Olipa kerran kesämökki...

...ja kesämökillä hiekkaranta. Olipa kerran hiekkaranta...

...vai oliko sittenkään. Olipa kerran laituri...

...ja laiturilla sisilisko. Olipa kerran kivellä köllöttelevä hylje...

...mutta kiikareilla näkyikin merikotka. Olipa kerran terassi...

...ja terassilla karvainen tassu. Olipa kerran mökkisauna...

...ja mökkisaunassa lämpeni kiuas. Olipa kerran kallio...

...ja kalliolla hassu koira. Olipa kerran katuliidut...

...ja katuliiduilla väritetyt kirjaimet. Olipa kerran kesämökki...

...ja kesämökillä ei toivottuja vieraita. Olipa kerran ei toivottuja mökkivieraita, joista pääset lukemaan <täällä>.

Mitä me tehtiin mökillä koko päivän?

Yleensä meillä on kesämökillä useampia pieniä puuhia. Saatetaan lapsen kanssa vähän keinua, vähän leikkiä hiekkaleluilla, kiipeillään vähän kivillä, heitellään vähän palloa. 

Meidän 2-vuotias on jo puolen vuoden ajan tykännyt kovasti piirtämisestä. Kotona hän piirtelee päivittäin omalta pikkupöydältään löytyviin papereihin niin keskittyneesti, että puolituntinen menee usein helposti. 

Kesämökillämme on kallioinen ranta ja nyt lapselle löytyikin oikein kunnon hitti - katuliidut ja loputtomasti kalliota ja kiviä piirreltäviksi! Tämä oli niin hauskaa puuhaa, että saatuaan liidun käteensä, hän ei olisi enää muuta tehnytkään. Ei kiinnostanut ruokailut, ei päiväunet, vaikka toki nämä kaikki suoritettiin silti, hän olisi vain halunnut piirtää.

Serkkujen saavuttua paikalle hauskuus moninkertaistui. Onhan se paljon mukavampi piirrellä toisten lasten kanssa kuin olla vain isän ja äidin seurassa.

Piirsimme myös erilaisia hyppelyratoja ja reittejä kuljettavaksi sekä leikimme piilosta, jossa piilonmenijän piti merkata reittinsä piirtämällä kiviin jokin ennalta sovittu kuvio ja näitä merkkejä seuraamalla hänet sitten löydettiin.

Ensi kerralla uusiksi!

Keväällä kerroin mökillämme olleesta valtavasta määrästä muurahaisia. Juttu on luettavissa täällä. 

Ulkona nukkumisesta ja samalla mökilläkin nukkumisesta kerroin jo vähän pidempi aika sitten täällä.

Mitä me tehtiin juhannuksena? Tänä vuonna olin koko juhannusviikon karmeassa vatsataudissa eikä siitä sen enempää kertomusta, mutta aiemmasta - ehkä yhdestä aikuisiän parhaista juhannuksenvietoista - selonteko täällä.

Tämän kilpailun minä voitan

Kuinka monta muurahaista olet nähnyt yhdellä kertaa? Minä näin niitä eilen niin paljon, etten ikinä ennen.

Joku oli nimittäin saanut loistoidean kipata pussillisen vanhoja sokereita kesämökin terassin eteen. Ja kun sanon "joku", tässä yhteydessä en tarkoita itseäni.

Meidän kesämökkimme ei ole vain meidän, vaikka sitä meidän mökiksi kutsunkin, vaan sitä käyttää myös muutama meidän sukulainen - ja sokeribuffetin ilmaannuttua myös tuhansia kekomuurahaisia.

En edes tiennyt, että kekomuurahaisetkin ovat makean perään, kun pieniä mauriaisia yleisesti nimitetään sokerimuurahaiseksi, mutta nytpä se on todistettu. Hyvin maistuu.

Sana herkullisesta buffasta oli levinnyt muurahaisten kesken niin tehokkaasti, että sokerikasaa ympäröi tuhansien muurahaisten porukka. 

