Sivut

maanantai 27. heinäkuuta 2026

Väärä paikka

Oletko joskus ollut väärässä paikassa? Minä olen, useammankin kerran. Tässä kertomus viimeisimmästä.

Kerran ajelin Pohjanmaalla Vöyrin ohi siten, että huomasin erään mäenlaelle vievän tien alussa museo-kyltin. Kiinnostuin, siellä voisi joku kerta piipahtaa.

Vähän unohdin koko jutun, mutta sitten kaveri vinkkasi minulle Vöyrillä sijaitsevasta Rasmusgårdenista. Siellä on vanhoja rakennuksia, leikkipaikka, luontopolku ja kesällä eläimiä sekä kahvila.

Hahaa - vihdoinkin sinne siis ja kaksi kärpästä yhdellä iskulla, innolla lapsen kanssa matkaan. Ajelin suorilta tein tuonne museo-kyltin ohjaamaan paikkaan, mutta perillä odotti hämmennys.

Rasmusgårdenista käytetään myös nimeä Rasmusbacken ja koska backen tarkoittaa mäkeä, olin mielessäni yhdistänyt nämä kaksi paikkaa toisiinsa; mäelle osoittava museo-kyltti ja Rasmusbacken. Totuus oli toinen.

Olimme Rekipellonkylän seuraintalon ja tanssilavan pihassa, joiden yhteydessä on myös se kyltissä kerrottu museo. Tämä museo vain oli nimeltään Fädernegården, eikä sen pihassa ollut eläimiä leikkipaikasta puhumattakaan.

Fädernegården on 1800-luvun loppupuolen elämää esittelevä museo, joka on sisustettu aikakauden tyyliin ja jossa voi tutustua paikallishistoriallisiin esineisiin. Lähellä Fädernegårdenia sijaitsee Muntersin torppa, joka liittyy Vänrikki Stoolin tarinoihin.

Tämä aluekokonaisuus löytyy osoitteesta Rekipellontie 341.







Ei leikkipaikkaa? Hetkinen. Kuka sen määrittelee, millainen paikka on leikkipaikka, ellei leikkijä itse. Kun kysyin, haluaako hän lähteä toiseen paikkaan katsomaan eläimiä vai jäädä leikkimään tänne niin sanottuun väärään paikkaan, hän valitsi jälkimmäisen.

Kiipeiltiin kivillä ja rappusilla. Syötiin vadelmia. Tasapainoiltiin penkkien päällä. Käveltiin kuntopolulla. Kokeiltiin, aukeavatko ovet. Käytiin istumassa kaikilla tuoleilla. Bongattiin hämähäkki ja kotilo ja tanssilavan kivijalasta iso reikä. Kokeiltiin, mahtuuko tyhjien betoniruukkujen sisään seisomaan. Tehtiin maasta nyhdetystä ruohosta nuotiopaikalla "lämmitettävää" leikkiruokaa, kun äidillä ei ollut eväitä mukana. Juostiin terassin ramppia ylös ja alas.

Ja kun yli tunnin leikkien jälkeen sanoin, että nyt lähdetään, oltiin eri mieltä ja juostiin karkuun, koska oltiin niin kivassa leikkipaikassa. Lapsi ei yhtään miettinyt, että meidän oli alunperin ollut tarkoitus mennä jonnekin muualle. Hän viihtyi erinomaisesti!

Että sellainen vahinkoreissu. Käytiin me lopulta siellä oikeassakin paikassa, mutta se on toinen kertomus se.

















Bonuksena bongasin museotalon seinältä kyltin kyläbingosta, jossa vierailemalla ja rekisteröimällä käyntinsä vähintään kolmessa bingo-kohteessa, osallistuu palkintojen arvontaan. Ehdin jo innostua, kunnes selvisi, että pitäisi ladata joku kyläbingo-sovellus, että voi rekisteröityä bingoajaksi. Ei jaksa.

