että lahjoittivat lastensa vakipysäkille katoksen.

Pikkubolognese asettuu aina makoilemaan sohvalle unohtuvien vauvanlelujen päälle. Samaa se tekee kyllä kännyköille, lehdille ja kaikelle muullekin, että kai se katsoo kaiken sohvalla olevan hänen tyynyikseen.

Pikkubolognesehan ei siis koskaan makoile "tyhjän päällä", sillä pitää aina olla viltti, tyyny, vaate tai jotain, jonka päällä osittain tai kokonaan oleilla. Pelkällä paljaalla sohvalla tai sängyllä se makaa vain, jos ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Pikkubolognesehan on tunnettu hassuista nukkuma-asennoistaan, esim. osa2 täällä <klik< .

"Mihinkäs tämä lasti kuskataan?" kyselee Mesta, joka on aina valmiina palvelukseen. "Miksi sä otat vauvasta noin kummallisia kuvia?" kyselee sen sijaan vauvan liki täysi-ikäinen serkkupoika.

Mestan ja vauvan kanssa kävin toistamiseen eläinlääkärillä (ensimmäinen käynti oli koirien ja vauvan kolmannella kuukaudella >klik<, kumpikin käyttäytyi jälleen kerran oikein mallikkaasti. Mestalla on jo vuosia ollut silmissään jokin erikoinen silmäsairaus, joka sittemmin kehittyi krooniseksi keratiitiksi. Vasen silmä on ollut huonompi ja oikea silmä pitkään tosi hyvä, mutta nyt sekin on alkanut vihoittelemaan.

Lääkevoide tähän silmäsairauteen muuten maksaa noin 500€ vuodessa, että ihan kiva, kun on tullut heti pentuna otettua Mestalle eläinlääkärikuluvakuutus. Toki sitä mieluiten toivoisi, että maksaisi vakuutusta turhaan ja koira pysyisi terveenä, mutta kun toisin käy, niin ihan kiva se vakuutus on olemassa.

Lapinkoirilla on vakuutukset Lähitapiolassa, tältä vuodelta molempien vakuutukset yhteensä maksavat 450€. Lähitapiola on harvoja (ellei jopa ainoa?) vakuutusyhtiö, jossa koiran vakuutus pysyy voimassa sen koko eliniän. Lääkärikäynneissä omavastuu on 60€ + 25% loppukuluista, apteekista ostettavista lääkkeistä omavastuu on 25%.

Minulla on tapana aamulenkin jälkeen antaa koirille vähän ulos tekemistä. Heitän niille herkkuja (meidän arkiherkkua on ihan kuivaruokanappulat) pihamaalle ja saavat niitä siellä etsiskellä. Tämä on toistunut jo niin monta kertaa, että koirat osaavat jo odottaa sitä, ja kun saavumme kärryjen kanssa kotiin rappusten eteen, koirat alkavat tuijottaa minua odottavasti.

Heittelen etsittävää noin 20mx20m kokoiselle alueelle, joskus vähän isommallekin, ja usein ensimmäisen satsin jälkeen heittelen vielä toisenkin erän. Koirilla on etsittävää pidemmäksi aikaa, kun kaikki herkut eivät ole maassa samanaikaisesti, vaan ne tulevat sinne kahdessa erässä.

Herkkujen määrästä riippuen koirilla menee tässä ruuanetsinnässä aikaa 10-30 minuuttia. Tämä on siitä tosi kätevä tapa aktivoida koiria, että ensinnäkin se on tosi helppoa ja lisäksi se tarjoaa koirille mahdollisuuden luontaisen käyttäytymisen toteuttamiseen eli ruuan etsintään ja haisteluun.

Mikäli omaa pihaa ei ole käytettävissä, tämänkaltainen toiminta onnistuu helposti myös lenkin yhteydessä vaikkapa metsässä, puistossa tai koirapuistossa (jos ei ole muita koiria samaan aikaan).

Säikähdyksen kauhistus-otsikon alla (>klik<) kerroinkin jo Lumeksen tapaamasta uudesta kaverista. Näin kivasti kaksi toisilleen vierasta lapinkoiraurosta tulivat keskenään toimeen, että toinen olisi koko ajan vain halunnut leikkiä yhdessä ja toinen olisi koko ajan vain halunnut rapsutuksia ihmisiltä.

En muista, milloin viimeksi Lumes olisi näin innostunut minkään koiran kanssa, siitä on kyllä pitkä aika. Mestan kanssahan ne leikkivät todella harvoin yhdessä, kun leikkityylit ovat niin erilaiset. Pikkubolognese taas ei leiki ollenkaan, ja jos se näkee Mestan ja Lumeksen leikkivän keskenään, juoksee se sekaan sanomaan "räy, lopettakaa tuo pelleily".

Vauva pääsi ensimmäistä kertaa autonrattiin ja kummasti se vaan kiinnosti, oltiin niin iloista tyyppiä. Tilannehan tässä oli se, että kauppareissun jälkeen vauva tarvitsi ruokahetken ennen kotiinlähtöä ja suoritettiin se sitten tuossa kuskinpenkillä.

Joku ohikulkeva ostoksille suuntaavaa kyllä loi meihin pitkän katseen, kun menin vauva sylissä autoon. Varmasti mietti, että noinkohan se lähtee tuosta ajamaan vauva ihan väärässä paikassa.

Mitäs muuta, nautiskeltu olostamme. Ihanaa vaan olla kotona. Vauva kasvaa ja kehittyy, rokotuksillakin on jo käyty - niistä ei onneksi mitään sen kummempaa oireilua tullut. Halusin varmuuden vuoksi rokotukset eri kerroilla, joten pidettiin viikko pistoksissa väliä.

Vauvalle alkaa kehittyä entistä selvemmin omaa persoonaa. Esimerkiksi aamuisin vauvaa ei saa nostaa heti heräämisen jälkeen sängystä pois, siitä tulee huuto. Ensin täytyy muutama minuutti seurustella ja vaihdella kuulumisia yön jäljiltä, sitten vauva on hyvällä mielellä lähdössä vaipanvaihtoon.