Sokerikasalle johti noin 20cm leveä ja muutaman metrin pituinen muurahaisten moottoritie, jossa jatkuvana virtana kulki tuhansien muurahaisten joukkio sinne ja takaisin. Tämän jälkeen moottoritie jakaantui pariin pienempään reittiin, kunnes vähitellen hajaantui.

Eikä se ollut vain pienen hetken juttu. Me olimme mökillä tämän kevään ensivisiitillä kuutisen tuntia ja muurahaisten hulinat jatkuivat koko sen ajan, olivat alkaneet jo sitä ennen ja jatkuivat vielä sen jälkeenkin ties kuinka kauan.

Kurkkaa myös kukkaloistoa kesämökillä täältä ja vähän erilainen kesämökki täältä ja ei toivottuja mökkivieraita täältä.

Koirien ja vauvan kolmas kuukausi

Kolmantena kuukautena koirien ja vauvan kanssa on elämä jatkunut aika mukavasti ja tasaisesti.

Pikkubologneselle alkoi oppikoulu pois huomioraapimisesta, jota se on jo vuosia harrastanut aika ahkerasti - innostuneena ja huomiota halutessaan raapii siis etutassuillaan ihmisiä/ ihmisten lähellä lattiaa tai muita kohteita. Tämä ei ole kovin kiva tapa vauvan tai taaperon läheisyydessä, joten se on saatava nyt opetettua Pikkubologneselta pois.

Alkuun kielsin raapimisesta tai käskin Pikkubognesen pois aina, kun se tulee raapimaan tai häseltämään, mutta aika nopeasti havahduin siihen, että se on aivan väärä tapa. Kieltäminen ei opeta koiraa - jos ei saa raapia eikä häseltää, niin mitä sitten pitäisi tehdä? Pois käskeminen taas on kovin ikävää, kun meidän pitäisi kuitenkin tulla kaikki keskenämme toimeen ja elämän olla mukavaa kaikille.

Näiden negatiivisuutta lisäävien toimintatapojeni tilalle vaihdoin Pikkubologneselle kehoituksen istumiseen - kun se haluaa huomiota, se saa tulla istumaan viereen, ja silloin tiedetään, että nyt pikkukoira kaipaa vähän rapsutuksia ja iloista höpöttelyä itselleen.

Aina, kun Pokkubolognese raapii tai häseltää, käsken sen istumaan, ja heti istuuduttuaan se saa iloista huomiota minulta. Ei haittaa, vaikka se siinä vaiheessa sitten nousee ylös, huomio kun on jo ansaittu toimimalla toivotulla tavalla, ja jos se alkaa huomiosta ilahtuneena häseltää liikaa, pyydän sen vain uudestaan istumaan.

Ja tämä toimii! Raapiminen ja häseltäminen on jo vähentynyt ja niiden sijaan tullaan ihan liki istumaan - ei toki toimi vielä aina aivan automaattisesti, mutta koko ajan ollaan parempaan suuntaan menossa. Lisätuloksena tämä opettaa Pikkubologneselle itsehillintää, kun se joutuu vähän jarruttelemaan innostumistaan, jotta malttaa istahtaa, ja jottei joudu uudelleen istumaan.

Ps. Tämä vinkki on täysin käyttökelpoinen myös lapsille - on paljon tehokkaampaa kieltämisen sijaan ohjata lapsi toimimaan toivotulla tavalla.

Syyskuun alussa oli vielä ihanan lämpöisiä kesäpäiviä eikä syksy tuntunut vielä ollenkaan olevan tulossa. Oli helppoa, kun ulos sai vain mennä, eikä tarvinnut sen kummemmin miettiä pukeutumista. Vauvakin pääsi ulos nautiskelemaan olostaan ja koirista oli mukavaa, kun vietimme aikaa yhdessä myös ulkona, eikä tarvinnut lenkkeilyjen lisäksi vain pelkästään sisällä makoilla.

