Jäällä kulkemisen vapaus

Ulkoilen koirieni kanssa kaikkein mieluiten metsässä, kuten kerroinkin kirjoituksessani Tutkittuja terveysvaikutuksia - metsä parantaa. Ulkoillessani pidän myös kaikkein mieluiten koirat vapaina, sillä vapaana jaloittelu on sekä koirien fysiikalle että mielelle paljon terveellisempi vaihtoehto kuin kytkettynä remmissä kulkeminen. Ennen, asuessamme loistavien ulkoilumahdollisuuksien keskellä, Lumes ja Mesta olivat noin 50-80% lenkeistämme vapaina. Nykyisessä asuinpaikassamme tuo prosenttiosuus on laskenut  huimasti, mikä on todella harmillista.

Joulukuun reippaat pakkaspäivät jäädyttivät meren tehokkaasti. Olen aina arastellut jäillä liikkumista, mutta nyt pakotin itseni luottamaan siihen, että kyllä jää kantaa minuakin jos kerran muitakin. En pystynyt vastustamaan lähes loputtomiin jatkuvan merenjään tarjoamaa mahdollisuutta lenkkeilyyn koirat vapaina. Olemmekin suunnanneet kaikki mahdolliset ulkoilumme jäälle ja koirat ovat nauttineet suuresti päästessään kulkemaan vapaina.

Koirien pitämiseen vapaana liittyy suuri vastuu siitä, että koirat ovat silti hallinnassa. Niiden täytyy pysyä riittävän lähellä, niiden täytyy tulla kutsuttaessa luokse tai pysähtyä käskettäessä odottamaan, eivätkä ne saa lähteä muiden kulkijoiden luokse olivat ne sitten ihmisiä, koiria tai muita eläimiä. Omaa tapaani opettaa koirat tähän olen hieman avannut kirjoituksessani "Oletko koirasi mielestä kiinnostava?"

Koirat jäällä - Lumes, Mesta ja Pikkubolognese

Mikäli alla oleva video ei näy, linkki Youtubeen.

Tankarin majakkasaari, Kokkola, Keski-Pohjanmaa

Mikäli kesälomareissulla tulee kuljettua Keski-Pohjanmaan suuntaan, yksi poikkeamisen arvoinen kohde on Kokkolan merialueella sijaitseva Tankarin saari. Tankariin ja takaisin pääsee säännöllisesti liikennöivällä Jenny-aluksella, johon myös koiramatkustajat ovat tervetulleita. Matkaa taitetaan hitaasti, mutta varmasti, pelkästään yhteen suuntaan "laivaillaan" 1,5 tuntia.

Tankariin pääsee m/s Jennyn kyydissä.

 

Meno-paluu risteilyllä aikaa Tankarilla vietetään kaksi tuntia. Se on juuri sopivan mittainen hetki tutustua saareen rauhalliseen tahtiin, kiertää 1,5 km mittainen luontopolku ja pistäytyä nauttimassa kahvilan herkkuja. Halutessaan saarella on myös mahdollista majoittua yhden tai useammankin yön yli, koirat ovat sallittuja kaikissa majapaikoissakin. Yleisten rakennusten lisäksi saarelta löytyy muutamia pieniä ja söpöjä, yksityisomistuksessa olevia kesämökkejä.

Kesämökki Tankarilla

Tankar on alunperin ollut hylkeenpyytäjien ja kalastajien tukikohta, ensimmäiset merkit hylkeenpyynnistä ovat peräisin 1330-luvulta. Nykyään saarella sijaitsee museo, jossa on esillä laaja kokoelma hylkeenpyyntivälineitä ja hyljevene. Vanhoja kalastajien tupia on jäljellä muutama, niistä vanhin on vuodelta 1768.

Osa Tankarin poluista on esteettömiä ja kuljettavissa myös pyörätuolilla/lastenvaunujen kanssa.

