Näytetään tekstit, joissa on tunniste Norja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Norja. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. helmikuuta 2025

Moxy-hotelli, Tromssa, Pohjois-Norja

Toissa kesäisellä Pohjois-Norjan reissullamme vietimme kaksi yötä Tromssassa. Ensimmäisen yön olimme Scandic Ishavshotellissa (kirjoitin siitä aiemmin täällä <klik>), koska sen aamupalaa mainostettiin niin erinomaisen monipuoliseksi (mitä se kyllä tosiaan olikin).

Olisi ollut helppoa jäädä toiseksikin yöksi samaan paikkaan ja käydä vielä kolmannen kerran koirien kanssa kävelemässä sikin sokin viihtyisässä Tromssan keskustassa. Halusimme kuitenkin kokeilla jotain uutta, jotain ihan uutta, ja siksi päädyimme ihan uuteen Moxy-hotelliin (mikä Moxy? <klik>).




Harvoin saa olla minkään majoituspaikan ensimmäinen asiakas, tai edes niiden ensimmäisten joukossa. Siksi olikin ihan kiva kokemus majoittua aivan uudenkarheassa hotellihuoneessa ja miettiä, että ehkä mahdollisesti oltiin juuri sen huoneen ensimmäiset majoittujat.

Moxyn konsepti on hieman muista hotelleista poikkeava. Esimerkiksi hämmennyimme saapuessamme ulko-ovesta sisään hotelliin - siinä oli pelkkä tyhjä eteisaula, ei mitään vastaanottotiskiä missään. Hissistä sitten löytyi pienenpieni teksti, että ylimmässä kerroksessa on baari ja vastaanotto samassa.


moxy tromssa

Moxy on profiloitunut lentokenttähotelliksi. Pettymyksen aiheutti aamiaisen puuttuminen - luulimme erillismaksusta saatavan aamiaisen tarkoittavan sitä, että se vain maksaa huonehinnan päälle lisää, koska kaikki eivät sitä ehdi nauttimaan. Paikanpäällä paljastui, että aamupala onkin vain pieni snacksi-tiski, josta saa äkkiä napattua jotain pientä syötävää mukaansa lentokentälle lähtiessä tai hotelliin yöllä saapuessa.

Tarjolla olisi kylläkin ollut kuntosali, vaatteidenhuoltotila sekä oleskelutiloja pienine aktiviteetteineen, mutta niille meillä ei ollut käyttöä, ja ylimmän kerran oleskelutilaan ei saanut ottaa koiria mukaankaan.

Huonekäytäville ei ollut vapaata pääsyä, niitä edelsivät lukitut ovet, jotka aukesivat vain, jos sinulla oli huone juuri sillä käytävällä. Käytävien lattiat olivat kokonaan matotetut, olettaisin, että kulkuäänien minimoimiseksi.





Hotellin uudenuutukaisuus näkyi henkilökunnan puutteellisena ohjelmistonkäyttötaitoina. Sisäänkirjautuminen kesti miltei puolisen tuntia, kun samalla opeteltiin ohjelmankäyttöä "oho, ei näin, onko se tästä, ei, miten sinne pääsi".

Koirat olivat tervetulleita, mutta huonetiedoista puuttuivat merkinnät, mihin huoneisiin lemmikkejä saa ottaa, joten saatiin sitten vaan joku huone - joka kyllä olikin tosi kiva, koska saatiin huone yläkerroksesta ja sieltä oli kivat maisemat katsella ikkunasta ulos.

Meidän huoneen hinta oli noin 100€ ja koirista meni lisämaksu noin 25€. Meillä oli reissussa mukana kaikki kolme koiraamme, mutta nyt nettisivuilla näkyi lukevan, että lemmikkien määrä per huone olisi rajoitettu kahteen.





Hotellin pihassa oli hyvin tilaa autoille ja pysäköinti siihen oli maksutonta. Nyt nettisivuilla näkyi olevan maininta, että pysäköinti olisi maksullista tunti- tai päivähinnoittelulla, joten liekö asiakkaat ja autot lisääntyneet siitä, kun me siellä olimme, kun ilmaista pysäköintietua ei enää tarjota.