Vauva on päässyt - tai näkökannasta riippuen joutunut - mukaan myös koiramaisiin menoihin. Eläinklinikka tuli tutuksi, kun kävimme näyttämässä Mestan silmiä lääkärille. Ajat olivat myöhässä ja jouduimme odottelemaan omaa vuoroamme suunniteltua pidempään. Siihen päälle sitten vielä se aika, mikä Mestan kanssa meni omalla lääkärivuorollaan, niin ehdin jo huolestua, että kuinka pärjätään, jos vauvan tulee kauhea nälkä kesken lääkärikäynnin. Onneksi vauva jaksoi tsempata hyvin ja selvisimme ilman nälkäkiukkua, mutta lääkärihuoneesta sitten menimmekin suoraan vauvan kanssa ruokailemaan.

Ja jos vauva joutui mukaan koirajuttuun, niin joutui koirakin mukaan vauvajuttuun - kävimme samalla reissulla pikaostoksilla Biltemassa, kun vaunuihin sopivat pyykkipojat löytyivät vain sieltä. Koska Biltema mainostaa, että koirat ovat sinne erittäin tervetulleita, otin Mestan tietysti mukaan kauppaan. En jaksanut kaivaa rattaita toistamiseen autosta, joten Biltemaan astelin vauva toisella käsivarrella ja koira remmissä toisella. Vähän riskipeliä, mutta minulla oli ihan täydellisesti käyttäytyvät reissukumppanit ja selvittiin hienosti.

Vauvan ristiäiset tulivat ja menivät. Koirat olivat mielissään, kun tapahtuu jotain kivaa (ihmisiä=kivaa) ja erilaista. Alla oleva kuva Pikkubolognesesta on jotenkin älyttömän söpö. Sen keittiössä sijaitseva peti oli otettu pois ristiäisvieraiden tieltä ja Pikkubolognese päätyi nukkumaan kipparalle keittiönpöydän alle. Pikkubolognese ei yleensä makaa - saati sitten nuku - pelkällä lattialla tai edes matonkaan päällä, mutta nyt se oli niin väsynyt ihmishälinästä, että uni yllätti pienen, valkoisen koiran.

Vauvalla tuli pieni taantuma vaunulenkkeilyyn ja ehdin jo hetken olla melkein epätoivoinen, että tähänkö meidän mukavat ulkoilut koirien kanssa loppuivat. Aiemmin vauva oli ihan mukavasti nukahtanut vaunuihin, mutta sitten yhden kerran se alkoikin jossain kohtaa lenkkiä nukahtamisen sijaan itkemään ihan hysteerisesti, eikä mikään muu auttanut kuin ottaa se sieltä syliin. Tämä toistui muutamalla lenkillä.

Siinä on vain hankalaa jatkaa kävelylenkkiä, jos pidät koiria, työnnät vaunuja ja vielä vauvakin on sylissä. Tienposkessa on vähän vaikea alkaa imettämäänkään, ja toisaalta vauvalla ei kyllä pitäisi nälkäkään olla, kun juuri ennen lenkkiä on aina saanut syödäkseen.

Tajusin, että ennen niin helposti nukahtanut vauva on kasvanut vähän isommaksi, eikä uni aina enää tulekaan niin automaattisesti. Siinä kohtaa, kun väsyttää ja pitäisi antaa itsensä nukahtaa, tuleekin itku. Jokaisella kerralla sain lopuksi vauvan nukahtamaan vaunuihin, kun taputtelin sitä hetken massusta ja hytkytin vaunuja vähän aikaa edes takaisin, ennen kuin jatkoin kävelyä, ja aina uudestaan, jos vauva meinasi alkaa itkeä.

Tämä on sellaista jatkuvaa tutustumista, kun vauva kasvaa ja kehittyy ja sen käyttäytyminen muuttuu siinä mukana. Mitä vauva tarkoittaa? Mitä vauva tarvitsee? Minkälainen juttu toimii missäkin tilanteessa?

Vaunukävelyt alkoivat taas sujua mukavasti entiseen malliin ja pääsimme koko porukalla yhdessä nauttimaan ulkoiluista. Pidemmille lenkeille otin alkuun varmuuden vuoksi mukaan tuttipullon ja maitoa, jos tulee sellainen "hätätilanne", että niitä tarvitaan. Kahdesti taisin kesken lenkin antaa pullosta maitoa, mutta sitten sitäkään hätävaraa ei ole enää tarvittu.

