Miksi valvoin kolme vuorokautta putkeen ja mitä sitten tapahtui?

En ole elämäni aikana tainnut kovin montaa kertaa valvoa edes seuraavaan aamuun asti, uni on kutsunut ja tuntunut paremmalta vaihtoehdolta. Viimeisen parin vuoden aikana en taas tosin ole kyllä nukkunut ainuttakaan yötä kokonaisena - ensin valvotti selkäkipu ja vessassa juokseminen raskausaikana ja sitten se itse lapsi, vaikka sinänsä hyvin yöt nukkuukin.

Kolmen vuorokauden valvominen putkeen sen sijaan oli kyllä sellainen suoritus, joka tuntuu siltä, kuin olisi ollut kuukauden koomassa. Univelasta toipuminen tuntuu vievän ainakin pari viikkoa.

Miten tämä sitten tapahtui?

Päivä1

Illalla noin klo 19.30 lapsen sormi osui vahingossa silmääni ja otti todella kipeää. Kesti muutaman minuutin, että sain kivulta silmän auki.

Klo 21 silmä oli edelleen kipeä, joten soitin sairaalan päivystykseen ja sain käskyn lähteä sinne näyttämään silmää. Reippaasti ajelin sinne itse huomattavalla alinopeudella ja matkaan kuluikin aikaa tuplasti normaaliin verrattuna.

Päivystyksessä istuessa silmä kipeytyi entisestään enkä pystynyt oikein pitämään sitä enää ollenkaan auki. Parin tunnin odottelun jälkeen kävin kysymässä, onkohan jonot miten pitkät, kun silmäkipu ahdistaa aika lailla. En tiedä oliko sattumaa ja auttoiko kyselemässä käynti, mutta siitä kymmenisen minuuttia eteenpäin pääsin lääkärille.

Silmään laitettiin väriainetta ja sarveiskalvolla näkyikin selkeä haava. Sain mukaani antibioottivoidetuubin sekä pienen pipetin puudutustippoja, joita yhden lääkäri tipautti valmiiksi silmääni ja muutamassa sekunnissa se olikin kuin uusi.

Lähdin ajelemaan kotiin, kun silmä nyt taas kerran toimi normaalisti, ja kurvasin kotipihaan noin klo 01 yöllä. Valitettavasti tippojen puuduttava vaikutus ei kestänyt kuin noin 30 minuutin ajan ja silmä olikin sitten niin kipeä, etten saanut nukuttua koko loppuyönä vaan ramppasin puolen tunnin välein laittamassa uutta puudutustippaa silmään.

Päivä2

Koska silmä oli niin kipeä, lähdin heti aamulla käymään terveyskeskuksen päivystyksessä kysymässä, voisiko kivulle tehdä jotain. Pienen odottelun jälkeen pääsin lääkärille, joka hetken mietinnän jälkeen antoi mukaani lisää puudutustippoja kehoituksella käyttää tarpeen mukaan.

Silmän kipu oli sellaista, että ensi tuli pieni roskantunne, joka vahvistui ja vahvistui niin, että lopulta silmä on pakko sulkea. Ironista kyllä, jos silmän olisi pystynyt pitämään auki, se ei olisi ollut niin kipeä, mutta vahvan roskantunteen vuoksi en pystynyt pitämään silmää auki, ja suljettuna silmä taas tuli kipeämmäksi ja kipeämmäksi, koska silmän ollessa kiinni haavaan tulee kosketusta.

Minun oli pidettävä myös terve silmä kiinni, koska kun avoin silmä liikkuu, liikkuu myös suljettu silmä, ja silloin silmään tuli aina äkillinen viiltävä kipu. Ilman puuduttavaa tippaa, joka mahdollisti silmien avaamisen, olisin ollut käytännössä siis sokea.

Päivä lapsen kanssa kaksin kotona olikin sitten mielenkiintoinen. Olin valvotun yön jäljiltä niin väsynyt, että aamupäivän makasin vain sängyllä silmät kiinni ja lapsi leikki vieressä pinnasängyssään. Nousin vain tiputtamaan lisää tippoja ja vaihtamaan lapselle vaippaa ja antamaan ruokaa. Iltapäivän makasin samoin lattialla silmät kiinni ja lapsi leikki itsekseen ympärillä välillä käyden luonani.

Odotin koko ajan silmäkivun hellittävän, ensimmäinen vuorokausi kun on pahin, sanoi lääkäri, mutta helpotusta ei vain näkynyt ei kuulunut. Kovasti väsymyksestä huolimatta en saanut koko yönä unta muutamaa parin minuutin mikrotorkahdusta lukuunottamatta.

Aamuyöllä kolmen-neljän aikaan, kun totesin, että nukuttua en näköjään saa, laitoin lapsen vaarille viestin. Kysyin, josko hän voisi tulla meille heti aamusta käymään, kun olen niin väsynyt, etten pärjää yksin lapsen kanssa.

Lapsi sai onneksi näin leikittäjän koko päiväksi ja minä pystyin rauhassa makoilemaan sohvalla silmät kiinni tarviten vain nousta silmätippojen laittoon, vaihtamaan lapselle vaippa, antamaan ruokaa ja laittamaan päiväunille. Sain itsekin nukuttua jopa 45 minuutin päiväunet, joka oli kyllä suuri pelastus!

Mutta silmäkipu se vain oli ja pysyi, vaikka odotin, että pakko sen on jo alkaa parantua. Koko yö meni jälleen valvoessa. Enpä olisi uskonut, että kahden valvotun yön jälkeisestä väsymyksestä huolimatta silmäkipu voi edelleenkin olla niin invalidisoivaa, ettei pysty edes vähäsen nukkumaan.

Päivä4

Soitin terveyskeskuksen päivystykseen, että onko tämä nyt enää normaalia, kun silmä on vieläkin näin kipeä eikä yhtään hellitä. Aamuysiltä lähdin lapsi mukana sinne tk:n päivystykseen, jossa ei sitten ollutkaan päivystävää lääkäriä paikalla, joten meidät lähetettiin sairaalan päivystykseen, jossa todettiin, että nyt tarvitaan silmälääkäriä, mutta heillä ei ole päivystävää sellaista, joten meidät lähetettiin naapuri hyvinvointialueen silmäpäivystykseen.

Silmälääkäri kauhistui kuulleessaan, että olin saanut ja käyttänyt puuduttavia silmätippoja - eivät kuulemma ole ollenkaan kotikäyttöön tarkoitettuja ja estävät myös silmän parantumisen. Noh, ihmekös sitten, ettei kipu vain ikinä loppunut.

Olimme kotona noin klo16 ja silmälääkärin määräämillä lääkkeillä silmän tilanne helpotti jo niin nopeasti, että sain viimeinkin yön nukuttua.

Päivä5

Kolmen yön unettomuutta ei korjata nukkumalla yksi yö, ei varsinkaan, kun päälle iski vielä kunnon flunssa niin minulle kuin lapsellekin.