Hotellia ympäröivä alue oli mukavan rauhallinen ja koirien kanssa lenkillekin pääsi kivasti suoraan sekä puistomaiselle reitille että asuinaluetta tutkiskelemaan. Hotellin vieressä oli ainakin tuolloin myös tyhjiä tontteja, joilla koiria oli myös kätevä pikaulkoiluttaa tai pitää vaikka pienet treenit.





Tromssan ensimmäisenä päivänä ennen majoittumista kävimme Storsteinen-vuorella, jonne pääsi gondoli-hissillä. Tästä löytyy kertomus täällä <klik>.

Toisena päivänä poistuimme kaupungista Sandvikslettaan rannalle <klik> ja Sommaroy-saarelle <klik>.

Moxyssä yöpymisen jälkeen jatkoimme matkaa lautalle ja lauttamatkan jälkeen majakalle, järvelle ja bunkkereihin, mutta näistä lisää toisella kertaa - pysyttele kuulolla.

Koko Pohjois-Norjan reissumme pikaselostettuna kartan kerta löytyy täältä <klik>.

torstai 20. kesäkuuta 2024

Heinäkattomuseo, Kvaløya, Pohjois-Norja

Tromssan ja Sommarøyn väliin jäävä suuri Kvaløyan saari tarjoaa paljon nähtävää, kunhan vain malttaa katsella ympärilleen ja välillä myös pysähtyä, eikä vain paahtaa suorilta kohti Sommarøyta tai Tromssaa.

Viime kesänä "alareitin" tien asvaltti oli kyllä niin kuoppainenkin, ettei siinä vauhtia kovin suureksi halunnut kasvattaakaan, mutta silti autoillessa kivat paikat vilahtavat nopeasti ohi, jos ei ole tarkkana tai ottanut niistä etukäteen selvää.

Perspektivet Straumen Gård

Perspektivet Straumen Gård

Heinäkattoiset talot kuuluvat ilmeisesti vanhaan, Norjalaiseen rakennusperinteeseen, ja Kvaløysta niitä löytyikin kerralla oikein museopihallinen. Rakennuksista tulee jotenkin söpön, persoonallisen ja luonnonläheisen näköisiä, kun niiden katoilla rehottaa erilaista kasvustoa.

Museoalue oli nimeltään Perspektivet Straumen Gård (osoite Straumsvegen 1874) ja sen rakennukset kuuluvat vanhaan rannikkotilaan. Straumen Gård on kolmas osa Perspektivet museoita (kotisivut täällä), jonka pääkeskus on Tromssan keskustassa vanhassa puutalossa vaihtuvien taidenäyttelyiden kera ja toinen Folkeparken Tromssan eteläkärjessä.

Perspektivet Straumen Gård

Perspektivet Straumen Gård

Tänne ei ollut mitään varsinaista parkkipaikkaa, joten auto piti koettaa pysäköidä jotenkin sopivasti tienvarteen. Rakennuksiin ei pääse sisälle kuin erityisten tapahtumien aikana, mutta pihassa saa vapaasti kuljeskella katselemassa ja vaikka evästelemässä.

Jonkun muistikuvani mukaan rannassa olisi ollut laituri, josta pääsee uimaan, mutta voi myös olla, että muistan ihan väärin.





Kvaløyan "alatie", kuten itse sitä nimitin, kulkee koko matkan rantaa pitkin. Ylätie on osittain rannassa, osittain ei, mutta meidän reissullamme jouduin jättämään sen kokonaan väliin tien ollessa viime kesänä remontissa. Muuten olisimmekin ehdottomasti halunneet kiertää saaren kokonaan ympäri.





Heinäkattomuseon lisäksi me piipahdimme Kvaløyassa Sandviksletta-rannalla (juttu täällä) ja kukkuloille olisi pitkin matkaa lähtenyt useita houkuttelevia polkuja, mutta hellekeli esti meiltä retkeilyn koirien kanssa. Kävimme myös Sommarøyn saarella (juttu täällä), mutta jotenkin pidimme Kvaløyan monipuolisuudesta enemmän, vaikka hieno paikka Sommarøy toki olikin.