Mesta tulee aina sänkyyn, kun olen siellä vauvan kanssa. Se käpertyy kipparalle jalkopäähän ja tykkää, kun saa olla lähellä. Pikkubolognesekin tulee sinne välillä, lähinnä tosin aamuisin, jos on vielä valmiiksikin sängyssä. Mesta seurailee minua muutenkin aina huoneesta toiseen, mutta Pikkubolognese yleensä viettää koko päivän sohvalla ruokailuja ja ulkoiluja lukuunottamatta.

Lumes ei ole koskaan viihtynyt sängyllä tai sohvalla satunnaisia hetkiä lukuunottamatta. Samassa huoneessa kanssani sekin kyllä pyrkii olemaan, mutta nykyään, kun se nukkuu niin sikeästi, se on enemmänkin siellä, missä sattuu olemaan nukkumassa.

Koirillemme ei ole opetettu hillittyä vieraiden vastaanottamista, tai edes oman perheen kotiintullessa rauhallista käyttäytymistä. Ne juoksevat ovelle ja haukkuvat. Tai no Pikkubolognese harvoin haukkuu, mutta juoksemassa mukana sekin on.

Tarkoitukseni oli ennen vauvantuloa opettaa koirat vähän neutraaleimmiksi kyseisissä tilanteissa, mutta jostain syystä se sitten jäi tekemättä. Helpompaa se olisi ollut silloin, kuin nyt vauvan kanssa.

Lopulta otin kuitenkin asian käsittelyyn ja ryhdyin tuumasta toimeen. Vielä ei olla lähellekään valmiita, mutta kivaa edistymistä näkyy jo toisinaan. Odottamaton, mutta ihan kätevä "sivuvaikutus" oli koirien hakeutuminen minun läheisyyteeni ovelle rynnimisen sijaan. 

Ehdimme mökillekin käymään vielä kaksi kertaa, joista ensimmäisellä kerralla kokeilimme mökillä yöpymistä vauvan kanssa - se meni oikein hyvin - ja toisella kertaa kävimme vain päiväseltään hakemassa petivaatteet yms pesuun ja talveksi kotisäilöön.

Mökillä on tehty joka vuosi jotain suurempaa tai pienempää rakennustyötä. Viime kesinä on valmistunut muun muassa kakkosmökki, sille terassi ja laituri, puuvaja ja viime talvina ajettu soraa ja kaadettu puita.

Ehdin jo ajatella, että kuluneena kesänä pidettäisiin taukoa rakentamisesta. Vähän oli puhe uuden terassin kattamisesta, mutta ainakin vielä se jäi puheentasolle. Sen sijaan sitä ehtikin viimeisinä mökkipäivinä vielä aloittaa vanhan laiturin uusimisen, jotta on sitten ensi kesää varten valmiina ottamaan mökkeilijät vastaan. Eli edelleenkään ei kesää ilman edes pientä rakennushommaa.

Yöpymisaamullemme sattui aivan ihana, sankka sumu. Se on aika harvinaista - tai sitten vain yleensä nukumme niin pitkään, ettemme aamusumuja ehdi näkemään - ja pitikin heti käyttää tilaisuus hyväkseen ja ottaa vähän erilaisia mökilläolokuvia. 

Koirien ja vauvan ensimmäinen kuukausi täällä.

Koirien ja vauvan toinen kuukausi täällä.

Koska viimeksi nukuit yön ulkona?

Viime lauantaina vietettiin Suomen luonnon päivää ja siihen liittyvää Nuku yö ulkona-haastetta.

Minä en ole aikuisena enää ollut kovinkaan aktiivinen ulkonanukkuja. Viimeksi olen yötä nukkunut ulkona kesällä -21 mökillä, ennen kuin lisärakennus makuuhuoneineen valmistui.

Niitäkään yöpymisiä ei ollut alunperin suunniteltu ulkona nukkumiseen. Meillä on sen verran iso vene, että siinä on makuupaikat viidelle hengelle, joten kaksi ihmistä koirineen mahtuu sinne nukkumaan oikein mukavasti.