Silmä oli aamulla vielä aika huono, mutta päivän edetessä ja lääkkeitä tiputellessa alkoi olla vähän parempi ja pystyin pitämään sitä auki jo melkein normaalisti.

Päivä6-8

Mikä mahtava tunne, kun saa taas nukuttua silloin, kun haluaa, mutta väsymys on edelleen aivan valtava. Silmän kipu on helpottanut niin paljon, että sitä voi pitää normaalisti auki, mutta itse silmä on vielä vähän sirrillään. 

Kävin silmälääkärillä kontrollissa ja hän oli tyyväinen, että kipu on vähentynyt, mutta haava ei ollut vielä kokonaan parantunut ja lääketippojen käyttöä tulee edelleenkin jatkaa.

Päivät 9->

En tiedä, milloin tästä univajeesta toipuu eikä flunssakaan tunnu menevän ohi, mutta silmän kanssa elämä tuntuu jo normaalilta. Tulossa vielä viimeinen kontrollikäynti, että silmä varmasti on kunnossa.

Mietin, että jos jotain hyvää pitää tästäkin onnettomuudesta löytää, niin sen, että onneksi tämä sattui näin paljon ennen joulua eikä juuri joulunalla.

Opinpa myös, että silmävaivoissa pitäisi aina vaatia konsultointi silmälääkäriltä eikä luottaa yleislääkärin ohjeisiin.

Mitä tämä maksoi?

Kelataksit 3x25€
Päivystysmaksut 1x30€, 2x40€, 1x70€
Poliklinikkamaksut 2x70€
Lääkkeet 60€

Elikkäs noin 455€ + oman auton käyttö osaan matkoista

Koirien ja vauvan kuudes ja seitsemäs kuukausi

Koirien ja vauvan kuudes yhteinen kuukausi alkoi minun ja vauvan pienellä shoppailureissulla naapurikunnan käsityöihmisten avaamaan pop up joulupuotiin. Ostin sieltä keinulaudalla istuvan tontun, jonka nimesin vauvan ensimmäisen joulun joulukoristeeksi.

Ajattelin, että tällaisesta joulupuodissa tai joulumarkkinoilla vierailusta voisi tulla sellainen minun ja lapsen mukava, yhteinen perinne, jossa kävisimme aina ennen joulua hakemassa joulutunnelmaa ja ostamassa kotiin yhden uuden joulukoristeen.

Matkalla puotiin ja puodista kotiin katselin joenvarren harvinaisia talvitulvia. Kevättulvathan ovat ihan normaali ja yleinen ilmiö, mutta tämä alkutalven valtava vesimäärä oli erikoinen.

Koiristamme vanhin ei aina tule mukaan lenkeille eikä minulla useinkaan ole aikaa ja energiaa käyttää sitä omilla pikkukävelyillä, vaikka toki se ihannetilanne olisikin. Vauvahan nukkuu päiväunensa vain vaunuissa, joten kahdessa vauvannukutuskävelyssä kuluu jo hyvästi sekä aikaa että omaa jaksamista. 

Talviaika on myös siitä vähän hankala, kun ei vain voi napata vauvaa kainaloon ja käydä ykskaks muutamaa minuuttia kävelemässä. Täytyy pukea itsensä ja vauva ja riisua itsensä ja vauva, ja sekin tuntuu suurelta urakalta vain muutaman minuutin pikkukävelyn tähden.

Vanhuskoira ulkoileekin siis usein itsenäisesti pihassamme ja monesti se hauskasti kulkee koko tontin ympäri ihan kuin rajoja tarkistamassa. Kyllä sekin siis liikettä ja ulkoilua saa, vaikka päivittäin ei kotipihan ulkopuolelle pääsekään.

Sellainen lisätyö kyllä tästäkin järjestelystä tulee, että pihaa joutuu siivoamaan aiempaa enemmän. Tämä onneksi hoituu helposti vauvan nukkuessa kärryissä, eikä vie kuin pari minuuttia päivässä aikaa.

Vanhin koiramme Lumes on siis tammikuulla täyttänyt jo 16 vuotta. Kerroin pizzantäytteisistä syntymäpäiväjuhlista aiemmin täällä. 

Vauva on yhä kiinnostuneempi leluista ja leikkimisestä. Hän tykkää myös kirjoista ja lorukorttien kuvien katselusta sekä tietysti koirista.

Koirien lelut laitetaan entistäkin tarkemmin merkille ja voi sitä onnenpäivää, jos sellaisen ehtii käsiinsä nappaamaan - maistelusta puhumattakaan.

Liikkumista harjoitellaan kovasti ja ulkonakin on jo käyty hangella köllöttelemässä, lunta ihmettelemässä, leikkivä koiria katselemassa ja pulkkakyytiä testailemassa.

Olen käynyt paljon ruokaostoksilla vauvan kanssa kahdestaan. Se onnistuu kyllä hyvin, meidän vauva on tosi mukava ostosreissukaveri, mutta on siinä vähän omat säätämisensä.

Kaupoissa on ostoskärryjä, joissa on vauvakaukalo. Ne vain eivät oikein toimi näin pienen vauvan kanssa eivätkä ainakaan talvella. 

Vauvalla on autokaukalossaan makuupussi, jonne sen saa kotona vain sujauttaa sisävaatteissaan ja kaukalon vyöt tulevat makuupussin sisälle kiinni. Se on tosi kätevä! Makuupussia ei vaan pysty erikseen ottamaan vauvan mukaan, koska vyöt menevät siitä läpi, joten koko kaukalo makuupusseineen kulkee vauvan mukana.

Vauva myös usein nukahti kauppareissulla kaukaloon ja omassa autokaukalossa on paljon mukavampi nukkua, kun siihen saa harson päälle suojaksi sekä nostettua nukkuvan vauvan kaukalossaan suoraan autoon.

Kaikissa kaupoissa ei ole ostoskärryjä, joihin autokaukalon saisi kiinni, joten olen laittanut kaukalon sitten vain normaaleihin kärryihin kyydille. Tässä on vain se ongelma, että kärryyn ei sen jälkeen mahdu ostoksia juuri ollenkaan, kun kaukalo täyttää melkein koko kärryn. Kerran kokeilin ottaa vedettävän korin mukaan kärryn alle tuomaan lisätilaa ostoksille, mutta se vähän huonosti liikkui mukana.

Välillä olen jo autolla laittanut kaukalon rattaiden runkoon adapterilla kiinni, ettei tarvitse kantaa vauvaa kaukalossa - vauva + kaukalo painavat kuitenkin sen kymmenisen kiloa yhteensä - ja rattailla on ollut kätevä sitten kärrytellä kaupassa. Rattaidenkaan alakoriin ei tosin määräänsä enempää ostoksia mahdu.

Vauva on tosiaan helppo ja tyytyväinen shoppailukaveri, kunhan vain huolehditaan siitä, ettei nälkä pääse yllättämään. Kerran olin Citymarketissa juuri saanut melko suuret ostokset maksettua, kun vauva alkoi itkemään. Pakkaisinko ostoksia ripeästi ja annan vauvan itkeä vai nostan vauvan syliin ja alan vain yhdellä kädellä pakkaamaan ostoksia kasseihin. Valitsin jälkimmäisen.