Lisäbonuksena paikalle ilmestyi ulkoilemaan paikallinen, jo vanhempi pariskunta. Nainen kävi pienen hetken kävelemässä ja mies istahti siksi aikaa meidän seuraamme - olimme juuri sillä hetkellä näissä ruuanlaittopuuhissa. Olin niin kohtelias, että kerrankin aloitin keskustelun ruotsiksi, mutta tietenkin juuri silloin kohdattu henkilö ei ollutkaan ruotsinkielinen vaan 85-vuotias suomenkielinen.

Mitä muuta Vöyrillä on? Kerroin kreikkalaisesta puistosta ja pelottavasta peikkoluolasta hiljattain <täällä>.

10 kommenttia:

  1. Ihana paikka! <3 Se on hyvä, jos on oikeassa paikassa, vaikka olisikin väärässä paikassa. =D Itse olen usein väärässä paikassa, ja silloin olen oikeasti eksynyt, enkä lähelläkään sitä oikeaa paikkaa. Tämän vuoksi olen aina reilusti etuajassa niissä paikoissa, joihin olen osannut eksymättä. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hyvä tapa lähteä hyvissä ajoin matkaan silloin, jos ei ole varma, minne on menossa. Minähän tosin luulin tietäväni, minne olen menossa. 😅 Välillä saisin kyllä itse ottaa oppia lapsen asenteesta, iloita siitä, mitä/missä on, eikä miettiä sitä, mitä/missä ei ole.

      Poista
  2. Parasta tuossa "väärässä" paikassa oli se että lapsi keksi koko ajan sitä omaa tekemistä eikä kaivannut mitään erityistä leikkipaikkaa. Leikit syntyi omasta päästä.
    Hyvin hoidettuja rakennuksia ja kiva pihapiiri näyttää tuolla olevan.

    Viikko sitten me poikettiin Porkkalan kartanossa ihan vain koska ajeltiin siitä ohi ja pihapiiri ja puisto piti olla avoin vierailijoille. Kuitenkin tuli sellainen tunne, että nyt ollaan väärässä paikassa tai ainakin väärään aikaan. Haukkuva koira koko ajan kintereillä ! Lähdettiin pois vähin äänin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juuri näin! Oli hienoa nähdä, miten lapsi viihtyi ja tekemistä riitti. Tällaista sen juuri pitäisi olla, että ei aina tarvitse kaiken leikki-idean olla valmiina, vaan että keksitään itse.

      Joskus voi tosiaan käydä niinkin, että vaikka on oikeassa paikassa, niin tuntee olevansa väärässä paikassa. Se on minullekin tuttu tunne.

      Poista
  3. Kaunis väärä paikka. Kiva tyhjä tila luoda oma leikki ja muisto käynnistään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hieno paikka tämä ja tarjosi monipuoliset leikkimahdollisuudet.

      Poista
  4. Jo vain on komiaa punamultaa ja Ihana Leikkijä!!
    Leikkiä olen jo vuosikaudet myös sanonut maailman ainoaksi KIELEKSI,
    jota kaikkialla osataan yhdessä "puhua"!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvin huolehditut rakennukset, se aina ilahduttaa nähdä.
      Leikki on kyllä juuri noin, ei tarvita välttämättä puhuttua samaa kieltä, leikin kieli riittää. ❤️

      Poista
  5. Mukava retki ilmeisesti, vaikkei ihan sinne, minne alunperin luulitte olevanne menossa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kiva reissu siitä tuli, vaikka minua ensin harmittikin erehdykseni, mutta onneksi lapsi osasi elää hetkessä. 😁

      Poista

Kiva, kun kävit, ja kiva, jos jätät vielä kommentin jälkeesi - vastailen niihin mielelläni sekä uudemmissa että vanhemmissa teksteissä. :)

Mikäli kommenttilaatikko ei näy, se aukeaa klikkaamalla Lähetä kommentti -tekstiä.