Miltä tuntuu olla raskaana? Osa Ihanat, kamalat työkaverit

Eräs hämmentävä asia, mihin olen törmännyt, on ihmisten erilaiset suhtautumistavat raskaana olevaan työkaveriinsa. Ymmärrän kyllä hyvin, että toisia lapsiuutiset ilahduttavat, toisia yllättävät ja toiset suhtautuvat asiaan neutraalisti. Se, mikä hämmentää, on jonkinasteinen vihamielinen suhtautuminen raskauden aiheuttamiin toimintakyvyn rajoitteisiin.

Kun neuvolasta kirjoitettiin todistus, että nostelua pitäisi välttää, ja tämä aiheuttaa pienen muutoksen työnkuvaan, aloitettiin kertomaan "kun minä kyllä ainakin tein töissä kaikkea, mitä ennenkin, vaikka miten supisteli ja sattui".

Kun jää parin viikon nukkumattomien öiden aiheuttaman äärimmäisen väsymyksen vuoksi sairaslomalle, niin kerrotaan "minulle ei tullut mieleenkään millekään sairaslomalle jäädä, vaikka oli minullakin sitä ja tätä ja tuota".

Kun harmikseen joutuu rajoittamaan lempiharrastustaan, kuulee "no minä ainakin kävin vielä treeneissä kaksi viikkoa ennen synnytystäkin, eikä tuntunut missään".

Kun suunnitellaan työpaikan tyky-päivää, ja esimies ohjeistaa valitsemaan toimintoja, jotka fyysisesti soveltuvat kaikille, niin ehdotukset ovat ratsastus, sähly ja sumopaini kommentilla "jos ei halua ratsastaa, voi sitten vaan katsella toisia ja ruokkia hevosia".

Ihan kuin sitä muka aivan tahallaan ja tarkoituksella käyttäisi raskautta tekosyynä kaikkeen mahdolliseen ja oikein heittäytyisi hankalaksi ihan vain toisten kiusaksi. 

Kuvassa lapsuuden lelukätköistäni löytyvä, Happy Meal-ateriaan 80-luvun lopulla tai 90-luvun alussa sisältynyt Kaunotar ja Kulkuri-elokuvan bulldog-hahmo, jonka ilmeeseen välillä pystyy hyvin samaistumaan.

Koiran pelastusliivit

Kohta se on taas kesä ja kärpäset ja vesileikkien aika. Nyt ehtiikin vielä hyvin tarkistaa karvaisenkin kaverin turvavarusteet kuntoon tulevia kesän vesiaktiviteetteja varten.

Koirille on tarjolla pelastusliivejä useammassa eri hintaluokassa. Näiden välillä on suuriakin laatueroja, joten kannattaa miettiä huolella, minkälaiseen käyttöön pelastusliivi on tulossa, ja millaisia ominaisuuksia pelastusliiviltä siinä käytössä vaaditaan.

Jotta pelastusliivit toimivat optimaalisesti ja ovat mukavat yllä, niiden tulee olla koiralle oikean kokoiset. Tämä vaikuttaa liivien kelluttavuuteen ja siihen, miltä liivit tuntuvat koiran päällä ja miten hyvin ne sallivat koiran erilaiset liikkeet.

Liivien tulee pituussuunnassa ylettää pitkälle koiran selän yli, mutta ei kuitenkaan ihan häntään asti. Kyljiltä liivien tulee laskeutua reilusti kohti vatsaa, mutta jäädä kuitenkin vatsaviivan yläpuolelle. Rinnan ympäri kiertävän osan tulee olla pituudeltaan riittävä, jotta se ei kiristä tai kisko liivejä liian eteen, mutta se ei saa olla liian pitkä, jolloin se jää löysälle, eikä tue napakasti.

Mikäli pelastusliivien hankinnan ajatuksena on, että koiran voi joutua mahdollisesti nostamaan pelastusliiveistä esimerkiksi takaisin veneeseen, tulee liivien olla riittävän tukevaa tekoa - tämä tietysti korostuu, mitä suuremmasta koirasta on kysymys.

