Kun auto ovensa kiinni jäädytti

Joskus sitä tuntee itsensä ihan käsittämättömän tyhmäksi. Niin tyhmäksi, että kuvittelisi, ettei niin tyhmä voi ollakaan, mutta kun nähtävästi vain voi. 

Ei tällaisia hetkiä onneksi kovin montaa ole kohdalleni osunut, mutta tilanteen ollessa päällä se yksikin kerta tuntuu olevan jo ihan liikaa.

Muutamia vuosia sitten asuin hetkisen rivitalossa ja autotalliin tottunut Pulma-autoni (Miksi autoillani on nimet? Lue täältä->) joutui sään armoille.

Kerran siinä talvella sitten krapasin jäitä ja lunta pois lasista, kun olin lähdössä jonnekin. Saatuani auton ajokuntoisen näköiseksi, meinasin hypätä kyytiin, mutta auton ovi ei auennutkaan. Mitä ihmettä!

No katos, ovi on vissiin jäätynyt kiinni. Ja toinen. Ja kolmas. Ja neljäskin. Takaluukkua en edes kokeillut, kun sitä kautta ei pääse kuin peräkonttiin, ellei irrota takapenkin niskatukiin kiinnitettyä koirakalteria ja sitä en jaksanut alkaa tehdä.

Kauan aikaa sitten asuessani kerrostalossa Temppu-autoni kanssa, siitä jäätyi kerran kaikki muut ovet kiinni, mutta peräluukun kautta pääsi kömpimään sisään. Muistan silloin miettineeni, että toivottavasti joku ovi aukeaa, kun pääsen perille, koska en ollut varma, saako peräluukkua avattua sisältö käsin. Siinä kävi kaikki kuitenkin onneksi hyvin!

Palataan Pulmaan. Peräluukku oli tosiaan siinä koirakalterin vuoksi poissuljettu ajatus, joten sisään pitäisi yrittää päästä jostain ihan oviovesta.

Ihmettelin vähän sitä, että kaikki ovet olivat niin kiinni jäätyneet, etteivät yhtään edes yrittäneet avautua. Mutta mitäpä minä ovien jäätymisestä tiesin, kun siitä ei ollut kuin tuo yksi aikaisempi kokemus ja sekin kymmenen vuoden takaa.

Koetin nyrkillä hakata ovenreunoja, josko jään pito hellittäisi, mutta siitä ei ollut apua. Sitten keksin hakea hiustenkuivaajan ja kävin naapuriasunnosta lainaamassa jatkoroikkaa - siellä oli vain lapset kotona, mutta onneksi jostain etsivät minulle jatkojohdon.

Ei auttanut hiustenkuivaajalla lämmittäminenkään, mutta onneksi minulla ei ollut kiire minnekään. Kovasti kyllä olin ihmeissäni, miten ihmeessä jää ei ollenkaan anna periksi.

Sitten siinä ehti naapurin lasten äitikin tulla kotiin ja päivittelin hälle tilannetta. "Oletko kokeillut, jos ovet onkin vahingossa lukossa?" 

Siis ei voi olla totta! Siinä olin puoli tuntia yrittänyt aukoa jäätyneitä ovia, kun ne koko ajan olivatkin olleet lukossa. Naapuri sanoi, että hälle on kerran käynyt samoin. En ole kyllä varma, oliko se totta, vai yrittikö hän vain lohduttaa minua.

Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta miten ihmeessä tällainen "väärinkäsitys" pääsi ylipäätään edes tapahtumaan? 

Syynä täytyy olla rutiinien rikkoutuminen. Normaalisti avaan aina ensin auton ovet lukosta, heitän laukun autoon ja sitten aloitan skrapaukset.

Nyt olin jostain syystä ilman laukkua ja aloitin suoraan skrapauksen, jonka jälkeen en enää muistanut, etten ollut vielä avannut ovia lukosta, koska aina ne on olleet siinä auki. 