Joku vanhempi nainen pysähtyi kohdalle ja kysyi, että kuinkakohan tuo nyt onnistuu. Tälleen yhdellä kädellä joo, minä puolestani esittelin. Hän tarjoutui lykkimään vauvaa kärryissä sen aikaa, että saan ostokset pakattua. Vauva ei halunnut istua kärryissä lykittävänä, mutta onneksi minulla oli tuttipullo valmiina.

Nainen piti vauvalle tuttipulloa, vauva joi maitoa ja oli tyytyväinen ja minä sain ostokset pakattua ilman stressiä. Olin tosi iloinen, että joku uskalsi tarjoutua auttamaan - ja olisihan minulla ollut mahdollisuus kieltäytyä avusta, jos ei olisi tuntunut hyvältä sitä ottaa vastaan.

Nainen kertoi tämän pienen vauvanhoitohetken pelastaneen hänen päivänsä. Hänen omat lapsensa ovat jo aikuisia, lapsenlapsetkin ovat jo aikuisia eikä lapsenlapsenlapsia vielä ole, joten hänestä oli ihana saada olla avuksi. 

Meidän vauvalla on oma pukeutumishuone ja se on aika luksusta. Vierashuoneen sängyllä ovat levällään kaikki vauvan ulkovaatteet ja siitä on näppärä katsoa, mitä tarvitaan, ja pukea vauvalle päälle. 

Viimeisimmin päällä olleet vaatteet jäävät aina riisuttaessa kätevästi valmiiksi päällekkäin, joten siihen on seuraavalla kerralla helppo vain laskea vauva ja pukea kerrokset takaisin.

Ulkoilukelit ovat olleet enimmäkseen hyvin suosiollisia. Kovimmilta pakkasilta on vältytty - alkutalvi 2023 oli niin kylmä, että meri oli jo marraskuulla kantavassa jäässä. Nyt palattiin takaisin normaaliin leudompaan syystalveen ja jäälle pääsi ensimmäisen kerran joulu-/tammikuun vaihteessa.

Luntakaan ei ole kerääntynyt suuremmin. Sitä on kyllä periaatteessa satanut paljon, mutta edelliset lumet ovat ehtineet melkein sulaa pois ennen uusia, joten kerrallaan olevan lumen määrä ei ole ollut montaa senttiä.

Harmittelin etukäteen, että vaunujen kanssa ei varmasti merenjäälle päästä. Moottorikelkkaurissa kyllä kävelee helposti, mutta vaunuilla niissä ei pääse etenemään. Yllätys olikin iloinen, kun lumimäärät pysyivät vaunuille suosiollisina  ja pääsimme nauttimaan myös jääkävelyistä.

Mestan ja vauvan kanssa kävimme jälleen eläinlääkärissä. Aiemmin olemme käyneet silmiä näyttämässä, Mestallahan on krooninen keratiitti diagnoosina, mutta nyt sillä ilmeni ulostusvaikeuksia ja pelkäsin suolitukoksen mahdollisuutta.

Mitään tukosta ei röntgenkuvista löytynyt, mikä oli hyvä uutinen, mutta vuodentakainen spondyloosilöydös siellä näkyi sen näköisenä, että mahdollisesti aiheuttaa kipua. Mesta siis laitettiin kipulääkekuurille ja sai Librela-pistoksen, joka uusitaan kuukauden välein.

Mestan saamasta spondyloosi-diagnoosista olen kirjoittanut täällä.

Vauva aloitti kiinteiden ruokien syömisen täytettyään 6kk. Tein hänelle alusta asti samoja ruokia kuin mitä itsekin syömme, jätin vain vauvalta kielletyt ainesosat pois.

Lisäksi pakastin jääpalamuoteissa erilaisia kypsennettyjä kasviksia ja lihoja, joista on helppo koota vauvalle ruoka-annokset silloin, kun aikuisten ruuasta ei saa sovitettua vauvalle omaa versiota.

Koska vauva oli jo tosiaan puolivuotias, en soseuttanut ruokia, muussasin vain haarukalla, ja otimme myös sormiruokailun aika nopeasti mukaan. Pari kolme kertaa kuukaudessa tarjosin ruuaksi myös kaupan valmisruokia, jotta vauva tottuisi itse tehdyn ruuan lisäksi myös teollisen ruuan makuun - ne ovat reissussa kätevämpiä kuin omat eväät.

Mistä kaikki alkoi? Koirien ja vauvan ensimmäinen kuukausi täällä. Mihin viimeksi jäätiin? Koirien ja vauvan viides kuukausi löytyy täältä.

Koirien ja vauvan neljäs kuukausi

Neljäs kuukausi toi päiviimme säännöllisen rytmin ja sitä myöten hieman ennakoitavuutta. Vauva on kyllä aina mennyt iltaisin nukkumaan ja aamuisin herännyt suht samoihin aikoihin, mutta ensimmäisinä kuukausina ei päivisin ole ollut mitään tiettyä rytmiä - vauva on nukkunut, kun nukuttaa, ja nukkumisten ajankohta on vaihdellut aika paljonkin.

Nyt päiviin kuitenkin vakiintui tiettyihin aikoihin tapahtuvat aamupäiväunet ja iltapäiväunet, mikä on ollut mukavaa. Aiemmin esimerkiksi lenkki koirien kanssa saattoi tapahtua jossain aamukahdeksan ja iltapäiväneljän välillä, mutta vauvan selkeät aamupäiväunet mahdollistivat lenkkeilynkin olemaan aina aamupäivisin.

Iltapäiväunet vauva nukkui omassa sängyssään, mutta ne kestivät paljon lyhyempään kuin aamupäiväunet. Vauvaa alkoi olla vaikea ylipäätään saada nukahtamaan sänkyyn, ja kun se viimein nukahti, niin en saanut sitä enää jatkamaan unia ensimmäisen niin sanotun väliheräämisen jälkeen. Vaunujahan oli helppo käydä vain hytkyttelemässä ja vauva nukahtaa takaisin, mutta sängyssä vauva heräsi kun heräsi.

Facebookin vauvaryhmästä luin ihan tyhmältä kuulostavan vinkin vauvan nukutukseen - harso silmien päälle, niin vauva nukahtaa hyvin. Niin typerältä kuin tämä kuulostikin, niin se yllättäen toimi. Vauva nukahti iltapäiväunilleen sänkyyn paljon helpommin harso silmillä, ja kun se väliheräsi, sen sai jatkamaan uniaan laittamalla vähäksi aikaa harson takaisin ja silittämällä vatsasta.

Meillä harson teho perustui siihen, että kun vauva on alkanut olla kiinnostuneempi ympäristöstään, se ei vain malttanut nukahtaa/jatkaa uniaan, koska halusi katsella kaikkea ympärillään. Harso silmillä auttoi sitä rauhoittumaan ja keskittymään nukahtamiseen ympäristön tarkkailun sijaan.

