Kesäpäivän veneretkemme jatkui Ritgrundin majakkasaaresta (>kertomus täällä<) Mikkelinsaarille, joka on sadoista saarista koostuva saariryhmä. Ritgrundin tavoin se kuuluu Merenkurkun saaristoon ja on Unescon maailmanperintökohde.
Meidän määränpäänämme oli tarkemmin sanottuna Kummelskär-saari, jossa on vierasvenesatama 10-20 veneelle palveluineen. Paikka on vähän kuin leirintäalue, jonne asuntoautojen sijaan vain saavutaan asuntoveneillä - ja toki sinne tullaan vierailemaan ihan vain päiväseltäänkin.
Kummelskärissä sijaitsee vanha merivartioasema, joka on ollut toiminnassa vuosien 1949-1993 välisen ajan. Nykyään vanhassa merivartioaseman talossa toimii Mikkelinsaarten luontoasema. Luontoasemaa pyöritetään vapaaehtoisvoimin ja sen toimesta huolehditaan kahvilan lisäksi muun muassa alueen yleisestä kunnossapidosta.
Saarta kiertää luontopolku, joka tarjoaisi varmasti hienoja näkymiä, mutta johon me emme uskaltaneet koirien ja lapsen kanssa lähteä tutustumaan - heti polun alussa kun on varoitus kyykäärmeistä.









Kivoja kuvia :) ihanaa kesää sinulle !!
VastaaPoistaKiitos, ja mukavaa kesänjatkoa sinnekin suuntaan. 😊
PoistaMukavaa päästä veneilemään kanssasi.
VastaaPoistaMeillä oli aiemmin vene jolla vietettiin viikkoja Turun saaristossa ja Tampereen vesistöissä. Monet satamapaikat tulivat tutuiksi. Palvelut vaihtelivat paljon; samoin kuin siisteys. Kerran osuttiin lauantai-iltana sellaiseen paikkaan jossa oli tarjolla savusauna ja se oli tosi mieleenpainuva ihana kokemus.
Hienoa kun pelastit linnunpoikasen !
Tuollaiset pidemmät venereissut olisivat kyllä mukavia toteuttaa joskus, ehtisi näkemään enemmän näitä ainoastaan vesiteitse saavutettavia kohteita.
PoistaMerellinen retki kesäpäivänä on hieno kokemus. Olen kauan sitten päässyt semmoisille ystäväperheen kanssa Uudenkaupungin saaristossa.
VastaaPoistaVoi tuota pääskysen poikasta. Hyvin yritit auttaa sitä, toivotaan sille parasta.
Veneily on kyllä tyynellä säällä mukavaa ja on kiva päästä näkemään erilaista maisemaa kuin autoillen.
PoistaKovasti yritän toivoa, että poikanen pääsi takaisin emojen hoivaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut ottaa se kotiin hoidettavaksi, mutta siinäkään ei onnistuminen ole varmaa.
Ihana retki upeissa maisemissa. Voi kunpa pääsisin joskus saaristoon.
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua sinulle.
Monissa rantakaupungeissa on saaristoristeilyjä ainakin satunnaisesti, sellaista voi koettaa katsella joskus kesäreissulle. 🙂
PoistaKiitos, ihanaa viikonloppua sinullekin! 😊
Veneilevälle ihmiselle aukeaa kyllä ihan uusi maailma. On monta paikkaa, johon tekisi mieli päästä (kuten Linnansaaren kansallispuisto) mutta jonne pääsee vain veneellä. Ihanaa, että nostit poikasen takaisin pesään. ❤️
VastaaPoistaTässä pääsee kyllä tosiaan näkemään ihan erilaisia paikkoja kuin autoillen, mutta ollaan aika paljon sään varassa, että onko hyvä veneilykeli vai ei. Pienikin aallokko tekee matkanteon jo ikävän pomputtavaksi, joten sen vuoksi pitää yrittää päästä matkaan silloin, kun on tyyntä.
PoistaOlisikohan tuonne Linnansaaren venekuljetuksia? Voisin ajatella, että tuollaiseen paikkaan monikin haluaisi, vaikka omaa venettä ei ole.
Oi miten ihastuttava kokemus päästä vesille kauniina päivänä. Kokea ja nähdä saaret vedestä, miettiä kuka missäkin puuhailee.
VastaaPoistaYksi veneilyn viehätys on kyllä tuo maisemien katselu, mutta lapsen kanssa jouduin valitettavasti viettämään matka-ajan sohvalla leikkien, koska häntä eivät vielä maisemat kiinnosta. 😅
Poista