Tromssan ja Kvaløyan yhdistävä silta.

Tromssan visiittimme kuvina ja kertomuksina näiden linkkien takana:
https://teamvallattomat20.blogspot.com/2023/12/tromssan-hienot-rakennukset-pohjois.html
https://teamvallattomat20.blogspot.com/2023/10/missa-lokit-pesivat-tromssa-pohjois.html
https://teamvallattomat20.blogspot.com/2023/09/fjellheisen-gondolihissi-vuorelle.html

keskiviikko 12. kesäkuuta 2024

Sommarøy, Pohjois-Norja

Tromssalaisten suosima kesäpaikka Sommarøyn saari on myös monien turistien suosiossa, mutta meille se oli vähän pettymys. Tähän varmasti osaltaan vaikutti kohdalle osunut +27 asteinen hellepäivä, jolloin emme koirien kanssa voineet lähteä retkeilemään - ja muuta tekemistä Sommarøyssa sitten ei ollutkaan, kun rantalomailukaan ei meitä kiinnostanut. Ruokapaikkoja oli kaksi, hotelli sekä grillityyppinen Havfrua Kro, jonka terassille saimme koirat ottaa mukaan, mutta ruoka ei kyllä ollut kovinkaan hääviä.

Alunperin olimme ajatelleet yöpyä Sommar
øyssa, mutta lyhyellä varoitusajalla hotellissa (Sommarøy Arctic hotel) ei ollut lemmikkihuoneita vapaana. Tämä olikin lopulta sitten meille onneksi parempi ratkaisu, niin ei tarvinnut jäädä istuskelemaan iltaa auringonpaahteiseen Sommarøyhin, vaan saimme käytettyä ajan paremmin hyödyksi. Ajelimme tienvarren kiinnostaviin kohtiin pysähdellen takaisin Tromssaan yöpymään ja olimme siten heti seuraavana aamuna valmiita jatkamaan reissua suoraan seuraavaan kohteeseen.

Ei Sommar
øyssa käynti silti mikään hukkareissu ollut, ja hieman viileämmällä kelillä olisimme tosiaan varmasti tykänneet enemmänkin. Matkalla ja paikanpäällä oli kieltämättä hienot maisemat, joten ymmärtää, mistä suosio tulee, ja juuri ennen Sommarøyta oleva Sandviksletta-ranta (josta kirjoitin täällä) oli hyvinkin mieleemme. Lisäksi paikallisesta pikkukaupasta löytyi aivan ylihyvää jäätelöä!

Auton parkkeeraaminen Sommarøyssä pitää katsoa tarkkaan, siellä oli pysäköintikieltomerkkejä sekä maksullisia parkkipaikkoja.

Silta Sommarøyhin.
Sommarøy

Sommarøy

Sommarøyn kukkaloistoa.



Rakentumassa olleiden uusien rantamökkien edustan kävelyterassi.



Jos joku tietää, mistä Suomesta saa näitä jäätelöjä, vinkkaa ihmeessä!




Mikäli alla oleva video ei näy, linkki YouTubeen.

Koko viime kesäinen reissumme Pohjois-Norjaan löytyy  tiivistettynä ja lisälinkkeineen https://teamvallattomat20.blogspot.com/2023/07/seikkailu-pohjois-norjassa.html .

tiistai 23. huhtikuuta 2024

Sandviksletta-ranta, Kvaløya, Pohjois-Norja

Tromssan kaupungin lähisaarista puhuttaessa yleensä suosituimmaksi nousee pieni Sommarøy, vaikka sitä edeltävä, suuri Kvaløya tarjoaa sekin paljon, ellei jopa enemmänkin, nähtävää.

Kvaløyan pääsee kiertämään autolla kahta reittiä kohti Sommarøyta, niin sanottua alatietä pitkin reilu 70km ja ylätietä vajaa 60km. Se kannattaakin mieluusti ajella kokonaan ympäri, jotta näkee mahdollisimman paljon eri paikkoja.