Tankar kuuluu Luodon saariston Natura 2000-alueeseen ja on luonnonsuojelualuetta. Tankarissa on tavattu noin 180 kasvilajia, joista osa on harvinaisia. Eri lintulajeja saarella pesii noin nelisenkymmentä, pesintäaikaan 15.4.-31.7. tuleekin välttää liikkumista saaren pohjoisosan kallioilla. Käärmeitä Tankarissa ei tiettävästi ole tavattu, mutta jäniksiä ja myyriä sen sijaan löytyy.

Saarella aikanaan asuneet kalastajat kävivät joka sunnuntai jumalanpalveluksessa mantereella. Tankariin rakennettiin kirkko vuonna 1754, jotta kalastajien ei enää tarvitsisi tehdä viikoittain pitkää edestakaista kirkkomatkaa mantereelle. Pienestä koostaan huolimatta kirkossa on tilaa noin sadalle hengelle ja nykyään siellä järjestetään kesäisin konsertteja, hartaushetkiä ja vihkitilaisuuksia.

Tankarin kirkko

Tankarin majakka on valaissut merenkulkijoita vuodesta 1889 lähtien ja on edelleen toiminnassa, sen sisätiloihin pääsee tutustumaan kesäisin kerran viikossa. Ennen majakan rakentamista maamerkkinä on ollut kivikummeli, joka on edelleen paikoillaan, ja kalastajien ylläpitämä pieni mökki, jossa oli ikkunat merelle päin ja tulisija keskellä huonetta. 

Tankarin majakka

Tutkittuja terveysvaikutuksia - metsä parantaa

"Luonto vaikuttaa myönteisesti terveyteen ja hyvinvointiin tutkitusti ainakin kolmen väylän kautta: 1. Fyysinen aktiivisuus lisääntyy luonnossa: Luonto houkuttelee liikkumaan. 2. Luonto elvyttää ja auttaa palautumaan stressistä: Keskittymiskyky paranee, ja syke ja verenpaine voivat madaltua. 3. Luonnossa liikkuminen edistää sosiaalista hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä: Suhtaudumme myönteisemmin muihin ihmisiin ja mielialamme kohenee hyvin nopeasti." Lähde

Metsistä löytyy myös paljon kivoja koirienkuvauspaikkoja.

Olen koko lapsuuteni asunut kodissa, jossa metsä alkaa lähes suoraan omasta pihasta. Metsässä on leikitty, retkeilty ja ulkoiltu ihmisten kesken ja koirien kanssa. On suorastaan mahdotonta kuvitella lapsuuttani ja nuoruuttani ilman metsää, niin keskeinen ja mieluinen osa elämää on ollut se, että metsä on siinä ihan vieressä ja sitä metsää riittää.

Muutamaa 2000-luvun alun vuotta lukuunottamatta myös kaikista aikuisiän kodeistani on päässyt suoraan takapihan kautta metsään. Niissä metsissä on risteillyt polkuja kilometrikaupalla niin pitkälti, kuin vain kulkea jaksaa. Lenkeistäni koirien kanssa onkin sulanmaanaikaan suuntautunut metsään noin 80% ja lumiseen metsään noin 50%, jonka on osittain mahdollistaneet moottorikelkoilla ajetut reitit.

Syksyinen metsä saa kauniit värit.

"Metsässä oleskelu laskee sydämen sykettä ja verenpainetta nopeasti. Myös lihasjännitys vähenee. Kaikkein selkeimmin metsässä samoilu vaikuttaa mielialaan, sillä metsä rauhoittaa ja nopeuttaa stressistä palautumista." Lähde

Nykyinen kotimme sijaitsee sekin ihan metsän vieressä. Harmillista vain, että sen metsän pienuuden vuoksi siellä ei ole mahdollista käydä kuin pienellä kävelyllä. Vähäsen suurempia metsiä löytyy, kun kävelee ensin tietä pitkin reilun kilometrin suuntaan tai toiseen, mutta nekin metsät loppuvat samaisen noin kilometrin matkan kävelyn jälkeen - ympyrän kiertämällä toki saisi pidemmän reitin, mutta sitten pitäisi ensin itse talloa ne polut sinne. Kammoksun myös punkkeja, joita täällä on paljon enemmän kuin aiemmassa asuinpaikassamme. Jokainen käynti kesäiseen metsään on tietoinen riski punkkien mahdollisesta koiriin tai itseeni tarttumisesta.