Vauvan nukkuessa ulkona, kärryt olivat alkuun rappujen edessä. Tämä oli ihan ok nätillä säällä, mutta ei oikein toimiva tuulella ja sateella. Yhtenä päivänä raahasin pari lankkua rappusille, joita pitkin kärryt sai vauva kyydissään ulko-oven eteen katoksen alle nätimmin ja mukavammin kuin rappunen kerrallaan kärryjä hyppyyttämällä.

Olin ihan tyytyväinen lankkuviritykseeni, mutta jo samana iltana rappusille vaihtui lankkujen tilalle vähän edistyneempi ramppirakennelma ja onhan se nyt paljon käytännöllisempi. En olisi itse edes suorilta keksinyt kaikkia näitä ominaisuuksia, mitä tässä versio kakkosessa nyt on: ruuvattu kiinni rappusiin, yläreunat viistottu ja reunalaudat estämässä renkaiden putoamisen rampilta.

Rappusten lumitöitä rampit toki vähän haittaavat, mutta sen vaivan ottaa mieluummin kuin aiemman, jossa kärryt ja vauva piti aina erikseen kuljettaa raput alas ja ylös. Nyt kätevä "ajella" kärryjen kanssa molempiin suuntiin.

Sitä koko ajan tiedostaa selkeämmin ja selkeämmin, että vanhin koiristamme ei elä ikuisesti. Vaikka kuvia koirista on jo valmiiksikin paljon, välillä sitä ottaa niitä lisää ihan vain sen takia, että jos Lumesta ei kohta enää olekaan.

Ihan kamalaa jo näin ennakoltakin ajatella, miten hiljainen koti tulee sitten olemaan, kun koiria kolmen sijaan onkin enää vain kaksi. Lumes täyttää tammikuun puolivälissä 16 vuotta, saas nähdä päästäänkö sinne asti.

Välillä mietin, onko se jo liian vanha ja kipeä, mutta sitten se taas toisessa hetkessä juoksee pihaa ympäri ihan täydellä vauhdilla, pitää huolta ruoka-ajoista ja on aina hyvällä mielellä, että ei se niin kauhean kipeä voi vielä olla.

Pikkubolognese tässä esittelee keliin sovellettua maahanmenoa. Kun kuvaa katsoo tarkkaan, huomaa, etteivät sillä ole kyynärpäät maassa - pientä huijausta siis. Märkä nurmikko ei ole Pikkubolognesen lempijuttuja, mutta pisteet siitä, että se kovasti yritti tehdä, kuten pyydettiin.

Meidän kylälle ilmestyi yks kaks yhtäkkiä odottelukatos eräälle bussipysäkille. Ei muuten sitten olekaan mikään pikainen  vaneriviritelmä vaan ihan viimeisen päälle siististi rakennettu. Ensimmäistä kertaa sen nähdessäni, piti ihan hetken itsekseen miettiä, että onko tuo ollut tuossa aina, enkä vain muista sitä, mutta kyllä se uusi oli.

En tiedä, että onkohan näitä tulossa useampikin, ei ole ainakaan vielä näkynyt. Täytyy odotella ensi kesän läpi, jos se on vaikka joku yksi katos vuodessa kampanja kyläyhdistyksellä, vai ovatko jotkin vanhemmat panostaneet lapsiinsa niin paljon, että lahjoittivat lastensa vakipysäkille katoksen.

Pikkubolognese asettuu aina makoilemaan sohvalle unohtuvien vauvanlelujen päälle. Samaa se tekee kyllä kännyköille, lehdille ja kaikelle muullekin, että kai se katsoo kaiken sohvalla olevan hänen tyynyikseen.

Pikkubolognesehan ei siis koskaan makoile "tyhjän päällä", sillä pitää aina olla viltti, tyyny, vaate tai jotain, jonka päällä osittain tai kokonaan oleilla. Pelkällä paljaalla sohvalla tai sängyllä se makaa vain, jos ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Pikkubolognesehan on tunnettu hassuista nukkuma-asennoistaan, esim. osa2 täällä <klik< .

"Mihinkäs tämä lasti kuskataan?" kyselee Mesta, joka on aina valmiina palvelukseen. "Miksi sä otat vauvasta noin kummallisia kuvia?" kyselee sen sijaan vauvan liki täysi-ikäinen serkkupoika.

Mestan ja vauvan kanssa kävin toistamiseen eläinlääkärillä (ensimmäinen käynti oli koirien ja vauvan kolmannella kuukaudella >klik<, kumpikin käyttäytyi jälleen kerran oikein mallikkaasti. Mestalla on jo vuosia ollut silmissään jokin erikoinen silmäsairaus, joka sittemmin kehittyi krooniseksi keratiitiksi. Vasen silmä on ollut huonompi ja oikea silmä pitkään tosi hyvä, mutta nyt sekin on alkanut vihoittelemaan.

Lääkevoide tähän silmäsairauteen muuten maksaa noin 500€ vuodessa, että ihan kiva, kun on tullut heti pentuna otettua Mestalle eläinlääkärikuluvakuutus. Toki sitä mieluiten toivoisi, että maksaisi vakuutusta turhaan ja koira pysyisi terveenä, mutta kun toisin käy, niin ihan kiva se vakuutus on olemassa.

Lapinkoirilla on vakuutukset Lähitapiolassa, tältä vuodelta molempien vakuutukset yhteensä maksavat 450€. Lähitapiola on harvoja (ellei jopa ainoa?) vakuutusyhtiö, jossa koiran vakuutus pysyy voimassa sen koko eliniän. Lääkärikäynneissä omavastuu on 60€ + 25% loppukuluista, apteekista ostettavista lääkkeistä omavastuu on 25%.

Minulla on tapana aamulenkin jälkeen antaa koirille vähän ulos tekemistä. Heitän niille herkkuja (meidän arkiherkkua on ihan kuivaruokanappulat) pihamaalle ja saavat niitä siellä etsiskellä. Tämä on toistunut jo niin monta kertaa, että koirat osaavat jo odottaa sitä, ja kun saavumme kärryjen kanssa kotiin rappusten eteen, koirat alkavat tuijottaa minua odottavasti.

Heittelen etsittävää noin 20mx20m kokoiselle alueelle, joskus vähän isommallekin, ja usein ensimmäisen satsin jälkeen heittelen vielä toisenkin erän. Koirilla on etsittävää pidemmäksi aikaa, kun kaikki herkut eivät ole maassa samanaikaisesti, vaan ne tulevat sinne kahdessa erässä.

Herkkujen määrästä riippuen koirilla menee tässä ruuanetsinnässä aikaa 10-30 minuuttia. Tämä on siitä tosi kätevä tapa aktivoida koiria, että ensinnäkin se on tosi helppoa ja lisäksi se tarjoaa koirille mahdollisuuden luontaisen käyttäytymisen toteuttamiseen eli ruuan etsintään ja haisteluun.