Liivien ompeleiden ja kiinnikkeiden/lukkojen tulee olla kestävät. Vatsakappaleita on oltava kaksi ja niiden on oltava levät ja pehmustetut - nostettaessa koiran koko paino on vatsakappaleiden (ja nostokahvan) varassa.

Koiralle uimaharjoittelun avuksi tai pidemmän matkan/aallokkoisen kelin uinnin tueksi hankituilla pelastusliiveillä tulee olla hyvät kellutusominaisuudet - yleensä paksumpi materiaali kelluttaa paremmin kuin ohuempi materiaali. Hyvä kelluttavuus tuo myös enemmän turvaa vaikkapa vahingossa veneestä veteen pudotessakin.

Liivit eivät saa estää tai hankaloittaa koiran liikkeitä. Koiran pitää pystyä uimaan vapaasti ja tarvittaessa liikkumaan maallakin normaalein liikeradoin.

Jos pelastusliivit päällä oleskellaan vähänkin pidempiä aikoja, korostuu niiden käyttömukavuus erilaisissa asennoissa - koiran on hyvä ja helppo istua, seisoa ja olla makuulla liivit yllään.

Jos pelastusliivin halutaan parantavan koiran näkyvyyttä vedessä, liivin värin tulee olla sellainen, joka erottuu selvästi vedestä vähän kauempaakin erilaisissa sääolosuhteissa.

Pikkubolognesen pelastusliiveissä ei ole mitään muuta hyvää kuin kirkas väri. Sille on jo pari kesää ollut ostoslistalla paremmat liivit, mutta aina se on jotenkin jäänyt, kun on nyt edes jotkin kuitenkin jo olemassa.

Näiden pelastusliivien ompelutyö on heikkolaatuista ja saumat repsottavatkin jo parista kohtaa. Yhtään isomman koiran käytössä ne olisivat jo menneet rikki. Liivien kellukemateriaali on olemattoman ohut, eikä siten oikein edes sovellu pelastusliivi-statukseen. Liivi kiinnittyy vatsan ympäri kahdella nauhalla, mutta niissä ei ole mitään levennyksiä tai pehmusteita.

Lisäksi tämä pelastusliivi on auttamattomasti selkäosastaan aivan liian pieni Pikkubologneselle.

Myös jutussa Veneily koiran kanssa, sivutaan hieman pelastusliiviasiaa ja muun muassa jutusta koirien kanssa suppailemassa löytyy lisäkuvia koirista pelastusliiveineen. 

Puu kaatuu... Hypätään päälle!

Meillä on ollut parin päivän puunkaatourakka, eikä se vieläkään valmiiksi tullut. Ensimmäisenä päivänä en ollut koirien kanssa mukana, mutta silloin olisi ollut hyvät, kaadetut puunrungot koirien tasapainoilla niiden päällä.

Toisena päivänä kokonaisia runkoja ei enää ollut tarjolla, mutta monenlaista aktiviteettiä tasapainoiluun ja kehonhallintaan saatiin silti koirien kanssa kehitettyä. Ei tarvinnut kuin ottaa herkut esiin, niin koirat jo itse tarjosivat temppuja.

Mestaa olisi kiinnostanut kiivetä tikapuillekin, mutta alumiiniversio oli vähän liian hankala koirantassuille. Yritys hyvä kymmenen kuitenkin!

Yhdellä puulla runko oli ihanasti sydämen muotoinen, siitä pitäisi melkein siivuttaa pari palaa kotiin koristeeksi. Pajunkissojakin oli jo vaikka kuinka paljon, niitä veinkin kimpullisen oksia jo ovenpieleen.

Käytiin vähän kiertämässä peltoakin ympäri moottorikelkanjälkiä pitkin. Plussakelien seurauksena lumi on tällä hetkellä tosi pehmoista urillakin, ja umpihangessa kantoa ei ole yhtään. Tämän sai Pikkubolognesekin ikävästi huomata hypätessään kelkkauralta hankeen - ja upotessaan sinne koko koiran syvyydeltä.

