Sivut

torstai 4. kesäkuuta 2026

Merkillisiä merikäärmeitä

Kotimme on melkein merenrannalla. Niin melkein, että usein lyhennän asian sanoen asuvamme merenrannalla. Tänä keväänä jäiden lähdettyä rannalle ilmestyi merkillisiä merikäärmeitä.



merikäärme

Näin valtavat merikäärmeet saisivat minut kyllä pysymään kaukana vesistöistä ja unohtamaan myös muuten niin mukavan sup-lautailun. Onneksi tällä kertaa kyse oli kuitenkin vähän vaarattomammista käärmeistä, sillä nämä rotjakkeet ovat ulpukanjuuria. Enpä ennen tiennytkään, että lumpeenlehdillä on vedenpohjassa näin massiivinen juuristo.



Rannalla on mukava istuskella (ja makoilla) ja katsella merta, laineiden liplatusta, lintuja, erilaisia ötököitä. Niitä pieniä kaloja, joita usein rantavesissä uiskentelee, ei tässä rannassa harmillisesti ole, mutta kaikenlaista muuta kiinnostavaa onneksi kyllä.

merikäärme

Lapsi tykkää leikkiä kivillä ja kaislasilpuilla, tällä kertaa mukanamme oli myös haavi. Saaliiksi tulikin monenmoista vedessä kelluvaa kaislanpätkää, lehteä ja pohjasta jopa kiviä. Kotimatkalla kalansaalis täydentyi männynkävyillä, joten tyhjin käsin (haavin) ei tältä reissulta tarvinnut palata.



Löysimme myös muutaman rikkinäisen ja tyhjän linnunmunan, jotka Google apunani olin tunnistavinani lokinmuniksi. Kuka lie toiminut munavarkaana? Mahdollisia epäiltyjä kyllä riittää.


Muistatteko muuten sen pikkuvalas pyöriäisen, jota aiemmin keväällä kerroin käyneeni katsomassa? Se ei valitettavasti ollut osannut poistua takaisin kotireitilleen, vaan uutisista luin sen menehtyneen ilmeisesti makeanveden aiheuttamiin ihotulehduksiin.

maanantai 1. kesäkuuta 2026

Joulupukki autotallissa

Meillä on eräs sukulainen, joka antaa joululahjaksi aina joulukoristeita. Kun hän löytää itselleen jonkin kivan joulukoristeen, hän ostaa niitä samalla muutaman ylimääräisen joululahjoina annettavaksi. Jostain syystä heillä ja meillä onkin aika paljon samanlaisia joulukoristeita...

Eräänä jouluna saatiin häneltä neulottu joulumuori, joita oli ollut jossain joulumarkkinoilla myynnissä. Muori on reilunkokoinen ja pystytetty puujalustan päälle. En yleensä niin perusta näistä joulukoristelahjoista, kun kaikilla on omanlaisensa tyyli koristella kotiaan jouluksi, mutta tämä muori on kyllä tosi kiva ja päässyt aina paraatipaikalle kutomuksiaan jatkamaan.





Pari vuotta sitten marraskuun lopulla ajoin auton talliin vähän turhan lähelle seinähyllyjä. Avatessani auton takaovea, nostin hyllyltä pois isohkon paperikassin, joka oli aukeavan oven tiellä. Saatuani lapsen ulos autosta, kurkkasin paperikassiin ihan mielenkiinnosta - olen utelias luonne - ja siellähän seistä möllötti joulupukki.

Sen verran olin hämmästynyt, että otin joulupukista kuvan, jonka lähetin miehelleni kysyen, että mistä tämä joulupukki meille on tullut. Samantien lähetettyäni viestin, mieleeni tuli, että mitä jos mies olikin ostanut sen yllätykseksi - joka selittäisi sen, miksi joulupukki oli autotallissa paperikassissa piilossa - mutta mies ei tiennyt joulupukista sen enempää kuin minäkään.

Onko joulupukki saatu lahjaksi samalla kertaa muorin kanssa, mutta jostain syystä vain muori on tuotu sisälle ja pukki kassissaan jäänyt avaamattomana talliin? Vai onko pukki saatu ennen tai jälkeen joulumuoria, unohtunut autoon ja nostettu kassi vain myöhemmin johonkin pois? Erikoiseksi tämän löydön tekee se, että olemme siivonneet ja järjestelleet autotallissa kaksi kertaa joulupukin ilmestymistä edeltävinä kolmena vuotena, eikä meillä kummallakaan ole silti minkäänlaista muistikuvaa mistään joulupukista.

Tuntemattomat ovat joulupukin tiet, mutta onneksi hän lopulta pääsi takaisin rakkaan muorinsa viereen.



Kiinnostaisiko lukea lisää jouluaiheisia juttuja? Kertomus meidän joulusta täällä ja mietintää, milloin joulukoristeet tulisi siivota pois, täällä. Kotitontustamme kerron täällä ja lahjavinkkejä sinulle, hänelle tai koiralle löytyy täällä.