Noloa? Jep! Miksi kerron tämän? Vertaistukena, jos joku muukin on joskus nolosti mokaillut. Vertaistuen toivossa, etten ole ainut, jolla joskus on ollut joku vähemmän fiksu hetki.

8+5 lahjavinkkiä koiralle ja omistajalle

Nappaa talteen toimivat lahjavinkit niin koiralle kuin ihmisväellekin oli sitten joulu tai synttärit, ystävänpäivä tai nimipäivä, isäinpäivä, äitienpäivä, kesäjuhlat, muuten vaan juhlat. Kivat yllätykset piristävät aina!

1. Mainos Icebug

Olen itse ollut Icebug-nastakenkien uskollinen käyttäjä siitä asti, kun yli kymmenen vuotta sitten sain ensimmäiset Icebugini lahjaksi äidiltäni. Icebugien nastat ovat pitäneet minut pystyssä hulluimmillakin pääkallokeleillä ja on ihana tunne, kun voi vain kävellä rennosti eikä tarvitse jännittää jalkojaan liukastumisen pelossa.

Mutta miksi ostaa nastakengät irrallisten piikkipohjallisten tilalta, eivätkö ne ole sama asia? Icebugeissa nastoja on koko kengän pohjan pituudelta kantapäästä varpaisiin asti, joten pito on taattu askeleen jokaisessa vaiheessa. Kun nastat ovat integroituna kengän pohjaan, kävelytuntuma on normaali ja miellyttävä, ja myös juokseminenkin onnistuu erinomaisesti. Nastakenkien kanssa voit olla varma, että turvallinen liikkumisesi on varmistettu koko ulkoilun ajan.

Itse käytän Icebugeja läpi talven luottokenkinäni. Myös lumiset tiet voivat joskus olla liukkaita aurauksen tai tamppaantumisen jäljiltä, ja Icebugien kanssa tiedän aina kulkevani varmoin askelin.

Ostin muutama viikko sitten itselleni uudet Icebugit, ne kymmenen vuotta vanhat kun alkavat olla jo palvelusikänsä päässä, ja nyt on taas hymy huulilla, kun lähden koirien ja lapsen kanssa kävelylle.

Olen kirjoittanut Icebugeista myös ihan oman blogitekstin otsikolla Talven parhaat ulkoilukengät, se löytyy täältä, ja olen avannut vähän laajemmin sitä, miksi Icebugit ovat suosikkini.

Kiinnostuitko? Tutustu valikoimaan - tässä linkki Icebug verkkokauppaan. 

2. Mainos Koiratarvike Haukkula

Haukkula on täysin kotimainen pienyritys, jonka varasto sijaitsee Vantaalla. Muista nettikaupoista  Haukkula erottuu Tassuväki-bonusohjelmallaan, jossa bonusta saa ostosten lisäksi myös esimerkiksi tykkäämällä heidän Facebook-sivuistaan, lisäämällä lemmikin syntymäpäivän ja arvostelemalla ostamiaan tuotteita. Bonuspisteitä keräämällä saa melko helposti ostoksistaan jopa 15% alennusta - ja ensimmäisestä ostoksesta saa aina -10% bonuksista riippumatta.

Suosittelen Haukkulan valikoimasta esimerkiksi Suomessa valmistettuja, haitta-aineettomia Ozami pururullia ja purutikkuja. Treeninamiksi sopii erinomaisesti Boost lihaisa koiranmakkara, joka kiinteän koostumuksensa ansiosta on helppo pilkkoa suuhunsopiviksi palasiksi. Kotiin, autoon ja retkille sopivaan lemmikin ensiapulaukkuun on valmiiksi koottu kaikki perustarvikkeet pienempiä ja vähän suurempiakin hätätilanteita varten.