Meidän reissumme aikana ylätie oli remontin kohteena ja siitä pääsi ajamaan läpi vain muutaman kerran päivässä tiettyinä kellonaikoina, joten harmillisesti jouduimme valitsemaan alatien sekä mennessä että palatessa. Alatie oli sekin kovasti korjauksen tarpeessa, asvaltissa olevia koloja sai väistellä tämän tästä.

Maisemat ajella olivat hienot, kuinkas muutenkaan. Poro/hirvi-varoituskylttejä oli runsaasti, mutta ainuttakaan sorkkajalkaa emme me nähneet. Ehkä hellepäivä oli saanut ne vetäytymään levolle.

sandviksletta

sandviksletta

Vaikka nimenomaan Sommarøy on tunnettu rantalomapaikkana, kannattaa pysähtyä jo pari kilometriä aiemmin Kvaløyan puolella sijaitsevalle Sandviksletta-rannallekin. Ainakin meidän mielestämme se oli paljon mielenkiintoisempi ranta-alue ja myös huomattavasti vähäisempi ihmismäärältään. Sommarøysta kerron täällä.

Norjassa on selkeät lasku- ja nousuveden erot. Tämä kannattaa huomioida, jos sillä on itselleen merkitystä, haluaako käydä milläkin rannalla laskuveden aikaan (vedenpohjaa hyvin näkyvillä ja sieltä löytyy kaikenlaista kivaa katseltavaa) vai nousuveden aikaan (parempi ainakin aikuisten uimiselle, paikoin laskuveden aikaan vettä oli vain nilkkoihin asti jopa kymmeniä metriä pois rannasta).

Me olimme liikkeellä niin täällä kuin Nallevuopiollakin (klik) laskuveden aikaan, ja meille se oli mieluista, vaikka emme asiaa ennakkoon olleetkaan miettineet.

Merenpinnan korkeuksia paikan mukaan ja muuta tietoa vuorovedestä löytyy esimerkiksi täältä https://kartverket.no/til-sjos/se-havniva . Sivulla on valmiina valikko, josta sen saa myös englanninkieliseksi.

Norjan säätietoja löytyy esimerkiksi täältä https://www.yr.no/nb . Søk = etsi, siihen voi kirjoittaa haluamansa paikannimen. Meny = valikko, josta löytyy muun muassa sääkartta, varoituksia, veden lämpötiloja ja lumenkorkeuksia. Norjalaisia sivuja katsoessa kannattaa laittaa nettiselaimesta päälle asetus, joka kääntää tekstin suomeksi tai englanniksi.

kvaløya

kvaløya

sandviksletta

Vedenpinnan ollessa alhaalla, rannalta paljastuu monenlaista mielenkiintoista katseltavaa ja tutkittavaa. Meidän silmiimme osui ainakin rapujen vaihtokuoria, simpukankuoria, merisiilejä/niiden kuoria, leviä ja erikoisia kiviä.

Näitä löytöjä ei ole tarkoitus kerätä itselleen matkamuistoiksi, ei ainakaan useampaa kappaletta. Ne kuuluvat rantaluontoon ja osa rantalinnuista käyttää niiden sisältöjä ravinnokseen. Jättämällä "aarteet" paikoilleen, mahdollistaa samalla myös seuraavienkin rantakävelijöiden  saavan ihastella samoja löydöksiä.

Mikäli jokainen turisti kerää viisi matkamuistoa, kymmenen turistin matkamuistot tekevät 50 ja sadan kerääjän jäljiltä rantalöytöjä on muille nähtäväksi (ja linnuille ravinnonetsintään) jo peräti 500 vähemmän. 

sandviksletta

sandviksletta

Sandvikslettan ranta-alueen vieressä on kivannäköistä, pienipuustoista viheraluetta, joka sopii kävelyyn, evästelyyn ja vaikka myös telttailuunkin. Leiriytymisen (ja kävelyretkien) yhteydessä täytyy kuitenkin huomioida ja mieluusti etukäteen miettiä, missä ja miten sitä käy tarpeillaan.