Mikäli omaa pihaa ei ole käytettävissä, tämänkaltainen toiminta onnistuu helposti myös lenkin yhteydessä vaikkapa metsässä, puistossa tai koirapuistossa (jos ei ole muita koiria samaan aikaan).

Säikähdyksen kauhistus-otsikon alla (>klik<) kerroinkin jo Lumeksen tapaamasta uudesta kaverista. Näin kivasti kaksi toisilleen vierasta lapinkoiraurosta tulivat keskenään toimeen, että toinen olisi koko ajan vain halunnut leikkiä yhdessä ja toinen olisi koko ajan vain halunnut rapsutuksia ihmisiltä.

En muista, milloin viimeksi Lumes olisi näin innostunut minkään koiran kanssa, siitä on kyllä pitkä aika. Mestan kanssahan ne leikkivät todella harvoin yhdessä, kun leikkityylit ovat niin erilaiset. Pikkubolognese taas ei leiki ollenkaan, ja jos se näkee Mestan ja Lumeksen leikkivän keskenään, juoksee se sekaan sanomaan "räy, lopettakaa tuo pelleily".

Vauva pääsi ensimmäistä kertaa autonrattiin ja kummasti se vaan kiinnosti, oltiin niin iloista tyyppiä. Tilannehan tässä oli se, että kauppareissun jälkeen vauva tarvitsi ruokahetken ennen kotiinlähtöä ja suoritettiin se sitten tuossa kuskinpenkillä.

Joku ohikulkeva ostoksille suuntaavaa kyllä loi meihin pitkän katseen, kun menin vauva sylissä autoon. Varmasti mietti, että noinkohan se lähtee tuosta ajamaan vauva ihan väärässä paikassa.

Mitäs muuta, nautiskeltu olostamme. Ihanaa vaan olla kotona. Vauva kasvaa ja kehittyy, rokotuksillakin on jo käyty - niistä ei onneksi mitään sen kummempaa oireilua tullut. Halusin varmuuden vuoksi rokotukset eri kerroilla, joten pidettiin viikko pistoksissa väliä.

Vauvalle alkaa kehittyä entistä selvemmin omaa persoonaa. Esimerkiksi aamuisin vauvaa ei saa nostaa heti heräämisen jälkeen sängystä pois, siitä tulee huuto. Ensin täytyy muutama minuutti seurustella ja vaihdella kuulumisia yön jäljiltä, sitten vauva on hyvällä mielellä lähdössä vaipanvaihtoon.

Siitepölyallergia

Olen aina ollut siinä käsityksessä, että erilaiset allergiat puhkeavat ihmisille lapsuudessa tai nuoruudessa, ja jos siihen asti on niiltä välttynyt, ei aikuisiällä enää ole odotettavissa yllätyksiä asian suhteen.

Keväällä 2021 olin koko ajan flunssassa ja ramppasin koronatesteissä, joista kuitenkin tuloksena oli aina negatiivinen vastaus. Siinä ihmetellessäni, miten on mahdollista, ettei flunssa mene ollenkaan ohi, vaan jatkuu viikkoja, pari tuttavaani ehdotti siitepölyallergian mahdollisuutta.

Sinä keväänä oli kuulemma siitepölyjä niin paljon, että aiheuttivat oireita sellaisillekin, joilla ei niitä aiemmin ole ollut. Olin vähän epäileväinen tämän teorian suhteen, mutta kävin kuitenkin apteekista ostamassa allergialääkettä ja aloin napsia sitä ohjeiden mukaisesti. 

Yllätys oli suuri, kun flunssa katosi, mutta ensin ajattelin sen olevan vain sattumaa. Testiksi lopetin allergialääkkeen syömisen, jolloin flunssaoireet palasivat, ja kun söin lääkkeitä uudelleen, tulin jälleen terveeksi.

Pakko se oli uskoa, että ilmeisesti sitten olin kuin olinkin allerginen jollekin siitepölylle, ja siitä lähtien on joka kevät ja kesä tullut syötyä allergialääkettä pidemmän tai lyhyemmän aikaa, tai muuten iskee päälle taas se flunssa, joka ei vain mene ohi.

Viikko sitten sain klipsaista kyläpaikan kukkapenkistä muutaman narsissinkukan mukaani. Kotona huomasin, että niissä on aika voimakas tuoksu, joka minun mielestäni ylettyi jokaiseen huoneeseen asti, vaikka mies ei mitään erikoista huomannutkaan.

Seuraavana aamuna nenäni oli tukossa ja olo epämukava. Narsissit saivat siirtyä keittiöstä ulos terassin pöytää koristamaan.

Tähän allergia-aiheeseen minut innosti Repolainen reissaa ja räpeltää-blogi, jossa haluttiin nähdä, miten keltainen väri näkyy kenenkin elämässä.

Spondyloosi koiralla - ikävä yllätys

Mestalla ilmeni äkillisesti ennen joulua pahoja kipuoireita. Istuimme olohuoneen sohvalla syömässä iltaruokaa, kun huomasin, että Mesta puuttuu. Yleensä koirat kyllä seuraavat ruuan mukana huoneesta toiseen, mutta nyt paikalla olivat vain Lumes ja Pikkubolognese.

Huikkasin Mestaa - se oli jäänyt keittiöön makaamaan, mikä oli todella kummallista. Mesta tuli olohuoneeseen, kävi sohvan eteen maahan ja samalla vingahti. Pyysin sitä nousemaan ylös, minkä Mesta teki erittäin haluttomasti.

Sen oli vaikea nousta, vaikea kävellä edes muutama askel ja vaikea pysyä seisomassa, ja se seisoma-asentokin oli erikoinen - takajalat aivan toisissaan kiinni ja oikea takajalka ei edes kunnolla maassa vaan ainoastaan varpaankärjet hieman osuivat maahan. Seisoessaan myös vingahti kerran. Mesta yritti istua vain aloilleen, ja kun annoin sen istua, se kohta yritti mennä makaamaan, mutta se oli vaikeaa ja selvästi sattui.

Aloin soittelemaan lääkäreitä läpi, näin kivuliaan koiran kanssa en todellakaan alkaisi odottelemaan huomiseen. Kaikki normiklinikat olivat jo kiinni ja ilta yhdeksään asti päivystävälläkin klinikalla jo sen verran asiakkaita paikalla, että epäilivät, etteivät enää ehdi lisää potilaita ottaa vastaan.

Saimme onneksi lähteä kunnan päivystävälle eläinlääkärille. Mesta liikkui ulkona matalassa asennossa kävellen, normaalisti se aina juoksee. Autoon jouduin nostamaan Mestan, ja nostaessa se vingahti, eikä oikein tiennyt, mihin asentoon kontissa olisi jäänyt.

Lääkärillä Mesta tutkittiin ensin ulkoisesti. Vatsaontelon keskiosa tai lanneranka aristi voimakkaasti, Mesta vingahti ja veti selkää köyryyn. Tämän jälkeen sille annettiin vahvaa kipulääkettä ja rauhoitettiin röntgenkuvausta varten.