Minä en vain oikein kestä sitä keinutuksessa nukkumista. Alkuyö meni aina hyvin, kun vesi oli tyyni, mutta aamuyöstä veteen alkoi tulla sen verran liikettä, että vene keikkui ja minulle tuli huono olo.

Muita nukkujia keikutus ei häirinnyt, mutta minä aina kömmin aamuyöstä peitto kainalossa veneestä ulos terassin sohvalle nukkumaan, ja mies tuli koirien kanssa sitten myötätunnosta perässä.

Olisihan sitä voinut jäädä illalla jo suoraankin sinne terassille nukkumaan. Jotenkin sitä aina kuitenkin halusi kokeilla, että jos tämä olisi nyt se yö, jolloin vene ei keiku ollenkaan, tai se yö, kun keikkumisesta huolimatta pystyisin siellä aamuun asti olemaan. Mutta ei, niitä öitä ei tullut.

Lisärakennus valmistui syksyllä -21 ja sen jälkeen ei olekaan ulkona tullut öitä nukuttua - sitä ei varmaankaan lasketa, että kesällä nukkuu makuuhuoneen ikkuna auki...

Mutta päiväunia minä olen kyllä ulkona nukkunut! Niitä nukutaan mökillä joka kesä siellä terassin sohvalla useammat. Vauvakin pääsi jo ensimmäisellä mökkivierailullaan samaiselle sohvalle torkkumaan sylin ja rattaiden lisäksi. Onhan se toki kotonakin jo vaunuissa päiväunia nukkunut, kun koirien kanssa käydään kävelyllä.

Voisi olla ihana, jos mökillä (tai kotona) olisi riippumatto. Sellainen oli joskus kauan kauan sitten toisten isovanhempieni luona ja siitä jäi vähän sellainen ikuinen kaiho riippumattoiluun. Olisikohan sellaisessa mukava ottaa päiväunet? Täältä https://www.minunriippumattoni.fi/ olen jotain katsellut, mutta saa nähdä, jääkö haaveksi vai laitetaanko joskus toteutumaan.

Kesä ja kukkaset

Kesä, kesämökki ja kesämökillä kasvavat kukkaset. 💜 Kuvissa esiintyvät - mikäli olen kaikki oikein tunnistanut - kesäkuulla kukkineet ruskolilja, kevätvuohenjuuri, puna-ailakki, voikukka, ojaleinikki, suolaheinä ja pihlaja.

Tunnistamisessa käytin apuna Luontoportti-sivustoa, jossa on kätevä erilaisiin ominaisuuksiin perustuva tunnistusjärjestelmä Suomessa luonnonvaraisina esiintyvistä kasveista, sienistä, linnuista, nisäkkäistä, perhosista ja kaloista, sekä Itämeren asukkaista.

Lisää kukkakuvia löytyy Ihanat kamalat ötökät- , Miten käy, jos jättää nurmikon leikkaamatta?- ja Ken on heistä kaikkein kaunein?-jutuista.

Koirien juhannus

Juhannusperjantai mökillä oli suht viileä. Ei nyt noin niin kuin muuten, mutta bolognesen mittapuulla - se paleli ja siten tarvitsi päälleen takin, jonka juuri kevättalvella sille tekaisin (itse tehty takki koiralle). Kyllä vaan lapinkoirien kanssa onkin niin helppoa. Ei niiden kanssa tarvitse koskaan miettiä, että mikä keli ulkona on, senkus mennään ja ollaan vaan. Pikkubolognese on vähän toista maata.

Mesta on aina mielellään siellä, missä minäkin. Vähintäänkin se haluaa olla tietoinen siitä, missä minä olen, jotta halutessaan se voi sittenkin tulla myös itse sinne, missä minäkin olen. Tältä näyttää, kun Mesta jää eri paikkaan, minne minä menen, mutta kuitenkin se on lähtövalmiina muuttamaan suunnitelmaa.