Ihmisten ulosteet ovat jo iso ongelma osassa Norjan turistikohteita, aiheesta on uutisoinut muun muassa Yle. Meillä oli koirien remmeissäkin aina kakkapussit mukana, jotta myös koirankakat saadaan kerättyä pois vähänkin epäsopivilta paikoilta.

Sandvikslettan parkkialue oli vain tienlevennys, johon mahtuu muutamia autoja. Tien toiselta puolelta lähti luontopolkuja kallioille, joissa olisi varmasti ollut mukava käydä retkeilemässä. Meille sattui valitettavasti erittäin helteinen päivä, +27, joten teimme koirien kanssa vain ihan pieniä tutkimuskävelyjä.

Näitä merkattuja, houkuttelevan näköisiä kävelyreittejä kukkuloille oli tarjolla useampiakin tämän ajamamme Kvaløyan saaren alatien varrella. Mikäli aikaa ja kävelykuntoa vain riittää, ja keliolosuhteet ovat sopivat, niihin varmasti kannattaisi tutustua.

sandviksletta

kvaloya

Koko viime kesänä tekemämme Pohjois-Norjan reissun kohteet, kuvaukset ja lisätietolinkkejä löytyy jutusta Seikkailu Pohjois-Norjassa.

Muutamia Suomessa sijaitsevia kesäretkikohteita olen esitellyt jutussa Viisi kivaa kesäretkikohdetta.

perjantai 1. joulukuuta 2023

Tromssan hienot rakennukset, Pohjois-Norja

Moni, kuten mekin (kurkkaa Seikkailu Pohjois-Norjassa), lähtee Norjaan hienojen maisemien ja luontoelämysten perässä. Norjasta löytyy kuitenkin myös paljon muutakin näkemisen arvoista - riippuen toki siitä, mikä ketäkin kiinnostaa.

Heinäkuisella Pohjois-Norjan reissullamme majoituimme yhden yön aivan Tromssan kaupungin keskustassa. Hotellimme (Scandic Ishavshotel) oli ulkoasultaan varsin vaikuttavan näköinen.

Ihan hotellin vieressä oli iso parkkipaikka (maksu parkkisovelluksen kautta), jossa vielä saapuessamme klo15 aikaan oli paljon vapaata tilaa, illemmalla se alkoi täyttyä. Hotellilla oli myös muutamia omia autopaikkoja vuokrattavana asiakkailleen, me otimme sellaisen.

Huoneemme oli muuten oikein mukava, mutta hellepäivänä kuuma, joten pidimme ikkunan avoinna. Aamupala, jonka perusteella juuri tämän hotellin valitsimmekin, oli todellakin erittäin monipuolinen, jopa yllättävä kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla herkuillaan. Koiria ei aamupalalle saanut ottaa mukaan edes käytävän viereiseen sivupöytään, vastaanottovirkailija oikein hämmentyi edes kysymyksestä.

Kahden hengen huone aamupaloineen Ishavshotellissa maksoi 150€, koirista meni lisämaksu 20€ ja autopaikka maksoi myös noin 20€. Tämä olikin reissumme kallein majoitus.




Kävimme kävelyllä Tromssan keskustassa kolmeen otteeseen - heti saapumisemme jälkeen, illalla ja vielä aamulla. Lähdimme kullakin kerralla kävelemään vähän eri suuntiin, jotta näimme mahdollisimman suuren osan keskustaa.

Tromssa näkyi olevan oikea koirien kaupunki. Niitä kulki omistajineen vähän väliä siellä täällä, etten muista milloin olisin jossain Suomen kaupungin keskustassa nähnyt vastaavaa koiravilinää.