Röntgenkuvaus se vasta kävikin pelottavaksi. Tietokoneohjelma lakkasi toimimasta ja se piti käynnistää uudelleen. Tämä vei turhaan kallista aikaa, kun yllätyksenä Mesta ei rauhoitettuna meinannutkaan jaksaa hengittää itse. Sille piti antaa lisähappea sekä nipistellä huulesta, että havahtuu vetämään henkeä, ja heräte oli pakko antaa jo kesken kuvauksen, että saadaan se hengittämään.

Tämän takia nimenomaan yleensä asioin kalliilla, isoilla klinikoilla, koska heillä on välineistöä hoitaa koiraa myös silloin, jos jotain menee pieleen. Täällä kunnallisella eläinlääkärivastaanotolla sellaisia ei ole, mutta kaikeksi onneksi heräte sai Mestan virkoamaan ja hengittäminen alkoi taas onnistua.

Mesta heinäkuulla 2023

Kuvia ehdittiin ottaa kaksi, yksi lonkista ja yksi selästä. Olisin halunnut kuvat koko selästä ja myös kaularangasta, mutta Mestan saaminen hengittämään oli kuitenkin tärkeämpi asia kuin lisäkuvien ottaminen. Normaalisti koiriani on röntgenkuvattu myös hereillä, kun olen itse pystynyt jäämään kuvaushuoneeseen ohjeistamaan koiria pysymään aloillaan, mutta tällä kertaa se ei ollut mahdollista.

Otetuista kahdesta kuvastakin selvisi kuitenkin sen verran, että suolistossa oli melko paljon kaasua (selittää vatsaontelon aristaminen painellessa) ja yhdessä selkänikamassa pitkä luupiikki (selittää käytöksen kipuoireet). Luupiikkejä selkärankaan aiheuttaa spondyloosi, joka on selkärangan ei-tulehduksellinen rappeumasairaus.

Mesta sai kotiin muutamalle päivälle vahvoja kipulääkkeitä sekä jatkoa varten reseptin tulehduskipulääkkeeseen. Liikkumisen kanssa pitää ottaa varovasti. Tuota pahaa kipua ei ole ainakaan vielä tullut toistamiseen, mutta pienempiä näkyy selvästi aina välillä.

Mikä onni, että vuosi sitten lopetin agilityn harrastamisen Mestan kanssa, vaikka se meistä molemmista niin kiva laji olikin ja aloimme juuri olla aika eteviäkin. Mielestäni agility, tai muutkaan fyysisesti raskaat lajit, eivät kuulu ikääntyvälle koiralle, ja tuolloin Mesta oli keväällä täyttämässä 10-vuotta.

Jos löytyy kokemusta koiran spondyloosista, kuulen mielelläni.

Miltä näyttää 14-vuotias koira?

Suomenlapinkoira on rotu, jonka pitäisi vielä pitkälle veteraani-iässäkin olla niin sanotusti elämänsä kunnossa. Vieroksun ajatusta, että esimerkiksi 10-vuotias lapinkoira olisi jo vanha.

Reilu vuosi sitten kirjoittelinkin veteeranikoirien kokoontumisajoista ja miten viiden, iältään noin 9-13-vuotiaiden koirien porukasta neljä oli vielä kuin mitkäkin nuorukaiset ja vain yhdellä vauhti oli jo sairauden myötä hieman hidastunut.

Lumes on nyt 14v3kk ja edelleen se niin halutessaan juoksee kovempaa kuin 10v1kk ikäinen Mesta. Lenkeillä Lumeksen vauhti tosin on vaihteleva. Se kyllä jaksaa kulkea pitkätkin matkat ja ulkoilee mielellään, mutta se kävelee enimmäkseen hyvin rauhallisesti - paitsi silloin, kun yhtäkkiä laittaakin reippaamman vaihteen päälle. Vapaana ollessaan se innostuu aina juoksuvauhtiin ja vielä lenkkien jälkeenkin spurttailee Mestan kanssa kotipihassa.

Kaikkeen toimintaan Lumes haluaa osallistua yhtä innokkaasti kuin aina ennenkin, oli se sitten namietsintää, jäljestystä, esineiden etsimistä, rally-tokoa, tottista, temppuja, agilitya tai yleistä yhteistä puuhastelua. Lumes pitää myös edelleen puolensa Mestan kanssa eikä luovuta sille leluja, jos haluaa ne itsellään pitää. Ihan samat luonteenpiirteet sillä on edelleenkin kuin mitä nuorempana.

Joulukuun loppupuolella Lumes kävi lääkärintarkastuksessa ja selvisi perustutkimuksista sekä laajoista verikokeista puhtain paperein. Terve tyyppi se siis on ja antaa toivoa, että yhteisiä kuukausia - tai kenties jopa vuosia - on vielä edessä monia. Kuulo tuntuu pelaavan täydellisesti ja näkökin on tallella, mutta toki mikään nuoren koiran kroppa ei 14-vuotiaalla enää ole, vaikka muutoin loistavassa kunnossa onkin.

Koiran nisäkasvaimen leikkaus ja sterilaatio

Pikkubolognese-koiramme (millainen koira on bolognese) nisäkasvain päädyttiin eläinlääkärin suosituksesta hoitamaan suorittamalla nisäkasvainleikkaus ja samalla kertaa koira myös steriloitiin.

Kuinka nisäkasvain huomattiin?

Narttukoiran nisiä, samoin kuin uroskoiran kiveksiä, tulisi säännöllisesti tunnustella läpi, jotta niihin mahdollisesti kehittyvät muutokset huomattaisiin mahdollisimman ajoissa. Pikkubolognesen nisiä on aina toisinaan tullut kokeiltua masurapsuttelun yhteydessä ja näin tapahtui myös perjantai-iltana 27.1. Tuolloin huomasin vasemman puolen toiseksi taaimmaisen nisän juuressa noin herneenkokoisen, irtonaisen patin.

Miksi päädyttiin nisäkasvaimen leikkaukseen ja sterilaatioon?

Perjantaina 3.2. kävimme näyttämässä Pikkubolognesen nisäpattia eläinlääkärissä. Patti vaikutti lääkärin mielestä melko tyypilliseltä nisäkasvaimelta, mutta hyvää oli se, että patti oli kooltaan vielä hyvin pieni. Lääkäri antoi kaksi vaihtoehtoa:

Vaihtoehto1 Pattia ei leikata, seurataan tilannetta ja kasvaako patti suuremmaksi. Nisäkasvaimista noin puolet on hyvänlaatuisia ja puolet pahanlaatuisia, mutta etukäteen sitä ei tiedä, kumpaa juuri se oman koiran patti edustaa. Jos patti suurenee ja sattuukin olemaan pahanlaatuinen, lisääntyy riski siihen, että nisäkasvaimesta on lähtenyt myös etäpesäkkeitä koiran sisäelimiin. Tällöin kasvaimen poisleikkaaminen on jo myöhäistä.