Olen aiemminkin lukenut metsien parantavasta vaikutuksesta, mutta en ole sitä sen kummemmin samaistanut itseeni. Nyt, kun uuden asuinpaikan myötä metsissä ulkoilu on radikaalisti vähentynyt, huomaan metsään mennessäni, miten minun tulee siellä heti parempi olo. Se sama hyvä olo on tullut metsässä aina, mutta kun se on ollut jokapäiväistä, ei siihen ole kiinnittänyt samalla tavalla huomiota. Vaikka elämääni on vuosien varrella mahtunut kaiken hyvän lisäksi ikäviäkin asioita, en ole koskaan ollut stressaantunut. Nykyään olen, ja olen alkanut miettiä, voisiko se johtua siitä, etten enää pääse riittävän paljon metsään nollaamaan ajatuksiani.

Koiratkin nauttivat metsäretkistä.

"Mitä suurempi osuus vapaa-ajasta käytetään luonnossa ulkoiluun, sitä vahvempia elpymiskokemuksia saadaan ja sitä vahvempaa on emotionaalinen hyvinvointi. Paljon ulkoilevat saavat myös ulkoilukerrasta suuremman hyödyn kuin vain vähän ulkoilevat: esimerkiksi onnellisuuden ja tyyneyden tuntemukset ovat voimakkaampia. Luonnon elvyttävien vaikutusten kannalta on tärkeää, että riittävän isoja ja esteettisesti viehättäviä luontoalueita sijaitsee lähellä asutusta." Lähde

Koirien kanssa suppailu tuo minulle saman rauhan tunteen kuin metsässä olo. Aiemmin sup-lauta piti heittää auton katolle ja ajella järvelle tai joelle suppailemaan, mutta nykyinen meren rantamilla sijaitseva kotimme mahdollistaa sulan veden aikaan helpon lähdön suppailemaan aina, kun mieli tekee. Tai siis mahdollistaisi, jos sup-lautoja olisi kaksi, koska se ainokainen on koko kesän mökillä, joten käytännössä suppailemaankaan ja samalla mieltään rentouttamaan ei siis pääse aina, kun haluaisi.

Suppailun huono puoli on siinä, että metsässä ulkoiluun verrattuna se on aika passiivista toimintaa koirille - ja toki itsellenikin, kun suurimman osan suppailuista aina menen hiljaa nautiskellen ja istuskellen enkä reippaasti seisten meloen. Mielenvirikettä toki koiratkin suppailusta saavat. 

Sup-lautailu on yksin hieman tylsää, mutta yhdessä koirien kanssa mieluisaa ajanvietettä.

Metsissä ulkoilu on luonnollisesti myös koirille paljon mielekkäämpää kuin tienvierustojen tallaaminen. Kaikkein eniten koirat kuitenkin nauttivat saadessaan olla vapaina, siitä kirjoitin otsikolla Jäällä kulkemisen vapaus.

Veteraanikoirien kokoontumisajot

Isäni on tarvinnut tänä talvena säännöllisesti apua koiriensa ulkoilutukseen ja olemmekin käyneet siellä noin 1-2 viikon välein. Isälläni on kaksi koiraa, hänelle 10kk ikäisenä lapsiperheen pitovaikeuskoirana tullut suomenlapinkoirauros Vallu ja 8v ikäisenä omistajansa kuoleman jälkeen uuden kodin tarvinnut suomenpystykorvanarttu Meri. On ollut ihan hauska silloin tällöin lenkkeillä maaseudun rauhassa 4-5 koiran porukalla, kun yleensä olemme ottaneet aina omatkin koirat mukaan saamaan päivälenkkinsä nekin samalla kertaa. Meri on ollut viime kesästä lähtien diabetes-lääkityksellä ja välillä valinnut jättää lenkkeilyn välistä, mieliala vähän vaihtelee voinnin mukaan.