Valopanta tai pantaan/valjaisiin kiinnitettävä irtovalo parantaa koirien näkyvyyttä pimeässä ja useammalle koiralle voi hankkia jokaiselle vaikka oman värinsä, niin tietää, missä päin pihaa kukainenkin viipottaa.  Tämä on meillä ihan pakollinen varustus bolognesella, kun se ei aina huomioi luoksetulokutsuja ja saattaa myös poistua pihasta tai piileskellä jossain. Sinisenä loistava valo paljastaa nyt sijainnin aina. Valopannat toimivat loistavasti myös lasten käytössä, ja toki aikuisillakin, ja niitä on perusheijastimia hauskempia käyttää ja näkyvyyskin huomattavasti taatumpi.

Klikkaa itsesi Haukkulan verkkokauppaan tästä.

3. Itse tehty koirantakki

Meidän bolognese-koiramme on kovin kylmänarka ja palelee ulkona nopeasti jo alle +10 asteen lämpötiloissa. Takkeja on onneksi hyvin helppo tehdä itsekin, jos ei tarvitse niihin mitään monimutkaisia ominaisuuksia, joten bolognese on saanut näitä tee se itse-versioita.

Täällä blogistani löytyvä ohje superhelppoon takkiin koiralle.

4. Mainos Renkaat.com

Olen huomannut, että moni vierastaa uusien autonrenkaiden ostoa kesken kauden. Ei haluta ostaa uusia kesärenkaita enää syksyllä, tai uusia talvirenkaita kesken talven. Usein kuulee puhuttavan myös siitä, miten halutaan ajaa renkaat loppuun ennen kuin hankitaan uudet. Toisinaan tämä aiheuttaa valitettavasti vaaratilanteita joko kyseiselle autoilijalle itselleen sekä myös muille tielläliikkujille.

Liikenneturvan sivuilla kerrotaan, että talvirenkaiden kulutuspinnan pääurien syvyys tulee olla vähintään 3mm ja kesärenkaiden 1,6mm. Tämä ei kuitenkaan tarkoita turvallista urasyvyyttä, vaan lainvaatimaa minimiä, jolla renkaiden pito-ominaisuudet märällä tai lumisella tiellä ovat jo selvästi heikentyneet.

Välillä törmää myös virheelliseen käsitykseen siitä, että kun renkaita autoon laittaessa mitataan urasyvyydeksi juuri tuo minimi, niin renkaita voisi sitten käyttää huoletta vielä koko sen kesän tai talven. Jos esimerkiksi kesärenkaiden urasyvyys on maaliskuun lopulla juuri ja juuri 1,6mm, se on - ajomääristä riippuen tietysti -  lokakuun lopulla jo paljon vähemmän kuin tämä vaadittu minimimitta.

Kolahtiko - siis ajatuksen tasolla, ei toivottavasti konkreettisesti. Tästä pääset Renkaat.comin sivuille vertailemaan uusien, turvallisia ajokilometrejä varmistavien renkaiden hintoja.

5. Mainos Kodin1

Koiramme ovat olleet jo monen vuoden ajan raakaruokinnalla ja ruokien säilytyspaikkana luonnollisesti on tällöin pakastin. Ennen koiramme söivät kuivaruokaa ja ruokasäkkien kanssa oli alkuun säilytysongelma - ruuan pitäisi olla helposti saatavilla, mutta kuitenkin johonkin kauniisti ja sisustukseen sopivasti piilotettuna. Tällöin ratkaisuksi valikoituivat pystymalliset, kannelliset pyykkikorit. Kurkkaa esimerkiksi Pyykkikorit Candy harmaa, Komari tumma puu/valkoinen tai Kalthota valkoinen, joihin kaikkiin mahtuu helposti 15kg ruokasäkki.