Vaihtoehto2 Leikataan patti heti piakkoin pois. Tällöin, kasvaimen ollessa vielä niin pieni, on hyvä todennäköisyys sille, ettei se ole lähettänyt etäpesäkkeitä, vaikka sattuisikin olemaan pahanlaatuinen. Näin vanhalla koiralla kuin Pikkubolognese on (10v), ei lääkäri nähnyt nisäkasvaimien mahdolliseen uusiutumiseen eroa siinä, steriloidaanko koira lisäksi vai ei. Sterilaatio on kuitenkin helppo ja edullinen tehdä samassa yhteydessä nisäkasvaimen poiston kanssa, joten hän suositteli sitä kohtutulehduksen riskin nollaamiseksi.

Päädyimme vaihtoehtoon nro2, sillä jos patti alkaisikin kasvaa suuremmaksi, silloin harmittaisi, ettei leikkautettu sitä pois ajoissa. Kohdun saisi myös poistaa samalla, niin eipä sitten toivottavasti tarvitse mitään "naistenvaivoja" enää myöhemminkään Pikkubolognesella miettiä.

Kuinka nisäkasvainleikkaus ja sterilointi sujuivat?

Pikkubolognesen leikkauspäivä oli perjantaina 17.2.. Mitä lähemmäs leikkauspäivä tuli, sitä enemmän pelotti ja arvelutti - mitä, jos leikkauksessa käykin huonosti ja menetämme koko koiran. Pitäisikö sittenkin vain odotella ja katsella, miten patti kehittyy - saisimme ainakin pitää Pikkubolognesen vielä jonkin aikaa meitä läsnäolollaan ilahduttamassa.

Lähdimme lopulta kuitenkin lääkäriin asti, aika oli varattuna kello kymmeneksi aamupäivällä. Odotushuoneessa sattui olemaan eräs treenikaverimme oman koiransa kanssa ja itkuhan siinä minulle tuli, kun kerroin, millä asialla Pikkubolognesen kanssa liikkeellä olemme. Kaveri sai onneksi tsempattua minua omien koiriensa hyvin onnistuneilla leikkauskokemuksilla ja sain kyyneleeni kuivattua.

Vaikka koiriani on ennenkin ollut leikkauksissa, tällä kertaa jouduin ensimmäistä kertaa allekirjoittamaan lomakkeen, jossa vakuutan ymmärtäväni ja hyväksyväni leikkaukseen ja sen tarvitsemaan nukutukseen liittyvät riskit. Nimihän siihen paperiin oli laitettava, mutta lääkärille sitten kyynelsilmin kerroin, miten leikkaus on meitä alkanut pelottaa.

Itse leikkauksen lisäksi olin pelännyt sitä, että Pikkubologneselle tuikataan alun rauhoituspiikki niin nopeasti, etten ehdi kertoa lääkärille huolistani ja jutella hänen kanssaan vielä hetken aiheesta. Tämä pelko oli kuitenkin turha, sillä lääkäri suhtautui huoleeni todella ihanasti, kertoi kaiken, miten homma nyt tästä etenee ja että komplikaatiot ovat todella harvinaisia.

Sovimme, että lääkäri suorittaa ensin nisäkasvaimen poiston. Sen jälkeen, jos Pikkubolognesen kaikki tarkkailuarvot (syke, verenpaine, hengitystiheys) ovat edelleen kunnossa, tehdään perään vielä sterilaatio, muutoin ommellaan koira kiinni suoraan nisäkasvainleikkauksen päätteeksi. Tämän lisäksi lääkäri lupasi vielä ilmoittaa heti leikkauksen jälkeen, että kaikki on hyvin, niin minun ei tarvitse huolehtia.

Kellon ollessa noin 11.30, lääkäri soitti leikkauksen olevan ohi ja Pikkubolognesella kaiken kunnossa. Kohdussa oli kuulemma ollut jonkin verran nestettä ja siitä syystä kohtutulehdus olisi jossain kohtaa ollut hyvin todennäköinen, joten oli ollut hyvä, että olimme päätyneet myös sterilointiin nisäkasvainten poiston lisäksi - ja että Pikkubolognesen vointi leikkauksen aikana salli jatkaa sterilointiin saakka.

Suunnilleen kahdentoista maissa sain viestin, että Pikkubolognese on riittävän hereillä kotiinhaettavaksi. Hoitajan sylissä se näytti hyvin uupuneelta, mutta kuullessaan ääneni, nousivat korvat hörölle ja ilme kirkastui hetkiseksi. 

Ote hoitoselosteesta: "Pikkubolognese steriloitiin tänään klinikalla, kohtu ja munasarjat poistettiin nukutuksessa ja 2 nisälohkoa poistettiin nisäkasvaimen takia. Toimenpide sujui hyvin. Pikkubolognese oli toimenpiteen ajan nestetipassa ja intuboituna, sekä sai paikallispuudutuksen, pahoinvoinninestolääkkeen ja kipulääkkeet."

Jotta nisäkasvain varmasti saataisiin poistettua kokonaan, pelkkä patin poistaminen ei riitä, vaan koko maitorauhaskudos on poistettava kahden peräkkäisen nisän kohdalta. Sterilointi pidensi leikkaushaavaa ulkoisesti vain jotain parin senttimetrin verran, mutta toki koiran sisään tuli enemmän paranneltavaa kuin pelkästä nisäkasvaimen poistosta.

Pikkubolognesen leikkaushaava on todella siisti ja hyvännäköinen. Uroskoirieni kastraatiohaavat ovat näyttäneet paljon häjymmiltä, vaikka se toimenpiteenä on pienempi kuin nyt Pikkubologneselle tehdyt leikkaukset.

Paljonko nisäkasvainleikkaus ja sterilointi maksoivat?

Pikkubolognesen leikkaus maksoi kaikkineen hitusta vaille 600€, tästä steriloinnin osuus oli noin 150€. Tämän lisäksi leikkauspäivää (pe) ja leikatun koiran kotonavalvomista (ma & ti) varten palkattomia vapaapäiviä töistä kertyi kolme päivää, joten seuraavana tilipäivänä palkkapussi on sitten niiden verran pienempi. Nisäpatin näyttökäynti lääkärillä ennen leikkausta kustansi 40€.

Mitä pitää huomioida koiran nisäkasvainleikkauksen ja sterilaation jälkeen?

Nukutuksen jäljiltä koiran ruumiinlämpö saattaa leikkauspäivänä olla hieman normaalia alhaisempi, joten Pikkubolognesella pidettiin vilttiä päällä lämmittämässä. Sitä myös piti, ja pitää edelleen, valvoa tarkasti, että se liikkuu rauhallisesti eikä esimerkiksi juoksentele tai hypi, jotta leikkaushaavan alueeseen ei kohdistu äkillisiä liikerasituksia ja haava repeydy auki.

