Lumes-koiran 17v synttärit

Ihan käsittämätöntä - suomenlapinkoiramme Lumes täytti menneenä viikonloppuna jo 17 vuotta! Lumes on ollut upea ystävä ja harrastuskaveri, mutta myös ihanan pitkäikäinen perheenjäsen, joka on synttärijuhlansa ansainnut.

Itse päivänsankari vietti juhlat enimmäkseen pedillään nukkuen, mutta jokaiseen ruokatarjoiluun osallistuttiin kyllä innokkaasti.

Kaikki juhlien tarjottavat liittyivät jollakin tavalla itse päivänsankariin. Herkkupannari tarjoiltiin lapinkoiranmuotoisina palasina mansikkahillon ja kermavaahdon kera. Koirakuviot on painettu pannariin piparimuotilla.

Yksi juhlavieraista oli huolissaan pannariin kohdistuvasta hävikistä, koska koirien ulkopuolelle jäi reilusti reunapaloja. Lupasin, että reunapalatkin tulevat kyllä ihan varmasti syödyksi, ja tässä siitä kuvatodiste juhlia seuraavalta päivältä.

Herkkupannarin (paljon sokeria ja paljon voita) lisäksi olin valmistanut myös tavallista pannaria (ruokalusikallinen sokeria ja öljyä), koska sen ainesosat sopivat paremmin pienen lapsemme sokeria välttelevään ruokavalioon - ja näkyipä tuo maistuvan hyvin myös aikuisvieraille.

Tämän pannarin leikkasin teräväkärkisiksi suikaleiksi ja asettelin tarjolle tähden muotoon, koska Lumes on poikkeuksellisen menestyneen harrastusuransa ja pitkän ikänsä vuoksi todellinen superstara.

Mustikkapiirakka valikoitui synttärikakun asemaan siitä syystä, että Lumes on erittäin ahkera syömään mustikoita. Jos Lumeksen kanssa menee mustikka-aikana metsään siten, että Lumes on vapaana, se vain syö mustikoita eikä lenkkeilystä meinaa tulla mitään. Yhtä hyvin maistuvat myös vadelmat, jotka kotipihan pensaista katoavat nopeasti parempiin suihin.

Lisäksi tarjoiluista löytyi suklaakeksejä, koska nuorena Lumes oli todella kovasti suklaan perään ja halusi sitä aina itselleen, jos minä söin suklaata. Se jopa haistoi hengityksestäni, jos olin salaa syönyt suklaata. Lumeksen suklaaherkuttelut vain olivat kovin rajallisia, koska yllättävää kyllä, suklaa on myrkyllistä koirille .

Herkuttelu ei rajoittunut tokikaan vain ihmisiin, vaan myös synttärisankarille kavereineen oli hyväskää tarjolla. Kakunvirkaa toimitti kulhollinen Lumeksen lempiherkkuja eli uunissa rapeaksi paistettuja porsaan kylkiviipaleita, joita kaikki vieraat saivat antaa Lumekselle.

Synttärisankaria hemmoteltiin myös lahjoilla. Pussillinen koiranruokaa sopii mainiosti herkuiksi ja aktivointipallon sisällöksi. Aloituskuvan lelu ja namipussukka olivat nekin synttärilahjoja, namit sattuivat vieläpä sopivasti sisältämään Lumeksen lempimarjaa mustikkaa.

Lumes- aiheisessa tietovisassa vieraat saivat miettiä vastauksia Lumekseen liittyviin kysymyksiin ja joko päteä tietoudellaan tai oppia jotain uutta. Heitänpä saman haasteen sinullekin, joka tätä luet, montako olisit arvannut oikein?

1. Montako varvasta on yhdessä Lumeksen etutassussa?

2. Koska on Lumeksen oikea syntymäpäivä?
a) juhlapäivää edeltävä päivä
b) juhlapäivä
c) juhlapäivää seuraava päivä

3. Mikä näistä on eniten Lumeksen mieleen?
a) nakki
b) pizza

c) lihapulla

4. Tarkoittaako Lumes- nimi lunta?

5. Tykkääkö Lumes enemmän talvesta vai kesästä?

6. Mitä näistä Lumes on harrastanut?
a) eucalyptuksen hajun etsimistä

b) kaakaon hajun etsimistä

c) rahan hajun etsimistä

7. Paljonko Lumes maksoi, kun ostin sen pentuna vuonna 2009? Nykyään lapinkoiranpennut maksavat 1200-1700€.

8. Mitä hassuttelunimeä olen käyttänyt Lumeksesta, koska se on ollut niin hyvä harrastuskoira?

a) minisakemanni (eli minikokoinen saksanpaimenkoira)

b) minimalinois (eli minikokoinen belgianpaimenkoira malinois)

c) minikultsu ( eli minikokoinen kultainennoutaja)