Näistä yhteislenkeistä onkin tullut varsinaiset veteraanikoirien kokoontumiset, sillä kaikilla viidellä alkaa olla jo useiden vuosien verran ikää mittareissaan. Meriä lukuunottamatta ne ovat onneksi vielä hyvissä voimissaan ja energiaa riittää välillä nuorempiensakin edestä. Sitä ei aina oikein hahmota, että koirakaverukset alkavat viettää jo vanhuusvuosiaan, kun niiden olemus on kuitenkin edelleen niin nuorekas. Vallun ja Merin kuulo on tosin iän myötä heikentynyt ja niiden kanssa kommunikoidaan paljon käsimerkeillä. Merillä ja Lumeksella on silmissään kaihimuutoksia, mutta vielä ainakin tuntuu molempien näkökyky olevan hyvinkin tallella. Toivon mukaan yhteisiä vuosia on kaikilla vielä monia edessäpäin!

Pikkubolognese 9v

Meri 13v5kk

Mesta 8v11kk

Lumes 13v

Vallu 13v4kk

Ristihämähäkki paketointipuuhissa

Viime vuoden aikana meidän elämässä tapahtui paljon uutta. Esimerkiksi ensimmäistä kertaa ikinä meillä on käytettävissä melkein oma kesämökki, jonne voi piipahtaa käymään melkeinpä koska vain siltä tuntuu. Mökin pihapiirissä näkyy kesäaikaan monenmoista pientä vipeltäjää ja lentäjää, yksi huomioni säännöllisistä kiinnittäjistä ovat terassilla viihtyvät ristihämäkit. Ne vaihtelivat silloin tällöin verkkojaan paikasta toiseen ja aina oli yllätys, mistä hämähäkit milläkin kerralla löytyvät. Toivoin näkeväni niitä hengailun lisäksi myös ruokailupuuhissa, jonka odotus palkittiinkin viimein heinäkuun puolivälin tienoilla huomatessani seuraavan näyn.

Vaaleampi ristihämähäkki oli juuri saanut saalikseen kärpäsen ja aloittanut sen paketoinnin seittiin. Oli mielenkiintoista nähdä tämä toimenpide. Hämähäkki ketterästi pyöritteli kärpästä ympäriympäri ja seittikerrokset kärpäsen ympärillä lisääntyivät kierros kierrokselta. Mieleni teki jäädä seuraamaan paketointi loppuun asti, mutta hämähäkki selvästi hieman häiriintyi lähelläolostani ja kuvaamisesta varsinkin, joten aika pian jätin sen käärimään kärpästä omassa rauhassaan.

Noin tuntia myöhemmin palasin tarkistamaan tilanteen. Hämähäkki oli poistunut paikalta, mutta verkon keskelle oli ilmestynyt sen tuorein ruokavarasto, jossa kärpäsen lisäksi oli säilytyksessä jokin toinenkin saaliiksi jäänyt ötökkä. Tullessamme muutaman päivän päästä seuraavan kerran mökille, ruokavarasto oli tyhjätty, joten hämähäkille lienee tulleen nälkä tai ruuat oli siirretty johonkin toiseen paikkaan.

Koirien kauppaleikki

Koirani ovat aina olleet kiinnostuneita ostosreissujen kotiintuomisista eli kauppakassien sisällöistä. Erityisen innokkaasti ne ovat kurkistelemassa mielenkiintoisia tuoksuja pursuavia ruokaostoksia. Tästä sain kerran ajatuksen helppoon koirien kotiaktivointiin, jossa tarjotaan koiralle mahdollisuus sille luontaiseen ja mieluiseen haistelupuuhaan, joka myös hyvällä tavalla väsyttää koiraa henkisesti. 