Koira ei saa päästä nuolemaan/järsimään leikkaushaavaa, joten sillä on pidettävä muovikauluria tai haavasuojapukua (itse tehty haavapuku koiralle) reilun viikon ajan - Pikkubolognese sai ylleen haalarit. Mahdollisen tulehtumisen havaitsemisen vuoksi haava on tarkistettava päivittäin ja tietysti pidettävä kuivana ja puhtaana. Kipulääkettä Pikkubolognese saa 2-3 kertaa päivässä.

Sterilaatio vaikuttaa koiran aineenvaihduntaan hidastavasti, joka tarkoittaa yleisimmin sitä, että koiralle voi aiempaa herkemmin kertyä ylipainoa. En kuitenkaan usko, että tästä tulee liikkuvaiselle Pikkubologneselle ongelmaa - kastroidut lapinkoiraurokseni ainakin ovat edelleen pysyneet hyvin ihannepainossaan.

7 syytä, miksi kannattaa ostaa rekisteröimätön rotukoira

Rekisteröimättömät rotukoirat tekevät edelleen kauppansa, vaikka syistä niiden välttämiseen on valistettu jo lukuisia vuosia. Tässä esittelenkin seitsemän kohdan listan, miksi kannattaa ostaa paperiton pentu ja mitä se tarkoittaa. 

1. Raha

Haluat säästää rahaa koiran ostohinnasta, tai haluat maksaa enemmän rahaa. Esimerkiksi rekisteröimättömän, yleiskielellä sanottuna paperittoman, suomenlapinkoiranpennun hinnat liikkuvat siinä suunnilleen 800-1400 euron välillä, kun taas Kennelliiton rotukoirarekisteriin rekisteröidyt pennut maksavat 1000-1500 euroa.

Rekisteröimättömän pennun ostamalla voit siis saada sen vaikkapa 100-200 euroa halvemmalla kuin rekisteröidyn, tai sitten maksat siitä saman hinnan tai jopa 400 euroa enemmän kuin mitä olisi maksanut rekisteröity pentu.

2. Rekisteripaperit

Ajattelet, ettei pelkkä kotikoira tai metsästyskoira tai sinä sen omistajana tarvitse niitä papereita mihinkään. Et välitä siitä, että ilman niitä Kennelliiton rotukoirarekisteriin rekisteröityjä koiria ja niiden kasvattajien tekemää työtä ei koko rotua edes olisi olemassa sellaisena kuin se nyt on.

Et ole kiinnostunut haluamasi rodun tulevaisuudesta etkä siitä, että jokainen rekisteröimätön koira pienentää rotunsa geenipoolia. Rekisteröimättömät rotukoirat ovat pois rodun virallisesta, rekisteröidystä kasvatuksesta ja siten uhka rodun monimuotoisuuden säilymiselle.

Huom! Ruokaviraston koirarekisteri on vain koirien omistajatietorekisteri viranomaiskäyttöön, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko koira rekisteröity rotukoira vai ei.

Huom! Kennelliiton Fix-rekisteri on vain koirien tunnistusmerkintätietokanta, joka on perustettu sekarotuisten koirien yksilöimiseen niiden koiraharrastuskilpailuihin osallistumista varten, eikä sillä siis ole mitään tekemistä rekisteröityjen rotukoirien kanssa.

3. Terveys

Luulet, että rekisteröidyt rotukoirat ovat sairaiksi jalostettuja, mutta ottamalla paperittoman pennun, saat terveemmän koiran, koska sitä ei ole ylijalostettu. Et tiedä, että suurelle osalle roduista ennen pennuttamista tehtävät viralliset terveystarkastukset nimenomaan ovat olemassa siksi, että kasvattajilla olisi mahdollisuus teettää pentuja vain niillä terveimmillä koirilla.

Et ymmärrä, että rekisteröimättömien koirien näennäinen terveys johtuu siitä, että niille ei tehdä samoja terveystutkimuksia kuin rekisteröidyille koirille, ja näin tietyt sairaudet jäävät selviämättä. Uskot, että koira on terve, kun se liikkuu, leikkii ja syö. Et ole kuullut tutkimuksesta (klik), jossa selvisi, että suurin osa koiranomistajista ei tunnista koiransa kipukäytöstä, vaan luulevat kipuilevaakin koiraansa terveeksi.

Rekisteröintiä varten pentueen vanhemmilta vaadittavat terveystutkimukset (esimerkiksi lapinkoirilta pitää tutkia ennen pentujen teettämistä virallisesti, eli tulos näkyy KoiraNetissä koiran omissa tiedoissa, lonkat röntgenkuvaamalla ja silmät koirien silmäeläinlääkärillä) eivät ole tiedossasi tai et pidä niitä tärkeinä. Et hoksaa ajatella, että paperittomien pentujen teettäminen ja ostaminen on välinpitämättömyyttä tulevien pentujen, sinunkin tulevan koirasi, terveydestä.

4. Ostajan oikeudet

Et halua vastailla rekisteröityjä koiria kasvattavan kyselyihin siitä, miksi haluat koiran, miksi juuri tämän rotuisen koiran, missä ja kuinka asut, onko sinulla aiempaa koirakokemusta jne. Kasvattajan esittämien kysymysten tarkoitus on selvittää, että pentu ja sen omistaja olisivat parhaat mahdolliset toisilleen, mutta sinä haluat vain jonkun pennun ja that´s it, ja paperittomien pentujen teettäjä myy sinulle sellaisen ilman mielestäsi ylimääräisiä kysymyksiä eikä pahastu siitäkään, jos sinulle kelpaa vain tietyn värinen pentu.

5. Kenneli

Haluat ostaa pennun joltain tavalliselta ihmiseltä etkä mistään kennelistä, mutta et tiedä, että suurin osa kennelnimellisistä kasvattajistakin on ihan tavallisia ihmisiä, joilla on kotonaan vain yksi tai muutama koira. 

6. Ei se mitään, jos minä

Pitäähän jonkun niille paperittomillekin pennuille koti antaa, joten miksi se et voisi olla sinä. Et ajattele niin pitkälle, että ostamalla paperittoman pennun, samalla tuet vastuutonta kasvatusta ja jokaisen myydyn tilalle syntyy kohta uusia lisää - paperittomia pentuja teetetään niin kauan, kuin joku niitä ostaa.

7. Malttamattomuus

Paperittoman pennun saat helpommin, ei tarvitse jonottaa ja odottaa. Rekisteröityjä pentuja saakin teettää nartulla vain maksimissaan viisi kertaa ja pentueiden välissä pitää olla vähintään noin vuosi. Paperittomia pentuja voi sen sijaan nartulla teettää halutessaan vaikka kymmenenkin kertaa ja jopa kahdet vuodessa, jotta pentuja riittää ostajille.

Kuvituskuvina hakutreenien alkuun suoritettuja pentuleikkejä vuoden 2013 lokakuulta Mestan ja samanikäisen saksanpaimenkoiran toimesta. Molempien rodut ovat valitettavasti kokeneet suositun koirarodun ongelmat muun muassa paperittomien pentujen teettäjien muodossa.