Hierontavasaraa tai hierontapistoolia, kumpaa nimitystä siitä haluaakaan käyttää, kohtaan minulla oli alkuun epäluuloja. Sattuuko se? Auttaako se? Onko se ihan turhake? Epäluulot hälvenivät nopeasti, kun vekotin pääsi käyttöön - sillä on todella kätevä hieroa hartiaseutua ja selkää, tuntuu miellyttävältä ja ihan oikeasti se jopa auttaa niihin lihasjumeihin.

Sukella Kodinykkösen verkkokauppaan tästä.

6. Itse tehdyt namit koiralle

Tätä koirien lihapannaria tein yhteen aikaan ahkeraan ja koirilla olikin treeneissä aina itse tehdyt herkut tarjolla. Nämä namit eivät tahraa tai murusta, ja ovat koirieni mielestä herkullisia.

500g broilerin hienoksi jauhettua, luutonta jauhelihaa
4 kananmunaa
2,5dl perunajauhoja

Sekoita ainekset (broilerin tilalle voi toki halutessaan vaihtaa muuta lihaa tai sisäelimiä) keskenään kulhossa, kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja levitä tasaiseksi. Peitä taikina leivinpaperilla, se estää kuoren muodostumisen.

Paista keskitasolla uunissa 175C noin 35-45 minuuttia, jonka jälkeen paloittele ja anna jäähtyä ennen pusseihin tai rasioihin pakkaamista.

Ohjeen mukaisesti tehdystä pannarista tulee namipalasia noin 650g. Pannarinpalaset säilyvät jääkaapissa muutaman päivän, joten osa annoksesta kannattaa pakastaa ja ottaa aina sulamaan tarpeen mukaan.

7. Mainos BookBeat

Ääni- ja E-kirjapalvelu BookBeat on kätevä aineeton lahja sinulle tai hänelle, jolla on jo kaikkea muuta. Yli miljoonan kirjan valikoimasta löytyy varmasti jokaiselle jotain.

Lukaise oma käyttökokemukseni BookBeatistä tai hyppää suoraan BookBeatin tilaukseen - ensimmäiset 30 vuorokautta ovat uusille käyttäjille ilmaiset.

8. Maalaa taulu

Kuinkahan monta vuotta olen haaveillut siitä, että tekisin koiran tassunjälkitaulun? Kuinkahan monta kuukautta olen haaveillut siitä, että tekisin lapsen jalanjälkitaulun? Kaikki taiteilijatarvikkeet on jo hankittu, joten olisiko aika ryhtyä tuumasta toimeen...

Löydä oma sisäinen taiteilijasi ja toteuta haaveesi, niin kuin minäkin yritän tehdä.

Kun Mesta tapasi Mestan

Lapinkoiristamme nuorempi on nimeltään Mesta. Jo ensimmäisenä Pohjois-Norjan reissupäivänämme osui huoltoasemalla silmiini kuorma-auto, jossa luki mesta. Mikä oli ensimmäinen ajatukseni? No tietenkin se, että haluan ottaa Mestasta kuvan auton kanssa, jossa lukee Mestan nimi.

Kehtasinko käydä kysymässä autoa tankkaavalta mieheltä, voisiko hän tankkauksen jälkeen parkkeerata autonsa niin, että saisin otettua kuvan Mestasta Mestan kanssa? No en kehdannut.

Lähtiessämme Yykeänperältä ajelemaan Tromssaa kohden, oli matkalla pieni pätkä tietöitä. Suureksi yllätyksekseni kaikissa tietyömaan autoissa oli se sama mesta-logo, kuin aiemmin näkemässäni kuorma-autossakin. Mutta pystyinkö kesken tietyömaan alkaa kuvailemaan Mestaa Mesta-autojen kanssa?

Enpä tietenkään pystynyt, mutta onneksi hätä ei ollut tämännäköinen. Vähän matkaa ajettuamme näin tienviitan, jossa luki, mitäs muutakaan, kuin "Mesta" ja nuoli vasemmalle. Sinnehän oli päästävä!