Leikin kaava on yksinkertainen: Ostoksia otetaan kassista yksi kerrallaan ja ennen kaappiin päätymistään jokainen ostos kiertää koirien nuuhkittavana, jonka jälkeen katseet seuraavat, mihin kaappiin mitäkin laitetaan. Samalla juttelen koirille tyyliin "tämä on makaroonia, nyt tulee suklaa, sitä ette saa syödä, oi teidän lempparia nakkeja, leipää, tämä on vaan talouspaperia, haluatteko silti haistaa, aaa, mitäs täällä on, lihanpaloja, nami" jne. Toisinaan ostoksiin sisältyy jotain koirille tarkoitettua, kuten vaikkapa herkkupussi, josta kaikki saavat heti pienet maistiaiset.

Koirat tuntuvat nauttivan näistä ruokaostosesittelyistä ja varsinkin suurempien ostosten jäljiltä ne ovat selvästi tyytyväisen oloisia.

Millainen koira on bolognese?

Kahdeksan vuotta sitten minulla oli muutaman kuukauden ajan kolme koiraa. Se oli eräänlainen valikoitu siirtymäaika takaisin kahden koiran talouteen koirien ollessa iältään 14v, 4v ja 4kk. Tuona muutamana kolmen koiran yhteisen kuukauden aikana se nelikuinen pikkupentukin ehti kasvaa lähes täysiin kokomittoihinsa ja aiemmat mietintäni siitä, että kaksi koiraa on sopiva lukumäärä ja kolme koiraa jo liikaa, saivat vahvistuksen. 

Joskus myöhemmin mieleni tehdessä uutta koiraa pysyvämmäksi kolmen koiran porukaksi, järkeni sanoi ensin ei, mutta lievensi sitten kantansa, että kolme isoa koiraa on liikaa. Tämähän tarkoitti siis sitä, että jos se kolmas koira olisikin vain joku ihan pieni koira, niin se ei hankaloittaisi kaikenlaisia arjenasioita niin paljon kuin iso kolmas koira, ja pieni vie vain vähän tilaa ja se olisi helppo tarvittaessa ottaa myös syliin. Jonkun pienenrotuisen kanssa ei olisi myöskään niin kovasti harrastustavoitepaineita, koska moni harrastamani laji olisi automaattisesti poissuljettu joko koiran koon ja/tai rodun vuoksi.

En koskaan vienyt näitä ajatuksiani käytännöntasolle, kunnes viime keväänä elämääni yhtäkkiä tulla tupsahti pikkubolognese, josta instagramin puolella jo onkin joitain kuvia näkynyt. Iloinen, hurmaava, reipas ja tietenkin mahdottoman söpö, jo veteraani-ikään ehtinyt on tämä typy. Mikä onnekas sattuma tämän suhteen, että sekä Lumes että Mesta ovat molemmat jo aiemmin terveyssyistä kastroituja, niin narttukoira juoksuaikoineen ei aiheuta probleemaa. 

Koirien ensimmäinen tapaaminen ei mennyt ihan oppikirjan ohjeiden mukaan - pikkubolognese odotti auton ulkopuolella ja päästin vain suoraan Lumeksen ja Mestan autosta ulos vapaiksi. Uskalsin tehdä tämän luottaen Lumeksen ja Mestan peruskiltteyteen sekä siihen, että ne kyllä uskovat, jos niille toinen koira älä tule lähemmäs-ärähdyksen sanoo. Ja kuinkas kävikään; Lumes ja Mesta riehuivat ja haukkuivat innoissaan (ne eivät kaikissa arjen tilanteissa ole ihan niin asiallisia kuin mitä ehkä pitäisi olla 😇), pikkubolognese seisoi häntä pystyssä ja katseli vain uteliaana uusia tyyppejä. Tykästyin siihen heti! Tämän jälkeen käytiin yhdessä kävelyllä ja siitä edespäin koirat ovat olleet kuin aina olisivat toisensa tunteneet.