Helppo, valmis kulkureitti hyvällä näkyvyydellä houkuttelee vapaana olevia koiria välillä etenemään liian pitkälle ihmisiin nähden. Teimmekin useita odottamis- ja luoksetuloharjoituksia, tässä ollaan herkkuja odottamassa palkkioksi. Instagramista (linkki) löytyy videokin yhdestä luoksetulosta.

Pikkubolognesen näppärä fleece-paita on tehty seuraavalla ohjeella https://teamvallattomat20.blogspot.com/2023/05/itse-tehty-takki-koiralle-superhelppo.html .

Koirien omat villasukat

 Miltä näyttävät koirien omat villasukat? Riittääkö niistä lämpötehoja kovillekin pakkasille?

Aloitetaan Mestasta, jolla on meidän koirakolmikon muhkeimmat villasukat. Tässä kuvattuna etutassut.

Tassujen alapuolelta kuvattuna paljastuu villasukkien todellinen muhkeus. Kyllä näillä kelpaa ulkona kuljeskella, vaikka lämpömittari näyttäisi kylmääkin kylmempää.

Takatassujen villaisuus on samaa luokkaa etutassujen kanssa, lämmikettä riittää. Vaikka suomenlapinkoira ei kuulu trimmattaviin rotuihin, eikä sen turkkia saa näyttelyihin käsitellä, osa omistajista leikkaa kaikki nämä ulkonevat villahapsut veks saadakseen siistit, pyöreät tassut.

Tassunvälikarvoituksen tehtävänä on suojata tassunpohjia kylmältä ja vahingoittumiselta - ja minun mielestäni ne ovat myös ihan tosisöpöt. Tassukarvojen leikkaamista lyhyeksi suositellaan paljon siisteyteen ja helppohoitoisuuteen vedoten, ja toki se kannattaa silloin tehdä, jos haluaa minimoida villatupsujen mukana sisään kulkeutuvan roskan määrän tai koiralla on tassujen terveysongelmia.

Lumeksen villasukat ovat hieman maltillisempaa laatua kuin Mestalla. Tässä kuvattuna etutassut. Suomenlapinkoiran rotumääritelmä (klik) kuvailee tassuja seuraavasti: "Korkeahkot, pikemmin soikeat kuin pyöreät, tiheän karvan peittämät. Päkiät ovat kimmoisat ja sivuilta tiheän karvan suojaamat." 

Etutassujen pohjissa olevat villatupsutkin ovat Lumeksella selvästi Mestan omia pienempiä, vaikka tuuheat ja rotumääritelmän hyvin täyttävät nämäkin ovat.

Lumeksen tassuja hieman paleli alkuvuodesta niissä yli -30C pakkasissa ulkoillessa, mutta varmuutta ei ole, johtuiko se korkean iän (Lumes on jo 15-vuotias) tuomasta mahdollisesta kylmänsiedon heikkenemisestä vai Mestan tassuja vähäisemmästä villamäärästä - vaiko kenties molemmista yhdessä.

Pikkubolognesen villasukka-look ei ole täysin luonnollinen - sen turkki pidetään lyhyemmässä kotitrimmissä, koska täyspituisen turkin hoito (takuttomana pitäminen) on todella työlästä. 

Vaikka Pikkubologneseltakin pörreitä tassukarvoja löytyy, bolognesen karvanlaatu ja -määrä eroaa lapinkoirasta suuresti. Bolognesen villasukat eivät nimittäin tassuja lämmitä, vaan sitä paleltaa jo muutaman asteen pakkasellakin, jos joutuu aloillaan olemaan, ja liikkeessäkin tassujennostelu alkaa viimeistään siinä -10 asteen tienoilla.

Kaikilla koirilla villasukat myös hämäävät tassujen koon arviointia. Suuret sukat saavat tassutkin näyttämään suuremmilta, kuten tässä Pikkubolognesen takatassujen todellinen koko on puolet villatupsujen antamaa oletusarvoa pienempi.

Koirien villasukkia tositilanteissa pääset katselemaan muun muassa jutun Mitä kesämökillä voi tehdä talvella? kuvista (klik).

Runokirja ystävänpäivälahjaksi?

Pidätkö runoista? Haluaisitko tutustua runoihin? Oletko  runouden ystävä? Puuttuuko kirjakokoelmastasi runokirja?