Kävi ilmi, että Mesta on Norjan valtionyhtiö, jonka toimialaa on tie-, maa- ja vesirakentaminen. "Mesta rakentaa, ylläpitää ja kehittää norjalaista infrastruktuuria julkisten ja yksityisten asiakkaiden puolesta."

Vähän vastaava siis, kuin meillä Destia, joka tosin on Suomen valtion sijaan kansainvälisen Colas companyn omistuksessa. 

Tämä sattumalta löytämämme pieni Mestan sivukonttori oli jo sille päivää suljettu, joten en päässyt kysymään lupaa pihassa pyörimiseen - kyltit kun sen luonnollisesti kielsivät. Nappasin ohikulkiessa nopeasti muutaman otoksen ja poistuimme paikalta, mutta aihe huomioidaan varmasti mahdollisella seuraavalla Norjan reissullamme.

Koko heinäkuisen Pohjois-Norjan seikkailumme matkakertomus löytyy tämän linkin takaa.

Miksi autoillani on nimet?

Harvoin kuulen, että kukaan olisi antanut autolleen nimeä. Yleensä ihmiset puhuvat autostaan aina sanalla "auto" tai toiset autonsa merkin tai mallin mukaan "mun Bemari" "Transitilla mentiin". Minun kaikilla autoillani on ollut nimet. Autojen nimeäminen ei ole ollut mikään tietoinen päätös. Se on tapahtunut sattuman kautta, kun auton saadessani se vain onkin yhtäkkiä tuntunut tietyn nimiseltä.

Temppu

Olin ajelemassa kotia kohti ostettuani ensimmäisen oman autoni. Juuri ajokortin saaneena en ollut todellakaan mikään kokenut huippukuski, mutta hienosti meillä matkanteko yhdessä sujui - minulla ja autollani, vaikka ensimmäistä kertaa ikinä ajoin autoa ihan yksin. Hieman ennen kotitaloni näköpiiriin saapumista, oli matkalla T-risteys. Tulimme risteykseen ihan rajoitusten mukaisella vauhdilla, kytkintä pohjaan ja vaihdetta pienempään sekä hienoista hidastusta vauhtiin.

No, juuri siinä kohtaa risteystä, jossa olisi tapahtunut suunniteltu jarrutus ja esteettömän vai esteellisen vasemmalle kääntymisen tarkistus, huomasin, että tie oikealle olikin puomein suljettu ja siinä oli vielä tievahtikin paikalla. Seurasi nopea päätelmä, eli kun tie oikealle on suljettu, niin oikealta ei voi tulla autoja eteemme eikä vasemmalta kukaan jatkaa suoraan, joten niinpä minun ei tarvitsisikaan pysähtyä risteykseen vaan voisinkin vain suoraan hurauttaa vasemmalle risteyksen läpi - ja niin tein.

Unohdinpa sitten vain sen tosiasian, että ennen risteystä vaihtamallani pienemmällä vaihteella ei auto - ainakaan mielellään - kulje sitä vauhtia, mikä meillä oli. Ja siitäpä seurasi sitten yhtäkkinen, epämukava vauhdin äkkihidastus eikä ollenkaan sitä minun aikomustani lipua tyylikkäästi ja sulavasti portinvartijasta ohi.

Tästä tempusta autoni sai nimen Temppu, ja temppujahan meillä riitti jatkossakin - niin minulla kuin Temppu-autollanikin.

Valitettavasti en tähän hätään löytänyt Tempusta yhtään kuvaa, vaikka tiedän niitä jossain tallessa olevankin.

Jekku

Samoin, kuin ensimmäinen autoni Temppu, myös seuraava autoni sai nimensä jo heti ensimmäisellä kotimatkalla. Siinä, kun niiden pikatreffien jälkeen meillä oli paremmin aikaa tutustua toisiimme, ajattelin yksissä juuri edestämme punaiseksi vaihtuneissa liikennevaloissa säätää sivupeilit itselleni sopiviin asentoihin.