Alkuun pikkubolognese tosin hieman arasteli tulla ihan isojen koirien kylkeen kiinni, mutta päivien kuluessa rentoutui niissäkin tilanteissa. Isot koirat sen sijaan eivät ole oppineet/kiinnostuneet huomioimaan pienempäänsä ihan kaikissa tilanteissa - esim. ovelle juostessa tai kun lenkillä pikkubolognese pysähtyy niiden edellä, isot vaan jyräävät ihan huoletta yli. Mikäli tähän on jollain antaa vinkkejä/kokemuksia, niin mielelläni otan vastaan.

Pikkubolognese on erittäin seurallinen ja tykkää kovasti kaikista ihmisistä. Siitä tulisi loistava kaverikoira vanhainkotivierailuihin, mikäli minulla vain olisi riittävästi aikaa kyseinen vapaaehtoistyö sen kanssa aloitella. Pikkubolognesen persoona on kertakaikkisen hurmaava ja se olisi niin elementissään tepastellessaan ihmisen luota toisen tuo siliteltäväksi tai syliin käpertyväksi. Ja tepastelusta puheenollen, sitä on vaikea näin sanoin kuvailla, se pitäisi itse nähdä, mutta miten söpö se pikkubolognese onkaan kipittäessään menemään pikkutassuillaan kipkipkipkip. Ehkä minusta on jo tullut vähäsen pikkukoirahöperö, kun kaikki on vain niin pientä ja söpöä. 😄 Ja näkisittepä, miten kovaa se pääsee niin halutessaan, kuin joku raketti viuuuh!

En tokikaan ole malttanut olla opettamatta uudelle tulokkaalle uusia juttuja ja pikkubolognese onkin osoittanut olevansa oikein nokkela ja nopeaoppinen, sen kanssa on erittäin miellyttävä puuhastella. Motivointi yhteisiin juttuihin käy helposti ruuan avulla, sillä herkut kelpaavat pikkubologneselle paremmin kuin hyvin. Pieneksi ongelmaksi vain on muodostanut pikkubolognesen koko, joka yllätys yllätys on pieni, ja sitä mukaa ruuantarvekin huomattavasti lapinkoiria pienempi. Miten ihmeessä sitä pystyy tekemään yhtään enemmän harjoituksia kuin ihan vähäsen, jos ja kun koiran kunkin päivän ruokakiintiö tulee täyteen niin nopeasti? Ei lapinkoirien kanssa ole ollut koskaan tällaista ongelmaa. 😝

Pienessä koirassa on kyllä etunsakin. Miten paljon helpompaa on pestä sotkuinen pieni koira kuin sotkuinen iso koira (tai miten paljon vähemmän sotkuinen pieni koira sotkee paikkoja kuin isompi), miten paljon vähemmän karvaa lähtee pienestä koirasta kuin isosta, miten pienempään tilaan pieni mahtuu jne. Bolognesen turkki kylläkin on työläs ylläpidettävä tuossa lyhyessä kotitrimmissäkin, vaatii jatkuvaa harjaamista pysyäkseen siistinä ja minähän en ole mikään turkinhoidon ylin ystävä koskaan ollut. Ehkä se on pakko nyt opetella.

Talvi. Se on tulossa taas, vaikka vielä hyvinkin kesää elellään. Pikkubolognese ei ole kylmän kelin ystävä, eikä kyllä oikein vesisateisenkaan kelin ystävä, ja metsälenkeillä sen kulku pysähtyy heti, jos turkkiin jää kiinni pienikin risunpala. Ne pikkubolognese kiskaisee irti hampaillaan, jonka jälkeen matka taas voi jatkua. Kaikensään ja kaikenpaikan ulkoilukoiriin tottuneelle tässä on paljon uutta mietittävää. Alkaakohan tässä kohta ompelukone hurista tai neulepuikot heilua ja pikkubologneselle ilmestyä vaatekaappiin täytettä.

Lisää luettavaa Pikkubolognesen luonteesta ja elämästä sen kanssa: Millainen koira on bolognese? osa 2, Eläinlääkäriä pelkäävä koira ja Oppiiko vanha koira uusia temppuja?