Tänään vietettävän ystävänpäivän teemaan sopivasti haluan lahjoittaa yhdelle blogini lukijalle, "blogiystävälle", mahdollisuuden tutustua Ulla Ollankedon runokirjaan Rakkaudella merkitty.

Olen kertonut kyseisestä runokirjasta enemmän kansainvälisenä onnellisuuden päivänä vuonna 2021, jutun pääset lukemaan täältä.

Ehkä se olet juuri sinä, jonka postilaatikkoon tämä ystävänpäivälahja kolahtaa?

Miltä koirankarva näyttää?

Oletko miettinyt, miltä koirankarva näyttää? Siis sillä tavalla ihan oikeasti näyttää, ei vain se, mitä näin äkkiä siitä paljain silmin näkee?

Itse en ole asiaa juurikaan sen kummemmin ajatellut, kunnes kerran näin koirien vesikipossa kummallisen heijastuman. Säikähdin, että mikä mato ja mistä on koirien vesikippoon joutunut, onko täällä joku sisäloisinfektio meneillään.

Lähempi tarkastelu toi nopean helpotuksen. Kyseessä oli lapinkoirankarvan varjo, joka heijastuessaan veden läpi paljastaa karvan solurakenteen - tai näin ainakin kuvittelen asian olevan.

Wikipediasta löytyvien tietojen mukaan karvat kiinnittyvät eläimen ihossa oleviin karvatuppeihin ja tupen sisällä karvanystyyn, joka kytkee karvan eläimen hermostoon ja verenkiertoon. Karvanystyyn välittyy verisuonia pitkin ravintoaineita.

Karvanystyn pinnalla ja reunoilla on ohut tyvisolukerros, jonka solut tuottavat karvan pintakerroksen suomusoluja. Nystyn keskellä olevat tyvisolut puolestaan tuottavat kuitusoluja. Karvan kasvuvaiheessa tyvisolut tuottavat jatkuvasti uusia karvasoluja mitoosin eli solunjakautumisen tuloksena. Tyvisolukerroksen yhteydessä on myös melanosyyttisoluja, joiden muodostama väripigmentti eli melaniini antaa karvojen luonnollisen värin.

Karvanystyn päällistä osaa kutsutaan karvasipuliksi. Sipulissa tapahtuu keratinisoituminen, jossa tyvisoluista irtaantuneet keratinosyyttisolut tuottavat muut solut vähitellen täyttävää keratiinia. Keratiini kovettaa solun tuman ja hävittää vähitellen muutkin soluelimet, ja kun solu on käyttänyt kaikki energiavarastonsa keratiinin tuottamiseen, se kuolee. Karvan varsi muodostuu näistä kovettuneista keratiinia sisältävistä soluista.

Joillain eläimillä karvoille on kehittynyt erikoisominaisuuksia: siilien ja piikkisikojen piikit ovat oikeasti karvoja, joihin on muodostunut tarkoitukseen sopiva kova pintakerros. Myös muurahaiskäpyjen suomumaiset levyt ovat kehittyneet karvapeitteestä.


Mutta miltä näyttää 14-vuotias koira? katso täältä Tai miltä näyttää joutsenen jalka? kurkkaa täältä

Spondyloosi koiralla - ikävä yllätys

Mestalla ilmeni äkillisesti ennen joulua pahoja kipuoireita. Istuimme olohuoneen sohvalla syömässä iltaruokaa, kun huomasin, että Mesta puuttuu. Yleensä koirat kyllä seuraavat ruuan mukana huoneesta toiseen, mutta nyt paikalla olivat vain Lumes ja Pikkubolognese.

Huikkasin Mestaa - se oli jäänyt keittiöön makaamaan, mikä oli todella kummallista. Mesta tuli olohuoneeseen, kävi sohvan eteen maahan ja samalla vingahti. Pyysin sitä nousemaan ylös, minkä Mesta teki erittäin haluttomasti.