Kaupungissa koirien kanssa majoittuessa miettii, minkälaiset ulkoilutus-/tarpeidentekomahdollisuudet siellä on koirille. Tromssassa tämän kanssa ei ollut ongelmaa, jo heti hotellin lähistöltä löytyi useita nurmialueita (joista tietenkin kakat on kerättävä pois) ja söpössä - jos näin voi kaupunkia kuvailla - ja ruuhkattomassa keskustassa oli ihan kiva käppäillä muutenkin vaan koirien kanssa.

Alla oleva keltainen talo (taisi olla kahvila) ja seuraavan kuvan kanuuna ovat paikasta Skansen Festningsverk, jossa on yli 750 vuotta sitten ollut linnoitus. Kolmannen kuvan herttainen "puhelinkoppi" löytyy matkamuistomyymälän (Tourist Shop) pihasta.




Tromssan kaupunkiin, joka siis on saari, mennään pitkää, maksullista (lasku tuli postitse kotiin muutama kuukausi reissun jälkeen) siltaa pitkin. Jo sillalta avautuvasta maisemasta näkyy, että taloja löytyy monenlaista.

Katukuvassa on sulassa sovussa niin uutta kuin vanhaa rakennusta ja lähes kaikissa mahdollisissa väreissä ja muodoissa. Jos pidät vanhoista taloista, Tromssasta niitä ainakin löydät.







Se jäi meitä vähän Tromssan kohdalla harmittamaan, että olimme varanneet sinne aikaa vain yhden iltapäivän. Siellä olisi ollut paljon lisääkin katseltavaa ja mielenkiintoisia museoita.

Meitä olisi kiinnostanut ainakin Pohjoismaisen taiteen museo (Nordnorsk Kunstmuseum), Peikkomuseo (Troll museum), luonto- ja historia museo (Polarmuseet), Arktinen elämyskeskus ja akvaario (Polaria) ja Tiedemuseo (Vitensenteret). 

Nyt osa museoista ehti mennä jo alkuillasta kiinni, kun olimme koirien kanssa ensin kävelemässä ja syömässä. Museoihin ei myöskään saanut ottaa koiria mukaan, joten niissä olisi pitänyt käydä yksin toisen ollessa koirien kanssa, mikä on olisi ollut aika tylsää. Toinen vaihtoehto olisi ollut jättää koirat yksin hotellihuoneeseen, jota taas ei ole kiva tehdä suorilta vieraassa paikassa, vaan olisi onnistunut vasta seuraava päivänä koirien jo ehdittyä hieman kotiutua hotelliin, mutta olimme jo jatkamassa matkaa eteenpäin heti aamusta.

Näin jälkikäteen ajateltuna olisikin pitänyt viettää Tromssassa toinenkin päivä, jolloin olisimme ensin koirien kera voineet tutustua lisää ulkoilmakohteisiin (Storsteinen-vuorella jo kävimmekin) ja sitten koirat olisivat saaneet levähtää hotellihuoneessa ja me ihmiset olisimme päässeet yhdessä museoihin.

Alla kuvassa Polarian rakennus, joka on aika mielenkiintoinen jo ulkoisestikin. Toisessa kuvassa on Tromssan saaren ulkopuolella sijaitseva Jäämerenkatedraali (Ishavskatedralen), joka on suosittu turistikohde sekin.




Mikä kiinnitti Tromssassa myös huomion, olivat (pesivät lokit ja) graffitit. Niitä näkyi mielestäni aika paljon, mutta ne eivät olleet töhryjä (ainakaan kaikki), vaan taidokkaasti tehtyjä ja suuriakin. Erikoisen huomiotaherättävä oli myös eräs graffitityyliin maalattu halli rannassa.




Tässä vielä videon muodossa lisää kuvia Tromssasta. Mikäli video ei näy alla, linkki YouTubeen.



Jos mieleen heräilee jotain kysymyksiä aiheeseen liittyen, vastailen parhaani mukaan. :)

Mitä seuraavaksi luettaisiin?

8+5 lahjavinkkiä koiralle ja omistajalle

Nappaa talteen toimivat lahjavinkit niin koiralle kuin ihmisväellekin oli sitten joulu tai synttärit, ystävänpäivä tai nimipäivä, isäinpäivä...