Oikeat vastaukset: 1. Neljä varvasta. 2. b) juhlapäivänä. 3. b) pizza 4. Ei tarkoita, olen vain keksinyt sen. 5. Talvesta, lapinkoirien ehdoton lempparivuodenaika 6. a) eucalyptuksen hajun etsimistä, tämä on nose work niminen koiraharrastuslaji 7. 850€ 8. a) minisakemanni, koska saksanpaimenkoira rotuna kiinnostaa minua myös paljon

Synttärijuhlien vieraat tiesivät oikeita vastauksia vaihtelevasti 1-5 välillä, joten heillä tietovisa meni enemmän uuden oppimisen puolelle.

Nämä olivat toiset Lumekselle järjestämäni synttärijuhlat. Ensimmäiset olivat viime vuonna, kun Lumes täytti 16 vuotta. Mitä siellä tarjoiltiin ja mitä siellä tapahtui? Synttärikertomus nro1 löytyy täältä.

Miten meille muutti asumaan tonttu?

Elettiin vuotta 2014. Joulukuun puolivälin tienoilla ei näkynyt lumihiutalettakaan ja joulumieli oli vähissä pimeässä maisemassa. Vaan sitten se tapahtui - lunta alkoi sataa, hiutaleita leijaili maahan yhä enenemissä määrin. Hip hei, valkoinen joulu olisi sittenkin vielä mahdollinen!

Vastasataneeseen lumeen tallentuivat talojen pihamailla kulkevien eläinten jäljet - oli kissaa, rusakkoa, lintua ja pientä jyrsijää. Yhdet jäljet aiheuttivat kuitenkin ihmetystä, kun ei eläinkirjoistakaan löytynyt apua niiden tunnistamiseen.

Kyllä siinä oltiin kummissaan, että kuka tai mikä mahtoi olla niiden jälkien takana. Kas, kun me nykyihmiset emme enää tontunjälkiä tunnista...

Aina joulukuulla Korvatunturin lahjapajalla käy  kova vilinä, tai näin ainakin puhutaan. Osa tontuista on kuulemma kuitenkin edelleen tarkkailuvuoroissa ja kiertämässä ympäri pitäjiä lahjantoivojien kiltteysasteita tutkimassa.

Yleensä tontut ovat tarkkoja siitä, että eivät työtehtävissään tule paljastuneeksi ihmisille. Eräällä tontulla alkoi tuolloin kuitenkin keskittyminen joulutonttuiluun olla herpaantumassa ja se tuijotteli ikkunastamme sisään hiukan liian kauan sillä seurauksella, että satuin näkemään sen.

Katseemme kohtasivat ja sitten tonttu jo vilahtikin piiloon niin sukkelaan, että jäin vähän hämilläni miettimään, mitä oikein näinkään - vai näinkö sittenkään. Mutta edellispäivän salaperäisten jälkien jättäjä minulle ehkä kuitenkin taisi selvitä.

Seuraavana aamuna päästin koirat ulos, kuten aina, ja käväisin samalla postilaatikolla kurkkaamassa, joko postinjakaja olisi käynyt kierroksellaan. Palatessani pihaan, huomasin toisen koirista puuttuvan ja kutsuin sitä nimeltä kerran, toisen ja kolmannenkin.

Koiraa ei näkynyt, mikä oli hyvin epätavallista, ja lähdin kiertelemään pihaa ympäri sitä etsien. Hämmästys oli kyllä melkoinen, kun löytäessäni koiran ruusupensaan suojista, löysin samalla myös tontun!

En saanut sanaa suustani katseeni kiertäessä koirasta tonttuun ja tontusta koiraan, mutta siinä tonttu jo esittelikin itsensä samalla pahoitellen aiheuttamaansa hämminkiä. Hän kertoi kaipaavansa elämältään jo muutakin kuin pelkkää joulutonttuilua, ja oli päättänyt kokeilla, miltä tuntuisi ihan tavallinen elämä.

Tässä vaiheessa minullakin jo alkoi ajatus hitaasti kulkea, vaikka ensin änkytinkin jotain satuolennoista, ja kutsuin tontun meille kylään. Lipsahtipa siellä lauseeni lomassa, että kyllä meille asumaankin saa jäädä, jos kotitontun elämä kiinnostaa eikä mieli enää tee Korvatunturille - ja sillä tiellä sitä edelleen ollaan...