Sen oli vaikea nousta, vaikea kävellä edes muutama askel ja vaikea pysyä seisomassa, ja se seisoma-asentokin oli erikoinen - takajalat aivan toisissaan kiinni ja oikea takajalka ei edes kunnolla maassa vaan ainoastaan varpaankärjet hieman osuivat maahan. Seisoessaan myös vingahti kerran. Mesta yritti istua vain aloilleen, ja kun annoin sen istua, se kohta yritti mennä makaamaan, mutta se oli vaikeaa ja selvästi sattui.

Aloin soittelemaan lääkäreitä läpi, näin kivuliaan koiran kanssa en todellakaan alkaisi odottelemaan huomiseen. Kaikki normiklinikat olivat jo kiinni ja ilta yhdeksään asti päivystävälläkin klinikalla jo sen verran asiakkaita paikalla, että epäilivät, etteivät enää ehdi lisää potilaita ottaa vastaan.

Saimme onneksi lähteä kunnan päivystävälle eläinlääkärille. Mesta liikkui ulkona matalassa asennossa kävellen, normaalisti se aina juoksee. Autoon jouduin nostamaan Mestan, ja nostaessa se vingahti, eikä oikein tiennyt, mihin asentoon kontissa olisi jäänyt.

Lääkärillä Mesta tutkittiin ensin ulkoisesti. Vatsaontelon keskiosa tai lanneranka aristi voimakkaasti, Mesta vingahti ja veti selkää köyryyn. Tämän jälkeen sille annettiin vahvaa kipulääkettä ja rauhoitettiin röntgenkuvausta varten.

Röntgenkuvaus se vasta kävikin pelottavaksi. Tietokoneohjelma lakkasi toimimasta ja se piti käynnistää uudelleen. Tämä vei turhaan kallista aikaa, kun yllätyksenä Mesta ei rauhoitettuna meinannutkaan jaksaa hengittää itse. Sille piti antaa lisähappea sekä nipistellä huulesta, että havahtuu vetämään henkeä, ja heräte oli pakko antaa jo kesken kuvauksen, että saadaan se hengittämään.

Tämän takia nimenomaan yleensä asioin kalliilla, isoilla klinikoilla, koska heillä on välineistöä hoitaa koiraa myös silloin, jos jotain menee pieleen. Täällä kunnallisella eläinlääkärivastaanotolla sellaisia ei ole, mutta kaikeksi onneksi heräte sai Mestan virkoamaan ja hengittäminen alkoi taas onnistua.

Mesta heinäkuulla 2023

Kuvia ehdittiin ottaa kaksi, yksi lonkista ja yksi selästä. Olisin halunnut kuvat koko selästä ja myös kaularangasta, mutta Mestan saaminen hengittämään oli kuitenkin tärkeämpi asia kuin lisäkuvien ottaminen. Normaalisti koiriani on röntgenkuvattu myös hereillä, kun olen itse pystynyt jäämään kuvaushuoneeseen ohjeistamaan koiria pysymään aloillaan, mutta tällä kertaa se ei ollut mahdollista.

Otetuista kahdesta kuvastakin selvisi kuitenkin sen verran, että suolistossa oli melko paljon kaasua (selittää vatsaontelon aristaminen painellessa) ja yhdessä selkänikamassa pitkä luupiikki (selittää käytöksen kipuoireet). Luupiikkejä selkärankaan aiheuttaa spondyloosi, joka on selkärangan ei-tulehduksellinen rappeumasairaus.

Mesta sai kotiin muutamalle päivälle vahvoja kipulääkkeitä sekä jatkoa varten reseptin tulehduskipulääkkeeseen. Liikkumisen kanssa pitää ottaa varovasti. Tuota pahaa kipua ei ole ainakaan vielä tullut toistamiseen, mutta pienempiä näkyy selvästi aina välillä.

Mikä onni, että vuosi sitten lopetin agilityn harrastamisen Mestan kanssa, vaikka se meistä molemmista niin kiva laji olikin ja aloimme juuri olla aika eteviäkin. Mielestäni agility, tai muutkaan fyysisesti raskaat lajit, eivät kuulu ikääntyvälle koiralle, ja tuolloin Mesta oli keväällä täyttämässä 10-vuotta.

Jos löytyy kokemusta koiran spondyloosista, kuulen mielelläni.