Tuumasta toimeen ja kun pienen ajan päästä sitten vilkaisin, mitä väriä liikennevaloissa nyt on, nehän olivatkin jo hyvästi vihreällä ja pitäisi kovasti jo jatkaa matkaa.  Onneksi takanamme ei sentään ollut ketään, niin ei tarvinnut kenenkään hermoilla meidän liian pitkälle pysähdyksellemme.

Ajelimme hyvillä mielin tietä eteenpäin, kun tuumasin, että vaihdetaanpa muuten radiokanavakin itselleni mieleisemmäksi. No, siinäpä sitten vaihtelin kanavia ja samalla ajoimmekin ohi minulle tuttuakin tutummasta risteyksestä, josta olisi pitänyt kääntyä kodin suuntaan. Eipä muuta kuin jarrutus ja U-käännös linja-autopysäkin turvin, jonka jälkeen autonnokka huolellisesti kotia kohti.

Ilta oli jo pimentynyt ja tien katuvalollinen osuus päättyi. Näppäsin uuden autokaverini pitkät valot päälle, mutta kas kummaa, näkyvyys ei kyllä juurikaan parantunut. Totesin, että Tempun lyhyillä valoilla näkee yhtä hyvin kuin tämän uuden tyypin pitkillä valoilla. Jännä juttu, että uudemmassa autossa on huonommat valot kuin vanhemmassa, vaikka ajattelisi asian olevan juuri toisinpäin.

Näistä jekkujen teoista uusi autoni sai nimen Jekku, vaikka aikamoinen kultamurukin se myöhemmin osoitti olevansa.

Valitettavasti en tähän hätään löytänyt Jekusta kuvaa, jossa se näkyisi kokonaan, vaikka tiedän sellaisia jossain tallessa olevankin. Tämä kuva Jekusta on kesältä 2013, kun kävimme hakemassa Mesta-pennun kotiin. Kuvassa Jekun vieressä on Mestan veli Pippurimuorin Arvopaketti.



Pulma

Kolmas autoni oli asunut ensimmäiset vuotensa Italiassa ja muuttanut sieltä Latviaan, josta se saapui minulle tänne Suomeen. Päättelin siinä joka puolella olevista pienenpienistä kolhuista ja naarmuista, että ilmeisesti sillä ei entisten omistajiensa huomissa ole kovinkaan auvoisat oltavat aina olleet - Italian ajokulttuuri ainakin taitaa olla vähän extremiä.

Näistä aiemman elämän traumoistaan johtuen minun oli vaikea saavuttaa uuden ajokkini luottamus. Välillä se oli ylivarovainen, esimerkiksi peruuttaessaan huusi kovaan ääneen "piiipipipiiiiipiiii", vaikka mitään tai ketään ei ollut mailla halmeilla. Toisaalta se taas oli itsetuhoinen ja koetti liikenteessä moneen otteeseen syöksyä vastaantulevia autoja päin, jonka vuoksi sen kyydissä oli hieman pelottavaa olla.

Tästä pulmallisesta käytöksestään uusi autoni sai nimen Pulma, mutta onneksi sen mieliala koheni vähitellen ja turhat peruutushuolet loppuivat. Renkaidenvaihdon jälkeen sen itsetuhoiset ajatuksetkin katosivat ja sain Pulmasta erittäin luotettavan ystävän.

Kuvassa Pulma syksyllä 2019 katollaan juuri ostamani sup-lauta ja edessään sen kertainen suppailu-kaverini Mesta. Tämä on lempikuvani Pulmasta.



Muhku

Pulma oli pieni ja söpö, uusi autoni sen sijaan iso ja muhkea, joten se sai nimekseen Muhku.

Kuvassa Muhku heinäkuisella Norjan reissullamme.

Olisi hauska kuulla, millä nimellä sinä kutsut autoasi ja miksi?