Uudesta mökkilaituristamme modattiin lautta, jonka kyytiin kaikki yhdeksän ihmistä ja kolme koiraa mahtuivat mukaan hassunhauskalle juhannusajelulle. Olin ensin hieman epäuskoinen kuultuani tästä suunnitelmasta, mutta niin vain suunnitelmantekijät tiesivät, mitä suunnittelivat.

Juhannusviikonloppuun sattui mahtavat suppailukelit ja vietettiinkin koirien kanssa vesillä paljon aikaa. Sattuipa myös ensimmäinen koira yli laudan tilanne, kun Lumes tapansa mukaan seisoskeli ihan keulassa ja sitten lipsahtikin etutassut yli. Sillä on ollut sama tapa kaikki nämä suppailuvuodet ja on ollutkin vain ajankysymys, milloin se molskahtaa keulasta keikkumasta veteen. Pelastusliivien ansiosta sain autettua Lumeksen nopeasti ja helposti takaisin laudan kyytiin.

Kun välillä huomasi Lumeksen kadonneen, yleensä sitä kannatti aina etsiä jostain kohtaa mökistä. Oli erittäin todennäköistä, että Lumes on huomannut jonkun tekevän jotain ruokaan liittyvää, ja Lumeshan on aina siellä missä ruoka, ja ruuanlaittoa ja herkutteluahan ihmisillä juhannuksena riitti. Pikkubolognese ja Mesta eivät ole ollenkaan niin intensiivisiä ruuanlaitonvahtijoita kuin Lumes, joka ei vahtipaikastaan hevillä luovu.

En tiedä, mikä pakko se on aina ottaa koirista uusia ja uusia kuvia. Ihan kuin niitä kuvia ei olisi jo ennestäänkin vaikka millä mitalla: koira eestä, koira takaa, koira istuu, koira makaa. Ja silti, silti, niitä ottaa vain lisää ja lisää, kuten tälläkin kertaa...

Sunnuntaina meidän oli tarkoitus lähteä heti aamusta kotiin ja kotoa suoraan toiselle mökille jatkamaan juhannuksen viettoa. Vaan minkäs teet, kun meri oli niin rauhallinen, että oli ihan pakko käydä ensin Mestan kanssa vähän suppailemassa. Laitoinkin jo puolivitsillä viestiä, että ei me täältä nyt mihinkään päästä, kun on liian hyvä suppailukeli eikä tekisi millään mieli meloa takaisin rantaan.

Koirat olivat siellä, missä ihmisetkin, ja koiria saikin jatkuvasti pyytää siirtymään pois mölkyn ja petankin vaara-alueilta - pelipaikat kun tuntuivat olevan kaikista houkuttelevimmat oleskeluun. Mesta tykkäsi myös kävellä mölkkykalikoiden keskellä, ottaa niitä suuhunsa ja piehtaroida petankkikuulien päällä, ja oli vähän pettynyt, kun sellaista ei nyt oikein olisikaan saanut tehdä.

Nuorin juhannuksenviettäjistä oli hyvä koirien viihdyttäjä. Herkkupussi vaan käteen ja koirat seuraavat mukana kaikkialle. Pikkubolognese on erityisesti hänen mieleensä, kun kokosuhde tuntuu sopivan turvalliselta. Mutta on se kyllä ihanaa, ja helppoa, kun koirat tulevat toimeen ihan kaikenikäisten ihmisten kanssa ja ne voi ottaa mukaan minne vaan.

Siinä, missä Lumes, 14v6kk, Mesta, 10v4kk ja Pikkubolognese, 10v4kk, sekä Meri-suomenpystykorvakin, 14v9kk, osallistuivat koko ajan kaikkeen toimintaan, Vallu-lapinkoira, 14v9kk, vetäytyi jossain kohdin omaan piilopaikkaansa päiväunille. Onneksi sen piilo tiedettiin, muuten olisi saanut hetkisen etsiä, missä se oikein on.

Instagramiin ja Facebookiin on muuten ilmestynyt muutamia kuvia Pohjois-Norjan reissustamme. Kunhan ehdin, kirjoittelen tännekin reissukertomusta kuvien kera, mutta ensimakua löytyy noista kanavista.